Puoliso ei tue tai ymmärrä sairautta

Tässä se rakkaus mitataan. Olen pahoillani että miehesi ei kykene rakkautta tuntemaan.

Masennus on kamala sairaus ja romuttaa koko perheen elintason ja elämänilon. Koska mies ja anoppi vain pahentavat tilannetta myrkyllisellä asenteellaan, olisiko mahdollista että muutat muutamaksi kuukaudeksi omillesi. Ehkä oma sisarus tai vanhemmat voisivat auttaa järjestelyissä

Suomalainen nainen lihottaa itsensä muodottomaksi ja sitten alkaa valittamaan, että on ulkonäköpaineita ja masentaa ja haluaa työkyvyttömyyseläkkeelle.

Jotkut ihmiset (huomatkaa, en kirjoita miehet) eivät ole kykeneviä ymmärtämään masennuksen kaltaisia sairauksia. Heille sairaudella pitää olla jokin selkeästi nähtävä oire tai merkki. Täytyy olla vuotava nenä, turvonnut kurkku, korkea kuume, iso ruhje, poikkinainen luu, tai jotakin muuta vastaavaa. Ihmisen mieleen liittyvät sairaudet ovat heistä teeskentelyä ja niistä voi parantua ihan vaan "ottamalla itseään niskasta kiinni". Tämä sama ajatus koskee vaikkapa kipua. Jos kivulle ei ole mitään konkreettista, näkyvää ja helposti ymmärrettävää syytä, niin tällainen ihminen alkaa pohtia onko kipu edes todellista. Vaikka toisella ihmisellä olisi sairaudestaan ihan oikean lääkärin tekemä, ihan oikea diagnoosi, niin epäilevän ihmisen on vaikea uskoa diagnoosin oikeellisuuteen. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta tällaisia ihmisiä on paljon.

Ex puolisoni ja hänen perheensä olivat juuri tällaisia "vanhankansan ihmisiä" (heidän oma kuvauksensa), jotka eivät ymmärtäneen ja hyväksyneet moderneja "höpöhöpö" diagnooseja. Kaikki oli heistä liiottelua, luulotautia ja laiskuutta. Esim. kun sairastin hermostossa olleen tulehdussairauden, jonka ainoa oire oli hirvittävä kipu. Taudilla ei ollut näkyviä oireita ja suurimman osan ajasta pysyin toimintakykyisenä kipulääkityksen avulla. Silloin kun kipukohtaus tuli, niin se vei kuitenkin kaiken toimintakyvyn. Taudin lopullinen paraneminen vei lähes puoli vuotta ja vielä nykyäänkin kärsin hetkittäisistä kivuista. Mieheni ja hänen perheensä mielestä liiottelin, olin huomiohakuinen ja laiska. He eivät pitäneet minään lääkärin minulle määräämää voimakasta viruslääkitystä, jota otettiin 6 kertaa päivässä. Myöskään voimakas kortisonilääkitys ei riittänyt kertomaan, että olin oikeasti sairas. Kipulääkkeet olin tietysti saanut ihan vaan liiotellen ja turhaa valittaen. Lääkärit ovat vähän tyhmiä ja yksinkertaisia ihmisiä, joita luulosairaat potilaat vedättävät helposti.

En viitsi lähteä edes kertomaan heidän mielipidettään esim. masennuksesta. Lienee selvä, että heille se ei ole mikään oikea sairaus. Jos miehesi kuuluu tähän ihmisryhmää, niin sinun on mahdotonta saada häntä tajuamaan. Jos olen rehellinen, niin ohjeeni on, että jätä se mies. Olosi ei tule paranemaan tuollaisessa ilmapiirissä. Epäilen vahvasti, että ilmapiiri on ollut osasyynä sairastumiseesi. Pyydä keskusteluaika esim. psykiatriselle sairaanhoitajalle ja juttele suoraan tästä osasta elämääsi. Sairauden vähättelystä ja kaikesta muusta. Hän ei tule antamaan ratkaisuja, mutta saat ehkä itsellesi selkeämmän kuvan todellisesta tilanteesta. Tiedän, että lähteminen tuntuu ratkaisuna rajulta, mutta joskus niin on pakko tehdä selvitäkseen.

Jätä tommonen ukko. Heti. Ei se arvosta sua.

Kukaan ei ymmärrä mitään, mitä ei ole vielä itse kokenut, osa ei edes sitä.

Masennus ja muutkin mielenterveyteen liittyvät häiriöt lienevät vaikeammin käsiteltävissä kuin fyysiset mutta rajansa kaikella.

Terveyden pettäminen jossakin muodossa on meillä jokaisella vastassa väistämättä.
Jos vaatii elinkumppaniltaan ikuista terveyttä on viisainta pysyä sinkkuna.

Luulen että voit paljon paremmin kun otat itselles aikaa, jostainhan ahdistus ja paha olo kumpuaa, muuta pois vähäksi aikaa, eihän miehesi ole tukenut ilmeisesti ennenkään sinua, hän taitaa olla varsinainen energiasyöppö.

Kun miehesi on tuommoinen, niin ei mikään ihme, että olet sairastunut. Sinun pitäisi keskittyä nyt vain jaksamiseesi, joten kannattaisi erota. Miehesi on kiviriki sinulle.

Käytkö terapiassa? Jos olet jo päässyt terapiaan, niin sovi terapeutin kanssa niin, että voit ottaa jollekin käynnille miehen mukaasi. Terapeutin tapaaminen voi konkretisoida sairauttasi miehelle ja hän ehkä oppii ymmärtämään tilannetta. Miehesi tulisi tajuta, että hänen käytöksensä tässä tilanteessa on myrkyllistä ja vahingoittaa sinua.

Myös pariterapiasta voisi olla hyötyä.

Jätä se, kyllä minä miehenä veisin koiran ulos. tai pesisin pyykit... Tasa-arvo on se sana. Pmies

Minäkin suosittelisin miehen mukaanottamista terapiaan. Jotkut ihmiset tarvitsevat aina sen ulkopuolisen ihmisen kertomaan asioista ennen kuin ymmärtävät. Parempihan olisi jos voisitte selvitä tästä yhdessä, kun teillä vielä noin pieniä lapsia.
Itselläni oli vastaavanlainen tilanne aiemmin, olimme tosin jo eronneet miehen kanssa ja olin töissä kokoajan. Lapset asui minun kanssa ja tapasivat toista vanhempaa joka toinen vkonloppu. Silloin sanoin lasten isälle että nyt on tilanne, että jos ei pysty ottamaan isompaa hoitovastuuta lapsista niin joudun pyytämään ulkopuolista apua. Hän otti ja minulle jäi aikaa tehdä omia asioita. Aloin lenkkeilemään, katsoin yksin elokuvia, en vaan suorittanut kotitöitä. Siitä se lähti oma olo kohenee pikkuhiljaa.
Sinun tilanteessasi on hankalampaa, kun on pienet lapset joka päivä jotka vaativat huomioitasi ja koet huonoa omaatuntoa siitä ettet jaksa hoitaa kotitöitä ja koiraa. Ja jos mies ei ymmärrä ja syyllistää eikä ole apuna, niin ei tilanne siitä parane.

Omat kokemukset terapiasta ovat kammottavat. Lisää vaan paskaa niskaan.
Vaimon pettäminen ihan ok, koska ihmisen on kuulemma joskus hyvä miettiä, miten elämä olisi parempaa.

Mun pointit tai masennus, yms, ei noteerattu mitenkään. Tai no, terapeutti totesi. Sinua viedään kuin pässiä narussa.

Exän sukulaisten kiusaaminen ei ollut mitään jne.

Erolla uhkailu kertoo kaiken oleellisen. Jos haluat parantua, jätä narsisti.
Niin kauan kun, nielet paskan sairautesi ohella, sinulla ei ole mahdollisuutta tervehtyä.

Itse voin nyt paljon paremmin, kun huorintekijä lähti satuttamasta. Se että voinkin paljon paremmin, lienee järkytys tietyille tahoille. Mikä taas auttaa itseäni parantumaan.

Ymmärrän tilanteesi. Minulla masennus oli niin paha että tiesin esimerkiksi että pullot pitää viedä kauppaan. Olin tehnyt niin monia kertoja. Mutta jostain syystä pullon laittaminen pussiin ja sen vieminen kauppaan oli aivan käsittämätön ponnistus ja kirjaimellisesti en ymmärtänyt niitä askeleita, että 1. ota pullo pöydältä, 2, laita se pussiin, 3 vie kauppaan. Minun masentuneissa aivoissa oli pelkästään ajatus, "3, vie pullo kauppaan." eikä niitä edeltäviä askeleita.

Aikaisemmat kirjoittajat sanoivat että miehesi on energiasyöppö ja kusipää ja että jättäisit hänet ja että masennus on hänen syytään. Tiedän ettet masentuneena pystyisi jättämään häntä, enkä sitä edes suosittele. Nuo ihmiset eivät ymmärrä että olet masentunut. Älä tee radikaaleja päätöksiä nyt koska ensinnäkin masennus ei tarvitse syytä. Se iskee ihmiseen jos se iskee. Masennuksella ei ole syytä, se kannattaa painaa mieleen. Jos olisi, niin tässä maailmassa ei olisi muita kuin masentuneita, sillä niin vaikeaa täällä ihmisillä välillä on.

Toiseksi, voit parantua masennuksesta, mutta sen odottaminen ei kannata että eräänä päivänä kun astut ovesta ulos olet parantunut, sillä masennus tulee olemaan osa elämääsi koko elämäsi ajan ja siksi osa sinua. Parasta on että hyväksyt sen ja että tässä vaiheessa pyrit kartoittamaan oireesi ja sen milloin ne ovat suurinpiirtein tasapainossa.

Kolmanneksi, pyydä miehesi terapeutin luokse ja pyydä terapeuttia selittämään millainen sairaus masennus ja ahdistus ovat käytännössä ja miten esimerkiksi ero tuhoaisi teidän lasten elämät, mutta kuinka hänen negatiivinen ja välinpitämätön ja rakkaudeton toiminta ja syyttely tuhoavat myös lastenne elämät jos hän jatkaa eikä opi ymmärtämään että tilanne on nyt muuttunut.

Jos miehesi on joskus harjoitellut kestävyyslajeja, niin silloin hän tietää mitä on sippaaminen ja millaiselta se tuntuu. Siinä ei auta vaikka lepäisi hetken ja vähän söisi ja joisi. Keho ja ajatus ei vaan enää siinä vaiheessa toimi. Sinun aivosi ovat nyt siinä tilassa, sinun aivot eivät toimi selkeästi ja kaikki vaatii valtavia ponnistuksia. Yhden yön unet eivät riitä.

Ensimmäinen asia, sanot käyväsi psygologilla ja lääkärillä ja he ymmärtävät sinua, mutta onko heistä apua? Onko niin, että sinä tilität niille väsymystäsi ja he nyökyttelevät ja voivottelevat että voi miten ikävää, saatko konkreettista apua myös tervehtymiseen? Ota vastaan lääkkeet, syö niitä, vaikka niillä olisi jotain sivuvaikutuksiakin ja vähennä lääkkeitä pikkuhiljaa pois kun kuntosi paranee.
Omalääkärini ja terapeuttini olivat hyvin empaattisia, nyökyttelivät ja ymmärsivät, mutta ei heistä mitään konkreettista apua ollut.

Toinen asia; saatteko lapset koko päiväksi päivähoitoon, jos et jaksa heitä hoitaa kunnolla. Näin lapsilla olisi turvallinen arki viitenä päivänä viikosa, he saavat ruokaa ja läsnä olisi aikuinen joka on hereillä.

Kolmanneksi, koira, jos et sinä jaksa sitä hoitaa, eikä mieskään ehdi/halua viedä koiraa lenkille aamuin illoin, niin antakaa koira hyvään kotiin hoitoon.

Neljänneksi, terveydentilasi ei parane makaamalla. Tee hyvinä päivinä itsellesi peruslista asioista jotka sinä teet silloin kun on huono päivä.
Listaat ne perusasiat jotka hoidat kunnostasi riippumatta; käyn suihkussa, pesen hampaat, harjaan hiukset, teen/syön ruokaa, olen ulkona tunnin, nukun päiväunet, syön, leikin lasten kanssa tunnin, luen iltasadun, olen miehen kanssa. Ja sitten ei muuta kuin toteuttamaan.
Sinä pystyt näihin pieniin asioihin, menet asia kerrallaan eteenpäin vaikka kuin robotti. Hyvinä päivinä teet vaikka mitä, huonoina päivinä teet listan mukaan. Nimimerkillä kokemusta on. Pahinta mitä teet itsellesi on sänkyyn jääminen. Itselläni oli paniikkihäiriö ja syvä masennus.
Elämän laatu alkoi parantua vasta sitten kun pakotin itseni perusjuttuihin askel ja asia kerrallaan. Kun tuli vessahätä, mene vessaan, pissaa, pese kasvot, pese hampaat, kampaa hiukset. Tämä vaihe kesti minulla alussa yli tunnin. Ei sänkyyn, vaan keittiöön, avaa jääkaappi, syö ja juo jotain. Tässä vaiheessa olin jo ihan poikki mutta ei sänkyyn, pue vaatteet, laita kengät jalkaan, ota avaimet, mene pihalle, ole ulkona vähintään 5 minuuttia, tule takaisin sisään, riisu vaatteet, olin hiestä märkä ja vapisin, mutta ei sänkyyn, lue kirjaa puoli tuntia, keskity kirjaan, nouse ylös kävele olohuoneeseen ja siitä keittiöön, älä mene sänkyyn...
Näin elämäni rakentui uudelleen asia ja tilanne kerrallaan, kohta kohdalta eteenpäin, päivä päivältä paremmin. Vatsa oli alussa kuralla heti kun astuin oman kodin ovesta ulos ja piti kääntyä takaisin, mutta joka päivä menin listan mukaan ja kolmen kuukauden päästä pääsin jo puistoon saakka. Jos olisin jäänyt terveydenhuollon ammattilaisten avun varaan, olisin yhä alkupisteessä.

Jos nuo pystyy tekemään, on terve. Ei masentunut.
Odotas, jos nalki napsahtaa kohdallesi.
Suoritas nuo.

Surullista. Ei taida suhdekaan olla kunnossa. Teet mitä jaksat . Ja katsot lähteekö oikeasti. Toki ymmärrän että koira pitää huolehtia. Ihmisten on niin vaikeaa ymmärtää asioita joita ei ole itse kokenut. Muttei tuollainen syylistäminen mitään auta. Itse sairastin tuon saman setin nuorena enkä kyennyt oikein mihinkään. Äärettömän tärkeää oli läheiset ymmärsivät .

Masennus ei ap parane sormia napsauttamalla vaan tarvitset aikaa parantumiseen. Lisäksi tarvitsisit tukea ja lohtua, jotta ylipäätään voit tervehtyä. Tuo miten miehesi toimii ainoastaan heikentää sinua ja voi laskea entisestään jaksamistasi. Sinulla ei oikeastaan ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Voit yrittää saada miehesi ymmärtämään tilanteesi eli otat hänet mukaan terapiaan ym (toivottavasti käyt terapiassa), mielensairauksien ymmärtäminen on joillekin vaikeampaa kuin niiskutuksen, katkenneen käden ym. ymmärtäminen. Jos tuo ei auta niin ero ja tukijoukot mualta.

Yxin. Parantuu 🙂