"Tapaus" Aittakumpu/Simula hyvin paljastaa kuinka tyhmää ja turhaa sakkia Suomesta

Anonyymi-ap

löytyy. Toissapäivänä "joku" teki tänne avauksen liittyen Kalevan juttuun, että noilla kahdella olisi suhde. Eli Otsikko, yksi lause ja linkkaus uutiseen, eikä mitään omaa mielipidettä asiaan - selvä trollaus siis. Mutta vasta eilen siihen alkoi kova vastailu.

Tuo trollaus on saanut lähes 7000 lukukertaa, joka on paljon tämän foorumin mittapuulla. Vaikka kumpikaan Aittakumpu ja Simula eivät ole edes mitenkään tunnettuja poliitikoita(monet eivät edes tiedä keitä he ovat), niin silti valtava kiinnostus juttuun joka mitä ilmeisemmin on tehty vain mustamaalaus tarkoituksessa.

47

3992

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaleva otsikoi juttunsa ”Pekka Aittakumpu ja Jenna Simula kiistävät olevansa suhteessa – ”Yleisesti tiedossa oleva asia”, sanovat Kalevan lähteet”. Mutta mitä ovat nämä Kalevan lähteet? Eivät mitään. Jutussa ei ole haastateltu ketään nimeltä, yhtään ainoaa haastateltavaa ei edes siteerata. Ei ole kuvia, ei minkäänlaisia tallenteita, esimerkkiä eikä ylipäätään yhtään mitään. On vain ilmasta vedetty väite.

      Mustamaalausta.

      • Anonyymi

        Lähde oululaiset ihmiset! Pääasiassa ns. lestapiirit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähde oululaiset ihmiset! Pääasiassa ns. lestapiirit.

        No ne voi olla.


      • Toimittajalla on oikeus ja velvollisuus olla paljastamatta lähteitään, jos lähteet eivät halua tulla paljastetuiksi. Tämä on länsimaisen journalismin kulmakiviä.

        Toimittaja (sekä media itse) vastaa nimellään ja maineellaan siitä, että lähteet ovat olemassa ja uskottavia ja että niitä on siteerattu oikein.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Toimittajalla on oikeus ja velvollisuus olla paljastamatta lähteitään, jos lähteet eivät halua tulla paljastetuiksi. Tämä on länsimaisen journalismin kulmakiviä.

        Toimittaja (sekä media itse) vastaa nimellään ja maineellaan siitä, että lähteet ovat olemassa ja uskottavia ja että niitä on siteerattu oikein.

        Niin, sehän onkin helppo sitten tarkistaa.

        Käytännössä media voi sanoa ihan mitä lystää, ja on aivan ilmeisesti toisinaan niin tehnytkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, sehän onkin helppo sitten tarkistaa.

        Käytännössä media voi sanoa ihan mitä lystää, ja on aivan ilmeisesti toisinaan niin tehnytkin.

        Voitko tarkentaa... haluaisitko purkaa lähdesuojan? Ymmärrätkö varmasti sen seuraukset?

        Juuri kukaan muu ei kyllä halua joten purku ei tule toteutumaan, mutta onhan se kiinnostavaa, jos joku ajattelee että esimerkiksi korruptiotapaus pitäisi paljastaa omalla nimellä.

        Venäläisessä journalismissa ei tietääkseni ole yleistä lähdesuojaa.


    • Anonyymi

      Kaikki on vaan persujen mollausyritystä ei mitään muuta. Punikit vaan on niin röyhkeitä

      • Anonyymi

        Kalevaa haittaa kun Aittakumpu siirtyi persuihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalevaa haittaa kun Aittakumpu siirtyi persuihin.

        Juuri niin.


      • Anonyymi

        Oikeistolehti Kalevahan onkin tunnettu punaisuudestaan : )


    • Anonyymi

      Se on ihan sama mitä aikuiset ihmiset tekevät vapaa-ajallaan, ei kuulu muille.

      • Anonyymi

        Jep, ja toistakin saa pettää.


    • Anonyymi

      Tyhjäntoimittajia kiinnostaa kovasti toisten suhteet, oli niitä tai ei.

    • Anonyymi

      Tämähän on tätä. Aikanaan toimittaja soitti naimisissa olevalle kansanedustajalle ja kysyi onko tällä avioton lapsi Pohjois-Suomessa. Kansanedustaja vastasi, ettei tällaisessa huhussa ole mitään perää. Toimittaja kirjoitti lehteen jutun otsikolla; Kansanedustaja kiistää aviottoman lapsensa olemassaolon.
      Kaikki oikein.. Minkähän käsityksen jutun lukijat asiasta saivat? Näin meihin vaikutetaan päivittäin, ei lainkaan tarvita Venäjää avuksi.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.


      • Otsikkohan oli aika oikein. Miten se olisi pitänyt muotoilla?

        Jos siinä olisi lukenut että "kieltää", se olisi tarkoittanut että toimittajan mielestä lapsi on olemassa, mutta kansanedustaja valehtelee ettei olekaan.


    • Anonyymi

      Jos Kalevan juttu on valetta, Aittakumpu ja Simula luonnollisestikin tekivät asiasta välittömästi tutkintapyynnön poliisille.

      Eivät ainakaan ole kertoneet tehneensä. Kumpikaan. Syitä voi vain arvailla.

      • Anonyymi

        Onko siinä mitään järkeä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko siinä mitään järkeä?

        Suhteessaanko? En minä tiedä. Kysy Aittakummulta ja Simulalta.


      • Vähemmästäkin on kunnianloukkausjuttuja nostettu. Jos suhde kuitenkin on totta, sen kertomisella ei voi loukata kunniaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suhteessaanko? En minä tiedä. Kysy Aittakummulta ja Simulalta.

        Hyvässä seksissä on aina järkeä.


    • Anonyymi

      Kaikkihan on tässä keisissä muiden kuin persujen syytä...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Oululaisia kun ovat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oululaisia kun ovat.

        Kuten Kalevakin. Tietoa siis löytyy läheltä.


      • Anonyymi

        Ei tuo mitään todista. Kyllähän miehet ja naiset töitä tekevät yhdessä ilman suhdettakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo mitään todista. Kyllähän miehet ja naiset töitä tekevät yhdessä ilman suhdettakin.

        Toki, mutta työpaikakromanssithan ovat melko yleisiä :)


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo mitään todista. Kyllähän miehet ja naiset töitä tekevät yhdessä ilman suhdettakin.

        Eikä silloin yleensä väitetäkään, että suhde olisi. Etenkään maakuntalehdessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki, mutta työpaikakromanssithan ovat melko yleisiä :)

        👌🏻👌🏻👌🏻👌🏻👌🏻👌🏻🎯🎯🎯🎯🎯🎯🎯🎯🎯👔👔👔👔👔👔👔👙👙👙👙👙🛕🛕🛕🛕🛕🌟🌟🌟🌟🌟🌟🌟🌟🌟🌟👡👡👡👡👡💃🏼💃🏼💃🏼💃🏼💃🏼💃🏼🥂🥂🥂🥂🙊🙊🙊🙊🙊🙊❓️❓️❓️❓️♋️♋️♋️♋️♋️♋️♋️♋️♋️


    • Anonyymi

      Eikös Simula ollut se joka raukkamaisesti ampui viime talvena talviunilla olleen karhunpennun pesäänsä?

      • Anonyymi

        Kyllä. Ala-arvoista metsästyskulttuuria


      • Anonyymi

        Simula on Suomen Sisun kiihkojäseniä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Ala-arvoista metsästyskulttuuria

        Aseet valtiolle tommoselta. Missä tuomio?


    • Anonyymi

      Selittelyä ja puolustelua.Älkää nyt Simulan ja Aittakummun puolesta noin huolissaan olko.Miksi kenenkään pitää todistella jos ei ole kerta kiksauttaneet tai vaikka olis kiksauttaneet .Ja onko tuon nyt niin väliä.Kai Suomessa on tärkempiäkin asioita pohdittavana.Suomessa on
      avoimet suhteet joten kyllä maassa sattuu ja tapahtuu.

      • Jumalan edessä uskollisuuttaan kuolemaan asti vannonut hurskas mies on noilla leveysasteilla aina seurannassa. Etenkin poliittisten vastustajiensa puolelta.

        Taitaa Pekkiksen poliittinen ura olla nyt förbi. Eihän se välttämättä muuten olisi, mutta kun miesi pelaa pelkillä lahkouskisten äänillä niin silloin kyllä.


    • Anonyymi

      sex videot netissä

    • Anonyymi

      yksi edustaja, tuli raskaaksi, kuin tilauksesta juuri hyvillä ansioilla,

    • Anonyymi

      Jennan pöksylähetys kellisti lahkolaispapin. Asuvat kesäkuusta lähtien samassa talossa stadissa.

    • Anonyymi

      Olipa hyvä, kun aloittaja muistutti tuostakin jutusta, meinasin jo unohtaa Simulan ja Aittakummun.

      Aloittaja voi tietenkin olla persu, joka pohjustaa nimiä ihmisten alitajuntaan tulevia vaaleja varten. Äänestyskopissa kynä kivasti löytää nimen, joka vaikuttaa jotenkin tutulle, vaikka ei muista, missä sen on kuullut ja missä yhteydessä... noin se populistinen vaalipropaganda toimii. Mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta, kunhan se ajoitetaan oikein.

    • Anonyymi

      Bensa vs. 5g netti + rajattomasti puhetta ja tekstareita. N. 30€ hintaan dataa puhelimesta taikka 15l bensaa. Keskikulutus n 7,5l/100 km, eli 200 Km/kk, eli n. 7,6 km/pvä.

    • Anonyymi

      Keskustalaisten pötypuheita. Suuttuivat, kun jätti puolueen ja alkoivat levittää perättömiä lokapuheita. Potkivat omille nilkoilleen. Kuka keskustaa enää haluaa äänestää?

      • Anonyymi

        Niinhän sitä koittaa Persut vääntää... Totuus ei pala tulessakaan


      • Anonyymi

        Eihän siinä mitään, jos ovat yhteisymmärryksessä naperoineet. Mutta talviunilta ammuttu Karhu on jo eri juttu. Senhän luulisi olevan rikos. Joka tapauksessa hyvin ikävä ja alhainen temppu. Ja Nämä "sankarit" vielä poseereevat ylpeinä lehdessä.


    • Anonyymi

      Eihän pappi tee hauruutta, huoruutta vai mitä se nyt on? Tietenkään.
      Osti vahingossa asunnon Jennan asunnon yläpuolelta. Jos jotain, niin lukevat yhdessä Halla-ahon kirjallista tuotantoa!

      • Anonyymi

        Lol


    • Anonyymi

      Pekka vain ajatteli valtion taloutta hankittuaan asunnon samasta rapusta kesäkuussa.Taksikulut puolittuu.Joskus tarvitaan pientä apua arkisissa kodin pikku remonteissa. Onni on auttava naapuri. Myös on naapurusten järkevää tehdä ruokaostokset yhdellä kertaa.Yksin asuvien naapurien vuorottelu ruoanlaitossa vuoropäivin on järkevää.Samalla vaivalla tekee kahdelle ateriat ja taas säästyy aikaa että rahaa.Lisäksi Pekka voi antaa arvokkaita ja käytännöllisiä neuvoja Jennille lasten kasvatuksesta.Jennin 4 vuotias lapsi on ainokainen mutta Pekka voi suurperheen isänä neuvoa monessa asiassa.Kumpikin perheellisenä kokevat varmasti olonsa kaukana kodistaan yksinäiseksi.Silloin oman vaalipiirin edustajatoverin kanssa on hyvä vaihtaa ajatuksia.Lisäksi kun on yhteinen metsästys harrastus on silläkin saralla paljon kiinnostavaa toimintaa.Miksi ihmiset ajattelee aina pahansuovasti kuten tässäkin tapauksessa.Ystävä tuo valoa pimeyteen.

      • Anonyymi

        Voi myös säästää lämmityskuluissa kun nukkuu samassa sängyssä. Onhan se lämpimämpää kaksin kuin yksin.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe