Kolmekymmentäluvun puolivälissä äitini kävi rippikoulun. Hän talletti tapahtumat jo tuolloin päiväkirjaansa ja lueskelin hänen kauniisti kirjoittamaansa tekstiä, jossa hän kirjoittaa tuolloin: "Tänään minulle ostettiin pyödä Sukkela".
Kymmeniä vuosia myöhemmin tuotti hänelle vaikeuksia erottaa d- ja r-kirjain. Hän harrasti kirjoittamista ja usein kuultu kysymys kamarista oli: "Tulooko tähän ärrä vai ree?"
Kymmeniä vuosia myöhemmin tuotti hänelle vaikeuksia erottaa d- ja r-kirjain. Hän harrasti kirjoittamista ja usein kuultu kysymys kamarista oli: "Tulooko tähän ärrä vai ree?"
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuolla alempana oli Murre F.:n avaus samasta aiheesta, ja eilen yritin laittaa samansisältöisen tarinan sinne, mutta jostain syystä öisin kovasti takkuaa tämä suomi24. En saanut millään ilveellä siirrettyä juttua sinne, joten otin tapot tappoina ja avasin uuren.
Täällä mansen murteen vaivaamalla alueella näitä ree-vikaisia riittää, kun paikalliset puhuvat äirinkiältään. Kummasti se reettömyys vaan tuntuu tarttuvan jo muutamassa vuoressa, tierän sen omalta kohralta vaikka olen aina suht koht normaalia peruskieltä (melkein jopa kirjakieltä) puhunut pienen ikäni. Kumma juttu kuitenkin että tekstin suhteen tilanne on täysin eri kuin puheessa. Kirjoittaessa ja luettaessa ree tulee ihan luonnostaan ja jos lukee murretekstiä tai yrittää sitä kirjoittaa ei ole kovinkaan korikas. Syynä kai se että teksti on opittu kieliopin ja sanaston kautta koulussa mutta puhe on opittu puheesta. Ihmettelen syvästi näitä savolaisia ja pohjoiskarjalaisia jotka voivat karottaa kirjoituksistaan kirjakielen (ainakin näennäisen) helposti ja suoltavat murretekstiä tuosta vaan. Melkein jopa karehrin moisia sanaseppoja.
Kyllä minäkin karehrin sitä sutkia savolaisuutta ja luontevuutta sekä ystävällisyyttä, puhumattakaan palveluhalukkuuresta.
Taannoin pysähryin eräälle pohjois-savolaiselle linja-autoasemalle kahville. Otin itsepalvelulinjalta kahvin ja siirryin kassalle. Ystävällinen kassaneiti kysyi: "Tullooko pulloo?"
Ajattelin, että hän laittaa vielä kaiken hyvän lisäksi tuon ostamani juoman pulloon!
Mutta selvensi itse, nähtyään hämmästyneen ilmeeni: "Tarkotin kahvileipee"
- Kieltäyryin tarjotusta nisusta, johon hän totesi, että "otat vuan kalijupiäkahvit".
Musta tekstiäs pitää vähän oikaasta. Tosin kaava on vain jostakin Jalasjärven liepehiltä:
"Täällä mansen murteen vaivaamalla alueella näitä ree-vikaasia riittää, kun paikalliset puhuvat äirinkiältään. Kummasti se reettömyys vaan tuntuu tarttuvan jo muutamassa vuoressa, tierän sen omalta kohralta vaik'oon aina suhteellisen kohtalaasen normaalia peruskieltä (melkeen jopa kirjakieltä) puhunut pienen ikäni. Kumma juttu kuitenkin että tekstin suhteen tilanne on täysin eri kuin puheessa. Kirjoottaessa ja lukiessa ree tulee aivan luonnostaan ja jos lukoo murretekstiä tai yrittää sitä kirjoottaa, ei ole kovinkaan korikasta. Syynä on kai se että teksti on opittu kieliopin ja sanaston kautta koulussa, mutta puhet on opittu puheesta. Ihmettelen syvästi näitä savolaasia ja pohjoiskarjalaasia jotka voivat karottaa kirjootuksistaan kirjakielen (ainakin näennääsen) helposti ja suoltavat murretekstiä tuosta vaan. Melkein jopa karehrin moisia sanaseppoja."
Tää Mansem murteev vaivaamalla alueella näitä dee-vikasia piisaa, kum paikallisep puhuu äirinkieltänsä. Ihimeesti se deettömyys vain tuntuu tarttuvan jo muutamas vuores. Tiän sen omalta kohoralta vaikka oon aina kohtalaisen normaalia peruskieltä (melekeen kiriakieltä) puhunup pienen ikäni. Kumma juttu kumminki että tekstin kans tilannes on ihan eri kum puhees. Kiriottaes ja lukies dee tulee ihan luonnostansa ja jos lukee murrestekstiä tai koittaa sitä kiriottaa, ei oo kovinkaak korikasta. Syy on kais se että teksti on opittu kieliopin ja sanastonkautta koulus, mutta puhet on opittu puheesta, jne.
"Vanahat" sano ree, mutta kansakoulun käyneet dee. Siis kirjaimesta puheen ollen.. Muuten nuoretkin käyttivät enemmän ärrää.
Myös sanottiin puhet tai puhes. Monessa muussakin sanassa viimeinen kirjain saattoi olla s tai t.
Tunnetahan kolome ärrällä alakavaa automerkkiä. Rotke, Ratsuni ja Riisselimersu.
Ennen oli myös Re Soto, nykyään Raewoo ja Raihatsu
Nuori Sir Templen näköönen nuori kunnanlääkäri osti kuitenkin varmuuren vuoks Ramplerin, sen jenkkirauran. Siinä ei nimittäin reetä esiintyny.
Olis kunnanlääkäri voinu ostaa Jaguaarin ökyversio Raimlerinkin. Seuraava ostos olisikin ollut rst-korinen ReLorean
No onhan ainakin rahatalous mallillaan kun ei koskaan devalvoida aina vaan revalvoiraan
Täällä "d" lausutaan "dree", ja d erittäin heikkona. Datsun- dratsun, radio- radrio.
Ei sitä normaali ihminen osaa lausua!
Ei kai siellä vaan esiinny aito ja alkuperäinen soinnillinen dentaalispirantti??
Vielä 1900-luvun alkupuolella on eduskunnassa keskusteltu vakavasti pitäisikö d:n käyttö korvata kirjakielessä. D otettiin suomenkieleen aikana jolloin kirjakieltä 1800-luvun lopulla systemaattisesti kehitettiin.
D:n istuttaminen suomalaisten suuhun oli kovan työn takana.
D korvasi suomalaisen "hankausäänteen" joka nykyisin on tyystin kadonnut.
Lisää
http://www.kotus.fi/julkaisut/ikkunat/2001/kielii2001_45.shtml
Pakkohan tuo on sitten uskoa, kun on oikein lehteen präntätty.
Pari anekdoottia (anekthoottia?) tuli mieleen:
-Uudessa raamatunkäännöksessä tulla tömähtikin johonkin päin opusta kohta, jossa esiintyivät sanat "veden ja veren" noin, lähes peräkkäin. Jossain päin Pohjanmaalla kuulemma odotettiin jännityksellä, kuinka paikallinen, umpipohojaalanen kirkkoherra kohdan klaaraa.
-Ilmeisesti aivan tositarina kymmenien vuosien takaa: muuan vääpeli protestoi ankarasti f-kirjaimen käyttöä suomenkielisessä aakkostossa. Sitä kun ei tarvittu suomessa missään muussa sanassa kuin "pesufati".
Voi yhyren kerran. Esiintyyhän se ähvä ainakin Vorssassa...
Vorssassa äfvä on vain sanassa pesufati.
Aita, aidan, aidalla. Isä, isän, isällä. Itä, idän, idässä. Perussanan muistelu auttaa aika usein. Ärrä pysyy ärränä, tee kuitenkin vaihtuu usein reeksi: kota, kodan...
Hyvä kieli kuitenkin tämä suomi. Oli niin helppo oppiakin. Muiden kielien oppiminen on ollut työlästä.