Mormonien sisällä kuohuu

Mormonien historiaan liittyy rasismia, moni­avioisuutta ja perustajan väki­valtainen kuolema, mutta nyt konservatiivisen kirkon sisällä kuohuu muutos
Mormonit ovat Suomessa pieni mutta pitkäikäinen uskonnollinen vähemmistö. He pyrkivät täydellisyyteen teoissaan ja Jumalan miellyttämisessä. ”Joillekin vaatimukset aiheuttavat paineita ja he masentuvat epäonnistumisista”, sanoo uskonnosta kirjan kirjoittanut Kim Östman.
Tilaajille

Lähetyssaarnaajiksi koulutettavat mormonipojat harjoittelevat suomen ääntämistä Veli Youngin (oik.) johdolla Utahissa vuonna 1999. (KUVA: VESA OJA)
Eleonoora Riihinen HS
Julkaistu: 3.9. 2:00


MORMONIT ovat pareittain pyöräileviä pukumiehiä ja -naisia. Mormonimiehillä on useita vaimoja. Mormonit muodostavat lahkomaisen salaseuran, jonka jäseniä valvotaan.

Esimerkiksi tällaisia ennakkoluuloja liittyy Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, josta käytetään myös lyhennettä MAP-kirkko.

Uskontohistoriasta tohtoriksi väitellyt Kim Östman kasvoi mormoniperheessä. Hän ei ole eronnut kirkosta, mutta ei ole osallistunut sen toimintaan yli vuosikymmeneen. Mielenkiinto uskontoa kohtaan on ollut tieteellistä sorttia.


Kim Östman
Tietoteos Mormonit: historia, oppi, elämä (Gaudeamus) syntyi Östmanin mukaan henkilö­kohtaisesta kiinnostuksesta, mutta myös siitä, että mormoneihin liittyy Suomessa kirjavia käsityksiä.

”Näin on siitä huolimatta, että mormonit ovat olleet täällä vuosikymmeniä”, Östman kertoo puhelimessa.

Virallisesti MAP-kirkko aloitti toimintansa Suomessa vuonna 1947. Jäseniä on tällä hetkellä laskutavasta riippuen 3 300–4 900.


Kuoro laulaa Mormoni-kirkon presidentin Thomas S. Monsonin hautajaisissa Salt Lake Cityssä, Utahissa vuonna 2018. (KUVA: MIKE BLAKE / REUTERS)
MORMONISMI on yhdysvaltalaisen Joseph Smithin (1805–1844) luoma uskonto, jota julistava kirkko perustettiin New Yorkin osavaltioon vuonna 1830.

Sittemmin MAP-kirkon päämaja on siirtynyt Utahin Salt Lake Cityyn. Mormoneille Smith ja hänen seuraajansa kirkon johdossa ovat profeettoja, paavin kaltaisia Jumalan edustajia maan päällä.

Vuonna 2019 mormoneja on kirkon mukaan 16 miljoonaa, joista yli puolet asuu Yhdysvaltojen ulkopuolella.

Keitä ovat suomalaiset mormonit ja mihin he uskovat?

Tavallista mormonia ei erota katukuvasta, Östman vastaa heti. Perusmormonit eivät pukeudu pukuun ja kierrä käännyttämässä ihmisiä.

”On silti ymmärrettävää, että uskonto henkilöityy näihin usein yhdysvaltalaisiin nuoriin miehiin, jotka puvut päällä tekevät lähetystyötä.”

Lähetystyö on nuorille miehille asevelvollisuuteen rinnastettava kunniatehtävä. Noin 60 000:n lähetyssaarnaajan maailmanlaajuista joukkoa kutsutaankin joskus ”Herran armeijaksi”. Vuosittain he saavat yli 200 000 käännynnäistä MAP-kirkon piiriin.

Lähetystyössä vietetään puolestatoista kahteen vuoteen.

”Nuoren miehen ei tarvitse lähteä lähetystyöhön, mutta kieltäytymisestä voi olla sosiaalisia seurauksia”, Östman muotoilee.

Näitä ovat esimerkiksi kumppanitta jääminen. Nuoria naisia uskon piirissä kehotetaan avioitumaan nimenomaan lähetystyöstä palanneiden nuorukaisten kanssa.

MAP-KIRKON jäsenet ovat kristittyjä, mutta keskeiset opit poikkeavat monelta osin vaikkapa luterilaisuudesta. Mormonien käsitykset esimerkiksi kolminaisuusopista ja tuonpuoleisesta ovat poikkeavia. Mormonit eivät usko varsinaiseen helvettiin, vaan kolmeen kirkkauden valtakuntaan ja pimeyteen, jonne joutuvat vain harvat ”Jumalan tahtoa vastaan taistelleet”, kuten Östman muotoilee. Mormonit eivät myöskään usko perisyntiin.

Moitteettomuus, Jumalan miellyttäminen arjen teoissa ja pyrkimys täydellisyyttä kohti ovat keskeisiä hyveitä.

Käytännössä mormoneilta vaaditaan esimerkiksi pidättäytymistä ”kuumista juomista” eli kahvista ja teestä, alkoholista ja tupakasta sekä sopimattomasta viihteestä. Seksi ennen avioliittoa on kielletty.

Perinteisiä perhearvoja ja miehen asemaa perheen päänä pidetään arvossa. Ehkäisykiellosta luovuttiin 1980-lukuun mennessä. Abortit on sallittu vain, jos äidin henki on uhattuna tai syntyvä lapsi joutuisi kärsimään vaikeasta sairaudesta.

Mormoneilla on oma kurinpitoelimensä. Esimerkiksi aviorikos voi olla syy erottaa jäsen kirkosta.

”Kirkon jäsenyys ei ole vain sunnuntaiuskovaisuutta vaan kokonaisvaltainen elämäntapa, jolla pyritään viime kädessä kohti Jumalan kaltaisuutta”, Östman sanoo.

Täydellisyyttä, kuria, siveyttä. Tutkimusten mukaan uskonnon oppien vaatimuksista ja niihin liittyvistä sosiaalisista paineista aiheutuu jäsenille joskus myös riittämättömyyden tunteita.

”Joillekuille vaatimukset aiheuttavat paineita, ja he masentuvat epäonnistumisista. Toisaalta mormoniuteen kuuluu myös armon ajatus: on hyväksyttävä, että vaikka pyritään parempaan, joskus menee päin seiniä”, Östman kertoo.

ERÄS SITKEÄ väärinkäsitys mormoneista on, että he olisivat moniavioisia. Myytti useamman vaimon liitoista varjostaa edelleen MAP-kirkkoa, vaikka pääkirkon piirissä moniavioisuutta ei ole harjoitettu enää vuosisataan.

Moniavioisuuden idea oli perustajais

0

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka pistetty kylmäksi

        Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
        Kajaani
        22
        2317
      2. Mietin että

        Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
        Ikävä
        87
        1423
      3. Kaipaatko sinä

        Yhtään meidän katseita
        Ikävä
        116
        1218
      4. Oletko samaa mieltä

        Että on parempi olla erillään?
        Ikävä
        75
        1120
      5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

        HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        18
        919
      6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

        Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
        Sinkut
        249
        841
      7. Kirjallinen varoitus

        On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
        Äänekoski
        52
        832
      8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
        Kajaani
        205
        819
      9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

        Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
        Sonkajärvi
        17
        802
      10. Mun tuli yhtäkkiä

        Ikävä sua❤️...
        Ikävä
        34
        765
      Aihe