siis nuo etelän lomakohteet

kannattaako satsata niin kovin paljon lähteäkseen noihin samanlaisiin toisiaan toistaviin paikkoihin lomille, mikä vaiva ja mikä työ, ja onko se nyt niin kummoista, ei ole ihan varma.
46378
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Suomessa on ollut 2 poikkeuksellisen suotuisaa kesää - parempia kuin monet etelän kohteet. Jo toistakymmentä Canarian lomaa pitäneenä olen nyt viihtynyt kotimaassa.

Äänestä

Minä en lähtisi vaikka olisi ilmainen matka, kotona on mukavempaa, kesällä kotimaan matkailua.

1Äänestä

Riippuu hyvin monesta tekijästä joita ei tässä yhteydessä pysty laajemmin käsittelemään.

Jos on työssä stressaantunut niin ymmärrän hyvin halun hakeutua johonki AI- keskukseen viikoksi tai kahdeksi rentoutumaan.
Usein on taloudellisinta ottaa joku halpis pakettimatka pelkkien lentojen, ja mahdollisesti siihen kuuluvan "tukikohdan" vuoksi ja suunnitella oma ohjelmansa.
Tosin viime vuosina on saanut pelkkiä lentojakin halvalla.

Elämäntilanne ja ikääntyminen vaikuttaa. Emme viitsi enää tehdä alusta alkaen omatoimimatkoja lukuun ottamatta viikon piipahduksia jossakin Keski-Euroopan kapungissa.
Vuosikausia toimimme siten, että otimme halpis lennot ja varasin kentälle halpis auton jolla kiertelimme suunnittelemallamme alueella viikon tai pari vaihtaen halun ja mahdollisuuksien mukaan majapaikkaa.

Joskus nuukuuttani, otimme lennot esimerkiksi Barcelonaan tai Almeriaan ja sieltä vuoratulla autolla asunnolle Torreviejaan.

Jos kaihdat "samanlaisten kohteiden" matkustelua niin katso itseäsi kiinnostavan alueen kiertomatka! Tai valitse itsellesi sopiva risteily kiinnostavien satamakaupunkien kautta!
Vaihtoehtoja on.

Lähdemme ensi viikon lopulla vakiokohteeseemme joka ei tuota yllätyksiä.
Ulkoilemme. Vaimoni käy kulttuuritapahtumissa tarjonnasta riippuen.
Istuskelemme katukahviloissa. Minä käyn uimassa mutta hietikolle emme ole lojuneet pitkiin aikoihin edes varjon alla.
Normaalia elämää paitsi se, että minä "rentoudun" päin vastoin kuin kotona.
Passaan vaimolle aamiaisen parvekkeelle klo 9. Lounas klo14 ja se on valmistettava vaimon määräyksestä ennen ensimmäisiä viinejä.

Äänestä
  • Tämä oli niin täydellistä Laiska-Lassen lomaa, että kiitos kertauksesta ja hyvää lomaa teille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä oli niin täydellistä Laiska-Lassen lomaa, että kiitos kertauksesta ja hyvää lomaa teille.

    Kiitos toivotuksesta. Elämä kulkee samaa rataansa eikä mitään uutta ole ilmennyt.
    Mielestäni kommenttini liittyy aloitukseen siinä mielessä, että matkustelussa on lukuisia vivahteita.
    Toteutus riippuu itse kunkin mielihaluista.

    En viitsi lässyttää mitään ympäripyöreää vaan kiusaan kanssaihmisiäni omilla kokemuksillani ja mieliteoilla.

    Äänestä

Kohteita on monenlaisia, ei kaikki ole turisteille tehtyjä minne täältä pääsee. Nykyään on niin kovin helppoa netin kautta varata matkat ja hotelli vaikka minne, mutta aloittaja ei ilmeisesti ole missään käynyt kun luulee kaikkia paikkoja samanlaisiksi.

Äänestä

En ole käynyt en ehkä menisi edes Torreviejaan Alicanteen
Vuelta alkoi sieltä suolajärveltä tänä vuonna (ympäriajo)

Mutta sitten on näitä kaupunkeja Madrid Barcelona
ympäryksineen mutta se vaatii että on kiinnostunut espanjalaisuudesta

ei voi oikein antaa neuvoa nimittäin jos historia ja kulttuuri ei kiinnosta
niin kaupunkeja nekin vain ovat

sanoisin että pari viikkoa on lyhin jakso johon viitsii pakkailla

Turismin kärki on tässä
https://www.hoteles.net/madrid/ciudades-mas-visitadas-en-espana-2018.html

Äänestä
  • Helppoa tehdä päätös olla menemättä kun ei ole koskaan käynyt!

    Espanjassa on helppoa liikkua autolla varsinkin EU-liitoksen jälkeen kun tiestö on parantunut huimasti.
    Jos viitsii ajaa niin päiväseltään ehtii hyvin käymään, paitsi TV:n lähikaupungeissa niin myöskin Valenciassa, ja jopa Granadassa mutta sitten on ajettava jo pimeän aikaan. Yöpyminen tai pari niin Gibtaltar, Sevilla, Toledo, Quenca yms. ovat tavoitettavissa.
    Kaupunkien tapahtumakalenterit auttavat suunnittelussa.

    Kaikkinensa, 1971 alkaen liikuimme omalla autolla Euroopassa noin 160000km. Sitten siirryimme auton vuokraukseen. Tv:ssa olemme vuokranneet autoa hyvin harvoin. Lähikaupunkeihin menemme julkisilla.

    Espanjalaisuus? 17 itsehallintoaluetta poikkeavat toisistaan enemmän ja vähemmän.
    Olemme käyneet myös Baleaareilla ja 4:llä Kanarian saaarella mutta vain kahdesti ja Kanarian Teneriffalla kerran ja muilla risteilyn yhteydessä joten en voi puhua tuntemisesta.

    Ettei jäisi kovin yksipuolista espanjakuvaa niin tuntumaa on yli 50:een valtioon 4:ssä maanosassa.
    Nykyään kartamme pitkiä lentoja, automatkoja ja risteilyillä maksimi on yksi meripäivä.

    Ps. Pakkaaminen. Vuosikaudet olemme selviytyneet matkoista pelkillä matkustamokelpoisilla vetolaukuilla.

    Äänestä

En tiedä, kun en ole koskaan käynyt etelän lomakohteissa. Enkä kyllä enää koskaan tule käymäänkään. Suoraan sanoen en ymmärrä tuota ihmisten matkailuintoa, mutta onneksi minun ei kaikkea tarvitsekkaan ymmärtää. Minulle on joskus sanottu, että paljosta olen jäänyt paitsi. Varmasti ihan totta, mutta en kaipaa sitä kaikkea, mistä olen jäänyt paitsi olemalla matkailematta.

Äänestä
  • Kyllähän sitä on tullut / tuli matkustettua räkä kohteista parempi tasoisiin vähintään kaksi kertaa vuodessa noin viidentoista vuoden ajan.
    Sitten alkoi tökkiä, silmät oli avautuneet jo aiemmin, joten loppumatkailut oli omatoimisia kaupunkilomia ilman ryhmä tunkuja.
    Mutta eipä niistäkään loppufiboina jäänyt muuta kuin valokuvia ja joitakin parempi tasoisia matkamuistoja, arvoesineitä jne.
    Siirryin ahkeraan mökkeilyyn seitsemän vuotta sitten jona aikana vain yksi ulkomainen reissu.
    Matkailussa oli se etu että ei koskaan samaan paikkaan uudelleen vaan joku seuraava kiinnostuksen kohde. (Yhteenvetona; liki kaikkialla samanlaista). Vain naamat erilaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän sitä on tullut / tuli matkustettua räkä kohteista parempi tasoisiin vähintään kaksi kertaa vuodessa noin viidentoista vuoden ajan.
    Sitten alkoi tökkiä, silmät oli avautuneet jo aiemmin, joten loppumatkailut oli omatoimisia kaupunkilomia ilman ryhmä tunkuja.
    Mutta eipä niistäkään loppufiboina jäänyt muuta kuin valokuvia ja joitakin parempi tasoisia matkamuistoja, arvoesineitä jne.
    Siirryin ahkeraan mökkeilyyn seitsemän vuotta sitten jona aikana vain yksi ulkomainen reissu.
    Matkailussa oli se etu että ei koskaan samaan paikkaan uudelleen vaan joku seuraava kiinnostuksen kohde. (Yhteenvetona; liki kaikkialla samanlaista). Vain naamat erilaisia.

    Eli, olenko sittenkin oikeassa. Matkustelu vain "ajan hukkaa" ja pelkkä tapa, yritys korvata jotain, mitä elämästä puuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän sitä on tullut / tuli matkustettua räkä kohteista parempi tasoisiin vähintään kaksi kertaa vuodessa noin viidentoista vuoden ajan.
    Sitten alkoi tökkiä, silmät oli avautuneet jo aiemmin, joten loppumatkailut oli omatoimisia kaupunkilomia ilman ryhmä tunkuja.
    Mutta eipä niistäkään loppufiboina jäänyt muuta kuin valokuvia ja joitakin parempi tasoisia matkamuistoja, arvoesineitä jne.
    Siirryin ahkeraan mökkeilyyn seitsemän vuotta sitten jona aikana vain yksi ulkomainen reissu.
    Matkailussa oli se etu että ei koskaan samaan paikkaan uudelleen vaan joku seuraava kiinnostuksen kohde. (Yhteenvetona; liki kaikkialla samanlaista). Vain naamat erilaisia.

    Jos menee turistireservaatteihin ja pysyy niissä, kaikki on samanlaista.
    Muuten ei lainkaan samanlaista.

    Äänestä

  • entinenmiäs kirjoitti:

    Eli, olenko sittenkin oikeassa. Matkustelu vain "ajan hukkaa" ja pelkkä tapa, yritys korvata jotain, mitä elämästä puuttuu.

    Kyllä olet oikeassa hyvin pitkälti. Sitä paitsi matkailu on niin yleistä ettei se kelpaa edes elvistelyn aiheeksi "kävinpä - kävimmepä ulkomailla".
    Katsoi sitä mistä vinkkelistä hyvänsä, hupimatkailu on ajanhukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän sitä on tullut / tuli matkustettua räkä kohteista parempi tasoisiin vähintään kaksi kertaa vuodessa noin viidentoista vuoden ajan.
    Sitten alkoi tökkiä, silmät oli avautuneet jo aiemmin, joten loppumatkailut oli omatoimisia kaupunkilomia ilman ryhmä tunkuja.
    Mutta eipä niistäkään loppufiboina jäänyt muuta kuin valokuvia ja joitakin parempi tasoisia matkamuistoja, arvoesineitä jne.
    Siirryin ahkeraan mökkeilyyn seitsemän vuotta sitten jona aikana vain yksi ulkomainen reissu.
    Matkailussa oli se etu että ei koskaan samaan paikkaan uudelleen vaan joku seuraava kiinnostuksen kohde. (Yhteenvetona; liki kaikkialla samanlaista). Vain naamat erilaisia.

    Eurooopassakin on erilaista. Parhaat matkamuistot automatkoiltamme olivat tuttavaperheet. Pysyvämpiä ystäviä lähinnä Unkarissa, Itävallassa ja Saksassa.
    Vierailukohteita kun satuimme liikkumaan siellä päin.
    Unkarissa oli mielenkiintoista jutella 1956 pakoon lähteneiden jälkeläisten, ja Unkariin tulleiden kanssa.
    Saksa oli ystävystymisen kannalta hankalampi ja Ranskassa kielimuuri oli tehokas este.
    Englannissa vain yksi "vierailuperhe".
    Nyt noista on suurin osa vaihtanut hiippakuntaa ja vain unkarilaisten jälkikasvu on satunnaisessa yhteydessä.

    Äänestä

Näihin aikoihin syksyllä on niin halpoja reissuja
että "kannattaa" ottaa ja pitää hotelli tukikohtana
josta tekee vaikka puolen päivän tai päivän reissuja
turistireservaatin ulkopuolelle, niissähän ei todellakaa ole mitään.
Satasella pääsisi jo vaikka Kroatiaan viikoksi, sis. hotelli aamiainen.
Paikallisesti on älyttömän edullsita ja turistiryysis ohi.
Terassikelit vielä lokakuussa, hyvät säät tehdä vaikka mitä.
Autonkin voi vuokrata.
Paikkoja on paljon 2-3 tunnin lentomatkan päässä,
ei kanntata unohtaa kaupunkilomiakaan pitkin Eurooppaa.

Äänestä

Minulla on alkanut kiinnostaa nuo Sisilian tulivuoret Etna ja Stromboli kun on katsellut niitä live web-kamera lähetyksiä. Niihinhän menee turistimatkoja, jospa tekis sellaisen matkan ensi tai seuraavana kesälomana.
Tänään iltasella näkyi Etna tupruttavan aika paksulti savua liekö rakentamassa laavapurkausta.
Hytinäx1

Äänestä
  • Vaimoni kävi tyttöjen matkalla Sisiliassa, olikohan Catania?. Sieltä käsin piipahtivat päivän järjestetyllä reisulla Etnalla.
    Tekivät Palermoon yhden yöpymisen mittaisen keikan junalla.

    Hieman myöhemmin olimme Sepaluksessa ( en muista oikeinkirjoitusta ) mutta en innostunut Palermosta vaikka sinne olisi päässyt kätevästi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaimoni kävi tyttöjen matkalla Sisiliassa, olikohan Catania?. Sieltä käsin piipahtivat päivän järjestetyllä reisulla Etnalla.
    Tekivät Palermoon yhden yöpymisen mittaisen keikan junalla.

    Hieman myöhemmin olimme Sepaluksessa ( en muista oikeinkirjoitusta ) mutta en innostunut Palermosta vaikka sinne olisi päässyt kätevästi.

    Olette olleet Cefalussa. Samalla puolen saarta kuin Palermo.
    Toisella puolella Naxos ja Taormina, suomalaisten kohteita. Niistä retkiä ja lyhyt pyrähdys Etnalle.

    Suosittelen Sisiliaa.

    Äänestä

Aika paljon riippuu siitä, kuinka paljon olet jo siellä matkustanut, ja mitkä kohteet ovat jo tuttuja, tai mitä matkaltasi haluat.

Mieti siis ensin, mitä haluat matkaltasi?
Lepolomaa? Aurinkoa?
Viihdettä, yöelämää?
Seuraa? Minkälaista?
Nähtävyyksiä ja kulttuuria?
Shoppailua?

Kohteita on lukematon määrä jo Euroopassa, joka on aika turvallinen matkakohde vielä nykyäänkin. Mieti, mitä lomaltasi toivot ja odotat. Valinnanvaraa riittää.

Äänestä
  • Haluan kaiken enkä yhtään vähempää - jos rollaattorin renkaat kestävät.

    Nyt polkupyörällä kylä tutuksi maaseutu hutuksi meininkiä.

    (* yö huumoria *)

    Äänestä

Lukemattomista matkoistani, joita teimme aikanaan Kreikkaan, Italiaan, ja Espanjaan. Marokon Agadir oli harharetki, ikinä ei enää mihinkään muslimi-maahan.
Ehdottomasti kiintoisin oli Italian kiertomatka, jonka sain syntymäpäivälahjaksi perheeltäni. Matka alkoi Roomasta, jonka jälkeen oma bussi, oma opas, koko matkan ajan ympäri Pohjois-Italiaa, Toscanaa. Aivan ihana, kulttuurista ja italialaisesta ruoasta kiinnostunut, itselleni ennestäään tuntematon matkaseura, olivat parasta, mitä saatoin matkaltani odottaa. Sataprosenttinen elämys. Yhden hengen huone joka kaupungissa. Ikinä en unohda tuota matkaa.

Äänestä

Kuuden tunnin lentomatka on jo kidutusta ja maksimi, jonka suostun ilman nuija- nukutusta lentokoneessa istumaan, mikä siis suuresti rajoittaa matkailuani.

Minusta olisi mukavaa tehdä junamatka halki Euroopan, jonnekin Välimeren kaupunkiin. Autossa en suostu niin pitkiä aikoja istumaan. Matka vaatisi muutamia pysähdyksiä ja yöpymisiä, koska en osaa nukkua laivoissa, junissa, tai muissakaan liikennevälineissä.

Äänestä
  • Emme ole näköjään yksin tuon 6:n tunnin ärsyyntymisrajan kanssa.
    Sillä leveällä exit paikalla, jonka edessä on lentoemojen lasku/nousu istuimet sietää jonkin 8h tunti terminaalissa 5 tuntia sietää joskus. Aiinäkin on ikävä potkia jalkatilaan tulevia töllääjiä pois..

    Ikä muuttaa ihmistä.
    Kun ostimme Espanjan asuntomme v1986 niin lennot olivat kalliita ja matkustimme aina lastemme kanssa. Alkuvuosina ajoin vain tankkauspysäyksin Tukholmasta Kaakkois-Espanjaan. 32h - 36h. Kuukauden kuluttua palasimme rauhallisin päiväetapein yöpyen maaseutukaupunkien tarjoamissa paikallisissa kohtissa. Joskus sorruimme F1:een tai Etappiin.
    Lasten vuoksi kävimme elukka- ja huvipuistoissa, auto- ja nukkemuseoissa yms.
    Noista ajoista ovat lennot halventuneet, lapset lähteneet ja ukko mömmähtänyt sekä motiivi kadonnut.

    Meitä ei laivaunettomuus vaivaa. Tilava ulkohytti ylhäältä, keskilaivan tietämistä, riittävän kaukana yökerhosta ja sellaisesta "umpikujasta", ettei ole käytävän ohikulkijoita paljoa.

    Äänestä

  • Vuosi sitten keväällä tein bussimatkan Kroatiaan. Matkaan kului aikaa, kun ensin laivalla Travemundeen ja Saksassa kaksi yöpymistä, mutta oli mielenkiintoista nähdä Saksan maaseutua ja matkata Alppien halki Itävallan, Italian ja Slovenian kautta Iberian niemimaalle. Toivoisin että vastaavia matkoja olisi tarjolla enemmän, näin eläkeläisenä kun on aikaa matkustaa. Ihan halvimmasta päästä tuollainen matka ei ollut, mutta ei kaikkea voi rahalla pelkästään arvottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuosi sitten keväällä tein bussimatkan Kroatiaan. Matkaan kului aikaa, kun ensin laivalla Travemundeen ja Saksassa kaksi yöpymistä, mutta oli mielenkiintoista nähdä Saksan maaseutua ja matkata Alppien halki Itävallan, Italian ja Slovenian kautta Iberian niemimaalle. Toivoisin että vastaavia matkoja olisi tarjolla enemmän, näin eläkeläisenä kun on aikaa matkustaa. Ihan halvimmasta päästä tuollainen matka ei ollut, mutta ei kaikkea voi rahalla pelkästään arvottaa.

    Bussimatkat on kalliita, mutta niissä näkee enemmän.
    Jos jaksaa joka päivä bussissa istua tunteja.

    Äänestä

  • Nykyään saa varata päivän vaikka lähellekin lentäisi.
    Kolmen tunnin lennolla pääsee etelä-Eurooppaan
    mutta siitä kun lähtee kotoa ja on perillä hotellissa voi mennä 12 tuntia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bussimatkat on kalliita, mutta niissä näkee enemmän.
    Jos jaksaa joka päivä bussissa istua tunteja.

    Juu, saahan siinä bussissa istua, mutta yhdenjaksoisesti ei tarvinnut kovin kauaa istua, kun 2-3- tunnin välein pidettiin kahvi- ja jaloittelutauko. Lentokoneessa ei tuo jaloittelu oikein pitkilläkään lennoilla onnistu.

    Äänestä

Odotan innolla tulevaa Kauko-Idän matkaamme.

Lähtö marraskuussa 2019 Amsterdam - Singapore 2vrk yöpyminen siellä. Nousu risteilijään (Westerdam) Holland America line.

Halong Bay, Da Nang, Nha Trang en Phu Muy. Cambodsa, Sihanouville. Bangkok Ko Samui,

Risteily päättyy Hong Kongiin 2 yötä hotellissa ja paluulento Amsterdamiin.

Haaveemme on ollut pitkään matkustaa Kauko Itään nyt se toteutuu. Uskoisin sen olevan meidän viimeinen pitkien lentojen ja etäisyyksien mstka. Jatkossa keskitymme Euroopaan.

Äänestä
  • Turvallista matkaa.

    Äänestä

  • Olemme myös katsoneet noita Kauko-Idän risteilyjä mutta lentojen pituus on laittanut aina puntariin.
    Vaimoni on kallistumassa Euroopan jokiristeilyjen suuntaan.

    Äänestä

  • että Kauko-itä nähty, kun pari yötä siellä ja pari yötä täällä, mutta saahan siitä ruksin "päiväkirjaan", että olen sielläkin maassa käynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    että Kauko-itä nähty, kun pari yötä siellä ja pari yötä täällä, mutta saahan siitä ruksin "päiväkirjaan", että olen sielläkin maassa käynyt.

    Ei todellakaan, vai pieniä elämän makupaloja, merta, lämmintä ja erilaisia maisemia. Uusia elämyksia ja kokemuksia keinutuoliin muisteltaviksi.

    Käärinliinoissa ei ole taskuja.

    Äänestä

  • Siinä on ainakin kämppä hyvällä paikkaa. Ei ole naapureita lähimain. Cittariin ja Ässään taitaa olla matkaa enemmän kuin kilsa. Alkokin lie vuorten takana.
    Miten lie postin laita, mihin laatikkoon tulee?

    Äänestä

  • Jopa olet perusteellisesti tutustunut! Almerian alueella on todella kuvattu lännenfilmejä.
    Mitä tulee tuohon kuvaasi niin missähän ne miljoonat ihmiset ovat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jopa olet perusteellisesti tutustunut! Almerian alueella on todella kuvattu lännenfilmejä.
    Mitä tulee tuohon kuvaasi niin missähän ne miljoonat ihmiset ovat?

    Miljoonat ihmiset ovat katsoneet niitä lännenfilmejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miljoonat ihmiset ovat katsoneet niitä lännenfilmejä.

    Tarkoitin Almerian alueen asukkaita! En filmien katsojia. Itse Almerian kaupungissa on noin 200000 asukasta ja alueella on erittäin laajat tomaattiviljelmät jotka vaativat, paitsi vettä ( pohjasellaista ) niin myöskin työvoimaa.
    Olemme lentäneet muutaman kerran Almeriaan ja jatkaneet matkaa pohjoiseen sekä vuokratulla autolla, että linurilla.
    On jonkin sortin käsitys sekä ilmasta, että tien päältä.

    Äänestä

  • Costa de Aömeria on espanjalaisten suosimaa loma-aluetta joka on tunnettu kauniista maisemistaan!

    Äänestä

Kannattaa satsata. Palaan juuri muutaman kuukauden matkalta eteläiseen Amerikkaan ja sieltä edelleen Antarktikselle ja Etelänapamantereelle.
Costa de Aömeria ei ole todellakaan espanjalaisten suosimaa loma- aluetta noilla tienoilla, mutta asiasta kiinnostuneet matkustanette noin niin kuin paikan päälle asioita tarkastelemaan?

Äänestä
  • Mikä ero on Antarktiksella ja Etelänapamantereella?

    Kuukeli väittää jotain muuta koskien tuon Costa de Almerian luonnosta ja suosiosta.

    Äänestä

  • Kuulostaa hienommalta 2.

    Äänestä

Minun matkani ovat kaikkein parhaimmat ja ylevimmät - posilaatikolle ja takaisin. . .

Äänestä

Viikoksi mökki Bandara at Sea Rayongista itään.- Ihan jees , suosittelen, joulun aikaan oltiin viime vuonna :D

Äänestä
  • Ensi joulu Roomassa. Viime joulu kului Wienissä ja Slovenian Bledissä. Bledin hotsku oli muuten hyvä mutta eräs aulakäytävän valokuva pilasi tunnelmaa. Jenkkien Trumpin suurikokoinen valokuva!

    Äänestä

Alkaa kaukomatkat olla liian väsyttäviä monessa suhteessa: pitkät lentoajat istua ahtaassa koneessa sekä siirtymiset , lisäksi ihmeen väsyttävää tuntikausien odottamiset lentokentällä. Hyviä puolia on tottakai, mutta mitä kukin arvostaa.
Onko se palloilu jossain kaupungin kartsoilla sekä ihmisten toljailu kaiken väärti?

Äänestä

Näin jo vanhana en jaksa enää kovin paljon erinäisistä syistä reissata. Olen ottanut seuramatkan, jonkun mielestä varmaan ihan kauheaa, ja tutun hotelli, jossa monipuolinen aamubuffet. Siellä syönyt hyvän aamiaisen ja sitten fiiliksen mukaan lähtenyt joko lähelle tai kauemmas, esim. paikallisbussilla, katselemaan paikkoja.

Olen nauttinut lämmöstä ja kauniista kukista. Katsellut paikallista väestöä tutuissa puuhissaan.
Se on nykyisin riittänyt hyvin minulle. En kaipaa muuta. Hyvä irtiotto kotiympyröistä.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kannattaako satsata niin kovin paljon lähteäkseen noihin samanlaisiin toisiaan toistaviin paikkoihin lomille, mikä vaiva ja mikä työ, ja onko se nyt niin kummoista, ei ole ihan varma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu