Funeau lainahameessa

Marakatti


Sulloin marakatin Vuittoniin ja suuntasin talosta ulos. Kuljin portaita, sillä hisseillä oli ruuhkaa. Portaikossa vastaan tuli vain naisia. Naiset kulkivat portaikossa ja miehet matkustivat hissikuiluissa. Muita sukupuolia en tuntenut, mutta niitä luultavasti oli. En tarkemmin osannut selittää itselleni, mitä tarkoitin. Aulassa oli kansainvälinen tunnelma, sillä hisseillä notkui lauma intialaisia miehiä, jotka olivat huomattavan lyhyitä ja ahkeria. Lisäksi he kaikki näyttivät toistensa sukulaisilta, joka tuskin piti paikkaansa, mutta silti. Intialaiset miehet katselevat länsimaista naista kunnioittavan uteliaina. Heidän englantinsa on korostuksellista Bollywoodia kestohymyllä. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä heidän vaimoilleen kuuluu. Jollain oudolla tasolla näin ihmisiä tungeksivat kadun, jonka varrella oli lukemattomia pikkuputiikkeja, kuin elintarvikkeita täynnä olevia autotalleja, joiden väleistä saattoi siirtyä ahtaita kujia pitkin pyykkinaruin koristelluille takapihoille. Pihalla oli lapsia ja avotuli, jonka äärellä huivipäinen hymyilevä nainen sekoitti suurella lastalla eksoottiselta tuoksuvaa ja taatusti mausteista ruokaa. Kanaa oltiin näemmä lisätty. Värikästä, ajattelin, ja ihmettelin, että kuinka he jaksavat aina hymyillä. Tervehdin rouvaa ja kyselin vointia. Hän näytti olevan raskaana.

Jätin kulkukorttini respaan, sillä en viitsinyt joka viikko hakea uutta. Minulla oli omituinen tapa kadottaa niitä jonnekin, ja tämä tarkoitti sitä, että koko hakuprosessi oli aloitettava joka jumalan viikko alusta. Onneksi valokuva oli digitaalisessa muodossa, muuten joutuisin kaiken lisäksi uudelleen kuvattavaksi uudelleen kuvaamisen jälkeen, jollaisesta en lainkaan pitänyt. Tarkemmin ajateltuna sellainen saattaisi olla hauskaa, sillä jokapäiväisen potretin kokonaissaldo seinälle aseteltuna saattaisi vaikuttaa jopa tieteellliseltä. Ihminen näkisi itsensä muutoksen ja viikottaisen kehityksen nuoruudesta eläkeikään. Naurahdin itselleni, ja vartija katsoi minua hämmentyneenä. Häneltä oli jäänyt lause kesken. Huitaisin kädellä omalle hölmöilylleni ja siivosin hetken nurkkaan, tai ainakin lattialle tiskiltä. Marakatti vikuili kassista minua. En ole keksinyt sille vielä nimeä. Sanon sitä vain kapusiiniapinaa marakatiksi, sillä mitään spesiaalia en ole sen kontolle kehitellyt; joillakin on vain sellainen naama, että siitä ei tule mitään mieleen. Jos näytti apinalta, oli apina. Kapusiiniapinani näytti marakatilta, joten se oli marakatti. Sillä sipuli. Taas vartijakunta näytti vartijakunnalta: kaikilla oli samanlainen virka-asu, mutta erilaiset kasvot. Ihmiskunnalla ol tässä vielä paljon parannettavaa, sillä ihmiset vaikuttivat toistensa sukulaisilta, mutta lukemattomin variaatioin. Yhtään täsmälleen samannäköistä ihmistä ei aulassa ollut. Minäkään en näyttänyt keneltäkään, en edes eiliseltäni itseltäni.

Kadulle oltiin parkkeerattu tuttu auto suoraan pääoven eteen. Sulloin puhelimen takaisin Vuittoniin. En voinut sietää odottelua. Olen ihminen, jolle asiat tapahtuvat nyt, ei huomenna. Avasin oven ja istahdin penkille. Tervehdykseeni ei vastattu. Emme olleet harrastaneet seksiä kahteen ja puoleen viikkoon. Viimeinen kerta oli ollut eräänlainen sipaisu tai hätäinen huitaisu, joka sekin oli punaviinin aiheuttama hetkellinen mielenhäiriö. Istahdin hajareisin päälle hetken mielijohteesta, ja sitten se oli jo siinä. Minä en ainakaan saanut sessiosta mitään. Oikeastaan asia on jossain ulottuvuudessa minulle yhdentekevä. En tiedä voiko seksistä kasvaa ulos – tuskin, mutta ainakin palava halu sellaiseen laimenee iän myötä. Täytin keväällä neljäkymmentä. Olen omasta mielestäni kuin vanhus rakennuksen käytävillä. Kummallista, mutta yhdessä huomaamattomassa hetkessä äänettömillä matoilla astelee jostain taloon livahtanutta nuorisoa, joka etsii kuka mitäkin, kuten Stiina, joka astui sisään omaan huoneeseeni.
Hetken jutustelun jälkeen minulle hahmottui selvä kuva hänestä. Tai oikeastaan ymmärisin jotain heti nähtyäni hänet. Jutustelu vain syvensi tätä ensivaikutelmaa. Jollain oudolla tavalla näin itseni hänessä. Hän taas tuntui kuin olevan minussa. Yhteisymmärrys oli hetkessä syvää, ellei pohjatonta. Oli tapahtunut jonkinlainen limitys tai mannerlaattojen äkillinen siirtymä.

Jatkuu