Minulla on vielä pari tuttujeni kokemusta kertomatta. Voisin kirjoittaa tässä nyt yhden jutun.
Ystäväni perhe rakensi jokunen vuosi sitten oman talon eikä ihan heti uskoisi että uudessa talossa kummittelisi mutta jotain siellä kuitenkin tapahtui!
Ystäväni kertoi olleensa eräänä iltana olohuoneessa katselemassa telkkua kun hän näki sivusilmällä tumman hahmon menevän vessaan. Hänen miehensä oli nukkumssa ja hahmo tuli makuhuoneesta joten ystäväni oletti että hänen mies meni vessaan. No aikaa kului tovi eikä hahmo kuitenkaan palannut vessasta...sen kummempia ajattelematta ystäväni päätti lähteä nukkumaan. Makuhuoneessa ihmetys oli suuri kun mies nukkui täyttä päätä eikä ollut hievahtanutkaan. Ystäväni kertoi myös kuulleensa askelia autokatokseltaan ja oven kahvan kääntelyä...
Mielenkiintoiseksi asian tekee se että ystäväni oli löytänyt ammuksen hylsyn pihansa mullasta...mitä lienee siellä joskus tapahtunut!
Ystäväni kertomaa...
10
1459
Vastaukset
- Opiskelija
Siis aikaa näyttää löytyvän kummistusjuttujen kertomiseen kun on työtön ja kaikkee.
Mää en itse asiassa oo työtön. Eikä se muutenkaan ole sun asias mikä mää oon. Näkyyhän sullaki olevan aikaa pullistella täällä :)
Lienee ihmisellä oikeus tehdä vapaa aikanaan mitä huvittaa...
Kiitos hyvästä tarinastasi :)
Aika harvinaistahan on tuo, että uusissa taloissa kummittelee, mutta voihan tosiaan olla, että tuossa rakennuspaikassa on jotain "hämärää".
Voinhan itsekin kertoa:
Itse asun n. 10 vuotta vanhassa omakotitalossa ja kerran vuosia sitten isäni otti tästä talosta valokuvan ulkopäin.
No, kun kuva oli kehitetty, niin kuvassa näkyi selvästi, kuin joku olisi seisonut keittiön ikkunan takana.
Se ei voinut olla kukaan perheestäni, koska me kaikki olimme hiihtämässä eikä kukaan muukaan ollut sisällä.
Ja onhan muutakin pikkuista tapahtunut:
Esim. Joskus kun olen vaikka tietokoneen ääressä, niin saatan tuntea kylmän tuulahduksen vierelläni, mutta luultavasti kuvittelen vain.
-OrsonKiva että tarina miellytti :)
Ei ne kylmät tuulahduksetkaan välttämättä oo mielikuvitusta! Ja nehän on jo pitkään liitetty kummituksiin! Tulipas siitä mieleen yks omaki juttu! Noin kuukausi sitten ihmettelin kun yhessä kohdassa olohuoneessa oli sellanen "kylmä kohta"...se tuntui ehkä tuohon polvien korkeuteen eli aikalailla lattian tuntumassa! Ja se oli vaan siinä yhdessä kohdassa.
Vähän se tietysti kummastutti mutta kaiketi se voi olla jotain ihan luonnollistakin...Neitonen79 kirjoitti:
Kiva että tarina miellytti :)
Ei ne kylmät tuulahduksetkaan välttämättä oo mielikuvitusta! Ja nehän on jo pitkään liitetty kummituksiin! Tulipas siitä mieleen yks omaki juttu! Noin kuukausi sitten ihmettelin kun yhessä kohdassa olohuoneessa oli sellanen "kylmä kohta"...se tuntui ehkä tuohon polvien korkeuteen eli aikalailla lattian tuntumassa! Ja se oli vaan siinä yhdessä kohdassa.
Vähän se tietysti kummastutti mutta kaiketi se voi olla jotain ihan luonnollistakin...Enkä todellakaan (haluaisi) uskoa, että kodissani kummittelisi.
Tuli vielä mieleen, että kerran viime vuonna, kuuntelin musiikkia ennen kouluun lähtöä.
Omakotitalossahan ei ole niin väliä kuinka kovalla stereot soi, varsinkin kun olin yksin.
Lähdin käymään talon toisessa päädyssä ja sinne päästyän kuulin musiikin loppuneen kuin seinään.
Lähdin takasin ja huomasin, että stereot oli sammunu tai sammutettu.
Sähkökatkoa se ei ainakaan ollut.
Myös ennen talvea, kun olin koulun valokuvauskurssilla, niin olin lainannut digikameran.
Otin kuvia pääosin omastahuoneestani ja yhdessä kuvassa olin näkevinään hymyilevät ystävälliset kasvot ikkunassani.
Kuva oli otettu huoneeni oviaukosta, mutta saatoin nähdä vain omiani ja katsoin kyllä kuvaa vain kameran pienestä lcd-näytöstä.
Kuvaa minulla ei kyllä enään ole (en halunnut uskoa, että huoneeni ikkunassa olisi kasvot).
Heh. Ehkäpä tämä selittää oudot konekaatumiset.
-Orson- asdf
Neitonen79 kirjoitti:
Kiva että tarina miellytti :)
Ei ne kylmät tuulahduksetkaan välttämättä oo mielikuvitusta! Ja nehän on jo pitkään liitetty kummituksiin! Tulipas siitä mieleen yks omaki juttu! Noin kuukausi sitten ihmettelin kun yhessä kohdassa olohuoneessa oli sellanen "kylmä kohta"...se tuntui ehkä tuohon polvien korkeuteen eli aikalailla lattian tuntumassa! Ja se oli vaan siinä yhdessä kohdassa.
Vähän se tietysti kummastutti mutta kaiketi se voi olla jotain ihan luonnollistakin...Samanlaisia ns. tuulahduksia olen kokenut myös viimeaikoina, vähän kuin joku hengittäisi niskan takana mutta kylmää hengitystä. Aiemmin oli tosiaan yöllä kaikenlaista meteliä tms. mistä kerroinkin täällä aiemmin, mutta ne on vähentyneet viimeaikoina. Sinänsä jännä homma että paikka josta se meteli silloin aiemmin tuntui kuuluvan ja missä nyt on noita henkäyksiä on ihan sama, makuuhuoneen nurkka jossa on myös minun työpöytä. Noi henkäykset tulevat silloin kun olen uppoutuneena jonkin työn ääreen tai selaamaan nettiä, aivan kuin joku tulisi katsomaan olan ylitse, ehkä selailen sellaisilla sivuilla että tuon puoleisessakin ollaan niistä kiinnostuneita :) Tätä on nyt ollut oikeastaan joka ilta. No ilmeisesti mistään pahantahtoisesta jutusta ei ole kyse, koska tuossa talossa on noita juttuja ollut koko sen ajan kun olen siinä asunut (5 vuotta) eikä minulle ole vielä mitään pahaa sattunut.
asdf kirjoitti:
Samanlaisia ns. tuulahduksia olen kokenut myös viimeaikoina, vähän kuin joku hengittäisi niskan takana mutta kylmää hengitystä. Aiemmin oli tosiaan yöllä kaikenlaista meteliä tms. mistä kerroinkin täällä aiemmin, mutta ne on vähentyneet viimeaikoina. Sinänsä jännä homma että paikka josta se meteli silloin aiemmin tuntui kuuluvan ja missä nyt on noita henkäyksiä on ihan sama, makuuhuoneen nurkka jossa on myös minun työpöytä. Noi henkäykset tulevat silloin kun olen uppoutuneena jonkin työn ääreen tai selaamaan nettiä, aivan kuin joku tulisi katsomaan olan ylitse, ehkä selailen sellaisilla sivuilla että tuon puoleisessakin ollaan niistä kiinnostuneita :) Tätä on nyt ollut oikeastaan joka ilta. No ilmeisesti mistään pahantahtoisesta jutusta ei ole kyse, koska tuossa talossa on noita juttuja ollut koko sen ajan kun olen siinä asunut (5 vuotta) eikä minulle ole vielä mitään pahaa sattunut.
Yksi hyvä luonnollinen selitys. Tota voi tapahtua muutenkin, mutta et vain huomaa koska olet keskittynyt johonkin.
Ei sitä koskaan tiedä.- +-+-+-
Orson kirjoitti:
Enkä todellakaan (haluaisi) uskoa, että kodissani kummittelisi.
Tuli vielä mieleen, että kerran viime vuonna, kuuntelin musiikkia ennen kouluun lähtöä.
Omakotitalossahan ei ole niin väliä kuinka kovalla stereot soi, varsinkin kun olin yksin.
Lähdin käymään talon toisessa päädyssä ja sinne päästyän kuulin musiikin loppuneen kuin seinään.
Lähdin takasin ja huomasin, että stereot oli sammunu tai sammutettu.
Sähkökatkoa se ei ainakaan ollut.
Myös ennen talvea, kun olin koulun valokuvauskurssilla, niin olin lainannut digikameran.
Otin kuvia pääosin omastahuoneestani ja yhdessä kuvassa olin näkevinään hymyilevät ystävälliset kasvot ikkunassani.
Kuva oli otettu huoneeni oviaukosta, mutta saatoin nähdä vain omiani ja katsoin kyllä kuvaa vain kameran pienestä lcd-näytöstä.
Kuvaa minulla ei kyllä enään ole (en halunnut uskoa, että huoneeni ikkunassa olisi kasvot).
Heh. Ehkäpä tämä selittää oudot konekaatumiset.
-OrsonJoissain stereoissa on ajastin, jolla saa stereot sammumaan "itsestään". Jos stereoissasi on ajastin, olet voinut laittaa sen vahingossa päälle.
Itse olen joskus pelästynyt pari kertaa, kun joku on vahingossa laittanut stereoiden ajastimen päälle niin, että ne ovat yhtäkkiä alkaneet soimaan itsestään täydellä volyymilla.
Se talo mistä Neitonen puhuu, on rakennettu entisen kaatopaikan päälle...Tiedä mitä kaikkea maaperä pitää sisällään...
- aave nainen
katsoa että ketään ei ole haudattu talon alle:O
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684
