Kuka surmasi Jukka S. Lahden?

Anonyymi

Jukka S. Lahti eli aikaisemmassa elämässään noin 300 jKr luvatussa maassa (Amerikan mantereella) jolloin hän johti noin 10 päistä laamanilais eli intiaani joukkoa. Myös Ari Vihavainen eli tuolloin 300 jKr luvatussa maassa ollen laamanilainen soturi joka kuului toiseen noin kymmenpäiseen laamanilaisjoukkoon kuin Jukka S. Lahti. Nuo joukot ottivat yhteen tuolloin ja Ari Vihavainen sai tuolloin surmansa erään Jukka S. Lahden johtaman soturin kädestä. Ari Vihavainen muisti meidän aikana että hän oli saanut surmansa Jukka S. Lahden johtaman soturijoukon yhden soturin kädestä mutta ei muistanut kuka tuo soturi oli meidän aikana. Hän muisti kuitenkin että tuota soturijoukkoa, jonka toimesta hän sai surmansa edellisessä elämässään, johti Jukka S. Lahti. Ari Vihavainen halusi kostaa tuon kuolemansa Jukka S. Lahdelle ja teki sen.

15

367

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ari Vihavainen pyrki peittelemään käsissään ja kasvoissaan olevia viiltohaavoja murhan jälkeisenä päivänä kertoen muka viillelleensä nuo haavat itsetuhoisuudessaan.

      • Anonyymi

        Kenen väität ne viillelleen ja millaisella veitsellä?

    • Anonyymi

      Monessa henkirikoksesta, mm. Kyllikki Saaren ja Olof Palmen ja Jukka S Lahden tapauksissa motiivi murhaan löytyy aikaisemman elämän suhteista ja kiemuroita.

    • Anonyymi

      Jukka Lahden surmaaja on selvitetty aikoja sitten.

      • Anonyymi

        Koska olet noin viisas, sanoppa kuka surmasi Kyllikki Saaren ja Olof Palmen ja miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska olet noin viisas, sanoppa kuka surmasi Kyllikki Saaren ja Olof Palmen ja miksi?

        Otsikossa kyseltiin vain Lahden surmaajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otsikossa kyseltiin vain Lahden surmaajaa.

        Kaikissa kolmessa murhatapauksessa motiivi löytyy aikaisemman elämän suhteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikissa kolmessa murhatapauksessa motiivi löytyy aikaisemman elämän suhteista.

        Jukka S Lahden ja Olof Palmen tapauksissa motiivi oli kosto edellisen elämän kuolemasta ja Kyllikki Saaren tapauksessa motiivi oli hylkääminen eli pakkien antaminen edellisessä elämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikissa kolmessa murhatapauksessa motiivi löytyy aikaisemman elämän suhteista.

        Se vielä puuttuisi, että auerskat murhailisi ja annulistiit sekoilisi monessakin elämässä, liikaa avohoidossa nytkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se vielä puuttuisi, että auerskat murhailisi ja annulistiit sekoilisi monessakin elämässä, liikaa avohoidossa nytkin.

        Onko Digi-Columbo avohoidossa? Lienee avaajan serkku...

      • Anonyymi
        RitalanPaska kirjoitti:

        Onko Digi-Columbo avohoidossa? Lienee avaajan serkku...

        Jännä juttu, kun joku alkaa puhumaan teille arkaluonoisesta asiasta...tässä tapauksesssa mahdollisesta lavastuksesta häke-puhelun aikana, niin tämän murhaajaraiskarin tukijoukot ovat puolipaniikissa mitätöimässä ja demonisoimassa asian esille tuojaa.

        Eikö se olisi vain hyvä, että oikea totuus tässäkin tulisi esille, ja saataisiin tämä Auer lopultakin sovittamaan yhteiskunnalle tekemänsä äärimmäisen oksettavat ja raukkamaiset rikokset.

        Tuo lavastushan on todettu oikeudessa mahdottomaksi ja epätodeksi teoriaksi, joten miksi sitä enää pitäisi vatvoa? Vain hullu tekee niin.

      • Anonyymi
        OTLMaxPilkun-Nussila kirjoitti:

        Tuo lavastushan on todettu oikeudessa mahdottomaksi ja epätodeksi teoriaksi, joten miksi sitä enää pitäisi vatvoa? Vain hullu tekee niin.

        Totta, lavastui epäonnistui täydellisesti, eihän kukaan pysty tekemään tunnin hommia alle 6 minuutissa eli itsehän se auerska murhaaja on.

    • Anonyymi

      Murhaaja oli poliisikrpä Seppo ja siksi juttua ei koskaan päästetty oikeuteen.

      • Anonyymi

        Ei, kyllä se on Anneli ihan ite...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1334
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      107
      1095
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      907
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      905
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      55
      894
    6. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      878
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      130
      831
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      65
      685
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      52
      638
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      580
    Aihe