tuo Anu tekee tuolla talossa? Täysin turha tyyppi, millä ei ole minkäänlaista viihdearvoa. Naama solmussa jatkuvasti. Elelee siellä, kuin ei tajuaisi olevan telkkariohjelmassa. Kuka tuollasta haluaa katsoa???
Mitä ihmettä
Anonyymi
6144
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Anu on vapaamatkustajana talossa.
Niin on, täysin turha asukas. Oleilee siellä, niinkuin olis ihan jossain muualla.
Sitä olen miettinyt, että eikö itse ihmiselle tule itselle mieleen, että miten olen ja toimin, kun olen tällaisessa ohjelmassa.
Talossa on aina muutamia neutraaleja hahmoja, joiden rinnalla muiden erilaiset piirteet korostuvat. Tällaisten hahmojen tarkoitus ei varmaan ole se, että katsojien oletettaisiin haluavan katsoa nimenomaan HEITÄ. He ovat täytehahmoja tasapainottamassa kokonaisuutta. En toki sano, etteivät jotkut voisi pitää heistäkin. Suurin osa ehkä pitää heitä vain neutraaleina.
Anu on innostunut vähän esittelemään kroppaansa ja urheilullisuuttaan. Kun yksin veyttelee ja keikistelee, niin varmasti pääsee kuvaan.
Anu on nolla.
Palstalla käyvät näyttää käyvän erittäin herkästi provosoituvia. Eli ärsyyntyvät palstalla, ohjelmaa ja sen katsojiia halveeraavan tyypin kommenteista. Niihin näköjään reagoidaan ahkerasti ja vihaisina. Tämä on varmasti tästä tyypistä erittäin hauskaa, kun onnistuu ärsyttämään näin monia. Uskomatonta, mutta totta. Joku harrastaa tälläistäkin ja saa siitä sairasta mielihyvää.