Ylläpidolle yhteiskanne

Anonyymi

Tämä Kanariansaaret oli ennen mukava ja asiallinen keskustelupalsta, josta tykättiin todella paljon ja keskusteltiin, oltiin myös erimieltäkin monesti rakentavassa hengessä. Monet haluttaisiin päästä takaisin samaan. Nyt täällä yksi häirikkö nostaa jatkuvasti vanhoja ketjuja ylös ja jokaista ketjua lässyttää täysin samalla kaavalla. Karhuravintolan lihapaloista (on pieni pubi oikeasti ja vähän asiakkaita) on jatkuva aihe aivan yötä päivää. Aiemmin Kuparipannu. Herää epäilys maksetaanko tälle näistä kirjoituksista. Mainonta on parasta kirjoittaa negatiivisessä sävyssä, jolloin paikka saa myötätunnon. Pitäisi kaikkien tehdä ylläpidolle valituksia, että tämän häirikön saisivat julkaisukieltoon ja päästäisiin entiseen asiallisempaan keskusteluun. Myös lässyttää eläkepapasta ym. samalla kaavalla.

37

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Karhuravintolan haukkuminen pieneksi pubiksi on vale ellei jopa emävale. Vähän sama kun vertaisi 5 vuotiaan töherrystä Mona lisaan. Karhu on oikeasti loistava perheravintola monipuolisine kattauksineen. Karhun keittiö on valittu jo kolmena vuotena peräkkäin Inglesin parhaaksi. Jotain rajaa noihin valheisiin

    • Anonyymi

      Trollaa vaan, mutta kohta loppuu Karhusta tulevat maksut kun ihmiset ymmärtää ja kääntyy Karhua vastaan. Nytkin on todella vähän porukkaa illemmalla, vaikka on halvat hinnat. Kuparipannuakaan ei haitanneet trollit kun todennäköisesti maksoivat. Kun alkoi epäilyt omistajan osuudesta, niin äkkiäpä kaalikääryle höpinät loppuivat. Nyt eivät nämä mainokset enää mene läpi, joten turha lässyttää ja omistaja ottaa kohta pultit.

    • Anonyymi

      Kaikki tietää, että Karhusta saa vain hampurilaisen mikäli sattuvat tekemään. Tämä tällä palstalla saa vaan lässyttää ruokaravintolasta. Ylläpito huomio!!!!

    • Muutamia näkökohtia. Vanhojen ketjujen esiin vetäminen,johon olen itsekin osallistunut,ei ole suuri virhe,jos ollenkaan.Sensijaan arvostelut(hyvät ja huonot) olisi hyvä tehdä kirjatulla nimimerkillä,jos urheutta riittää.Tosiasioiden vääristely ei ole otsikon mukaista keskustelua kanariansaarista,vaan jotain aivan muuta.Ylläpito on osoittanut ,ettei se edes ole kiinnostunut laadusta.Olen yrittänyt vaikuttaa asiaan,tuloksetta.Varmaa on ,että kaikki kotimaiset paikat jäävät itseltäni käymättä,sekö on tarkoitus ??

      • Anonyymi

        Kuvitteletko olevasi jotenkin rohkea tai urhea kun nimimerkin suojista kirjoitat.
        Urheutta, kuten ilmaiset, on kirjoittaa omalla nimellään.
        Ja toiseksi kaikki järkevä keskustelu käydään nykyään Facebookissa eikä täällä tai naistenlehden palstoilla.

    • Tervehdys Kanariansaarille,

      Todella harmi, että koette rakentavan keskustelukulttuurin hävinneen palstalta.

      Sääntöjen vastaisiin tai täysin keskusteltavaan asiaan liittymättömiin viesteihin on parasta olla mitenkään reagoimatta, vaan jättää ne omaan arvoonsa ja tehdä viesteistä ahkerasti ilmoituksia moderaattoreille. Usein ketjuja häiriköivät henkilöt eivät mitään vastakaikua saadessaan jaksa enää kirjoittelua pidemmän päälle jatkaa. Tarvittaessa moderaattorit voivat harkintansa mukaan estää tietyistä IP-osoitteista kirjoittelun. Tässä toki haasteena, jos anonyymi kirjoittaja vaihtaa IP:tä jatkuvasti: silloin muiden käyttäjien ilmoittelu on erityisen tärkeää, jotta viestit saadaan ylläpidolle tarkasteltaviksi.

    • Anonyymi

      Näin on. Me asiakirjoittajat ja sisällöntuottajat joudumme kokemaan ikävää häirintää jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Totta. Ihan mahotonta menoa koko ajan. Ihan mahotonta meininkiä.

    • Joo,on järkkyä että palsta pilattu saman paskan jauhajilla,olen kirjoittanut asia kommenteja,eräät ei kai pysty samaan,palsta on pilattu homoilla ym.

      • Anonyymi

        Kiroilu ei myöskään sovi palstalle. Olen eri mieltä kanssasi. Vähemmistöjen jutut kuuluvat palstalle siinä missä Ingles . Eikä Karhuravintolan kehuminen ole mitenkään häiritsevää. Se on minunkin mielestä Inglesin paras ravintola.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa kuitenkin olla vaan Ingelsin suurin otsoni aukko, ei muuta!

    • Joo niin oli nyt on vain typeryyksiä jostain s-tanan Karhusta,ja Canaria on paljon muuta kuin Ingles,jossa en edes enään käy,muchos problemas por gays,ei kiinnosta Las Palmas on paras paikka jossa käyn joka vuosi.

      • Anonyymi

        Menkää ihmeessä katsomaan Karhua. Saatatte yllättyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menkää ihmeessä katsomaan Karhua. Saatatte yllättyä.

        Varmasti yllätytte *musiikkia ja pientä purtavaa*

    • Anonyymi

      Karhu on mielestäni Kanariansaarten paras ruoka ravintola. Tästä merkkinä pitkät jonot karhun edustalla joka ilta. Karhu on valittu nyt kolmena vuotena peräkkäin Inglesin parhaaksi ruoka ravintolaksi. Jo se kertoo Kahdun tasosta ruoka ravintolana. Kateelliset vaan haukkuu karhua koko ajan. Käykää kokemassa erinomainen karhu.

      • Anonyymi

        Minäkin liputan Karhu ravintolaa Inglesin parhaaksi. Eipä ihme että sille suunnitellaan jo Mikaelin tähtiä Inglesin homopiiteissä. Täti Mikael on loistava kokki Karhu ravintolassa. Kannattaa ilkeistä puheista huolimatta poiketa.

        Onhan se Karhu varmaan hyvä, mutta hieman arveluttaa tuo parhaaksi ruokaravintolaksi valitseminen. Nimittäin Karhu itse kertoo olevansa Karhu Musicbar. Ei mitään mainintaa ruokalistasta.
        Pitää mennä ensi talvena katsastamaan.

        Olen useasti käynyt nauttimassa maittavia aterioita Karhu ravintolassa. Karhussa työskentelee nykyään eräs julkisuudestakin tunnettu huippukokki ja siksi ruoka on maittavaa. Käy itse kokeilemassa jos et usko karhun tatjoilujen olevan Inglesin parasta. Muista vaan varata pöytä etukäteen ettei tule pettymyksiä. Jo pelkkään aulabaariin, missä musiikkia ja pikkupurtavaa jonotetaan kadulla pitkiä aikoja. Huikea paikka tuo Karhu ravintola

        Hyvä kommentti. Kiitos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kommentti. Kiitos

        Toivossa siis gourmee makkaraperunoita......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivossa siis gourmee makkaraperunoita......

        Makkaraperunat Kuparipannussa. Karhussa oikea Gourmet. Tätähän teille on yritetty jo monasti kertoa. Tervetuloa herkuttelijat Karhuun, ruokaravintolaan mikä on valittu jo kolmena vuotena peräkkäin Inglesin parhaaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Makkaraperunat Kuparipannussa. Karhussa oikea Gourmet. Tätähän teille on yritetty jo monasti kertoa. Tervetuloa herkuttelijat Karhuun, ruokaravintolaan mikä on valittu jo kolmena vuotena peräkkäin Inglesin parhaaksi.

        Kovin huonosti menee trollauksesi läpi. Katsohan hyökkäyksesi kohteen nettisivut. Löydätkö sieltä makkaraperunat? Et löydä.
        Jos menet Karhun mainosta katsomaan, löydät sieltä makkaraperunat ja muut grillituotteet.
        Totuus on joskus ihmeellistä. Ilmeisesti täysin vierasta sinulle.

      • Anonyymi

        Keromasi mukaan olet arvioinut karhun satoja kertoja.
        Siitä se kolmasti palkittu siis tulee.
        Sinä olet ylhäisessä yksinäisyydessäsi valinnut karhun kolmasti Inglesin parhaaksi ruokaravintolaksi.
        Varsin arvovaltainen raati näyttää olleen.
        Suosittelisin sinullekin parempaan pyrkimistä, vai eikö oikein sytytä?

        Tyyppi on arvioinut Inglesin parhaaksi ruokaravintolaksi jo kolmannen kerran musiikki ja drinkkibaarin jolla ei ole edes ruokalistaa. Eihän se edes mainosta itseään ruokaravintolana. Jotain pientä yöruokaa on tarjolla ihan heidän oman mainoksensakin mukaan.
        Herää jo ja keksi jotain omaperäistäkin ja lopeta toisten matkiminen

        Miksi poistattelet asiallisia Karhu ravintolaa puoltavia viestejä. Sinä kirjoitat Karhu music barista minä ruoka ravintola karhusta. Ne ovat kaksi eri ravintolaa . Toki samassa paikassa aulassa musaa ja pikkupurtavaa. Takahuoneessa loistava Inglesin parhaaksi kolmeen otteeseen valittu Karhu ruokaravintola. Siis kaksi eri ravintolaa .

        En minä mitään poistattele mutta täällä on muitakin lukijoita joita valheviestisi eivät miellytä.
        Valitaanko suosikkiravintolasi jo pian neljännen kerran Inglesin parhaaksi ruokaravintolaksi?
        Ihme etteivät kanaria nyt palsta ja canarian sanomat kerro koskaan tästä valinnasta. Karhu jopa mainostaa viimeksimainitussa makkaraperunoitaan ja hampurilaisiaan.
        Kävin siellä viime helmikuussa kerran eikä montaakaan asiakasta "aulabaarissa" ollut. En nähnyt varsinaista ravintolaosaa, jossa useasti mainostamasi lihapata on tarjolla. Sehän sijaitssekin vain sinun mielikuvituksessasi.
        Ei siellä muita ole kuin se yksi ja sama putkibaari.

      • Anonyymi

        Kannattaa todellakin varoa väärää tietoa.......

    • Anonyymi

      Kohta mennään Karhun putkeen ottamaan halvat juomat illan aluksi. Alkuryypyissä ei tarvitse olla viihtyisä paikka vaan käy istua baarijakkaroillakin. Siitä sitten voi lähteä paikkoihin, jossa myös kivat naiset viihtyvät. Karhun putkeen et saa naista raahattua edes väkisin. Tietysti nämä paikalliset alkoholiin taipuvaiset saattavat mennä sinne herkuttelemaan kalleimmalla annoksella, joka maksaa viisi euroa. Karhu voisi yrittää siirtyä sieltä vessojen luota ja hajusta perimmästä nurkasta pois paremmalle paikalle.

    • Anonyymi

      Jos sä et diggaa Suomi 24 tyylistä voi aina siirtyä naisten lehden kanaria keskusteluun. Sinne mahtuu, siellä vain "kolme" kirjoittajaa, eräs mies, eräs sivupersoona ja eräs neiti.

      • Anonyymi

        Laitatko linkkejä?

    • Anonyymi

      Tänään karhuun syömään maittavaa ruokaa. Tulkaa tekin

      • Anonyymi

        Tottakai tullaan. Karhu on Kanariansaarten paras ruoka ravintola.

    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45129
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25941
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      321
      15629
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      161
      10772
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9687
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9041
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      80
      8445
    8. 238
      6808
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      56
      6068
    Aihe