Pärjään nyt hyvin ilman psyykenlääkkeitä

Diagnoosin mukaan minulla on 1-tyypin bipolaaritauti. Sairastuin parikymmpisenä ja päädyin työkyvyttömyyseläkkeelle nelikymppisenä tekniseltä alalta insinöörin työstä. Söin koko sortimentin lääkkeitä läpi yli 20 vuoden aikana. Masennuslääkkeitä, neuroleptejä, mielialantasaajia, unilääkkeitä... you name it. Parisen vuotta sitten aloin törmäämään virallisesta tietämyksestä poikkeavaan tietoon. Ihan oikeisiin tieteellisiin tutkimuksiin ja runsaaseen määrään kansainvälistä kokemuspohjaista tietoa. Alkoi ajatukset ja katsantokanta muuttumaan pikkuhiljaa. Ei ehkä olekaan järkevää syödä lopun ikää neuroleptejä, vaikka ammattilaiset niin suosittelevat. Lopulta päätin yrittää vierottumista. Ei se helppoa ollutkaan. Koko prosessi kesti noin puolitoista vuotta. Kerran jouduin palaamaan vähäksiaikaa lääkitykseen unettomuuden vuoksi, mutta opin siitä mitä tein ensin väärin. Loppuvaihe pitää tehdä erityisen hitaasti annosta pienentäen ja lopetetaan yksi lääke kerrallaan. Riippuvuus on sekä fyysinen että psyykkinen. Ammattilaiselta ei apua saa, kun toimitaan käypähoitosuosituksen vastaisesti.
Olin kuitenkin päättäväinen ja tiesin mitä olin tekemässä, koska tunnen itseni niin hyvin. Ammattilaisilta en kysynyt enää mitään. Muodon vuoksi kävin polilla juttelemassa mukavia. Kävin myös vieroitustarkoitukseen perustetussa vertaisryhmässä.
Lopputulos oli onnistunut. Olen ollut ilman neuroleptin murustakaan puolisen vuotta. En tarvitse mitään lääkkeitä. Elämäntapani on rauhallinen ja vietän paljon aikaa luonnossa. En polta enkä käytä mitään päihteitä. Varmuuden vuoksi kaapissa on paketti nukahtamislääkettä, mutta aikomus on elää niin ettei siihen tarvitse koskea. Itsevarmuus on niin hyvä, että ammattilaiset eivät enää omaa tahtoani murra, eivät lääkkeillä eivätkä puhumalla. Olen tyytyväisempi elämääni, kuin koskaan aikaisemmin. Nyt kun olen vapaa elämäni pahimmasta koukusta ja siinä samalla monesta muustakin pahasta, niin aion myös puhua siitä. Toivotan onnea, voimaa ja rohkeutta kaikille mielen ongelmista kärsiville. Minullakaan ei jossainvaiheessa ollut mitään toivoa ja joskus minua pidettiin erittäin vaikeahoitoisena potilaana. Ihmettä ei tarvitse odotella. Sen voi järjestää itsekin. Aikaa, työtä ja kärsimystä se kyllä vaatii, mutta palkinto onnistumisesta on mahtava. Se lähtee siitä että ottaa vastuun toipumisesta omiin käsiin.