Tunnustan, Sellaisia me naiset olemme 💃
Nainen: halaa yhtä, katselee toista, ajattelee kolmatta
133
97
Vastaukset
- Anonyymi
Aloitus tuokin, mutta siinä on se virhe että yleistät kaikki naiset itsesi kaltaisiksi.
- Anonyymi
Kiitos kommentistasi. olet fiksu! (tarkoitettu klo 9:34 kirjoittaneelle.)
Näin on, pääsen kohta lempikenkäkauppaan Haarlemiin. Mielessä minkälaiset, katselen yhtä, pian toista ja kolmattakin. Jos löydän ne mielessä olevat ostan.
- Anonyymi
Köyhät nälkämaan raukat voi hankkia taas kaikki vanhasi kirpparilta.
Kultaa on sydämesi.
Ja maailma pelastuu. - Anonyymi
Miten on, etkö katsele nuoremman viriilin miehen perään, jota ei tarvitse turhaan viritellä, vaan ponkasee kuin vieteristä pystyyn!?
Köyhän ei kannata ostaa huonoja kengiä, siksi ostin suomalaiset kengät viime lauantaina, ehkä siksi kun tytär oli mukana valitsemassa, normaalisti halvat, edelliset talvikengät jäännöspari maksoivat muistaakseni jotain 30 €, kymmenen vuotta kestivät, erittäin vahvat nahkaiset, nyt tyttären valisemat kotimaiset 129 €, kestävät ainakin kymmenen vuotta ihan viimeiselle matkalle jalat edellä.
- Anonyymi
Onneks on niin hyvät kotiolot, ettei tarvii kärvistellä suurinta osaa vuodesta sen toivossa että pääsee tunkkaselle jatsiklupille ja lähiön kenkäkauppaan ylikansotettuun hollantiin. Suomessa on paljon kauniita ja hyvälaatuisia kenkiä , kun vaan menee oikeaan kenkäkauppaan eikä osta marketista. ja Italia on varsinainen kenkämaa. Hollannissa on halpatuontia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Johan on taas kateelliset liikkeellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan on taas kateelliset liikkeellä.
Höpö höpö!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneks on niin hyvät kotiolot, ettei tarvii kärvistellä suurinta osaa vuodesta sen toivossa että pääsee tunkkaselle jatsiklupille ja lähiön kenkäkauppaan ylikansotettuun hollantiin. Suomessa on paljon kauniita ja hyvälaatuisia kenkiä , kun vaan menee oikeaan kenkäkauppaan eikä osta marketista. ja Italia on varsinainen kenkämaa. Hollannissa on halpatuontia.
Siellä on isojalkaista väkeä, ja isolla kaviolla on myös korppis siunattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneks on niin hyvät kotiolot, ettei tarvii kärvistellä suurinta osaa vuodesta sen toivossa että pääsee tunkkaselle jatsiklupille ja lähiön kenkäkauppaan ylikansotettuun hollantiin. Suomessa on paljon kauniita ja hyvälaatuisia kenkiä , kun vaan menee oikeaan kenkäkauppaan eikä osta marketista. ja Italia on varsinainen kenkämaa. Hollannissa on halpatuontia.
Minusta taas oisi mukavaa päästä tunkkaiselle jazz klubille, vaan haaveeksi taitaa jäädä :/
Pirre - Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Köyhän ei kannata ostaa huonoja kengiä, siksi ostin suomalaiset kengät viime lauantaina, ehkä siksi kun tytär oli mukana valitsemassa, normaalisti halvat, edelliset talvikengät jäännöspari maksoivat muistaakseni jotain 30 €, kymmenen vuotta kestivät, erittäin vahvat nahkaiset, nyt tyttären valisemat kotimaiset 129 €, kestävät ainakin kymmenen vuotta ihan viimeiselle matkalle jalat edellä.
Huippu..miehillä kengät kestää kymmenen vuotta, on ne voinu olla jo aika rusinat :)
- Anonyymi
Onpa "henkisesti korkeatasoinen" aloitus ja keskustelu . . . . .
- Anonyymi
Ei mitään aloitusta, johon tuo yksi ei tulisi leuhkimaan . Tuota on nyt ainakin puoli vuotta kuultu vaikka eikö se vielä Suomessa ole.
Kommentoin nyt vain aloitusta, en kenkiä enkä missä maassa tehdään parhaat/kauneimmat kengät…
olen nyt lukenut lähes valmiiksi Elena Ferranten Napoli-kvartetin ja jouduin ottamaan HBO Nordicin että voin streamata kirjoihin perustuvan sarjan "Loistava ystäväni" ja olen nyt katsellut sitä puolitoista päivää putkeen (puolet vielä jäljellä) että saan koko sarjan katsottua ilmaisella koeajalla mutta jatkan todennäköisesti maksullista aikaa koska sarjassa alkaa toinen sesonki ja se on niin täysin lumoavan ihana ettei sitä voi jättää kesken.
Niin, aloituksesta:
olen ymmärtänyt että meitä naisiakin on monta eri sorttia ja me prioriteerataan eri tavalla. Ferranten Italiassa naisen ja miehen välinen suhde on tärkeämpää kuin mitkään muut asiat, kun uusi rakastaja ilmaantuu niin nainen ottaa kapsäkkinsä ja lähtee miehen mukaan kiertämään Eurooppaa ja aviomies jää kuin nalli kalliolle ja alle kouluikäiset pikkutytöt jätetään naapurille hoitoon.
Ehkäpä arvoitus vielä selviää minulle joskus, Itse tuskin olisin edes nuorena pystynyt jättämään lapsiani naapurin katsottavaksi kun lähden jonkun vieraan miehen mukaan reissuun.- Anonyymi
Kiitos, Paloma.se01 🌹
tuon vastauksesi vuoksi kannatti tehdä tämä aloitus!
Aion ehdottomasti lukea Napoli-sarjan kaikki kirjat. En tiedä, katsonko lainkaan elokuvaa. Kirja antaa minun mielestäni niin paljon enemmän.
Ihastun tahtomattani tulisesti ja tunteiden kanssa ei sitten helppoa ole. Pohtinut olen paljonkin, mikä on oikein. Ei taida olla yhtä oikeaa ratkaisua. - Anonyymi
Paloma.se01
"olen ymmärtänyt että meitä naisiakin on monta eri sorttia ja me prioriteerataan eri tavalla"
Tunteet ovat kuitenkin naisilla samanlaiset Italiassa ja Suomessa ja missä vaan, näin ajattelen.
Se, seuraammeko tunteitamme vai tukahdutammeko tunteemme, vaihtelee. Tekemisemme voimme päättää jossain määrin. Ja nimeomaan vain jossain määrin. Vaikka ei lähtisi uuden rakkaan matkaan, niin jotain sanoja ja tekoja pakonomaisesti tunteet tuovat.
Ap. Anonyymi kirjoitti:
Kiitos, Paloma.se01 🌹
tuon vastauksesi vuoksi kannatti tehdä tämä aloitus!
Aion ehdottomasti lukea Napoli-sarjan kaikki kirjat. En tiedä, katsonko lainkaan elokuvaa. Kirja antaa minun mielestäni niin paljon enemmän.
Ihastun tahtomattani tulisesti ja tunteiden kanssa ei sitten helppoa ole. Pohtinut olen paljonkin, mikä on oikein. Ei taida olla yhtä oikeaa ratkaisua.Minä luen mielelläni ensin kirjat ja sitten katson filmin tai sarjan. Tässä tapauksessa Ferranten kuvaus miljööstä ja henkilöistä oli niin rikas ja mukaansatempaavaa, että "näin" tavallaan kaikki nämä Napolin köyhälistökorttelin asukkaat silmissäni ja olin jo suunnitteilla ostaa lentolipun Napoliin, kun havaitsin että sarja on mennyt jo yhden sesongin. Jo mainosfilminpätkä imaisi mukaansa Ferranten maailmaan. Lapsinäyttelijät jotka ovat pääosissa ensimmäisissä jaksoissa vastaavat täysin mielikuvaa, jonka saa kirjasta; tytöt joka esittävät kansakouluikäisiä Lenua ja Lilaa ovat upeita, herkkäkasvoisia, autenttisen oloisia pikkutyttöjä. Ferrante kuvaa ja analysoi loistavasti sodanjälkeisen Euroopan naista ja hänen kehitystään itsenäisyyteen ja ulos patriarkaatista ja on Euroopan vastaus amerikkalaiselle Marilyn Frenchille ja Naisten huoneelle, kolmekymmentä vuotta myöhemmin.
Anonyymi kirjoitti:
Paloma.se01
"olen ymmärtänyt että meitä naisiakin on monta eri sorttia ja me prioriteerataan eri tavalla"
Tunteet ovat kuitenkin naisilla samanlaiset Italiassa ja Suomessa ja missä vaan, näin ajattelen.
Se, seuraammeko tunteitamme vai tukahdutammeko tunteemme, vaihtelee. Tekemisemme voimme päättää jossain määrin. Ja nimeomaan vain jossain määrin. Vaikka ei lähtisi uuden rakkaan matkaan, niin jotain sanoja ja tekoja pakonomaisesti tunteet tuovat.
Ap.Palstoilla joita olen moderoinut olen tavannut useita kolumbialaisia naisia jotka ovat tehneet tämän sydäntäraastavan valinnan: he ovat lähteneet uuden miehen mukaan ja jättäneet lapsensa sukulaisten, useimmiten isovanhempien, hoiviin kun he ovat matkustaneet perustamaan uuden kodin itselleen ja uudelle miehelleen Euroopassa tai USA:ssa. Mahdollisuus menestyä elämässä ja mahdollisuus taloudellisen aseman parantamiseen ja turvallisuuteen saa naisen joka tulee resurssiheikoista olosuhteista vaikuttaa varmaan myös asiaan, mutta minulle he ovat kertoneet tarinaansa rakkaudesta uuteen mieheen joka ei ota vastuulleen toisen miehen siittämiä lapsia ja ovat olleet henkisesti aika rikki ja ikävöineet lapsiaan ja vanhempiaan.
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Minä luen mielelläni ensin kirjat ja sitten katson filmin tai sarjan. Tässä tapauksessa Ferranten kuvaus miljööstä ja henkilöistä oli niin rikas ja mukaansatempaavaa, että "näin" tavallaan kaikki nämä Napolin köyhälistökorttelin asukkaat silmissäni ja olin jo suunnitteilla ostaa lentolipun Napoliin, kun havaitsin että sarja on mennyt jo yhden sesongin. Jo mainosfilminpätkä imaisi mukaansa Ferranten maailmaan. Lapsinäyttelijät jotka ovat pääosissa ensimmäisissä jaksoissa vastaavat täysin mielikuvaa, jonka saa kirjasta; tytöt joka esittävät kansakouluikäisiä Lenua ja Lilaa ovat upeita, herkkäkasvoisia, autenttisen oloisia pikkutyttöjä. Ferrante kuvaa ja analysoi loistavasti sodanjälkeisen Euroopan naista ja hänen kehitystään itsenäisyyteen ja ulos patriarkaatista ja on Euroopan vastaus amerikkalaiselle Marilyn Frenchille ja Naisten huoneelle, kolmekymmentä vuotta myöhemmin.
Paloma.se01 "Lapsinäyttelijät jotka ovat pääosissa ensimmäisissä jaksoissa vastaavat täysin mielikuvaa, jonka saa kirjasta; tytöt joka esittävät kansakouluikäisiä Lenua ja Lilaa ovat upeita, herkkäkasvoisia, autenttisen oloisia pikkutyttöjä. "
Elokuvalla on oma vahvuutensa siihen kirjaan verrattuna, jonka pohjalta elokuva on tehty.
Tämän sain huomata, kun lähipiiriini tuli intialainen. Heti ensi kertaa tavatessamme hänessä oli jotain tuttua, oli helppo jutella, tuntui kuin olisimme ennestään ystäviä. Mietin pitkään, että mistä johtuu tuttuuden tunne. Sitten muistin, että vuosia sitten seurasin tv:ssä pitkää sarjaa British India, jossa oli intialaisia näyttelijöitä. Kai se oli kuvattukin Intiassa. Intialaisilla on sielussaan sellainen surumielinen pohjavire.
- Anonyymi
Tuo on jonkun provomiehen aloitus.
Ei naiset tuollaista aloitusta tee.- Anonyymi
Olen nainen.
- Anonyymi
Aloitus on täyttä totta. En voi paljastaa enempää.
*mies*- Anonyymi
Mitä turhaa, nainen tai oikeastaan narttu aloituksessa puhuu!
Huvittipa palata lukemaan kommemtit aamuiseen vastaukseeni.
Mielestäni kun nainen menee kauppaan hän katsoo yhtä myytävää tuotetta, katsoo toista ja ajattelee kolmatta, hiplaa materiaaleja ja valikoi pitkään. Mies menee kauppaan ostamaan tuotteen minkä hän tarvitsee.
Täytyy olla vahvassa hormoonihöyryssä tai dementian alkuvaiheessa jos plus 70 vuotias nainen vielä juoksee kolmen kyr...n kierteessä.- Anonyymi
Sinäkö näet miehessä vain kyr..n?
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö näet miehessä vain kyr..n?
On näköjään tekstin ymmärtämisessä vsikeuksia. No, enpä ihmettele yhtään.
- Anonyymi
korppis kirjoitti:
On näköjään tekstin ymmärtämisessä vsikeuksia. No, enpä ihmettele yhtään.
Huomasin, ettet ymmärrä tekstiä. Senhän näki jo tuosta klo 9.36 viestistäsi, mutta hyvä, kun nyt myöhemmin sen huomasit.
Anonyymi kirjoitti:
Huomasin, ettet ymmärrä tekstiä. Senhän näki jo tuosta klo 9.36 viestistäsi, mutta hyvä, kun nyt myöhemmin sen huomasit.
Hyvä kun selvennit, että oli kyse seksin puutteesta eikä naisen perusluonteesta, kuten väärin ymmärsin. No, sitä kuusissakymmenissä vielä juoksututtaa vaan kyllä se helpottaa iän karttuessa. Älä kuitenkaa syö hormonipillereitä ne kun altistavat rintasyövälle.

Sinulla nyt tuo seksi ja kyr.ä pyörii mielessä. Oletko kenties niiden tarpeessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla nyt tuo seksi ja kyr.ä pyörii mielessä. Oletko kenties niiden tarpeessa?
Siitä puhe mistä puute.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä puhe mistä puute.
Jos viriili naisihminen elää 85-vuotiaan ukkelin kanssa, ei siinä peiton heiluttelua enää paljoa ole nähtävissä. Hyvä jos äijänkääpä muistaa mitä naiset toivovat mieheltä, ehkä muistaa mutta itse action jää nykyään kyllä tekemättä.

Olenko kertonut olevani viriili? Kerronpas kun sinua kiinnostaa, että ikkään en ole rakastellessani peittoja heilutellut, joten en näe syytä niitä heilutella nytkään muutoin kuin siivouspäivinä.
Saattaahan siinä käydä niinkin, että jos siltä äijänpääpältä kysyisit voisi hän vastata kuten se entinen gynegologi, että vittuja on tullut nähtyä enempi kuin pottuja.
Mutta aloittaja, kerroit, että aloituksessa ei ole kysymys seksuaalisuudesta vaan naisen halusta olla itsenäinen ja valita miehistä ne parhaat yksilöt. Niin mihin?
Elättämään perheen vai "heiluttelemaan peittoja."
Keskustelu etenee huvittavasti, välillä pohdiskellen viisaita ja kirjailijoita lainaten ja välillä no joo, "peittoja heilutellen".
Mistähän liekään kysymys 😁 No, jatkakaa. Minä pistän saunan tulille.korpikirjailija kirjoitti:
Olenko kertonut olevani viriili? Kerronpas kun sinua kiinnostaa, että ikkään en ole rakastellessani peittoja heilutellut, joten en näe syytä niitä heilutella nytkään muutoin kuin siivouspäivinä.
Saattaahan siinä käydä niinkin, että jos siltä äijänpääpältä kysyisit voisi hän vastata kuten se entinen gynegologi, että vittuja on tullut nähtyä enempi kuin pottuja.
Mutta aloittaja, kerroit, että aloituksessa ei ole kysymys seksuaalisuudesta vaan naisen halusta olla itsenäinen ja valita miehistä ne parhaat yksilöt. Niin mihin?
Elättämään perheen vai "heiluttelemaan peittoja."
Keskustelu etenee huvittavasti, välillä pohdiskellen viisaita ja kirjailijoita lainaten ja välillä no joo, "peittoja heilutellen".
Mistähän liekään kysymys 😁 No, jatkakaa. Minä pistän saunan tulille.Älä kompastu sitten halpaan, odotan innolla kompastutko?
- Anonyymi
Tuolla sattumoisin muutamia mittauksia
74 % naisista on pettänyt tai aikonut. Miehistä 99 %.
https://www.nainen.com/salarakas-on-usein-pettajalle-ennestaan-tuttu-kysely-paljasti-myos-syita-uskottomuudelle/- Anonyymi
Miehistä 99%.
Sillä yhdellä prosentilla ei ota eteen. - Anonyymi
Näkee, että miehet ovat rehellisempiä kuin naiset.
Mielenkiintoisempaa olisi tietää, mitkä ova t prosenttiluvut 70 -ikäluokassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkee, että miehet ovat rehellisempiä kuin naiset.
Mielenkiintoisempaa olisi tietää, mitkä ova t prosenttiluvut 70 -ikäluokassa.Hjaa, kuka voi anona sanoa, että vielä 70 on ottanut/saanut outoa!
Rohkea rokan syö!
- Anonyymi
Elämästä voi selvitä hengissä.
- Anonyymi
Puhu vain omasta puolestasi.
- Anonyymi
"Nainen halaa yhtä, katsoo toista ja ajattelee kolmanetta"
Kun sanoin minun mujalle tämän, niin sain nyrkin silmään, hitto nytten on silmä mustana, täytyy mennä töihin aurinkolaisit päällä. Mutta kyllä mä sain hyvän naurun:))) Hienoa!- Anonyymi
Olet jäänyt tossun alle?
- Anonyymi
Jos nainen vain yhtä miestä tavoittelee, niin avuton nössöhän se on.
Sinä jää näppejään nuolemaan,kun miehiä jaetaan.- Anonyymi
Yksi hyvä mies riittää, hänessä on enemmän miestä kuin kolmessa heikossa yksilössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi hyvä mies riittää, hänessä on enemmän miestä kuin kolmessa heikossa yksilössä.
Niin on, inflaationhan se miesihanne kärsii, jos sinne tänne vehtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi hyvä mies riittää, hänessä on enemmän miestä kuin kolmessa heikossa yksilössä.
Kuka on puhunut kolmesta heikosta miehestä ;D
Ei niin kukaan.
Kolme vahvaa ja komiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on puhunut kolmesta heikosta miehestä ;D
Ei niin kukaan.
Kolme vahvaa ja komiaa.Eihän niistä heikkouksista täällä puhutakkaan. Velatkin kun muuttuu mielessä saataviksi eräillä.
Niin. ollaanko me otsikon kaltaisia ? Siis ketkä me ? ..))
Minusta otsikko kuvaa modernia, emansipoitunutta naista, joka on - luvalla sanoen - laskelmoiva, pinnallinen, itseensä ihastunut, eikä tahdo sitoutua.
Näin siis jos tarkastellaan naista suhteessa miehiin. Jos kuvaus katsotaan tarkoittavan muita elämänalueita niin eikös se paljon puhuttu "multitasking" ole naisten juttu - hän kun pystyy suoriutumaan erilaisista tehtävistä samanaikaisesti - ainakin jossain määrin ?- Anonyymi
demeter1:
"Minusta otsikko kuvaa modernia, emansipoitunutta naista, joka on - luvalla sanoen - laskelmoiva, pinnallinen, itseensä ihastunut, eikä tahdo sitoutua."
Ehei, ei ole mitään uutta eikä "modernia, emansipoitunutta"!
Mummoni, syntynyt 1888, pruukasi sanoa neuvona miehen valintaan:, että "Yhtehistä yrittää pitää, yksityisen aina saa."
Saku Sammakkokin sen tietää
🎶 Että nainen on nainen aina vaan Ahaa, 🎶
https://www.youtube.com/watch?v=Kb_WhFa44LQ
Ap. - Anonyymi

Ap.Kannat mummolta perittyä ADHD-geeniperimää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannat mummolta perittyä ADHD-geeniperimää.
Hahhaa :)))))))))))))))))))) Terve taas, palstan valelääkäri!
Joo. AD oli työni ja HD on kuuntelemani musiikki. Anonyymi kirjoitti:
Kannat mummolta perittyä ADHD-geeniperimää.
Niin. Tai sitten aloittajan mummo oli "edellä aikaansa"..))
"Aikaa" sopii minusta aina arvioida ja sitä, ovatko sen arvot kestäviä, hyväksi kokonaisuudelle, ei vain minulle. Mutta se onkin sitten jo isompi juttu...Kuvauksesi "modernista, emansipoituneesta" naisesta joka on "laskelmoiva, pinnallinen, itseensä ihastunut, eikä tahdo sitoutua" on - luvalla sanoen- pinnallinen ja yksipuolinen. Ikään kuin puolustusasemista kaivettu, juoksuhaudan poterosta , perinteisiin, siis patriarkaalisiin arvoihin juuttunutta ja koska koko totuus tuntuu vaikealta käsitellä, niin hyväksytään vain ne osat jotka pystytään sulattamaan.
Ferranten ideahistoriallisesti tärkeä kuvaus naisen emansipoitumisesta kuusi-ja seitsemänkymmentäluvun Italiassa avaa ovia, valottaa näkökulmia, ravistaa pois hiekkaa silmistä; siinä on rehellisyyttä jonka tunnistaa heti ja joka voimaannuttaa ilman paatosta ja ilman palopuheita.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahhaa :)))))))))))))))))))) Terve taas, palstan valelääkäri!
Joo. AD oli työni ja HD on kuuntelemani musiikki.Valelääkäri jatkaa.
Vanhusten seksuaalisuus:
Luunappeja ja hygieniahaalareita
Vaippa niin kireälle, ettei vanhus saa käsiään housuihinsa. Vanhuksen masturbointia voidaan ehkäistä myös luunapein ja hygieniahaalarein. Paloma.se01 kirjoitti:
Kuvauksesi "modernista, emansipoituneesta" naisesta joka on "laskelmoiva, pinnallinen, itseensä ihastunut, eikä tahdo sitoutua" on - luvalla sanoen- pinnallinen ja yksipuolinen. Ikään kuin puolustusasemista kaivettu, juoksuhaudan poterosta , perinteisiin, siis patriarkaalisiin arvoihin juuttunutta ja koska koko totuus tuntuu vaikealta käsitellä, niin hyväksytään vain ne osat jotka pystytään sulattamaan.
Ferranten ideahistoriallisesti tärkeä kuvaus naisen emansipoitumisesta kuusi-ja seitsemänkymmentäluvun Italiassa avaa ovia, valottaa näkökulmia, ravistaa pois hiekkaa silmistä; siinä on rehellisyyttä jonka tunnistaa heti ja joka voimaannuttaa ilman paatosta ja ilman palopuheita.Niin, Paloma, mikähän se "koko totuus" mies/naiskysymysestä lopulta on ?
Onko se aina se viimeinen versio ? ..))
Itse tahtoisin uskoa, että on asioita, jotka ovat ikiaikaisia ja pysyviä ja hyväksi "koko ihmiskunnalle" ei vain tämän ajan "hetken lapsille", jotka uskovat, että heidän käsityksensä ihmisestä ja maailmasta on lopullinen ja oikea ja jota sopii tarkistaa vain silloin kun "tiede" todistaa toisin...Vaikka se tiedekin on usein ristiriitainen ja muuttaa käsityksiään kaiken kaiken aikaa...
En ole lukenut Ferrantea, Simone de Beauvoirea, Marilyn Frenchiä ja Yrsa Steniusta kyllä, joten feminismi ei ole minulle ihan vieras. Ja silti olen pysynyt "puolustautuvana ja taantumuksellisena", hiekkaa silmissä..))- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Kuvauksesi "modernista, emansipoituneesta" naisesta joka on "laskelmoiva, pinnallinen, itseensä ihastunut, eikä tahdo sitoutua" on - luvalla sanoen- pinnallinen ja yksipuolinen. Ikään kuin puolustusasemista kaivettu, juoksuhaudan poterosta , perinteisiin, siis patriarkaalisiin arvoihin juuttunutta ja koska koko totuus tuntuu vaikealta käsitellä, niin hyväksytään vain ne osat jotka pystytään sulattamaan.
Ferranten ideahistoriallisesti tärkeä kuvaus naisen emansipoitumisesta kuusi-ja seitsemänkymmentäluvun Italiassa avaa ovia, valottaa näkökulmia, ravistaa pois hiekkaa silmistä; siinä on rehellisyyttä jonka tunnistaa heti ja joka voimaannuttaa ilman paatosta ja ilman palopuheita.Kuka mistäkin voimaantuu. Fiksut ihmiset arvostaa kylläkin laatua, ei määrää.
- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Niin, Paloma, mikähän se "koko totuus" mies/naiskysymysestä lopulta on ?
Onko se aina se viimeinen versio ? ..))
Itse tahtoisin uskoa, että on asioita, jotka ovat ikiaikaisia ja pysyviä ja hyväksi "koko ihmiskunnalle" ei vain tämän ajan "hetken lapsille", jotka uskovat, että heidän käsityksensä ihmisestä ja maailmasta on lopullinen ja oikea ja jota sopii tarkistaa vain silloin kun "tiede" todistaa toisin...Vaikka se tiedekin on usein ristiriitainen ja muuttaa käsityksiään kaiken kaiken aikaa...
En ole lukenut Ferrantea, Simone de Beauvoirea, Marilyn Frenchiä ja Yrsa Steniusta kyllä, joten feminismi ei ole minulle ihan vieras. Ja silti olen pysynyt "puolustautuvana ja taantumuksellisena", hiekkaa silmissä..))Hyvä Demeter ! Noin puhuu omarvontuntoinen Suomalainen Nainen, isolla kirjaimella.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä Demeter ! Noin puhuu omarvontuntoinen Suomalainen Nainen, isolla kirjaimella.
Kiitos kannustuksesta 12.48. Ihan tässä hämmentyy..))
Tiedä siitä naiseudesta. Minulle ja ilokseni myös joillekuille muille - se on enemmän
elämää säilyttävää ja kunnioittavaa kuin uutta etsivää ja "muutosta" palvovaa...demeter1 kirjoitti:
Niin, Paloma, mikähän se "koko totuus" mies/naiskysymysestä lopulta on ?
Onko se aina se viimeinen versio ? ..))
Itse tahtoisin uskoa, että on asioita, jotka ovat ikiaikaisia ja pysyviä ja hyväksi "koko ihmiskunnalle" ei vain tämän ajan "hetken lapsille", jotka uskovat, että heidän käsityksensä ihmisestä ja maailmasta on lopullinen ja oikea ja jota sopii tarkistaa vain silloin kun "tiede" todistaa toisin...Vaikka se tiedekin on usein ristiriitainen ja muuttaa käsityksiään kaiken kaiken aikaa...
En ole lukenut Ferrantea, Simone de Beauvoirea, Marilyn Frenchiä ja Yrsa Steniusta kyllä, joten feminismi ei ole minulle ihan vieras. Ja silti olen pysynyt "puolustautuvana ja taantumuksellisena", hiekkaa silmissä..))En ole oikein vakuuttunut siitä että judeo-kristilliseen ja muihin sen aikaisiin uskontoihin (esim. islam) juurtunut patriarkaatti ja miehen määrämisoikeus ja asema perheen päänä olisivat jotain arvoja jotka ovat "ikiaikaisia ja pysyviä". En ole varsinaisesti feministi enkä ole lukenut feminististä kirjallisuutta mitenkään laajasti, mutta Ferrante tekee eurooppalaisesta naisesta ja hänen kehityksestään itsenäiseksi ihmiseksi saman minkä Marilyn French teki aikanaan amerikkalaisesta kanssasisarestaan: tarkan ja syvältä luotaavan kartoituksen ja että sen pystyy omaksumaan omaksi moraaliseksi kompassikseen vaatii ehdotonta rehellisyyttä ja rohkeutta.
Olemme vasta ensi askeleilla naisten ja miesten tasa-arvoisessa (tai melkein tasa-arvoisessa) yhteiskunnassa: se näkyy poliitikassa, kirjallisuudessa, tieteissä ja taiteissa. Koskaan eivät nuoret, pättäväiset, rohkeat ja oppineet naiset olleet yhtä paljon esillä kuin nyt ja patriarkaatin on ollut annettava periksi monilla rintamilla.
Me emme tiedä emmekä pysty edes arvailemaan miltä yhteiskuntamme tulee näyttämään sadan vuoden päästä. Jos maapalloa on edes olemassa. Mitkä ja kenen arvot ovat voimassa. Minä vain toivoisin että olisimme tulleet järkiimme ja antaisimme niiden johtaa ja päättää asioista joita nämä päätökset tulevat vaikuttamaan ja joilla on visiota ja kykyä nähdä eteenpäin ja analysoida mennyttä ja ymmärtää miten tärkeää on antaa näiden dinosaurusten luiden pysyä siellä maan alla ja että takertua menneen elämän ajattelutapaan ei auta ketään.
Luin aikaa sitten jonkun kuluneen vitsi siitä että mitä nainen oikein haluaa. Joku rikas pappa siinä etsi sulhasta tyttärelleen ja tytär sai valita sen joka antoi parhaan vastauksen ; loppuerät oli tietenkin vain tarkasti valittujen sulhaskandidaattien kesken ja jokainen sai kirjoittaa lapulle oman ehdotuksensa: oli lappuja joissa luki rahaa, rakkautta, perinteistä, turvallista perhettä, lapsia, uraa, akateemista menestystä, valtaa jne jne. Tytär valitsi miehen joka toi tyhjän lapun. Selitys oli että nainen haluaa ITSE valita ja päättää oman onnellisuutensa perimetreistä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä Demeter ! Noin puhuu omarvontuntoinen Suomalainen Nainen, isolla kirjaimella.
Hän on demeter-fani plus 60-palstalta. Hän on saapunut plus 70-palstalle valistamaan vanhempaa väkeä aukaisemaan silmänsä naiseudelle, johon kuuluu miesten vikittely ja kukertelu. Olisipa hauska nähdä valokuva tästä villistä ja vapaasta polviaan myöten vesilätäkössä lylletävästä pullukasta.

En nyt ihan tavoittanut tarkoitustasi, Anonyymi 13.50. Ilmeisesti siinä oli kuitenkin jonkinlainen piikki kätkettynä. Mutta ei se mitään, piikki se on ruusussakin..))
Tuskin meidän ikäiset fanittavat ketään, pikemminkin kyse on siitä, että joku ajattelee samansuuntaisesti ja tahtoo sen ilmaista.- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Niin, Paloma, mikähän se "koko totuus" mies/naiskysymysestä lopulta on ?
Onko se aina se viimeinen versio ? ..))
Itse tahtoisin uskoa, että on asioita, jotka ovat ikiaikaisia ja pysyviä ja hyväksi "koko ihmiskunnalle" ei vain tämän ajan "hetken lapsille", jotka uskovat, että heidän käsityksensä ihmisestä ja maailmasta on lopullinen ja oikea ja jota sopii tarkistaa vain silloin kun "tiede" todistaa toisin...Vaikka se tiedekin on usein ristiriitainen ja muuttaa käsityksiään kaiken kaiken aikaa...
En ole lukenut Ferrantea, Simone de Beauvoirea, Marilyn Frenchiä ja Yrsa Steniusta kyllä, joten feminismi ei ole minulle ihan vieras. Ja silti olen pysynyt "puolustautuvana ja taantumuksellisena", hiekkaa silmissä..))demeter1
" Ja silti olen pysynyt "puolustautuvana ja taantumuksellisena", hiekkaa silmissä..))"
Komeita sanoja.
Mitä siihen vanhaan kuuluu, jota sinä puolustat ja haluat säilyttää?
Kaikkiko entinen tyyli? Kuinka vanha entinen tyyli?
Minkä maan ja minkä aatteen tai uskonnon entinen tyyli?
Ap. Paloma.se01 kirjoitti:
En ole oikein vakuuttunut siitä että judeo-kristilliseen ja muihin sen aikaisiin uskontoihin (esim. islam) juurtunut patriarkaatti ja miehen määrämisoikeus ja asema perheen päänä olisivat jotain arvoja jotka ovat "ikiaikaisia ja pysyviä". En ole varsinaisesti feministi enkä ole lukenut feminististä kirjallisuutta mitenkään laajasti, mutta Ferrante tekee eurooppalaisesta naisesta ja hänen kehityksestään itsenäiseksi ihmiseksi saman minkä Marilyn French teki aikanaan amerikkalaisesta kanssasisarestaan: tarkan ja syvältä luotaavan kartoituksen ja että sen pystyy omaksumaan omaksi moraaliseksi kompassikseen vaatii ehdotonta rehellisyyttä ja rohkeutta.
Olemme vasta ensi askeleilla naisten ja miesten tasa-arvoisessa (tai melkein tasa-arvoisessa) yhteiskunnassa: se näkyy poliitikassa, kirjallisuudessa, tieteissä ja taiteissa. Koskaan eivät nuoret, pättäväiset, rohkeat ja oppineet naiset olleet yhtä paljon esillä kuin nyt ja patriarkaatin on ollut annettava periksi monilla rintamilla.
Me emme tiedä emmekä pysty edes arvailemaan miltä yhteiskuntamme tulee näyttämään sadan vuoden päästä. Jos maapalloa on edes olemassa. Mitkä ja kenen arvot ovat voimassa. Minä vain toivoisin että olisimme tulleet järkiimme ja antaisimme niiden johtaa ja päättää asioista joita nämä päätökset tulevat vaikuttamaan ja joilla on visiota ja kykyä nähdä eteenpäin ja analysoida mennyttä ja ymmärtää miten tärkeää on antaa näiden dinosaurusten luiden pysyä siellä maan alla ja että takertua menneen elämän ajattelutapaan ei auta ketään.
Luin aikaa sitten jonkun kuluneen vitsi siitä että mitä nainen oikein haluaa. Joku rikas pappa siinä etsi sulhasta tyttärelleen ja tytär sai valita sen joka antoi parhaan vastauksen ; loppuerät oli tietenkin vain tarkasti valittujen sulhaskandidaattien kesken ja jokainen sai kirjoittaa lapulle oman ehdotuksensa: oli lappuja joissa luki rahaa, rakkautta, perinteistä, turvallista perhettä, lapsia, uraa, akateemista menestystä, valtaa jne jne. Tytär valitsi miehen joka toi tyhjän lapun. Selitys oli että nainen haluaa ITSE valita ja päättää oman onnellisuutensa perimetreistä.No voi fan. Taas katosi teksti. Väitti sitä ennen etten ollut kirjautunut ja olinhan minä.
Yritän nyt muistella mitä Palomalle vastasin. Kai se jotenkin näin meni:
Kyllä kai minun arvomaailmani myötäilee kristillistä etiikkaa kuten monien muidenkin meidän ikäpolven edustajien. En koe sitä ytimeltään erityisen patriarkkaalisena, hyvin se on minun kompassikseni on kelvannut
Kai meistä jokainen on - asioita ja ilmiöitä tarkastellessaan - jollakin tavalla oman historiansa vanki. Minun itsenäistymistäni ei ole kukaan mies estänyt. Totta kai yritystä ja vähättelyä on ollut, mutta niistäpä sitten on ponnistanut tai jättänyt ne omaan arvoonsa. Enempi niitä valtapyrkimyksiä on tainnut tulla naisten taholta..)) Ei avoimena vallantahtoisuutena vaan manipulointiyriyksinä tai liittoutumisen vaatimuksina tai -haluna. Ikävä sanoa siskoista, mutta sanon sen luonnollisesti kaikella "rakkaudella"...))
Enkä tietenkään väitä olevani itse noista ominaisuuksista vapaa.
Tuosta olen tietysti samaa mieltä, että koskaan ei naisilla (Suomessa) ole mennyt näin "hyvin" kuin nyt, mutta emme me mielestäni ole päässeet tuosta patriarkkaalisesta valtarakennelmasta, olemme vain kaapanneet sen itsellemme ja toistaneet entistä kaavaa.
Vai ovatko vallan kasvot jotenkin muuttuneet ? Onko maailma nyt parempi, naiset, miehet ja lapset onnellisempia nyt, kun nainen yhä useammin on johtajanpaikalla ?
Tuo kirjoituksesi viimeinen lause kuvaa hyvin tätä aikaa. Ettei olisi ihan feministin päiväkäsky..)) Että nainen ITSE saa päättää onnellisuutensa "perimetreistä" (?,:
Varmasti hän niin tekeekin, voimansa tunnossa, mutta kuka siitä maksaa ?
Yleensä se, joka jää ilman tai vähemmälle. Emmehän me elä täällä yksin vaan olemme monin näkyvin tai näkymättömin säikein sidottuna itseämme isompaan kokonaisuuteen. Perhe, isänmaa, maailma. Olisivatko ne mitään ?
Voihan feministikin niitä toteuttaa, kunhan saa tehdä sen ITSE määräämillään ehdoilla..))Anonyymi kirjoitti:
demeter1
" Ja silti olen pysynyt "puolustautuvana ja taantumuksellisena", hiekkaa silmissä..))"
Komeita sanoja.
Mitä siihen vanhaan kuuluu, jota sinä puolustat ja haluat säilyttää?
Kaikkiko entinen tyyli? Kuinka vanha entinen tyyli?
Minkä maan ja minkä aatteen tai uskonnon entinen tyyli?
Ap.Menisi liian pitkään, Ap, jos kävisin tuota entistä ja vanhaa kuvailemaan. Ehkä tuosta vastauksestani Palomalle löytyy jotakin.
Uskon myös, että kysyt vähän kuin kiusoitelleksaisi, enkä ole ihan sillä tuulella nyt...- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Menisi liian pitkään, Ap, jos kävisin tuota entistä ja vanhaa kuvailemaan. Ehkä tuosta vastauksestani Palomalle löytyy jotakin.
Uskon myös, että kysyt vähän kuin kiusoitelleksaisi, enkä ole ihan sillä tuulella nyt...demeter1
En ollenkaan kiusatakseni kysynyt. Varmaan itsekin huomaat, jos tarkemmin ajattelet, että pysymisesi "puolustautuvana ja taantumuksellisena", on hyvin epämääräistä: eikä oikeasti sano mitään selvästi. Poliitikon puhetyyliä :D
Toisekseen tuo aloitus ei sisällä mitään moitittavaa eikä syntistä, vaikka muutamat kommentoijat sellaista löytävät.
Katsoa saa ja ajatellakin saa. Vertailla saa omaan ukkoon ja omaa perhe-elämää muiden perheiden elämäntapaan. Saa ottaa vaikutteita, jotka hyviltä tuntuvat. Saa tutustua avoimin mielin muihin kulttuureihin ja tapoihin niissä. Saa vilkkaampien kansojen elämästä ottaa mallia, jos haluaa. Tunteiden ilmaisussa ja kosketuksessa ainakin: opetella sanomaan reilusti, että rakastaa, jos rakastaa. Miksi sitä rakkauden tunnettaan piilottamaan omalta rakkaaltaan - ei suomalaisuus siihen piiloleikkiin pakota. Halata paljon, koskettaminen on terveellistä. Miehille halaamisen ja kosketuksen lisääntyminen on vielä enemmän hyödyksi kuin naisille. Suomalaiset miehet enemmän halipulaa potevat (sellainen tutkimus on)
Ei ole pakko jurottaa tuppisuuna suomalaiseen entiseen malliin - sanoi alttarilla rakastavansa ja ilmoittaa sitten, jos muuttuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
demeter1
En ollenkaan kiusatakseni kysynyt. Varmaan itsekin huomaat, jos tarkemmin ajattelet, että pysymisesi "puolustautuvana ja taantumuksellisena", on hyvin epämääräistä: eikä oikeasti sano mitään selvästi. Poliitikon puhetyyliä :D
Toisekseen tuo aloitus ei sisällä mitään moitittavaa eikä syntistä, vaikka muutamat kommentoijat sellaista löytävät.
Katsoa saa ja ajatellakin saa. Vertailla saa omaan ukkoon ja omaa perhe-elämää muiden perheiden elämäntapaan. Saa ottaa vaikutteita, jotka hyviltä tuntuvat. Saa tutustua avoimin mielin muihin kulttuureihin ja tapoihin niissä. Saa vilkkaampien kansojen elämästä ottaa mallia, jos haluaa. Tunteiden ilmaisussa ja kosketuksessa ainakin: opetella sanomaan reilusti, että rakastaa, jos rakastaa. Miksi sitä rakkauden tunnettaan piilottamaan omalta rakkaaltaan - ei suomalaisuus siihen piiloleikkiin pakota. Halata paljon, koskettaminen on terveellistä. Miehille halaamisen ja kosketuksen lisääntyminen on vielä enemmän hyödyksi kuin naisille. Suomalaiset miehet enemmän halipulaa potevat (sellainen tutkimus on)
Ei ole pakko jurottaa tuppisuuna suomalaiseen entiseen malliin - sanoi alttarilla rakastavansa ja ilmoittaa sitten, jos muuttuu.Miltä vuosisadalta on nuo kliseesi suomalaisen miehen jurottamisesta ja hellyydenosoitusten panttaamisesta ? kahdenkeskisiä asioita ei ole vaan kaikilla tapana kuulutella , saati muitten suhteista esittää kuvitelmiaan.
Anonyymi kirjoitti:
demeter1
En ollenkaan kiusatakseni kysynyt. Varmaan itsekin huomaat, jos tarkemmin ajattelet, että pysymisesi "puolustautuvana ja taantumuksellisena", on hyvin epämääräistä: eikä oikeasti sano mitään selvästi. Poliitikon puhetyyliä :D
Toisekseen tuo aloitus ei sisällä mitään moitittavaa eikä syntistä, vaikka muutamat kommentoijat sellaista löytävät.
Katsoa saa ja ajatellakin saa. Vertailla saa omaan ukkoon ja omaa perhe-elämää muiden perheiden elämäntapaan. Saa ottaa vaikutteita, jotka hyviltä tuntuvat. Saa tutustua avoimin mielin muihin kulttuureihin ja tapoihin niissä. Saa vilkkaampien kansojen elämästä ottaa mallia, jos haluaa. Tunteiden ilmaisussa ja kosketuksessa ainakin: opetella sanomaan reilusti, että rakastaa, jos rakastaa. Miksi sitä rakkauden tunnettaan piilottamaan omalta rakkaaltaan - ei suomalaisuus siihen piiloleikkiin pakota. Halata paljon, koskettaminen on terveellistä. Miehille halaamisen ja kosketuksen lisääntyminen on vielä enemmän hyödyksi kuin naisille. Suomalaiset miehet enemmän halipulaa potevat (sellainen tutkimus on)
Ei ole pakko jurottaa tuppisuuna suomalaiseen entiseen malliin - sanoi alttarilla rakastavansa ja ilmoittaa sitten, jos muuttuu.Ehkä sitten näin Ap: poliitikon puhetyyliä..)) Sorry jos tulkitsin kysymyksesi väärin.
Tuohon vastaukseesi löytyykin kiva vastaveto Kirjojen kirjasta, Paavalilta: "Kaikki on sallittua, mutta kaikki ei rakenna" ..))- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Ehkä sitten näin Ap: poliitikon puhetyyliä..)) Sorry jos tulkitsin kysymyksesi väärin.
Tuohon vastaukseesi löytyykin kiva vastaveto Kirjojen kirjasta, Paavalilta: "Kaikki on sallittua, mutta kaikki ei rakenna" ..))demeter1 " Paavalilta: "Kaikki on sallittua, mutta kaikki ei rakenna" ..))"
Ja sama vihjaileva epämääräisyys jatkuuuuuuuuuuu
Sano nyt selvästi, mikä ei rakenna? Mitä olemme rakentamassa? demeter1 kirjoitti:
No voi fan. Taas katosi teksti. Väitti sitä ennen etten ollut kirjautunut ja olinhan minä.
Yritän nyt muistella mitä Palomalle vastasin. Kai se jotenkin näin meni:
Kyllä kai minun arvomaailmani myötäilee kristillistä etiikkaa kuten monien muidenkin meidän ikäpolven edustajien. En koe sitä ytimeltään erityisen patriarkkaalisena, hyvin se on minun kompassikseni on kelvannut
Kai meistä jokainen on - asioita ja ilmiöitä tarkastellessaan - jollakin tavalla oman historiansa vanki. Minun itsenäistymistäni ei ole kukaan mies estänyt. Totta kai yritystä ja vähättelyä on ollut, mutta niistäpä sitten on ponnistanut tai jättänyt ne omaan arvoonsa. Enempi niitä valtapyrkimyksiä on tainnut tulla naisten taholta..)) Ei avoimena vallantahtoisuutena vaan manipulointiyriyksinä tai liittoutumisen vaatimuksina tai -haluna. Ikävä sanoa siskoista, mutta sanon sen luonnollisesti kaikella "rakkaudella"...))
Enkä tietenkään väitä olevani itse noista ominaisuuksista vapaa.
Tuosta olen tietysti samaa mieltä, että koskaan ei naisilla (Suomessa) ole mennyt näin "hyvin" kuin nyt, mutta emme me mielestäni ole päässeet tuosta patriarkkaalisesta valtarakennelmasta, olemme vain kaapanneet sen itsellemme ja toistaneet entistä kaavaa.
Vai ovatko vallan kasvot jotenkin muuttuneet ? Onko maailma nyt parempi, naiset, miehet ja lapset onnellisempia nyt, kun nainen yhä useammin on johtajanpaikalla ?
Tuo kirjoituksesi viimeinen lause kuvaa hyvin tätä aikaa. Ettei olisi ihan feministin päiväkäsky..)) Että nainen ITSE saa päättää onnellisuutensa "perimetreistä" (?,:
Varmasti hän niin tekeekin, voimansa tunnossa, mutta kuka siitä maksaa ?
Yleensä se, joka jää ilman tai vähemmälle. Emmehän me elä täällä yksin vaan olemme monin näkyvin tai näkymättömin säikein sidottuna itseämme isompaan kokonaisuuteen. Perhe, isänmaa, maailma. Olisivatko ne mitään ?
Voihan feministikin niitä toteuttaa, kunhan saa tehdä sen ITSE määräämillään ehdoilla..))Siinähän se villakoiran ydin taisi ollakin, Deme. Että nainen saa itse päättää, ilman että kukaan tulee kritisoimaan naisen valintoja, jos haluaa olla emäntä vai piika, opiskella tai opetella tekemään piirakoita ja että kotiäidin roolikin on ok, jos nainen on saanut sen itse, ilman ulkopuolista painostusta. Ei sitten myöskään kannata jälkikäteen itkeä valintojaan, joihin kukaan ei pakottanut. Tosin nykyaikana tytöiltä ehkä odotetaan jotain sen sijaan että pakotetaan. Näinhän se oli useimmiten jo meidänkin nuoruudessamme. Hyvä käytös, siis odotusten mukainen käytös, palkittiin, joko suoraan tai epäsuoraan. Kuka ja ketkä asettivat ne odotukset? Vanhempamme (yleensä äiti mukaili isän odotuksia), opettajamme, yhteiskuntamme. Että emme olisi eläneet patriarkaatissa on pelkkä illuusio. Ehkä sinun nuoruudessasi ja monen muunkin voimakastahtoinen äiti tai isosisko asetti elämisen ehtoja, mutta ne ehdot olivat patriarkaatin sanelemia.
***
Ei kukaan maksa siitä että nainen emansipoituu ja toteuttaa itseään: Ei siinä ole häviäjiä, ainoastaan voittajia. Emansipoitunut nainen on parempi puoliso, äiti, työntekijä, yhteisön jäsen kuin se joka ei ole emansipoitunut vaan elää edelleen miesten sanelemilla ehdoilla.
***
Ehkä me käsitämme koko asian eri tavalla: minulle ei "emansipaatio" tarkoita sitä että nainen ei ota vastuuta tekemisistään, ihmissuhteistaan velvollisuuksistaan, vaan päinvastoin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
demeter1 " Paavalilta: "Kaikki on sallittua, mutta kaikki ei rakenna" ..))"
Ja sama vihjaileva epämääräisyys jatkuuuuuuuuuuu
Sano nyt selvästi, mikä ei rakenna? Mitä olemme rakentamassa?demeter1 rakentaa patriarkaalisia kulisseja. Paljon kieltoja, Tunteiden tukahduttamista. Naisille! Miehille erivapauksia.
Anonyymi kirjoitti:
demeter1 rakentaa patriarkaalisia kulisseja. Paljon kieltoja, Tunteiden tukahduttamista. Naisille! Miehille erivapauksia.
Tuskin demeter1 rakentaa mitään, edes niitä kulisseja. Korkeintaan ilmaisee sellaista, mitä jokunen on tykönään miettinyt. Ei hänestä siis mitään vaaraa ole..))
Veteen me täällä kirjoitetaan,"ei tehrä tästä nyt numeroo", kuten tamperelainen sanoisi...
Mutta eikös vastakkainen mielipide aina kirkasta sitä omaa mielipidettä, mikä on tietysti aina se oikea..))Paloma.se01 kirjoitti:
Siinähän se villakoiran ydin taisi ollakin, Deme. Että nainen saa itse päättää, ilman että kukaan tulee kritisoimaan naisen valintoja, jos haluaa olla emäntä vai piika, opiskella tai opetella tekemään piirakoita ja että kotiäidin roolikin on ok, jos nainen on saanut sen itse, ilman ulkopuolista painostusta. Ei sitten myöskään kannata jälkikäteen itkeä valintojaan, joihin kukaan ei pakottanut. Tosin nykyaikana tytöiltä ehkä odotetaan jotain sen sijaan että pakotetaan. Näinhän se oli useimmiten jo meidänkin nuoruudessamme. Hyvä käytös, siis odotusten mukainen käytös, palkittiin, joko suoraan tai epäsuoraan. Kuka ja ketkä asettivat ne odotukset? Vanhempamme (yleensä äiti mukaili isän odotuksia), opettajamme, yhteiskuntamme. Että emme olisi eläneet patriarkaatissa on pelkkä illuusio. Ehkä sinun nuoruudessasi ja monen muunkin voimakastahtoinen äiti tai isosisko asetti elämisen ehtoja, mutta ne ehdot olivat patriarkaatin sanelemia.
***
Ei kukaan maksa siitä että nainen emansipoituu ja toteuttaa itseään: Ei siinä ole häviäjiä, ainoastaan voittajia. Emansipoitunut nainen on parempi puoliso, äiti, työntekijä, yhteisön jäsen kuin se joka ei ole emansipoitunut vaan elää edelleen miesten sanelemilla ehdoilla.
***
Ehkä me käsitämme koko asian eri tavalla: minulle ei "emansipaatio" tarkoita sitä että nainen ei ota vastuuta tekemisistään, ihmissuhteistaan velvollisuuksistaan, vaan päinvastoin.Kuvittelen ymmärtäväni punnittua puhettasi Paloma, vaikka en edelleenkään näe asioita samalla tavalla.
Omaa historiaani saatan kyllä ymmärtää paremmin ja sitä miksi en näe tarpeellisena ottaa minkäänlaista irtiottoa vanhakantaisesta asenteestani.
Tottakai minut kasvatettiin "kiltiksi" kuten meidän sukupolven tytöt kasvatettiin, mutta en ymmärrä mitä lisäarvoa olisin saanut elämääni elämällä toisin, itsekkäämmin, ottamatta muita huomioon. Asettamalla omat tarpeeni ykkössijalle.
Luultavasti yhteistä linjaa tai mallia naisena olemiseen emme löydä, kuten itsekin näit.
Vastakkainasettelua olisi varmasti hyvä välttää tässäkin. Sisaruuteen ja naisvoimaan uskon ja yritän ymmärtää, että nainen tekee juuri ne valinnat, mitkä hänen laadulleen sopivat ja jos hän niin tekee, ei taida olla tarvetta väheksyä toisten valintoja.- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Tuskin demeter1 rakentaa mitään, edes niitä kulisseja. Korkeintaan ilmaisee sellaista, mitä jokunen on tykönään miettinyt. Ei hänestä siis mitään vaaraa ole..))
Veteen me täällä kirjoitetaan,"ei tehrä tästä nyt numeroo", kuten tamperelainen sanoisi...
Mutta eikös vastakkainen mielipide aina kirkasta sitä omaa mielipidettä, mikä on tietysti aina se oikea..))demeter1 on eronnut nainen. Puhuu toista, tekee toista.
Anonyymi kirjoitti:
demeter1 on eronnut nainen. Puhuu toista, tekee toista.
Nyt en ihan ymmärrä Anonyymi 16.15. Et taida ihan anonyymi ollakaan, "äänesi"kuulostaa tutulta..))
Mutta jos noin olet minut kokenut niin minkä minä sille voin.
En nyt jatka tästä aiheesta, onhan tässä jo palautetta tullutkin.- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Nyt en ihan ymmärrä Anonyymi 16.15. Et taida ihan anonyymi ollakaan, "äänesi"kuulostaa tutulta..))
Mutta jos noin olet minut kokenut niin minkä minä sille voin.
En nyt jatka tästä aiheesta, onhan tässä jo palautetta tullutkin.Ai. arvaukseni piti paikkansa .D
Olishan se pitänyt arvata mielipiteistäsi ;)
En tiennyt, että olet eronnut :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai. arvaukseni piti paikkansa .D
Olishan se pitänyt arvata mielipiteistäsi ;)
En tiennyt, että olet eronnut :)"Kristiina" kokoaa nyt vain itsensä.
- Anonyymi
Provohan tuo on. Jos on rakastunut, ei todellakaan tunne mitään kiinnostusta muita kohtaan. Kokemusta on.
- Anonyymi
Saipahan provollaan nämä naiseuden olemuksesta(kin) kaikkitietävät liikkeelle. Ihan on kirjatietoa jollekkin siunaantunut. Mitenkähän muut ovat osanneet naisena olla, kun on nuokin kirjat lukematta ja opit käytäntöön panematta. Kun kiirettä pitää, voihan tuollaisen elämäntavan ihailijat vielä päästä kelkkaan mukaan. Siitä vaan, syvintä naiseuttanne toteuttamaan !

Kirjojen lukeminen kannattaa aina. Oppeja tuskin laitetaan käytäntöön, mutta ne avartavat maailmankuvaa ja käsitystä mitä on olla nainen. Jos tuntee ja ajattelee että on täydellinen ja osaa kaiken ja ei tarvitse mitään lisätietoa mistään, niin sekin on valinta.
Anonyymi15:51 tuo esille yhden suuren puutteen tässäkin keskustelussa: emme puhu edes samasta asiasta, miten sitten voisimme ymmärtää toisiamme. Asenteellinen suhtautuminen tärkeisiin asioihin ja niiden vähätteleminen ja halveeraaminen tuskin tekee naisten valinnoista puhumisen mielekkäämmäksi.- Anonyymi
Naiseuden kokemusasiantuntijana sanon: aloitus on valehtelua.
HÄPEÄISIT, aloittaja!
Et varmaankaan osaa sitäkään.
Kotikasvatus puuttuu. Paloma.se01 kirjoitti:
Kirjojen lukeminen kannattaa aina. Oppeja tuskin laitetaan käytäntöön, mutta ne avartavat maailmankuvaa ja käsitystä mitä on olla nainen. Jos tuntee ja ajattelee että on täydellinen ja osaa kaiken ja ei tarvitse mitään lisätietoa mistään, niin sekin on valinta.
Anonyymi15:51 tuo esille yhden suuren puutteen tässäkin keskustelussa: emme puhu edes samasta asiasta, miten sitten voisimme ymmärtää toisiamme. Asenteellinen suhtautuminen tärkeisiin asioihin ja niiden vähätteleminen ja halveeraaminen tuskin tekee naisten valinnoista puhumisen mielekkäämmäksi.Olet oikeassa Paloma. Ohipuhumisesta on tainnut tulla maantapa..))
Sitä se tekee, kun eletään moniarvoisessa yhteiskunnassa, eikä nainenkaan enää vaikene seurakunnassa..))- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiseuden kokemusasiantuntijana sanon: aloitus on valehtelua.
HÄPEÄISIT, aloittaja!
Et varmaankaan osaa sitäkään.
Kotikasvatus puuttuu.Myötähäpeää tuntee jokainen nainen tuon aloittajan puolesta. Toivottavasti ei ole lapsia estämässä äidin kiimaisten halujen perässä ravaamista. Eihän se häpeä, vaan leuhkii.
- Anonyymi
Sodan aikana naiset tekivät lapsia venäläisten sotavankien kanssa. Case closed.
- Anonyymi
Ai tekivät?
Sen tahallasi valehtelet.
Eivät tehneet minun sukuni naiset, ei yksikään.
Ei myöskään paikkakuntamme muut naiset. - Anonyymi
Olisiko nuo olleet niitä emansipoituneita naisia, jotka suuressa puutteessaan jakoivat ryssille tavaraansa, kun kotikylän pojat olivat linjassa Syvärillä.
- Anonyymi
Kyllä faktaa löytyy.
https://www.apu.fi/artikkelit/sotavankien-lapset-kertovat-tarinansa-meita-sanottiin-ryssien-apariksi
Tottakait osaan tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, naiset yleensä osaavat,
ainakin viisi tai kuusi hommoo menee kerralla kevyesti, riippuu tietysti tilanteesta, mielen virkeydestä ja tarpeesta pitääkö suunnitella, suunnitelmia tulee ajateltua ja työlistoja miettii alinomaa. jos ei kaipaisi ja ajattelisi, eipä saisi mitään aikaiseksi,
toiset tekee kaiken tietysti keskittyen siihen kuorimaveitsen vakaaseen liikkeeseen ja pullat palaa silloin uunissa...
Ei aloituksessa puhuttu mitään miehestä,
mutta kyllä jotkut miehetkin osaavat useampaa kuin kolmea asiaa tehdä yhtä aikaa vaikka heidän vain yhteen väitetään keskittyvän.Minäkin lopettelen tässä ketjuun osallistumistani. Haluan kuitenkin tehdä selväksi että lähdin tähän keskusteluun mukaan täysin Elena Ferranten Napoli-kvartetin pohjalta; en ole lukenut mitään lehtijuttuja naisten petollisuudesta tai katsellut mitään ajankohtaisohjelmaa tv:stä, mikä luonnollisestikin vetää vinkkeliä eri kulmaan.
Minua erityisesti alkoi kiinnostaa se aspekti asiassa että miten naiset jotka lähtevät avioliitosta ja jättävät lapset isälle tai jollekin omalle sukulaiselle selviytyvät tästä moraalisesta dilemmasta.- Anonyymi
Hyvin varmaan selviävät lasten jättäjät, kun lapset eivät alunperinkään olleet niin tärkeitä kuin oma nautinto.
Paras olisi kaikkien rekattujen olla ottamatta osaa tähän ketjuun. Likaiseksi peliksi tämä meni. Mietinkin pitääkö alkaa puskailu. En näet onnistu kirjoittamaan yhtään kommenttia mihin ei tulisi rumaa vastausta eikä ne tekstit ole terveen ihmisen laatimia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin varmaan selviävät lasten jättäjät, kun lapset eivät alunperinkään olleet niin tärkeitä kuin oma nautinto.
Jättää ja pahasti. Tunsin 40-luvun alussa syntyneen miehen, jonka äiti oli jättänyt isovanhempien kasvattamaksi.
Hänestä huomasi, minkä trauman oli jättänyt mieheen.
Katkeruus purkautui suoranaisena äitivihamielisyytenä , ja juopotteluna. - Anonyymi
korppis kirjoitti:
Paras olisi kaikkien rekattujen olla ottamatta osaa tähän ketjuun. Likaiseksi peliksi tämä meni. Mietinkin pitääkö alkaa puskailu. En näet onnistu kirjoittamaan yhtään kommenttia mihin ei tulisi rumaa vastausta eikä ne tekstit ole terveen ihmisen laatimia.
Demeter tässä ketjussa saa lokaa niskaan ihan ilman syytä. Onkos tuo sinun oma esiintyminen aina niin kovin tervettä tai fiksua ??
Anonyymi kirjoitti:
Demeter tässä ketjussa saa lokaa niskaan ihan ilman syytä. Onkos tuo sinun oma esiintyminen aina niin kovin tervettä tai fiksua ??
Fiksuuteni ilmenee siten, että en mene kenenkään yksityiselämään mielikuvitusmatkoille.
Aloittaja on pahin loan heittäjä tässä ketjussa, näin asian olen ymmärtänyt.Anonyymi kirjoitti:
Demeter tässä ketjussa saa lokaa niskaan ihan ilman syytä. Onkos tuo sinun oma esiintyminen aina niin kovin tervettä tai fiksua ??
Fiksuuteni ilmenee siten, että en mene kenenkään yksityiselämään mielikuvitusmatkoille.
Aloittaja on pahin loan heittäjä tässä ketjussa, näin asian olen ymmärtänyt.- Anonyymi
korppis kirjoitti:
Fiksuuteni ilmenee siten, että en mene kenenkään yksityiselämään mielikuvitusmatkoille.
Aloittaja on pahin loan heittäjä tässä ketjussa, näin asian olen ymmärtänyt.Ainakin paloma innokkaasti myötäilee aloittajaa ja palomahan on tosi fiksu.
- Anonyymi
korppis kirjoitti:
Fiksuuteni ilmenee siten, että en mene kenenkään yksityiselämään mielikuvitusmatkoille.
Aloittaja on pahin loan heittäjä tässä ketjussa, näin asian olen ymmärtänyt.Vai niin. Muka.
korppis menee toisten "yksityiselämään mielikuvitusmatkoille" tämän tästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin. Muka.
korppis menee toisten "yksityiselämään mielikuvitusmatkoille" tämän tästä.Niin menee.Tietää muka kaikki kirjoittajat ja kaivelee vanhoja asioita, kun on tiiviisti asunut 60plussalla vuosikymmenen. . Ja ihan ite kaiken aikaa levittää yksityisasioitaan plus omaistensa yksityisasioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin menee.Tietää muka kaikki kirjoittajat ja kaivelee vanhoja asioita, kun on tiiviisti asunut 60plussalla vuosikymmenen. . Ja ihan ite kaiken aikaa levittää yksityisasioitaan plus omaistensa yksityisasioita.
Nyt se on mielikuvituksessaan ollut jo puoli vuotta matkalla hollannissa . Joka ketjuun änkee siitä tiedottamaan.
- Anonyymi
hyvä oivallus
- Anonyymi
On se vaa kivaa ku nuoremmat likat tulevat halaamaan näin elon ehtoolla :-*
- Anonyymi
En halaa enkä ajattele, katselen kyllä. Yksin olen.
- Anonyymi
P-loma: "Minäkin lopettelen tässä ketjuun osallistumistani. Haluan kuitenkin tehdä selväksi että lähdin tähän keskusteluun mukaan täysin Elena Ferranten Napoli-kvartetin pohjalta"
Ferrante on keksitty nimi ja Napoli ei ole Milano (pohjoinen) vaan alikehittynyt Camorra-maa. Napolin perhe-elämästä ei voi vetää johtopäätöksiä Italiassa. Neuvoisin teitä turistina olemaan menemättä sen espanjalaiseen kortteliin Toledon länsipuolelle, pitkiä askeleite ja vastakkaiseen suuntaan
Milanolainen nainen on itsenäinen eikä kuvattavissa napolilaisen katolisuuden kautta
Saksasta tai seiltä vaimo Milanosta ei Thaimaasta markkinat ovat tällaiset
(Tätä estää suomalaisten onneton kielitaito mm. pakkoruotsin takia verrattuna englantilaisten valikoimaan Australiasta Kanadaan ja enemmän)
Ymmärrän että Palomalle sopisi monta miestä naiselle järjestelmä, yksi keskusteli ja väittelisi luovasti, toinen sitä ja tätä ja kolmas rakentaisi omakotitalon ja niin edelleen, erinomainen ajatus työnjaon kannalta- Anonyymi
Ei vaan ole mahdollista noin olemattomilla resusseilla. Hyvä jos yhden pystyy pitämään.
En ota minkäänlaista kantaa asiaan onko vai ei ok että naisella on (useita) miessuhteita avioliiton ulkopuolella koska en pysty yleistämään omien kokemuksieni pohjalta. Minulla ei ole ollut koskaan useampaa miestä kerrallaan ja yksikin olisi varmasti riittänyt koska hän osasi sekä puhua että pussata, mutta kuolema meidät erotti. Tiedän vain että en olisi todennäköisesti pystynyt koskaan luopumaan omista lapsistani, vaikka se olisi ehkä merkinnyt sitä että menettäisin miehen jota rakastan.
Tiedän että Ferrante on pseudonyymi, mutta uskoisin hänen olevan nainen ja iäkkäämpi. Olen myös tietoinen Italian sosioekonomisesta jakaantumisesta etelä/pohjoislinjalla ja järjestäytyneen rikollisuuden (Sisilian mafia, Napolin camorra) otteesta yhteiskunnan köyhimpien luokkien elämässä. Ei mikään ihme että Italian työväenpuolue on Euroopan vanhimpia ja että etelä-Italia on vieläkin suurilta osiltaan punainen. Tunnen Italiaa huonosti, olen vain kerran ollut automatkalla Milanosta Veronaan, Venetsiaan, Lago di Gardaan ja takaisin Milanoon; nyt olen kiinnostunut Toscanasta ja mahdollisesti rantakaistaleesta Napolista Livornoon. Haluan tosin oppia hieman italiaa ennen matkaa, mahdollisesti ensi keväänä.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
En ota minkäänlaista kantaa asiaan onko vai ei ok että naisella on (useita) miessuhteita avioliiton ulkopuolella koska en pysty yleistämään omien kokemuksieni pohjalta. Minulla ei ole ollut koskaan useampaa miestä kerrallaan ja yksikin olisi varmasti riittänyt koska hän osasi sekä puhua että pussata, mutta kuolema meidät erotti. Tiedän vain että en olisi todennäköisesti pystynyt koskaan luopumaan omista lapsistani, vaikka se olisi ehkä merkinnyt sitä että menettäisin miehen jota rakastan.
Tiedän että Ferrante on pseudonyymi, mutta uskoisin hänen olevan nainen ja iäkkäämpi. Olen myös tietoinen Italian sosioekonomisesta jakaantumisesta etelä/pohjoislinjalla ja järjestäytyneen rikollisuuden (Sisilian mafia, Napolin camorra) otteesta yhteiskunnan köyhimpien luokkien elämässä. Ei mikään ihme että Italian työväenpuolue on Euroopan vanhimpia ja että etelä-Italia on vieläkin suurilta osiltaan punainen. Tunnen Italiaa huonosti, olen vain kerran ollut automatkalla Milanosta Veronaan, Venetsiaan, Lago di Gardaan ja takaisin Milanoon; nyt olen kiinnostunut Toscanasta ja mahdollisesti rantakaistaleesta Napolista Livornoon. Haluan tosin oppia hieman italiaa ennen matkaa, mahdollisesti ensi keväänä.Joskus naapurin nurmikko on vihreempi kuin oma.
Etkö ole P:ma käynyt pötköttelemässä naapurin viheriöllä? - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
En ota minkäänlaista kantaa asiaan onko vai ei ok että naisella on (useita) miessuhteita avioliiton ulkopuolella koska en pysty yleistämään omien kokemuksieni pohjalta. Minulla ei ole ollut koskaan useampaa miestä kerrallaan ja yksikin olisi varmasti riittänyt koska hän osasi sekä puhua että pussata, mutta kuolema meidät erotti. Tiedän vain että en olisi todennäköisesti pystynyt koskaan luopumaan omista lapsistani, vaikka se olisi ehkä merkinnyt sitä että menettäisin miehen jota rakastan.
Tiedän että Ferrante on pseudonyymi, mutta uskoisin hänen olevan nainen ja iäkkäämpi. Olen myös tietoinen Italian sosioekonomisesta jakaantumisesta etelä/pohjoislinjalla ja järjestäytyneen rikollisuuden (Sisilian mafia, Napolin camorra) otteesta yhteiskunnan köyhimpien luokkien elämässä. Ei mikään ihme että Italian työväenpuolue on Euroopan vanhimpia ja että etelä-Italia on vieläkin suurilta osiltaan punainen. Tunnen Italiaa huonosti, olen vain kerran ollut automatkalla Milanosta Veronaan, Venetsiaan, Lago di Gardaan ja takaisin Milanoon; nyt olen kiinnostunut Toscanasta ja mahdollisesti rantakaistaleesta Napolista Livornoon. Haluan tosin oppia hieman italiaa ennen matkaa, mahdollisesti ensi keväänä.Onko se sitten muka mielestäsi harvinaista, että sama mies osaa sekä puhua että pussata ? Ja jopa rakentaa talon, tai ainakin ostaa oman kodin , yleensä yhdessä puolison kanssa. Sehän on se tavallisin kuvio ainakin Suomessa. Miksi kukaan ottaisi riesakseen sellaisen miehen, josta ei ole kuin yhteen asiaan ?
Etkö todellakaan pysty sanomaan mielipidettäsi tuosta kuvottavasta tapauksesta, että käyttää monia miehiä samaan aikaan omiin tarkoituksiinsa ja jopa lasten kustannuksella, koska et ole itse kokenut ? Eikö jo alkeellinen moraali sano, mikä on oikein ja mikä väärin ? Pitääkö kaikki ensin itse kokeilla ja sitten vasta voi ottaa kantaa ? Pitääkö mummojenkin esittää niin modernia ja emansipoitunutta että ihan huimaa ? Anonyymi kirjoitti:
Onko se sitten muka mielestäsi harvinaista, että sama mies osaa sekä puhua että pussata ? Ja jopa rakentaa talon, tai ainakin ostaa oman kodin , yleensä yhdessä puolison kanssa. Sehän on se tavallisin kuvio ainakin Suomessa. Miksi kukaan ottaisi riesakseen sellaisen miehen, josta ei ole kuin yhteen asiaan ?
Etkö todellakaan pysty sanomaan mielipidettäsi tuosta kuvottavasta tapauksesta, että käyttää monia miehiä samaan aikaan omiin tarkoituksiinsa ja jopa lasten kustannuksella, koska et ole itse kokenut ? Eikö jo alkeellinen moraali sano, mikä on oikein ja mikä väärin ? Pitääkö kaikki ensin itse kokeilla ja sitten vasta voi ottaa kantaa ? Pitääkö mummojenkin esittää niin modernia ja emansipoitunutta että ihan huimaa ?Ei ole minun asiani tuomita eikä arvostella naisen valintoja tietämättä miksi ja mistä syystä. Pystyn vain puhumaan omasta puolestani, koska kukaan ei ole nimittänyt minua kenenkään moraalin vartijaksi tai jeesuksen sijaiseksi antamaan lausuntoja ihmiskunnan moraalin tilasta.
- Anonyymi
Vastaa vielä äkkiä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006261525.html
Kiitos ja terveisiä tynkkysille - Anonyymi
Sodan aikana naiset tekivät lapsia venäläisten sotavankien kanssa. Case closed.
Äänestä
Anonyymi
Eilen 13:54
Ai tekivät?
Sen tahallasi valehtelet.
Eivät tehneet minun sukuni naiset, ei yksikään.
Ei myöskään paikkakuntamme muut naiset.
1 - Anonyymi
P-loma: ""Ei mikään ihme että Italian työväenpuolue on Euroopan vanhimpia ja että etelä-Italia on vieläkin suurilta osiltaan punainen""
Kyllä siis niin, että Mussoliiniin liittyvät anarkisti-sosialisti-kommunisti-liikkeet ovat vanhoja hän on Italian
tunnetuin sosialidemokraatti
niitähän ei juuri latinoissa olekaan
Napoli on tietty katolinen ja sen johtaja on perustanut vasemmistoväritteisen liikkeen noin tänä vuonna https://www.money.it/Coalizione-Civica-De-Magistris-sondaggi-elezioni-europee
Sen työväenhenkisyydestä ei ole takeita
Nykyinen hallituksen Italian demaripuolue on myös uusi, kommunisteja ei olekaan enää
Antonio Gramscin perustama kommunistipuolue lakkautettiin 1990-luvulla
Vihje: voit käydä Gramscin haudalla, epäuskovaisten ateistien juutalaisten oppineiden siis mielenkiintoisten hautausmaa Cimitero Acattolico Roomassa
https://www.alamy.com/stock-photo-grave-of-antonio-gramsci-non-catholic-cemetery-rome-latium-italy-43335536.html
MEILLÄHÄN ON MENOSSA TIETOKILPAILU Paloma, pysyvä, eikö niin, (mm. tiesit kevyesti kabybaran), jossa jaetaan 100 pistettä
ELI ITALIANSAFARILLASI
jos löydät https://it.wikipedia.org/wiki/Johannes_Takanen
haudan Gramscin läheltä, niin kuvaa se sivullesi, saat lisää 100 pistettä
Mussolini sosialistinen fasisti opi 10 minuutissa
https://www.youtube.com/watch?v=1Jg7fFYL3z4- Anonyymi
Nyky aikana työväen puolueet käyttävät vain työläisiä hyväkseen saadakseen hallintaa omakse edukseen ex Ruotsi tänään.
Suomen presidentin juhlassa näin Johannes Takasen tekemän veistoksen on kai seinällä nytkin.
Itselläni on sama sukunimi emme ole sukua mutta melko lähellä sen nimiset asuneet. Hänestä on suuri patsas Virojoella. Olen lukenut hänen elämän tarinan, hänellä on kai jälkeläisiä Italiassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyky aikana työväen puolueet käyttävät vain työläisiä hyväkseen saadakseen hallintaa omakse edukseen ex Ruotsi tänään.
Suomen presidentin juhlassa näin Johannes Takasen tekemän veistoksen on kai seinällä nytkin.
Itselläni on sama sukunimi emme ole sukua mutta melko lähellä sen nimiset asuneet. Hänestä on suuri patsas Virojoella. Olen lukenut hänen elämän tarinan, hänellä on kai jälkeläisiä Italiassa.Kiinnostava tieto ja sitten
jos menet joskus kannattaa käydä latinojen hautausmailla
turistitoimistossa voi aivan pokkana turisti kysyä pikkukaupunginssa missä
on lähin hautausmaa ja kundi vastaa hämmästymättä että meidän ei ole niin kauhean mielenkiintoinen mutta...
Latinot rakastavat hautoja ja kuolemaa ja perhekunnat käyvät syömässä niillä aterioita ja niille rakennetaan taloja ja verhot on kodikkaasti ikkunoissa ja ...
TELLUKKA ja PALOMA, aiheeseen liittyen juuri nyt Dr. Phil - Ruotsin mainostv-kanava neljä siinä on nainen
joka jättää perheensä ja kaikki
ja aikoo
matkustaa Keniaan miehen perään
nuoren nekerin perään
vaikka
ei ole nähnyt tätä koskaan kuin netissä
ja metallimies-ukkonsa on tietty kauhuissaan ja suku eli
sosiaalpornoa parhaillaan Ruotsista eikö niin TELLUKKA JA PALOMA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinnostava tieto ja sitten
jos menet joskus kannattaa käydä latinojen hautausmailla
turistitoimistossa voi aivan pokkana turisti kysyä pikkukaupunginssa missä
on lähin hautausmaa ja kundi vastaa hämmästymättä että meidän ei ole niin kauhean mielenkiintoinen mutta...
Latinot rakastavat hautoja ja kuolemaa ja perhekunnat käyvät syömässä niillä aterioita ja niille rakennetaan taloja ja verhot on kodikkaasti ikkunoissa ja ...
TELLUKKA ja PALOMA, aiheeseen liittyen juuri nyt Dr. Phil - Ruotsin mainostv-kanava neljä siinä on nainen
joka jättää perheensä ja kaikki
ja aikoo
matkustaa Keniaan miehen perään
nuoren nekerin perään
vaikka
ei ole nähnyt tätä koskaan kuin netissä
ja metallimies-ukkonsa on tietty kauhuissaan ja suku eli
sosiaalpornoa parhaillaan Ruotsista eikö niin TELLUKKA JA PALOMANäin naiset---Eeva alkoi.
Olin muutama vuosi sitten Suomessa kun tuli uusi nuoruus, tapasin erään sopivan hän sanoi tuttavien sanoneen ostettu nainen jo jaa tavallaan totta.
Kesti muutaman kuukauden- ei mitään pahaa hänestä, toivon että hän voi hyvin.
Seuraava oli norjalainen kesti vain ehkä 4 viikkoa kun lopetin, hän oli kuitenkin kuumin.
Nyt ruotsalainen niin kauan kuin elän, sillä hän on hyvin järkevä joka on tärkeintä elämässä. Anonyymi kirjoitti:
Kiinnostava tieto ja sitten
jos menet joskus kannattaa käydä latinojen hautausmailla
turistitoimistossa voi aivan pokkana turisti kysyä pikkukaupunginssa missä
on lähin hautausmaa ja kundi vastaa hämmästymättä että meidän ei ole niin kauhean mielenkiintoinen mutta...
Latinot rakastavat hautoja ja kuolemaa ja perhekunnat käyvät syömässä niillä aterioita ja niille rakennetaan taloja ja verhot on kodikkaasti ikkunoissa ja ...
TELLUKKA ja PALOMA, aiheeseen liittyen juuri nyt Dr. Phil - Ruotsin mainostv-kanava neljä siinä on nainen
joka jättää perheensä ja kaikki
ja aikoo
matkustaa Keniaan miehen perään
nuoren nekerin perään
vaikka
ei ole nähnyt tätä koskaan kuin netissä
ja metallimies-ukkonsa on tietty kauhuissaan ja suku eli
sosiaalpornoa parhaillaan Ruotsista eikö niin TELLUKKA JA PALOMAEn ole jaksanut katsella Dr. Philia tai muuta vastaavaa sosiaalipornoa vuosikymmeniin. Naiset jotka juoksevat nuorten mustaihoisten perässä ikävystyttävät minua ja ovat mielestäni lähinnä naurettavia ja pateettisia. Mutta ehkä hyvä ratkaisu perheen ja lasten kannalta, että tämä ihminen lähtee pois kotoa.
Mutta ei kaikki ole pelkkää pahaa: suomalais-ugandalaisesta liitosta syntyi Ruotsin uusin juoksijatähti, Yolanda N, entisessä kotikunnassani, Märstassa. Puhuu täyttä suomeakin.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
En ole jaksanut katsella Dr. Philia tai muuta vastaavaa sosiaalipornoa vuosikymmeniin. Naiset jotka juoksevat nuorten mustaihoisten perässä ikävystyttävät minua ja ovat mielestäni lähinnä naurettavia ja pateettisia. Mutta ehkä hyvä ratkaisu perheen ja lasten kannalta, että tämä ihminen lähtee pois kotoa.
Mutta ei kaikki ole pelkkää pahaa: suomalais-ugandalaisesta liitosta syntyi Ruotsin uusin juoksijatähti, Yolanda N, entisessä kotikunnassani, Märstassa. Puhuu täyttä suomeakin.Kiitos, Paloma.
Pidin hänelle peukkua, hän ihana ihminen täynnä elämää.
- Anonyymi
No kyllä on taas helweetenmoista puppua. - Nm. Puhu vain omasta puolestasi
- Anonyymi
Noh, niinhän se mieskin tekee.
Sellaiseksi on maailma muuttunut - perhearvoista viis?- Anonyymi
Siinä suhteessa maailma ei ole muuttunut juuri lainkaan eikä ollenkaan. Ts. vaikka kaikki muu; tekniikka, talous, teollisuus, yhteiskunnat ... ovat muuttuneet paljon ja nopeasti, niin ihminen ei ole muuttunut siitä huolimatta juuri ollenkaan.
Mies on tehnyt aloittajan kuvaamalla tavalla aina, läpi historian. Se on uudempaa, että naiset ovat (ehkä) alkaneet edetä samaa polkua. Kaiketi siitä syystä, että monet naisimmeiset pitävät tasa-arvona sitä, että ruvetaan tekemään, toimimaan ja ajattelemaan kuten mieähet. - Nm. Malli ja esimerkki on saatu ja sisäistetty
- Anonyymi
Sellaisia ne 4 kymppiset :) Juhlissa tulivat suulle pussaamaan , tanssittiin ja tyttö sai kaulaaukkoonsa setelin :D
- Anonyymi
Kenelle poliitikolle antaisit?
Noin ķyseli muuan palstalainen noin viìkko sitten.
Nykyään tuskin kenellekään. Annoin kolmisen vuotta sìtten eräälle kunnallispoliitikolle.Se riìttì.- Anonyymi
Juttalle antaisin :-*
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttalle antaisin :-*
Jutta on rehevöitynyt parikymmentä kiloa muutamassa vuodessa, on jo naiseksi melkoinen hevosenpuolikas!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jutta on rehevöitynyt parikymmentä kiloa muutamassa vuodessa, on jo naiseksi melkoinen hevosenpuolikas!
Hyvä työihminen , riski ja hyvässä lihassa oleva nainen. Ei sellaista niin vaan alisteta, tekee mitä tahtoo. Varmasti aloittajan mieleinen sellainen Ronskilan Hilma, ei mikään hento Saaronin kukkanen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä työihminen , riski ja hyvässä lihassa oleva nainen. Ei sellaista niin vaan alisteta, tekee mitä tahtoo. Varmasti aloittajan mieleinen sellainen Ronskilan Hilma, ei mikään hento Saaronin kukkanen.
Hyvä isännän apuna vaikka uutispellon raivauksessa , sekä yleensä peltotöissä ja puinninaikaan jyväsäkkien kannossa laareihin.
Talviaikaan myös pystyvä ihminen halkomottien tekoon, isolla kirveellä pieksää oksasen koivun halki,aisaten pienempiä.
Ehtoolla hieroo isännän päiväntöistä jännittyneitä kovettumia. Avot huva. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttalle antaisin :-*
Jutalle. Ei hän ottaisi, kun et osaa sanoa nimensä taivutuksia(kaan) oikein. - Nm. Opettele
- Anonyymi
..... halaa yhtä, katselee toista, ajattelee kolmatta
... mutta haluaakin neljättä.- Anonyymi
Ja jää lopulta yksin. Kaikki inhoten kaikkoaa kauas tuollaisesta hyväksikäyttäjästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jää lopulta yksin. Kaikki inhoten kaikkoaa kauas tuollaisesta hyväksikäyttäjästä.
Näin sairasmielistä aloitetta en ole koskaan ennen palstalla lukenut!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin sairasmielistä aloitetta en ole koskaan ennen palstalla lukenut!
Ihmeen paljon se sai kuitenkin ymmärrystä. Pitäähän sen olla jotain hienoa, kun jossain kirjassakin sellaisesta kerrotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmeen paljon se sai kuitenkin ymmärrystä. Pitäähän sen olla jotain hienoa, kun jossain kirjassakin sellaisesta kerrotaan.
Älytön johtopäätös, osallistuminen johtuu pelkästään aloitusten vähyydestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älytön johtopäätös, osallistuminen johtuu pelkästään aloitusten vähyydestä.
Miksei sitten voi tehdä mieleistään aloitusta, vaan menee mukaan tuollaiseen sairaaseen kuvioon ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei sitten voi tehdä mieleistään aloitusta, vaan menee mukaan tuollaiseen sairaaseen kuvioon ?
Älä muuta sano! On helpompaa sepustaa avaukseen tyhjänpäiväistä tekstiä. Monesti ylipitkiksi venyneiden ketjujen loppupää onkin täysin mitätöntä joko toistoa tai kinaamista!
Joskus on ilmeisesti kiinnostavat ketjut venähtäneet ja siitä on saatu maininta.
Nyt voi nähdä saman nm. esiintyvän yhtä päätä, kun aihe on mieluinen!
Henkisenä laiskuutena pidän vain toisten avausten itsestään selvänä pitämistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä muuta sano! On helpompaa sepustaa avaukseen tyhjänpäiväistä tekstiä. Monesti ylipitkiksi venyneiden ketjujen loppupää onkin täysin mitätöntä joko toistoa tai kinaamista!
Joskus on ilmeisesti kiinnostavat ketjut venähtäneet ja siitä on saatu maininta.
Nyt voi nähdä saman nm. esiintyvän yhtä päätä, kun aihe on mieluinen!
Henkisenä laiskuutena pidän vain toisten avausten itsestään selvänä pitämistä.Avausten teko ei ole suosittua sen takia, että aina tulee matukinastelu mukaan, aina tulee syyttelyä vanhoista kaunoista. Kiva että edes noita neutraaleja aloituksia päivän aiheista, useimmiten nikittöminä ettei kenenkään persoona ole este osallistumiselle eikä aihe nälvimiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1223899Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3122026Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481801- 1051717
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391651Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21650Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321494Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441256MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar521210Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4131166