Jumal'auta, että on paksua ja saatanan sairasta touhua ollut Suomessa.

"Tylsämieliset kuuluvat hyvin järjestyneessä yhteiskunnassa jatkuvaan laitoshoitoon."

- Otsikko ja lainaus on pitkän ketjun lopusta https://tinyurl.com/y2mjxrn8 tuolta, jota kannattaa vilkaista vähän enemmänkin, samoin toista ketjua https://tinyurl.com/y6cf6bg3 tuolta.

Syy, miksi asia on noussut nyt pintaan, löytyy valvomisestani https://my.su/uv2hx yön yli, jolloin törmäsin tällaiseen https://keskustelu.suomi24.fi/t/16071488/mahdoton-tehtava viestiin.

Viestistä aukeaa linkki, jossa kerrotaan, miten lääkevalmiste klotsapiini nimeltään Leponex tappoi kahdeksan ihmistä Pitkäniemen sairaalassa jo vuonna 1975.



Jatkan viimeöistä kirjoittamista edellä saatuani nukuttua yöllä edes jonkinlaiset unet:

Olemme täällä asuessamme kulkeneet usein Pitkäniemen tienviitan ohi ja kerran käyneet vähän lähempänäkin vilkaisemassa miljöötä, jolloin silmiini pisti siunauskappeli, joka oli kuin sopivasti sairaalan vieressä.

Valvotun yön jälkeen https://my.su/uv2hx minulla oli hyvää aikaa tutkia vähän asioita ja luin Pitkäniemen historiasta https://tinyurl.com/yywosttm hämmästyen sitäkin, että sairaalalla oli ollut oma hautausmaa. Ei aikaakaan, kun olin päässyt https://tinyurl.com/y4mcanhd "Unohdettujen hylkiöiden hautausmaalle" vierailemaan ihmetellen kuvia ja selostusta siitä, miten mielisairaalan potilailla ei ollut oikeutta tulla haudatuksi edes kirkkomaalle!

Luin, että sairaalan hautausmaa on ollut käytössä vuosina 1902-1964 ja että sinne on haudattu yhteensä 426 Pitkäniemen sairaalassa kuollutta potilasta. Laskin, että kun 426 potilasta on kuollut 62 vuodessa, keskiarvona on vajaa seitsemän vuodessa. Korviini kalskahtivat sanat: "40-luvulla sairaalan kuolleisuusluvut synnyttivät arveluita avitetuista kuolemista", vaikka perässä selitettiin todellisen syyn kuolemiin olleen 30-luvun paha lama sekä sota-ajan pula, josta sairaalan potilaat kärsivät muuta väestöä eniten. Luettuani tuon mieleeni nousi heti lobotomiat, joita maailmalla alettiin tehdä tuolloin, kuolleisuuden noustessa aivojen tuhoamisen seurauksena.

Päätin selvittää vähän asiaa ja löysinkin häijyltä kalskahtavan tutkielman https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37929/saattais.pdf "'Saattaisi tuottaa ainakin positiivista hyötyä' Suomen lobotomiat pohjoismaisessa kontekstissa 1930–1970-luvuilla", jota aloin lukea viime yönä kursiivisesti ja aika pahoinvoiden läpi. Sivulla 47 törmäsin tähän tietoon vastauksena osaan kysymyksistä:

"Kriittisiäkin ääniä löytyi kuitenkin joka maasta. Nämä selittävät joidenkin sairaaloiden vähäisiksi jääneet määrät. Myöskään Suomessa kaikki ylilääkärit eivät ottaneet menetelmää vastaan innokkaasti. Esimerkiksi Pitkäniemen sairaalan ylilääkäri Ilmari Kalpa katsoi vuonna 1948 vastauksessaan Lääkintöhallitukselle, ettei lobotomiasta voinut koskaan tulla yleistä hoitomuotoa, ja että sitä voitaisiin käyttää satunnaisissa tapauksissa. Hän ei vastustanut leikkausta, vaan katsoi siihen liittyvän mielenkiintoisia mahdollisuuksia, mutta vain rajatuissa tapauksissa. Hän painotti enemmän muiden shokkihoitojen merkitystä mielisairaanhoidossa. Pitkäniemessä ei kokoonsa nähden tehty paljon leikkauksia, ja kaikki leikattavat potilaat lähetettiin Punaisen Ristin sairaalaan. Varauksella menetelmään suhtautui myös Lapinlahden ylilääkäri ja Helsingin yliopiston mielitautiopin professori Martti Kaila. Kailan mielestä mahdollisten sivuoireiden vuoksi leikkausta tuli käyttää vain tarkoin harkituissa tapauksissa. Hän myös oletti, että leikkaushoitoja tultaisiin käyttämään vain niin kauan kunnes parempia hoitoja olisi löydettävissä. Samalla tavalla leikkauksen käyttöä arvioi myös ruotsalainen Snorre Wohlfart, joka vaati ehdotonta tarkkuutta menetelmän käyttöön mahdollisten ylilyöntien välttämiseksi. Kaikille näille lääkäreille lobotomia oli viimeinen vaihtoehto, minkä käyttöä tuli arvioida kriittisesti. Tilanne oli sama myös Islannissa: vaikka maan ainoa mielisairaala oli täysi, ylilääkärin päätöksellä lobotomiaa ei otettu käyttöön koska sitä pidettiin vaarallisena menetelmänä. Sen sijaan Islannissa suuntauduttiin enemmän psykologisen psykiatrian hoitokeinoihin."

Päinvastoin kuin kaikissa Pohjoismaissa - paitsi Islannissa, jossa lobotomiaa ei otettu käyttöön - Suomessa ei ole uskallettu edes tilastoida kaikkia lobotomian uhreja, jopa määrän 1573 ollessa alakanttiin (em. tutkielma sivu 38). Mikä järkyttävintä, lobotomioita tehtiin laidasta laitaan niin skitsofreenikoille kuin masennuspotilaille ja eniten naisille.

Pohjoismaista vain Norjassa lobotomian uhreille on maksettu korvauksia. Suomen kieltäydyttyä https://my.su/5pa6p korvauksista https://tinyurl.com/y3qfnr7w asia pitäisikin viedä vielä EIT:n käsittelyyn: https://um.fi/valittaminen-euroopan-ihmisoikeustuomioistuimeen