Haluan asua yksin. Vihdoinkin saa elää omilla ehdoillaan. En sentään ole ihan yksinäinen, kaveri käy lomillaan ja viikonloppuisin, on vielä työelämässä. En ikinä tunne itseäni yksinäiseksi, minulle yksin olo on ylellisyyttä. Ymmärrän ihmisiä jotka eivät elä vapaaehtoisesti yksin, se on varmaan rankkaa.
Onko se kovinkin yleistä, että suomalainen kokee itsensä yksinäiseksi, asuu yksin tai yhdessä? En usko. En minä ainakaan pode minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia ja pariutumaankin pääsee yksinelämisestä huolimatta.
0Äänestä
Anonyymi
Asun yksin. olen asunut yksin viimeiset 18 vuotta vaimon kuoleman jälkeen. Sen jälkeen naisystävä asui naapurissa sairastumiseensa asti. Ei tulisi mieleenkään asua enää kenenkään kanssa, tilaa on liikaa samoin kuin tavaraa. Tuskin löytyy tässä iässä ketään, jonka kelpuuttaisin / joka olisi valmis muuttamaan kanssani asumaan.
0Äänestä
Anonyymi
Suomalainen luonne on aika usein yksin-asujan luonne. Eivät ihmiset enää ole niin avoimia ja seurallisia kuin olivat vielä 60- ja 70-luvulla. Ja avioliiton sekä eron kokeneet ovat todenneet, että yksin asuminen on huomattavasti helpompaa kuin huonossa avioliitossa eläminen. _J_
0Äänestä
Anonyymi
Asua yksin, olla yksin ja olla yksinäinen ovat kaikki eri asoita.
0Äänestä
Anonyymi
Aivan totta ! Joillakin alkeellisilla paikkakunnilla jotkut ajattelevat, että "kauheeta, kun joku asuu yksin, on varmaan kauheen yksinäinen, kuin ei sil oo kettään"... Ja joskus 80-luvulla kuulin jopa sellaisen tyhmän hokeman, että "poikamiehen elämä on ankeaa"... - Niin, alkeelliset ihmiset eivät tajua, että yksin asuvalla on yleensä ystäviä joillakin paikkakunnilla.
0Äänestä
Anonyymi
Niinpä niin niin. Miksi vaihtaisin näitä mukavia päiviä naisen ailahteleviin mielialoihin.
0Äänestä
Anonyymi
Samoin ajattelen minä. Miksi vaihtaisen mukavia päiviäni ja vapauttani miehen passaamiseen ja jälkien siivoomiseen!
0Äänestä
Anonyymi
Niin, eipä sitä enää ole lisääntymisiässä. Miksi sitten pitäisi jonkun kanssa yhdessä asua. Helppoa on elämä yksin.
Missä tuollainen tilasto, joka vertailee suomalaisten ja ruotsalaisten yksin asumista?
Voisiko johtua siitäkin, että "ruotsalaiset" asuvat vähemmän yksin, kun täällä asuu paljon enemmän maahanmuuttajia, joitten elintapa (paitsi nyt suomalaisten maahanmuuttajien) on helposti sellainen, että asutaan yhdessä suvun ja isovanhempien kanssa.
2Äänestä
Anonyymi
Ajatus lähti radion eilisestä aamuohjelmasta, jossa käsiteltiin yksinasumista. N. miljoona suomalaista asuu yksin ja ruotsalaisista kolmasosa siitä.
Yksinasuminen on kyllä helppoa verrattuna kaikenlaiseen kimppa-asumiseen millaisissa minäkin olen viisikymppiseksi asunut. En enää jaksaisi sitä härdelliä!
Toisaalta onhan se surullista, jos eivät ihmiset löydä toisiaan ja joutuvat tahtomattaan asumaan yksin.
1Äänestä
Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Miksi ne aamuohjelmaankaan eivät voi hankkia ajankohtaista faktaa ruotsalaisten yksineläjien luvustakaan , Vuonna 2017 oli ruotsissa 1,8 miljoona henkeä jotka elivät yhden henkilön taloutta. Tämä julkaisu on kopsattu svt.se 2018-03-30 sivustolta jossa käsiteltiin yksineläjien lukuja kunnittain Ruotsissa vuonna 2017. Enligt SCB:s siffror bodde drygt 1 800 832 personer ensamma förra året. Det är en ökning med nästa fem procent sedan 2011. On se kummaa että jatkuvasti syötetään Suomessa ihmisille väärää tietoa melkein joka asiasta. Ruotsissa on tällä hetkellä 10,3 miljoonaa asukasta. Hytinäx1

Ja tilastoja tehdään oikein urakalla joka asiasta ja kuitenkin niiden tulkinta perustuu.... mihin.
0Äänestä
Anonyymi
Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Erosta jo 28 vuotta ja totaalisesti yksin asunut jo yli 15 vuotta kun lapseni muutti omilleen. Muutama "sulhaskokelas" on eron jälkeen ollut mutta jokainen osoittautui "perässävedettäväksi" ja sellaista nahjusta en todellakaan samaan huusholliin halua.
vn
1Äänestä
Anonyymi
Oliko sulhaskokelaillasi henkselit, joista kiskoit heitä perässäsi? Tulivatko nurisematta vai pitikö venyttää? Ulkoilutitko narussa? Itse käytän vyötä ja sen saa avata vain harva ja valittu nainen.

Katselin juuri iltapäivälehdistä, kun pelivelkojen vuoksi telttaan majoittunut mies kertoi saaneensa naisilta tarjouksia, että vuokran vo maksaa muutoinkin nun rahana. Onko stten niin, että naislla on kovemp tuska saada asuinkaveri, kun pelihimoista haaveilee. Voihan miehiäkn olla monenlaisa, mutta aika kornin tuntuinen tilanne, jos nainen asuu teltassa, ehdotella, "saat tulla asumaan, kun annat.
0Äänestä
Anonyymi
Länsimainen kulttuuri on tuottanut kuvaa naisesta korostuneen ruumiillisena ja seksuaalisena olentona, voisi olla jonkinlainen miehen-naisen korniasetelma.
0Äänestä
Anonyymi
No jaahas. Se nyt vaan näyttäytyy oudolta jos mies otetaan "elätiksi" seksuaalisia palveluja vastaan. Maailman sivu on noita naisia ollut elätteinä seksiä vastaan. Nimitykset muuttuneet. Jopa edustusrouviksi joitakin kutsutaan. Enempi kait noita mieselättejä on maahantulleiden tai tuotujen joukossa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Haluan asua yksin. Vihdoinkin saa elää omilla ehdoillaan.
En sentään ole ihan yksinäinen, kaveri käy lomillaan ja viikonloppuisin, on vielä työelämässä.
En ikinä tunne itseäni yksinäiseksi, minulle yksin olo on ylellisyyttä.
Ymmärrän ihmisiä jotka eivät elä vapaaehtoisesti yksin, se on varmaan rankkaa.
Ehkä+ruotsalaiset+miehet+elävät+vanhemmksi.
Eroja+tulee+50%,+sen+jälkeen+moni+jää+asumaan+yksin.
Ja+kun+elämä+rullaa,+niin+mitäpä+sitä+rskeeraamaan.
Onko se kovinkin yleistä, että suomalainen kokee itsensä yksinäiseksi, asuu yksin tai yhdessä?
En usko.
En minä ainakaan pode minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia ja pariutumaankin pääsee yksinelämisestä huolimatta.
Asun yksin. olen asunut yksin viimeiset 18 vuotta vaimon kuoleman jälkeen. Sen jälkeen naisystävä asui naapurissa sairastumiseensa asti. Ei tulisi mieleenkään asua enää kenenkään kanssa, tilaa on liikaa samoin kuin tavaraa. Tuskin löytyy tässä iässä ketään, jonka kelpuuttaisin / joka olisi valmis muuttamaan kanssani asumaan.
Suomalainen luonne on aika usein yksin-asujan luonne. Eivät ihmiset enää ole niin avoimia ja seurallisia kuin olivat vielä 60- ja 70-luvulla. Ja avioliiton sekä eron kokeneet ovat todenneet, että yksin asuminen on huomattavasti helpompaa kuin huonossa avioliitossa eläminen.
_J_
Asua yksin, olla yksin ja olla yksinäinen ovat kaikki eri asoita.
Aivan totta ! Joillakin alkeellisilla paikkakunnilla jotkut ajattelevat, että "kauheeta, kun joku asuu yksin, on varmaan kauheen yksinäinen, kuin ei sil oo kettään"... Ja joskus 80-luvulla kuulin jopa sellaisen tyhmän hokeman, että "poikamiehen elämä on ankeaa"... - Niin, alkeelliset ihmiset eivät tajua, että yksin asuvalla on yleensä ystäviä joillakin paikkakunnilla.
Niinpä niin niin. Miksi vaihtaisin näitä mukavia päiviä naisen ailahteleviin mielialoihin.
Samoin ajattelen minä. Miksi vaihtaisen mukavia päiviäni ja vapauttani miehen passaamiseen ja jälkien siivoomiseen!
Niin, eipä sitä enää ole lisääntymisiässä. Miksi sitten pitäisi jonkun kanssa yhdessä asua.
Helppoa on elämä yksin.
Suomalaiset ovat samoja kuin kaikki muutkin.
Missä tuollainen tilasto, joka vertailee suomalaisten ja ruotsalaisten yksin asumista?
Voisiko johtua siitäkin, että "ruotsalaiset" asuvat vähemmän yksin, kun täällä asuu paljon enemmän maahanmuuttajia, joitten elintapa (paitsi nyt suomalaisten maahanmuuttajien) on helposti sellainen, että asutaan yhdessä suvun ja isovanhempien kanssa.
Ajatus lähti radion eilisestä aamuohjelmasta, jossa käsiteltiin yksinasumista. N. miljoona suomalaista asuu yksin ja ruotsalaisista kolmasosa siitä.
Yksinasuminen on kyllä helppoa verrattuna kaikenlaiseen kimppa-asumiseen millaisissa minäkin olen viisikymppiseksi asunut. En enää jaksaisi sitä härdelliä!
Toisaalta onhan se surullista, jos eivät ihmiset löydä toisiaan ja joutuvat tahtomattaan asumaan yksin.
Miksi ne aamuohjelmaankaan eivät voi hankkia ajankohtaista faktaa ruotsalaisten yksineläjien luvustakaan , Vuonna 2017 oli ruotsissa 1,8 miljoona henkeä jotka elivät yhden henkilön taloutta. Tämä julkaisu on kopsattu svt.se 2018-03-30 sivustolta jossa käsiteltiin yksineläjien lukuja kunnittain Ruotsissa vuonna 2017. Enligt SCB:s siffror bodde drygt
1 800 832 personer ensamma förra året. Det är en ökning med nästa fem procent sedan 2011. On se kummaa että jatkuvasti syötetään Suomessa ihmisille väärää tietoa melkein joka asiasta. Ruotsissa on tällä hetkellä 10,3 miljoonaa asukasta.
Hytinäx1
Ja tilastoja tehdään oikein urakalla joka asiasta ja kuitenkin niiden tulkinta perustuu.... mihin.
Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Erosta jo 28 vuotta ja totaalisesti yksin asunut jo yli 15 vuotta kun lapseni muutti omilleen. Muutama "sulhaskokelas" on eron jälkeen ollut mutta jokainen osoittautui "perässävedettäväksi" ja sellaista nahjusta en todellakaan samaan huusholliin halua.
vn
Oliko sulhaskokelaillasi henkselit, joista kiskoit heitä perässäsi? Tulivatko nurisematta vai pitikö venyttää? Ulkoilutitko narussa?
Itse käytän vyötä ja sen saa avata vain harva ja valittu nainen.
Onko napit vai vetoketju housuissa?
Katselin juuri iltapäivälehdistä, kun pelivelkojen vuoksi telttaan majoittunut mies kertoi saaneensa naisilta tarjouksia, että vuokran vo maksaa muutoinkin nun rahana.
Onko stten niin, että naislla on kovemp tuska saada asuinkaveri, kun pelihimoista haaveilee.
Voihan miehiäkn olla monenlaisa, mutta aika kornin tuntuinen tilanne, jos nainen asuu teltassa, ehdotella, "saat tulla asumaan, kun annat.
Länsimainen kulttuuri on tuottanut kuvaa naisesta korostuneen ruumiillisena ja seksuaalisena olentona, voisi olla jonkinlainen miehen-naisen korniasetelma.
No jaahas. Se nyt vaan näyttäytyy oudolta jos mies otetaan "elätiksi" seksuaalisia palveluja vastaan. Maailman sivu on noita naisia ollut elätteinä seksiä vastaan. Nimitykset muuttuneet. Jopa edustusrouviksi joitakin kutsutaan.
Enempi kait noita mieselättejä on maahantulleiden tai tuotujen joukossa.