Hennan kerrostalon sijaan rakennettava jäähalli!

Hennaan aiottaneen rakentaa " hybridikerrostalo". Hanke maksaa useita miljoonia euroja, eikä rakennusliike lähde tyhjiä tiloja rakentamaan. On älytöntä edes kuvitella että siitä korpeen tulevasta talosta saisi myytyä kovan rahan osakkeita kenellekään.
Eli kaupunki joutuu maksamaan koko hankkeen !

Jos peruttaisiin koko kerrostalohanke ja rakennettaisiinkiin Orimattilaan monitoimihalli johon tulisi mahdollisuus harrastaa jäälajeja sekä keilailua, quashia vaikkapa seinäkiipeilyä. Kyllä olisi hallilla käyttöaste korkea ja rahaa tulisi satavarmasti kunnan kassaan. Lisäksi se olisi hyvä vetonaula kun pääkaupunkiseudulta ihmiset etsivät paikkakuntaa jossa lapsensa kasvattaa ja elämäänsä elää. Tontteja omakotitaloille ja rivareille tulee ehdottomasti kaavoittaa esim. virenojalle ja pennalaan sekä keskustaan.
Hyvin näyttää arolan kupeessakin rakentaminen olevan voimissaan - MUTTA EI HENNASSA!

21

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja hyvä paikka monitoimihallille olisi heti tuossa lahdentienvarrella sen Ysi5 aseman jälkeen ennen villintietä. Siihen olisi hyvä tulla linjurilla lahdestakin viettämään liikunnallista päivää.

    • Anonyymi

      Taas sama poru alkoi Jäähallista.
      Nyt pitää vaan tyytyä siihen mitä Orimattilan Päättäjät päättää ja Henna on nyt ja tulevina vuosina keihään kärki.
      Turha on muuta nurista vaan luottaa Orimattilalaisiin valtuusto miehiin ja naisiin.

      • Anonyymi

        Mistähän meinaat siirtää asukkaat Hennaan koska Suomen asukaslukuennusteet lupaavat väestökatoa. Hesalaiset ei tule Kehä 3:n ulkopuolelle mistään hinnasta. Niille Henna ei ole sopivasti skutsissa vaan lopullisesti skutsissa. Herää todellisuuteen missä mennään ja laita jalat maahan ja pää pois pilvistä.

    • Anonyymi

      Onko selviettyy jos jäähalli rakennettaan Hennaan ja paljonko se tuo vetoa sinne lisää. Pakko jokasen on myöntää että Henna on Orimattilalaisten enemmistön toivehissa ja kasvava kaupungin osa.
      jos jäähalli tulee Hennaan niin esimerk. Hifk voisi käyttää sitä myös harjotuskiinsa.

    • Anonyymi

      Mitä ne hallin käytöstä tulevat tulot auttaa kun menot (rakentaminen ja ylläpito) on paljon suuremmat. Miinukselle kaupunki tuossa jää. Ei ihme jos talous on kuralla kun taloustietämys on tätä tasoa.

      • Anonyymi

        Paljonkos kaupunki on miinuksella Hennan suhteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonkos kaupunki on miinuksella Hennan suhteen?

        Liian paljon. Kokkarit mankui taas että oottakaas 20 vuotta. Oottakaa vaikka 50 vuotta - pitäs jo ymmärtää että paskat on housuissa. On se tietenkin kova paikka kun kansa sanoi etukäteen että perseelleen menee ja kun näin kävi niin nyt koetetaan sönköttää että oottakaa 20 vuotta. Henna ei nouse edes viagralla. Täytyy olla aika torvi kun uskoi että korpeen nousee kaupunki. Varsinaisia ruudinkeksijöitä.

    • Anonyymi

      Onko tietoa koska kerrostalon rakentaminen alkaa kun olemme rouvan kanssa kiinnostuneita ostamaan sieltä asunnon.
      Me käydään usein joka päivä Hesassa että on mukavampi asua Hennassa ja sieltä suoraan junaan.

    • Anonyymi

      Jos tehhään salomoni ratkasu ja rakennetaan kerrostalo ja jäähalli Hennaan. Voipi olla hyväkin piristys ruiske koko alueelle.?
      Harmi kun se Kuprunki automaatti kauppa meni konkkaan Lahessa. Olisi niin ollu Hennassakin hyvä asija.

      • Anonyymi

        Koska rahaa ei ole kumpaankaan rakennushankkeeseen voidaan spekulointi aiheesta lopettaa. Yleensä esim. jäähallitkin tehdään paikkaan jossa on asutusta eli käyttäjiä riittävästi- ei silkkaan korpeen.

        Mitä. Hennaan on tulossa asutusta paljon lähivuosina. Niin kaupunkinjohtaja on sanonut Piturissa monta kertaa. Ei hän valehtele koska on lestaariolainenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä. Hennaan on tulossa asutusta paljon lähivuosina. Niin kaupunkinjohtaja on sanonut Piturissa monta kertaa. Ei hän valehtele koska on lestaariolainenkin.

        Ei kaupunginjohtaja niitä rahoita eikä päätä yksin asioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaupunginjohtaja niitä rahoita eikä päätä yksin asioista.

        https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art1704270

        Tavoitteena että Hennassa 15000 asukasta vuonna 2040. Julistetaanpas kilpailu. Montako asukasta arvelet Hennassa olevan vuonna 2040? Oikein arvannut voittaa hautapaikan Hennan uudelta hautausmaalta, Bulevardin laidalta. Rauhallisempaa lepopaikka ei löydy muualta.

        20 vuoden päästä ei monikaan edes tiedä missä Henna sijaitsee ja Orimattilakin on liitetty Lahden kaupunkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art1704270

        Tavoitteena että Hennassa 15000 asukasta vuonna 2040. Julistetaanpas kilpailu. Montako asukasta arvelet Hennassa olevan vuonna 2040? Oikein arvannut voittaa hautapaikan Hennan uudelta hautausmaalta, Bulevardin laidalta. Rauhallisempaa lepopaikka ei löydy muualta.

        Voiko kilpailuun osallistua vaikka ei halua tulla haudatuksi Hennaan kysyy hän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko kilpailuun osallistua vaikka ei halua tulla haudatuksi Hennaan kysyy hän.

        Vuonna 2040 olisi jonkun pilvilinnanrakentajan mukaan 15 000 asukasta hennassa. Nyt eletään vuoden 2019 loppua ja aikaa vuoteen 2040 on enää parikymmentä vuotta joka tarkoittaa että vuosittain hennaan pitäisi saada noin 750 asukasta ( SEITSEMÄNSATAAVIISIKYMMENTÄ per vuosi)
        Herätkää jo unestanne. Hennassa ei vuonna 2040 tule olemaan edes sataa uudisasukasta!

        Raksa - Rane on tiennyt tuon jo aikaa sitten kukten muutkin jalat maassa tyypit.

        Kyllä mie uskon paljon enemmän kaupunkinjohtajaa kuin jotain raksa ranee.
        Suu pieksijätt ovat aina eriksee, juu.

    • Anonyymi

      Rakentakaa pyhättö lestaadiolaisille hennaan kyllä alkaa porukkaa pukkaamaan. Meinaan pojat ei heitä siementä hukkaan. Keskisuomessakin pienellä kylällä koulukin piti laajentaa ,kun lestaadiolasperhe muutti kylille.

    • Anonyymi

      Rakentakaa se jäähalli sinne kerrotalon katolle niin saatte kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

    • Anonyymi

      Miksi meidän pitäisi rakentaa halli lahtelailaisille tai hesalaisille?
      Jos täällä on liian vähän pelaajia hallille, niin he voivat käydä muualla. Niinhän muidenkin erityislajien harrastajat tekevät, musiikin opiskelijat, balettitanssijat yms. Eiköhän heitä ole vähintään yhtä paljon kuin lätkän pelaajia.
      Isommassa paikassa on mahdollisuus laadukkaampaan ohjaukseenkin ja sama kai se on, ajaako 25 km vai 5 km, kun autolla kuitenkin mennään ja toivottavasti myös kimppakyydeillä.

    • Anonyymi

      Vaikeeta on ja tulee olemaan. Mäntsälässäkin väkiluku vaan vähenee. Vantaan Kivistö rakennettiin uuden juna-aseman ympärille. Vieressä vanha tiivis pientaloalue. Sinne on uusia kerrostaloja noussut todella tiheään, mutta palveluja vaikea saada.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      252
      9338
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2801
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      209
      1942
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      105
      1920
    5. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      142
      1419
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      64
      1408
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1329
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1016
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      911
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      838
    Aihe