En tästä mitään isoa numeroa aio tehdä ja lähdenkin tästä heti pois, koska harvoista käyneistä saamieni vanhojen kokemusten mukaan tästäkin seuraa iso räksytys.
Joten selvitetäänpä vain asia lyhyesti:
Neodarwinismin mukaan kaikki maailmankaikkeuden muodot ovat syntyneet sattumalta. Todennäköisyyslaskentojen mukaan alkutilanteesta nykymaailmankaikkeuden mukaiseen maailmaan päätyminen on kuitenkin niin epätodennäköistä (niin jyrkkään ylämäkeen jatkuvaa nousemista ilman ylöspäin ajavaa voimaa), että se on käytännössä mahdotonta. Neodarwinistit kuitenkin ovat sitä mieltä, että kunhan on vain pienen pienikin nollasta poikkeava mahdollisuus, että niin on sattuman voimalla käynyt, niin niin on sitten sattuman voimalla käynyt.
Sattumaselityksen epäuskottavuuden näennäiseksi pienentämiseksi on postuloitu, että kaikki kehitys tapahtuu pienenpienin askelin, jolloin voidaan vähä vähältä päätyä tällaisiin rakenteisiin, joita luonnossa nykyään havaitaan. Ottamatta kantaa siihen, onko sellainenkaan vähittäinen "sattumalta ohjelmointi" ainakaan molekyylibiologiassa lainkaan uskottavaa (Windows 10:n syntyminen sattumalta sekunnin murto-osassa tai syntyminen merkki merkiltä miljardeissa vuosissa hajoamatta välillä - onko uskottavuudessa eroa?), todisteet eivät näytä tukevan sellaista vähittäistä kehitysmallia sen enempää kosmisissa puitteissa kuin tämän planeetan eliöstössäkään.
Esimerkiksi (oletetusti) varhaisen maailmankaikkeuden galaksit näyttävät jostain syystä olevan "kypsiä". Ne eivät ole yhteensopivia teoreettisten mallien kanssa, jotka ennustavat vähittäistä kehitystä turbulenttien vaiheiden kautta varhaisessa maailmankaikkeudessa.
https://cosmosmagazine.com/space/very-early-galaxies-are-mature-not-turbulent
Sama pätee elämän evoluution todisteisiin, jotka eivät ole yhteensopivia pienin askelin tapahtuvan vähittäisen kehityksen kanssa. Todisteita yksisoluisista eliöistä elämän alkuvaiheista maapallolla on, mutta sen jälkeen olisi pitänyt seurata vähittäinen pitkä kehitys isommiksi olioiksi. Sen sijaan se, mitä on havaittu, on "kambrikauden räjähdys". Lähes kaikki eläinten nykyiset pääjaksot ilmaantuivat yhtäkkiä, kun sitä ennen oli vain mikrobeja. Yhtäkkiä ilmaantui valtavan rikas lajisto, ja minkäänlaisia merkkejä mistään edeltävistä välivaiheista ei ole löydettävissä fossiilikerrostumista.
Itse asiassa kambrikauden räjähdys ei ole lainkaan ainoa esimerkki äkillisestä loikasta evoluutiossa. Fossiilitodisteet eri aikakausilta viittaavat isoihin äkillisiin hyppyihin niin lajien synnyssä kuin piirteissäkin, mikä ei vastaa Darwinin ideaa vähittäisestä kehityksestä, niin kuin tässä artikkelissa (etenkin sen lopussa) käy ilmi.
https://www.nhm.ac.uk/discover/news/2019/february/the-cambrian-explosion-was-far-shorter-than-thought.html
Kuten tästä nyt olisi pitänyt tähän mennessä ilmetä, tämä ketju ei ole millään lailla suunnattu evoluutiota itseään vastaan, vaan vain osoittaa neodarwinistinen dawkinslainen vähittäisen kehityksen sattumamalli pätemättömäksi todisteiden valossa. Evoluution todisteet tukevat äkillisten suurten muutosten tapahtumista evoluutiossa, eivät neodarwinismin vaatimaa vähittäistä kehitystä sattuman kautta.
Todisteet eivät ole yhteensopivia neodarwinismin kanssa
35
<50
Vastaukset
Tarkoitatko, että kun jostakin löytyy pieni epätarkkuus niin kaikki muukin on väärin?
- Anonyymi
Eipä näytä mitään pikkuvikaa tarkoittavan tarkoittavan:
"Todennäköisyyslaskentojen mukaan alkutilanteesta nykymaailmankaikkeuden mukaiseen maailmaan päätyminen on kuitenkin niin epätodennäköistä.."
Hän laskee todennäköisyyksiä kertaluomista jäljitellen, että maaailmankaikkeus olisi tarkoitettu nykymaailman mukaiseksi ja pantu yhdellä yrittämällä kuntoon. Evoluutio kuitenkin etenee sattumapohjaisesti, mutta luonnonvalinnan ohjaamana hakeutuen kohti elinvoimaisempia ratkaisuja. Pahemmin ei oikeastaan voi tässä asiassa mennä vikaan, mutta kreationisteilla tällainen järkeily on varsin tavallista.- Anonyymi
Juuri tähän miinaan kressut (ja eräät muutkin) ajavat kerta toisensa jälkeen. Ikään kuin vain yksi lopputulos olisi ollut mahdollinen. Köppästä päättelyä hihuilta.
- Anonyymi
Tuore Tieteen Kuvalehti kertoi että elinkelpoisen maapallon ilmaantuminen kosmokseen ilman tarkoituksellista toimijaa olisi niin pieni mahdollisuus että ssitä voisi verrata siihen että voittaisit tuhat miljardia kertaa loton päävoiton peräkkäin.
Ja tiedätkös mitä? Ei se onnistu vaikka tuolle mahdollisuudelle annettaisiin ikuisuus aikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuore Tieteen Kuvalehti kertoi että elinkelpoisen maapallon ilmaantuminen kosmokseen ilman tarkoituksellista toimijaa olisi niin pieni mahdollisuus että ssitä voisi verrata siihen että voittaisit tuhat miljardia kertaa loton päävoiton peräkkäin.
Ja tiedätkös mitä? Ei se onnistu vaikka tuolle mahdollisuudelle annettaisiin ikuisuus aikaa.Tieteen Kuvalehti on pseudotiedettä täynnä mutta silti se joskus päästelee totuuksiakin ilmoille, kuten aiemmin sen että nykytieteen mukaan se että elottomasta muodostuisi elämää on niin suuri sattuma ettei se voisi ikinä toteutua reaalimaailmassa, mutta silti sen artikkelin kirjoittaja uskoi vakaasti että onhan sen elämän silti täytynyt alottomasta syntyä koska olemme täällä! Hehehe! Siis evouskonto vasta suuri vitsi onkin, siis ihan yhtä tyhmä kuin vaikkapa setalaiset jotka uskottelevat itselleen ja toisille että vastoin tieteellistä vahvistusta jokainen ihminen muka olisi eellaisessa evoluuttisessa vaiheessa jossa jokainen on jollaikin prossentilla homo. Siis ihan tuulesta temmattu evouskomus tuokin.
Ja kuka vielä väittää että evoluutioteoria ei ole muuta kuin yksi typerimmistä uskonnoista maan päällä, muka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuore Tieteen Kuvalehti kertoi että elinkelpoisen maapallon ilmaantuminen kosmokseen ilman tarkoituksellista toimijaa olisi niin pieni mahdollisuus että ssitä voisi verrata siihen että voittaisit tuhat miljardia kertaa loton päävoiton peräkkäin.
Ja tiedätkös mitä? Ei se onnistu vaikka tuolle mahdollisuudelle annettaisiin ikuisuus aikaa.Näin on näreet.
- Anonyymi
Ei kai vain G4G ole satuilemassa omiaan?
- Anonyymi
Näkyy olevan.
- Anonyymi
Se on juu taas aktivoitunut. Ilmeisesti poliisit päästivät sen vapaaksi viimeviikkoisen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on juu taas aktivoitunut. Ilmeisesti poliisit päästivät sen vapaaksi viimeviikkoisen jälkeen.
Profiilinsa on kuitenkin poistettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Profiilinsa on kuitenkin poistettu.
Hehhah! Attelujaa!
- Anonyymi
"Todennäköisyyslaskentojen mukaan alkutilanteesta nykymaailmankaikkeuden mukaiseen maailmaan päätyminen on kuitenkin niin epätodennäköistä (niin jyrkkään ylämäkeen jatkuvaa nousemista ilman ylöspäin ajavaa voimaa), että se on käytännössä mahdotonta. "
Osaat varmaan esittää ne "todennäköisyyslaskennot." Nuo jutut akavat olla niin kuluneita, ettei niille enää jaksa edes nauraa.
Myös galaksien ikään ja rakenteisiin voisit laittaa tieteellisen lähteen.- Anonyymi
Luehan tuorein Tieteen Kuvalehti jossa nämä todennäköisyyslukemat ovat tarjolla. Linkittää niitä ei voi tekijänoikeuslakien estäessä sen.
Siis nuo mahdollisuudet että kosmos olisi tuottanut maapallon kaltaisen planeetan ja sinne elämän on sula mahdottomuus ilman tarkoituksellista, eli älyä vaativaa toimijaa.
Näin yksinkertaista se tiede todellisuudessa on! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luehan tuorein Tieteen Kuvalehti jossa nämä todennäköisyyslukemat ovat tarjolla. Linkittää niitä ei voi tekijänoikeuslakien estäessä sen.
Siis nuo mahdollisuudet että kosmos olisi tuottanut maapallon kaltaisen planeetan ja sinne elämän on sula mahdottomuus ilman tarkoituksellista, eli älyä vaativaa toimijaa.
Näin yksinkertaista se tiede todellisuudessa on!Tekijänoikeuslaki ei estä lyhyitä linkityksiä, kunhan lähde on mainittu. Tänne linkitetään jatkuvasti tavaraa.
Juttusi taitaa olla ihan omaa keksintöäsi taas kerran. Kyseessä lienee Shanghain kirkkoyliopistossa tehty laskelma. Missään muualla ei ole laskelmaan tarvittavia pohjatietoja.
- Anonyymi
"Sen sijaan se, mitä on havaittu, on "kambrikauden räjähdys". Lähes kaikki eläinten nykyiset pääjaksot ilmaantuivat yhtäkkiä, kun sitä ennen oli vain mikrobeja. "
Ei pidä paikkaansa. Ediocarakaudella ennen kambrikautta oli monisoluisia eliöitä.
Wiki:
"Ediacarakausi oli prekambrin ja proterotsooisen aionin päättänyt geologinen ajanjakso 635–542 miljoonaa vuotta sitten, välittömästi ennen fanerotsooisen aionin, paleotsooisen maailmankauden ja kambrikauden alkua.[1][2] Aiemmin käytetty nimitys vendikausi vastaa osapuilleen tätä jaksoa. Ediacarakaudella alkoi monisoluisten eliöiden kehitys ja levittäytyminen...Ediacaran eläimistöön kuului merisulkamaisia eläimiä, meduusoja, sienieläimiä, jaokkeisia käsnäjalkaisia ja (Onychophora) muistuttavia eläimiä ja monia vielä luokittelemattomia eliöitä."
Yksi selitys prekambrin vähäisiin löytöihin on se, ettei eliöillä ollut kovaa tukirankaa, joten niiden fossiloituminen oli vielä paljon epätodennäköisempää, kuin kovia rakenteita omaavien eliöiden kohdalla. Ja kuten huomaat, ediacara oli varsin pitkä ajanjakso.
Jos ja kun tietotasosi on tuolla tasolla, ei kannattaisi hirveästi ottaa kantaa.
On myös totta, että joitain kierteisgalakseja näyttäisi kasaantuneen jo aikaisemmin kuin jokin aika sitten vielä uskottiin. Suurin osa kaukaisimmista galakseista on kuitenkin rakenteiltaan epämääräisiä ja aivan teorian mukaisia. Ei teoria pariin anomaliaan kaadu. Sitä tarkennetaan tarvittaessa.
Lisäksi nopea, hypäyksellinen kehitys on viimeistään -70 luvulla noussut toiseksi kehitysteoriaksi hitaan kehityksen rinnalla. (mm. Gould)
Tilastomatiikasta on jo mainittukin.- Anonyymi
Jep. Gould itse asiassa kumosi tieteellisen pätevästi sen evoluutioteorian joka oli vallalla ennen häntä ja hänen aikanaan.
Sinänsä plussan arvoinen teko evoluutioon uskovalta tiedemieheltä.
Sitä ei moni nykyevouskova tiedä että juuri Gouldin johdolla ihan jokainen Darwinin itsensä esittämä evoluutiota puoltava näyttö ja väite romutettiin perusteelliseesti juuri 1970- luvulla jolloin itse sain olla Helsingin yliopistolla todistamassa tapahtunutta.
Silloin yliopiston käytävillä naureskeltiin selän takana niille jotka lähtivät opiskelemaan jotain evoluutiooon liittyvää. Ja pellejähän nuo olivatkin. - Anonyymi
Älä viitti. Kambrikauden kerrostumat ovat aitoja todisteita siitä että mitään vähittäistä lajiutumista ei ole ikinä tapahtunut, mutta toki ymmärrän sen että sateenkaarisukupolvelle on opetettava eskarista alkaen ihan muuta ja sitten saamme kaikki kärsiä evomoraalin seurauksista kun vahvimman oikeus saa Hitlerit ja Stalinit ja Maot ja nykyiset kansan enemmistön , siis evouskovaisten demokratian voimin uhkailemaan toisiaan täysin vastoin sitä mitä Biblia opettaa. Ja kohta meillä on taas maailmansotien kymenien miljoonien evouskonnon uhrien lisälsi miljardeja suotta kuolleita kun noilla evokkein valitsemilta päättäjiltä puuttuu järki ihan täysin ja mitä muuta kuin jotain huonoa voisikaaan evouskovilta odottaa.
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Gould itse asiassa kumosi tieteellisen pätevästi sen evoluutioteorian joka oli vallalla ennen häntä ja hänen aikanaan.
Sinänsä plussan arvoinen teko evoluutioon uskovalta tiedemieheltä.
Sitä ei moni nykyevouskova tiedä että juuri Gouldin johdolla ihan jokainen Darwinin itsensä esittämä evoluutiota puoltava näyttö ja väite romutettiin perusteelliseesti juuri 1970- luvulla jolloin itse sain olla Helsingin yliopistolla todistamassa tapahtunutta.
Silloin yliopiston käytävillä naureskeltiin selän takana niille jotka lähtivät opiskelemaan jotain evoluutiooon liittyvää. Ja pellejähän nuo olivatkin.Liiottelet (surprise?) Gould uudisti evoluutioteoriaa sisältäpäin, niin kuin toimivissa teorioissa tiedemaailmassa ajoittain käy.
"Explanations of how these findings impacted the developing theory of evolution and relate to the modern theory of evolution: the Punctuated Equilibrium is widely recognized as a useful model for one kind of evolutionary change. Although the Punctuated Equilibrium has been observed in some cases, debate still continues over how frequently this model of evolutionary change occurs, is it norm, or only an exception? It also generates interesting questions for further research. "iowa kirjoitti:
Liiottelet (surprise?) Gould uudisti evoluutioteoriaa sisältäpäin, niin kuin toimivissa teorioissa tiedemaailmassa ajoittain käy.
"Explanations of how these findings impacted the developing theory of evolution and relate to the modern theory of evolution: the Punctuated Equilibrium is widely recognized as a useful model for one kind of evolutionary change. Although the Punctuated Equilibrium has been observed in some cases, debate still continues over how frequently this model of evolutionary change occurs, is it norm, or only an exception? It also generates interesting questions for further research. "Gould on sanonut myös
"The fundamentalists, by knowing the answers before they start [examining evolution], and then forcing nature into the straitjacket of their discredited preconceptions, lie outside the domain of science - or of any honest intellectual inquiry."- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Gould itse asiassa kumosi tieteellisen pätevästi sen evoluutioteorian joka oli vallalla ennen häntä ja hänen aikanaan.
Sinänsä plussan arvoinen teko evoluutioon uskovalta tiedemieheltä.
Sitä ei moni nykyevouskova tiedä että juuri Gouldin johdolla ihan jokainen Darwinin itsensä esittämä evoluutiota puoltava näyttö ja väite romutettiin perusteelliseesti juuri 1970- luvulla jolloin itse sain olla Helsingin yliopistolla todistamassa tapahtunutta.
Silloin yliopiston käytävillä naureskeltiin selän takana niille jotka lähtivät opiskelemaan jotain evoluutiooon liittyvää. Ja pellejähän nuo olivatkin.Jyri parka. Harhasi tuntuvat vain pahenevan.
Gould ei todellakaan kumonnut evoluutioteoriaa. Hän päin vastoin puolusti evoluutioteoriaa kreationistien väitteiltä.
Gould valaan fossiilisarjasta: "Lisäksi kääntääkeni puukkoa kreationistien haavassa, nämä löydöt on tehty vähitellen ja peräkkäin, askel askeleelta, viidentoista vuoden tkaisesta tunnustelevasta vihjeestä huomattavaan ja selvään todisteeseen alkuvuodesta 1994..." Väitteesi on lapsellinen ja osoittaa vain sen, kuinka pahaksi seniliytesi on edennyt..
Yliopiston käytävillä sinä olet huuhaillut korkeintaan siivoojana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitti. Kambrikauden kerrostumat ovat aitoja todisteita siitä että mitään vähittäistä lajiutumista ei ole ikinä tapahtunut, mutta toki ymmärrän sen että sateenkaarisukupolvelle on opetettava eskarista alkaen ihan muuta ja sitten saamme kaikki kärsiä evomoraalin seurauksista kun vahvimman oikeus saa Hitlerit ja Stalinit ja Maot ja nykyiset kansan enemmistön , siis evouskovaisten demokratian voimin uhkailemaan toisiaan täysin vastoin sitä mitä Biblia opettaa. Ja kohta meillä on taas maailmansotien kymenien miljoonien evouskonnon uhrien lisälsi miljardeja suotta kuolleita kun noilla evokkein valitsemilta päättäjiltä puuttuu järki ihan täysin ja mitä muuta kuin jotain huonoa voisikaaan evouskovilta odottaa.
Miten lyhyen ajanjakson kerrostumat voivat todistaa, ettei lajiutumista ole ikinä tapahtunut? Ja kun se kambrikausikin kesti lähes 10 000 kertaa kauemmin kuin koko nuoren Maan kreationistien maailman ikä on.
Olet pahasti sekaisin ukko parka.
- Anonyymi
minulla ei sinäänsä ole vaikeuksia olettaa Jumalan olevan ns kaiken takana, voi olla, mutta siitä seuraavat päättelyt ovat aika outoja...myös IDn kannattajien suhteen (ei pelkästään kreationismin). Ja lisäksi, jos tieteestä tehdään joku juttu millä todistetaan Jumalan olemassaolo, kuten on juuri IDn laita, se on vaan niin armottoman tylsää ;).
Miksi Jumala poikkeaisi luomakunnassa aina miljoonien (tai miljardien) vuosien välein tekemään täsmätyötä, kuten "luomaan" kambrikauden fossiilit? Sitten homma jatkuu taas omalla painollaan.
Yksi syy, jos niin voi sanoa, esikambrin ajan fossiilien puuttumiselle on arveltu olevan, ettei eliöissä aikaisemmin ollut mitään kovaa ainesta joka voisi fossiloitua.
Kiinnostava piirre kambrikauden fossiileissa on myös, että jos lajeja (tai sukuja, en tiedä kumpi on oikea termi) oli suuruusluokkaa 25, niin niistä vain 5 selvisi jatkoon...Mm Stephen Jay Gould pohtii tätä kiinnostavaa faktaa.
Ja jos Jumalalta sujuu DNA ja aitotumaisten luominen ihan miten vaan, niin miten siinä meni puoli miljardia vuotta ennen kuin ensimmäinen DNA ilmestyi kiviaineeseen? Tuma ilmestyi kuvaan vasta 1,5 miljardia vuotta sitten...
iowa- Anonyymi
Tuollaiseen johtopäätökseen voi päästä uskontojen Jumala käsitteen kautta. Nimittäin, että todellisuus on kaksijakoinen. Uskomalla, että on minä ja maailma, minä ja Jumala.
Kun katselemme maailmaa, toki näemmekin tämän moninaisuuden maailman, jossa on lukemattomia ihmisiä, eläimiä, kasveja ja planeettoja. Se on kuitenkin harhaa.
Maailman läpäisee Yksi. Tämä Yksi on jumalallinen tietoisuus. Todellisuus on Yksi ja kaiken läpäisee yksi ja sama tietoisuus. Johtuen harhasta, me koemme tämän ykseyden moninaisuutena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaiseen johtopäätökseen voi päästä uskontojen Jumala käsitteen kautta. Nimittäin, että todellisuus on kaksijakoinen. Uskomalla, että on minä ja maailma, minä ja Jumala.
Kun katselemme maailmaa, toki näemmekin tämän moninaisuuden maailman, jossa on lukemattomia ihmisiä, eläimiä, kasveja ja planeettoja. Se on kuitenkin harhaa.
Maailman läpäisee Yksi. Tämä Yksi on jumalallinen tietoisuus. Todellisuus on Yksi ja kaiken läpäisee yksi ja sama tietoisuus. Johtuen harhasta, me koemme tämän ykseyden moninaisuutena.Oletko varma ettei ole kyse ainoastaan sinun harhastasi:
"Johtuen harhasta, me koemme tämän ykseyden moninaisuutena." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko varma ettei ole kyse ainoastaan sinun harhastasi:
"Johtuen harhasta, me koemme tämän ykseyden moninaisuutena."Viisaammat ja valaistùneemmat, joihin en itse koe lukeutuvani, ovat tätä mieltä. Älä siis vinoile. Sinuakin kehittyneempiä ja viisaampia on olemassa, jotka tietävät asiat paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisaammat ja valaistùneemmat, joihin en itse koe lukeutuvani, ovat tätä mieltä. Älä siis vinoile. Sinuakin kehittyneempiä ja viisaampia on olemassa, jotka tietävät asiat paremmin.
Ketä nämä viisaammat ja valaistuneemmat ovat?
- Anonyymi
Ongelmasi on monisyinen.
Sillä Raamattu ei anna luomispäiville todellisuudessa pituuksia vaan ainoastaan luomisjärjestyksen vuoksi puhutaan päivistä ja tämä on ihan Mooseksen viisauden vuoksi täsmätodellisuutta tämän päivän tieteen kanssa.
Toinen ongelmasi on ajoitukset eli iänmääritykset jotka valitettavasti perustuvat yhdessä sovittuihin lähtökohtiin eikä suinkaan todelliseen tieteelliseen tutkimukseen. Iänmäärityskysymyksissä puhutaan hypoteeseista eikä suinkaan faktoista.
Jos vähän viitsit googlailla niin huomaat nopeasti sen että esimerkiksi Egyptin faaroaiden historia on ihan jotakin muuta kuin ajoituksilla vahvistettua.
Ai et viitsi vaivautua todellisuuden selville saamiseksi! No, sitähän minäkin. Pysy siis totaalisen aivopestynä evokkin lopun ikäsi.
Minulle oma itsekunnioitukseni omaa maailmankuvaani kohtaa vaatii minua selvittämään tuollaisetkin asiat perinpohjin. E halua olla muiden ohjailtavissa oleva typerys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaiseen johtopäätökseen voi päästä uskontojen Jumala käsitteen kautta. Nimittäin, että todellisuus on kaksijakoinen. Uskomalla, että on minä ja maailma, minä ja Jumala.
Kun katselemme maailmaa, toki näemmekin tämän moninaisuuden maailman, jossa on lukemattomia ihmisiä, eläimiä, kasveja ja planeettoja. Se on kuitenkin harhaa.
Maailman läpäisee Yksi. Tämä Yksi on jumalallinen tietoisuus. Todellisuus on Yksi ja kaiken läpäisee yksi ja sama tietoisuus. Johtuen harhasta, me koemme tämän ykseyden moninaisuutena.Älä ota enää!
Anonyymi kirjoitti:
Ongelmasi on monisyinen.
Sillä Raamattu ei anna luomispäiville todellisuudessa pituuksia vaan ainoastaan luomisjärjestyksen vuoksi puhutaan päivistä ja tämä on ihan Mooseksen viisauden vuoksi täsmätodellisuutta tämän päivän tieteen kanssa.
Toinen ongelmasi on ajoitukset eli iänmääritykset jotka valitettavasti perustuvat yhdessä sovittuihin lähtökohtiin eikä suinkaan todelliseen tieteelliseen tutkimukseen. Iänmäärityskysymyksissä puhutaan hypoteeseista eikä suinkaan faktoista.
Jos vähän viitsit googlailla niin huomaat nopeasti sen että esimerkiksi Egyptin faaroaiden historia on ihan jotakin muuta kuin ajoituksilla vahvistettua.
Ai et viitsi vaivautua todellisuuden selville saamiseksi! No, sitähän minäkin. Pysy siis totaalisen aivopestynä evokkin lopun ikäsi.
Minulle oma itsekunnioitukseni omaa maailmankuvaani kohtaa vaatii minua selvittämään tuollaisetkin asiat perinpohjin. E halua olla muiden ohjailtavissa oleva typerys."Sillä Raamattu ei anna luomispäiville todellisuudessa pituuksia vaan ainoastaan luomisjärjestyksen vuoksi puhutaan päivistä ja tämä on ihan Mooseksen viisauden vuoksi täsmätodellisuutta tämän päivän tieteen kanssa."
oikea luomisjärjestys, et voi olla tosissasi...Ensin luotiin siis Maa (tämä Universumin keskus, ack ja), sitten valo, sitten päivä ja yö ja vasta sitten hissuksiin Aurinko ym?
Teillä on ihan oma luomisjärjestys!iowa kirjoitti:
"Sillä Raamattu ei anna luomispäiville todellisuudessa pituuksia vaan ainoastaan luomisjärjestyksen vuoksi puhutaan päivistä ja tämä on ihan Mooseksen viisauden vuoksi täsmätodellisuutta tämän päivän tieteen kanssa."
oikea luomisjärjestys, et voi olla tosissasi...Ensin luotiin siis Maa (tämä Universumin keskus, ack ja), sitten valo, sitten päivä ja yö ja vasta sitten hissuksiin Aurinko ym?
Teillä on ihan oma luomisjärjestys!Jopa kasvit luotiin ennen aurinkoa, kuka viisas kasvi nyt aurinkoa tarvitsee?
- Anonyymi
Onko ihan pakko uskoa sokeasti usein erehtyväisten tutkijoiden tämän päivän toteamisia kun ne kuitenkin kohta romutetaan kollegoiden toimesta kuten aina on käynyt johtuen siitä että ala on kuin onkin hyvin pittkälle uskomustietdettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viisaammat ja valaistùneemmat, joihin en itse koe lukeutuvani, ovat tätä mieltä. Älä siis vinoile. Sinuakin kehittyneempiä ja viisaampia on olemassa, jotka tietävät asiat paremmin.
Näitä "viisauksia" on kirjoitettu varmaan kymmeniä hyllymetrejä, mutta ainuttakaan todistetta niistä ei ole, eikä ainuttakaan hyödyllistä innovaatiota ole tehty näiden "viisauksien" pohjalta.
Tyhjää löpinää.
Luehan Sam Harrisin kirja "Herääminen". Harris tutustui useisiin valaistuneisiin suuriin guruihin meditaatiota harjoittaessaan ja melko raadoillista porukkaa nuo gurutkin tuntuivat olevan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelmasi on monisyinen.
Sillä Raamattu ei anna luomispäiville todellisuudessa pituuksia vaan ainoastaan luomisjärjestyksen vuoksi puhutaan päivistä ja tämä on ihan Mooseksen viisauden vuoksi täsmätodellisuutta tämän päivän tieteen kanssa.
Toinen ongelmasi on ajoitukset eli iänmääritykset jotka valitettavasti perustuvat yhdessä sovittuihin lähtökohtiin eikä suinkaan todelliseen tieteelliseen tutkimukseen. Iänmäärityskysymyksissä puhutaan hypoteeseista eikä suinkaan faktoista.
Jos vähän viitsit googlailla niin huomaat nopeasti sen että esimerkiksi Egyptin faaroaiden historia on ihan jotakin muuta kuin ajoituksilla vahvistettua.
Ai et viitsi vaivautua todellisuuden selville saamiseksi! No, sitähän minäkin. Pysy siis totaalisen aivopestynä evokkin lopun ikäsi.
Minulle oma itsekunnioitukseni omaa maailmankuvaani kohtaa vaatii minua selvittämään tuollaisetkin asiat perinpohjin. E halua olla muiden ohjailtavissa oleva typerys.Iänmäärityksessä puhutaan kovista faktoista, kuten ydinfysiikasta. Radioaktiivisia menetelmiä on likemmäs parikymmentä ja jos ne ovat hypoteettisia, niin ydinvoimalammekin toimivat tsäkällä ja elektroniikkakin olisi pelkkää arvailua.
Tämän lisäksi tulevat lyhyemmän ajan tarkat menetelmät, kuten vuosirengasajoitus, sedimenttiajoitus, jäätikköajoitus...
Iänmääritysten tieteellisyyden kieltäminen on silkkaa itsepetosta. Uskonnollinen defenssi estää tunnustamasta tosiasioita ja johtaa juurikin kommenttisi kaltaisiin aivopieruihin.
Laitahan linkki tutkimukseen, jossa todetaan ettei Egyptin faaraoiden historiaa tunneta. Anonyymi kirjoitti:
Näitä "viisauksia" on kirjoitettu varmaan kymmeniä hyllymetrejä, mutta ainuttakaan todistetta niistä ei ole, eikä ainuttakaan hyödyllistä innovaatiota ole tehty näiden "viisauksien" pohjalta.
Tyhjää löpinää.
Luehan Sam Harrisin kirja "Herääminen". Harris tutustui useisiin valaistuneisiin suuriin guruihin meditaatiota harjoittaessaan ja melko raadoillista porukkaa nuo gurutkin tuntuivat olevan.häijystä kielestäni huolimatta uskon kyllä että hengellinen todellisuus on olemassa...esim Neale Donald Walsch kirjoittaa hyvin nimenomaan hengellisestä tiedosta, joka ei ole sidottu ns uskonnollisen perinteeseen, kannattaa lukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelmasi on monisyinen.
Sillä Raamattu ei anna luomispäiville todellisuudessa pituuksia vaan ainoastaan luomisjärjestyksen vuoksi puhutaan päivistä ja tämä on ihan Mooseksen viisauden vuoksi täsmätodellisuutta tämän päivän tieteen kanssa.
Toinen ongelmasi on ajoitukset eli iänmääritykset jotka valitettavasti perustuvat yhdessä sovittuihin lähtökohtiin eikä suinkaan todelliseen tieteelliseen tutkimukseen. Iänmäärityskysymyksissä puhutaan hypoteeseista eikä suinkaan faktoista.
Jos vähän viitsit googlailla niin huomaat nopeasti sen että esimerkiksi Egyptin faaroaiden historia on ihan jotakin muuta kuin ajoituksilla vahvistettua.
Ai et viitsi vaivautua todellisuuden selville saamiseksi! No, sitähän minäkin. Pysy siis totaalisen aivopestynä evokkin lopun ikäsi.
Minulle oma itsekunnioitukseni omaa maailmankuvaani kohtaa vaatii minua selvittämään tuollaisetkin asiat perinpohjin. E halua olla muiden ohjailtavissa oleva typerys.Hehehee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631433Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on531237Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241219Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141120- 1261068
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315991- 42939
- 72905
- 73899