Talonpojan ahneuden korkeaveisu. Taas kerran.

"Iittiläisen lammastilan omistajalle syyte törkeästä eläinsuojelurikoksesta – tarkastuksessa löytyi noin 80 kuollutta eläintä", otsikoi Etelä-Suomen Sanomat nettisivuillaan tänä aamuna.

Taas on silmiemme eteen vyörytetty arkkiesimerkki suomalaisen talonpojan rappiosta, johon on päästy, kun maksetaan rouheita maataloustukia niin suuressa määrin, että maatilojen ansaintalogiikka perustuu enimmäkseen niiden varaan, varsinaisen toiminnasta saatavan tuoton jäädessä toisarvoiseksi tekijäksi, josta johtuen sitten karjan hyvinvoinnillakaan ei ole niin väliä vaan ahneuden paaduttamana syyllistytään toistuvasti törkeisiin eläinsuojelurikoksiin.

Tenhottaminen suomalaisen maataloustuotannon eettisyydestä, vastuullisuudesta ja eläinten hyvinvoinnista huolehtimisesta on taas kerran todettava irvokkaaksi, täysin
paikkaansa pitämättömäksi, halpahintaiseksi propagandaksi. Suomalaisen talonpojan pääprinsiipit: ahneus, ahneus, ahneus korostuvat taas kerran.

23

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jopas Jopa taas puhuu viisaita. Omasta mielestään. Onhan se em uutinen, surullinen koko karmeudessaan. Mutta äärettömän lapsellista, ja suunnattomasta katkeruudesta kertovaa, on Jopan väittämä että kaikki karjankasvattajat toimivat samoin. Presidentti Kekkonen sanoi aikoinaan: Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekki. Sinun paha olosi johtuu jostain, mene oikeasti puhumaan jollekin. Ei sinun mielipiteesi meitä ruuantuottajia hetkauta, olemme tottuneet siihen, että koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee. Mutta itsesi takia, miksi myrkytät elämäsi, kun apua on saatavilla. Ja edullisesti. Terveydenhoitotukiaiset ovat moninkertaiset ruuan hinnanalennuskorvauksiin verrattuna. Jokin on todennäköisesti mennyt lapsuudessasi pahoin pieleen. Vai veikö maajussi morsiamesi?

      • Anonyymi

        Hienoa!!!

        Jopa Is Back!
        Ja taas heti ehtaa ja iskevää asiaa jopamaiseen tyyliin, siis lähes runollisesti, muotoiltuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa!!!

        Jopa Is Back!
        Ja taas heti ehtaa ja iskevää asiaa jopamaiseen tyyliin, siis lähes runollisesti, muotoiltuna.

        Ajatellaanpa, että ihmisten ei tarvitsisi syödä. Eli ei tarvittaisi ruuantuotantoa, eikä sitä siis tarvitsisi verovaroin keinotekoisesti myydä alle tuotantokustannusten, että jokainen sitä pystyy ostamaan. Mitähän Jopa siinä tapauksessa kadehtisi? Terveydenhoitotukiaisia, joita maksetaan sairaanhoitajille ja muille vastaaville? Vai koulutustukiaisia, joita maksetaan opettajille,? Vai yhteiskuntarauhatukiaisia, joita maksetaan esim poliiseille? Vai työntekolakkotukiaisia, joita maksetaan työttömille? Onkohan
        Jopa koskaan tehnyt oikeasti tärkeää työtä? Johtuuko katkeruus tarpeettomuuden tunteesta?

        vilijelijää,
        pittee elättee,
        se on oikeus ja kohtuus...

        Vai maksetaan poliisille yhteiskuntarauhatukiaisia?
        Ja sairaanhoitajalle terveydenhoitotukiaisia?

        Oletko heikkolahjainen peruskoululainen vai muuten vain...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai maksetaan poliisille yhteiskuntarauhatukiaisia?
        Ja sairaanhoitajalle terveydenhoitotukiaisia?

        Oletko heikkolahjainen peruskoululainen vai muuten vain...

        Valtiontuilla ne pyörii. Kun kaikki yksityistetään voidaan puhua tuettomasta julkisesta sektorista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtiontuilla ne pyörii. Kun kaikki yksityistetään voidaan puhua tuettomasta julkisesta sektorista.

        Olet kujalla ... Kunnat tms. ulkoistavat palvelutuotantoaan yksityisille mutta millä rahalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kujalla ... Kunnat tms. ulkoistavat palvelutuotantoaan yksityisille mutta millä rahalla?

        Tuilla. Kunnat pyrii tuilla.

    • Anonyymi

      ”Vai maksetaan poliisille yhteiskuntarauhatukiaisia?
      Ja sairaanhoitajalle terveydenhoitotukiaisia?”

      Maksetaan, samalla logiikalla kuin ruoan tuottajillekin.

      Maataloustuet voisi lopettaa ja ne voitaisiin siirtää ruoan hintaan.
      Koulut voisi yksityistää ja poliisin työ lopettaa ja jokainen maksaisi turvallisuudestaan vartiointiyrityklsille.

      Mutta kun valtaosa kansasta ei näin halua.

      • Anonyymi

        Sehän se juoppo vainia harmittaa. Kaikki julkinen pyörii tuilla, eduskuntaa myöten jopa EU pyrii tuilla. Sak pyörii tuilla ammattiyhdistys maksut ovat verotukia.

    • Anonyymi

      Lampaat joutuivat kärsimään kun niitä käytettiin vastikkeettomien tukiaisten rohmuamiseen.

      Veronmaksajat pakotetaan rahoittamaan jopa rikollista toimintaa.

      • Anonyymi

        Henkinen stressi lampailla kun kaupunki hinut oventakana harva se yö ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkinen stressi lampailla kun kaupunki hinut oventakana harva se yö ;)

        Karjuilla on sentään hauskaa kun mtk:n maitomannekiini kyykistyy tarjoamaan parastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karjuilla on sentään hauskaa kun mtk:n maitomannekiini kyykistyy tarjoamaan parastaan.

        Jopa kyttäähä sikalahan paskraluukull :)

    • Anonyymi

      On ne kyllä. Näkee tästäkin mikä porukka oli syynä Anttilan veripeltoon ja muuhun vastaavaan. Nämä eivät kuitenkaan tällä kertaa ota ilmeisesti vähän napanderia vuoden 1918 tapaan ennen tihutöitään.

      • Anonyymi

        ”Kouvolan ja Korian joukkomurhat tapahtuivat Suomen sisällissodan aikana keväällä 1918. Kouvolassa teloittajina olivat ensin punaiset, jotka surmasivat Kouvolan veripelloksi kutsuttuun paikkaan yli sata valkoista, joukossa kymmeniä Kymiyhtiön virkamiehiä. Seuraavaksi samoihin hautoihin teloitettiin kymmeniä punakaartilaisia. Korian sillalla tapahtui teloituksia huhtikuun loppupuolella 1918. Ammuttujen joukossa olivat Kymiyhtiön johtaja Gösta Björkenheim ja kirurgi Kaarlo Hjelt.”

        Kouvolan ja Korian joukkomurhat – Wikipedia

        Nyt ei oikein selvinnyt mikä porukka oli syyllinen?

    • Anonyymi

      Ei kuolleilla lampailla mitään tienaa.

      • Anonyymi

        tuethan,
        jo tuli...

      • Anonyymi

        Jos siä oli tirkistäjät käyny, nii tuskinpa tukia on tullu, sanktioita sitävastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos siä oli tirkistäjät käyny, nii tuskinpa tukia on tullu, sanktioita sitävastoin.

        Saako viljelijä tukia myös siitä tuotantoeläimestä jota salassa lempii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako viljelijä tukia myös siitä tuotantoeläimestä jota salassa lempii?

        Jollei jää kiinni niin tukiea tulee myös lempilemmikistä.
        Pankkopojile tärkeä juttu ja myös kin monelle aviossa oleville maajussilleille.

    • Anonyymi

      Eipä vain ollut oikea talonpoika se. Olipa vaan jopalainen uusyrittäjä.

    • Suomalaisen talonpojan kolmeen perusprinsiippiin, jotka ovat ahneus, ahneus, ahneus, perustuvia ilmentymiä ja rikollisia tekoja on pilvin pimein. Eivät ne vain yhden jutun toistettuja versioita ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      21
      5258
    2. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      39
      3465
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      30
      3419
    4. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      93
      3211
    5. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      41
      3148
    6. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      68
      2631
    7. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      123
      2116
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      54
      2089
    9. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      26
      1347
    10. Listaa syitä mikä

      Estää asioiden eteenpäin menemisen.
      Ikävä
      180
      1217
    Aihe