Lääkärit pelkäävät leimautumista

Mielen sairastuminen kylläkin katsoo yhteiskunnallista asemaa. Mitä enemmän valtaa henkilöllä on, sitä pienemmät mahdollisuudet mielen sairastumiseen. Eräs lääketeollisuuden johtaja sai puhuttua lapsensa terveeksi, kun kohotti ääntään koulun edustajalle seuramuksista mikäli lapsella katsotaan olevan ADHD. Koululta oli soitettu, että lapsellanne on ADHD. Ei ollut sen vastineen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti:

Mielen sairastuminen kylläkin katsoo yhteiskunnallista asemaa. Mitä enemmän valtaa henkilöllä on, sitä pienemmät mahdollisuudet mielen sairastumiseen. Eräs lääketeollisuuden johtaja sai puhuttua lapsensa terveeksi, kun kohotti ääntään koulun edustajalle seuramuksista mikäli lapsella katsotaan olevan ADHD. Koululta oli soitettu, että lapsellanne on ADHD. Ei ollut sen vastineen jälkeen.

Lue lisää

tälläset on aina ikävää luettavaa mutta niin se vähän menee kel valta on se sitä käyttäköön mutta niinkun tulevassa hiukan ikävää jos adhd pääsee johonkin "petattuun" rahakkaaseen työhön esim johtajaksi nimenomaan sillä perustein vaan kun isä oli suuri pamppu ja sitten tämä adhd siellä sotkee kaikki kuviot kumminkin ja kaikilla on työpaikalla paha olla.

Anonyymi kirjoitti:

tälläset on aina ikävää luettavaa mutta niin se vähän menee kel valta on se sitä käyttäköön mutta niinkun tulevassa hiukan ikävää jos adhd pääsee johonkin "petattuun" rahakkaaseen työhön esim johtajaksi nimenomaan sillä perustein vaan kun isä oli suuri pamppu ja sitten tämä adhd siellä sotkee kaikki kuviot kumminkin ja kaikilla on työpaikalla paha olla.

Lue lisää

Ymmärsit varmastikin hieman väärin pointtini. Kyseinen lääketeollisuuden johtaja tiesi, ettei ADHD ole oikea sairaus ja, että konseptia käytetään vain leimaamaan lapsia. ADHD-leima tarkoittaa käytännössä aina kemiallista käsittelyä, mikä aiheuttaa ennen pitkään aivovaurion käyttävälle lapselle. Kyseinen isä toimi vastuullisesti ja esti lapsensa myrkyttämisen. Hän pystyi toimimaan näin, koska hänellä oli tietoa sekä yhteiskunnallista valtaa ja suhteita. Vanhemmat, joilla tietoa olisikin, mutta ei ole vastaavaa aseman tuomaa valtaa eivät voi suojella lapsiaa psykiatrialta kovinkaan hyvin.
-Anonyymi
12.11.2019 21:19

En näe lääkäreiden suhtautumisessa mitään erikoista tai huolestuttavaa. Päinvastoin. Oikeat lääkärit tietävät, ettei psykiatria ole lääketiedettä ja, että psykiatrit eivät ole lääkäreitä. He myös ymmärtävät, että psykiatrinen rekisteri on tuhoisa oman vapauden ja ihmisarvon kannalta. Se voi tuhota monen työuran, sosiaalisuhteet sekä vahingoittaa mahdollisissa tulevissa oikeustilanteissa henkilön turvaa ja mahdollisuutta puolustautua.

Mielestäni lääkäreiden toiminta osoittaa kansaa kypsempää suhtautumista psykiatriaan. Toki oikeillä lääkäreillä on se etu, että he ovat lääkiksessä nähneet ja kuulleet mitä pelleilyä ja kuinka vahingoillista psykiatria kohteelleen on toisin kuin ei-lääkärit, jotka saavat 'tietonsa' ja siten väärinkäsityksensä valtiolta ja psykiatrian instituutiolta.

Anonyymi kirjoitti:

En näe lääkäreiden suhtautumisessa mitään erikoista tai huolestuttavaa. Päinvastoin. Oikeat lääkärit tietävät, ettei psykiatria ole lääketiedettä ja, että psykiatrit eivät ole lääkäreitä. He myös ymmärtävät, että psykiatrinen rekisteri on tuhoisa oman vapauden ja ihmisarvon kannalta. Se voi tuhota monen työuran, sosiaalisuhteet sekä vahingoittaa mahdollisissa tulevissa oikeustilanteissa henkilön turvaa ja mahdollisuutta puolustautua.

Mielestäni lääkäreiden toiminta osoittaa kansaa kypsempää suhtautumista psykiatriaan. Toki oikeillä lääkäreillä on se etu, että he ovat lääkiksessä nähneet ja kuulleet mitä pelleilyä ja kuinka vahingoillista psykiatria kohteelleen on toisin kuin ei-lääkärit, jotka saavat 'tietonsa' ja siten väärinkäsityksensä valtiolta ja psykiatrian instituutiolta.

Lue lisää

Kommenttissani olikin annos sarkasmia, kuten varmaan pistit merkille. On se mielenkiintoista, että tavallisten ihmisten oletetaan häpeämättä omaksuvan erinäisiä stigmatisoivia diagnooseja, koska ne ovat vähän sama asia kuin migreeni tai peräpukamat, sairauksia muiden joukossa. Lääkäreitä itseään taas saattaisi ahdistaa kertoa avoimesti, että ovat geneettisesti taipuvaisia harhaisuuteen, ennalta-arvaamattomaan väkivaltaan ja etenevään kongitiiviseen taantumiseen (joka todellisuudessa johtuu suurelta osin hoidosta itsestään), koska joku alan erityisasiantuntija on tämän mielipiteensä esittänyt parin kysymyspatteriston pohjalta kolmen tapaamisen jälkeen.

On suuri kiusaus epäillä, että lääkärit eivät ole kenties vielä saaneet riittävästi tietoisuuskasvatusta siitä, että esimerkiksi aivoja surkastuttavasta geneettisesti periytyvästä harhaisuudessa ei ole mitään hävettävää, kuten me maallikot. Miten ihmeessä anti-stigma-kampanjat eivät ole saavuttaneet niitä, joiden pitäisi olla kaikkein sivistyneimpiä ja suvaitsevaisimpia kaikista? Lääkärit pelkäävät jo pikku työuupumusoireidensa kirjaamista potilastietojärjestelmään, mutta potilailtaan he odottavat äärimmäisen stigmatisoivien diagnoosien hyväksymistä osaksi omaa identiteettiään. Lisäksi he suosittelevat potilailleen lähtökohdiltaan sosiaaliseen kontrolliin kehitettyjen, kemialliseksi lobotomiaksi alun peri kutsuttujen rauhoittavien käyttämistä vuosikausia niin, että ne lopulta aiheuttavat meille parkinsonin oireyhtymää muistuttavan aivovaurion ja pysyvän työkyvyttömyyden. Tämä ei ole ongelma, koska onhan potilas "sairas" ja "tarvitsee" lääkettä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että alkoholismistaan dementoitunut teki aivan oikein alkoholisoituessaan, koska oli niin ujo. Ujoushan ihan tutkitusti vähenee alkoholin vaikutuksen alaisena, koska oletetusti -psykiatrien logiikan mukaan -ujojen aivoissa on etanolivaje, joka on tutkitusti eräänlainen diabeteksen kaltainen aivosairaus. En tosiaan ymmärrä, miksi lääkärit eivät huoletta avaudu psykiatri-kollegoilleen ongelmistaan ja diabeteksen kaltaisista aivosairauksistaan. Heidän luulisi ensimmäisin uskoutuvan psykiatreille aivosairauksistaan.

Anonyymi kirjoitti:

Kommenttissani olikin annos sarkasmia, kuten varmaan pistit merkille. On se mielenkiintoista, että tavallisten ihmisten oletetaan häpeämättä omaksuvan erinäisiä stigmatisoivia diagnooseja, koska ne ovat vähän sama asia kuin migreeni tai peräpukamat, sairauksia muiden joukossa. Lääkäreitä itseään taas saattaisi ahdistaa kertoa avoimesti, että ovat geneettisesti taipuvaisia harhaisuuteen, ennalta-arvaamattomaan väkivaltaan ja etenevään kongitiiviseen taantumiseen (joka todellisuudessa johtuu suurelta osin hoidosta itsestään), koska joku alan erityisasiantuntija on tämän mielipiteensä esittänyt parin kysymyspatteriston pohjalta kolmen tapaamisen jälkeen.

On suuri kiusaus epäillä, että lääkärit eivät ole kenties vielä saaneet riittävästi tietoisuuskasvatusta siitä, että esimerkiksi aivoja surkastuttavasta geneettisesti periytyvästä harhaisuudessa ei ole mitään hävettävää, kuten me maallikot. Miten ihmeessä anti-stigma-kampanjat eivät ole saavuttaneet niitä, joiden pitäisi olla kaikkein sivistyneimpiä ja suvaitsevaisimpia kaikista? Lääkärit pelkäävät jo pikku työuupumusoireidensa kirjaamista potilastietojärjestelmään, mutta potilailtaan he odottavat äärimmäisen stigmatisoivien diagnoosien hyväksymistä osaksi omaa identiteettiään. Lisäksi he suosittelevat potilailleen lähtökohdiltaan sosiaaliseen kontrolliin kehitettyjen, kemialliseksi lobotomiaksi alun peri kutsuttujen rauhoittavien käyttämistä vuosikausia niin, että ne lopulta aiheuttavat meille parkinsonin oireyhtymää muistuttavan aivovaurion ja pysyvän työkyvyttömyyden. Tämä ei ole ongelma, koska onhan potilas "sairas" ja "tarvitsee" lääkettä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että alkoholismistaan dementoitunut teki aivan oikein alkoholisoituessaan, koska oli niin ujo. Ujoushan ihan tutkitusti vähenee alkoholin vaikutuksen alaisena, koska oletetusti -psykiatrien logiikan mukaan -ujojen aivoissa on etanolivaje, joka on tutkitusti eräänlainen diabeteksen kaltainen aivosairaus. En tosiaan ymmärrä, miksi lääkärit eivät huoletta avaudu psykiatri-kollegoilleen ongelmistaan ja diabeteksen kaltaisista aivosairauksistaan. Heidän luulisi ensimmäisin uskoutuvan psykiatreille aivosairauksistaan.

Lue lisää

Hauskoja ja osuvia vertauksia!:)

mistäs tiesit oliko ne lääkäreitä , oikeesti. mielisairaalassa on paljon kaikenlaisia , minullekin jutteli osastolla ollessani nainen joka oli saksalainen lääkäri ja oikein aloin tosissaan uskoa niin taitava hän oli. oikea hoitaja osastolla sen minulle sitten oikaisi.ja kansan hullujenhuoneella on vaan rahvas, lääkäreillä on omat yksityiset osastonsa ja yliopistoväen hoitonsa jos sattuvat sairastumaan ns. hulluuteen.ja ei muuten lääkärikään jos todetaan hiukan maaniseksi ole kauankaan enää lääkärin virassaan ja jos saa toimiakin lääkärinä niin vaarantuu siinä potilaiden turvallisuus, ei hullusta enää niin takuita ole sairastumisen jälkeen. oli tuomari tai palomies tai lentäjä.ajattelin lähinnä näitä vastuullisia ammatteja. merikapteeni....ruoanlaittaja isommissa yksiköissä, kuka menee takuuseen ihmismielen synkistä puolista etteikö mitään tapahdu kun nyt kerta on parantunu ja voi osittain jatkaa entisessä työssään. kaikille sairastuneille uudelleenkoulutus ja kokemusasiantuntija on kaikille hyvä titteli sen jälkeen. oikeesti.

Niin, mielenterveyspotilasta herkullisempi kiusaamisen ja "ruotuun laittamisen" kohde voi olla vain koulutettu mielenterveyspotilas, sellainen, jolla on älli riittänyt peräti lääkäriksi asti. Voi niitä raukkoja, jotka tuohonkin joutuvat. Pätemisen kohteiksi.

Anonyymi kirjoitti:

mistäs tiesit oliko ne lääkäreitä , oikeesti. mielisairaalassa on paljon kaikenlaisia , minullekin jutteli osastolla ollessani nainen joka oli saksalainen lääkäri ja oikein aloin tosissaan uskoa niin taitava hän oli. oikea hoitaja osastolla sen minulle sitten oikaisi.ja kansan hullujenhuoneella on vaan rahvas, lääkäreillä on omat yksityiset osastonsa ja yliopistoväen hoitonsa jos sattuvat sairastumaan ns. hulluuteen.ja ei muuten lääkärikään jos todetaan hiukan maaniseksi ole kauankaan enää lääkärin virassaan ja jos saa toimiakin lääkärinä niin vaarantuu siinä potilaiden turvallisuus, ei hullusta enää niin takuita ole sairastumisen jälkeen. oli tuomari tai palomies tai lentäjä.ajattelin lähinnä näitä vastuullisia ammatteja. merikapteeni....ruoanlaittaja isommissa yksiköissä, kuka menee takuuseen ihmismielen synkistä puolista etteikö mitään tapahdu kun nyt kerta on parantunu ja voi osittain jatkaa entisessä työssään. kaikille sairastuneille uudelleenkoulutus ja kokemusasiantuntija on kaikille hyvä titteli sen jälkeen. oikeesti.

Lue lisää

Kyllä se oli kaikilla tiedossa. Hoitopaikat olivat hieman tavallisesta kunnallisesta sairaalasta eroavia ja siellä oltiin jostain tietystä syystä. En voi avata tässä enempää tavallaan ihan vaitiolosyistä, vaikka itsekin olin vaan potilaana enkä ole periaatteessa vaitiolovelvollinen kuten hoitava taho.
Mutta jälkeenpäinkin oli asia selvyys että olivat oikeasti ammateiltaan lääkäreitä.

On paljon todennäköisempää, että mitä korkeampi koulutus, sitä koreampi kohtelu.. Jos olet peruskoulun käynyt sairaseläkeläinen kolmannen psykoosisi kourissa, niin kyllä ne sinut tuntevatkin jo vanhana "tuttuna". Kyllä rikkaita ja hyväosaisia käsitellään useimmiten silkkihansikkain ja suurella empatialla. Työntekijät psykiatrisessa sairaalassa ovat käsittämättömän statuskeskeisiä mielistelijöitä. Suurin osa tekee työtään sen takia, kun on tykännyt, että mukava keskiluokkainen elämä ja Facebookin selailuun erikoistuminen työajalla ovat mukavia uravalintoja, jotka takaavat ihan siedettävän ja varman tulovirran. Työpaikka on hierarkkisimpia koko yhteiskunnassa ja suljetuimpia. Siellä saat pahoinpidellä mielisairasta puolustuskyvytöntä ihmistä miten lystäät, etkä joudu koskaan kiinni. Mutta varo näitä helvetin eduistaan tietoisia ja verkostoituneita ihmisiä. Heitä ei voi viedä eristykseen mitättömistä syistä eikä tukehduttaa tyynyllä mukavuudenhalusta, koska heillä on ehtinyt muodostua sellainen häiritsevä ajatus siitä, että heilläkin on oikeuksia. Heitä varmasti puhutellaan eri tavoin ja tulkitaan eri näkövinkkelistä ihan siitä syystä, että se on näiden puoskarien oma etu.

Ja ehkä lääkärit on kyynisiä tähän psykologiaa ja neurologiaa yhdistelevään " tieteenlajiin," jossa psykiatri tekee mielen hoitamista, ajatellen että mielen ongelmat hoituu muutamaa välittäjäainetta peukaloimalla tai viimeistäänkin sähkövirtaa aivoihin suuntaamalla. Muut lääketieteen edustajat hoitaa kehoa, yleensä tehden biologisia testejä, joilla perustellaan biologinen lääkehoito ja on joku todistettu vika monessa tapauksessa, miksi aletaan hoitaa biologisesti. Psykiatria toki voi ottaa testejä (esimerkiksi poissulkeakseen fyysisiä oikeita sairauksia mielen ongelmien taustalla), mutta psykiatrian puolella lääkkeitä kylvetään ilman mitään osoitusta, että olisi mitään biologista vikaa mitä hoidetaan (joita tutkimuksissakaan ei ole voitu todistaa mutta joita varmasti kyllä silti on psykiatrien mielestä ja ensisijaisesti potilaan ongelmat kumpuaa näistä), täysin summittaisesti niitä yritys - erehdys - tyylisesti kokeillen pitäen potilasta koekaniinina. Psykiatria toki haluaa promotoida mallia ymmärtää lääkkeen vaikutusmekanismi niin, kuin ne hoitaisivat jotain biologista poikkeamaa, kuten muutkin lääkkeet. Se miksi psykiatriat määrää jotain tiettyä pilleriä, johtuu hoitosuosituksista, tai kenties vain muodista, minkä ajatellaan mystisesti olevan jotenkin "tehokas" lääke ja mitä big pharma on tehokkaasti ollut tuomassa markkinoille ylistyssanoin uutuutena. Tämä perustuu mielikuviin. Sillä ei ole väliä mikä määrä ihmisistä saa tehon, koska psykiatrian silmissä aivokemioihin kannattaa aina kajota jokatapauksessa. Lääkehoito nähdään usein vaihtoehdottoman tarpeellisena

Tai en tiedä mitä he edes ajattelee, mutta siis lääkehoito perustuu psykoaktiivisten lääkkeiden käyttöön, jotka peukaloi muutamaa välittäjäaineita, eri yhdistelmissä ja eri välittäjäaineita. Tähän on tiivistettävissä psykiatrian tarjoamat hoidot, pääasiallisesti. Psykiatrit ovat kenties niin innokkaita kylvämään näitä hoitoja, koska ilman kyseisiä pillereitä heillä ei olisi mitään mikä tekisi heistä lääketieteen edustajia. Nyt heillä on sentääs biologisia hoitokeinoja tarjolla, joita "ilmanmuuta kannattaa aina käyttää", ja niitä he päätyvät käyttämäänkin hyvin usein. Kun psykiatriset lääkkeet on tuotu yleislääkärienkin määrättäviksi, niitä käytetään hyvin paljon, sadoille tuhansille suomalaislle.

Psyykenlääkkeitä sitten "röntgenkatseella" potilaan aivoihin näkevä psykiatri mutun perusteella heittelee potilaalle, päällekkäin tai yksittäin, tutkimusnäytön perusteella jossa ihmisiä on tietyn käytöksen perusteella stereotypisoitu tietyiksi sairauden tiloiksi, joihin on jossain usein hyvinkin epäluotettavissa lääkkeitä suosivissa tutkimuksissa, sitten nähty tehoa pillereistä. Näissä tutkimuksissa on ignoorattu täysin miksi potilaat kokee oireita mitä kokevat, konteksti sille, heidän elämäntarinansa ja nähty heidän erilaisuutensa. Psykiatrialle he on saman sairauden edustajia, joilla on todennäköisesti vaikkei todisteita juuri olekaan, samanlaisia biologisia poikkeamia aivoissaan. Usein tutkimuksissa osa potilaista kärsii vieroitusoireista lääkkeistä ja heille annetut lääkkeet näyttävät oikein tehokkailta.

Itselleni psykiatrinen sairausluokittelu vaikuttaa yhtä loukkaavalta, kuin se kun joku tietty kansanryhmä luettaisiin tietynlaiseksi käytökseltään ja heille suositeltaisiin samaa psykoaktiivista kemikaalia. Esimerkiksi portugalilaisia alettaisiin kuvailemaan tietyin kategorioin ja nähtäisiin, että heille hyödyllistä olisi tietty lääke. Itse en vastannut psykiatrian Käypähoitosuosituksen hoitomalleihin, vaan sain niistä karmaisevaa haittaa, varmaankin sen takia, että psykiatria oli jo ensin raiskannut kehoani vuosia erilaisilla kemiallisilla aineilla, joista koitui ongelmia vieroitusvaiheessa ja silmäni olivat jo alkaneet avautua koko psykiatrian käsityksien haitallisuudelle.

Siinä missä muualla lääketieteessä usein hoitokeino johtaa parantumiseen, psykiatriassa se usein saattaa johtaa lääkeriippuvuuteen, kroonistumiseen, potilaan elämänlaadun heikkenemiseen (seksuaalisuuden katoamiseen, kognition ja muistin rappeutumiseen ja mahdollisesti "lääkehoidoista" seuraaviin neurologisiin häiriöihin kuten tardiiviin dyskinesiaan), mille toki psykiatrialla on useita diagnoosikuvauksia jotka sopivat selittämään nämä ongelmat ihan täysin mielenterveyden kautta. On täysin oikeutettua tehdä potilaille kaikki tämä, koska ovathan he mieleltään sairaita.

Psykiatria on ansainnut stigmansa, koska niin paljon kritisoitavaa siinä on. En yhtään ihmettele, jos jollakin mietityttää sieltä avun hakeminen.

Hyvä kirjoitus siitä, mikä ero on psyykenlääkkeissä ja fyysisen puolen hoitoon käytettävissä lääkkeissä, Joanna Moncrieffilta:

https://joannamoncrieff.com/2018/06/29/drug-treatment-in-medicine-and-psychiatry-papering-over-important-differences/

Sekä kirjoitus siitä, mikä psykiatriassa käytettävien lääkkeiden tosiasiallinen vaikutusmekanismi on (ei korjata biologista poikkeamaa!): https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/

Anonyymi kirjoitti:

Ja ehkä lääkärit on kyynisiä tähän psykologiaa ja neurologiaa yhdistelevään " tieteenlajiin," jossa psykiatri tekee mielen hoitamista, ajatellen että mielen ongelmat hoituu muutamaa välittäjäainetta peukaloimalla tai viimeistäänkin sähkövirtaa aivoihin suuntaamalla. Muut lääketieteen edustajat hoitaa kehoa, yleensä tehden biologisia testejä, joilla perustellaan biologinen lääkehoito ja on joku todistettu vika monessa tapauksessa, miksi aletaan hoitaa biologisesti. Psykiatria toki voi ottaa testejä (esimerkiksi poissulkeakseen fyysisiä oikeita sairauksia mielen ongelmien taustalla), mutta psykiatrian puolella lääkkeitä kylvetään ilman mitään osoitusta, että olisi mitään biologista vikaa mitä hoidetaan (joita tutkimuksissakaan ei ole voitu todistaa mutta joita varmasti kyllä silti on psykiatrien mielestä ja ensisijaisesti potilaan ongelmat kumpuaa näistä), täysin summittaisesti niitä yritys - erehdys - tyylisesti kokeillen pitäen potilasta koekaniinina. Psykiatria toki haluaa promotoida mallia ymmärtää lääkkeen vaikutusmekanismi niin, kuin ne hoitaisivat jotain biologista poikkeamaa, kuten muutkin lääkkeet. Se miksi psykiatriat määrää jotain tiettyä pilleriä, johtuu hoitosuosituksista, tai kenties vain muodista, minkä ajatellaan mystisesti olevan jotenkin "tehokas" lääke ja mitä big pharma on tehokkaasti ollut tuomassa markkinoille ylistyssanoin uutuutena. Tämä perustuu mielikuviin. Sillä ei ole väliä mikä määrä ihmisistä saa tehon, koska psykiatrian silmissä aivokemioihin kannattaa aina kajota jokatapauksessa. Lääkehoito nähdään usein vaihtoehdottoman tarpeellisena

Tai en tiedä mitä he edes ajattelee, mutta siis lääkehoito perustuu psykoaktiivisten lääkkeiden käyttöön, jotka peukaloi muutamaa välittäjäaineita, eri yhdistelmissä ja eri välittäjäaineita. Tähän on tiivistettävissä psykiatrian tarjoamat hoidot, pääasiallisesti. Psykiatrit ovat kenties niin innokkaita kylvämään näitä hoitoja, koska ilman kyseisiä pillereitä heillä ei olisi mitään mikä tekisi heistä lääketieteen edustajia. Nyt heillä on sentääs biologisia hoitokeinoja tarjolla, joita "ilmanmuuta kannattaa aina käyttää", ja niitä he päätyvät käyttämäänkin hyvin usein. Kun psykiatriset lääkkeet on tuotu yleislääkärienkin määrättäviksi, niitä käytetään hyvin paljon, sadoille tuhansille suomalaislle.

Psyykenlääkkeitä sitten "röntgenkatseella" potilaan aivoihin näkevä psykiatri mutun perusteella heittelee potilaalle, päällekkäin tai yksittäin, tutkimusnäytön perusteella jossa ihmisiä on tietyn käytöksen perusteella stereotypisoitu tietyiksi sairauden tiloiksi, joihin on jossain usein hyvinkin epäluotettavissa lääkkeitä suosivissa tutkimuksissa, sitten nähty tehoa pillereistä. Näissä tutkimuksissa on ignoorattu täysin miksi potilaat kokee oireita mitä kokevat, konteksti sille, heidän elämäntarinansa ja nähty heidän erilaisuutensa. Psykiatrialle he on saman sairauden edustajia, joilla on todennäköisesti vaikkei todisteita juuri olekaan, samanlaisia biologisia poikkeamia aivoissaan. Usein tutkimuksissa osa potilaista kärsii vieroitusoireista lääkkeistä ja heille annetut lääkkeet näyttävät oikein tehokkailta.

Itselleni psykiatrinen sairausluokittelu vaikuttaa yhtä loukkaavalta, kuin se kun joku tietty kansanryhmä luettaisiin tietynlaiseksi käytökseltään ja heille suositeltaisiin samaa psykoaktiivista kemikaalia. Esimerkiksi portugalilaisia alettaisiin kuvailemaan tietyin kategorioin ja nähtäisiin, että heille hyödyllistä olisi tietty lääke. Itse en vastannut psykiatrian Käypähoitosuosituksen hoitomalleihin, vaan sain niistä karmaisevaa haittaa, varmaankin sen takia, että psykiatria oli jo ensin raiskannut kehoani vuosia erilaisilla kemiallisilla aineilla, joista koitui ongelmia vieroitusvaiheessa ja silmäni olivat jo alkaneet avautua koko psykiatrian käsityksien haitallisuudelle.

Siinä missä muualla lääketieteessä usein hoitokeino johtaa parantumiseen, psykiatriassa se usein saattaa johtaa lääkeriippuvuuteen, kroonistumiseen, potilaan elämänlaadun heikkenemiseen (seksuaalisuuden katoamiseen, kognition ja muistin rappeutumiseen ja mahdollisesti "lääkehoidoista" seuraaviin neurologisiin häiriöihin kuten tardiiviin dyskinesiaan), mille toki psykiatrialla on useita diagnoosikuvauksia jotka sopivat selittämään nämä ongelmat ihan täysin mielenterveyden kautta. On täysin oikeutettua tehdä potilaille kaikki tämä, koska ovathan he mieleltään sairaita.

Psykiatria on ansainnut stigmansa, koska niin paljon kritisoitavaa siinä on. En yhtään ihmettele, jos jollakin mietityttää sieltä avun hakeminen.

Hyvä kirjoitus siitä, mikä ero on psyykenlääkkeissä ja fyysisen puolen hoitoon käytettävissä lääkkeissä, Joanna Moncrieffilta:

https://joannamoncrieff.com/2018/06/29/drug-treatment-in-medicine-and-psychiatry-papering-over-important-differences/

Sekä kirjoitus siitä, mikä psykiatriassa käytettävien lääkkeiden tosiasiallinen vaikutusmekanismi on (ei korjata biologista poikkeamaa!): https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/

Lue lisää

mietin vaan että haluaako joku itsensä monen vuoden koulutuksella päästä vain siihen päämäärään jotta saa tehdä kaikenlaisia kokeita potilailla? tai oletetaan että nuorena on aloitettu päämärä ja suunta joka lähtee siltä pohjalta että haluaisi "parantaa ja auttaa ihmisiä" mutta siinä vuosien kuluessa huomaakin että ihan turhaa hommaa ja kääntyy kokeelliseksi lääkäriksi hoidokeitaan kohtaan. kuten sanoin..ei ihmismielen pimeyksistä aina tiedä.viinikin vanhetessaan saattaa muuttua happameksi.

Anonyymi kirjoitti:

Ja ehkä lääkärit on kyynisiä tähän psykologiaa ja neurologiaa yhdistelevään " tieteenlajiin," jossa psykiatri tekee mielen hoitamista, ajatellen että mielen ongelmat hoituu muutamaa välittäjäainetta peukaloimalla tai viimeistäänkin sähkövirtaa aivoihin suuntaamalla. Muut lääketieteen edustajat hoitaa kehoa, yleensä tehden biologisia testejä, joilla perustellaan biologinen lääkehoito ja on joku todistettu vika monessa tapauksessa, miksi aletaan hoitaa biologisesti. Psykiatria toki voi ottaa testejä (esimerkiksi poissulkeakseen fyysisiä oikeita sairauksia mielen ongelmien taustalla), mutta psykiatrian puolella lääkkeitä kylvetään ilman mitään osoitusta, että olisi mitään biologista vikaa mitä hoidetaan (joita tutkimuksissakaan ei ole voitu todistaa mutta joita varmasti kyllä silti on psykiatrien mielestä ja ensisijaisesti potilaan ongelmat kumpuaa näistä), täysin summittaisesti niitä yritys - erehdys - tyylisesti kokeillen pitäen potilasta koekaniinina. Psykiatria toki haluaa promotoida mallia ymmärtää lääkkeen vaikutusmekanismi niin, kuin ne hoitaisivat jotain biologista poikkeamaa, kuten muutkin lääkkeet. Se miksi psykiatriat määrää jotain tiettyä pilleriä, johtuu hoitosuosituksista, tai kenties vain muodista, minkä ajatellaan mystisesti olevan jotenkin "tehokas" lääke ja mitä big pharma on tehokkaasti ollut tuomassa markkinoille ylistyssanoin uutuutena. Tämä perustuu mielikuviin. Sillä ei ole väliä mikä määrä ihmisistä saa tehon, koska psykiatrian silmissä aivokemioihin kannattaa aina kajota jokatapauksessa. Lääkehoito nähdään usein vaihtoehdottoman tarpeellisena

Tai en tiedä mitä he edes ajattelee, mutta siis lääkehoito perustuu psykoaktiivisten lääkkeiden käyttöön, jotka peukaloi muutamaa välittäjäaineita, eri yhdistelmissä ja eri välittäjäaineita. Tähän on tiivistettävissä psykiatrian tarjoamat hoidot, pääasiallisesti. Psykiatrit ovat kenties niin innokkaita kylvämään näitä hoitoja, koska ilman kyseisiä pillereitä heillä ei olisi mitään mikä tekisi heistä lääketieteen edustajia. Nyt heillä on sentääs biologisia hoitokeinoja tarjolla, joita "ilmanmuuta kannattaa aina käyttää", ja niitä he päätyvät käyttämäänkin hyvin usein. Kun psykiatriset lääkkeet on tuotu yleislääkärienkin määrättäviksi, niitä käytetään hyvin paljon, sadoille tuhansille suomalaislle.

Psyykenlääkkeitä sitten "röntgenkatseella" potilaan aivoihin näkevä psykiatri mutun perusteella heittelee potilaalle, päällekkäin tai yksittäin, tutkimusnäytön perusteella jossa ihmisiä on tietyn käytöksen perusteella stereotypisoitu tietyiksi sairauden tiloiksi, joihin on jossain usein hyvinkin epäluotettavissa lääkkeitä suosivissa tutkimuksissa, sitten nähty tehoa pillereistä. Näissä tutkimuksissa on ignoorattu täysin miksi potilaat kokee oireita mitä kokevat, konteksti sille, heidän elämäntarinansa ja nähty heidän erilaisuutensa. Psykiatrialle he on saman sairauden edustajia, joilla on todennäköisesti vaikkei todisteita juuri olekaan, samanlaisia biologisia poikkeamia aivoissaan. Usein tutkimuksissa osa potilaista kärsii vieroitusoireista lääkkeistä ja heille annetut lääkkeet näyttävät oikein tehokkailta.

Itselleni psykiatrinen sairausluokittelu vaikuttaa yhtä loukkaavalta, kuin se kun joku tietty kansanryhmä luettaisiin tietynlaiseksi käytökseltään ja heille suositeltaisiin samaa psykoaktiivista kemikaalia. Esimerkiksi portugalilaisia alettaisiin kuvailemaan tietyin kategorioin ja nähtäisiin, että heille hyödyllistä olisi tietty lääke. Itse en vastannut psykiatrian Käypähoitosuosituksen hoitomalleihin, vaan sain niistä karmaisevaa haittaa, varmaankin sen takia, että psykiatria oli jo ensin raiskannut kehoani vuosia erilaisilla kemiallisilla aineilla, joista koitui ongelmia vieroitusvaiheessa ja silmäni olivat jo alkaneet avautua koko psykiatrian käsityksien haitallisuudelle.

Siinä missä muualla lääketieteessä usein hoitokeino johtaa parantumiseen, psykiatriassa se usein saattaa johtaa lääkeriippuvuuteen, kroonistumiseen, potilaan elämänlaadun heikkenemiseen (seksuaalisuuden katoamiseen, kognition ja muistin rappeutumiseen ja mahdollisesti "lääkehoidoista" seuraaviin neurologisiin häiriöihin kuten tardiiviin dyskinesiaan), mille toki psykiatrialla on useita diagnoosikuvauksia jotka sopivat selittämään nämä ongelmat ihan täysin mielenterveyden kautta. On täysin oikeutettua tehdä potilaille kaikki tämä, koska ovathan he mieleltään sairaita.

Psykiatria on ansainnut stigmansa, koska niin paljon kritisoitavaa siinä on. En yhtään ihmettele, jos jollakin mietityttää sieltä avun hakeminen.

Hyvä kirjoitus siitä, mikä ero on psyykenlääkkeissä ja fyysisen puolen hoitoon käytettävissä lääkkeissä, Joanna Moncrieffilta:

https://joannamoncrieff.com/2018/06/29/drug-treatment-in-medicine-and-psychiatry-papering-over-important-differences/

Sekä kirjoitus siitä, mikä psykiatriassa käytettävien lääkkeiden tosiasiallinen vaikutusmekanismi on (ei korjata biologista poikkeamaa!): https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/

Lue lisää

kukaan ei sinua ymmärrä paremmin kuin sinä itse. omaa mieltään ja toimiaan voi kehittää ja joskus kiva rupatella jonkun aidosti empaatikon kanssa joka voi olla vaikka läheinen serkkusi. ei siinä aina nappia tarvita jos alkaa hiukan ohimoita kiristää.

Anonyymi kirjoitti:

mietin vaan että haluaako joku itsensä monen vuoden koulutuksella päästä vain siihen päämäärään jotta saa tehdä kaikenlaisia kokeita potilailla? tai oletetaan että nuorena on aloitettu päämärä ja suunta joka lähtee siltä pohjalta että haluaisi "parantaa ja auttaa ihmisiä" mutta siinä vuosien kuluessa huomaakin että ihan turhaa hommaa ja kääntyy kokeelliseksi lääkäriksi hoidokeitaan kohtaan. kuten sanoin..ei ihmismielen pimeyksistä aina tiedä.viinikin vanhetessaan saattaa muuttua happameksi.

Lue lisää

Eiköhän monen lääkärin motivaatio ole enemmänkin status-asema yhteiskunnassa, paljon töitä tarjolla, iso palkka ja voi vielä itselle kullata sädekehääkin pään päällä, kun tekee auttamistyötä. Toki varmaan on ihmisiä, jotka haluavatkin auttaa. Uskoisin, että psykiatrit suorastaan haltioituvat ajatuksesta, joissa he näkevät itsensä suurena auttajana.

Mutta se tapa jolla ihmisiä " hoidetaan " ja "autetaan" biologisen paykiatrian keinoin (tietenkin kyseisen tieteenalan ideologiaa varmaan voisi miettiä laajemminkin historian valossa sekä aseman yhteiskunnassa että mikä sen tehtävä edes loppupeleissä on, kontrolli vai hoito) nykyisen paisuneen medikalisaation aikana on suorastaan ihmisyyttä kaventava, elämän reaktiot sairaustiloiksi patologisoiva, diagnoosipakkomielteinen ja voi myös miettiä kuinka hyvin lääketieteellinen malli ja ajattelutapa ylipäätänsä sopii ihmisten tunne - elämän ongelmien ratkomiseen. Puhumattakaan "aivofetissistä" mikä psykiatrialla on, jossa kynnys aivojen sorkkimiseen on huomattavan alhainen ja kiinnostus niihin pakkomielteinen. On hupaisaa, eträ ihmiset nykyään niin innokkaasti odottaa ratkaisua elämän ongelmiin asiantuntijalta, joka on istunut koulunpenkillä lääketiedettä lukemassa. (Sponsored by big pharma) lukemassa stereotypisointeja ihmiselämän ongelmista ja lukemassa psykoaktiivisista kemikaaleista ja aivotutkimuksesta. Todellisia ihmiselämän ongelmien asiantuntijoita, jolle kannattaa luovuttaa vastuu oman elämän ongelmista kun ollaan ihan ammattilaisia? Psykiatrien valta on todella suurta lisäksi, harvassa muussa lääketieteen alassa valta potilaan kehoob ja mieleen on niin suurta, joten pelottaa joskus ajatella että psykiatreissakin on varmasti vähemmän empatiakykyä omaavia ihmisiä.

Millään muulla lääketieteen suunnalla ei ole samanlaista vastustusta, vaikka toki nykypäivänä hoitokeinoja voi kyseenalaistaa muutakin, koska myös muualla potilaille tehdään hoitokeinoja joiden turvallisuus, teho tai pitkäaikaiset vaikutukser voi olla vähän arveluttavia. Ja joissa tuntuu että rahavirrat on tärkeimpiä ja potilas jaa aika vähälle vallalle jos ongelmia syntyy.

Psykiatriassa tabu on potilaiden satuttaminen niin diagnoosimallilla, emotionaalinen aatuttaminen hoidolla ylipäätään, yksityisyyden suojan puuttumisella (on ihan eri asia puhua fyysisistä vaivoista jotka kirjataan kuin emotionaalisista asioista jotka kirjataan kaikkien luettaville), sekä potilaiden vaurioittaminen erilaisilla "hoidoilla" kuten psyykenlääkkeillä miksi kutsutaan psykoaktiivisia kemikaaleja mitä hoidossa käytetään sekä aivojen vaurioittaminen sähkö"hoidolla". Psykiatria voi tuhota elämän ja tuoda merkittävää haittaa, mutta toki psykiatria voi sanoa että onhan muissakin lääkkeissä haittoja.

Itse toki tulevassa elämässä psykiatriasta saamieni harmien jälkeen olen valmis ottamaan enemmän terveysriskejä oikeasti fyysisen puolen hoidosta, jossa hoidolla on parempi peruste kuin psykiatrian biologisilla hoidoilla, jotka jälkikäteen osoittautuivat elämäni pahimmaksi arviointivirheeksi minkä itselleni tein. Omasta hyvinvoinnista ja terveydestä annattaa aina ottaa vastuu, jotta välttyy ylipäätään keltään lääkäriltä. Psykiatriassa ja lääketieteessä ylipäätään tunnutaan vaikenevan vaihtoehtoisista tavoista lähestyä hyvinvointia, mihin ei sisälly lääkkeet eikä usein tarjota vaihtoehtoa tai sanota että oikeasti joskus on paras olla tekemättä mitään ja seurailla potilaan tilaa. Kannattaa olla valveutunut ja lukea ja selvittää ottaessaan mitään hoitokeinoja vastaan, koska lääketiedekin on terveysriski, suuri sellainen.

Myös omasta mielenterveysestä kannattaa ottaa vastuu, eikä antaa sitä jonkun toisen käsiin ja uskoa jotain liian hyvältä ollakseen totta parantajaa.

Auttamistyö, vaikka sen tekisi auttamisen vuoksi, jos se voi satuttaa potilaita, niin ei ole aina auttamista. Varsinkin jos ideologia taustalla ja käsitykset ihmisyydestä on niin vääristyneitä.

Anonyymi kirjoitti:

Eiköhän monen lääkärin motivaatio ole enemmänkin status-asema yhteiskunnassa, paljon töitä tarjolla, iso palkka ja voi vielä itselle kullata sädekehääkin pään päällä, kun tekee auttamistyötä. Toki varmaan on ihmisiä, jotka haluavatkin auttaa. Uskoisin, että psykiatrit suorastaan haltioituvat ajatuksesta, joissa he näkevät itsensä suurena auttajana.

Mutta se tapa jolla ihmisiä " hoidetaan " ja "autetaan" biologisen paykiatrian keinoin (tietenkin kyseisen tieteenalan ideologiaa varmaan voisi miettiä laajemminkin historian valossa sekä aseman yhteiskunnassa että mikä sen tehtävä edes loppupeleissä on, kontrolli vai hoito) nykyisen paisuneen medikalisaation aikana on suorastaan ihmisyyttä kaventava, elämän reaktiot sairaustiloiksi patologisoiva, diagnoosipakkomielteinen ja voi myös miettiä kuinka hyvin lääketieteellinen malli ja ajattelutapa ylipäätänsä sopii ihmisten tunne - elämän ongelmien ratkomiseen. Puhumattakaan "aivofetissistä" mikä psykiatrialla on, jossa kynnys aivojen sorkkimiseen on huomattavan alhainen ja kiinnostus niihin pakkomielteinen. On hupaisaa, eträ ihmiset nykyään niin innokkaasti odottaa ratkaisua elämän ongelmiin asiantuntijalta, joka on istunut koulunpenkillä lääketiedettä lukemassa. (Sponsored by big pharma) lukemassa stereotypisointeja ihmiselämän ongelmista ja lukemassa psykoaktiivisista kemikaaleista ja aivotutkimuksesta. Todellisia ihmiselämän ongelmien asiantuntijoita, jolle kannattaa luovuttaa vastuu oman elämän ongelmista kun ollaan ihan ammattilaisia? Psykiatrien valta on todella suurta lisäksi, harvassa muussa lääketieteen alassa valta potilaan kehoob ja mieleen on niin suurta, joten pelottaa joskus ajatella että psykiatreissakin on varmasti vähemmän empatiakykyä omaavia ihmisiä.

Millään muulla lääketieteen suunnalla ei ole samanlaista vastustusta, vaikka toki nykypäivänä hoitokeinoja voi kyseenalaistaa muutakin, koska myös muualla potilaille tehdään hoitokeinoja joiden turvallisuus, teho tai pitkäaikaiset vaikutukser voi olla vähän arveluttavia. Ja joissa tuntuu että rahavirrat on tärkeimpiä ja potilas jaa aika vähälle vallalle jos ongelmia syntyy.

Psykiatriassa tabu on potilaiden satuttaminen niin diagnoosimallilla, emotionaalinen aatuttaminen hoidolla ylipäätään, yksityisyyden suojan puuttumisella (on ihan eri asia puhua fyysisistä vaivoista jotka kirjataan kuin emotionaalisista asioista jotka kirjataan kaikkien luettaville), sekä potilaiden vaurioittaminen erilaisilla "hoidoilla" kuten psyykenlääkkeillä miksi kutsutaan psykoaktiivisia kemikaaleja mitä hoidossa käytetään sekä aivojen vaurioittaminen sähkö"hoidolla". Psykiatria voi tuhota elämän ja tuoda merkittävää haittaa, mutta toki psykiatria voi sanoa että onhan muissakin lääkkeissä haittoja.

Itse toki tulevassa elämässä psykiatriasta saamieni harmien jälkeen olen valmis ottamaan enemmän terveysriskejä oikeasti fyysisen puolen hoidosta, jossa hoidolla on parempi peruste kuin psykiatrian biologisilla hoidoilla, jotka jälkikäteen osoittautuivat elämäni pahimmaksi arviointivirheeksi minkä itselleni tein. Omasta hyvinvoinnista ja terveydestä annattaa aina ottaa vastuu, jotta välttyy ylipäätään keltään lääkäriltä. Psykiatriassa ja lääketieteessä ylipäätään tunnutaan vaikenevan vaihtoehtoisista tavoista lähestyä hyvinvointia, mihin ei sisälly lääkkeet eikä usein tarjota vaihtoehtoa tai sanota että oikeasti joskus on paras olla tekemättä mitään ja seurailla potilaan tilaa. Kannattaa olla valveutunut ja lukea ja selvittää ottaessaan mitään hoitokeinoja vastaan, koska lääketiedekin on terveysriski, suuri sellainen.

Myös omasta mielenterveysestä kannattaa ottaa vastuu, eikä antaa sitä jonkun toisen käsiin ja uskoa jotain liian hyvältä ollakseen totta parantajaa.

Auttamistyö, vaikka sen tekisi auttamisen vuoksi, jos se voi satuttaa potilaita, niin ei ole aina auttamista. Varsinkin jos ideologia taustalla ja käsitykset ihmisyydestä on niin vääristyneitä.

Lue lisää

Menee ehkä turhan lääkekeskeiseksi, mutta tässä yhteydessä mainitsen, että yleensä elimistöä eikä varsinkaan aivoja ei voi manipuloida lääke- tai muilla aineilla ilman, että tälle manipulaatiolle syntyy vastareaktio. Joko sivuvaikutus tai sitten, kuten dopamiinia blokatessa, dopamiinireseptoreita syntyy mielihyväaistimuksen puuttuessa lisää. Näinhän käy myös nikotiinireseptoreille. Kun kaikki ovat jatkuvasti blokattuina, reseptoreita syntyy vain koko ajan lisää. Dopamiini- ja muita asiaan liittyviä reseptoreita tukkiessa ja erilaisiin aivojen aineenvaihduntareitteihin puuttuessa olisi hyvä muistaa, ettei se ole vain jonkin aineen tulemista ja menemistä aivojen läpi, vaan siitä koituu rakenteellisia muutoksia. Aika ällistyttävää, että näitä sitten raportoidaan vasta vuosikymmenien markkinoinnin ja käytön jälkeen. Voivatko dopamiinireseptoreilla kyllästyneet aivot edes toimia enää kuten ennen lääkettä, jos kyseistä lääkettä ei enää käytetä.