HäSa:ssa 26.11.yleisönosastossa entinen hämeenlinnalainen aukoo päätään niin ettei kukaan (edes kuuluisa erkkikään) ota selvää tarkoituksestaan taikka kiemuraisista sanankäänteistään.
Eikö yhtään nolota nostaa valtiolta palkkaa epäonnistuneen ja nolosti päättyneen ja oikeudessa tuomitun paljastelun ja valehtelemisen jälkeen? No eipä tietenkään, kun persu olet. Mites menee yritystoiminta nykyään? Ei varmaan kummoisesti, kun piti ryhtyä opiskelijatasoiseen nuorison suosimaan avustajan toimeen. Varmaan kuitenkin vähän nolotti, kun häntä koipien välissä piti Hämeenlinnasta lähteä? Iljettää niljakas käyttäytymisesi.
Lulun eduskunta-avustajan käytös ja kirjoittelu
55
1514
Vastaukset
- Anonyymi
Ylivoimaisesti noloin poistuminen Hämeenlinnasta ja paikallispolitiikasta nähtiin, kun kaupunginhallituksen entinen puheenjohtaja Kiemunki joutui jättämään kaikki luottamustoimensa ja luikki exit-ovesta ulos takavasemmlle.
Hämeenlinnasta poislähtönsä jälkeen Kiemungin on nähty astelevan yhteiskunnan etuovista lähinnä oikeudenkäynteihin, vastaamassa mm. aiheuttamastaan merkittävän suuresta taloudellisesta vahingosta.- Anonyymi
Ylivoimaisesti noloin poistuminen Hämeenlinnasta ja paikallispolitiikasta nähtiin, kun Kari Ilkkala joutui jättämään kaikki luottamustoimensa ja luikki exit-ovesta ulos takavasemmlle.
Hämeenlinnasta poislähtönsä jälkeen Ilkkalan on nähty astelevan yhteiskunnan takaovista mikä aivan oikein SCC suhmurituomion jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylivoimaisesti noloin poistuminen Hämeenlinnasta ja paikallispolitiikasta nähtiin, kun Kari Ilkkala joutui jättämään kaikki luottamustoimensa ja luikki exit-ovesta ulos takavasemmlle.
Hämeenlinnasta poislähtönsä jälkeen Ilkkalan on nähty astelevan yhteiskunnan takaovista mikä aivan oikein SCC suhmurituomion jälkeen.Miten kehtaakin Ilkkala vielä ottaa kantaa Hämeenlinnan asioihin? Näyttää kummasti havittelevan vielä päättäjän roolia, vaikka luikki kuin jänis häpeissään ulos täältä. Ihan törkeää julkeutta!!! Tittelinsä näyttää nyt olevan eduskunta-avustaja, hah hah haaaa, onko se joku valtiotieteiden tai hallintotieteiden opiskelija olevinaan. Eikö sitä yhtään hävetä? Eikö Luluakaan hävetä ottaa avustajakseen oikeudessa tuomittu ikivanha valehdellut turvikas avustajakseen?
- Anonyymi
Kova on katkeruus ja pelko tällä yhdellä lutusella. Vedä nyt välillä henkeä, ettet siniseksi muutu.
- Anonyymi
Karille syvää kunnioitusta ja rispektiä täältäkin, toivottavasti palaat vielä Hämeenlinnan kuntapolitiikkaan, olit rohkea ja kunnioitettava, selkärankainen politikko ja juurikin hämeenlinna tarvitsisi nyt taitavia ja rehellisiä kuntapolitikkoja eikä noita Kokoomuksen eikä demarien luikurityyppejä!

Kari Ilkkalan rehellisyys paljastui viimeistään SCC-käräjillä. Tuomio kertoo aivan muuta kun rehellisyyttä.
- Anonyymi
Lulu on ainoa mies Hämeenlinnan persuissa
- Anonyymi
Lulu on jämäkkä ja rehti, pitää paikaansa.
Mutta Kiemunki oli demarien ainoa nainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lulu on jämäkkä ja rehti, pitää paikaansa.
Mutta Kiemunki oli demarien ainoa nainen.Lulu pitää paikaansa.
- Anonyymi
Taas oli valjastettu nuori kirjoittamaan yrittäjyydestä. Hänen mielestään hyvävelijärjestelmät on vuosikymmenien takaa. Isi varmaan kertoi.....
Ei kannata kirjoittaa omalla nimellä😄 - Anonyymi
Ilkkalaakin voisin äänestää eduskuntaan. Nyt kun persut saavat jytkyjä, jytkyn perään.
Tarvitaan ihmisiä jotka oikeesti välittää... Ja ymmärtää rahojenkin päälle jotain..
Tää on niin perseellään koko touhu.. - Anonyymi
Lisää kirjoituksia Kari, kirjoituksesi on asiaa. Sekoomus, sen puisto-osasto virheet ja tunarit (päivystäjät kaikissa) kirjoittavat ns. leipätekstejä oman toivottaman asian puolesta. Olet oikealla asialla kun kirjoitat "omalla nimellä".
- Anonyymi
Kari Ilkkala olikin ainoa vastuullinen, kunnioitettava, selkärankainen ja kunnollinen poliitikko Lulun lisäksi koko Kh:ssa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kari Ilkkala olikin ainoa vastuullinen, kunnioitettava, selkärankainen ja kunnollinen poliitikko Lulun lisäksi koko Kh:ssa!
Niin vastuullinen ja kunnollinen ja rehellinen sankari että sai tuomion käräjäoikeudessa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin vastuullinen ja kunnollinen ja rehellinen sankari että sai tuomion käräjäoikeudessa!
Samaa mieltä ylläkirjoittaneen kanssa!
Niin, Iisakki oli kyllä niin vastuuton ja kunnoton ja muka rehellinen sankari että sai ansaitusti tuomion käräjäoikeudessa!
Hyvä uhriutuja ja Kokoomuksen peliä pelasi eikä ees huomannut vissiin sitä itse?
- Anonyymi
Suoraselkäinen mies. Toista ei voi sanoa näistä toriparkkihörhöistä...
- Anonyymi
Niin suoraselkäinen tyypillinen Persu että otti suhmuroinnista tuomion SCC casessa. Kansa kiittää oikeuslaitosta.
Koska kansanedustaja Lulu Ranne on Hämeen vaalipiiristä, tehtäviini kuuluu myös Hämeen, Kanta-Hämeen ja Hämeenlinnan asioiden seuraaminen.
Huonon hallinnon päivystäjillä on nykyään ahtaat oltavat, kun jäljellä on enää kaksi anonyymin huutelun mahdollistavaa kanavaa: tämä Suoli24 ja Hämeen Sanomien Tekstarit. Tekstareissa ympyrä sulkeutuu hienosti Hämeen Sanomien "asiallisen keskustelun" ja alanurkan säännöllisen somen kauhistelun ympärille.
Jo pitkään on valitettavasti ollut niin, että mitä enemmän luet Hämeen Sanomia, sitä vähemmän tiedät. Suurelle yleisölle vieraista asioista kirjoittaessa toimittajakin joutuu valitsemaan, kirjoittaako oikeaa tietoa niin, että osa lukijoista ei ymmärrä, vai yksinkertaistaako tavalla, että kaikki ymmärtävät varmasti väärin.
Virtanen valitsi valitettavasti jälkimmäisen, ja koska asialla on Kanta-Hämeen taloudellisen ohjauksen ja kantokyvyn kannalta suuri merkitys, asiaan kannatti puuttua.- Anonyymi
Onko Kari Ilkkala ja Lulu Ranne jo sama henkilö vai kumpi selittelee parhain päin kumman tekoja?
- Anonyymi
Pakko todeta että nimellä esiintyvän Kari Ilkkalan kieli, tyyli ja sananvalinnat ovat hyvin tutun kuuloisia suoli-kanavalla. Tällainen pikku huomio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko todeta että nimellä esiintyvän Kari Ilkkalan kieli, tyyli ja sananvalinnat ovat hyvin tutun kuuloisia suoli-kanavalla. Tällainen pikku huomio.
Hämeenlinnan suolilogi ryömi esiin, katkeran toimittajan tausta on eduksi analyysejä suoltaessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Kari Ilkkala ja Lulu Ranne jo sama henkilö vai kumpi selittelee parhain päin kumman tekoja?
Samaa voi kysyä kuka kumma taitaa tai osaa käännellä ja paikkailla sekä selitellä Kiemungin tai Wekan tekosia noin jälkikäteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakko todeta että nimellä esiintyvän Kari Ilkkalan kieli, tyyli ja sananvalinnat ovat hyvin tutun kuuloisia suoli-kanavalla. Tällainen pikku huomio.
Kappalejaon taitajat on suolessa harvinaisuuksia
- Anonyymi
Ai, en tiennytkään että eduskunta-avustajan keskeisiin tehtäviin kuuluu Suoli24 ja HäSa:n tekstareiden lukeminen. Täydellistä veronmaksajien kusettamista tuollainen "homma". Menisit Kari oikeisiin töihin, olethan jo aikuinen ihminen! Vai kuuluuko eriasteinen nälviminenkin avustajan "toimenkuvaan"? Siihen kyllä sovit, onhan sinulla siitä vuosien kokemus.

Eduskunta-avustajan tehtäviin näyttää kuuluvan keskeisesti myös Hämeenlinnan asioitten rääpiminen ja päätösten/päättäjien arvostelu. "Mihinkäs koira karvoistaan pääsee", sanoo vanha viisas sananlasku,

Hämeenlinnaa vaivasi pitkään HäSa:n toimituksen hampaattomuus omien päättäjien toimintaa kohtaan. Toimittajat unohtivat roolinsa vallankäyttäjien valppaina vahtikoirina. Ilmeisesti HäSa ei kyennyt ratkaisemaan ongelmaa, joka aiheutui kun yksi toimittajista oli samaan aikaan paikallispolitiikassa merkittävä vaikuttaja. Ei korppi korpin silmää noki.
Ongelma ratkesi, vaikkakin takaperoisesti, kun kaksoisroolissa vaikuttaneen toimittajan luottamustehtävät ja toimittajan tehtävät päättyivät äkillisesti hänen toimintaedellytysten kadottua. Tervehtyminen pääsi vihdoin hennolle oraalle HäSa:n toimituksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hämeenlinnaa vaivasi pitkään HäSa:n toimituksen hampaattomuus omien päättäjien toimintaa kohtaan. Toimittajat unohtivat roolinsa vallankäyttäjien valppaina vahtikoirina. Ilmeisesti HäSa ei kyennyt ratkaisemaan ongelmaa, joka aiheutui kun yksi toimittajista oli samaan aikaan paikallispolitiikassa merkittävä vaikuttaja. Ei korppi korpin silmää noki.
Ongelma ratkesi, vaikkakin takaperoisesti, kun kaksoisroolissa vaikuttaneen toimittajan luottamustehtävät ja toimittajan tehtävät päättyivät äkillisesti hänen toimintaedellytysten kadottua. Tervehtyminen pääsi vihdoin hennolle oraalle HäSa:n toimituksessa.Maa Kirstulan pelloilla alkoi kuumottaa ja poltteli ikävästi jalkojen alla. Minne hassattiin yli 6 miljoonaa euroa? SCC:n hallituksen jäsenet säntäsivät lipettiin. Pakkolähtö. Toinen livahti Floridaan, toinen Janakkalaan.
Jäljelle jäi vain tolppa, tyhjentyneet tilit ja pitkä liuta epäselvyyksiä vailla vastauksia. Vastaukset tipahtelevat oikeuden päätöksinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, en tiennytkään että eduskunta-avustajan keskeisiin tehtäviin kuuluu Suoli24 ja HäSa:n tekstareiden lukeminen. Täydellistä veronmaksajien kusettamista tuollainen "homma". Menisit Kari oikeisiin töihin, olethan jo aikuinen ihminen! Vai kuuluuko eriasteinen nälviminenkin avustajan "toimenkuvaan"? Siihen kyllä sovit, onhan sinulla siitä vuosien kokemus.
Yrittäjältä on tainneet kaikki tähänastiset yritykset mennä mönkään, kun pitää nyt yrittää eduskunnan nuoriso-osastolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maa Kirstulan pelloilla alkoi kuumottaa ja poltteli ikävästi jalkojen alla. Minne hassattiin yli 6 miljoonaa euroa? SCC:n hallituksen jäsenet säntäsivät lipettiin. Pakkolähtö. Toinen livahti Floridaan, toinen Janakkalaan.
Jäljelle jäi vain tolppa, tyhjentyneet tilit ja pitkä liuta epäselvyyksiä vailla vastauksia. Vastaukset tipahtelevat oikeuden päätöksinä.Ja kolmas raastuvanoikeudesta Tampereelle.
- Anonyymi
Ei voi kuin ihmetellä, kuinka suuri viha, kateus ja katkeruus täyttää jonkun onnettoman elämän Ilkkalaa ja perussuomalaisia kohtaan? Oma elämä on takuulla pilalla, ja ympäristön elämää poliittisesta kannasta riippumatta tämä henkisesti sairas henkilö myrkyttää vuodesta toiseen jatkuvalla älyttömällä mölinällään. Ihan oikeasti, kannattaisi miettiä, onko katkeruus persuja kohtaan tuon kaiken väärtti?
- Anonyymi
Sinun kannattaisi miettiä omaa vihasi Iisakki Kiemunkia ja sosialidemokraatteja kohtaan. Onko siinä mitään rajaa? Kun määrittelit henkisesti sairaan määrittelit itsesi. Todella kannattaisi miettiä.

En ole Kiemungista puhunut yhtään mitään, mutta yhtä typeriä on häneen kohdistuvat henkilökohtaiset heitot.
- Anonyymi
👍👍👍
- Anonyymi
Pari vuotta sitten perussuomalaisten Kari Ilkkala ilmoitti luopuvansa kunnallisista luottamustoimista perheenjäseneen kohdistuneiden uhkailujen vuoksi. Kovaa on peli Hämeenlinnassa.
Ilkkala kritisoi SCC:tä ja muita suuruudenhulluja projekteja. Moni lienee jo unohtanut hänen ansionsa kymmenen vuoden takaisessa Innopark-sotkussa. Siitä harvinainen poliitikko, että pystyy itsenäiseen ja analyyttiseen ajatteluun.- Anonyymi
Kari Ilkkala jätti politiikan ja muutti pois Hämeenlinnasta sen jälkeen kun sai tuomion scc-casessa. Totuus tulee aina muistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kari Ilkkala jätti politiikan ja muutti pois Hämeenlinnasta sen jälkeen kun sai tuomion scc-casessa. Totuus tulee aina muistaa.
Saako lisäksi uhkailla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kari Ilkkala jätti politiikan ja muutti pois Hämeenlinnasta sen jälkeen kun sai tuomion scc-casessa. Totuus tulee aina muistaa.
Noilla sanankäänteillä uhkailusta ja luottamustoimista vetäytymisestä kerrottiin Hämeen Sanomista. Sakko taisi tulla SCC:hen liittyvien salassapidettävien asioiden paljastamisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kari Ilkkala jätti politiikan ja muutti pois Hämeenlinnasta sen jälkeen kun sai tuomion scc-casessa. Totuus tulee aina muistaa.
Pienlikemies Kiemunki jätti politiikan ja muutti pois Hämeenlinnasta sen jälkeen kun sai tuomion scc-casessa. Totuus tulee aina muistaa että Kari meni jatkopestille eduskuntaan politikoimaan.
Kiemunki vaikuttaa tai asioi Turussa nykyään SCC-yhteyksissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noilla sanankäänteillä uhkailusta ja luottamustoimista vetäytymisestä kerrottiin Hämeen Sanomista. Sakko taisi tulla SCC:hen liittyvien salassapidettävien asioiden paljastamisesta.
Poliitikko kertoo aina totuuden ja lehmät lentää. Älä raukka ihan kaikkea usko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliitikko kertoo aina totuuden ja lehmät lentää. Älä raukka ihan kaikkea usko.
Demarien jutuista voi uskoa mitä vaan, eikös juuri he vuokranneet sen kiinteistönkin sille moottoripyöräjengille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarien jutuista voi uskoa mitä vaan, eikös juuri he vuokranneet sen kiinteistönkin sille moottoripyöräjengille?
Miksi kysyt minulta. En voi tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kysyt minulta. En voi tietää.
Enhän minä sinulta sitä kysynyt, tiedän hyvin toki jo entuudestaan ettet sinä mitään tiedä, miksi yleensä vastasit kun et tiedä?
Älä enää vastaa tähän, ethän? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enhän minä sinulta sitä kysynyt, tiedän hyvin toki jo entuudestaan ettet sinä mitään tiedä, miksi yleensä vastasit kun et tiedä?
Älä enää vastaa tähän, ethän?En.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En.
Haluaisin kuitenkin tietää miksi kysyit taas minulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kari Ilkkala jätti politiikan ja muutti pois Hämeenlinnasta sen jälkeen kun sai tuomion scc-casessa. Totuus tulee aina muistaa.
Kerrohan Pelle Hermanni lopultakin se Ilkkalan saaman pikku sakon suuruus? Hahahahag!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrohan Pelle Hermanni lopultakin se Ilkkalan saaman pikku sakon suuruus? Hahahahag!
Tuli väärään osoitteeseen. Tuomio oli kova kun loppui poliittinen ura ja poislähtö tuli myöskin Hämeenlinnasta. Kerro Pelle Hermannille terveisiä kun on mukava kesy Persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli väärään osoitteeseen. Tuomio oli kova kun loppui poliittinen ura ja poislähtö tuli myöskin Hämeenlinnasta. Kerro Pelle Hermannille terveisiä kun on mukava kesy Persu.
No nyt Tuli oikeaan osoitteeseen.
Tuomio oli kova kun loppui poliittinen ura ja poislähtö tuli myöskin Hämeenlinnasta. Kerrohan Pelle Hermanni Kiirungille terveisiä kun mukavan kesy Persu lähetti. - Anonyymi
...Ansionsa... salli minun nauraa...klo 9.55 kirjoittanut... Innoparkilla meneekin nyt oikein hyvin kun sai perskärpäsen lailla pörränneen Ilkkalan pois kimpustaan.
- Anonyymi
Voitko kertoa Ilkkalan sakon määrän?
- Anonyymi
Voit ihan itse etsiä tiedon, sekin löytyy tuolta viestiketjusta kuten moni muukin asia, viestiketjun 1 sivu on ajallisesti vanhin ja viimeisin sivu on taas uusin, muuten ketju etenee gronologisessa järjestyksessä.
Onnea metsästykseen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit ihan itse etsiä tiedon, sekin löytyy tuolta viestiketjusta kuten moni muukin asia, viestiketjun 1 sivu on ajallisesti vanhin ja viimeisin sivu on taas uusin, muuten ketju etenee gronologisessa järjestyksessä.
Onnea metsästykseen!Pahus...Anteeksi, linkki unohtui:
https://hommaforum.org/index.php/topic,95304.0.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahus...Anteeksi, linkki unohtui:
https://hommaforum.org/index.php/topic,95304.0.htmlTuomio päätti Ilkkalan poliittisen uran ja joutui muuttamaan pois Hämeenlinnasta. Kaupunkilaiset kiittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomio päätti Ilkkalan poliittisen uran ja joutui muuttamaan pois Hämeenlinnasta. Kaupunkilaiset kiittää.
Tuomio päätti Kiirunan poliittisen uran ja joutui muuttamaan pois Hämeenlinnasta. Kaupunkilaiset kiittää ja kätöset yhteen liittää 🙏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuomio päätti Kiirunan poliittisen uran ja joutui muuttamaan pois Hämeenlinnasta. Kaupunkilaiset kiittää ja kätöset yhteen liittää 🙏
Tarkoitat tietysti Pilkkalaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitat tietysti Pilkkalaa.
Tarkoitin tietenkin sitä mitä tuossa aiemmin kirjoitin eikä KokDem-Päivystäjän ole sitä tarpeen muuttaa !
Jos olisin muuta tarkoittanut, toki olisin sen silloin itse toisin kirjoittanut mutta nyt se on näin kuten tuossa aiemmin oikein jo kirjoitinkin!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005388868Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo8378224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102252Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1761355Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja171016- 60840
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41827Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57772Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37682