Kysy mitä vain talous- ja velka-asioista: asiantuntijat vastaavat ti 14.1. klo 14-16

Takuusäätiön asiantuntijat vastaavat arjen talous -ja velka-asioiden hoitoon liittyviin kysymyksiin tällä palstalla tiistaina 14.1.2020 klo 14-16, jonka jälkeen ketju suljetaan. Voit kuitenkin jättää kysymyksesi jo heti.

Etusijalla ovat kysymykset, joita äänestetään eniten. Anna siis peukku kysymykselle, johon haluat vastauksen.

Talous- ja velkaongelmat ovat tänä päivänä yleisiä haasteita monelle suomalaiselle. Velkaantua voi lukemattomista eri syistä. Etenkin elämäntilanteen muutokset, pienituloisuus, työttömyys, sairastuminen, erotilanteet sekä erilaiset riippuvuudet ovat riskitekijöitä taloudenhallinnan kannalta. Raha-asioista puhuminen ja tulevaan varautuminen ovat tärkeitä taloudenhallinnan kannalta.

Tässä keskustelussa voit kysyä mitä tahansa oman talouden hallintaan tai velka-asioiden hoitoon liittyviä kysymyksiä. Voit kysyä esimerkiksi säästämisestä, oman rahatilanteen selvittämisestä, menojen seuraamisesta, velkojen järjestelyistä tai yleistietoa liittyen perintään, ulosottoon ja luottotietoihin.

Kysymyksiin vastaamassa ovat Takuusäätiön neuvonnan asiantuntijat.

62

2762

    Vastaukset

    • Minusta on hassua, että omia luottotietoja ei voi tarkastella netissä ilmaiseksi. Tiedättekö, mistä tämä johtuu, ja olisiko tulevaisuudessa moinen mahdollista? Älytöntä myös, että oma luottokieltokin maksaa. Omalle kohdalle osui identiteettivarkaus, ja kielto piti itse pulittaa.

    • Tuntuu, että maksuhäiriöistä on tullut jo jonkunlainen normi, kun ne lisääntyvät Suomessa koko ajan. Luuletteko, että maksuhäiriöisiin suhtaudutaan tulevaisuudessa suopeammin? Esim. että pienestä/ensimmäisestä maksuhäiriöstä ei vielä ns. rangaistaisi.

      • Tuota on hankala arvioida, että miten maksuhäiriömerkintään tulevaisuudessa tullaan suhtautumaan ja onko sen vaikutus jatkossa nykyistä pienempi. Jos positiivinen luottotietojärjestelmä otetaan käyttöön niin toivon mukaan ainakin henkilön maksukykyä on mahdollista arvioida monipuolisemmin. Ja toivonkin, että pelkästään maksuhäiriömerkintää ei käytettäisi niin monessa yhteydessä henkilön maksukyvyn ja luotettavuuden mittaamisessa vaan henkilön tilannetta voitaisiin arvioida kokonaisvaltaisemmin. Pelkkä maksuhäiriömerkintähän ei välttämättä kerro nykyisestä maksukyvystä mitään. Siksi on ongelmallista, jos se hankaloittaa turhaan elämistä ja monien tärkeiden sopimusten tekemistä.

        Henri/Takuusäätiö


    • Mistä arvelette johtuvan sen laskutaidottomuuden joka nykyisin vaivaa suurta joukkoa kansalaisista, siinähän jo pelkkä ynnä- ja poislasku ovat kadottaneet merkityksensä koska ei osata laskea kulutuksen määrää, joka monella ylittää mahdolliset tulot?

      Miksi maailman parhaaksi mainostettu koulu opeta jokaista laskemaan rahojaan? Ei siinä tarvita sen enempää derivointia kuin integrointiakaan saatikka todennäköisyyslaskelmia kun katsoo sitä rahamäärää mikä lompakon pohjalta löytyy ja miettii koska on seuraava tilipäivä.

      Tuota laskemisen puutetyhmyyttä vielä tänään paapotaan voivottelemalla miten sitä nyt ollaan tuossa tilanteessa, on se maailma kamala, vaikka on kyse ko henkilön kamalasta laskutaidottomuudesta, tyhmyydestä, itsehillinnän puutteesta jne!

      Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, käytä vain jo hallussasi olevaa rahaa, jätä huomenna ansaittu huomiselle, älä osta velaksi vaan säästä tarvitsemiisi tavaroihin/palveluihin. Älä käytä kortin luotto-ominaisuutta vaan maksa suoraan. Siten pääset tulokseen edullisemmin ilman lisäkustannuksia ja ilman lisähuolia!

      • Viime vaaleissa eläkkeelle jäänyt kansanedustaja kansakoulu

        tunnusti minulle ettei osaa (yksinumeroisten) lukujen kertotaulua


      • Kiitos näistä hyvistä huomioista kuluttamiseen ja velkaantumiseen liittyen. Kuluttamista ja rahan käyttämistä opetetaan koulussa jonkin verran ja monet vanhemmat ja huoltajat antavat myös mallia nuorille näidenkin asioiden hoitamisesta. Kaikkeen ihmisen toimintaan vaikuttavat muutkin asiat kuin vain yksilön laskupää. Valitettavasti meitä kaikkia ympäröivä maailma haastaa kaikkien kyvyn tehdä aina hyviä päätöksiä. Muun muassa helppo lainansaanti ja aggressiivisen mainonnan tuottamat mielikuvat ovat tuoneet osansa velkaantumiseen. Rahan hahmottaminenkin on vaikeampaa kun harvalla on lompakossaan muuta kuin kortti. Toisilla ei enää lompakkoakaan, kun monta asiaa voi maksaa puhelimella tai suoraan verkkopankista.

        Liina/Takuusäätiö


    • Varsinkin Helsingin alueella on yksinasuvien vaikeaa päästä käsiksi omistusasuntoon. Itse olen aika urvelo säästö-/sijoitusasioissa. Mitä vinkkejä teillä olisi? Onko omistusasunto oikeasti paras keino hankkia varallisuuttta - mitä jos onnistuisi asumaan vuokralla kaupungin vuokratasoon siedettävin kustannuksin, ja säästäisi joka kuukausi reilusti vaikkapa rahastoon?

      • Voithan sinä muutoinkin säästää kuin asuntoon. Laita tilille jos rahaa jää, siis eri tilille jolla palkka menee jolloin et aina automaatilla näe tuhlailuvaraasi.

        Kyllä omistusasunto on myös säästöä. Ensinnäkin se on pääomaa varsinkin jos se on seudulla jossa sen tarpeen tullen kyklenee kohtuulliseen hintaan myymään. Toisekseen, sen hoitovastike esim omassa tapauksessani on noin 300€/kk mutta jos olisin tässä vuokralla niin vuokra olisi luokkaa 800 - 900€/kk eli siinäkin omistus tuottaa tuloa kuukaudessa noin 500€ eli noin 6000€/a joka on kohtuu korko tänään verottomana asunnosta jonka reaaliarvo lienee 100'000 - 120'000€. Korkohan on noin 5% vuodessa. Se on enemmän kuin saat säästötilillesi jolle korko on 0 - 0,2% pankista ja tilistä riippuen.


      • Säästämisessä ja sijoittamisessa on se hyvä puoli, että molempia voi oppia. Jos haluat oppia lisää näistä asioista, on erilaisia taloudenhallintaan, säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä blogeja, Facebook- ryhmiä ja keskustelupalstoja hyvin saatavilla.
        Varallisuuden kartuttaminen ja sijoittaminen ovat monitahoisia asioita. Niihin vaikuttavat myös isot asiat kuten maailmantalous ja suhdanteet jne.

        Siksi kannattaa lähteä liikkeelle vaikka oman kuukausibudjetin tekemisestä ja siitä millaisia vaihtoehtoja asumisen suhteen on tarjolla vuokra- ja omistusasuntomarkkinoilla. Kun tietää mitä itse haluaa, on yleensä helpompi arvioida erilaisia vaihtoehtoja.

        Omistusasumista puoltaa se, että asuntolaina on toivon mukaan maksettu kun jää eläkkeelle. Silloin asumiskulut pienevät ja talous sopeutuu helpommin pieneneviin tuloihin. Toisaalta omistusasunto on hankala muuttaa nopeasti rahaksi, jos jää vaikka työttömäksi. Siksi olisikin asumismuodosta riippumatta hyvä olla jonkin verran rahaa säästössä yllättäviä muutoksia varten. Säästämisen suhteen on tärkeintä, että ylipäänsä säästää. Se miten säästää kannattaa valita oman elämäntilanteen ja tarpeiden mukaan.

        Liina/Takuusäätiö


    • Moi! Nykyisin mainostetaan paljon näitä lainojenyhdistämislainoja. Onko niissä järkeä ja miten tunnistaa itselle edullisen lainan?

      • Moi ja kiitos hyvästä kysymyksestä! Lainojen yhdistämislainan tai järjestelylainan edullisuus perustuu muun muassa siihen, että useamman maksuerän sijaan lainanottaja maksaa vain yhtä maksuerää kuussa. Lisäksi, koska lainoja on vain yksi, maksaa vain yhden lainan korkoja ja kuluja. Järjestelylainaa harkitessaan kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että yhdistää sillä kaikki reaalivakuudettomat lainansa kuten kulutusluotot. Jos järjestelylainan ulkopuolelle jää paljon muita maksettavia lainoja, tulevat lainojen yhteenlasketut maksuerät kuukaudessa liian suuriksi, eikä lainojen yhdistelystä ole hyötyä. Takuusäätiön takaama järjestelylaina velkojen järjestelykeinona perustuu näihin periaatteisiin. Järjestelylainakin kannattaa kilpailuttaa eli selvittää useamman tahon tarjoukset ennen kuin tekee päätöksen. Yleisesti ottaen kannattaa tutustua hyvin lainan ehtoihin, mahdollisuuksiin tehdä tulevaisuudessa muutoksia esim. maksuerän suuruuteen, maksuaikaan ja siihen paljonko lainan todellinen vuosikorko on. Esimerkiksi jos lainan pääoma on suuri ja maksuaika on pitkä, voi pienikin korko tehdä paljon lisäkustannuksia maksuohjelman aikana.

        Liina/Takuusäätiö


    • Miten selvitä taloudellisesti erosta? Siis ihan siitä muuttorumbasta ja uusien tavaroiden ostamisesta jne.? Miten kannattaa varautua?

      • Oon siis aika pienituloinen, säästöjä ei juurikaan oo. Ei oo omaa autoa, mutta on sovittu exän kanssa, että voin käyttää hänen autoa, kun on se tavallaan yhteisessä käytössä ollut tähänkin asti, vaikka virallisesti hänen onkin. Jotain apuja sentään siis on. :)


      • Ero on aina haaste taloudelle. Hienoa, että sinulla on säilynyt välit exän kanssa ja voitte yhdessä sopia asioista kuten auton käytöstä. Auton käyttöönkin kannattaa sopia selkeät pelisäännöt esim. kuinka paljon kumpikin maksaa bensaa. Käytännössä kaikilla ihmisillä ero tarkoittaa sitä, että talousasioita pitää suunnitella uudestaan. Erityisesti siksi, että jatkossa taloudessa on käytettävissä vain yhden henkilön tulot. Talouden suunnitteluun ja hallintaan suosittelen jonkun työkalun kuten Takuusäätiön Pennon tai vaikka pankin tarjoaman ohjelman käyttämistä. Kun kirjaa tulojaan ja menojaan ylös, tulee näkyväksi se mihin rahat menevät. Edullisen asunnon etsimiseen ja uusien kodin tavaroiden hankkimiseen kannattaa käyttää aikaa. Varsinkin asunto on iso menoerä kuussa. Edullisia tavaroita on hyvin saatavilla Facebookin kierrätysryhmissä ja kirppareilla. Myös alennusmyynnit kannattaa hyödyntää. Osa kunnista tarjoaa pienituloisille asukkailleen edullista sosiaalista luottoa esim. juuri kodin tavaroiden hankintaan. Kannattaa tarkistaa oman kotikunnan tilanne. Toivottavasti pääset näillä vinkeillä alkuun, tsemppiä sinulle!

        Liina/Takuusäätiö


    • x otti opintolainan 5000e, joka meni kelalle valtiontakaukseen. tämä meni jälleen ulosottoon, koska lainaeriä ja sopimuksia ei tehty.

      milloin ko. laina erääntyy, jos sitä ei sovita eikä lyhennyksiä tule?

      onko se 3v, vai enemmän?

      • Jos tarkoitat velan vanhentumista niin tässä tilanteessa on käytännössä useampi vaihtoehto:

        1) Se vanhenee viimeistään 15 vuoden päästä velan maksutuomiosta eli ulosottopäätöksestä

        2) Jos velkaa ei voida maksaa ulosoton kautta ja henkilö todetaan varattomaksi niin velka palautuu velkojalle. Silloin velka vanhenee 5 vuodessa, jos sitä ei sen ajan kuluessa lähetetä uudestaan ulosottoon.

        Eli velka vanhenisi 15 vuodessa jollei se sitten varattomuuden vuoksi päädy takaisin velkojalle eikä tämä hae sitä 5 vuoden sisällä uudestaan ulosottoon.

        Henri/Takuusäätiö


    • Hei on tullut kyselyä, että miksi Asiakastieto Oylle ja Bisnode Oylle kokovelan maksusuorituksesta kertovasta Ref merkintä asiasta ei juurikaan kerrota perintäyhtiöiden sivuilla eikä myöskään
      ulosoton sivuilla. Ex-velalliselta kertomusten mukaan perintäyhtiöt osaavat vaatia maksua velkakohtaisesti, jos hän pyytää maksetuille veloille Ref merkintää. Lisäksi kysytään sitä millä perusteella ulosotto voi laittaa kesken toimivan maksuohjelman varattomuusesteen ja palauttaa velkoja velkojalle ilman mitään etukäteisilmoitusta. Terv. Velallisten asialla

      • Hei Velallisten asialla!

        Nyt en ole ihan varma ymmärränkö kysymyksesi oikein, mutta olet ihan oikeassa siinä, että ref-merkinnästä voisi kertoa useammin. Ref-merkintä Bisnoden ja Asiakastieto oy:n rekisterissä tosiaan kertoo, että maksuhäiriön aiheuttanut velka on maksettu kokonaan pois. Ulosottoon ja perintätoimistoihinhan voisi laittaa vinkkiä, että kertoisivat enemmän ref-merkinnästä.

        Antamillasi tiedoilla en valitettavasti pysty vastaamaan ulosottoon liittyvää kysymykseen. Ulosoton varattomuuseste-merkintä tulee yleensä tilanteessa, jossa asiakkaalla ei ole ulosmitattavia tuloja tai omaisuutta. Näin voi tapahtua esim. jos saa vaikka vain työttömyyspäivärahaa. Silloin velka palautuu alkuperäiselle velkojalle. Neuvoisin tarkistamaan ulosottomieheltä mitä tuossa kyseissä tilanteessa on tapahtunut.

        Liina/Takuusäätiö


    • Mistä syystä ihmiset yleensä joutuvat velkakierteeseen? Ainakin julkkistyrkyillä syy on yleensä liian leveästi eläminen. Halutaan hienot autot, lomat ja ravintolaillat, vaikkei rahaa tule mistään muualta kuin pikavipeistä. Mutta entäs ihan tavalliset pulliaset? Miksi joutuvat velkakierteeseen?

      • Oma näkemykseni on aika pitkälle nykyelämän tuomat yhteisölliset paineet.
        30 vuotta sitten harvalla oli suuria puhelinaskuja, kännyköiden ostoja vuosittain, läppäri- ja tablettikuluja... Myös vapaa aikana kulurakenne oli erilainen.
        Ulkomailla ei juuri matkusteltu, samoja vaatteita pidettiin pidempään, "mäkkäreissä" ja ravintoloissa ei käyty edes kuukausittain, monet käyvät nykyään päivittäin. Jos ei muuta nin lounasruokailussa ainakin. Eväitä ei käytä kovinkan moni vakituisesti.
        Leffat, teatterit, ravintolaillat, yleensäkin vapaa ajan tekemiset olivat ennen paljon vähemmässä kuin nykypäivänä.
        Kuntosalijäsenyys, erilaiset muut jäsenyydet ja maksulliset tekemiset ovat tulleet vasta viime aikoina.
        Aikanaan jos oli jokin harrastus, oli yleensä yksi korkeintaan.
        Nyt monella on joka viikonpäivä jokin maksullinen meno vapaa ajalla.
        Kun nuo edellämainitut laskee yhteen, ei keskipalkasta jää mitään.


      • Velkaantua voi kovin monesta eri syystä ja osittain sen vuoksi velkaongelmat ovatkin kovin yleisiä. Monet velkaantuvat elämäntilanteiden muuttuessa, kun tulot ja/tai menot muuttuvat. Näitä tilanteita voi olla mm. työttömäksi jääminen, vaihtelevat työtulot, sairastuminen, ero, eläkkeelle jääminen, nuoren ensimmäiseen omaan kotiin muutto jne. Sitten syynä voi olla myös esim. peliongelma tai muut riippuvuudet. Tuo harkitsematon kulutus ja leveästi omiin tuloihin nähden eläminen ovat siis vain yksi syy ja tekijä velkaongelmille. Tänä päivänä velkaantumisen tekee helpoksi myös velan helppo saanti ja maksamisen hämärtyminen. Kun maksetaan sähköisesti tai suoraveloituksena niin voi olla hankalaa pysyä kärryillä kuinka paljon rahaa menee mihinkin asiaan jos joskus voi tulla yllätyksenä että rahat ovatkin loppu tai että rahaa ei enää jää velan lyhentämiseen.

        Henri/Takuusäätiö


    • Ex-kumppanini otti nimissäni pikavippejä. Onko se rikos? Asiasta on jo jonkin verran aikaa (n. vuosi), mutta vieläkin olen velkaa. En uskaltanut thdä siitä poliisiasiaa silloin. Mitä voin enää tehdä?

      • Onpa ikävä kuulla, että sinulle on käynyt näin!

        Siitä millainen teko täyttää rikoksen tunnusmerkistön päättävät poliisi ja oikeuslaitos, mutta väärin kuvaamasi teko on ollut.

        Rikosten syyteoikeus vanhenee aikaisintaan kahdessa vuodessa, eli sinun on edelleen mahdollista tehdä asiasta rikosilmoitus, vaikka sähköisesti poliisin sivuilla. Rikosilmoituksen tekemiseen liittyen neuvon sinua olemaan yhteydessä Rikosuhripäivystykseen (RIKU).

        Ainakin siitä, että henkilötiedot (henkilöturvatunnus) on joutunut jonkun muun haltuun kannattaa ilmoittaa poliisille mahdollisimman pian.

        Liina/Takuusäätiö


    • Minulle kirjattiin muutama vuosi sitten maksuhäiriö, kun maksoin Visa-laskuni pankkiin pari kk myöhässä, ja luottokorttikin suljettiin. Merkintä vanheni parissa vuodessa, mutta olen miettinyt, onkohan minun tulevaisuudessa enää mahdollista saada esim. asuntolainaa tai uutta luottokorttia samasta pankista? Mitä jos vaihdan pankkia kokonaan, saavatko he tiedon tästä vanhasta merkinnästä? En jotenkin kehtaa olla omaan pankkiin edes yhteydessä asiasta, kun nolottaa oma raha-asioissa toljailu.

      • Hyvä kun lähdit kysymään asiaa.

        Pääsääntö on, että maksuhäiriömerkintä ei vaikuta enää sen jälkeen kun se on poistunut luottotiedoistasi.

        Nykyisen pankkisi puolesta en pysty vastaamaan miten he näkevät tämän vanhan merkinnän vaikuttavan siihen, onko sinun mahdollista saada luottokorttia tai asuntolainaa. Kannattaa rohkeasti olla yhteydessä pankkiin ja kysyä asiaa. Uuden pankin kanssa asiointiin vanhan merkinnän ei pitäisi vaikuttaa mitenkään.

        Toljailua ei tarvitse hävetä, kaikki tekee virheitä. Tärkeintä on, että toimii jatkossa toisin.

        Liina/Takuusäätiö


    • Heippa. Olen kesällä jäämässä eläkkeelle, ja toimeentuloni huolestuttaa jatkossa. Kysymykseni, miten toimin?? Minulla on yhteistä mökkilainaa ex-vaimoni kanssa20000€ ja laina molempien nimissä pankista. Minun tililtäni on mennyt koko lainanlyhennys kuukausittain, ja ex_vaimoni pitäisi maksaa oma osuutensa eli puolet lainalyhennyksestä tililleni. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että kahteen vuoteen ei ole tullut tililleni hänen osuuttaan, hän ilmoitti "tylysti", nyt en jatkossa maksa minulle yhtään mitään. Miten toimin jatkossa??

      • Vaihtoehto mökkilainaa yksin maksavalle.
        Myy mökki pois ja ilmoita "tylysti" en maksa kauppahinnasta sen enempää suhteessa kuin toinen on sitä maksanutkaan.


      • Moikka! Hyvä, että suunnittelet rahankäyttöä nyt jo ennen eläkkeelle jäämistä ettei sitten tule yllätyksiä, jos menot pysyvät samoina tulojen mahdollisesti laskiessa. Eläkkeellä jäädessä olisi toki paras, jos kaikki lainat olisi tullut maksetuksi, sillä eläkkeestä ei välttämättä jää säännöllisesti rahaa velan lyhentämiseen. Sun kannattaisi jo nyt laskea mihin rahasi riittävät eläkkeellä ollessasi.

        Jos olette yhteisvastuullisia tuossa mökkilainassa niin valitettavasti velkaa voidaan periä kummalta tahansa ja käytännössä molemmat vastaavat siitä kokonaisuudessaan. Jos puolisollasi olisi kuitenkin maksukykyä lainan lyhentämiseen omalta osaltaan niin parasta olisi saada asia vain sovittua vapaaehtoisesti hänen kanssaan.

        Henri/Takuusäätiö


      • Takuusäätiö kirjoitti:

        Moikka! Hyvä, että suunnittelet rahankäyttöä nyt jo ennen eläkkeelle jäämistä ettei sitten tule yllätyksiä, jos menot pysyvät samoina tulojen mahdollisesti laskiessa. Eläkkeellä jäädessä olisi toki paras, jos kaikki lainat olisi tullut maksetuksi, sillä eläkkeestä ei välttämättä jää säännöllisesti rahaa velan lyhentämiseen. Sun kannattaisi jo nyt laskea mihin rahasi riittävät eläkkeellä ollessasi.

        Jos olette yhteisvastuullisia tuossa mökkilainassa niin valitettavasti velkaa voidaan periä kummalta tahansa ja käytännössä molemmat vastaavat siitä kokonaisuudessaan. Jos puolisollasi olisi kuitenkin maksukykyä lainan lyhentämiseen omalta osaltaan niin parasta olisi saada asia vain sovittua vapaaehtoisesti hänen kanssaan.

        Henri/Takuusäätiö

        Hänen kanssa ei voi kukaan mitään sopia, ei edes pankki. Pankki on lähettänyt hänelle kirjeitä, että molemmat maksaisi omaa osuuttaan. Hän on palauttanut kirjeet avaamattomana.


    • Moi! Asiantuntijat ovat paikalla ja etukäteen tulleisiin kysymyksiin vastaaminen alkaa. Laittakaa uusia kysymyksiä rohkeasti tulemaan.

    • Lapsiperheessä tulee paljon laskuja ja joskus niitä pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, Mikä teidän mielestä olis kaikkein paras järjestys laskuille? Ja mitä kannattaa tehdä, jos ihan eräpäivänä ei ole varaa maksaa tiettyä laskua?

      • Kiitos hyvästä kysymyksestä. Laskujen maksujärjestystä voi miettiä vaikka siltä kannalta, että minkä laskun maksamatta jättämisestä tulee eniten haittaa. Siksi asumisen kuluista kuten vuokrasta, ruoasta, sähkölaskusta, puhelin- ja nettimaksuista ja vakuutuksista kannattaa huolehtia ihan ensimmäisenä. Jos ei ole rahaa maksaa laskua eräpäivänä kannattaa olla heti laskun lähettäjään yhteydessä. Laskulle voi yrittää sopia uutta maksusuunnitelmaa eli esim. laskun maksamista useammassa erässä tai vaikka eräpäivän siirtoa.

        Liina/Takuusäätiö


    • Miten selvitä pikavippi-kierteestä? Aina kun saa maksettua osan pois, täytyy taas pian tehdä nosto, kun rahat loppuvat. Mikä olisi paras tapa päästä irti kierteestä ja saada oma talous kuntoon?

      • Ensinnäkin kannattaa laskea, että minkä verran velan lyhentämiseen jää elämisen välttämättömien menojen jälkeen rahaa kuukausittain. Tärkeintähän on aina ensin maksaa perusmenot kuten asuminen, ruoka, vakuutukset puhelinlaskut jne. Vasta sen jälkeen jäävällä summalla on järkevää lyhentää velkaa. Jos siihen jää rahaa niin voi vaikka selvittää voisiko saada järkevillä ehdoilla velkoja yhdistettyä isommaksi lainaksi esim. pankista. Jos se ei onnistu ilman vakuuksia niin myös kunnan sosiaalisen luoton tai Takuusäätiön takauksen saamisen mahdollisuutta kannattaa selvitellä. Ja jos velkojen maksun tärkeysjärjestystä mietit niin yleensä järkevin on keskittyä ensisijaisesti maksamaan pienintä velkaa tai kuluiltaan kalleinta velkaa. Lisää tuosta järjestyksestä voi lukea tästä:

        Henri/Takuusäätiö


    • Mitä tehdä, jos on useita osamaksusopimuksia eri yrityksille, mutta pankista ei myönnetä lainaa? Luottotiedot on tallessa ja vakituisen työn vuoksi löytyy maksukykyä, jopa paremmin yhdistelylainan jälkeen, mutta sitä ei vaan myönnetä.

      Yksityisen pikavippifirmat mietityttää, koska en ole koskaan pikavippiä ottanut. Onko niistä turvallista ottaa kuitenkin yhdistelylainaa? Miten uusi lakimuutos on vaikuttanu pikavippifirmoihin? Jos otan tämmöisestä pikavippifirmasta yhdistelylainan, niin voiko sitä lainaa kilpailuttaa myöhemmin uudelleen?

      • Jos et saa suoraan pankista lainaa nykyisten velkojen maksuun niin toki voit selvitellä voisitko saada jostain muusta rahoitusyhtiöstä järkevin ehdoin yhdistelylainaa. Niissä saa monesti kuukausierän sovittua kohtuullisen pieneksi, mutta ei kannata tehdä päätöstä vain sen houkuttelemana. Jos maksuohjelmasta tulee pitkä niin lainan kokonaiskustannukset voivat muodostua suuriksi mikäli velan pääoma on suuri ja vaikka esim. korko tuntuisikin alkuun kohtuulliselta. Voit myös selvittää voisitko maksaa velat pois kunnan sosiaalisella luotolla tai Takuusäätiön takauksen avulla. Ne ovat ainakin kuluiltaan hyvinkin kohtuuehtoisia.

        Uuden lakimuutoksen myötähän lainojen nimellinen vuosikorko saa olla maksimissaan 20%. Kannattaa kuitenkin huomioida, että todellinen vuosikorko voi muiden kulujen myötä nousta yli 20%:n. Lakimuutoksen myötä osa pikavippifirmoista lopetti toimintansa, mutta moni kuitenkin jatkaa edelleen. Jo otetun yhditelylainan voi toki olla mahdollista yhdistellä uudestaan toisella lainalla, jos vain oma tilanne ja maksukyky on sellainen että täyttää myös jonkun toisen lainan saamisen ehdot.

        Henri/Takuusäätiö


    • Olen aivan surkea raha-asioissa. Maksan aina laskut myöhässä (useimmat menevät perintään), tungen laskuja huonossa rahatilanteessa piiloon ja suljen ne kokonaan mielestä. Miten ihmeessä voisin ryhdistäytyä, olisiko jotain keinoa jolla olisin perillä kaikista tulleista laskuista ja mahdollisista perinnöistä? Pakko tehdä iso ryhtiliike tässä ja kaikki vinkit tervetulleita...Raha on alkanut ahdistamaan.

      • Siinä vaiheessa kun raha alkaa ahdistamaan on hyvä hetki lähteä miettimään omaa tilannetta uudestaan.

        Usein laskut ei oikeasti katoa mielestä, vaikka ne piilottaisikin. Perintätoimiston kautta laskujen kierrättämisestä taas tulee sinulle lisää kuluja. Jos laskun tullessa ei ole rahaa maksaa sitä, kannattaa olla rohkeasti yhteydessä laskun lähettäjään ja yrittää sopia vaikka uudesta eräpäivästä tai laskun maksamisesta erissä.

        Voit aloittaa ryhtiliikkeen vaikka siitä, että alat selvittää taloutesi kokonaistilannetta. Tulojen, menojen ja velkojen selvittämiseen löytyy vinkkejä Takuusäätiön nettisivuilta. Moni hyötyy myös talouden seurannasta eli siitä, että kerää tulo- ja menotietoja johonkin sovellukseen tai nettipankkiin. Sillä tavoin oma taloustilanne ja se miten rahaa tulee ja mihin se kuluu tulee paremmin näkyväksi.

        Kun on seurannut talouttaan jonkin aikaa on helpompi myös alkaa suunnitella sitä. Suunnittelemalla voi vaikka asettaa itselleen jonkin säästötavoitteen ja pyrkiä siihen.

        Liina/Takuusäätiö


    • Hei!
      Olen maksanut jo. 4 vuotta ulosottonn n.300-400e. Kkssa. Kuitenkin tuntuu, että.kun ulosoton kulut korkeat, samoin laskujen perintäkulut, niin summaa ei saa ikinä maksettua.pois.
      Miksi kaikilla perintäfirmoillanja ulosotolla on oileus periä kohtuuttomia kuluja. Eikö olisi kaikkien etu, että velat saisi pois.
      Miksei kukaan tunnu auttavan velallisia? Valtio on se joka määrittelee miten ulosotto voi toimia ja millaisia korkoja ym.on kohtuu vaatia. Valtion näistä päättävät eivät kuitenkaan tee asioille mitään.
      Välillä.tuntuu toivottomalta maksaa mitään. Ei ole ihme että niin moni päätyy itsemurhaan kun ei kukaa auta ja toivottomuus iskee.
      Ihmisiä ne velkaisetkin on.

      • Jos olet maksanut jo monta vuotta velkaa ulosoton kautta ja tuntuu että se ei nykyisellä tavalla lyhene niin suosittelisin sinua tiedustelemaan voisitko saada velan pois maksamiseksi esim. Takuusäätiön takauksen tai kunnan sosiaalisen luoton. Jos ne eivät ole mahdollisia niin silloin voisit selvitellä talous -ja velkaneuvonnan kautta velkajärjestelyyn pääsemistä. Se kestäisi 3-5 vuotta ja sinä aikana lyhentäisit velkaa maksuvarallasi ja maksuohjelman päättyessä jäljelle jääneen velan saisi anteeksi.

        On totta, että ulosottoon maksaminen ei ole kuluiltaan aina kovin halpaa. Onneksi kuitenkin näitä tiettyjä järjestelyjä on olemassa joita tuossa yllä mainitsin. Ja jotka voivat toimia hyvänä ratkaisuna, kun velka ei ulosotossa kunnolla lyhene.

        Henri/Takuusäätiö


    • Mitkä olisi teidän TOP3-vinkkiä kaikille ihmisille rahankäytön suhteen? Turhauttaako teitä, kun maksuhäiriöt sun muut vaan lisääntyvät ja ihmiset käyttävät rahaa leväperäisemmin? Onko mitään parannusta tapahtunut tilastollisesti missään, vai meneekö yleensä ihmisillä vaan huonommin?

      • Yleisesti ottaen kaikkien meidän talous hyötyy ainakin siitä, että tuloja ja menoja seurataan jollakin tavalla.

        Seuraamisen lisäksi talouttaan on hyvä suunnitella. Suunnittelulla ja säästämisellä on mahdollista varautua yllättäviin menoihin. Säästää voi myös itselle mieluisiin asioihin.

        Luotolla maksamiseen on hyvä suhtautua varauksellisesti. Yksi osamaksu ei välttämättä ole pahasta, mutta kymmenen voi kaataa hyvinkin toimeentulevan talouden.

        Me Takuusäätiössä toivomme sitä, että ihmiset olisivat jo paljon aikaisemmin liikkeellä neuvoja hakiessaan. Keinoja taloudellisesta ahdingosta selviämiseen on yleensä enemmän saatavilla varhaisessa vaiheessa.

        Viimeiseen kysymykseesi on vaikea vastata. Tilastot kun antavat vain yhdenlaisen kuvan ihmisten kokonaistilanteesta. Jonkun tilaston mukaan menee huonommin kuin koskaan (maksuhäiriömerkintöjen määrä) ja toisten mukaan paremmin kuin koskaan (itsemurhien määrä on vähentynyt).

        Liina/Takuusäätiö


    • Mulla ei ole koskaan ollut ongelmia raha-asioissa. Oon aina käyttänyt vain sen verran kuin on ollut käytettävissä, velkaa en ole ottanut mistään epämääräisistä lähteistä jne. Kuitenkin ymmärrän, että se on aika pienestä kiinni, että joutuu taloudelliseen ahdinkoon. Onko teillä näkemyksiä siitä, kuinka pienestä se sitten oikein onkaan kiinni?

      • Tosi kiva kuulla, että olet osannut elää tulojesi mukaan! On kuitenkin totta, että vaikka hoitaisikin raha-asiansa moitteettomasti niin voi joutua velkaongelmiin jo ihan huonon onnen myötä, mikäli jotain odottamatonta tapahtuu. Esim. elämänkriisit voivat yllättää myös taloudellisesti kuten sairastuminen tai avioero. Ja vaikka mitään yllättävää ei tapahtuisikaan niin silti velkaantuminen on tehty helpoksi tänä päivänä, kun velkaa saa niin helposti ja maksaminen on ns. "hämärtynyt". Kun maksetaan sähköisesti ja on paljon kuukausiveloitteisia palveluita niin hyvin talouttansa hoitavakin voi helposti joutua ongelmiin jos ei ole tarkkaa kuvaa siitä mihin asioihin rahaa kulloinkin menee.

        Henri/Takuusäätiö


    • Kannattaako ostaa asuntorahasto-osuuksia tällä hetkellä? Luin esitteen ja huomasin että osuuksien myyminen alle viiden vuoden sisällä ei kannata, koska myyntikulut silloin ovat suuremmat. Toisaalta lehdissä kerrotaan, että ainakin joku asuntorahasto olisi lähes susi, kun sitä on hoidettu huonosti. Onko joku todella rikastunut asuntorahastolla?

      • Kiitoksia kysymyksestä. Sijoittamiskohteitaan onkin hyvä miettiä perusteellisesti ennen päätöksen tekemistä. Yksiselitteistä vastausta ei valitettavasti ole, koska kaikkeen sijoittamiseen liittyy riskejä. Usein sijoittaminen pitkällä aikavälillä (yli viisi vuotta) pienentää riskiä.

        Suosittelen, että jatkat aiheeseen perehtymistä ennen kuin teet päätöksen.
        Hyvää sijoittamiseen liittyvää keskustelua käydään ainakin Facebookin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.

        Liina/Takuusäätiö


    • Netti ja some on tänä päivänä täynnä keskusteluja joissa on paljon asiattomuuksia ja väärää tietoa. Tämä pätee myös raha-aiheisiin keskusteluihin. Onko teillä mielessä mitään hyvää foorumia jossa voisi hyvässä hengessä keskustella ihan arjen raha-asioiden hoitamisesta ja velkojen maksusta ja jossa ei liikkuisa väärää tietoa?

      • Hyvä, että otit asian esille! Facebookista löytyy ainakin sellainen suljettu ryhmä kuin Hallitse rahojasi. Siellä on ollut hyvähenkistä keskustelua arjen raha-asioista kuten säästämisestä, taloudenhallinnasta ja velkojen hoidosta. Ryhmässä on jäseniä tällä hetkellä vähän yli 1300 henkilöä ja siellä on ollut keskusteluja joista voi saada hyviä vinkkejä myös omien raha-asioiden hoitoon ja kuulee muiden tarinoita.

        Tässä linkki ryhmään: https://www.facebook.com/groups/2296407927258568/

        Henri/Takuusäätiö


    • Minne sijoittaa tilillä nollakorolla makaavat 100 tonnia? Isot yhtiöt varoittelevat että nyt ei ole aika ostaa sijoitusasuntoja? Uskaltaako 90-luvun asuntoa ostaa kun putkiremontteja ei ole vielä tehty?

      • Sijoittamisen vaihtoehtoja kannattaa selvittää etukäteen huolellisesti. Sijoitusasuntoihin sijoittamiseen vaikuttavat muutkin asiat kun tulossa olevat remontit, esimerkiksi asunnon sijainti.

        Usein suositellaan myös sijoitusten hajauttamista eli sitä, että sijoittaa moneen erilaiseen kohteeseen vaikka sekä asuntoihin että rahastoihin.

        Sijoittamisesta voi keskustella vaikka oman pankkinsa sijoitusneuvojan kanssa. Myös erilaisilla keskustelupalstoilla käydään aiheeseen liittyvää keskustelua.

        Liina/Takuusäätiö


    • Takuusäätiö myöntää pienlainoja. Mistä ostatte rahanne ja maksatteko hyvin korkoa?

    • Hei !
      Kysyisin velkaantumisesta ! Olen muutaman vuoden sisällä huomaamattani velkaantunut pahasti! Heräsin vasta asiaan, kun katsoin vuoden sisällä siirtämiäni pikasiirtoja poikani tilille yli 20 000, ja tätä jatkunut vuosia. Mies vakavasti sairas, ei tiedä montako vuotta vielä elää. Väsyneenä olen aina antanut periksi, kun en jaksa kuunnella kinuamista 100, 200..... ei tunnu paljolta , mutta kun on melkein jokapäiväistä !!! Velkaa varmaan about 80 000. Mitään omaisuutta ei ole nimissäni , mutta en uskalla päästää ulosottoon, pelkona jos mieheni kuolee, velaton Asumisoikeusasunto menee ulosottoon. Kannattaisiko ottaa asumisoikeusasuntoa vastaan velkaa , niin pankilla olisi pantti, niin koti ainakin pysyisi ???

      • Harmi kuulla tilanteestasi ja miehen sairaudesta.

        Jos ymmärsin oikein, olet velkaantunut lähinnä pojalle antamiesi rahojen takia. Läheisen vuoksi velkaantuminen on melko yleinen syy, eli et ole tilanteessasi yksin. Neuvon sinua ottamaan asian puheeksi pojan kanssa.

        Velkojen maksu ulosoton kautta voi olla ihan toimiva ratkaisu, vaikka sitä pelätäänkin etukäteen. Jos sinulla on riittävät tulot joista voidaan ulosmitata, ei asunnon jossa asuu, ulosmittaus ole välttämättä todennäköistä. Mutta toki siihen vaikuttaa moni muukin asia.
        Lainan saaminen pankista asuntoa vastaan on vaihtoehto, joka kannattaa selvittää.
        Velkaantuminen ja velkojen järjestely on monitahoinen asia, joten toivon että jatkat neuvojen hakemista oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnasta tai Takuusäätiön neuvonnasta.

        Liina/Takuusäätiö


    • Onko mahdollista päästä velkajärjestelyyn jos osa ulosotossa olevista veloista luokiteltu vahingonkorvaussaataviksi jotka vanhenesivat 20 vuodessa ulosoton mukaan? Ei ole kyse siis rikosoikeudellisista saatavista.

      • Rikosperusteiseen velkaan ei ole niin helppoa saada velkajärjestelyä kuin tavanomaisille veloille, mutta sekään ei kuitenkaan automaattisesti estä järjestelyn saamista ja etenkin jos ne eivät muodosta suurta osaa kokonaisvelkamäärästä. Sun kannattaa toki ehdottomasti selvittää tätä tarkemmin Oikeusaputoimiston talous -ja velkaneuvonnan kautta. Sen kautta velkajärjestelyyn hakeuduttaisiin ja heiltä kannattaa siis myös tarkemmin kysyä olisi järjestelyn saaminen sun kohdalla mahdollista. Tilanteet kun kuitenkin katsotaan aina tapauskohtaisesti.

        Talous -ja velkaneuvonnan sivut löytyvät tästä: https://oikeus.fi/oikeusapu/fi/index/talous_ja_velkaneuvonta.html

        Henri/Takuusäätiö


    • Miten toimin. Minulla on yhteistä pankkivelkaa ex vaimoni kanssa, koska aikoinaan ostimme mökin. Lainan lyhennys menee kuukausittain tililtäni, ja ex-puolisoni maksaisi puolet lyhennyksestä tililleni. nyt on kuitenkin mennyt jo lähes kaksi vuotta, etten ole saanut häneltä yhtään suoritusta. Kyllä huolestuttaa jatkossa, miten selviän taloudellisesti, kun toukokuussa pitäisi jäädä eläkkeelle. Miten alan toimia.??

      • Hyvä kun olet lähtenyt selvittämään asiaa.
        Samanlaiseen kysymykseen on vastattu tässä ketjussa aiemmin.
        Löydät vastauksesta vinkkejä tilanteeseesi.

        Liina/Takuusäätiö


    • Juurihan tuota samaa yllä kysyit ja sait jo vastauksenkin???

    • Mikä on kantanne Janita Lukkarisen laittoman rahankeräykseen?

    • Kiitos kaikille hyvistä kysymyksistä! Ketju suljetaan nyt.

    • Tuttavani on jättänyt konkurssia lähestyvän yrityksensä kirjanpidon tekemättä yli vuodeksi ja vuosi sitten poisti kaikki hallituksen jäsenet yrityksestään. Kuinka pian hän joutuu oikeuteen ja voiko saada kuinka pahan tuomion? Tuomittu jo ehdolliseen aikaisemmin.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YTK antoi varoituksen maksujen viivästymisestä

      Kuulemma kahden vuoden määrää vastaava hakemuspino odottamassa, viestin lopussa toivotettiin tsemppiä. Kysynys ytk:lle, voinko tämän viestin perusteel
      Maailman menoa
      135
      5747