Nuoruus menee hukkaan

Oon 17-vuotias poika ja mulla on ongelma. Mulla ei nimittäin ole kavereita. Ja kun ei ole kavereita, niin tulen koko ajan enemmän epäsosiaalisemmaksi, joka harmittaa.

Mun muutamakin ystävä meni yläasteen jälkeen lukioon/amikseen ja mä ite täysin yksin toiseen amikseen opiskelemaan. Ne mun "yläastekaverit" asuu mun kanssa samalla paikkakunnalla, mutta ei olla nähty melkeen puoleen vuoteen, enkä oikeen uskallakaan kysyä heitä mihinkään, koska heillä tuntuu olevan ihan kivaa keskenäänkin. Jäin tavallaan ulkopuolelle siitä porukasta jo ysiluokan keväällä. No tavallaan myös itekin vaikutin siihen, koska en ees yrittäny enää olla niiden kaveri, kun vitutti niin paljon se mahdollinen ulkopuolelle tahalleen jättäminen.

Oon homo (en niin avoimesti) ja kerroin sen lukioon menneille kavereille viime syksynä. Eivät he ottaneet sitä niin kamalan vakavasti (tai mistä minä tiiän), mutta pakko oli kertoa, vaikka eihän se ny varmaan ainakaan positiivisesti vaikuta niiden "takaisin saamiseen". Noh, sit myös tunnustin yhelle niistä, että oon ollu ihastunu siihen ja se ei tienny mitä sanoa, jonka tietty ymmärrän. Myöskään tämän tunnustuksen takia ei ole rohkeutta pyytää hengailemaan, koska ei se olisi varmaan samanlaista kuin silloin aikaa ennen tunnustusta.

Uuteen kouluun tultua pelkäsin, että en saa yhtään kaveria uudesta ja niinhän ne pelot kävivät toteen. Oon kyllä ollu muutaman kanssa koulussa, mutta eivät he tunnu sellaisilta, joiden kanssa olisin jotain hyviäkin kavereita tai että olisin vapaa-ajalla niiden kanssa.

Asun semi pienellä paikkakunnalla ja täältä on vaikea löytää uusia ystäviä. En harrasta mitään, enkä tiiä mitä harrastaisi. Vapaa-ajallani olen vaan omassa huoneessa tyyliin kännykän, tietokoneen ja pleikkarin äärellä tai vietän aikaa perheenjäsenten kans. Yritän parhaani mukaan pitää itestäni huolta vaikka käymällä lenkillä. Sekin olisi plussaa, että ois lenkkikaveri. Perhekin on jo ihmetelly ja kyselly, että miksen oo kenenkään kaa. No olisin, jos niitä olisi joku/joitain, joiden kans olla.

Jos muhun tutustuisi, olisin ehkä ihan mukava tyyppi. Multa löytyy huumoria ja osaan olla vakavakin tarvittaessa. Vaikka oonkin yksinäinen, en oo esimerkiksi itsetuhoinen. Jos vaan löytyisi seuraa, niin varmaan piristyisin heti. En käytä päiheitä, enkä haluaiskaan. Haluaisin vaan pitää hauskaa muiden omanikästen kans. Oon miettiny omilleen muuttoa ja se olis kiva askel mun elämälle. Voisin kutsua sinne kahville frendejä (siis jos niitä olis) ja kuunnella vaikka musiikkia (musa on auttanu jaksamaan..) Ois mukava soittaa niitä että muutkin ku mä kuuntelisi! Pelottaa jo valmiiks 18v-synttärit, tuparit, valmistujaiset.. Enhän mä tiiä kenen kanssa juhlisin niitä ku perheen. Vuoden päästä istun varmaan synttäreillä yksin kotona. Sitä en toivois.. :'(

Mä en oo varma, että vaikuttaako tähän kaikkeen myös se, että mä en oo mikään komea. Siis vaikka kuinka yrittäisin olla cool eli oon leikkauttanut hienoksi hiukset, hankkinu merkkivaatteita, niin ei ne muuta mua komeemmaksi, koska mun naamassa on asia, joka vaikuttaa mun ulkonäköön paljon. Ja sitä ei noin vaan voi muuttaa muuta ku tuhansia euroja maksavilla leikkauksilla.

Harmittaa, kun kerran elettävä teini-ikä menee mun kohdalla täysin hukkaan.. Ah, kesä taas puolen vuoden päästä ja ois kiva viettää aikaa hyvien frendien kans käyden vaikka uimassa, vielä ku alaikänenkin tän vuoden oon, mut.. :"(

Niin ja en ees tiiä, että miks avauduin tänne. Mutta haluaisin vaan tietää, et löytyykö muita samanlaisia? Ei varmaan. Yritän vaan hyväksyä kaiken ja jatkaa elämää kuin tähänki asti.