Hesarissa juttua kauniista kodista. Onko sinulla kaunis koti? Millainen on mielestäsi kaunis koti?
Kaunis koti!
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kaunis koti on henkilökohtainen mieltymys.
Olen nähnyt todella monia kauniita koteja, jäänyt joskus jopa haikailemaan, mutta aina rakastunut uudestaan ja uudestaan omaan "hirsilinnaani" ;) - Anonyymi
On. Minulla on kaunis koti.
Justiinsa presiis munlaiseni.
Eipä ihme, kun itte oon kotini sisustanut oman maun mukkaan :)
Millainen on kaunis koti?
Sellainen, että siellä viihtyy.
Mun asuntoni huoneet pitää olla sellaisia, että ovat tasapainossa.
Ettei jossakin nurkassa ole kaaheen raskaita isoja kamoja ja toises nurkas ei paljon mitään. Silloin koko huone kallistuis väärällä tavalla ja silmäni häiriintyisivät sellaisesta ihan kauheesti.
Koriste-esineillä on ikiomat paikat. Se on ollut tarkkaa puuhaa niitä asetella.
Kun oikea paikka on löytynyt, niin siinäpä sitten möllöttävät paikallaan, enkä siirtele niitä vaikka pölyjä pyyhin ja otan esineen käteen. Tarkasti pistän ne samaan paikkaan.
Sopivat värit ovat kans mulle must-juttuja.
Jokainen sisustaa asuntonsa oman tyylin mukaan.
Ja hyvä niin. Tottahan toki.
Heikunkeikku - Anonyymi
Sain oman kodin viisikymppisenä ja rakastuin siihen heti ensinäkemältä. On kohta ihan ikioma, kun saa viimeisen remonttilainan maksettua.
Koti on aivan ihana muidenkin mielestä❤️ - Anonyymi
Kukaan ei tykkää toisten kodeista. Siksi oma aina paras ja kaunein. Niin minullakin. Mieheksi kaiken lisäksi pidän kämpän tip top, ja vieraat saa kävellä kengät jaloissa halutessaan. Etenkin pakkasilla ja kuivilla kesän päivillä. Eihän se ole kuin pieni puts jälki siistintä.
En mielelläni katso jos silloin tällöin poikkeavat vieraat äheltävät kenkiensä ja nauhojensa kanssa. Monimutkaista. - Anonyymi
Kauneus on tässäkin katsojan silmissä. MInun kotini on kaunis; se on vaalean ja värikkään yhdistelmä. Huonekalut on sijoitettu ei-perinteisesti ja minulle sopivalla tavalla.
Minulle kaunis koti noin ylipäätään on väreiltään sopusointuinen, persoonallinen ja asukkaansa näköinen. Liika vaaleus & haaleus tähtiyynyineen ja lukuisine kynttiläjalkoineen on niin nähty ja kun joka toisessa lehdessä esitellään tällainen "kaunis koti" se ei enää näytä yhtikäs miltään!- Anonyymi
Minulla on huvikumpu! Mielikuvituksekas ja värikäs❤️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on huvikumpu! Mielikuvituksekas ja värikäs❤️
Naisilla on. Huvikumpu.
- Anonyymi
Yksi huone ja aula ovat mustavalkoisia. En ymmärrä miksi kun en ole mustasta tykännyt. Tuli vain sellainen fiilis ja eikun verhoja ompelemaan ja mattoja hankkimaan kirpparilta. Tykkään yli kaiken valkoisista karvamatoista, niin pölyä kerääviä kun ovatkin, mutta ravistelen tämän tästä pihalla. Ja pesen kesällä.
Yksi huone muistuttaa lapsuuden maalaistuvan kammaria. On seinävaate, jossa vanha maalaistalo, vanhat vihertävällä pehmusteella päällystetyt kuluneet tuolit ja valkoisella damastiliinalla hämätty Ikean työpöytä (toimii ompelupöytänä ilman liinaa). Ja mattona mikäs muu kuin karvamatto.
Olohuone vaihtaa väriä, nyt vielä oranssi-sininen, vaihdan värin kun saan kokonaisuuden päässäni valmiiksi, vaaleanvihreä kiehtoo.
Ei mun kotia kukaan kauniiksi sano, muttei se haittaa. - Anonyymi
Kyllä tämän kotini saisi pikkurahalla kauniimmaksikin. Täytyisi saada toisenlaiset tapetit seiniin ,höylätä parkettilattia uuteen uskoon ja öljytä se .
Haaveillut jo useamman vuoden, vaan eipä saa aikaseksi.
Hytinäx1 - Anonyymi
Siisti. - Nm. Puhtaus puoli ruokaa
Koti on paras paikka maailmassa.
En pidä kotiani minään näyttelypaikkana, siellä on oltava kodin lämpöä ja viihtyisyyttä.- Anonyymi
Ei tämä niin kaunis ole mutta ehdottomasti paras paikka maailmassa. Kaukana rivi-ja kerrostalojen kähinöistä.
- Anonyymi
Vaimollani on valtakirja tileihimme ja 5000€:n kortti joilla hän voi kehitellä mieleistään kaunista kotia.
Minun "kaunis kotini" on sellainen jossa on asumisen jälkiä ja kaikki tarpeellinen kätevästi saatavilla.
Kaikki muu on vaimoni heiniä! - Anonyymi
Kysymyksenasettelut ovat ihan höhliä. Odotatko, että joku vastaisi:
Ei ole kaunista kotia, on ihan p*rkeleen ruma. - Anonyymi
Kauhea läävä, roinaa joka puolella .-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23488Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723231"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin502766IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-542588Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.892407Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭301308Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä211207- 961178
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3371063Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll14956