Nyt, raskaan työviikon jälkeen, pysähtyessäni pohdiskelemaan tapahtuneita sekä käymiäni keskusteluja eri yhteyksissä, myös tästä kuntalaisia puhuttavasta kouluhankkeesta, monessakin yhteydessä, eri poliittisia ryhmiä edustavien kanssa, olen enenevässä määrin ihmeissäni.
Lähtökohtana oletan, että tämä kouluratkaisu on yksi merkittävimmistä ja kauas kantoisimmista kuntaa koskevista hankkeista, niin imagon kuin taloudenkin näkökulmasta katsoen.
Näyttääkin siltä että on olemassa vain yksi oikea ratkaisu, ja se ei ole mielestäni hyvä asia, varsinkaan, kun jokainen päätöksenteon ryhmä mieltää ainoaksi oikeaksi oman ratkaisumallinsa. Ryhmistä suurimmat, kokoomus ja keskusta, tuovat selkeästi esiin ajamaansa vaihtoehtoa, toistaiseksi vielä taustatyönä, mutta ehdottomasti kannoissaan pitäytyen. Pienemmät ryhmät eivät tuo kantaansa julki, he ilmeisesti kartoittavat vaikuttamisen mahdollisuuksia päätöksenteon hetkellä, välttäen asettumasta kummankaan valtapuolueen kannalle. Tämä poliittinen tilanne, kouluratkaisuun liittyen, ei ole millään tavoin eduksi asian lopullista ratkaisua tehtäessä. Onkin todennäköistä että asian valmistelu eri vaiheissaan muodostuu ylitse pääsemättömän hankalaksi, tällöin aikataulu, valmis koulu kesällä -22, ei tule toteutumaan. Kaikki tarmo tulisikin mielestäni keskittää yhteisen ratkaisumallin toteutumiseen, löytää ratkaisu joka toteuttaa sen mitä kouluhankkeelta haetaan. Lapsille ja nuorille hyvää ja tervettä oppimisympäristöä laadukkaalla opetuksella.
Oman todennäköisen hankaluutensa asiaan tuo nyt ilmassa oleva, laajamittainen vääntö vallasta, puhtaasti poliittisin ja hyvinkin kyseenalaisin tarkoitusperin. On selkeästi havaittavissa että kunnan hallinto on pahasti lamaantunut tämän politiikanteon seurauksena. Leimaamatta tai syyllistämättä yhtäkään ryhmää toivoisin kunkin ryhmän nyt pysähtyvän miettimään mitä ovat tekemässä, ketä heidät on valittu edustamaan.
On olemassa mahdollisuus että tässä vallitsevassa tiimellyksessä lapsi huuhdotaan pesuveden mukana viemäriin ja syntyy ratkaisu joka ei palvele tarkoitustaan.
Tämä nyt julkituomani on yhden kuntalaisen mielipide, puhtaasti ilman tarkoitusperiä laadittu kevätaamuinen ajatelma asiasta.
Lähtökohtana oletan, että tämä kouluratkaisu on yksi merkittävimmistä ja kauas kantoisimmista kuntaa koskevista hankkeista, niin imagon kuin taloudenkin näkökulmasta katsoen.
Näyttääkin siltä että on olemassa vain yksi oikea ratkaisu, ja se ei ole mielestäni hyvä asia, varsinkaan, kun jokainen päätöksenteon ryhmä mieltää ainoaksi oikeaksi oman ratkaisumallinsa. Ryhmistä suurimmat, kokoomus ja keskusta, tuovat selkeästi esiin ajamaansa vaihtoehtoa, toistaiseksi vielä taustatyönä, mutta ehdottomasti kannoissaan pitäytyen. Pienemmät ryhmät eivät tuo kantaansa julki, he ilmeisesti kartoittavat vaikuttamisen mahdollisuuksia päätöksenteon hetkellä, välttäen asettumasta kummankaan valtapuolueen kannalle. Tämä poliittinen tilanne, kouluratkaisuun liittyen, ei ole millään tavoin eduksi asian lopullista ratkaisua tehtäessä. Onkin todennäköistä että asian valmistelu eri vaiheissaan muodostuu ylitse pääsemättömän hankalaksi, tällöin aikataulu, valmis koulu kesällä -22, ei tule toteutumaan. Kaikki tarmo tulisikin mielestäni keskittää yhteisen ratkaisumallin toteutumiseen, löytää ratkaisu joka toteuttaa sen mitä kouluhankkeelta haetaan. Lapsille ja nuorille hyvää ja tervettä oppimisympäristöä laadukkaalla opetuksella.
Oman todennäköisen hankaluutensa asiaan tuo nyt ilmassa oleva, laajamittainen vääntö vallasta, puhtaasti poliittisin ja hyvinkin kyseenalaisin tarkoitusperin. On selkeästi havaittavissa että kunnan hallinto on pahasti lamaantunut tämän politiikanteon seurauksena. Leimaamatta tai syyllistämättä yhtäkään ryhmää toivoisin kunkin ryhmän nyt pysähtyvän miettimään mitä ovat tekemässä, ketä heidät on valittu edustamaan.
On olemassa mahdollisuus että tässä vallitsevassa tiimellyksessä lapsi huuhdotaan pesuveden mukana viemäriin ja syntyy ratkaisu joka ei palvele tarkoitustaan.
Tämä nyt julkituomani on yhden kuntalaisen mielipide, puhtaasti ilman tarkoitusperiä laadittu kevätaamuinen ajatelma asiasta.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ei+hätää,+Korona+kuoppaa+90+%+kunnanviraston+ja+kunnanvaltuuston+jäsenistä+sekä+heidän+ikääntyneistä+äänestäjistään.+Luonnonlait+toimivat+Sysmässä+luotettavammin+kuin+nykyinen+näennäisdemokratia.+
Ensin+puhdistus+ja+sitten+koulut+jne+pystyyn.
Maistuisko tämän keskustelun aloittajille makoisa peenis? Nyt olisi tarjolla erittäin maukasta peenistä. Tervetuloa mukaan kaikille ja muillekin.
Ei kukaan tartte sun roikkuvaa ruppanaas. Naiset ostaa mieluummin kaupasta sähkömiehen.
Asiasta en tiedä mitään , eikä minun tarvi enää tietääkään. Harvoin täällä näkyy noin seväsanaista ja asiallista kirjoitusta kun aloittajalla.
Ikävää, että hyvin aloitettu kirjoitus muljahti samantien navan alapuolelle. Kouluratkaisu olisi nyt ihan viime metreillä alettava ottaa vakavasti. Yhtenäiskoulumunaus maksaa kunnalle siis veronmaksajille varovaisen arvion mukaan 20 miljoonaa ueuroa. Keskustelua koulusta on koetettu saada aikaan huonolla menestyksellä vaikka uuden koulun hinta liikkuu kymmenenmiljoonan euron kieppeillä. Joku toimikunta on tehnyt vuosikaudet työtä uuden koulun suunnittelun parissa, mutta tulokset ovat .... missä ne ovat? Sitä kannattaa miettiä. Ennen kuin voi ratkaista koulun paikkaa, olisi ihan hyvä tietää mitä maksaa. Hintahaarukka lienee 7-14 miljoonaa tai sinnepäin. Minua ihmetyttää, ettei maksajaporukka kysele ja keskustele asiasta.
Itse veikkaan hintahaarukaksi 9.5 - 13.5 miltsiä. Mutta ei auta kuin ootella lukuja.
Mutta paljonko on maksettu parakkikoulusta tähän mennessä sillä rahalla olisi saanut jo hyvän uuden koulun eikä kaikki olisi edes mennyt nyt maksetaan kuin kuollutta lehmää !
Huovataanko vai soudetaanko? Eteenpäin pääsee vain soutamalla.
Tuo nyt ei pidä paikkaansa. 7 vuotta noin 11.5 miljoonaa.
Suuren kuukausivuokran n. 100 000 € alv 0 lisäksi tulevat käyttökustannukset, jotka vodaan parakkirotiskolle arvioda kohtalaisen suuriksi. Pohjatyöt kuuluivat varmaankin vuokraajalle, eivätkä nekään ihan ilmaisia olleet. Kokonaisuutena voi todeta, että tässä on turha työ mennyt hukkaan. Sysmässä näköjään rakastetaan parakkeja on terveysasemaparakki, vanhusparakki ja paloautoille talliparakki. Onhan ne kyllä helppo purkaa tarvittaessa.
Ja+yli+90%+suomalaisistakin+asuu+parakeissa+sillä+nykyrakentaminen+on+elementti-+ja+modulirakentamista.+Eikö+olekin+tyhmä+tämä+suomen+kansa+ku+asuu+parakeissa.+Tietysti+ainoana+viisaana+kepuli+rakentaa+latonsa+vielä+metritavarasta.+Miksköhän+ne+tekee+kuivurinsa+ja+navettansakin+nykyään+pääosin+elementeistä.+Onkohan+nekin+yhtä+typeriä+ku+muutkin.
Outoa että parakki joka on työmaan taukotila tai työkaluvarasto sekoitetaan nykyaikaiseen rakentamiseen.
Kyllä nykyisinkin tehdään kunnollisia rakennuksia, kaikki eivät ole elementtihökkeleitä. Olen asunut kerros- rivi- ja omakotitaloissa, mutta yksikään ei ole ollut elementtikyhäelmä. Sysmäläisistä noin 15 prosenttia asuu elementtitaloissa, eikä elementtirakentaminen ole mitään uutta. Jo muinaiset roomalaiset käyttivät elementtejä rakentamisessa.
Onko koulupäätös jo tehty? Jatkaako lapsemme Sysmän lukioon, vai alammeko katsella muita vaihtoehtoja. Olisi jo KIVA tietää.
Teet vaan niinkuin Sysmän kuntapäättäjät ovat mallia näyttäneet. Lähetät kersas muualle lukioon, se on näjet nin trendikästä.
Koulupäätöksen vetkuttelusta voi tehdä selvän johtopäätöksen, että uutta koulua ei tule. Ovathan kuntapäättäjätkin lähettäneet jälkikasvunsa muualle lukioon.
Koulupäätöstä valmistellaan. Seuraavaksi saamme tietää eri vaihtoehtojen kustannuslaskelmat vertailuun. Ongelma on tämä päätöksenteon hitaus, se hermostuttaa ihmisiä, mutta päätösten asianmukainen valmistelu on tärkeää kunnollisen päätöksen aikaansaamiseksi. Esittäkää kysymyksenne suoraan kouluhanketyöryhmälle ja Järviselle jos asia tarkemmin kiinnostaa. Paikalliset poliitikot ovat aivan jumissa. Syytellään vain rehtoria kaikesta vaikka syy on ihan omassa hitaassa asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Ihan turha tehdä rikosilmoituksia ja jäävätä kaikki ja riidellä ihan kaikesta mistä pystyy. Nyt on aika oikeasti valmistella kouluhankkeet, tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen ja laittaa se rehtorin paikka hakuun. Toimia ihan normaalisti. Opiskelijoiden ja koululaisten etu on 1. Ja se politikointi on jätettävä kokonaan kouluhankeasiasta pois.
Pelkkää sanahelinää ja politrukin puhetta. Rehtori ei koulua Sysmään rakenna, eikä päätöstä tee. Kouluhanketyöryhmähän koostuu politikoista, joten heiltä ei kunnon vastausta voi saada. Eipä Sysmän ylin johtokaan luota koulun tulevaisuuteen, koska on järjestänyt lapsensa muualle lukioon. Turha selitellä muuta. Höhhöö.
Ylinjohto on kunnanvaltuuston puheenjohtaja, jonka lapset eivät tainneet lukiota käydä missään. Seuraavaksi korkein eli hallituksen puheenjohtajalla ei (vielä) lapsia. Ylimmän virkajohdon lapset käyneet Sysmän lukion heikohkolla menestyksellä.
puskassa huutelu ei mitään rakenna. se on vaan huutelua, osallistuvat ihmiset rakentavat uutta.
Kovastihan se osallistuu Sysmän Torvinen jopa operatiiviseen toimintaan, mikä ei hänelle millään muotoa kuulu. Aikaansaannokset on teknisen porukan lähtö ja kyseenalainen konsultointi sekä mittavat kustannukset. Veronmaksajasta ei näytä hyvältä, kun päätökset tehdään käyttäen MuTu menetelmää ja kustannuslaskelmat hoidetaan HiHa:sta kaivamalla. Lopputulokset ovat olleet hyvin arveluttavia, mutta onhan se selvä, kun sähelletään kännykkä korvalla ilman tietoa ja taitoa.
No onko koulupäätös jo tehty? Koska vaivautuvat kansalle tiedottamaan? Mikä kestää? Ei voi vedota koronaan, kyllä kaikilla on valmius nettikokouksiin ja puhelinta voi käyttää!!
No johan sitä koulua pitäis rakentaa helvetinmoista kyytiä jotta saataisiin terve koulu kerkiäis rakenteet kuivumaan ettei heti olisi kosteusvaurioita eikä hometta !
Heinolan koulunillittäjä seuhkoo useilla palstoilla ja yrittää "vaikuttaa". Sysmän ratkaisut ovat oma asia, ei tarvita apuja. Heinolaa hoidettiin aikanaan huonosti, nyt näkyy!
MISSÄ VIIPYY INFOT JA PÄÄTÖKSET
HERÄTYS SYSMÄ!
VAI VAIVAAKO KORONA?
EI OLE KORONAA!!!!
Tarkoitushakuista vetkuttelua koko kouluhankevaliokunta. Aika hoitaa ja korona tappaa. Jäljelle jäävät maksavat koko hölmöilyn iankaikkisesti. Aamen!
Eikö Järvinen kuule kun kysellään? Missä syväunessa nukkuu muut päättäjät?Kyllä te luette tätä palstaa. Kyllä te käytte nostamassa kokouspalkkion sujuvasti ja olette tuppisuuna. Maksetaanko teidät hiljaisiksi? Mitä tekee liuta tuppisuita kunnallispoliitikkoja Sysmässä? Ei voi vedota koronaan tai siihen ettei voi tehdä Tuula Vuorisen kanssa yhteistyötä. Voi jättäytyä syrjään ja varaedustaja tulee tilalle. Ei voi vedota siihen että ei saa omaa ehdotusta kahvimyllystä läpi. TE ETTE SAA KAHVIMYLLYÄ NYT KORJATTUA. Nyt pitää rakentaa koulu. Entisöikää kahvimylly sitten puhdetöinä kun kerkiätte linnunpönttöjen ripustelulta. Kukaan Sysmän koululaisten vanhemmista ei kannata kahvimylly korjausta. Kukaan koululainen ei kannata kahvimylly korjausta. Miksi paloasema rakennettiin silmänräpäyksessä? Ja varuste suoja? Ja siihen 10 000 € ovet viranhaltijapäätöksellä suit sait?
Sysmän kouluhankkeen valmistelun edistymisestä
Kouluhanketyöryhmä on saanut työnsä aikana tutkittavaksi uusia sydänkoulun ratkaisuvaihtoehtoja, joiden
selvittämiseen on tarvittu lisää aikaa. Tällä hetkellä asiantuntijat laskevat eri vaihtoehtojen toteutuksen
investointi- ja käyttökustannuksia. Tuloksia odotetaan saatavan piakkoin, minkä jälkeen
kouluhanketyöryhmä kokoontuu arvioimaan vaihtoehtoja.
Kunnanhallituksella on oltava käytössään eri kouluratkaisuvaihtoehtojen kustannuksiin liittyvät
asiantuntija-arviot päättäessään ehdotuksestaan valtuustolle. Valtuuston on tiedettävä, minkä suuruisiin
investointi- ja käyttökustannuksiin ollaan sitoutumassa kouluhankkeen eri toteutusvaihtoehdoissa.
Kiire tulee jos Sysmä aikoo saada uuden koulurakennuksen valmiiksi kun nykyisen koulun vuokrasopimus päättyy.
Kiire+tulee+ja+hyvänen+aika+säästää+pitää.+Hahahaaaahehehheeeeeee++siis+tosi+pitkä+nauru+pääsee,+onko+8+vuotta+riittävän+pitkä+aika+suunnitella+uutta+koulua+sysmäläisittäin.+Ja+miksi+sitä+rahaa+nyt+pitää+säästää+ja+kustannuksia+laskea+kun+ei+aiemminkaan+tarvinnut+?+Viimeksi+päättivät+ottaa+kalleimman+vaihtoehdon,+vuokrakoulun.+Hahahaha+hää++hehee+he+he+hee+ja+nyt+sitten+suunnitellaan+ja+puntaroidaan.+Kuule+pitäkää+se+laatikko+koulu,+ei+kulu+turhaa+rahaa+suunnitteluun+ja+kuntalaiset+ei+ole+epätietoisia.+Voi+sentään+miten+paljon+on+hukattu+rahaa+ja+aikaa.+Asuntojen+arvo+on+romahtanut+10+vuodessa+Sysmässä50%,+mitä+sanoo+Kitkis+?????+Onko+ollut+mielestäsi+kauas+kantavaa+politiikkaa
Nyt tehtävä ihan uusi suunnitelma. Tehdään todellinen monitoimitalo. Kouluaikana koulu ja loma-aikana ravintola. Sillä kunnan niin tärkeille turisteille ja vapaa-ajan asukkaille pitää saada ja kunnan rakentaa uusi neljäs ravintola. Ainoastaan tällä saadaan kunnan M&M-kaksikko hyväksymään uuden koulun rakentaminen.
Turha sitä uutta koulua on rakentaa menee vaan miljoonia hukkaan syntyvyys laskee kovaa vauhtia ja vanhukset kuntaan vaan lisääntyy se lapsimäärä mikä meillä on sopii vaikka entiseen vanhain kotiin tai vaikkapa peltolan entiseen kauppaan ja teatteritaloon nyt on maksettu miljoonia parakkikoulusta sillä rahalla olisi sysmään rakennettu jo hulppea uusi koulu hirrestä ja rahaa olisi jäännyt viellä säästöönkin !
Kyllä ja kellarikerrokseen hiihtoputki.
Koulua ei tarvitse muut,kuin punaviinillä itsensä pöhöttänyt opettajakunta
Onko mitään edistystä tapahtunut koulu-asiassa?
Ei muuta, kun punkkua kalloon.
Mulla alkaa olla jo pää täynnä.
Suunnitelmat taitavat vain mutkistua, mitä enemmän Sysmässä suunnitellaan,sen kalliimmaksi tulee, perlacon ja konsultit laskuttaa ja kuntalaiset maksaa. Ja aikaa kuluu. Ottakaa nyt h.. ä vaikka Hartolasta se suunnittelupalvelu niin voi valmista tulla. Kysyn vaan miksi pitää olla Sysmäläisen suunnittelun noin vaikeaa??? Totuus on että ei se teiltä onnistu. Ei se koulusuunnitelma onnistu poliitikkopohjalta kun pitää kähjätä eri puolueiden kaikesta toisiaan vastaan. Mikä on poliitikon ammattitaito rakennussuunnittelun? On liian monta kokkia. On todella surkea tilanne. Huolestuttava. Järkyttävä. Mietitte sydänkoulua ,vanhan kahvimyllyn korjausta, ym muuta. Mutta ette sitä tärkeintä kunnon koulua koululaisille liikuntasaleineen ja yhteisine tiloineen ja urheilukenttineen Hartolaan saatiin koulusuunnitelma, ja toteuttavat. Siellä on talotehdaskin, voi tehdä uuden koulun pikana. Ja taatusti halvalla. Eikö mene jakeluun että tarvitaan puhtaat uudet sisäilmaongelmattomat tilat, toimivat ja turvalliset.
Osoittaa vain miten avuton kunnanjohtaja kunnassa on. Ei omia aivoja, eikä kykyä valmistella asioita, jotka normaalisti kuuluu kunnanjohtajalle. Avuksi aina Hartolan ja Asikkalan kupparit.
Näin on jyriboy kuppasi satoja tuhansia elinvoimatyöryhmän nimissä vuosikausia ja tyhmä Sysmä vain maksoi, tulos pyöreä 0 ja oikeastaan miinus
Toivottavasti sen rapaisen pesäpallokentän tilalle tulee täysimittainen eri urheilulajeille sopiva liikuntapuisto. Sirkuskaan ei enää sysmässä kierrä eikä tarvitse hiekkakenttää, niin olisiko aika ymmärtää urheilukentän päälle?
Ongelmana on se, että joillekin kahvimyllyn korjaaminen on tärkeämpää kuin terveen koulun rakentaminen. Kun pieni sisäpiiri on päättänyt , että tuo vanha sisäilmaongelmainen ja kosteusvaurioinen rakennus korjataan koulurahoilla, on asia solmussa. Tuskin kukaan vastuuntuntoinen asiantuntija suosittelisi sen korjaamista kylän ainoaksi kouluksi. Hankkeeseen sisältyy niin suuret riskit. Seteliselkärankaiselta konsultilta suosittelu onnistuu helposti.
Eihän se korjaus kalliiksi tule, kun käytetään Sysmän omaa rahaa. Sysmässä ei ole selkärankaisia poliitikkoja, on vain puliukkoja.
Niin ja Järvinen vaan laskee riittääkö äänet äänestyksessä kun tekee ehdotuksen
50 luvulla syntyneet päättää sata vuotta vanhan rakennuksen remontoinnista 2020 -luvun koululaisille. Mahdollista vain Sysmässä.