onkohan tilanne hallussa ?

Anonyymi

Kaikissa kaupoissa on wc-paperit lopussa. Kävin lauantaina Prismassa ja kyllä kaikki kärryt olivat täynnä Emboa tai Serlaa. Sitten myös säilykepurkkeja yllinkyllin. Itse tarkistin oman varastotilanteeni: wc paperirullia on vielä käyttämättä n. 20 kpl. Ananasmursketta 1 tölkki. Ja voihan sitä tavaraa tilata myös suoraan kotiin eli puhelinsovelluksella. Kyllä tämä epidemiatilanne näkyi eilen kauppakeskuksen parkkihallissa eli tilaa oli tarjolla pilvin pimein.
Ei kai tässä muutakaan voi asialle tehdä kuin pestä kädet ja toivoa parasta.

71

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä kävin perjantaina tutussa marketissa kuten normaalistikin. Yllätys oli että wc-paperihyllyt ammotti tyhjyyttään, samoin näkkileivät, ruisleivät, tonnikalasäilykkeet, ananassäilykkeethernekeitot, jauheliha olivat lopuneet. Itse ostin mitä sani kuten jokainen normi perjantai. Paperimieht ovat sanoneet että wc-paperi riittää ja marketit vannovat että ruoka ei lopu.

      • Ai niin ja mitä itse voi tehdä.
        Minä yritän pysyä tilanteen tasalla seuraamalla thl_n ja hallituksen ja paikallisesti avi:n ohjeita. Sekä työnantajan. Välttelen ihmispaljouksia, yksi matka jo peruuntuikin ensi viikon lopulta. Harrastusryhmä menee nyt jäihin, ulkoilen kuitenkin joka päivä koirulin kanssa turhia ihmiskontaktej vältellen.

        Noudatan yskimis- ja käsienpesu ohjeita. Vältän käymästä hoivakodissa ja suojelen siten kaikken hauraimpia mahdolliselta tartunnalta. Pidän yhteyttä puhelimitse ja nyt viimieimpänä villityksenä selvittelen onko mahdollista saada näköpuhelu hoivakodin verkon kautta.

        Kotosalla pysyn jos en ole töissä, hyödynnän kotonaoloaikaa esim siivoamalla nurkkia perusteelisemmin ja tehdä niitä to doo hommia, mitkä ovat jonottaneet sitten koun hetkiä. Luen ja katselen elokuvia.

      • Anonyymi

        Kyllä meidän marketissa vielä vessapaperia löytyi, vaikka normaalia vähemmän oli hyllyssä.
        Muutenkin valikoima oli ihan hyvä. Ei ollut juurikaan tyhjää hyllyissä, paitsi yksi vähän erikoinen tuote puuttui...
        Kävin kauppareissun jälkeen moikkaamassa lapsenlapsiani. Vävypoikakokelaalle siinä ihmettelin, että hiiva on ollut parina päivänä kaupasta loppu. Tulimme pohdinnassa siihen tulokseen, että ukot ovat kylällä innostuneet tekemään kiljua, jotta koronakarenssi olisi mukavampi kärsiä. Se selittäisi myös WC paperin hamstaruksen. Etenkin, jos hätäisimmät juovat kiljun kesken käyneenä. ;-)

        Kokomusta melkein vakavissaan.

      • Pai viikkoa sitten uutisissa iloisia matkaajia lentokentällä. 50 000 lähti Helsinki-Vantaalta lomamatkalle, nyt tiukka matkustuskielto. Kuitenkin koronasta toitotettu jo koko alkuvuoden.
        Vessapapein hamsraaminen on kummallista, kun Suoi on paperintuottajamaa.
        Jauheliha on herkimmin pilaantuva elintarvike, keväällä kaatopaikat haisee..
        Pääministerin rauhoittelu kummallista. Kyllä tästä selvitään. Joka ei selviä, pannaan hautaan, sitä ei pääinisterin sanat paljon lohduta.
        Nämä ulkomailta palaajat olisi pitänyt laittaa karanteeniin, mutta se on myöhäistä nyt.
        En ole hamsrannut, mutta on kolme pakastinta ja kellarissa pottuja, nyt lähden verkoille, kalaakin tulee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä meidän marketissa vielä vessapaperia löytyi, vaikka normaalia vähemmän oli hyllyssä.
        Muutenkin valikoima oli ihan hyvä. Ei ollut juurikaan tyhjää hyllyissä, paitsi yksi vähän erikoinen tuote puuttui...
        Kävin kauppareissun jälkeen moikkaamassa lapsenlapsiani. Vävypoikakokelaalle siinä ihmettelin, että hiiva on ollut parina päivänä kaupasta loppu. Tulimme pohdinnassa siihen tulokseen, että ukot ovat kylällä innostuneet tekemään kiljua, jotta koronakarenssi olisi mukavampi kärsiä. Se selittäisi myös WC paperin hamstaruksen. Etenkin, jos hätäisimmät juovat kiljun kesken käyneenä. ;-)

        Kokomusta melkein vakavissaan.

        Juu joku sanoi et loppuuhan se wc-paperi kun hernerokkasäilykettä hamstrataan ja syödään :). Ja jossai näin kuvan missä muutama äijänkäppänä istui korpikuusen alla pöntöineen kokkaamassa "käsidesiä" :D.

        Me ilmoitimme näille lapsiperheille että nyt ei kannata tulla käymään, katsotaan miten tilanne etenee. Yhtyksissä voi olla puhelimen kautta.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Tuon suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluva käsidesin valmistus pitäisi mitä pikimmin käynnistää uudelleen. Autioituviin maaseutukyliin saataisiin pienyrityksiä, jotka lisäisivät kylien elinvoimaa. Kohta todellisisa osaajia ei kyseiseen pienteollisuuteen enää löydy ja silloin ollaan pahasti myöhässä.

        On se hyvä, että korona tilanteen vakavuudesta huolimatta poikii myös hyödyllisiä innovaatioita. Kansakuntamme henkiseen tilaan koronaepidemiasta saattaa olla pitkässä juoksussa jopa hyötyä.

        Totta. Kyllä tästä kokemuksesta jotain positiivistakin poikii, ihan varmasti. Ainakin itsestäänselvinä pidetyt asiat saavat tällaisissa tilanteissa aivan uuden merkityken.

        Koronapelitkin kuulema loppuvat kaupoista :D.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Totta. Kyllä tästä kokemuksesta jotain positiivistakin poikii, ihan varmasti. Ainakin itsestäänselvinä pidetyt asiat saavat tällaisissa tilanteissa aivan uuden merkityken.

        Koronapelitkin kuulema loppuvat kaupoista :D.

        Nyt on poikinut tähänkin ketjuun jo muutaman positiivisuutta lisäävän kommentin. Kun tekee sen, mitä tässä tilanteessa osaa, niin se on siinä. Ei se murehtimisella sen paremmaksi muutu, vaikka kuinka ripottelisi tomua ja tuhkaa päälleen ja saarnaisi maailmanloppua.

        Vanha kaskukirja Karjalasta: Ilo pintaan, vaik syän märkänis.

        Tuo on totta. Kun itse tekee sen minkä pystyy, sen pitää riittää.

      • Anonyymi
        k-kotton kirjoitti:

        Pai viikkoa sitten uutisissa iloisia matkaajia lentokentällä. 50 000 lähti Helsinki-Vantaalta lomamatkalle, nyt tiukka matkustuskielto. Kuitenkin koronasta toitotettu jo koko alkuvuoden.
        Vessapapein hamsraaminen on kummallista, kun Suoi on paperintuottajamaa.
        Jauheliha on herkimmin pilaantuva elintarvike, keväällä kaatopaikat haisee..
        Pääministerin rauhoittelu kummallista. Kyllä tästä selvitään. Joka ei selviä, pannaan hautaan, sitä ei pääinisterin sanat paljon lohduta.
        Nämä ulkomailta palaajat olisi pitänyt laittaa karanteeniin, mutta se on myöhäistä nyt.
        En ole hamsrannut, mutta on kolme pakastinta ja kellarissa pottuja, nyt lähden verkoille, kalaakin tulee.

        Ne iloiset matkailijat vaihtoivat Thaimaahan kun eivät enää päässeet eteläeurooppaan. Nyt Thaimaassakin suljetaan paikkoja. Ei taida olla enää iloisia naamoja.

      • Wc paperin puutteessa täytyy toimia kuten Tiku ja Taku entisellä Venäjällä. Taku noudatti yleistä käytäntöä ja pyyhki Tikulla pyllynsä.

      • Anonyymi
        arvo.e kirjoitti:

        Wc paperin puutteessa täytyy toimia kuten Tiku ja Taku entisellä Venäjällä. Taku noudatti yleistä käytäntöä ja pyyhki Tikulla pyllynsä.

        Kerrotko miten Tikun pylly pyyhittiin ? Takuko sen joutui pyyhkimään

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne iloiset matkailijat vaihtoivat Thaimaahan kun eivät enää päässeet eteläeurooppaan. Nyt Thaimaassakin suljetaan paikkoja. Ei taida olla enää iloisia naamoja.

        On tämä Suomen touhu erikoista.
        Nyt puhutaan, että hidastetaan viruksen leviämistä, kun olisi aikanaan yritetty hidastaa panemalla ulkomailta tulijat karanteeniin ja rajoittamalla matkustamista, niin olisi hidastaminen helpompaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko miten Tikun pylly pyyhittiin ? Takuko sen joutui pyyhkimään

        Käppösellä. Havumetsän väkeä, Tiku ja Taku.

        🐜

      • Anonyymi

        Kymenlaakson siili?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kymenlaakson siili?

        Ai mä vai Kymenlaakson. No en.

      • arvo.e kirjoitti:

        Wc paperin puutteessa täytyy toimia kuten Tiku ja Taku entisellä Venäjällä. Taku noudatti yleistä käytäntöä ja pyyhki Tikulla pyllynsä.

        Minä olen kuullut sen niin, että Taku pyyhki Tikulla pyllyään.

        Varmaan Tikusta tuntui, että paskassa ollaan ihan kirjaimellisesti.

      • k-kotton kirjoitti:

        On tämä Suomen touhu erikoista.
        Nyt puhutaan, että hidastetaan viruksen leviämistä, kun olisi aikanaan yritetty hidastaa panemalla ulkomailta tulijat karanteeniin ja rajoittamalla matkustamista, niin olisi hidastaminen helpompaa.

        Olisi se pysähtynyt heti alkuunsa, jos olisi toimittu ilman, että alettiin vain tarkkailemaan tilannetta. Nyt toimivat vain pakon edessä, mutta kauan vitkuttelivat ja hukkasivat aikaa.
        Mutta hyvä, että edes nyt.

        Ruotsi vitkuttelee vieläkin. Tulee kuulemma liian kalliiksi sulkea koulut.
        Hintahan vain nousee sitä mukaa kun korona leviää.

      • Tellukka kirjoitti:

        Epidemiaa ei voi pysäyttää, vain hidastaa.

      • siilivain kirjoitti:

        Epidemiaa ei voi pysäyttää, vain hidastaa.

        Hidastaminenkin olisi vähän auttanut hoitopaikkojen riittämiseen myös vanhuksille.

      • Tellukka kirjoitti:

        Hidastaminenkin olisi vähän auttanut hoitopaikkojen riittämiseen myös vanhuksille.

        No kukaan ei ainakaan vielä ole jäänyt ilman hoitoa.
        Miten ne Suomen hallituksessa ja Thl:ssä ei tienneet että suomi24:n 60 palstalla on tällänen Telukka joka ois osannu neuvoa kaikkia spesialisteja kuinka ois kuulunut tehdä😅👍

      • Anonyymi

        WC- paprua tehdään Mäntässä, sieltä kerrottiin ettei se papru tule loppumaan. Toki nyt pientä hidastusta ehkä nyt kun kaikki hamstraa, ja kaikki asiakkaat jostain kumman syystä menee isoihin hyperiin, niin Prismat kuin Cittarit.... Onhan niitä muitakin kauppoja

        Isoissa kaupoissa voi järjestää wessapaperifestarit, kun muualla ei saa riemuita ja remuta yhdessä. - Nm. Näin nähtävä

    • Anonyymi

      On hallussa.
      Kiersin kaikki lehtien keräyspisteet lähialueilta ja nyt minulla on sanomalehtiä varmaan tuhat kiloa perä paperiksi, on savon sanomaa, hesaria, lapin kansaa ja maaseudun menneisyyttä. Kyllä kelpaa pyyhkiä.
      Lipeäkivi on hyvä käsien pesuun, tappaa pöpöt ja valkaisee sormet.

      • Anonyymi

        Kyllähän noillakin lehdillä pyyhkii, mutta laatutietoinen hemmottelee persettään kyllä päivämies-lehdillä. Lipeäkivi on todella hyvä käsien pesuun, kasvojen pesuun taas sopii parhaiten Klorite laimentamattomana. Varmuuden maksimoimiseksi vielä kun kurlaa kurkkunsa pirtulla ja nielaisee loput vatsalaukkunsa suojaksi, niin pöpöt viruksineen eivät tule riesaksi. Urho 97v.

    • Anonyymi

      Ei koronavirusta vessapaperilla voi torjua.

      • Ei virusta mutta omaa turvallisuudentunnetta voi sillä lisätä. Ihmisen turvsllisuudentunne on usein vessapaperista kiinni. Vsikka silmessa on pideetki😄

      • Anonyymi

        Mutta setelipaperilla voi saada jopa torjuntavoiton.

      • Voipas. Käyttämällä sitä kertakäytyönenäliinana.

    • Anonyymi

      Ensi viikolla on taas kaupoissa kaikkea kun ehtivät tuoda tukuista hyllyntäytettä. WC paperi varsinaan ei lopu Suomesta, tehtaat tekee sitä koko ajan lisää ja ovat lisänneet tuotantoakin.

      Ruokien tilaaminen kotiin voi vähän venähtää kun kertovat että ensi viikon toimitukset on jo täynnä.

    • Anonyymi

      Eipä ollut viinakaupassa tungosta kun kävin Leijonaa hakemassa.

    • Anonyymi

      Kiva että Alko on auki. voin huomenna hakea vähän viiniä. Yksin kun istun niin voihan sitä jollekin soittaa, ei ole hyväkään yksin juoda. Tein juuri jumppaliikkeitä matolla. Hoivakotiin en päässyt, ja kun tulin yksin asuvan luo viedäkseni hänet kuntosalille niin sekin on suljettu. Katsottiin yhdessää Tom Hanksin elokuva.
      Aion ottaa viikon ulkoilun kannalta, teen pitkiä lenkkejä, muutaman voimaliikkeen ja venyttelen päälle. Otan c-vitamiinilisän, ja pysyn pois kansanpaljouksista. Kirjastoon toivon pääseväni. Eiköhän sillä meiningillä pysy terveenä. Tulee vähän erilainen viikko (tai useampi) mutta kaikki irti. Joku tuolla jo siivosi, voi kun sais alkuun...
      Hauska tuolla ylempänä tuo käsidesiyritysidea.

      • Anonyymi

        Tulin juuri taloyhtiön lenkkisaunasta, jossa istuimme toisen seniorin kanssa. Kaveri kertoi, että läheisen kerhorakennuksen oveen on tullut lappu, jossa kerrottiin, ettei se ole koronan takia käytettävissämme.
        Olemme pienellä ikämiesporukalla saunoneet siellä joka keskiviikko, jonka jälkeen osalla äijäporukkaaon vielä läiskitty pari tuntia korttia. Korttirinki on ollut pystyssä ainakin 25 vuotta ja nyt sitten tuli ainakin joksikin aikaa stoppi. Jotain rotia sentään pitäisi olla.

        Siitä tuli mieleeni, tilanne kun olin mukana järjestelemässä sotaveteraanien hiihdon SM-kilpailuja reilu kymmenen vuotta sitten. Osallistujien keski-ikä oli tuolloin 84 v, joten monia kisoja ei sen jälkeen varmaan enää järjestetty. Lanssi oli tietenkin varoiksi lähtöpaikalla ja moottorikelkka ahkioineen.
        Joku järjestäjistä yritti varovasti kysellä, että mitä sitten, jos jotain sattuu kesken kilpailun. Veteraani oli vastannut, ettei talvisotaakaan lopetettu, vaikka kaveri putosi viereltä. Niillä ohjeilla sitten mentiin.

        Sylettää se kokomustaa, kun ei pääse kortille.

    • Anonyymi

      Tekeekö ne ihmiset niistä vessapapereista itselleen hengityssuojia, vai miksi tämä hamstraus?

      • Hengittäähän se peräpääkin ainakin aika-ajoin. Ja sekin vaatii pehmopaperit se.

      • Anonyymi

        Kun yksi aivastaa, kymmenen pashkoo housuunsa. - Nm. Siksi

    • Anonyymi

      Kaupan hyllyt oli - eilisestä poiketen - täynnänsä wc-paperia ja leipomotuotteita. Onkohan niillä yhtään menekkiä vähään aikaan kun melkein kaikki ihmiset on hamstranneet hyllyt ja jääkaapit ja pakastimet ja parvekkeetkin täyteen sitäsuntätä? Ettei lopu kun kuolo tuloo?

      • Jauheliohahyllyt ammottivat lähes tyhjyyttään. Rasvaisimpia sikanautoja olisi kyllä saanut :).

      • Anonyymi

        Kannattaa käydä illalla katsastamassa onko paperipussileivissä punaisia lappuja kun kaikilla on jo kaapit täynnä eikä ostajia enää ole.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Jauheliohahyllyt ammottivat lähes tyhjyyttään. Rasvaisimpia sikanautoja olisi kyllä saanut :).

        Lihakuorma ei ollut vielä tullut tukusta, tai sitten lihalaatikot olivat kylmiössä kun myyjät ehtii täyttämään vain vessapaperihyllyjä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lihakuorma ei ollut vielä tullut tukusta, tai sitten lihalaatikot olivat kylmiössä kun myyjät ehtii täyttämään vain vessapaperihyllyjä.

        Myyjän mukaan tämän päivän lihakuorma oli tullut ja lihat tässä tälle päivälle. Toki sain 10% rasvaa sisältävää naudan lihaa pari pakettia ja tonnikalaa oli nyt tarjolla '. Teen jonain päivänä pizzaa :).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihakuorma ei ollut vielä tullut tukusta, tai sitten lihalaatikot olivat kylmiössä kun myyjät ehtii täyttämään vain vessapaperihyllyjä.

        Eikä tulekkaan . Koulut suljetaan js pienten vanhempien pitää hoitaa lapsiaan kotona joten äidit ei ole tehtaissa valmistamassa ruokaa , no paperia yleensä enemmistö on miehiä niissä tehtaissa.

        Lumipallo.

        Niin, kun alaikäinen himassa, yleensä pitää olla vanhemmankin. Siitä taas ongelmia duuneissa, siitä ongelmia työnantajille jne. Ja kun jengiä himassa, kaupoista haetaan enenpi ruokaa. Mainitn, ravintolat ihmeissään, kun käyttäjät häipyy. Kaikenlaista.

        Toi hyllyjen tyhjeneminen ei kaikki johdu hamstrauksesta, jos ei syö lounasta duunissa, pitää syödä himassa. Kaikki pyrkii tekeen enenpi etätöitä, sekin vaikuttaa paljon.

        Tuli vaan mieleen. Ei johtunut koronasta, mutta sattuikin sopivasti. Tönkkösuolasin sianlihaa viime viikolla. Mä teen sitä hyvin harvoin, jostain syystä intouduin. Noh, maistuu lähinnä suolalta, mutta säilyy ikuisuuden, ei mätäne millään, Noin niinkuin vinkkinä hamstraajille.

        =DW=

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Jauheliohahyllyt ammottivat lähes tyhjyyttään. Rasvaisimpia sikanautoja olisi kyllä saanut :).

        Ei kannata nirsoilla , ja sitäpaitsi rasvaton on monesti kuivaa safkan laitossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lumipallo.

        Niin, kun alaikäinen himassa, yleensä pitää olla vanhemmankin. Siitä taas ongelmia duuneissa, siitä ongelmia työnantajille jne. Ja kun jengiä himassa, kaupoista haetaan enenpi ruokaa. Mainitn, ravintolat ihmeissään, kun käyttäjät häipyy. Kaikenlaista.

        Toi hyllyjen tyhjeneminen ei kaikki johdu hamstrauksesta, jos ei syö lounasta duunissa, pitää syödä himassa. Kaikki pyrkii tekeen enenpi etätöitä, sekin vaikuttaa paljon.

        Tuli vaan mieleen. Ei johtunut koronasta, mutta sattuikin sopivasti. Tönkkösuolasin sianlihaa viime viikolla. Mä teen sitä hyvin harvoin, jostain syystä intouduin. Noh, maistuu lähinnä suolalta, mutta säilyy ikuisuuden, ei mätäne millään, Noin niinkuin vinkkinä hamstraajille.

        =DW=

        Työpaikathan ulosmittaavat työntekijöiden palkat työttömyyskassoista ja ottavat koronatuet?

        Beng

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata nirsoilla , ja sitäpaitsi rasvaton on monesti kuivaa safkan laitossa.

        Vielä on varaa valita se terveellisempi ja vähärasvaisempi vaihtoehto.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tulekkaan . Koulut suljetaan js pienten vanhempien pitää hoitaa lapsiaan kotona joten äidit ei ole tehtaissa valmistamassa ruokaa , no paperia yleensä enemmistö on miehiä niissä tehtaissa.

        Onkohan teurastamotyö pikkulasten äitien hommaa oikeastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihakuorma ei ollut vielä tullut tukusta, tai sitten lihalaatikot olivat kylmiössä kun myyjät ehtii täyttämään vain vessapaperihyllyjä.

        No, montako kertaa päivässä suosittelet, että käyn katsomassa, alkaa olla nälkä, kun en älynyt hamstrata, eilen kävin kolme kertaa ja ei ollut vaikka Sanna Marin lupasi.

    • Kyllä siitä vessapaperista on jaksettu vitsiä vetää.

      Nythän on ISS:n avaruusasema se kaikkein varmin virukseton paikka.
      Oli kuva, jossa Jessica, Luca ja Oleg (viimeiset hengissä olevat ihmiset) ovat laskeutuneet sieltä takaisin maan pinnalle ja keskustelevat keskenään:

      -They are all ded
      -Yeah, but did you notice how clean their asses were?

    • Anonyymi

      Säästäkää metsävaroja. Ei tarvitse näytellä paperiraha varantoja wc- papereilla symboloiden.

    • Anonyymi

      Nooh, ei nyt ihan noinkaan. Meillä täällä Kainuussa on vielä hyllyt täynnä tavaraa & vessapaperia.

      Hienoa, että Suomi on omavarainen tuotannossaan; saadaan kotimaista leipää, juustoa, maitotuotteita, vihanneksia, juureksia, voita, kahvileipää, lihaa, kalaa ja eineksiä - ei lopu meiltä ruoka eikä vessapaperi!

      • Anonyymi

        Vessapaperi ei lopu.

        Mutta elintarvikeasia ei ole ollenkaan itsestään selvä. Suomeen tuodaan valtavat määrät elintarpeita, ihan vijaa, broilerin lihaa, kalaa, sianlihaa, ties mitä. Viime vuosi oli harvinaisuus, suomessa oli hyvä viljavuosi, jopa ruista tuli tarpeeksi.

        Suomen elintarvikevienti aika vähäistä, tänne kuitenkin tuodaan hyvin paljon kaikkea, myös muutakin, kuin panaaneita. Nyt on logistiikkavaikeuksia kv-kuvioissa, suuri osa elintarvikkeista kulkee matkustajakoneilla ja risteilylaivoilla rahtina, voi net panaanitkin olla aika pian lopussa.

        Ruuan hinta voi muuttua, tuskin halpenee. Monet halvat tuotteet, lohi, muut kalat, just broileri jne, niitten hinta perustuu halpatuontiin.

        Sitäpaitsi, ilmastonmuutoksen takia kuluvan vuoden maanviljely voi mennä persiilleen. Märästä talvesta johtuen viljojen jne kyväminen voi olla haastavaa, syysviljat tais jo enimmäkseen tuhoutua jo. Ja miten ie pellot kuivavat juurikkaita varten jää nähtäväksi sekin. Satoja nyt tunnetusti turha ennustella, mutta ainakaan alku ei näytä mitenkään lupaavalta.

        Tuskin täällä isommin nälänhätää tulee, Ehkä ei tule mustanpörssin kauppaa, ihmiset joutuu osteleen vaan sellaista ruokaa kaupasta, mihin killlingit taskussa riittää. Pääasia kuitenkin, vessapaperia kyllä piisaaa.

        Pitää lisäämäni.

        Tarkistin, suomen elintarvikeomavaraisuus on 80%,eli tuontikamaa tarvitaan. Ruotsissa se oli ollut 70% ja viime vuonna oli tippunut 50%.n.Ruotsi oli kysellyt elintarpeita suomesta ostettavaksi. Jaa-a, jos myydään sinne, mistäs me ostetaan sitten itselle lisää...

        Pääasia kuitenkin on, vessapaperi ei ihan heti lopu.

        Tavaraa tulee koko ajan lisää. Rekat liikkuu ja laivat kuskaa rekat Suomeen. Vain risteilylaivat jäi satamaan kun kukaan ei voi enää lähteä juhlimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavaraa tulee koko ajan lisää. Rekat liikkuu ja laivat kuskaa rekat Suomeen. Vain risteilylaivat jäi satamaan kun kukaan ei voi enää lähteä juhlimaan.

        Hö.

        Risteilyalukset kuskaa rekkoja jatkuvasti, meri välissä, hankala ajaa rekalla. Nyt laivat ei paljoa liiku. Lisäks suuri osa rahdista tulee tavallisten lentokoneiden ruumissa. Useat lentoyhtiöt joko lopettaneet lentämisen tai ainakin vähentäneet rutkasti. mm Finnair lopetti 90% lennoistaan.

        Ei paljo panaanit liiku.

        =DW=

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitää lisäämäni.

        Tarkistin, suomen elintarvikeomavaraisuus on 80%,eli tuontikamaa tarvitaan. Ruotsissa se oli ollut 70% ja viime vuonna oli tippunut 50%.n.Ruotsi oli kysellyt elintarpeita suomesta ostettavaksi. Jaa-a, jos myydään sinne, mistäs me ostetaan sitten itselle lisää...

        Pääasia kuitenkin on, vessapaperi ei ihan heti lopu.

        =DW=

        Luin sen saman, oliko se maaseudun sanomista vai mistä, missä joku kertoi hänelle soitetun Ruotsista ja kysellyn elintarvikkeita.
        Ainahan tänne on kyselty suomalaisia elintarvikkeita. Lidl piti justiin Suomi viikon, niinkuin aina silloin tällöin muutenkin. Ne viikot ovat täällä asuvien suomalaisten kovassa suosiossa ja silloin käydään kilpaa ostamassa suomalaista.
        On myös suomalaisia elintarvikekauppoja muutenkin, joissa myydään vain suomalaisia tuotteita. Ehkä joku sellainen soitellut ja tehnyt tilauksia.

        No, palataan asiaan sitten kun tänne alkaa nälänhätä tulemaan, mikä sekin on paljon mahdollista, mutta ei nyt aivan niin välitön hätä ole vielä, että pitäisi turvautua Suomen ruokavarastoihin elintarvikkeitten puutteen takia.

    • Anonyymi

      Meillä hamstrataan vessapaperia, jenkkilässä aseita ja ammuksia..erilaisia ovat, pelot.

      • Anonyymi

        Tänään kävin Lidlissä ja vessapaperia oli seinän vierusta täynnä. Mikähän hätä on niin suuri, että sitäkin pitää muka hamstrata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään kävin Lidlissä ja vessapaperia oli seinän vierusta täynnä. Mikähän hätä on niin suuri, että sitäkin pitää muka hamstrata?

        Saman havainnon tein.
        Jonkun lääkärin oirekimpussa, että joillekin saattaa tulla vatsaongelmia.
        Tarkemminmei kerrottu, että mitä.
        Onko niin, että ihmiset ovat takertuneet tähän yhteen asiaan?

        Beng
        Ihme, kun kahviloihin ja ravintoloihin voi mennä. Mihin se 10 hengen rajoitus katosi.
        Me suomalaiset olemme jotenkin kirjaimellisia.
        Sitten aamulla joku vanhempi lady mitätöi poliisin mahdollisuuden sanktioida.
        Nythän pitää totella.

        Mietin tilastointia.
        Eikö voisi sairastuneille jokin platformi, johon voisi kirjautua aidoin tiedoin.
        Siinä voisi olla luonnehdinta: loiva kotona, ankara kotona, sairaalassa.
        Sitten, mihin on ottanut yhteyttä. Pystyykö arvioimaan, mistä tartunnan sai, tartuttiko jonkun?
        Siis sellainen vapaaehtoinen tilasto. Läheisen tiedot voisi laittaa, jos tämä sallii. Oma täppänsä tälle.
        Yksi kohta voisi olla, onko tarvinnut tai saanut apua tai onko apua tarjottu.
        Saataisiin nopeasti suuruusluku äkkiä.

        Lisäys: henkilön nimi tai muut tiedot eivät tulisi näkyviin.

        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäys: henkilön nimi tai muut tiedot eivät tulisi näkyviin.

        Beng

        Tai taudinkantajilla voisi olla rinnassaan sellainen tähti.
        Ihan kuin aikoinaan oli saksassa käytössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai taudinkantajilla voisi olla rinnassaan sellainen tähti.
        Ihan kuin aikoinaan oli saksassa käytössä.

        Älä viitsi. Tuo oli tosi mautonta.
        Minä kirjoitin tilastosta, sinä kirjoitit leimaamisesta näkyvästi.

        Beng

    • Anonyymi

      Sisäministerin luulisi ymmärtävän realiteetit

      Hallituksen tiistai-iltana pidetyssä tiedotustilaisuudessa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi Suomen ulkorajojen turvaamiseen tähtäävistä toimista, mutta mainitsi myös, että rajalle saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemuksia otetaan vastaan ja käsitellään edelleen.

      – Ministeri Ohisalo pitää edelleen itsepintaisesti kiinni turvapaikanhakijoiden päästämisestä maahan, pandemiasta huolimatta. Rajat on pidettävä kiinni pandemian hillitsemiseksi eikä turvapaikkahakemuksia tule ottaa vastaan tänä aikana,

      Niin, nyt tulisi kaikken puhaltaa yhteiseen hiileen, ja niin tekevätkin jopa oppositiossa olevat, mutta vihreille ei käy.

      • Anonyymi

        Kyseessä on kansainvälinen sopimus, jonka Suomi on allekirjoittanut. Hallitus ei ole valmiuslakiin vedoten kumonnut sopimusta edes väliaikaisesti. Ei sitä niin vaan rikota.
        Toisaalta, kun rajat ovat joka suunnalla kiinni, on turvapaikan hakijoiden tulo erittäin epätodennäköistä.
        Ohisalo olisi saanut jättää asian möläyttämättä, mutta kun piti kerätä omilta pisteitä.

      • Mistä kautta ne turvapaikanhakijat Suomen rajoille asti pääsevät, kun melkein kaikilla Euroopan mailla on jo nyt rajat kiinni ja eikö Euroopan ulkorajatkin ole suljettu vihdoin viimein.

        Ei niistä enää lumpsita läpi päämääränään Suomi niinkuin vuonna 2015.
        No Ruotsista nyt saattaa tulla koronapakolaisia.

      • Anonyymi
        Tellukka kirjoitti:

        Mistä kautta ne turvapaikanhakijat Suomen rajoille asti pääsevät, kun melkein kaikilla Euroopan mailla on jo nyt rajat kiinni ja eikö Euroopan ulkorajatkin ole suljettu vihdoin viimein.

        Ei niistä enää lumpsita läpi päämääränään Suomi niinkuin vuonna 2015.
        No Ruotsista nyt saattaa tulla koronapakolaisia.

        Niinpä. Ja nyt kun Shengen ulkorajat laitetaan tiukkaan säppiin, niin Ohisalon puheet turvapaikan hakijoiden vastaanottamisesta ovat tyhjää stiignafuuliaa.

        Muistui mieleeni kaukaa menneeltä vuosikymmeneltä, kun Tampereella vasemmisto halusi julistaa Tampereen ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Se ei silloin mennyt läpi, mutta uutisesta kimmokkeen saaneena Juice Leskinen julisti oman tonttinsa ydinaseettomaksi.
        Varsin merkityksellisiä julistuksia silloista kansainvälistä sotilaspolitiittista tilannetta ajatellen.

        KokMus.

        Kun sellaisesta Ohisalon lempeydestä ja sinisilmäisyydestä tieto kiirisi Ruotsiin, niin saattaisishan täältä paperittomia (ja niitä on paljon), joitten turvapaikkahakemus on hylätty monta kertaa, tulla kokeilemaan onneaan Suomeen uudella stoorilla.
        Varmaan tullut melko määrä aikaisemminkin.

    • Anonyymi

      ne ostaa kesämökille ??

    • Anonyymi

      Tilanne on karannut päin perseheitä, päin pyllyjä, kyllä.

    • Anonyymi

      En ostanut paperia ja eilen menin ostamaan jauhelihaa, mut sekin oli loppu. Myös leivät oli loppu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6790
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4268
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3136
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      172
      3005
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1978
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1634
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1622
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1548
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1490
    Aihe