Miksi osinkoja jaetaan?

Anonyymi

Pakkomaksettavaksi tulee veroja joka vuosi kun omistaa jotain. Paljon paremmin kasvaisi korkoa korolle kun lisäisivät vaan yhtiön taseeseen.

15

227

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Periaatteessa yrityksen osakkeiden arvo perustuu siihen, että tuloksesta maksetaan omistajille osinko. Jos tulosta ei saa ulos firmasta osingon muodossa, tekee se pahaa myös pörssikurssille. Pienempien pörssiyhtiöiden osalta, joissa on edelleen perheyhtiön rakennetta jäljellä, on myös sijoittajan oikeusturvan kannalta tärkeää, että tulosta jaetaan osingon muodossa vähemmän äänivaltaisille osakkeille.

      • Anonyymi

        Maailman tunnetuin sijoitusyritys on Berkshire Hathaway , yhtiö henkilöityy Warren Buffettiin. Yhtiö on maksanut osinkoja viimeksi joskus -70 luvulla. Osakkeen arvo on noussut vuosina 1965–2018 keskimäärin 20,5 %, kun SP500 on noussut vastaavalla ajanjaksolla 9,7 %: sijoitettu 1000 dollaria vuonna 1964 olisi nyt (2018) noin 24 miljoonaa. Yhtiön sijoitusvarallisuus on luokkaa 200miljadia$.
        Sijoitusmassa on niin valtava ettei yhtiö enään pysty voittamaan indeksiä tai sitten pystyy kun yhtiöllä on normaalia suurempi käteiskassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailman tunnetuin sijoitusyritys on Berkshire Hathaway , yhtiö henkilöityy Warren Buffettiin. Yhtiö on maksanut osinkoja viimeksi joskus -70 luvulla. Osakkeen arvo on noussut vuosina 1965–2018 keskimäärin 20,5 %, kun SP500 on noussut vastaavalla ajanjaksolla 9,7 %: sijoitettu 1000 dollaria vuonna 1964 olisi nyt (2018) noin 24 miljoonaa. Yhtiön sijoitusvarallisuus on luokkaa 200miljadia$.
        Sijoitusmassa on niin valtava ettei yhtiö enään pysty voittamaan indeksiä tai sitten pystyy kun yhtiöllä on normaalia suurempi käteiskassa.

        Olisikohan siellä kupla?


    • Anonyymi

      Ja jonain päivänä, kun maanjäristys, ilkivalta tai korona ajaa yrityksen konkurssiin ei yritykseen sijoittanut henkilö olisi koskaan saanut vastinetta sijoitukselleen.

    • Anonyymi

      Yritys on saanut osakkeita vastaan rahaa liiketoiminnan pyörittämiseen ja kasvattamiseen.

      Sijoitettua pääomaa vastaan he ovat oikeutettuja saamaan osansa yrityksen voitosta ja samalla tietysti jakavat taloudellisen riskin. Osakkeenomistaja menettää sijoittamansa pääoman konkurssitapauksessa.

      Osingot ovat ikään kuin korkoa ja takaisinmaksua tälle sijoitetulle pääomalle.

      • Anonyymi

        Kun ostetaan pörssistä niin ei ostaja sijoita yritykseen mitään pääomaa.


    • Anonyymi

      Osinko on kuin siirtäis rahaa taskusta toiseen,Verot menee aina paitsi ammattiyhdistysliikkeltä ja valtiolta

    • Anonyymi

      Jos kaikista osingoita kaikilta(myös valtio) maksettaisiin 3 % veroa, valtion saama summa olisi huomattavasti isompi.

    • Anonyymi

      Ei kukaan osta osaketta jos ei saa osinkoja köyhät sijoittajat erikseen joita suurin osa...

    • Osinkojen maksaminen on pöhköä toimintaa. Osinkojen maksamisesta pitää luopua. Jokainen päättäkööt itse milloin maksavat veroa.

      • Anonyymi

        Mietitäänpä vaikka jos on ostanut Nokiaa 5 euron kurssilla ja nyt 3 euron kurssissa yhtiö päättää maksaa 90% kaikista varoistaan osinkona. Kurssi putoaa todennäköisesti 30 senttiin. Mutta, maksat aikamoiset verot vaikka olit jo ennestään tappiolla rajusti.


    • Anonyymi

      Kaksi koulukuntaa, esim ruosalainen Balder (Suomessa Sato) ei maksa, toisaalta taas esim ruotsal Axfood (ruokakauppa) maksoi nyt 92 prosenttia voitostaan, kun olivat kommunikoineet että vähintään puolet pyritään maksamaan joka vuosi osinkoina.
      Berkshire Hathaway on siis koko maailman tuntema esimerkki toisesta päästä.
      - Tosin kuin kaikki muut täällä somessa minä en tiedä kumpi on parempi! - Mutta kyllähän se aina ilahduttaa, kun etupäässä keväällä tilille kilahtaa...

      • Anonyymi

        Juu, lyhytnäköistä köyhää ne osingot ilahduttaa. Tää on fakta


    • Tuo korkoa korolle ilmiö on todella mielenkiintoinen, vaikka vähän hankalasti käsitettävä ilmiö ainakin itselleni. Yhdellä virkkeellä selitettynä korkoa korolle lasketaan seuraavasti:

      Korkoa korolle lasketaan kertomalla pääoman määrä yhdellä, johon lisätään vuosittainen korko, korotettuna korkoa korolle -ilmiön jaksojen määrällä, miinus yksi.

      Kyllähän näin lukion lyhyen matematiikan käyneenä asian jotenkin ymmärtää, vaikka talousmatematiikka jäi vähemmälle :D Ja onneksi netti on täynnä erilaisia laskureita, jotka voivat hoitaa laskemisen meidän tyhmempien puolesta.

      Täällä oli mukavan yksinkertaistettuna selitetty korkoa korolle -ilmiöstä ja muista koroista:

      https://www.saldo.com/fi-fi/blog/korkoa-korolle/

      • Anonyymi

        Minua ei ainakaan hirveästi lohduta se asia että korkoa korolle alkaa näkyä joskus sitten kun olen jo harmaahapsinen ukkeli, jos sitä päivää edes näen. Mitä sillä isolla kasalla rahaa enää siinä vaiheessa tekee? Jos se olisi kolmekymppisenä, niin olisi aikaa matkata maailmaa, käydä naisissa, pelata, juoda ja narkata. Vanhana ei enää jaksa, eikä varmaan edes kiinnosta enää tuollaiset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1109
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      194
      795
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      725
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      208
      700
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      178
      688
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      101
      646
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      40
      614
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      46
      572
    9. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      45
      529
    10. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      518
    Aihe