Korona-epidemia: Toimivatko kovat rajoitukset?

Epidemian kehityksen kuvaajaksi on tarjottu normaalijakaumaa, joka tunnetaan myös nimellä Gaussin kellokäyrä. Jos epidemia etenee luonnollista rataansa niin tartunnat eskaloituvat nopeasti, saavuttavat korkean huipun ja laantuvat sitten nopeasti. On oletettu, että jakauman huipukkuuteen voidaan vaikuttaa rajoitustoimilla, mutta ei juurikaan tartuntojen lopulliseen määrään, mistä seuraa, että jos huippu onnistutaan madaltamaan niin epidemian kesto pitenee. Pitkään jatkuvilla rajoitustoimilla on erittäin ikäviä vaikutuksia talouteen, talous voi vaikka romahtaa täysin, mikä johtaa hyvin syvään lamaan.

Epidemia on luonteeltaan diskreetti, epäjatkuva, se muodustuu yksittäisistä tartunnoista ihmisten välillä. Jos epidemia saa edetä ilman rajoituksia niin tartuntojen suuri määrä saa epidemian kuvaajan lähenemään normaalijaumaa. Rajoitustoimet rikkovat nätin symmetrisen kellokäyrän ja siihen tulee kaoottista turbulenssia, mikä tekee matemaattisten ennusteiden tekemisestä hankalaa. On turvauduttava empiiriseen seurantaan.

Oma epätieteellinen pähkäilyni menee niin, että rajoitustoimet eivät vain muuta epidemian jakauman huipukkuutta vaan rikkovat sen kokonaan niin, että tartuntojen kokonaismäärä voi jäädä vain pieneen murto-osaan rajoittamattomasti etenevästä epidemiasta. Pienet purot eivät yhdy suureksi joeksi vaan kuivuvat kukin erikseen.

Rajoitustoimiin perustuvan strategian menestys epidemian torjunnassa riippuu siitä, missä määrin epidemiaa voidaan hallita sen eri vaiheissa erilaisin keinoin. Eskalaatiovaiheen pysäyttämiseksi tarvitaan kovia massarajoituksia, jotka iskevät ankarasti talouteen. Jos kuitenkin laantumaan saatua epidemiaa voidaan pitää kurissa keinoilla, jotka rasittavat taloutta merkittävästi vähemmän niin strategia voi säästää paitsi ihmishenkiä niin myös taloutta.