Apulaisoikeusasiamies kiinnitti Kelan vakavaahuomiota

Toimeentulotuen maksaminen vuokranantajalle
https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/4876/2019

Sama toistuva virhe 3 kertaa.
"Kela on selvityksessään myöntänyt päätösten täytäntöönpanossa tapahtuneet virheensä ja pahoitellut kantelijalle aiheutunutta haittaa päätösten täytäntöönpanossa tapahtuneiden virheiden johdosta."
Asiakkaalle ei myönnetä virheitä juuri koskaan eikä edes pahoitella vaan siellä on yleensä "turpakiinni"-taktiikka käytössä. Sitten vasta pahoitellaan laillisuusvalvojalle ja jos on ihan pakko niin myönnetään virheet. Usein pahoittelu koskee virheistä kiinni jäämistä.

"Pääsääntö edellä mainitun lainkohdan mukaan on se, että tuki maksetaan hakijalle itselleen. Tuen maksaminen muulle kuin hakijalle itselleen edellyttää erityistä syytä."
Syyn pitä olla siten todellinen, ei virkanilkin keksimä. Vaikka ei tuossa kyllä ole syytä kerrottu kun ei virkanilkin kusipäisyyttä voi oikein tunnustaa, eikä se ole edes lain tarkoittama erityinen sykään.

"Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan mukaan salassa pidettäviä ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja sosiaalihuollon asiakkaasta tai työhallinnon henkilöasiakkaasta sekä tämän saamasta etuudesta tai tukitoimesta taikka sosiaalihuollon palvelusta tai työhallinnon henkilö-asiakkaan palvelusta taikka tietoja henkilön terveydentilasta tai vammaisuudesta taikka hänen saamastaan terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelusta taikka tietoja henkilön seksuaalisesta käyttäytymisestä ja suuntautumisesta."
Salassapitorikos??
Tuo asiakkaan julkisuuslain antama suoja on tuosa jätetty huomiotta. Kela ei yleensä välitä asiakkaan laillisista oikeuksista muutenkaan.

"Kelan selvityksessä ei ole otettu kantaa siihen,sisältyikö kantelijalle annettuihin päätöksiin perusteet toimeentulotuen poikkeukselliselle maksamiselle tai ilmoitettiinko asiasta muuten kantelijalle.Tämä on nähdäkseni ymmärrettävästi voinut herättää kantelijassa epäilyn siitä, että hakemuksia ei ole käsitelty hallintolain edellyttämällätavalla.Katson, että Kela on päätöksiä tehdessään ja niitä toimeenpantaessa toiminut huolimattomasti ja asiakkaan oikeuksia vaarantaen. Kelan virheellisellä menettelyllä on aiheutettu kantelijalle lisäksi vaivaa ja huolta. Kun Kela on suorittanut selvityksensä mukaan toimeentulotukea vuokranantajalle vain osaan vuokrasta, on menettely edellyttänyt kantelijalta ylimääräisiä toimenpiteitä vuokran maksamisessa. Kelan menettely on lisäksi perusteettomasti puuttunut kantelijan yksityisyyteen, kun Kela on täytäntöönpanon virheitten johdosta tosiasiassa luovuttanut tietoja kantelijan salassa pidettävästä sosiaalihuollon asiakkuudestakantelijan vuokranantajalle."
Varsin tyypillistä Kelan virkanilkkien perseilyä tuokin on, eli normaali käytäntö joka tuskin muuttuu.

4

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö eläkeläisellä ole muuta tekemistä kuin KELAileminen?

      • On paljon muutakin tekemistä eikä ihan kaikkia Kelan perseilyitä edes jouda seuraamaan. Viime kuussa tein viimeksi kantelun Kelan perseilystä oikeuskanslerille ja siellä on yksi viime marraskuussa tehty kantelu tutkittavana. Sitten on vielä ne aktiivimallivalitukset vakuutusoikeudessa joten ihan vähällä ei Kela-parka selviä. Muotovirheitä oli niissä Kelan automaattipyövelin päätöksissä.


    • Anonyymi

      Sul ei ainakaan paitsi viinan juonti

      • Anonyymi

        Ja hyvin maistuu. Ei muuten lopu pätäkät kesken jos tekee mieli litkiä todella pitkän kaavan mukaan.

        Mites siellä?

        Ei betalasta taida hörhöllä olla?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      89
      3864
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      25
      2166
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2072
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      87
      1674
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      354
      1541
    6. Varoitus kyläläisille Suomussalmella

      Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo
      Suomussalmi
      16
      1233
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      94
      1209
    8. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      93
      1150
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1005
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      946
    Aihe