Toinen burn-out tulossa.

Mulla oli burnout, oli kauheeta.

Ei se minun mielestäni ole mistään ammatista tai sen "paremmuudesta" kiinni tuleeko burn-out vai ei, sille altistavat mm. huono työilmapiiri, huonosti suunniteltu ja määritelty työnkuva, liian vähäiset resurssit suhteessa vaadittuihin tehtäviin sekä ihmisen taipuvaisuus tunnollisuuteen ja liika vaativuus itseä kohtaan. Kuulostaa siltä, että olet ajautumassa sille tielle ja kannattaa yrittää kääntää kelkka nyt kun itsekin sen huomaat.

Liian moni kyllä pelkää tuota sairauspoissaoloasiaa ja mielestäni esimies, joka ei ymmärrä henkisen jaksamisen merkitystä työntekijän hyvinvoinnille ei ole tehtäviensä tasalla. Itselläni oli onneksi aikoinaan mitä parhain esimies, joka keskusteli ja kuunteli minua murheideni keskellä ja auttoi näin minua osaltaan parantumaan. Siitä olen hänelle ikuisesti kiitollinen ja sen monesti hänelle kertonut. Ja kyse oli ihan perus "duunarihommasta".

Kyllähän tuossa sinun tilanteessasi kannattaa yrittää vaan asiasta puhua avoimesti kaikkein luotettavimmalle ihmiselle siellä ja mielellään itse esimiehelle. Tai työterveyshuollossa, jos sellainen on. Tai aloittaa vaikka terveysaseman psykiatrisesta sairaanhoitajasta, jos työterveyshuoltoon ei pääse juttelemaan. Kunhan puhuu jollekin eikä jää vain odottamaan sitä päivää, kun ei enää jaksa.

Nuorten keskuudessa nuo burn-outit on hyvinkin yleisiä, koska vaaditaan niin paljon, kaikkialla epävarmuutta, kouluissa sekä työpaikoilla kiusataan.. Ja kun kokoaikatöissä on niin pitäisi pystyä tekemään useamman ihmisen työt.

Itselle tullut pahimmat burn-outit ihan töiden hakemisesta, koska se on mennyt niin koko aika niin paljon vaikeammaksi ja jossain vaiheessa ihminen ei enää vain jaksa aina torjutuksi tai syrjityksi tulemista.
Todella harvoin se itse työ uuvuttaa, vaan se ympäristö missä töitä pitää jaksaa tehdä. Siihen sosiaaliseen ympäristöön etenkin puututaan todella huonosti sillä välin kun muita terveyshaittoja tarkkaillaan säännöllisesti.

Todellinen pullamössösukupolvi on se jolle kaikki on tullut niin helposti, ettei ole tarvinnut edes rasittua ja voi kiusata nuorempiaan vain sen takia kun ovat vanhempia ja siksi parempi arvoisia. Eivät vain valtaistuimeltaan sitä näe kuinka helppoa heillä on ollut ja syyttävät kaikesta huonosta muita, vaikka yhteispeliähän tässä maailmassa pitäisi pelata.

Minusta tuntuu myös, että uudet työntekijät ajaa kohta taas mut loppuun. Taustalla on aapumusta ja uusien työntekijöiden perehdytys vie paljon aikaa ja samalla pitäisi hoitaa oma työt, joissa aikataulut painaa päälle (teemme eri tehtäviä).
Rassaa myös uusien työntekijöiden oma-aloitteisuuden puute, kun saman asian saa ohjeistaa sähköpostilla kolmeenkin kertaan ja silti ei mene perille.
Itse olen alemman tason työntekijä ja alkaa palaa hermo myös jatkuvaan puhelimella rimputteluun. Kalenterit on keksitty, että sieltä näemme toistemme sen hetkiset työt ja rimputtelu ei nopeuta asiaan palaamista, jos olen toisaalla varattuna. No esimiehelle se minua ylempien perehdytys kuuluisi, mutta ei useinkaan nuo tehtävät häntä nappaa.

Ei sillä ole mitään väliä mitä työnantaja ajattelee jos on oikeasti kuumeessa. Työpaikalle ei saa mennä sairaana. Oma (ja läheistesi) hyvinvointisi on tärkein. Vastuuntuntoisuus ei ole kaikkien mielestä työssä tärkeintä. Jotkut vain surffailevat päivät tehden minimihommat ja suhmuroivat siinä sivussa. Heitä voi miellyttää vain olemalla hyvä vitsailija... Ehkä. Mutta miksi haluaisit miellyttää heitä?

Minä sain burn outin hoitotyössä, en siis ollut mitenkään "paremmassa ammatissa". Tavallinen sairaanhoitaja mutta olen erittäin kova ja vaativa itseäni kohtaan ja vaadin myös muilta 100%.
Kävi niin että kun en vonut hyväksyä toisten työpanosta otin harteilleni aivan liikaa ja uuvuin se kuorman alle. Ja tämä tapahtui kaksi kertaa. Toinen kerta johti kokonaiseksi vuodeksi sairauslomalle enkä pystynyt palaamaan entiseen työhöni. En koskaan toipunut kokonaan.
Perfektionstinen luonteeni on kiroukseni, tiedän sen mutta siitä on vaikea päästä. Lisäksi kasaan kaikki kuormat omille niskoilleni ja vaadin itseltäni mahdottomia.
Vaihdoin alaa ja nyt työskentelen eläinten parissa, olen eläinlääkärin vastaanottoapulainen ja avustan tarvittaessa. Tässä työssä pystyn olemaan rennompi ja koska rakastan eläimiä se auttaa minua valtavasti.