Pari rantalomakohdetta on valtion eristämiä ja rankasti sotilaallisesti vartioituja ja siten kohtuullisen turvallisia.
Turismi on melkein kokonaan kuollut jo ennen koronaa jyrkän linjan muslimien otettua vallan. He haluaisivat teurastaa kaikki valkoiset kristityt.
Ymmärrän tämän mainiosti koska heidän Koraaninsa siihen käskee ja kunnioitan heidän uskontoaan.
Kohta turistit pääsevät jälleen teurastettaviksi Egyptiin.
30
1963
Vastaukset
- Anonyymi
Näinhan se menee .
-ei se nyt ihan hirveetä ole , ainakaan SUDANIIN VERRATTUNA. - Anonyymi
Huomaan, ettet ole perehtynyt Egyptin tilanteeseen laisinkaan eikä sinulla ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta matkailusta kyseisessä maassa.
Jyrkän linjan muslimit eivät ole vallassa Egyptissä. Mursi syrjäytettiin monta vuotta sitten. Asuin koko viime talven Egyptissä eikä kukaan yrittänyt teurastaa minua. Päinvastoin "tavalliset" egyptiläiset ovat ystävällisiä ja rauhaarakastavia avuliaita aatuja. Egypti on yksi niistä harvoista muslimimaista, joissa suuri enemmistö suvaitsee kristinuskon tasavertaisena islamin kanssa. Siellähän asuu monta miljoonaa koptia vaikka ovatkin vähemmistö tätä nykyä. Esimerkiksi koptien juhlapyhät kuten pääsiäinen ovat vapaapäiviä kansallisesti, myös muslimeille.
Länsimaisiin turisteihin heidän uskonnostaan riippumatta kohdistuu ajoittain hyökkäyksiä. Tekijöinä ovat samanlaiset terroristit kuin muuallakin maailmassa. Mielestäni Egyptissä matkailu ei ole nykyaikana yhtään sen vaarallisempaa kuin esim Turun torilla käyminen, jossa pari vuotta sitten riehui mies puukon kanssa ja tappoi ihmisiä.
Neuvo nazille: tutustu ensin faktoihin ja ilmaise vasta sitten mielipiteesi. Kiitos.- Anonyymi
Nasu ja faktat eivät oikein koskaan kohtaa. Kaverin maailmankuva on aika vajavainen.
Anonyymi kirjoitti:
Nasu ja faktat eivät oikein koskaan kohtaa. Kaverin maailmankuva on aika vajavainen.
Perustan väitteeni faktoihin. Koraani KÄSKEE tappamaan kaikki vääräuskoiset paitsi jos he ovat juuri sillä hetkellä muslimien pyhäkköjen edustoilla. Silloin heitä voidaan jättää henkiin.
Poikkeus voidaan tehdä myös silloin jos vääräuskoiset suostuvat maksamaan muslimeille veroa eli alistumaan orjuuteen.
Epäileviä tuomaita kehotan matkustamaan juuri nyt yksin tai vaimon kanssa esim. Kairoon.
Teitä syljetään eikä turvallisuuttanne takaa kukaan missään olosuhteissa.
Tervemenoa tutustumaan; minä olen tuolla käynyt 2 x....- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Perustan väitteeni faktoihin. Koraani KÄSKEE tappamaan kaikki vääräuskoiset paitsi jos he ovat juuri sillä hetkellä muslimien pyhäkköjen edustoilla. Silloin heitä voidaan jättää henkiin.
Poikkeus voidaan tehdä myös silloin jos vääräuskoiset suostuvat maksamaan muslimeille veroa eli alistumaan orjuuteen.
Epäileviä tuomaita kehotan matkustamaan juuri nyt yksin tai vaimon kanssa esim. Kairoon.
Teitä syljetään eikä turvallisuuttanne takaa kukaan missään olosuhteissa.
Tervemenoa tutustumaan; minä olen tuolla käynyt 2 x....Kuinka hyvin tämä nazi on tutustunut Koraaniin? Onko lukenut sen kannesta kanteen vaiko lukenut joitain irrallisia säkeitä joiltain propaganda-sivustoilta? Keitä ovat nämä vääräuskoiset, joihin nazi viittaa??? Nähdäkseni eivät ainakaan kristittyjä ja juutalaisia, jotka islamin uskon mukaan ovat oikeaoppisia uskovaisia. Salliihan Koraani mm. avioliiton muslimin ja kristityn/juutalaisen välillä. Lisäksi Koraani ja islamin usko tunnustaa Jeesuksen samanlaiseksi profeetaksi kuin islamin uskon profeetan Muhammedin.
Suurin osa islamin uskoisista irtisanoutuu terroristijärjestöistä kuten isis ja taleban, jotka fanaattisesti julistavat uskoaan islamin nimissä. Normaalit islamiin uskovat pitävät heitä vääräuskoisina hylkiöinä.
Minulla ei ole mitään pelkoa matkustaa takaisin Kairoon heti kun se on mahdollista ja korona-viruksen aiheuttamat esteet hellittävät.
Olen asunut Kairossa ja matkustanut sinne noin kerran vuodessa viimeisten 20 vuoden ajan. Rikollisuus on siellä hyvin vähäistä verrattuna Suomeen: ei pahoinpitelyjä, ei varkauksia, ei raiskauksia siihen malliin kuin Suomessa. Kannattaa kuitenkin noudattaa varotoimenpiteitä kuten aina ulkomaille matkustaessa eli ei kannata leveillä rahoillaan tai esiintyyä huomiotaherättävästi taikka halveksua erilaista kulttuuria.
Jokaisen omalla käytöksellä on paljon vaikutusta siihen, miten häntä kohdellaan tai miten hänet vastaanotetaan maassa, johon hän menee turistina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka hyvin tämä nazi on tutustunut Koraaniin? Onko lukenut sen kannesta kanteen vaiko lukenut joitain irrallisia säkeitä joiltain propaganda-sivustoilta? Keitä ovat nämä vääräuskoiset, joihin nazi viittaa??? Nähdäkseni eivät ainakaan kristittyjä ja juutalaisia, jotka islamin uskon mukaan ovat oikeaoppisia uskovaisia. Salliihan Koraani mm. avioliiton muslimin ja kristityn/juutalaisen välillä. Lisäksi Koraani ja islamin usko tunnustaa Jeesuksen samanlaiseksi profeetaksi kuin islamin uskon profeetan Muhammedin.
Suurin osa islamin uskoisista irtisanoutuu terroristijärjestöistä kuten isis ja taleban, jotka fanaattisesti julistavat uskoaan islamin nimissä. Normaalit islamiin uskovat pitävät heitä vääräuskoisina hylkiöinä.
Minulla ei ole mitään pelkoa matkustaa takaisin Kairoon heti kun se on mahdollista ja korona-viruksen aiheuttamat esteet hellittävät.
Olen asunut Kairossa ja matkustanut sinne noin kerran vuodessa viimeisten 20 vuoden ajan. Rikollisuus on siellä hyvin vähäistä verrattuna Suomeen: ei pahoinpitelyjä, ei varkauksia, ei raiskauksia siihen malliin kuin Suomessa. Kannattaa kuitenkin noudattaa varotoimenpiteitä kuten aina ulkomaille matkustaessa eli ei kannata leveillä rahoillaan tai esiintyyä huomiotaherättävästi taikka halveksua erilaista kulttuuria.
Jokaisen omalla käytöksellä on paljon vaikutusta siihen, miten häntä kohdellaan tai miten hänet vastaanotetaan maassa, johon hän menee turistina.Monet ihmiset ja myös muslimit sanovat Islamin olevan rauhanomainen ja suvaitsevainen uskonto ja että terroriteot ovat vastoin koraanin opetuksia. Kun tutkii Islamin uskon syntyä ja sen alkuhistoriaa sekä koko Islamin historian ajanjaksoa, niin se on ollut historiansa alusta asti väkivaltainen poliittis-uskonnollinen järjestelmä. Islamin uskonnollinen teologia ja laki velvoittavat muslimeita harjoittamaan väkivaltaa uskottomia (ei-muslimeita) kohtaan. Islam on uskonnollinen ja poliittinen järjestelmä, jonka päämäärä on asettaa Islam hallitsemaan koko maailmaa.
Abdullah Al-Araby (Director, The Pen vs. The Sword Publications) on sanonut, että muslimiterroristit, jotka vahingoittavat toisia noudattavat todellista Islamia, jota Muhammed seuraajineen harjoittivat Islamin alkuvaiheissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet ihmiset ja myös muslimit sanovat Islamin olevan rauhanomainen ja suvaitsevainen uskonto ja että terroriteot ovat vastoin koraanin opetuksia. Kun tutkii Islamin uskon syntyä ja sen alkuhistoriaa sekä koko Islamin historian ajanjaksoa, niin se on ollut historiansa alusta asti väkivaltainen poliittis-uskonnollinen järjestelmä. Islamin uskonnollinen teologia ja laki velvoittavat muslimeita harjoittamaan väkivaltaa uskottomia (ei-muslimeita) kohtaan. Islam on uskonnollinen ja poliittinen järjestelmä, jonka päämäärä on asettaa Islam hallitsemaan koko maailmaa.
Abdullah Al-Araby (Director, The Pen vs. The Sword Publications) on sanonut, että muslimiterroristit, jotka vahingoittavat toisia noudattavat todellista Islamia, jota Muhammed seuraajineen harjoittivat Islamin alkuvaiheissa.Mielenkiintoista, että on ajauduttu keskustelemaan islamin uskon historiasta kun alkuperäinen aihe on Egyptin nykytilanne. Aina löytyy kirjoituksia vahvistamaan omia ennakkoluuloisia mielipiteitä. Huom! Ne ovat kyseisen kirjoittajan omia mielipiteitä. Uskokoon ken tahtoo. Missä on omakohtainen kokemus?
Uskonsotia on käyty maailman sivu. Kristitittyjen oma "pesäkään" ei ole puhdas. 1000-1200 luvuilla paavin hyväksymät ristiretket kävivät pyhää sotaa pakanakansoja vastaan tappaen miljoonia ihmisiä. Eivät sotineet pelkästään islamin uskoisia vastaan vaan kaikkia pakanallisina pitämiään maita vastaan kuten esim Suomi! 1100-luvulla keksivät vielä INKVISITION tappamaan harhaoppisina ja noitina pitämiään. Egyptin yrittivät vallata vuonna 1219 mutta eivät onnistuneet.
Nazi väittää käyneensä Egyptissä 2x. Ihmettelen, miksi meni toisen kerran jos hänen mielestään siellä syljetään eikä turvallisuutta takaa kukaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, että on ajauduttu keskustelemaan islamin uskon historiasta kun alkuperäinen aihe on Egyptin nykytilanne. Aina löytyy kirjoituksia vahvistamaan omia ennakkoluuloisia mielipiteitä. Huom! Ne ovat kyseisen kirjoittajan omia mielipiteitä. Uskokoon ken tahtoo. Missä on omakohtainen kokemus?
Uskonsotia on käyty maailman sivu. Kristitittyjen oma "pesäkään" ei ole puhdas. 1000-1200 luvuilla paavin hyväksymät ristiretket kävivät pyhää sotaa pakanakansoja vastaan tappaen miljoonia ihmisiä. Eivät sotineet pelkästään islamin uskoisia vastaan vaan kaikkia pakanallisina pitämiään maita vastaan kuten esim Suomi! 1100-luvulla keksivät vielä INKVISITION tappamaan harhaoppisina ja noitina pitämiään. Egyptin yrittivät vallata vuonna 1219 mutta eivät onnistuneet.
Nazi väittää käyneensä Egyptissä 2x. Ihmettelen, miksi meni toisen kerran jos hänen mielestään siellä syljetään eikä turvallisuutta takaa kukaan?Paavin porukka sentään tuli järkiinsä jo aikoja sitten, mutta nämä allahu fukbarit on juuttuneet pyysyvästi sinne 600-luvulle!
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, että on ajauduttu keskustelemaan islamin uskon historiasta kun alkuperäinen aihe on Egyptin nykytilanne. Aina löytyy kirjoituksia vahvistamaan omia ennakkoluuloisia mielipiteitä. Huom! Ne ovat kyseisen kirjoittajan omia mielipiteitä. Uskokoon ken tahtoo. Missä on omakohtainen kokemus?
Uskonsotia on käyty maailman sivu. Kristitittyjen oma "pesäkään" ei ole puhdas. 1000-1200 luvuilla paavin hyväksymät ristiretket kävivät pyhää sotaa pakanakansoja vastaan tappaen miljoonia ihmisiä. Eivät sotineet pelkästään islamin uskoisia vastaan vaan kaikkia pakanallisina pitämiään maita vastaan kuten esim Suomi! 1100-luvulla keksivät vielä INKVISITION tappamaan harhaoppisina ja noitina pitämiään. Egyptin yrittivät vallata vuonna 1219 mutta eivät onnistuneet.
Nazi väittää käyneensä Egyptissä 2x. Ihmettelen, miksi meni toisen kerran jos hänen mielestään siellä syljetään eikä turvallisuutta takaa kukaan?Hra Anonyymi kummasteli miksi olen käynyt Kairossa 2 kertaa.
Kiitän toki kysymyksestä.
Rakastan muinaishistoriaa joka on todellakin sydäntäni lähellä. Näkemykseni tälläkin alallakin poikkeaa merkittävästi nykyisestä poliittisen värittyneestä tieteestä tällä alalla.
Vaaransin oman ja ex- vaimoni n:o 2:n hengen menemällä Kairoon joka oli minulle toinen kerta.
Halusin esitellä vaimolleni pyramidit sekä Kairon kansallismuseon aarteita jotka ovat huikaisevia. Kävin myös Bosnian kaivauksilla 3 vuotta sitten.
JuuTuupista on poistettu valtaisia määriä videoita joissa raivostunut kansanjoukko on hyökännyt hunnuttamattomia naisturisteja vastaan.
Voidaan tietysti sanoa että oma on vikansa koska eivät pukeutuneet muslimien hyväksymiin säkkeihin.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Hra Anonyymi kummasteli miksi olen käynyt Kairossa 2 kertaa.
Kiitän toki kysymyksestä.
Rakastan muinaishistoriaa joka on todellakin sydäntäni lähellä. Näkemykseni tälläkin alallakin poikkeaa merkittävästi nykyisestä poliittisen värittyneestä tieteestä tällä alalla.
Vaaransin oman ja ex- vaimoni n:o 2:n hengen menemällä Kairoon joka oli minulle toinen kerta.
Halusin esitellä vaimolleni pyramidit sekä Kairon kansallismuseon aarteita jotka ovat huikaisevia. Kävin myös Bosnian kaivauksilla 3 vuotta sitten.
JuuTuupista on poistettu valtaisia määriä videoita joissa raivostunut kansanjoukko on hyökännyt hunnuttamattomia naisturisteja vastaan.
Voidaan tietysti sanoa että oma on vikansa koska eivät pukeutuneet muslimien hyväksymiin säkkeihin.Hyvää päivää sentään! Puhutaanko tässä Egyptistä , maasta, jossa olen asunut ja josta minulla on kokemusta 20 vuotta?
En ole koskaan pukeutunut säkkiin saati pitänyt mitään rättiä päässäni. Kukaan, ei koskaan, ei missään Egyptissä ole hyökännyt kimppuuni, raiskannut minua eikä varastanut minulta yhtään mitään. Olen sentään kiertänyt omatoimisesti ympäri Egyptiä Marsa Matruhista (lähellä Libyan rajaa) Alexandriaan, pitkin Punaisen meren rannikkoa Port Said'sta alaspäin Sueziin asti, lisäksi Luxoriin ja Assuaniin Kairosta, jossa asustelen yleensä.
Oman kokemukseni mukaan naispuolisia, vähäpukeisia turisteja lähestyvät iskemismielessä nuoret urokset, joista kyllä pääsee eroon olemalla päämäärätietoinen ja epäkohtelias. Sanomalla esim. että häivy. Eikö näin ole muissakin turistirysäpaikoissa muissakin turistikohteissa, muissakin maissa? Ainakin minua on suorastaan ahdisteltu yhdessä Turkin rantalomakohteessa paljon enemmän kuin Egyptissä ikinä.
Juu tuubista en tiedä.Minulla ei ole aikaa roikkua siellä. Mutta koskaan, ikinä ei tietojeni mukaan raivostunut kansanjoukko ole hyökännyt naisturesteja vastaan Egyptissä. Jos nimimerkillä nazi on parempaa tietoa niin eikun faktat pöytään. Nazi kertoo vaarantaneensa oman ja vaimonsa hengen menemällä Kairoon rakkaudesta (?) muinaishistoriaan. Vaara ei nähtävästi ollut suuri kun vieläkin täällä kirjoittelee Egypti vihamielisiä viestejä?
- Anonyymi
nasu taas liikkeellä
- Anonyymi
Nasu nyt on Koraania tulkinnut natsionalistimedian mukaisesti ennenkin. Totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Mutta kertoo tietysti aika paljon kaverin ajatuksenjuoksusta (tai juoksemattomuudesta).
- Anonyymi
Ottaa pattiin tämmöiset raflaavat otsikot vailla todellista tietoa.
- Anonyymi
Ottaa päähän nää islamin hyysärit, jopa irtopäähän!
Anonyymi kirjoitti:
Ottaa päähän nää islamin hyysärit, jopa irtopäähän!
Hienoa jos saan aikaan raivoa näissä Islamin hyysäreissä. Painukoot kaikki sinne omiensa keskuuteen, pysykööt siellä ja kirjoitelkoot sikäläisille palstoille.
Minä vihaan ja inhoan Islamia sekä aivan kaikkea mitä se edustaa.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Hienoa jos saan aikaan raivoa näissä Islamin hyysäreissä. Painukoot kaikki sinne omiensa keskuuteen, pysykööt siellä ja kirjoitelkoot sikäläisille palstoille.
Minä vihaan ja inhoan Islamia sekä aivan kaikkea mitä se edustaa.Hoh hoijakkaa. Henkilö, joka on siis matkustanut vihapäissään (?) pääosin islamilaiseen maahan (Egypti) peräti kaksi kertaa (!), ilmoittaa vihaavansa islamia sekä kaikkea mitä se edustaa. Täten hän myös vihaa kaikkia islamin uskoa harjoittavia ihmisiä, joita on noin 1,5 miljardia koko maailman väestöstä. Viha on mielestäni pelkoa sellaista kohtaan, mitä vihaaja ei ymmärrä eikä ole oikeasti perehtynyt tosiasioihin. Vihaaja antaa omille ennakkoluuloilleen vallan ja katsoo oikeutetuksi solvata muita niiden pohjalta. Lisäksi heittelee tässäkin ketjussa valheellisia väittämiä kuten että Egyptissä raivostunut kansanjoukko olisi muka hyökännyt naisturisteja vastaan mutta ei pyynnöstäni huolimatta ole esittänyt mitään tosiasioita valheelleen.
Kukin omalla kohdallaan arvioikoon tämän ketjun aloittajan tarkoitusperiä ja hänen esittämiensä väitteiden todenperäisyyttä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoh hoijakkaa. Henkilö, joka on siis matkustanut vihapäissään (?) pääosin islamilaiseen maahan (Egypti) peräti kaksi kertaa (!), ilmoittaa vihaavansa islamia sekä kaikkea mitä se edustaa. Täten hän myös vihaa kaikkia islamin uskoa harjoittavia ihmisiä, joita on noin 1,5 miljardia koko maailman väestöstä. Viha on mielestäni pelkoa sellaista kohtaan, mitä vihaaja ei ymmärrä eikä ole oikeasti perehtynyt tosiasioihin. Vihaaja antaa omille ennakkoluuloilleen vallan ja katsoo oikeutetuksi solvata muita niiden pohjalta. Lisäksi heittelee tässäkin ketjussa valheellisia väittämiä kuten että Egyptissä raivostunut kansanjoukko olisi muka hyökännyt naisturisteja vastaan mutta ei pyynnöstäni huolimatta ole esittänyt mitään tosiasioita valheelleen.
Kukin omalla kohdallaan arvioikoon tämän ketjun aloittajan tarkoitusperiä ja hänen esittämiensä väitteiden todenperäisyyttä.Taitaa sama puolentoista miljardia olla kristittyjä, joita islamilaiset vihaavat kuin ruttoa, ja pyrkivät kaikin voimin nuo tuhoamaan. Eli aika tasoissa taidetaan olla.
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa sama puolentoista miljardia olla kristittyjä, joita islamilaiset vihaavat kuin ruttoa, ja pyrkivät kaikin voimin nuo tuhoamaan. Eli aika tasoissa taidetaan olla.
Egyptiläiset väkijoukot raiskasivat ainakin 91 naista Kairon Tahirin aukiolla:
https://www.youtube.com/watch?v=Jed-IYMC8Sc
Nytkö pidät pääsi kiinni maan turvallisuudesta?- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Egyptiläiset väkijoukot raiskasivat ainakin 91 naista Kairon Tahirin aukiolla:
https://www.youtube.com/watch?v=Jed-IYMC8Sc
Nytkö pidät pääsi kiinni maan turvallisuudesta?Haloo nazi! Olet koko ajan väittänyt, että raivostunut kansanjoukko olisi hyökännyt NAISTURISTEJA vastaan! Missä on se video???
Viestiisi liittämässä linkissä islaminuskoiset miehet ovat käyneet samanuskoisten kimppuun. En sano, että se on oikein. Kyseessä nuoret huimapäät, jotka ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen (suuret väkijoukot). Tässäkö nyt aletaan esittämään raiskaustilastoja eri maista?
Mielestäni linkittämäsi video ei tue väitettäsi, että kansanjoukko olisi hyökännyt NAISTURISTEJA vastaan. Anonyymi kirjoitti:
Haloo nazi! Olet koko ajan väittänyt, että raivostunut kansanjoukko olisi hyökännyt NAISTURISTEJA vastaan! Missä on se video???
Viestiisi liittämässä linkissä islaminuskoiset miehet ovat käyneet samanuskoisten kimppuun. En sano, että se on oikein. Kyseessä nuoret huimapäät, jotka ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen (suuret väkijoukot). Tässäkö nyt aletaan esittämään raiskaustilastoja eri maista?
Mielestäni linkittämäsi video ei tue väitettäsi, että kansanjoukko olisi hyökännyt NAISTURISTEJA vastaan.Niin.
Eihän musliminaisilla ole edes koiran asemaa joten mitä vitun väliä.
"Kyseessä olivat nuoret huimapäät jotka käyttivät tilannetta hyväkseen."- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Niin.
Eihän musliminaisilla ole edes koiran asemaa joten mitä vitun väliä.
"Kyseessä olivat nuoret huimapäät jotka käyttivät tilannetta hyväkseen."Mielestäni kyllä sillä on väliä josko koskaan, missään ikinä raiskataan minkä hyvänsä uskonnon naisia mutta tässä ketjussa ei mielestäni ole kysymys siitä vaan siitä, että nazi esittää toistuvasti väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa eikä hänellä ole esittää mitään faktaa perusteeksi väitteilleen!
Esimerkisi hänen väitteensä, että raivostunut kansanjoukko olisi hyökännyt NAISTURISTEJA vastaan Egyptissä! Vaan kun ei pidä paikkaansa. Laittaa tänne linkin videosta, jossa eiEI RAISKATA NAISTURISTEJA saadakseen huomion pois ei-todesta väittämästään. Se siitä hänen laukomistaan totuuksista....
Ja nytkö alkaa muka puolustamaan musliminaisia kun on ilmoittanut vihaavansa ja inhoavansa islamia ja kaikkea mitä se edustaa?
- Anonyymi
Tuo on aika pientä verrattuna Thaimaan sisäiseen ihmiskauppaan ja naisten seksiorjuutukseen, jota nasukin toimillaan tukee.
https://en.wikipedia.org/wiki/Sex_trafficking_in_Thailand91 joukkoraiskausta yhden illan aikana!
Montako niitä oli todellisuudessa? Sitä emme saa koskaan tietää; ehkä niitä oli 500?
Poliisit eivät ota muslimimaissa raiskausilmoituksia edes vastan, sanovat ämmille että pysykää kotona.
Useimmissa tapauksissa raiskattu nainen tapetaan isän ja veljien toimesta koska on aiheuttanut käytöksellään perheellensä häpeää.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
91 joukkoraiskausta yhden illan aikana!
Montako niitä oli todellisuudessa? Sitä emme saa koskaan tietää; ehkä niitä oli 500?
Poliisit eivät ota muslimimaissa raiskausilmoituksia edes vastan, sanovat ämmille että pysykää kotona.
Useimmissa tapauksissa raiskattu nainen tapetaan isän ja veljien toimesta koska on aiheuttanut käytöksellään perheellensä häpeää.Niin. Emme saa koskaan tietää. Ehkä niitä oli vain jokunen. Muslimaissahan poliisit eivät ota raiskausilmoituksia edes vastaan erään täällä kirjoittavan mukaan. Kaikki muslimaathan ovat samanlaisia ihan niinkuin kaikki Euroopan maat ovat samanlaisia tai kuten koko Amerikan mantere maineen on samanlainen. Ihan kiva näin suomalaisena tulla rinnastetuksi esim valkovenäläisiin tai romanialaisiin. Että silleen.
- Anonyymi
puhuu mies joka tukee rahallisesti thaimaan ihmiskauppaa ja naisten seksiorjuuttamista.
- Natsi
91 ilmoitettua joukkoraiskausta yhdessä illassa Tahirin aukiolla. Todellisuudessa niitä oli siiis satoja?
Islamisoitunut suomalainen älykääpiö sanoi että kyseessä olivat nuoret huimapäät (!) jotka olivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen.!
Just. - Anonyymi
Natsi kirjoitti:
91 ilmoitettua joukkoraiskausta yhdessä illassa Tahirin aukiolla. Todellisuudessa niitä oli siiis satoja?
Islamisoitunut suomalainen älykääpiö sanoi että kyseessä olivat nuoret huimapäät (!) jotka olivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen.!
Just.Mistä luku 91 tulee jos kerran mielestäsi poliisi ei edes ota raiskausilmoituksia vastaan??? Ja mistä tiedät, että niitä oli satoja? Faktat pöytään, kiitos! Huom! Mutu ei ole fakta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä luku 91 tulee jos kerran mielestäsi poliisi ei edes ota raiskausilmoituksia vastaan??? Ja mistä tiedät, että niitä oli satoja? Faktat pöytään, kiitos! Huom! Mutu ei ole fakta.
Nasun luetun ymmärtäminen on aika heikoissa kantimissa, ainakin Koraanin suhteen. Faktoja nasulta on aika turha odottaa.
Anonyymi kirjoitti:
Nasun luetun ymmärtäminen on aika heikoissa kantimissa, ainakin Koraanin suhteen. Faktoja nasulta on aika turha odottaa.
Olen kyllä lukenut Koraania mitä monet teistä eivät taatusti ole tehneet.
Se on viisaiden kirja joka on pilattu viime aikoina tehdyillä järjettömillä lisäyksillä.
Olen vaihtanut nimimerkkiäni yleisön vaatimuksesta sanailee ent. nazi.- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Olen kyllä lukenut Koraania mitä monet teistä eivät taatusti ole tehneet.
Se on viisaiden kirja joka on pilattu viime aikoina tehdyillä järjettömillä lisäyksillä.
Olen vaihtanut nimimerkkiäni yleisön vaatimuksesta sanailee ent. nazi.Erinomaista todellista tietoa välität Egyptistä. Tässä vielä esimerkkinä turvallisuustilastotietoa Kairosta:
Turvallisuusindeksiarvot:
Yleinen: 50/100 (heikompi kuin Suomen keskiarvo 74)
Turvallisuus päiväsaikaan: 73/100 (heikompi kuin Suomen keskiarvo 86)
Turvallisuus yöaikaan: 50/100 (heikompi kuin Suomen keskiarvo 69)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481218Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39812