Peukutuksen nykyjärki

Anonyymi

Se on ihan alapäästä. Voi antaa vain ja ainoastaan plussaa. Mikä tarkoittaa sitä, että kehnoa aloitusta ei voi kritisoida muutoin kuin antamalla kritisoivaa vastausta eli häirikkö saa havittelemaansa huomiota. Sitten kritisointia peukutetaan. Siis haukkumista. Ei vaikuta jären fiksulta systeemiltä.

9

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Moi! Kiitos palautteesta! Peukutusominaisuus on osa Suomi24:n uudistusta, joka jatkuu edelleen. Tällä hetkellä tosiaan vain yläpeukut vaikuttavat tulokseen, mutta alaspäin äänestäminen on tulossa mahdolliseksi tulevaisuudessa.

      Terkuin,
      Emma,
      Suomi24-tiimi

      • Anonyymi

        Osa pieleen menneestä uudistuksesta. Taas ei ajateltu.

      • Anonyymi

        Niin, olettekohan vielä koskaan osanneet tehdä mitään oikein ja käyttäjiä huomioiden. Kaiken, mitä teette, sössitte. On sitten kyse vaikka kirjoitusten poistamisesta tai asian kannattamisesta tai vastustamisesta. Sekään ei mennyt oikein.

        Kuinkas keksittekin sen aprillipilanne Yandexista? Siitä kyllä oli pila kaukana!

      • Anonyymi

        Sitten voi taas selaimen evästeasetuksilla kikkailemalla vetää 3000 alapeukkua kuin ennenvanhaan. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä mieluummin tämä nykyinen systeemi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitten voi taas selaimen evästeasetuksilla kikkailemalla vetää 3000 alapeukkua kuin ennenvanhaan. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä mieluummin tämä nykyinen systeemi.

        Moi! Peukutus on vain kirjautuneille käyttäjille varattu ominaisuus. Kullakin tunnuksella voi peukuttaa yhtä viestiä vain kerran ylöspäin, eikä selaimen välimuistin tyhjentämisellä pysty asiaa muuttamaan. Peukutus on siis tunnuskohtainen, mutta jos käyttäjällä on useita tunnuksia, on saman viestin moneen kertaan peukuttaminen periaatteessa mahdollista. Usean tunnuksen käyttäminen ei ole Suomi24:ssä kiellettyä.

        -Emma

      • Anonyymi
        suomi24 kirjoitti:

        Joo joo. Ja mitä merkitystä tuolla on negatiivisyyden suosimiseenne? Positiiviset ja asialliset viestithän käsittelette asiattomilla poistoilla (ja ottakaa yhteyttä palautelomakkeella).
        Hei, mitä järkee!

      • Anonyymi
        suomi24 kirjoitti:

        Moi! Peukutus on vain kirjautuneille käyttäjille varattu ominaisuus. Kullakin tunnuksella voi peukuttaa yhtä viestiä vain kerran ylöspäin, eikä selaimen välimuistin tyhjentämisellä pysty asiaa muuttamaan. Peukutus on siis tunnuskohtainen, mutta jos käyttäjällä on useita tunnuksia, on saman viestin moneen kertaan peukuttaminen periaatteessa mahdollista. Usean tunnuksen käyttäminen ei ole Suomi24:ssä kiellettyä.

        -Emma

        Miten tuo viestin näkyminen kestää niin kauan? Viive usein 10 min?

    • Anonyymi

      Onkohan täällä yhtä järjetön modaus kuin Sanoma-medioilla. Kaikki sanat on tarkistettava etukäteen Suvakkikäsikirjasta ettei kommentti narahda modeen!

      • Anonyymi

        Vai onko tämä Suomi24:kin jo osa Sanoma-mediaa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      176
      1219
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      557
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe