Sain potkut. En olisi ikinä elämässäni uskonut että tulen saamaan potkuja.
Olen 28-vuotias mies, ammatiltani kokki. Olen aloittanut työskentelyn 16 kesäisenä. Kolmen vuoden opintoihini kuului kolme pakollista työssä-oppimisjaksoa. Minä valitsin niiden lisäksi kaksi valinnaista työssä-oppimista. Yhden niistä olin ruotsinlaivalla, yhden catering firmassa, yhden hotellissa, yhden a-la carte -ravintolassa ja yhden Norjassa. Lisäksi liityin kouluni (ja suomen johtavaan) kokki-joukkueeseen. Hain ja pääsin vaihto-oppilaaksi Norjaan. Tein ammattikoulussa kaiken ylimääräisen, ja olin tulevastani ammatista hyvin innoissani. Kaksi harjoittelukeittiöisäni tarjosivat minulle töitä, heti kun olisin valmistunut ja käynynyt armeijan. Yksi tarjosi sitä heti jakson loputtua, opintojeni oheella jo ennen kuin olen valmistunut.
Luonnollisesti menin töihin heti kuin vain pääsin. Ja siinä Cateringin keittiössä olenkin viettänyt enemmän aikaa kuin missään muussa huoneessa koko planeetalla. Kymmenen vuodenjälkeen talo purettiin, mutta tein myös oheella kahdeksassa muussa saman firman ravintolassa vuoroja vuosien mittaan. Työkaverit jo ennen laillista ikää opettivat minut juomaan alkohlia. Työaikana ja sen ulkopuolella.
Koska olin kuulunut kouluni kokki-joukkueeseen sain myös keikkoja ruokamessuilta ja Stockmannin hulluilta päiviltä. Myin ja demonstroin high-end sauvasekottimia, kahvikoneita ja pariloita.
Tein myös messun backstagella käviöille ruokanäytteitä.
Ammattikouluun mentyäni, ja sieltä tultuani olin omakuvaani vihaava hiljainen ujo neitsyt nörtti. Luulen että pienä poikana kokemani henkinen ja fyysinen perheväkivalta on jättänyt minusta rikkinäisen ihmisen.
Pelkäsin silmäkontaktia luokkani tyttöihin koko koulun keston. Töissä sain lempinimen "Puppe", koska olin "söpö kuin pieni ujo koiranpentu". Kymmenen vuoden ajan se oli ainut nimi jolla minua kutsuttiin. Ensinmäiset vuodet se tuntui työpaikkakiusaamiselta, mutta en uskaltanut sanoa mitään ääneen. Myöhemmin totuin nimeen. Vaikka aina extratessani uudessa paikassa esittelin itseni synnyin-nimelläni, kutsuttiin minua seuraavana päivänä ja loputtomasti sen jälkeen Pupeksi.
Kokin ammatti vaatii aivan tolkuttoman määrän itsevarmuutta. KAIKKI, kommentoivat ruokaa ravintolassa. Sinnehän mennään kokemaan nautinto. Itseään muiluttaville korville kuuluu vain kritiikki, Kaikki kaunis palaute on taustamelua. CV:ni oli mittava jo heti valmistuttuani, mutta mitä en osannut päästää irti mielestäni miten oli niin paljon asioita joita ihmiset olettivat että ammattikokki tietää.
Karitsan täydellinen sisäläpötila? -Ööh.. 54?
Hei mikä ihme on sous vide? -Jaa-joo-öhöm se on semmonen hidas vesihaude hommeli. Periaatteessa se nostaa hauteen lämpöä, raaka-aineen sisälämmön mukaan.
Laittaisitsä mulle jonku kivan Lohi Chevice reseptin ;)? -KVG
Ja nämä olivat vain ystävien jatkuvia whats-app kysymyksiä. Töissä kysymykset ja puheenaiheet olivat vielä laajemmalta keittiö-skaalalta. Minun piti seurata neljää eri tosi-TV kokki ohjelmaa vain että voisin keskustella vanhempien ja huomattavasti kokeneempien työkaverien kanssa. Jos he puhuivat intialaisista mausteista, minua hävetti etten osannut vastata.
Osasin aasialaisestakeittiöstä thairuokaa semi-hyvin. Mutta kiinalainen-, intialainen-, korealainen-, gambialainen-, juutalainen-, jenkkiruoka eivät sitten olleetkaan hallussa.
Edes vähän. Aloin käyttämään 9,4 euron tuntipalkkaani itseni kouluttamiseen ravintolan asiakkaana. Aloin käydä läpi uusia pop-uppeja, streetfood tapahtumia ja vanhoja legendaarisia
helsingin ravintolaklassikoita. Tottakai joka kerta myös kymmentä olutta tai viiniä sämpläten. Kävin myös "Atrian 100 nuota kokkia" koulutus workshopin, monta vuotta amiksesta paperit saatuani.
Aloitin ammattikouluni 16-vuotiaana ja silmänräpäyksessä olin 25-vuotias "huippukokki", hieman ylipainoinen ja suureksi pettymykseni: Äitini ja isäni tapaan alkoholisoitunut. Säästöjä minulla ei ollut.
Opin duunikaverien seurassa olemaan hyvin avokätinen baarissa. No olihan palkkanikin noussut tässä vaiheessa 13,4 euroon tunnissa. Jokainen palkka meni kädestä suuhun. Rahan kumminkin hyvin riittäessä en ikinä oppinut laskemaan rahojani.
Minulla oli ollut kaksi pitkää, vakavaa parisuhdetta. Molemmat tyttöystäväni olivat harmissaan miten olin aina joko töissä, työkavereiden kanssa juomassa, liian väsynyt tai nukkumassa. Mutta nyt toisen eroni myötä muutin upo-uudesta Viikin asunnostani itä-helsingin lähiöön. HeKa:n halpaan ikivanhaan läävään. Hyvästi parkettilattia ja sauna. Tiskikone ja oma kasvi-plotti. Tarvetuloa ympärivuoden
jääkylmä vuotava loukku, jossa alakerran chihuaua räksyttää yötä-päivää ja rapussa haisee pilvi.
Olin alunperin mennyt kokkikouluun koska annoin opintoohjaajani päättää mihin jatkan opintojani ylä-asteen jälkeen. Nyt huomasin että olin menettänyt kaiken intohimoni keittiöön. Se ala vaatii täyttä
omistautumista. Se ei jätä tilaa muulle, ellei sitä rakasta ja ole vähän hullu. En rakastanut keittämistä.
Viimenen kirje
5
68
Vastaukset
- Anonyymi
"Mä en oo tarpeeks hyvä." kaikui päässäni. Huomaamattani masennuin, ja railakas raksaan työpäivän jälkeen tissuttelu
Muuttui yskinäisyyden ja ahdistuksen hukuttamiseksi.
Hieman viimeisen parisuhteeni jälkeen välit isääni paloivat poikki. Halusin uuden elämän. Ajattelin koeilla sähköasentajan alaa. Hain Stadin Ammattiopistoon ja pääsin sisään. Kaksi vuotta opiskelua, kolme päivää viikossa. Otin opintolainan.
Sähkökoulussa en ollut enään energinen. Minua ei kiinnostaneet muut ihmiset. Aamuisin oli hyvin vaikeaa nousta sängyltä. Viikottain metrossa istuessani aloin hysteerisesti itkemään, enkä tiennyt miksi. Huomasin että olin lyhyessä ajassa laihtunut 96 kiloisesta 60 kiloon.
Kolmasosa ruumiinpainostani oli poissa. Säikähdin, mutta olin tyytyväinen. Olin koko aikuisen ikäni hävenny miestissejäni ja yrittänyt aktiivisesti laihduttaa. Koko elämäni minua on kutsuttu pieniki, ja laihaksi. Juuri siksi luulen että häpeän, jos en ole juuri niin laiha ja pieni
mitä ihmiset olettavat.
Muistan lapsena kuinka äitini piti minulle mykkäkoulua jos olin pois koulusta. Vaikka olisin ollut oksennustaudissa tiesin aina, että kotona lepääminen tulee olemaan yhtä passiivisagressiivista helvettiä. Muistan myös olleeni alakuloinen,
kun äitini humalassa julkisellapaikalla sätti minua siitä, kuinka olen pilalle hemmoteltu kakara. Huomasin äidiltä oppineeni vihaamaan itsesääliä. Ahdistuskohtauksen iskettyä huomaan sanovani itselleni ääneen "V***n itsesäälinen p***a.
V***n itsesäälinen p***a. V***n itsesäälinen p***a." Luulen että tästä johtuen, en anna lupaa itselleni olla laiska, sotkuinen, hidas, lihava.
Otin vihdoin sähköalaa opiskellessani lääkäriin yhteyttä, koska painoni oli mystisesti pudonnut. Ajattelin että suvussani kulkeva kilpirauhasten vajaatoiminta vastaa oireisiini. Oletin saavani elinikäisen hormoni lääkityksen,
ja olevani kahdessa viikossa taas terve. Veri-, virtsa- ja ulostenäytteni sanoivat että olin jo terve. Lääkärini ehdotti että olen masentunut. Muistan ajatelleeni "En mä oo semmonen ihminen joka voi masentua. Mä en ikin sallis sitä tapahtuu." Lääkäri ohjasi minut pykiatriselle,
joka diagnosoi minut näin: "Vaikea masennus, mahdollisesti anoreksia." Hän määräsi minulle unilääkettä, mielialalääkityksen sekä verenpainelääkettä paniikkikohtauksiin. Masennuslääkkeiden myötä kiinnostukseni toiseen sukupuoleen kuoli. Lääket toivat minulle impotenssin jo 26-vuotiaana.
Valmistuttuani jälleen koulusta, olin heikossa hapessa. Paras suomalainen ystäväni, joka oli nyt asunut kaksi vuotta Islannissa. Soitti minulle ja tarjosi maksaa minulle asumisen, lennot ja ruoat. Pakkasin laukkuuni kaksi keittiöveistä, työkengät ja -housut.
Yhteen suuntaan. Rukoilin löytäväni töitä, ja löysin töitä. Ensinmäisenä iltana Reikjavikissa parhaanystäväni lähettyä nukkumaan, jäin baariin kuuntelemaan Blueskeikan loppuun. Bändin lopetettua menin kiittämään heitä musiikista.
Jäin humalassa suustanu kiinni ja liityin heidän seuraansa seuraavaan kapakkaan. Matkalla viimeiseen auki olevaan baariin, bändi tarjosi minulle pilveä ja viinaa. Määränpäässä hyvässä tuiterissa aloin juttelemaan baaritiskillä
ikäiseni miehen kanssa. Pyydän häneltä nuuskaa, ja kerron kuinka ammattikeittiössä nuuska ihanaa, jos ei ehdi pitää röökitaukoa. Hän kertoo olevansa myös kokki. Kysyn olisiko hänen työpaikallaan tarjota töitä. Sovimme työhaastattelun seuraavalle päivälle.
Olin löytänyt italialaisesta high-end a-la carte ravintolasta töitä. Suoraan Reikjavikin keskustassa. Paikallisen SoTu-numeron saatuani pankista, aloitin työt. Neljän ihmisen keittiössä 12,5 tunnin työpäivät. Kuusi päivää viikossa.
Joka yö kello puoli yksi, keittiötä siivotessa avasimme esimieheni kanssa oluet. Jokatoinen päivä hän tarjosi ja sitten minä. Ravintolan ovet suljettuamme, menimme joka ilta juomaan olutta viereiseen baariin. Joimme kolmeen asti
jolloin tuli pilkku. Tässä vaiheessa ostimme mukaan molemmille 4 olutta ja jatkoimme esimieheni kotiin. Siellä poltimme vähän pilveä ja joimme loput oluet. Muistan laskeneeni esimieheni keittiöpöydällä 270 tyhjää olutpulloa.
Raskaassa työssä, ja vieläkin raskaassa huvissa paloin loppuun. Aloin käyttämään kokaiinia työssä jaksaakseni. Jatkuva univelka, stressi, alkoholi, huumeet ja masennuslääkkeet ajoivat minut totaaliseen psykoosiin. Vain neljä
kuukautta Islannissa työskenneltyäni otin lopputilin, huomatessani mihin tie jota pitkin olen kävelemässä johtaa.- Anonyymi
Minä palasin Helsinkiin. Hain töitä suuren marketin lihatiskiltä/kotiruoka-osastolta. CV:ni oli kattava, mutta pyynnöstäni huolimatta minulle annettiin Työehtosopimuksen mukainen minimi-palkka. Myönnyin, sillä halusin työstää omaa elämääni ja yhä syvenevää masennustani.
Toisena päivänä marketissa töissä esimieheni jäi äitiys lomalle. Viikon päästä häntä korvaava esimies lopetti masennuksen takia. Minun kanssani samaan aikaan alottanut mukava rouva sai potkut koeajalla. Yksi rivityöntekijöistä
sai muita töitä. Yht'äkkiä koeajanloputtuani olin (kolmatta) esimiestäni lukuunottamatta keittiön "vanhin työntekijä". Sain Kalatiskiläisiltä hyvää palautetta, rouvas asiakkaat toivat minulle ruusuja, muistin jos kanta-asiakas oli ollut veneilemmässä.
Esimieheni sanoi että hän arvostaa tehokkuuttani, ja saan kahdeksassa tunnissa aikaan sen mihin muilla menisi 18 tuntia. Aina kun meille palkattiin uutta väkeä, he luulivat että minä olin esimies. Olin ainut koko keittiössä kenellä oli kokin koulutus.
Työkaverini kysyivät minulta jatkuvasti apua. Kävin sähköasentajan koulutuksellanu korjailemassa sulakkeita ja lämpökaappeja. Pidin keittiön hygieniaa yllä olemalla ainut työntekijä tiskillä joka siivoaa kuiva-ainevarastoa
tai vetokaappeja. Olin ainut joka moikkasi nigerialaisia siivojia, tai kiinalaisia shusikokkeja. Olin myös päässyt alkoholista, ja huumeista eroon.
Kävin psykologilla keskustelemassa viikottain. Söin vieläkin masennuslääkkeitäni, nyt vain kolme kertaa kovempaa annosta. Puoli vuotta työskenteltyäni jatkuva paine kauppiaalta, ja jatkuvat työkaverien potkut saivat masennuksen ja burn-outin hehkumaan mustana.
Aloin myöhästellä töistä. En saanut öisin nukuttua. Sain paniikkikohtauksia, jos luulin olevani myöhässä. Kauppias lähetti minulle kirjallisen varoituksen työaikojen noudattamattomuudesta. Pyysin kehityskeskustelua kauppiaan kanssa, ei saatu aikaiseksi.
Kävin vetämässä kauppiasta ja hänen vaimoaan hihasta. Kerroin kuinka olen ahdistunut, ja pahoillani että olen myöhästellyt. Olisin arvostanut jos he olisivat olleet minuun yhteydessä, kun niin olin työsopimusta allekirjottaessa pyytänyt.
Noin viikko varoituksen saatuani kysyin esimieheltäni jos voisin käyttää minulle keertyneitä lomapäiviä itseni hoitamiseen. Vastaus oli kieltävä. Muutama päivää myöhemmin esimieheni kuitenkin tuli luokseni ja kertoi että on
olemassa osa-aikasairas päivärähä. Joka tarkoittaa työpsykologin salliessa olisin puolet työpäivistäni sairaslomalla. Idea oli mielestäni hyvä, ja juuri se mitä masennuksen ja burn-outin hoitoon tarvitsin. Kuukausia työpsykologilla
juostuani, hän kirjoitti minulle B-lähetteen kelaan, ja sairaslomani alkoi. Kaksi viikkoa oltuani sairaslomalla tulin myöhässä töihin, ja sain myöhemmin samana päivänä potkut.
Nyt koronavirus tilanteen takia työnlöytäminen varsinkin ravintola-alalta on vaikeampaa kuin ikinä. Sähköasentajan koulutusta varten ottamani opintolaina kasvaa korkoaan. Mä oon niin väsyny olee väsyny. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä palasin Helsinkiin. Hain töitä suuren marketin lihatiskiltä/kotiruoka-osastolta. CV:ni oli kattava, mutta pyynnöstäni huolimatta minulle annettiin Työehtosopimuksen mukainen minimi-palkka. Myönnyin, sillä halusin työstää omaa elämääni ja yhä syvenevää masennustani.
Toisena päivänä marketissa töissä esimieheni jäi äitiys lomalle. Viikon päästä häntä korvaava esimies lopetti masennuksen takia. Minun kanssani samaan aikaan alottanut mukava rouva sai potkut koeajalla. Yksi rivityöntekijöistä
sai muita töitä. Yht'äkkiä koeajanloputtuani olin (kolmatta) esimiestäni lukuunottamatta keittiön "vanhin työntekijä". Sain Kalatiskiläisiltä hyvää palautetta, rouvas asiakkaat toivat minulle ruusuja, muistin jos kanta-asiakas oli ollut veneilemmässä.
Esimieheni sanoi että hän arvostaa tehokkuuttani, ja saan kahdeksassa tunnissa aikaan sen mihin muilla menisi 18 tuntia. Aina kun meille palkattiin uutta väkeä, he luulivat että minä olin esimies. Olin ainut koko keittiössä kenellä oli kokin koulutus.
Työkaverini kysyivät minulta jatkuvasti apua. Kävin sähköasentajan koulutuksellanu korjailemassa sulakkeita ja lämpökaappeja. Pidin keittiön hygieniaa yllä olemalla ainut työntekijä tiskillä joka siivoaa kuiva-ainevarastoa
tai vetokaappeja. Olin ainut joka moikkasi nigerialaisia siivojia, tai kiinalaisia shusikokkeja. Olin myös päässyt alkoholista, ja huumeista eroon.
Kävin psykologilla keskustelemassa viikottain. Söin vieläkin masennuslääkkeitäni, nyt vain kolme kertaa kovempaa annosta. Puoli vuotta työskenteltyäni jatkuva paine kauppiaalta, ja jatkuvat työkaverien potkut saivat masennuksen ja burn-outin hehkumaan mustana.
Aloin myöhästellä töistä. En saanut öisin nukuttua. Sain paniikkikohtauksia, jos luulin olevani myöhässä. Kauppias lähetti minulle kirjallisen varoituksen työaikojen noudattamattomuudesta. Pyysin kehityskeskustelua kauppiaan kanssa, ei saatu aikaiseksi.
Kävin vetämässä kauppiasta ja hänen vaimoaan hihasta. Kerroin kuinka olen ahdistunut, ja pahoillani että olen myöhästellyt. Olisin arvostanut jos he olisivat olleet minuun yhteydessä, kun niin olin työsopimusta allekirjottaessa pyytänyt.
Noin viikko varoituksen saatuani kysyin esimieheltäni jos voisin käyttää minulle keertyneitä lomapäiviä itseni hoitamiseen. Vastaus oli kieltävä. Muutama päivää myöhemmin esimieheni kuitenkin tuli luokseni ja kertoi että on
olemassa osa-aikasairas päivärähä. Joka tarkoittaa työpsykologin salliessa olisin puolet työpäivistäni sairaslomalla. Idea oli mielestäni hyvä, ja juuri se mitä masennuksen ja burn-outin hoitoon tarvitsin. Kuukausia työpsykologilla
juostuani, hän kirjoitti minulle B-lähetteen kelaan, ja sairaslomani alkoi. Kaksi viikkoa oltuani sairaslomalla tulin myöhässä töihin, ja sain myöhemmin samana päivänä potkut.
Nyt koronavirus tilanteen takia työnlöytäminen varsinkin ravintola-alalta on vaikeampaa kuin ikinä. Sähköasentajan koulutusta varten ottamani opintolaina kasvaa korkoaan. Mä oon niin väsyny olee väsyny.Aloittaja, oletko hakenut Kelan kuntoutuspsykoterapiaa? Se vaikuttaisi olevan sinulle juuri oikea ratkaisu. Olet uupunut ja masentunut, aivan ymmärrettävästi, pitkään kestäneestä todella vaikeasta elämäntilanteestasi. Olet jo pohtinutkin kaikkea, jopa psykologin kanssa. Eikö kukaan ole ehdottanut sinulle psykoterapiaa, saisit sitä Kelasta varmasti? Sitten saisit levätä ja samalla käydä tilannettasi läpi perusteellisesti sellaisen henkilön kanssa, joka ymmärtää. Voit valita terapeutin itse, ja kun löydät sopivan henkilön ja saat tavata häntä parikin kertaa viikossa, on ihan eri mahdollisuudet voimaantua ja saada ongelmat ratkeamaan kuin itse yksin yrittämällä tai harvatahtisilla psykologintapaamisilla.
Työelämä on monilla aloilla nykyään ihan helvettiä :( Ja yleensä juuri parhaat uupuvat ensin, tunnollisimmat ja kilteimmät.
- Anonyymi
Nykypäivänä hyväkään ammattitaito tai pätevyys ei auta millään alalla. Pitää vaan rypistää eteenpäin eikä luovuttaa.
- Anonyymi
Olipa mielenkiintoinen ja varsinkin niin kovin hyvin kuvaellen kirjoitettu tositarina aloittajan työelämän vaiheista! Oikein hengästyin lukiessani aloittajan kuvioita.
Ap, sinulla muuten on myös, monen muun taidon lisäksi, asioiden ilmaisukyky aivan huippua. En osaa muuta sanoa kuin että mielelläni luin ketjusi! Toivon että saat taukoa, lepoa, tukea ja kaikenlaista järjestystä elämääsi jatkossa taas. Sitkeä ja älykäs olet luonnostaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta
Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä522854Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!
1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille5312696- 481875
- 321857
Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?
Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.1191758SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat
SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka3011689Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap91342Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari
Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,611149Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu
Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.891135Ketä ammuttu ?
Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?221112