Oletko miettinyt tai tehnyt uuden rohkean avauksen elämässäsi?

No ehkäpä kun 59 vuotiaana sanoin itseni irti, levähdin muutaman kuukauden ennenkuin aloin etsimään uutta työpaikkaa. Sain uuden työn 60 vuotiaana, nyt vielä vuosi jäljellä kun jään pois työelämästä. En kuitenkaan vaihtanut asuinmaatani.

Taisin tehdä melko rohkean aloituksen ja yrityksen yli kymmenen vuotta sitten. Hyvin hiljaa ja varovasti aloittaen ja aivan näkymättömästi edeten. Eikä siitä siten mitään tullutkaan, kyynärpäitä hommaan ei ollut tarpeeksi, vaikka sitä muuta aiheeseen tarvittavaa olisi ollut.

Tulipahan kokeiltua, kivaakin oli välillä, joskus pilun jännittävää. Pääasia, ettei tarvitse joskus kiikkustuolissa miettiä, miksi ei tullut edes kokeiltua ... - Nm. Pystymetsästä

AP tässä. Kiitos erittäin mielenkiintoisista vastauksista. Näiden vastausten kirjoittajat vaikuttavat mielenkiintoisilta ihmisiltä, mutta miksi en kohtaa näitä ihmisiä arjessa?! Kiitos sinulle, joka koit olevasi samalla aallonpituudella. Niin minäkin koin lukiessani kertomustasi. Kärsimystä on ollut, ja vaikeisiin olosuhteisiin olen syntynyt. Vastuuta lähimmäisistä paljon. Nyt, kun ikää tulee, tuntuu että oman ja läheisten (mm. vanhempien ja sisarusten) historian ymmärtäminen ja tiedostaminen vain lisää tuskaa. Olisi helpompaa marssia eteenpäin suht tietämättömänä. Se on tuon sotasukupolven traumat, jotka on kannettavana omien isovanhempien kautta. Sairasta väkeä, syvästi traumatisoitunutta, on Suomen kansa.

Siten on ne etuoikeutetut, joiden pillin mukaan tanssitaan politiikassa, Arkadianmäellä ja julkisissa organisaatioissa valtiolla ja kunnilla. Sinne pääsee virkoihin hyvä veli- ja sisar joukkoihin kuuluvat etuoikeutetut, joita ei kiinnosta ajaa muuta kuin omaa etuaan.

Minä olisin kaiken järjen mukaan ansainnut hyvän ja vastuullisen työn, jos ne työpaikat jaettaisiin koulutuksen ja suoriutumiskyvyn, osaamisen pääoman mukaan. Ei jaeta. Lannistunut en ole, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että on hyvin todennäköistä etten enää saa töitä. Voi olla, että pienellä lisäkoulutuksella saisin töitä Ruotsissa, hyvinkin todennäköisesti, mutta en tiedä jaksanko enää. Olen henkisesti tietyllä tapaa lannistettu tässä maassa. Kuitenkin ajattelen, että pitäisi tarttua viimeiseen oljenkorteen. Tämä on kuitenkin elämäni.

TE-toimiston osaamisen ja motivaation taso kuvastaa tätä maata. Olen kiitollinen, etten ole yksi niistä ihmisistä.

Jotenkin Suomessa alkaa tuntua että elämä on ohitse, vaikka sen ei pitäisi olla niin. Se on tämä kulttuuri, mikä tekee sen. Jotenkin karmaisee, kun ajattelen että jäisin tänne, eläisin tätä siperialaisen elämää, kuolisin. En halua tämän yhteiskunnan saavan minusta yliotetta. Tuntuu, että viimeisillä voimilla pitäisi lähteä pois. Ojasta aallikkoon, ehkä?

Nimenomaan tämä tunne, mikä sinulle syötetään tässä kulttuurissa, että elämäsi on jo ohi, et ole mitään, se tarttuu. Haluan suojella itseäni ja arvostaa elämääni. Ei voi tietää tekeekö oikein vai väärin, ei ole oikeaa vastausta. Pitää vain tehdä.

Ehkä alan katsomaan että mitä koulutusmahdollisuuksia Ruotsissa, täydennyskoulutusta, jotta olisin pätevä tiettyyn työhön. Työtä olisi.

Halaus sinulle, jos luet tämän. Pitää pitää kiinni omasta elämän liekistä. Olemme kaikki ihmiset saman arvoisia riippumatta olosuhteista ja omaistus suhteista.

PS Tässä AP. Olen aloittanut lukemaan Joe Dispenzan englanninkielistä kirjaa Breaking tje habit of being yourself. Kirjassa käsitellään sitä, miten ihminen elää menneisyydessä toistamalla menneisyyden kokemuksia aina uudelleen ja uudelleen. Uusi päivä kohdataan eilisen pohjalta. Aivot ovat kuin tietokone. Ne tuottavat ulso sen, mitä sinne syötetään.

Aion vakaasti muuttaa elämääni. Se toteutuu vain tiedostamalla sen, miten ja miksi nykyinen elämäni on rakentunut, ja minkä uskomuksien ja ajatuksien varaan.

Todellisuudessa ainoa este esimerkiksi Tanskaan, Norjaan tai Ruotsiin lähtemiselle on se, että ei ole aikaisemmin lähtenyt sinne tämän ikäisenä, ilman taloudellista vakautta tai edes hyviä tuloja (ansiosidonnainen tms). Ei ole kokemusta asiasta. Tämä on se, mikä on opittu tunnistamaan epävarmuudeksi, peloksi, uhkakuviksi. Vaikka ihminen voi muuttaa elämäänsä vain tekemällä asioita, joita ei ole aikaisemmin tehnyt.

Se arki, mitä elämme, hmm, mieti viisi vuotta taaksepäin. Niin, tiedämme jo reseptin, mistä tämä arki syntyy. On aika idioottimaista odottaa, että yks kaksi syntyisi jotain uutta kokemusta, jotain uutta elämää tällä samalla reseptillä, kun se on viiden vuoden ajan tuottanut samaa elämää ja arkea.

Nyt jos pelottaa uusi, on epävarma, pitää tiedostaa että se johtuu siitä, että et ole tehnyt sitä aikaisemmin. Sama kuin ajat määränpäähän reittiä pitkin, jota et ole ajanut aikaisemmin. Niin, on varmempi olo ajaa samaa tuttua reittiä pitkin, jota on aina ajanut.

Todellisuudessa ei ole odottamassa mitään uhkakuvia, jos tekee jonkun uuden avauksen elämässään. Epävarmuus syntyy aivoissamme (tunteet, ajatukset) siitä, että tie on meille tuntematon. Aivot kuitenkin ryhtyvät innokkaina luomaan uusia hermoyhteyksiä, uusia ratoja.

Eikös repäistä!? Tanskassa on kivoja ihmisiä. Tanskalaisille kuulemma oikeudenmukaisuus on todella tärkeää. Ruotsikin on ok maa. Norja myös, tosin norjalaiset ovat saitoja.

Norjaan muuton toteutin kaksi kk sitten. Kielitaitoa on juuri riittävästi tallella vuosituhannen vaihteesta, jolloin asuimme koko perheenä etelänorjassa.
Muuttaminen pohjoismaiden välillä ei kyllä ole mikään iso muutos kieltä lukuunottamatta, mutta muuttajan elämäntilanne huomioiden saattaa juuri sopivasti "tuulettaa". Muutoksen (muuton) kolme parasta asiaa:
1. (ja ylivoimainen) Nyt syön omaan piikkiin sen sijaan, että Suomessa olisin jo v. 2021 alkanut ruokailemaan veronmaksajan piikkiin.
2. Työn kautta nopeasti laajeneva, uusi sosiaalinen verkosto on yksi henkinen rikkaus.
3. Vain yksi "kultturiero", mutta se ero onkin valtava. Kuuskymppiselle ulkomaalaiselle löytyi heti töitä. Eli elämälläni saattaa SITTENKIN olla jokin merkitys.

Olemme harkinneet samaa. Teimme kierroksen ja näyttää siltä, ettei ruotsiin ole asiaa, norja vois olla ok, tanskaan ei asiaa.

Käy tukholmassa ihan kävellen, ja muutakin kuin ytimessä niin ... mitä tarkoitan.


Norja olis muutenkin hyvä, kun se ei ole EU täysjäsen, vaikka kärsiikin siitä.
Haluaisimme aloittaa yritystoiminnan, mutta Suomessa ei ole enää maksavia asiakkaita.
Kaikki varastaa ja verkkoa vahditaan, verkkosensuuri on tukahduttava.
Taloustilanne on eeppisen huono.
Tällä johdolla ja tahtotilalla ajetaan seinään.

Suomea ajetaan alas, eikä hallitus puolustaudu mitenkään.
Tilanne on kamala.

Olen asunut ulkomailla, ajat olivat silloin toiset.

Jos on niin huono sopeutuja ettei kotimaahansa sopeudu
tuskin sopeutuu muihinkaan maihin sen paremmin.
Ongelma on siellä omassa päässäsi.
Se sama pää muuttaa mukanasi ulkomaille.
Se ei muutu rajaa ylittäessä.

Minä kyllästyin elämäni rutiineihin, työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin yms. orjuuteen ja lopetin työkkärin asiakkuuden, vaikka olin vain määräaikaisessa työsuhteessa, eikä uudesta työstä ole tietoakaan. Kyseinen määräaikastyökin on nyt päättynyt. Jäljellä on vain siitä saatu loppupalkka. Tahtona on lähteä ihan uusille urille elämässä, ulkomaille asti. Asumistukea alussa haen, joka toivon mukaan sekin käy tarpeettomaksi jatkossa. Uskon, että laskut ja asumiset ja kaikki tulevat maksetuiksi. Uskon Jeesukseen, laitan kädet ristiin ja rukoilen Jumalaa avaamaan oikeat ovet.

Uusi kannattaa aloittaa pienistä ja katsoa, kuinka polla kestää ja reagoi muutoksiin.

Vaihda siis tutut ympyräsi jo nyt uudeksi:

ala käydä eri kaupassa, kulje eri reittejä kuin yleensä kuljet, käytä pyörää tai joukkoliikennettä tai taksia oman autosi sijaan, ja tee muutakin uutta ja erilaista jo nykyisessä asuinpaikassasi. Myy tai lahjoita myös tavaroitasi ja vaatteitasi pois. Eristäydy tutuista, suvusta, ystävistäsi, pidä heihin yhteyttä vain s-postitse ja puhelimitse ja katso, kuinka onnistuu etäisyyden pitäminen. Ja jätä harrastuspaikkasi, jos olet tottunut käymään jossain, vaikkapa kuntosalilla. Tai vähintäänkin vaihda sitä.

Sillä sitten kun muutat - ja varsinkin jos muutat ulkomaille täysin vieraaseen kulttuuriin - olet joka tilanteessa täysin uuden edessä. Aloitat siellä kaiken alusta. Joudut hakemaan paikan päältä kaiken uutena: postin, pankin, lähikaupan, vaatekaupat, asemat, toimistot, harrastuspaikat ym., jotka täällä ovat niin tutut ja selvät.

Etkä tuskin saa vietyä ulkomaille koko omaisuuttasikaan mukanasi, joten tavaramääräsikin on suhteellisen suppea tai jopa olematon uudessa maassasi. Ehkä pitkäänkin.

Myöskään läheisiä ystäviä ei ympäriltä löydy. Tai sitä tuttua harrastuspaikkaa.
Autosi jäänee myöskin Suomeen, joten julkiset kulkupelit odottavat sinua määränpäässäsi, ainakin ensi alkuun.

Mieti siis tarkkaan, mitä kaikkea lähtö käytännön tasolla tarkoittaa ja muuttaa elämässäsi, sillä siinä vaihtuvat samalla muutkin asiat kuin maa, ilmasto ja kotiosoite.

Jos et siis pysty mihinkään isoihin muutoksiin ja luopumisiin jo täällä, missä kaikki on tuttua ja turvallista, et pysty niihin sielläkään, mihin halajat muuttaa.

Itse olen tätä luopumis- ja tavaran poisheittämisen prosessia käynyt läpi jo vuosia, kun olen suunnitellut ulkomaille lähtemistä. Ja kipeää on tehnyt välillä. Nykyään omistan enää n. 1/4 siitä, mitä omistin. Olen myös muuttanut 5 huoneen asunnosta yksiöön. Luopumisprosessin ohessa luen ja kuuntelen muiden kokemuksia ulkomaille lähdöstä.

Muun muassa oma sisarukseni lähti nuorempana ulkomaille. Hän luopui kerralla kaikesta omaisuudestaan ja otti vain tarpeelliset vaatteensa yms. mukaansa.

Teitpä niin tai näin, kannattaa siis aloittaa prosessi nyt heti, kun vielä olet täällä, niin pääsi sisällä kuin käytännön tasollakin.

Onnea muutokseen.

Ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset sijoittajat ovat niin äärettömän kovia vainoamaan ja repimään työllisen/työttömän selkänahasta viimeisenkin riekaleen ettei ihan ensimmäisenä tulisi mieleen muuttaa saati edes tutustua sikaläiseen kulttuuriin...

Suomessa kohdellaan huonosti vierastyövoimaa. Samaan saa siis varautua suomalaisena työntekijänä ulkomailla.

Moni haaveksii suurista, kuten tuosta ulkomaille muutosta, vaikka ei pysty edes pieniin muutoksiin tai riskinottoihin nykyisessä elämässään täällä kotimaassa.

Kannattaa koittaa sitä "rohkeaa avausta elämässä" ensin turvallisesti täällä Suomenniemellä, vaihtaa maisemia, asuinpaikkaa, kotikaupunkia, ottaa loparit tutusta duunista ja heittäytyä uusiin asioihin ja ympyröihin ensin täällä esimakua saadakseen.

Itsepetosta on luulla, että ulkomailla hommat kyllä asettuvat kuin itsestään uomiinsa, vaikka joka asia on vieras ja uusi, jos ei uusi ja outo suju koto-Suomessakaan ja jos tutulla paikkakunnallakin koluaa vuodesta toiseen samoja nurkkakuntia ja piirejä.

Elämänmuutoskokeilu Suomessa voi kaiken lisäksi avata jotain uutta ja kiinnostavampaa täälläkin, eikä mieli enää edes halaja ulkomaille sen jälkeen.

Iltasanomat julkaisee Asuminen-palstalla kiinnostavaa sarjaa ulkomailla 20 vuotta asuneesta Mirasta, joista kannattaa ottaa opikseen, muiden netistä tai omasta tuttavapiiristä löytyvien kokemusten lisäksi. Hyvä pohjatyö kannattaa aina. Ja oleelliset kokemukset ulkomaalla oleskelusta ja asumisesta ovat jokseenkin samanlaisia kaikilla, lähtipä minne päin vain, olen huomannut, joten kannattaa lukea niitäkin kokemuksia, jotka eivät juuri omaan kohdemaahan liity.

Armeijasta päästyä 1970 helmikuussa Volvon baanalle , sitten maailman merillä ,ja taas Ruottiin 1980 johon jään kunnes noutaja tulloo :D

Gubbe 71