skitsofrenia oireiden kesto

Psykoosilääkkeiden käyttö on ollut viime vuosina kasvussa. On arvioitu, että noin 200 000 suomalaista käyttää psykoosilääkkeitä, ja syntymäkohorttia 1997 seuranneen tutkimuksen perusteella psykoosilääkkeiden määrääminen on ulottunut Suomessa koskemaan laajamittaisesti myös lapsia. Itse asiassa niin sanotuista psykoosilääkkeistä on tullut yleislääkkeitä, joita määrätään monenlaiseen tarkoitukseen, kuten hankaliksi koettujen vanhusten ja lasten rauhoittamiseen. Tämän taustalla on se tosiasia, että psykoosilääkkeillä ei ole minkäänlaista erityistä vaikutusta psykoosiin. Kyse on todellakin yleislääkkeistä, jotka oli otettu ensin käyttöön leikkauspotilaiden rauhoittamiseksi, minkä jälkeen ne siirtyivät psykiatriaan voimakkaina rauhoittajina, jotka tuottivat potilaille lobotomiaa vastaavan tilan.

Psykoosilääkkeillä on kuitenkin Suomessa vankka asema psykoosin hoidossa, ja skitsofrenian Käypä hoito -työryhmä suositteleekin psykoosilääkitystä pääsääntöisesti elinikäiseen käyttöön. Huolimatta psykoosilääkkeiden laajamittaisesta käytöstä, suuri enemmistö skitsofreniadiagnoosin saaneista ei toivu koskaan työ- tai opiskeluelämään, vaan jää joko pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle tai päättymättömäksi osoittautuvalle kuntoutustuelle. Pauliina Juolan väitöskirjan perusteella vain noin 13,5% potilaista toipuu skitsofreniasta. Huomiota herättävää on se, että akuutti psykoosi, jota varten psykoosilääkitys alun perin aloitetaan, ei ole monelle psykoosisairausdiagnoosin saaneelle pitkäaikaiskäytössä suuri ongelma. Ylitse pääsemättömäksi ongelmaksi muodostuvat useammin niin kutsutut negatiiviset ja kognitiiviset oireet, kuten jaksamattomuus, apaattisuus, ilmeettömyys, uneliaisuus, mielihyvän puute sekä lähimuistin ja abstraktin ajattelun huomattava heikentyminen.

Psykoosilääkkeillä lääkityt skitsofreniadiagnoosin saaneet kuolevat keskimäärin noin 20 vuotta ennenaikaisesti, mikä on yhdistetty toisen polven psykoosilääkkeiden, erityisesti Leponexin ja Zyprexan, aiheuttamiin ongelmiin. Näitä kuolemaan johtavia ongelmia ovat muun muassa ylipainon kertyminen, kohoavat sokeri- ja rasva-arvot ja diabetes. Ero eliniänodotteessa suhteessa muuhun väestöön on ollut kasvussa toisen polven psykoosilääkkeiden käyttöönoton jälkeen. Psykoosi ei aiheuta ihmisen merkittävästi ennenaikaista kuolemaa sydän- ja verisuonitauteihin, vaan nämä ihmiset kuolevat lääkityksen seurauksena. Kaikki psykoosilääkkeet ovat myös elimistölle myrkyllisiä. Psykoosilääkkeiden aiheuttamista ongelmista sekä neurotoksisuudesta on kirjoittanut muun muassa psykiatri Peter Breggin kirjassaan Psychiatric Drug Withdrawal: A Guide for Prescribers, Therapists, Patients, and Their Families.

Klassisten psykoosilääkkeiden toimintamekanismi on perusidealtaan hyvin yksinkertainen: ne jarruttavat aivojen dopamiinin välityksellä tapahtuvaa viestinvälitystä. Dopamiini on eräs luonnollisista välittäjäaineista, jolla on keskeinen tehtävä ihmisen motivaation ja mielihyvän tuntemusten suhteen. Dopamiinin aktivoi aivojen palkitsemiskeskuksen esimerkiksi liikunnan tai seksin harrastamisen yhteydessä. Psykoosipotilaiden tuntema apaattisuus ja mielihyvän puute johtuu psykoosilääkkeistä ja itse asiassa kyseisten lääkkeiden taustateoria on sama kuin lobotomiassa: ne tekevät potilaista välinpitämättömiä psykoottisia ajatuksia kohtaan ja lievittävät akuuttiin psykoosiin liittyvää ahdistusta, mutta eivät lisää hyvinvointia. Psykoosilääkkeiden käyttäjien elämänlaatu on yleensä varsin heikko.

Anonyymi kirjoitti:

Psykoosilääkkeiden käyttö on ollut viime vuosina kasvussa. On arvioitu, että noin 200 000 suomalaista käyttää psykoosilääkkeitä, ja syntymäkohorttia 1997 seuranneen tutkimuksen perusteella psykoosilääkkeiden määrääminen on ulottunut Suomessa koskemaan laajamittaisesti myös lapsia. Itse asiassa niin sanotuista psykoosilääkkeistä on tullut yleislääkkeitä, joita määrätään monenlaiseen tarkoitukseen, kuten hankaliksi koettujen vanhusten ja lasten rauhoittamiseen. Tämän taustalla on se tosiasia, että psykoosilääkkeillä ei ole minkäänlaista erityistä vaikutusta psykoosiin. Kyse on todellakin yleislääkkeistä, jotka oli otettu ensin käyttöön leikkauspotilaiden rauhoittamiseksi, minkä jälkeen ne siirtyivät psykiatriaan voimakkaina rauhoittajina, jotka tuottivat potilaille lobotomiaa vastaavan tilan.

Psykoosilääkkeillä on kuitenkin Suomessa vankka asema psykoosin hoidossa, ja skitsofrenian Käypä hoito -työryhmä suositteleekin psykoosilääkitystä pääsääntöisesti elinikäiseen käyttöön. Huolimatta psykoosilääkkeiden laajamittaisesta käytöstä, suuri enemmistö skitsofreniadiagnoosin saaneista ei toivu koskaan työ- tai opiskeluelämään, vaan jää joko pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle tai päättymättömäksi osoittautuvalle kuntoutustuelle. Pauliina Juolan väitöskirjan perusteella vain noin 13,5% potilaista toipuu skitsofreniasta. Huomiota herättävää on se, että akuutti psykoosi, jota varten psykoosilääkitys alun perin aloitetaan, ei ole monelle psykoosisairausdiagnoosin saaneelle pitkäaikaiskäytössä suuri ongelma. Ylitse pääsemättömäksi ongelmaksi muodostuvat useammin niin kutsutut negatiiviset ja kognitiiviset oireet, kuten jaksamattomuus, apaattisuus, ilmeettömyys, uneliaisuus, mielihyvän puute sekä lähimuistin ja abstraktin ajattelun huomattava heikentyminen.

Psykoosilääkkeillä lääkityt skitsofreniadiagnoosin saaneet kuolevat keskimäärin noin 20 vuotta ennenaikaisesti, mikä on yhdistetty toisen polven psykoosilääkkeiden, erityisesti Leponexin ja Zyprexan, aiheuttamiin ongelmiin. Näitä kuolemaan johtavia ongelmia ovat muun muassa ylipainon kertyminen, kohoavat sokeri- ja rasva-arvot ja diabetes. Ero eliniänodotteessa suhteessa muuhun väestöön on ollut kasvussa toisen polven psykoosilääkkeiden käyttöönoton jälkeen. Psykoosi ei aiheuta ihmisen merkittävästi ennenaikaista kuolemaa sydän- ja verisuonitauteihin, vaan nämä ihmiset kuolevat lääkityksen seurauksena. Kaikki psykoosilääkkeet ovat myös elimistölle myrkyllisiä. Psykoosilääkkeiden aiheuttamista ongelmista sekä neurotoksisuudesta on kirjoittanut muun muassa psykiatri Peter Breggin kirjassaan Psychiatric Drug Withdrawal: A Guide for Prescribers, Therapists, Patients, and Their Families.

Klassisten psykoosilääkkeiden toimintamekanismi on perusidealtaan hyvin yksinkertainen: ne jarruttavat aivojen dopamiinin välityksellä tapahtuvaa viestinvälitystä. Dopamiini on eräs luonnollisista välittäjäaineista, jolla on keskeinen tehtävä ihmisen motivaation ja mielihyvän tuntemusten suhteen. Dopamiinin aktivoi aivojen palkitsemiskeskuksen esimerkiksi liikunnan tai seksin harrastamisen yhteydessä. Psykoosipotilaiden tuntema apaattisuus ja mielihyvän puute johtuu psykoosilääkkeistä ja itse asiassa kyseisten lääkkeiden taustateoria on sama kuin lobotomiassa: ne tekevät potilaista välinpitämättömiä psykoottisia ajatuksia kohtaan ja lievittävät akuuttiin psykoosiin liittyvää ahdistusta, mutta eivät lisää hyvinvointia. Psykoosilääkkeiden käyttäjien elämänlaatu on yleensä varsin heikko.

Lue lisää

Toisen polven neuroleptit estävät dopamiinin lisäksi myös erityisesti serotoniinijärjestelmän toimintaa. Esimerkiksi kaikkein vahvin ja potilaiden kognitiivisten toimintojen heikentymisen kannalta huonoiten siedettävä psykoosilääke, Leponex, on voimakas serotoniinin toiminnan estäjä. Liian matala serotoniinitaso, joka toisen polven neuroleptien käyttäjillä esiintyy, voi ilmetä muun muassa masennuksena, vireystilan laskuna, apaattisuutena ja kroonisena väsymyksenä. Toisen polven neuroleptit aiheuttavat ensimmäisen polven neuroleptien tavoin hermostoperäisiä, tahdottomien liikkeiden ongelmia, kuten vapinaa ja lihasten nykimistä. Lisäksi akatisia, eli vaikea psykomotorinen kiihtyneisyys on tavallista, samoin sydänperäiset äkkikuolemat ja aiemmin mainitut sydän- ja verisuonitaudit. Eli Lillyn omien asiakirjojen mukaan Zyprexa lihottaa monia jopa 30 kiloa tai ylikin vuodessa (asiakirjat tuo esiin professori Peter C. Götzsche kirjassaan Tappava psykiatria ja lääkinnän harha). Vaikea ongelma on myös tardiivi dementia, eli neuroleptien käytön jatkuessa pysyväksi jäävä merkittävä kognitiivisten kykyjen heikentyminen, joka liittyy neuroleptien aiheuttamaan krooniseen aivovaurioon. Vastoin yleistä käsitystä, tutkimuksissa ei ole havaittu hoitamattoman psykoosin ja aivojen tilavuuden pienenemisen sekä kognitiivisten toimintojen heikentymisen välistä yhteyttä (aiheesta tutkimusta esim. täällä). Sen sijaan eläinkokeissa on vahvistettu psykoosilääkityksen sekä aivojen tilavuuden pienenemisen välinen yhteys. Kun makakiapinoita altistettiin psykoosilääkitykselle 17-27 kuukauden ajaksi, niiden aivojen painosta hävisi solujen tuhoutumisen vuoksi 8-11%. Tutkimusten valossa skitsofreniaa sellaisena kuin se tunnetaan, ei ole olemassa, sillä potilaiden kokemat negatiiviset ja kognitiiviset oireet johtuvat lääkityksestä. Näillä oireilla ei ole yhteyttä akuuttiin psykoosiin, joka on monesti syy hakeutua sairaalan akuuttiosastolle.

Pitkän aikavälin seurantatutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että psykoosilääkkeiden käyttö on yhteydessä heikkoon pitkän aikavälin tulokseen ja osan näistä tutkimuksista olen referoinut myös Mad in Finlandiin. Esimerkiksi Martin Harrowin johtamassa tutkimuksessa yli 90% lääkeettömistä skitsofreniadiagnoosin saaneista oli toipunut 10 vuodessa psykoosista täysin, mutta lääkittyjen kohdalla vastaava osuus oli vain noin 20%. Psykoosin luonnollinen kulku näyttäisi olevan sellainen, että ensimmäisen kahden vuoden aikana hoidon aloittamisesta psykoosilääkkeiden käyttäjillä esiintyy vähemmän psykoosia, mutta tämän jälkeen lääkitsemättömät toipuvat pääsääntöisesti erittäin hyvin ja jatkavat elämää psykoosilääkkeiden käyttäjien elämän puolestaan jäädessä tavallisesti toimintakyvyllä ja elämänlaadulla mitattuna vajavaiseksi. Mikäli hoidon tuloksellisuutta mitattaisiin hoitoon tulleen ihmisen elämänlaatuun liittyvällä mittaristolla, psykoosilääkitys muuttuisi mahdollisesti jo akuuttivaiheessa kestämättömäksi ratkaisuksi. Suomessa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on saatu maan ylivoimaisesti parhaat psykoosinhoitotulokset 90-luvulla siten, että suurin osa potilaista ei käyttänyt neuroleptejä missään vaiheessa hoitoa. Keroputaan mallina tunnetun lähestymistavan myötä uusien skitsofreniadiagnoosien vuotuinen määrä laski Länsi-Lapissa 90 prosentilla, mikä johtuu siitä, että psykoosin vuoksi hoitoon tulleet eivät enää kroonistuneet. Huomiota herättävää on myös se, että laadukkaalla kokonaisvaltaisella hoidolla kestävät hoitotulokset saavutetaan jo kahden vuoden kuluessa. Psykologian emeritusprofessori Jaakko Seikkulan luento on helppolukuinen kooste avoimen dialogin lähestymistavasta psykoosin hoidossa.

Johtopäätöksenä toteaisin, että periaatteessa psykoosilääkkeitä ei kannattaisi käyttää ollenkaan. Kaikkia psykoosilääkkeiden aiheuttamia haittoja ei vielä edes tunneta, ja ne aiheuttavat pikäaikaiskäytössä ennenaikaisen kuoleman. Kuitenkin psykoosilääkkeet aiheuttavat usein myös hyvin vakavan riippuvuuden, koska aivot sopeutuvat lääkitykseen rakenteellisilla muutoksilla ja lääkitystä tilasta tulee aivojen uusi normaalitila. Mahdollisuus lopettaa psykoosilääkitys riippuu käytetyn lääkkeen annoksesta sekä käytön ajallisesta kestosta, käyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, motivaatiosta sekä sosiaalisen verkoston laajuudesta ja laadusta. Vieroitusoireet saattavat muodostua hengenvaarallisiksi, joten vieroitusasioissa on suotavaa hankkia tukea esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä toimivista vieroitusryhmistä. Lopulta jokainen on itse vastuussa vieroituksestaan, mutta hallitusti toteutettuna vieroitus voi olla hyvin palkitseva prosessi, jonka jälkeen ihminen voi kokea saaneensa elämänsä takaisin. Ennen kaikkea toivoisin psykiatreille viisautta, kriittisyyttä ja varovaisuutta psykoosilääkkeiden määräämisen suhteen. Psykiatrien olisi hyvä kysyä itseltään: jos psykoosilääkkeet ovat niin erinomaisia, niin miksi niillä hoidetut potilaat ovat kroonisesti sairaita.

Anonyymi kirjoitti:

Toisen polven neuroleptit estävät dopamiinin lisäksi myös erityisesti serotoniinijärjestelmän toimintaa. Esimerkiksi kaikkein vahvin ja potilaiden kognitiivisten toimintojen heikentymisen kannalta huonoiten siedettävä psykoosilääke, Leponex, on voimakas serotoniinin toiminnan estäjä. Liian matala serotoniinitaso, joka toisen polven neuroleptien käyttäjillä esiintyy, voi ilmetä muun muassa masennuksena, vireystilan laskuna, apaattisuutena ja kroonisena väsymyksenä. Toisen polven neuroleptit aiheuttavat ensimmäisen polven neuroleptien tavoin hermostoperäisiä, tahdottomien liikkeiden ongelmia, kuten vapinaa ja lihasten nykimistä. Lisäksi akatisia, eli vaikea psykomotorinen kiihtyneisyys on tavallista, samoin sydänperäiset äkkikuolemat ja aiemmin mainitut sydän- ja verisuonitaudit. Eli Lillyn omien asiakirjojen mukaan Zyprexa lihottaa monia jopa 30 kiloa tai ylikin vuodessa (asiakirjat tuo esiin professori Peter C. Götzsche kirjassaan Tappava psykiatria ja lääkinnän harha). Vaikea ongelma on myös tardiivi dementia, eli neuroleptien käytön jatkuessa pysyväksi jäävä merkittävä kognitiivisten kykyjen heikentyminen, joka liittyy neuroleptien aiheuttamaan krooniseen aivovaurioon. Vastoin yleistä käsitystä, tutkimuksissa ei ole havaittu hoitamattoman psykoosin ja aivojen tilavuuden pienenemisen sekä kognitiivisten toimintojen heikentymisen välistä yhteyttä (aiheesta tutkimusta esim. täällä). Sen sijaan eläinkokeissa on vahvistettu psykoosilääkityksen sekä aivojen tilavuuden pienenemisen välinen yhteys. Kun makakiapinoita altistettiin psykoosilääkitykselle 17-27 kuukauden ajaksi, niiden aivojen painosta hävisi solujen tuhoutumisen vuoksi 8-11%. Tutkimusten valossa skitsofreniaa sellaisena kuin se tunnetaan, ei ole olemassa, sillä potilaiden kokemat negatiiviset ja kognitiiviset oireet johtuvat lääkityksestä. Näillä oireilla ei ole yhteyttä akuuttiin psykoosiin, joka on monesti syy hakeutua sairaalan akuuttiosastolle.

Pitkän aikavälin seurantatutkimuksissa on toistuvasti osoitettu, että psykoosilääkkeiden käyttö on yhteydessä heikkoon pitkän aikavälin tulokseen ja osan näistä tutkimuksista olen referoinut myös Mad in Finlandiin. Esimerkiksi Martin Harrowin johtamassa tutkimuksessa yli 90% lääkeettömistä skitsofreniadiagnoosin saaneista oli toipunut 10 vuodessa psykoosista täysin, mutta lääkittyjen kohdalla vastaava osuus oli vain noin 20%. Psykoosin luonnollinen kulku näyttäisi olevan sellainen, että ensimmäisen kahden vuoden aikana hoidon aloittamisesta psykoosilääkkeiden käyttäjillä esiintyy vähemmän psykoosia, mutta tämän jälkeen lääkitsemättömät toipuvat pääsääntöisesti erittäin hyvin ja jatkavat elämää psykoosilääkkeiden käyttäjien elämän puolestaan jäädessä tavallisesti toimintakyvyllä ja elämänlaadulla mitattuna vajavaiseksi. Mikäli hoidon tuloksellisuutta mitattaisiin hoitoon tulleen ihmisen elämänlaatuun liittyvällä mittaristolla, psykoosilääkitys muuttuisi mahdollisesti jo akuuttivaiheessa kestämättömäksi ratkaisuksi. Suomessa Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on saatu maan ylivoimaisesti parhaat psykoosinhoitotulokset 90-luvulla siten, että suurin osa potilaista ei käyttänyt neuroleptejä missään vaiheessa hoitoa. Keroputaan mallina tunnetun lähestymistavan myötä uusien skitsofreniadiagnoosien vuotuinen määrä laski Länsi-Lapissa 90 prosentilla, mikä johtuu siitä, että psykoosin vuoksi hoitoon tulleet eivät enää kroonistuneet. Huomiota herättävää on myös se, että laadukkaalla kokonaisvaltaisella hoidolla kestävät hoitotulokset saavutetaan jo kahden vuoden kuluessa. Psykologian emeritusprofessori Jaakko Seikkulan luento on helppolukuinen kooste avoimen dialogin lähestymistavasta psykoosin hoidossa.

Johtopäätöksenä toteaisin, että periaatteessa psykoosilääkkeitä ei kannattaisi käyttää ollenkaan. Kaikkia psykoosilääkkeiden aiheuttamia haittoja ei vielä edes tunneta, ja ne aiheuttavat pikäaikaiskäytössä ennenaikaisen kuoleman. Kuitenkin psykoosilääkkeet aiheuttavat usein myös hyvin vakavan riippuvuuden, koska aivot sopeutuvat lääkitykseen rakenteellisilla muutoksilla ja lääkitystä tilasta tulee aivojen uusi normaalitila. Mahdollisuus lopettaa psykoosilääkitys riippuu käytetyn lääkkeen annoksesta sekä käytön ajallisesta kestosta, käyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, motivaatiosta sekä sosiaalisen verkoston laajuudesta ja laadusta. Vieroitusoireet saattavat muodostua hengenvaarallisiksi, joten vieroitusasioissa on suotavaa hankkia tukea esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä toimivista vieroitusryhmistä. Lopulta jokainen on itse vastuussa vieroituksestaan, mutta hallitusti toteutettuna vieroitus voi olla hyvin palkitseva prosessi, jonka jälkeen ihminen voi kokea saaneensa elämänsä takaisin. Ennen kaikkea toivoisin psykiatreille viisautta, kriittisyyttä ja varovaisuutta psykoosilääkkeiden määräämisen suhteen. Psykiatrien olisi hyvä kysyä itseltään: jos psykoosilääkkeet ovat niin erinomaisia, niin miksi niillä hoidetut potilaat ovat kroonisesti sairaita.

Lue lisää

Meinaatko myös, että mitään rokotuksia ei koskaan kannata ottaa, koska ne ei sovi ihan jokaikiselle henkilölle?

Anonyymi kirjoitti:

Meinaatko myös, että mitään rokotuksia ei koskaan kannata ottaa, koska ne ei sovi ihan jokaikiselle henkilölle?

En tiedä mistä sait päähäsi rokotteet, minä en niitä ainakaan ole maininnut.Useat tutkimukset osoittavat että suurimalle osalle potilaista psykoosilääkkeiden haitat ylittävät hyödyt.Jokaisen luonnollisesti pitäisi saada valita haluaako lääkkeitä käyttää, mutta psykiatriassa lääkitään ihmisiä myös pakolla.

Anonyymi kirjoitti:

Meinaatko myös, että mitään rokotuksia ei koskaan kannata ottaa, koska ne ei sovi ihan jokaikiselle henkilölle?

Uusi katsaus tutkii ihmisten kokemuksia antipsykoottisista lääkkeistä. Jotkut potilaat kertovat psykoottisten oireiden vähentymisestä, toiset yhdistävät lääkkeet itsemääräämisoikeuden menettämiseen, emotionaaliseen tunnottomuuteen sekä luopumisen ja luovuttamisen tunteeseen (lamaantumiseen)

”Järjestelmällisten katsausten PRISMA-ohjeiden avullaa kerättiin yhdeksästä eri tietokannasta tutkimuksia antipsykoottisia lääkkeitä käyttävien kokemuksista. Tutkimusten laatu tarkistettiin ja lopulta valittiin 35 tutkimusta, jotka kattavat yli 11 eri maata (mukaan lukien yksi julkaisematon väitöskirja).

Tulokset osoittivat, että vaikka neuroleptien käyttäjillä oli enimmäkseen negatiivisia näkemyksiä antipsykoottien aiheuttamista muutoksista heihin, he näkivät niiden vaikutukset oireisiin positiivisemmassa valossa.

Monet kuvasivat näiden lääkkeiden lamauttavia vaikutuksia, kuten emotionaalinen tyhjyys, uupumus, motivaation ja energian menetys, vähentynyt keskittymiskyky, heikentynyt älykkyys ja ajattelun selkeyden menetys. Se esti heitä suorittamasta mitään tarkoituksenmukaista toimintaa ja heidät kekemaan itsensä “zombeiksi”. Toiset kokivat ahdistuksen ja masennuksen lisääntymistä sekä saivat itsemurha ajatuksia. Yksi osallistuja kertoi:

”Muistan, että otin ensimmäisen annokseni… se tyrmäsi minut ehdottomasti… En voinut edes nostaa pölyrättiä ja harjaa, koska en voinut liikuttaa käsivarsiani, jalkojani… Minulla ei ollut ajatuksia päässäni. En voinut tehdä mitään … olin kuin zombi. “

Toisaalta jotkut osallistujat kertoivat, että lääkitys auttoi vähentämään oireita. Se johti heidän kuulemiensa äänien vähentymiseen ja joskus jopa selkeyttii ajattelua. Näille potilaille ajattelun tunteettomuus ja hidastuminen oli hyödyllistä, koska tämä kognitiivinen ja tunteellinen heikkeneminen vähensi henkistä sekaannusta, tunkeilevia ajatuksia ja harhakuvien voimakkuutta. Vaikka suurin osa potilaista valitti psykoosilääkkeiden lamaannuttavien ominaisuuksien olevan epämiellyttäviä, jotkut totesivat, että se auttoi heitä rentoutumaan ja nukkumaan.

Lisäksi käyttäjät kokivat, että antipsykoottisilla lääkkeillä oli kielteinen vaikutus heidän persoonallisuuteensa, itsetuntoonsa ja ”sieluunsa”. Motivaation lasku, kognitiiviset muutokset ja sivuvaikutukset, kuten painonnousu ja seksuaaliset vaikeudet, saivat monet kokemaan, että he olivat menettäneet todellisen itsensä. Toiset valittivat vähentyneestä”luovuudesta, mielikuvituksesta, huumorista tai henkisyyden ja henkisen yhteyden “tunteen” menetyksestä.

Muutama osallistuja totesi, että antipsykoottien aiheuttama oireiden vähentyminen auttoi heitä palauttamaan vanhan itsensä. Se vei heitä kohti normaalisuutta ja antoi heille mahdollisuuden osallistua valittuihin toimintoihin, lääkitys nosti heidän itsetuntoaan. Nämä havainnot viittaavat lääkkeiden käyttäjien kokemusten ja mielipiteiden heterogeenisyyteen ja monimutkaisuuteen.

Lääkkeillä oli myös symbolisia vaikutuksia, koska monet osallistujat totesivat, että antipsykoottien jatkuva nauttiminen vahvisti ajatusta, että he olivat sairaita. Joitakin tämä ajatus lohdutti, mutta toiset kokivat, että he eivät olleet kokonaisia ​​tai että se teki heistä “pienempiä ihmisiä”, “outoja” ja “hulluja”. Monien mielestä se pakotti heidät tunnustamaan itsensä kroonisesti sairaiksi ja vahvisti leimautumista. Biolääketieteellisen mallin käyttöön on toistuvasti liitetty lisääntynyttä leimautumista ja stigmaa, ja sosiaalisten vaikutusten vähättelyä psyykkisten vaikeuksien syynä on alettu kritisoida.

Monet osallistujat yhdistivät lääkkeiden käytön itsemääräämisoikeuden ja tahdonvapauden menettämiseen. He säilyttivät passiivisen asenteen ja hylätyksi tulemisen tunteen. Eräs sanoi

”Olen aina hyväksynyt lääkityksen. Se on saattanut minut tuntemaan oloni huonoksi, mutta hyväksyin sen. Hyväksyin sen ilman valitusta.”

Toiset kertoivat, että heillä ei ollut juurikaan aavistusta lääkityksen tarkoituksesta. He kokivat, ettei heillä ollut koskaan ollut valinnanmahdollisuutta lääkityksen suhteen. Kertomukset olivat täynnä “toivottomuuden, avuttomuuden, pelon, hämmennyksen tai välinpitämättömyyden tunteita heidän neuroleptisen lääkityksensä suhteen.” Monet uskoivat, että lääkkeistä kieltäytyminen johtaisi ystävien ja perheen hylkäämiseen, mielenterveysammattilaisten painostukseen sekä epävirallisiin ja virallisiin uhkiin uudelleen joutumisesta sairaalaan. Kaiken kaikkiaan Moncrieff toteaa:

”Tarkastelemamme tutkimukset osoittavat, että samalla kun psykoosilääkkeet voivat vähentää häiritseviä ja huolestuttavia psykoottisia kokemuksia, ne voivat auttaa palauttamaan kokemuksen arkiitsestä.Mutta ne voivat myös viedä ihmisiltä heidän itsensä tärkeitä puolia. Peter Wescott ilmaisi tilanteen British Medical Journal -lehdessä vuonna 1 979, ” hulluuden ajanjaksoista luopumiseni, minun on pitänyt maksaa sielullani.”

Anonyymi kirjoitti:

Uusi katsaus tutkii ihmisten kokemuksia antipsykoottisista lääkkeistä. Jotkut potilaat kertovat psykoottisten oireiden vähentymisestä, toiset yhdistävät lääkkeet itsemääräämisoikeuden menettämiseen, emotionaaliseen tunnottomuuteen sekä luopumisen ja luovuttamisen tunteeseen (lamaantumiseen)

”Järjestelmällisten katsausten PRISMA-ohjeiden avullaa kerättiin yhdeksästä eri tietokannasta tutkimuksia antipsykoottisia lääkkeitä käyttävien kokemuksista. Tutkimusten laatu tarkistettiin ja lopulta valittiin 35 tutkimusta, jotka kattavat yli 11 eri maata (mukaan lukien yksi julkaisematon väitöskirja).

Tulokset osoittivat, että vaikka neuroleptien käyttäjillä oli enimmäkseen negatiivisia näkemyksiä antipsykoottien aiheuttamista muutoksista heihin, he näkivät niiden vaikutukset oireisiin positiivisemmassa valossa.

Monet kuvasivat näiden lääkkeiden lamauttavia vaikutuksia, kuten emotionaalinen tyhjyys, uupumus, motivaation ja energian menetys, vähentynyt keskittymiskyky, heikentynyt älykkyys ja ajattelun selkeyden menetys. Se esti heitä suorittamasta mitään tarkoituksenmukaista toimintaa ja heidät kekemaan itsensä “zombeiksi”. Toiset kokivat ahdistuksen ja masennuksen lisääntymistä sekä saivat itsemurha ajatuksia. Yksi osallistuja kertoi:

”Muistan, että otin ensimmäisen annokseni… se tyrmäsi minut ehdottomasti… En voinut edes nostaa pölyrättiä ja harjaa, koska en voinut liikuttaa käsivarsiani, jalkojani… Minulla ei ollut ajatuksia päässäni. En voinut tehdä mitään … olin kuin zombi. “

Toisaalta jotkut osallistujat kertoivat, että lääkitys auttoi vähentämään oireita. Se johti heidän kuulemiensa äänien vähentymiseen ja joskus jopa selkeyttii ajattelua. Näille potilaille ajattelun tunteettomuus ja hidastuminen oli hyödyllistä, koska tämä kognitiivinen ja tunteellinen heikkeneminen vähensi henkistä sekaannusta, tunkeilevia ajatuksia ja harhakuvien voimakkuutta. Vaikka suurin osa potilaista valitti psykoosilääkkeiden lamaannuttavien ominaisuuksien olevan epämiellyttäviä, jotkut totesivat, että se auttoi heitä rentoutumaan ja nukkumaan.

Lisäksi käyttäjät kokivat, että antipsykoottisilla lääkkeillä oli kielteinen vaikutus heidän persoonallisuuteensa, itsetuntoonsa ja ”sieluunsa”. Motivaation lasku, kognitiiviset muutokset ja sivuvaikutukset, kuten painonnousu ja seksuaaliset vaikeudet, saivat monet kokemaan, että he olivat menettäneet todellisen itsensä. Toiset valittivat vähentyneestä”luovuudesta, mielikuvituksesta, huumorista tai henkisyyden ja henkisen yhteyden “tunteen” menetyksestä.

Muutama osallistuja totesi, että antipsykoottien aiheuttama oireiden vähentyminen auttoi heitä palauttamaan vanhan itsensä. Se vei heitä kohti normaalisuutta ja antoi heille mahdollisuuden osallistua valittuihin toimintoihin, lääkitys nosti heidän itsetuntoaan. Nämä havainnot viittaavat lääkkeiden käyttäjien kokemusten ja mielipiteiden heterogeenisyyteen ja monimutkaisuuteen.

Lääkkeillä oli myös symbolisia vaikutuksia, koska monet osallistujat totesivat, että antipsykoottien jatkuva nauttiminen vahvisti ajatusta, että he olivat sairaita. Joitakin tämä ajatus lohdutti, mutta toiset kokivat, että he eivät olleet kokonaisia ​​tai että se teki heistä “pienempiä ihmisiä”, “outoja” ja “hulluja”. Monien mielestä se pakotti heidät tunnustamaan itsensä kroonisesti sairaiksi ja vahvisti leimautumista. Biolääketieteellisen mallin käyttöön on toistuvasti liitetty lisääntynyttä leimautumista ja stigmaa, ja sosiaalisten vaikutusten vähättelyä psyykkisten vaikeuksien syynä on alettu kritisoida.

Monet osallistujat yhdistivät lääkkeiden käytön itsemääräämisoikeuden ja tahdonvapauden menettämiseen. He säilyttivät passiivisen asenteen ja hylätyksi tulemisen tunteen. Eräs sanoi

”Olen aina hyväksynyt lääkityksen. Se on saattanut minut tuntemaan oloni huonoksi, mutta hyväksyin sen. Hyväksyin sen ilman valitusta.”

Toiset kertoivat, että heillä ei ollut juurikaan aavistusta lääkityksen tarkoituksesta. He kokivat, ettei heillä ollut koskaan ollut valinnanmahdollisuutta lääkityksen suhteen. Kertomukset olivat täynnä “toivottomuuden, avuttomuuden, pelon, hämmennyksen tai välinpitämättömyyden tunteita heidän neuroleptisen lääkityksensä suhteen.” Monet uskoivat, että lääkkeistä kieltäytyminen johtaisi ystävien ja perheen hylkäämiseen, mielenterveysammattilaisten painostukseen sekä epävirallisiin ja virallisiin uhkiin uudelleen joutumisesta sairaalaan. Kaiken kaikkiaan Moncrieff toteaa:

”Tarkastelemamme tutkimukset osoittavat, että samalla kun psykoosilääkkeet voivat vähentää häiritseviä ja huolestuttavia psykoottisia kokemuksia, ne voivat auttaa palauttamaan kokemuksen arkiitsestä.Mutta ne voivat myös viedä ihmisiltä heidän itsensä tärkeitä puolia. Peter Wescott ilmaisi tilanteen British Medical Journal -lehdessä vuonna 1 979, ” hulluuden ajanjaksoista luopumiseni, minun on pitänyt maksaa sielullani.”

Lue lisää

Kirjoittajat mainitsevat, että tulosten yleistettävyys muihin maailman osiin on epävarmaa, koska suurin osa tutkimuksista tehtiin länsimaisista väestöistä.

Tutkimus tarjoaa monimutkaisen ja vivahteikkaan kuvan käyttäjäkokemuksesta, jossa jotkut väittävät, että psykoosilääkkeet auttavat oireiden vähentämisessä. Sen sijaan toiset valittavat, että se riistää heiltä sen, kuka he ovat. Moncrieff sanoo:

“Toivon, että työmme auttaa avaamaann tätä kokemusta mielenterveyshenkilöstölle, joka ei ehkä tiedä sitä. He voivat olla empaattisempia ihmisille, joille on määrätty näitä lääkkeitä, ja avoimemmin auttaa ihmisiä välttämään tai minimoimaan niiden käyttöä.”

Tämä empatia ja sosiaalinen yhteys ovat erityisen tärkeitä, koska tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaalisen vuorovaikutuksen tiheys ja mielenterveysammattilaisten ja potilaiden väliset kunnioittavat suhteet ovat kriittiset ennustajat psykoosista toipumiselle.

Se vähän riippuu häiriöstä milloin on mitäkin. Voihan sitä kysyä lääkäriltä, mutta ikävä kyllä äänet ei ole aina sellaisista sisäisistä asioita kiinni, että voisi keskustella ja selvittää vaan aivoissa vain johdot ei yhdisty aina kohdakkain. Mikä voisi olla ihan hyvä selvittää kummasta johtuu niin tiedetään miten voidaan auttaa.

Anonyymi kirjoitti:

Se vähän riippuu häiriöstä milloin on mitäkin. Voihan sitä kysyä lääkäriltä, mutta ikävä kyllä äänet ei ole aina sellaisista sisäisistä asioita kiinni, että voisi keskustella ja selvittää vaan aivoissa vain johdot ei yhdisty aina kohdakkain. Mikä voisi olla ihan hyvä selvittää kummasta johtuu niin tiedetään miten voidaan auttaa.

Lue lisää

Yleensä aivot noissa tapauksissa kuvannetaan elimellisten syiden pois sulkemiseksi ja skitsofrenia diagnoosi itsessään ei viittaa mihinkään varsinaiseen vikaan aivoissa.

Anonyymi kirjoitti:

Yleensä aivot noissa tapauksissa kuvannetaan elimellisten syiden pois sulkemiseksi ja skitsofrenia diagnoosi itsessään ei viittaa mihinkään varsinaiseen vikaan aivoissa.

Ei niin, mutta kun aivoista ei tiedä tarpeeksi niin diagnoosi voi olla joskus isompaa kokonaisuutta. Tietty usein ilmenee vasta ajan kanssa kun tiedetään enemmän ja kehittyy keinot tutkia.

Anonyymi kirjoitti:

Ei niin, mutta kun aivoista ei tiedä tarpeeksi niin diagnoosi voi olla joskus isompaa kokonaisuutta. Tietty usein ilmenee vasta ajan kanssa kun tiedetään enemmän ja kehittyy keinot tutkia.

Lue lisää

Totta, aivoista ei tiedetä kaikkea ja tutkimusmenetelmät kehittyvät, mutta ei ole järkevää tehdä oletuksia siltä pohjalta että ehkä tulevaisuudessa jotain vikaa löytyy.Avoimen dialogin kaltaisesta psykososiaalisesta hoidosta voivat joka tapauksessa hyötyä kaikki ja siitä ei aiheudu haittaa.Tuskin olet eri mieltä siitä, että meidän on toimittava tämän hetkisen tiedon mukaan.

Anonyymi kirjoitti:

Totta, aivoista ei tiedetä kaikkea ja tutkimusmenetelmät kehittyvät, mutta ei ole järkevää tehdä oletuksia siltä pohjalta että ehkä tulevaisuudessa jotain vikaa löytyy.Avoimen dialogin kaltaisesta psykososiaalisesta hoidosta voivat joka tapauksessa hyötyä kaikki ja siitä ei aiheudu haittaa.Tuskin olet eri mieltä siitä, että meidän on toimittava tämän hetkisen tiedon mukaan.

Lue lisää

En olekaan erimieltä. Pointti on enemmänkin niin, että jos pystyy niin käy säännöllisesti tutkituttamassa, sillä on voinut tulla viime kerran jälkeen jotain uutta tietoa tai kehitystä. En meinaa nyt joka kuukausi, mutta vuoden parin välein.

Anonyymi kirjoitti:

En olekaan erimieltä. Pointti on enemmänkin niin, että jos pystyy niin käy säännöllisesti tutkituttamassa, sillä on voinut tulla viime kerran jälkeen jotain uutta tietoa tai kehitystä. En meinaa nyt joka kuukausi, mutta vuoden parin välein.

Lue lisää

Jos puhumme yksittäistapauksista niin kyllä henkilöllä voi olla jokin vika jota ei ole havaittu, mutta se että skitsofrenia itsessään olisi jonkin fyysisen aivoissa olevan vian aiheuttama olisi epätodennäköistä.Skitsofreniaa on tutkittu sadoilla miljoonilla vuosikymmenien ajan ja syitä on etsitty aivokemikaaleista, keskushermostosta ja geeneistä eikä mitään ole löytynyt.Skitsofrenian diagnostiikka on myös niin epämääräistä että yhteisen tekijän löytyminen on aika kaukaa haettua.Psykoosilääkkeiden tosin on todettu tuhoavan aivokudosta, eli lääkityiltä löytyy tämä yhteinen tekijä.

Anonyymi kirjoitti:

Jos puhumme yksittäistapauksista niin kyllä henkilöllä voi olla jokin vika jota ei ole havaittu, mutta se että skitsofrenia itsessään olisi jonkin fyysisen aivoissa olevan vian aiheuttama olisi epätodennäköistä.Skitsofreniaa on tutkittu sadoilla miljoonilla vuosikymmenien ajan ja syitä on etsitty aivokemikaaleista, keskushermostosta ja geeneistä eikä mitään ole löytynyt.Skitsofrenian diagnostiikka on myös niin epämääräistä että yhteisen tekijän löytyminen on aika kaukaa haettua.Psykoosilääkkeiden tosin on todettu tuhoavan aivokudosta, eli lääkityiltä löytyy tämä yhteinen tekijä.

Lue lisää

"Skitsofreniaa on tutkittu sadoilla miljoonilla vuosikymmenien ajan ja syitä on etsitty aivokemikaaleista, keskushermostosta ja geeneistä eikä mitään ole löytynyt."

Siis noihin tutkimuksiin on käytetty satoja miljoonia euroja, ihan vain selvennyksenä.

Soisi että tällainen ajattelu yleistyisi myös psykiatrian piirissä.

Minä en kirjoittanut tuota kommenttia, mutta se vaikuttaisi olevan samoilla linjoilla tämän kanssa.

"Mieli ei sijaitse aivoissa. Koko kysymys mielen sijaintipaikasta on harhaanjohtava.” Näin ilmoittavat Ihmisen mieli -kirjan tekijät jo johdannossa."

"Teoksen keskeinen teesi on, ettei mieli ole pelkkää aivotoimintaa. Se kannattaa ymmärtää ennemminkin suhteina kuin yhtenä oliona. Mieli on aivojen, kehon, ulkomaailman ja muiden olentojen vuorovaikutusverkosto."

Anonyymi kirjoitti:

Minä en kirjoittanut tuota kommenttia, mutta se vaikuttaisi olevan samoilla linjoilla tämän kanssa.

"Mieli ei sijaitse aivoissa. Koko kysymys mielen sijaintipaikasta on harhaanjohtava.” Näin ilmoittavat Ihmisen mieli -kirjan tekijät jo johdannossa."

"Teoksen keskeinen teesi on, ettei mieli ole pelkkää aivotoimintaa. Se kannattaa ymmärtää ennemminkin suhteina kuin yhtenä oliona. Mieli on aivojen, kehon, ulkomaailman ja muiden olentojen vuorovaikutusverkosto."

Lue lisää

Mieli on mieli, ja kaikella mitä ihminen tekee, on motiivi.

Mikään ihmisen mielessä tapahtuva ei ole merkityksetöntä. Suurin rikos mitä psykiatria tekee hoidettavilleen, on merkityksen riistäminen elämästä, ajattelusta ja toiminnasta.

Anonyymi kirjoitti:

Mieli on mieli, ja kaikella mitä ihminen tekee, on motiivi.

Mikään ihmisen mielessä tapahtuva ei ole merkityksetöntä. Suurin rikos mitä psykiatria tekee hoidettavilleen, on merkityksen riistäminen elämästä, ajattelusta ja toiminnasta.

Lue lisää

Eikä skitsofrenia tai psykoosi edes ole sairaus, vaan traumareaktio.

Hölmöt psykiatrit eivät tätä ymmärrä.

Anonyymi kirjoitti:

Eikä skitsofrenia tai psykoosi edes ole sairaus, vaan traumareaktio.

Hölmöt psykiatrit eivät tätä ymmärrä.

Minulla psykiatrit puhui psykoosista ja skitsofreniasta kutakuinkin samana asiana ja ihmettelivät kuin olin traumojeni kanssa pärjännyt näin pitkään ilma, että psykoosi yms. oli lauennut. Varsinkin neuropsykologi ihmetteli sitä ääneen kun minun tuloksia katsoi verrattaen lapsuuden tuloksiin, sillä oli mitä vertaa koska lapsena minulla oli ollut muita sairauksia. Testien ero oli kai sen verran raju.

Psykoterapeutit ne minusta on enemmän jämähtäneet johonkin vanhaan tietoon tai tyhmyyteen, kun erikoistumisessa menee kai niin pitkään, että tulee uutta tietoa välissä. En tiedä. Niistä vain on vaikea löytää se sopiva eikä sellaista joka on kuin yhden kapean asian uskovainen.

Unen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, sillä huomattava vaikutus sekä henkiseen, että fyysiseen hyvinvointiin.Vaikeissa tilanteissa unen laatu usein kärsii ja se pahentaa ongelmia entisestään.

Anonyymi kirjoitti:

Unen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, sillä huomattava vaikutus sekä henkiseen, että fyysiseen hyvinvointiin.Vaikeissa tilanteissa unen laatu usein kärsii ja se pahentaa ongelmia entisestään.

Lue lisää

Yep. Uni on paras lääke ihan kaikkeen!
Tai en tiedä narkolepsiasta, mutta yleensä just se minkä ei luulisi auttavan aivoista johtuvaan niin onkin se mitä tarvitaan. Aivologiikka. xP

Buloosi on pahakone.

Komppaan edellistä tekstiä. Asiallinen kirjoittaja, ja tuntuu tietävän mistä puhuu.

Monesti isojen elämänkriisien taustalla on juuri itsenäistyminen vanhemmista. Joillakin lapsuusolot (lue: vanhemmat) ovat sellaisia, että itsenäistyminen on vaikeaa, ja siitä tulee tavallista isompi kriisi. Jopa sellainen, josta tulee joku diagnoosi. Älkää ihmiset kuitenkaan antako leimata itseänne.

Täältä kannattaa lukaista erilaisia näkemyksiä vaikkapa juuri skitsofreniasta:
https://madinfinland.org/