Karjala

takaisin?

Halutaanko me ihan oikeasti sitä Karjalaa takaisin?

16

1267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se takasin. Yhtä tyhjänä asutuksesta kuin sen jätimmekin. Olisi kerrankin työtä työttömille - kirves ja lapio kouraan ja kauniiseen Karjalaan!
      Jeltsin sen melkein lupasi, mutta Koivistolle ei kelvannut. Kelvoton päämies sellainen!

      • 1234

        Ei, ei haluta.


      • liikaa vaadittu

        "Yhtä tyhjänä" tarkoittaisi, että saisimme sen samalla menetelmällä kuin menetimmekin, eli sotimalla ja karkoittamalla väkivalloin 60 v. alueella eläneet asukkaat matkoihinsa.

        Siihen toimenpiteeseen ei suurin osa kansastamme tule osallistumaan. Kotiseudun kaipuu ei saa peittää alleen tuhansia ongelmia, jotka käytännössä meitä kohtaisivat, jos maamme rajoja siirrettäisin. Panisit meidät kuitenkin kustantamaan verovaroin jälleenrakennuksen alueella?

        Vaikka alue palautettaisiin meille torventoitotuksin ja kukkapuskia heiluttaen, olisimme joka tapauksessa vaikeassa tilanteessa.
        Jokainen joka on siellä päin käynyt tietää millaisiin remontteihin siellä jouduttaisiin. Vanhatkin, suomalaiselta ajalta jääneet rakennukset, ovat tietysti huonokuntoiset, ja neuvostoaikaisten rakennusten kunnosta ei kannata edes puhua.
        Talous olisi maassamme kuralla vuosikymmenia jo pelkästään tämän asuttamisen takia.

        Maatalous ja teollisuus vielä erikseen. Olisi siinä koskematon alue gryndareiden ja harmaan talouden harrastajille!


      • mitähän

        Minuutin sisällä kysyit itseltäsi ja ja vastasit itsellesi. Pidätkö meitä kaltaisinasi huru ukkoina.


      • kirjoituskieltoon

        Saman minuutin aikana kysyit itseltäsi ja vastasit itsellesi.


      • lekkeri
        1234 kirjoitti:

        Ei, ei haluta.

        minäkään Karjalaa takaisin, vaikka olen siellä syntynyt. Syntymäkotini on tuhottu ja toisekseen Suomella on tarpeeksi maksamista täällä omassa maassamme eikä meidän tarvitse lähteä kunnostamaan laiskojen venäläisten rappiolle laskemia rakennuksia. Meilläkin oli pieni kaunis mökki ja pieni ryytimaa ja kauniit kukkapenkit. Jatkosodan aikaan oli kaikki pistetty matalaksi. Pitäkööt ne ominaan.


    • lenasalo

      Ei todellakaan haluta Karjalaa. Mihin ne ihmiset laitettaisiin, millä rahalla korjattaisiin lahoavat mökit?? Kuka hyötyisi hakkaamattomista metsistä? Siirtolaiset, jotka joutuivat sieltä muuttamaan, ovat suurin osa kuolleet. Itärajalla on riesaa jo nyt naapurin kansalaisista.

    • fiiuliN

      Miksi tällainen nuorempi sukupolvi niin kovasti Karjalan perään hinkuu.
      Meillä vanhoilla, siellä asuneilla, on edes lapsuuden aikojen muistoja joita olisi kenties mukava verestää. Mutta nuoret, jotka eivät ole koko paikkaan edes paremmin tutustuneet, ovat kovasti kiinnostuneet "rähinästä" jonka sen takaisin haluaminen varmasti synnyttäisi.

      Sanovat, haluamme takaisin "isäimme maan", sieltä ovat juuremme.
      Eivätkö useimman juuret ole myöskin täällä sisä-Suomessa, sillä tuskinpa nuoremmat karjalaiset ovat jokainen avioituneet myös karjalaisen kanssa.

      Tosiaankin meistä vakituisista Karjalassa asuneista on suurin osa jo 70v täyttänyt, ehkä jokunen voi olla vanhempi. Miksi me haluaisimme jättää elämäntyömme tänne missä sen olemme jo rakentaneet ja palata takaisin pelkän kauniin maiseman takia.

      Siksipä ihmettelenkin vain näitten nuorempien, omasta mielestäni järjetöntä hinkua pois nykyiseltä kotiseudultaan.

    • Sens-Ori/Kolikkoinmäki, Vii...

      Karjala takaisin vain jos yksikään russakka ei jää sinne asumaan. Mikäli siellä olisi venäjän kielinen väestö, syntyisi Moskovalle "intressi" puuttua Suomen (kaikkiin) asioihin, kuten Latviassa. Verukkeitahan he kyllä keksisivät.
      Siirtämällä nykyväestö Khabarovskiin takaisin asiaa voisi harkita. Taloudellisesti silloin olisi perusteita suomalaiseen jälleenrakentamiseen.
      Paras vaihtoehto olisi kuitenkin rauhallinen taloudellinen yhteistyö rajan yli kuten 20/30-luvulla oli.
      Realiteetti tietysti on ettei Russialla ole intressiä irtaantua strategisesti merkittävän alueen hallinnasta.
      Taloudellisen "rautaesiripun" poistuminen avoimen ja tasavertaisen yheistyön kautta ja rajan madaltaminen eurooppalaiselle tasolle olisi järkevää.

    • tapani

      Miksi takaisin? Eihän siellä asu omaa väkeä.
      Toisin olisi tilanne, jos karjalaiset olisivat jääneet sinne ja heidän jälkeläisensä asuisivat nyt siellä.

      • Sens-Ori

        Karjalassa/Viipurisa asuu nykyisin Uralin takaa pakkosiirrettyjä ihmisiä. Niille Karjala on paratiisi.
        Kannattaa muistaa, että Presidentti Ryti ei halunnut siirtää luovuteun alueiden asukkaita Suomeen - että sellaista isänmaallisuutta!!


      • epätietoinen I
        Sens-Ori kirjoitti:

        Karjalassa/Viipurisa asuu nykyisin Uralin takaa pakkosiirrettyjä ihmisiä. Niille Karjala on paratiisi.
        Kannattaa muistaa, että Presidentti Ryti ei halunnut siirtää luovuteun alueiden asukkaita Suomeen - että sellaista isänmaallisuutta!!

        Lähihistoriassani epätietoisuutta.
        Jopas jotain...


      • miekii oon evakko
        Sens-Ori kirjoitti:

        Karjalassa/Viipurisa asuu nykyisin Uralin takaa pakkosiirrettyjä ihmisiä. Niille Karjala on paratiisi.
        Kannattaa muistaa, että Presidentti Ryti ei halunnut siirtää luovuteun alueiden asukkaita Suomeen - että sellaista isänmaallisuutta!!

        kyllä minä kuljin lapsena evakkopolun viipurista,pojoishämeeseen.mutta nyt kun olen viipurissa käynyt,ei se näkymä,ole sydäntäni oikein syttymään saanut.miksi kaikki on rikottu ja korjaamatta jätetty.kaikki mikä on kaunista ja hyvää ollut.on niinkuin vanhassa laulussa.portti piti pystyssä kaatunutta aitaa,kaikki on ihanasti rempallaan.miksi me haluaisimme karjalan takaisin,saisimme ehkä ne tienoot, mutta myös toveri venäläisiä,useampia tuhansia ekä kymmeniä tuhansia.sitä myöti kuin saisimme maat vijely kuntoon rakennukset ihmis asuttavaan kuntoon.toveri venäläiset ,olisivat toiseta päästä,hajottaneet,uuden ja korjatun.karjala takaisin, mutta ilman toveri venäläisiä.


    • ei...kannattaisi

      Mielestäni valtakunnan raja on nyt ihan hyvällä paikalla. Johan siinä bensanhakumatkatkin pitenisi kymmenillä kilometreillä...Mutta ihan vakavasti puhuen, olen ajatellut näin että jos vaikka nykyinen vallanpitäjä tuollapuolen luovuttaisikin Karjalan meille, niin seuraava/t valtiaat ottaisivat sen taas heille, tietysti sotimalla. Karjala ulottuu kyllä melkein Uralille asti, mutta luulen näistä asioista puhuvien tarkoittavan Karjalan Kannasta. Jos silloin aikoinaan meidän sotapäälliköt eivät olisi yrittäneet tehdä Suomesta niin suurta, niin suurta että, ehkä asiat olisivat toisin. Tämä nyt on tietysti vain jossittelua.

      • Sens-Ori

        Jos ei olisi pantu hanttiin, olisi koko Suomelle käynyt kuin Kannakselle, Sallalle ja Käsivarrelle.
        Sen osoittaa sotahistoria eittämättä ja sitä täydentää vilkaisu Baltian maihin.
        Ratkaiseva taistelu Suomen itsenäisyyden säilymiksesi käytiin Kannaksen Ihantalassa elokuussa -44. Ihantala osoitti neukuille, että sotilaallinen eteneminen aiheuttaa kesämättömiä kalusto- ja miestappioita Puna-armeijalle.
        Suomen miehitys/valtaus olisivat johtaneet sissisotaan (vrt asekätkentä).
        Suomi säilyi eikä siellä käynyt kuten Baltiassa: väestöä pakkosiirrettiin Siperiaan öisinä pidätyksinä ja summittaisesti. Tilalle tuotiin puna-armeijan "sankareita" perheineen.
        Suomi olisi kaiketi itsenäistynyt Boris J:n jälkeen.
        Mutta minkäläinen Suomi?
        Käykääpä katsomassa sitä Kannaksella. Lisäksi maassa olisi mittava venäläisvähemmistö -miljoona?
        Suomi olisi kolmikielinen valtio. Phjoismaiden neuvosto, YK tai EU olisivat vain haaveita. Venäjällä olisi "intressi" puuttua mihin tahansa asiaan Suomessa suojellakseen venäläisvähemistöä.


      • olet
        Sens-Ori kirjoitti:

        Jos ei olisi pantu hanttiin, olisi koko Suomelle käynyt kuin Kannakselle, Sallalle ja Käsivarrelle.
        Sen osoittaa sotahistoria eittämättä ja sitä täydentää vilkaisu Baltian maihin.
        Ratkaiseva taistelu Suomen itsenäisyyden säilymiksesi käytiin Kannaksen Ihantalassa elokuussa -44. Ihantala osoitti neukuille, että sotilaallinen eteneminen aiheuttaa kesämättömiä kalusto- ja miestappioita Puna-armeijalle.
        Suomen miehitys/valtaus olisivat johtaneet sissisotaan (vrt asekätkentä).
        Suomi säilyi eikä siellä käynyt kuten Baltiassa: väestöä pakkosiirrettiin Siperiaan öisinä pidätyksinä ja summittaisesti. Tilalle tuotiin puna-armeijan "sankareita" perheineen.
        Suomi olisi kaiketi itsenäistynyt Boris J:n jälkeen.
        Mutta minkäläinen Suomi?
        Käykääpä katsomassa sitä Kannaksella. Lisäksi maassa olisi mittava venäläisvähemmistö -miljoona?
        Suomi olisi kolmikielinen valtio. Phjoismaiden neuvosto, YK tai EU olisivat vain haaveita. Venäjällä olisi "intressi" puuttua mihin tahansa asiaan Suomessa suojellakseen venäläisvähemistöä.

        Ihan lyhyesti vaan, että niinhän siinä olisi käynyt, ehkä.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe