Tunnutusta suomalaiselle ufotutkimukselle-2
MUFONin kansainvälisen tutkimuksen johtaja ( International director of -investigations) Steve Hudgeons on eilen julkaissut tilaston siitä kuinka monta prosenttia MUFONille saapuneista ufoilmoituksista on tutkittu valmiiksi (concluded ) ajalla 2000-2020.
Luettelossa on mainittu 26 valtiota ja sen huipulla on mainittu Suomi (100%).
Viimeisellä sijalla on Norja (23%). Ruotsin osuus 0n 90%.
Tunnustusta suomalaiselle ufotutkimukselle-2
13
91
Vastaukset
- Anonyymi
Eli Suomessa esiintyneet raportit selvitetty ja todettu luonnollisiksi ilmiöiksi jne.
Ruotsissa jotain selvittämätöntä humpuukia ja norjalaiset viitanneet kintaalla lähes koko tutkimukseen täytenä humpuukina.
Näin ymmärrän tutkimuksen tulokset.
Oliko mitään tietoa tapauksien lukumääristä?Vetäisit sitten mutkat suoriksi ja ikioman johtopäätöksen siitä mitä tarkoittaa "tutkittu valmiiksi". 8)
Tutkimus kun voi johtaa myös johtopäätökseen kuten esimerkiksi "tuntematon" tai "esimerkiksi luultavasti jokin".
Varmaa selvitystä harvemmin saa juuri mistään tapauksesta ja paras teoria useimmiten on "luultavasti", kuten on nähtävissä esimerkiksi NSA:n raporttisivuilta.
Selvitysprosentti vaihtelee. Jotkut puhuu 95 prosentista, jotkut 78 prosentista ja lahkopellet sadasta prosentista.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Vetäisit sitten mutkat suoriksi ja ikioman johtopäätöksen siitä mitä tarkoittaa "tutkittu valmiiksi". 8)
Tutkimus kun voi johtaa myös johtopäätökseen kuten esimerkiksi "tuntematon" tai "esimerkiksi luultavasti jokin".
Varmaa selvitystä harvemmin saa juuri mistään tapauksesta ja paras teoria useimmiten on "luultavasti", kuten on nähtävissä esimerkiksi NSA:n raporttisivuilta.
Selvitysprosentti vaihtelee. Jotkut puhuu 95 prosentista, jotkut 78 prosentista ja lahkopellet sadasta prosentista.Mitähän tuo hörhökoukku yrittää sanoa ? Voisiko joku suomentaa ? Jätä edes Borg rauhaan! Se myös kunkku kuten kalibrointimies........
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tuo hörhökoukku yrittää sanoa ? Voisiko joku suomentaa ? Jätä edes Borg rauhaan! Se myös kunkku kuten kalibrointimies........
Kalibrointimies on vajaa amis :)
- Anonyymi
Oikein hyvä että kaikki ilmoitetut tutkitaan.
Sitten on myös se juttu että miten tutkitaan, eli onko MUFON verrannut koskaan eri maiden harrastaman UFO tutkimuksen tasoa?MUFONilla on käsikirja jonka nimi on "Field Investigator's Manual ".Se on paksu rengaskansio jossa on 265 sivua ja vielä lisäksi 32 sivua liitteitä.Jokaisen kenttätutkijan pitää hankkia se ja läpäistä koe jossa näyttää että on tutustunut siihen ja hallitsee sitä.
Tätä käsikirjaa ja sen ohjeita pitää noudattaa huolimatta siitä missä maassa tutkija asuu.Olen huomannut kaikilla aloilla että on olemassa monenlaista ammattilaista, joilla on periaatteessa sama koulutus. Esimerkiksi on olemassa lääkäreitä ja "lääkäreitä".
Joillakin on vaan parempi logiikka kuin toisilla. Niin sanottu tatsi tulee vain kokemuksesta ja kaikille sitä ei tule koskaan. Koulukirjoista ei löydy sitä tatsia ja opinnot on vasta ensiaskeleet.
Joillakin ufotutkijoilla on pakkomielle löytää se lähin luonnollinen selitys, vaikka se poikkeaisi kuinka rajusti hyvänsä faktoista ja itse havainnosta. Jotkut taasen näkevät ufoja kaikkialla.
On pystyttävä myöntämään myös se ettei tiedä vastausta, jos ei tiedä vastausta. Arvailu ei ole vahvistettu totuus ja teoria on vain teoria ja mielipide on mielipide.
Kaikkein naurettavimpia "tutkijoita" on nämä debunkkaavat uskovaiset ja "kalibrointimies", joka nakkelee ihan mitä sattuu ilmoille totaalisen ontosta päästään vailla järjen häivää puhumattakaan lähdetiedoista.
Debunkkareilla on pari vakiovastausta kaikkeen valmiina ja se on päätetty jo etukäteen ennen tapaukseen perehtymistä kumpaa selitystä käytetään.
Kun se vakioselitys ei sitten tapaukseen sovi eikä keneenkään uppoa, niin he kaivavat jonkin vanhan tapauksen vertailupohjaksi tai aloittavat herjakampanjansa. Heidän höpinänsä tulisi jättää omaan arvoonsa.- Anonyymi
HeIIäkoukku kirjoitti:
Olen huomannut kaikilla aloilla että on olemassa monenlaista ammattilaista, joilla on periaatteessa sama koulutus. Esimerkiksi on olemassa lääkäreitä ja "lääkäreitä".
Joillakin on vaan parempi logiikka kuin toisilla. Niin sanottu tatsi tulee vain kokemuksesta ja kaikille sitä ei tule koskaan. Koulukirjoista ei löydy sitä tatsia ja opinnot on vasta ensiaskeleet.
Joillakin ufotutkijoilla on pakkomielle löytää se lähin luonnollinen selitys, vaikka se poikkeaisi kuinka rajusti hyvänsä faktoista ja itse havainnosta. Jotkut taasen näkevät ufoja kaikkialla.
On pystyttävä myöntämään myös se ettei tiedä vastausta, jos ei tiedä vastausta. Arvailu ei ole vahvistettu totuus ja teoria on vain teoria ja mielipide on mielipide.
Kaikkein naurettavimpia "tutkijoita" on nämä debunkkaavat uskovaiset ja "kalibrointimies", joka nakkelee ihan mitä sattuu ilmoille totaalisen ontosta päästään vailla järjen häivää puhumattakaan lähdetiedoista.
Debunkkareilla on pari vakiovastausta kaikkeen valmiina ja se on päätetty jo etukäteen ennen tapaukseen perehtymistä kumpaa selitystä käytetään.
Kun se vakioselitys ei sitten tapaukseen sovi eikä keneenkään uppoa, niin he kaivavat jonkin vanhan tapauksen vertailupohjaksi tai aloittavat herjakampanjansa. Heidän höpinänsä tulisi jättää omaan arvoonsa.Jossain ketjussa annetaan ymmärtää että kaikkia ilmoitettuja ufo tapauksia ei oteta vastaan, ilmeisesti siis ei panna kirjoihin ja kansiin. Suomen 100% on laskettu kirjatuista tapauksista, ja 100% on helpompi saavuttaa jos käytössä on pika-arvioon perustuva esikarsinta.
- Anonyymi
juu..kyllä ihmiskunnalle on annettu todellakin viesti että olemme olleet
riippuvaisia heistä..maailma on täynnä arvoituksia joita ei edes nykytiede
pysty selittämään. evoluutio menee kokoajan eteenpäin ,ihmisaivon
käytettävä kapasiteetti kasvaa kokoajan ,,esm..syntyy lapsia jotka ovat
älyn tasolla jo 10v versus prof 70v ,kaiken huippu on se miten entiset
ihmiset pystyivät tekemään ja laskemaan maailmankaikkeuden tarkalleen,
egypti,irak,syyria.turkki, sitten uusi manner amerikka ja muut...uskomattomia
löytöjä ,,mun mielipiteeni ja näiden uskomattomien ufo kokemuksien ja kuvien
tapauksien jo aikojen alusta..on todella vaarallista ja tyhmää että se alepan
köyhä kassa tosin söpö tyttö on universumin ainut elävä ok- Anonyymi
Nyt saatiin maanisdepikon kulminaatiovaihe ihan kirjallisena todisteena esiin. Saattoi tulla jopa muutamaa kuukautta ennakoitua aiemmin.
Nyt onkin mielekiintoista seurata kuinka nopeasti depis alkaa näkymään.
Kaikki tietysti arvaavatkin kenestä puhutaan.
- Anonyymi
Pitäisi myös selittää miten tutkimustulokset jakautuu. Suomessa on myös tutkittu 100% vakavista rikoksista mutta läheskään kaikki tekijät ja motiivit eivät ole selvillä.
- Anonyymi
Väittäisin lonkalta että ufotutkijoiden kesken on selviä eroja siinä kuinka suuri on ufoksi luokiteltujen tapausten osuus.
- Anonyymi
Niin.. tulkinnasta, havainnon laadusta, kuva tms materiaalista ja uskottavuudesta paljon tietenkin kiinni. Ennakkoasenteellisiakin tutkijoita on aloilla kuin aloilla. Täällä palstalla on myös sellaisia henkilöitä jotka haluaa kieltää koko ufotutkimuksen koska heidän pyhä kirjansa kieltää ufot eikä tunne elämää maan ulkopuolella. Tulkinta se on sekin mutta siltä pohjalta ei kannattaisi hirveästi ottaa kantaa tähän koko asiaan jos on päättänyt jo etukäteen että ufoja ei ole eikä tule.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k17710733Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1057573Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t327420Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37386Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa895769Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525238Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset314996Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk124811Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k62174Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil391656