Paavon itseluottamus ei horju

Paavo oli entisellään "Perjantai"-ohjelmassa puolustamassa maaseutua ja perustelemassa Helsingin kaupunginjohtajuusehdokkuuttaan:
Hän haluaa hillitä Helsingin kasvua/kehitystä. Helsinkiä kuulemma tarkoituksella
kasvatetaan. Vapaavuori on tarkoituksella kehittänyt Helsinkiä,
mikä on hienoa. Mitä Paavo voisi antaa Helsingille ? Paavo olisi eksyksissä
kuin hirvi Mannerheimintiellä Helsingin kaupunginjohtajana.
5795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Ymmärsin Paavon tarkoittaneen liian nopeaa väestönkasvua, ei kehitystä sinänsä.
Paavolla on pitkä elämänkokemus ja poliittinen kokemus.
Ei mielestäni ole mitään syytä häntä vähätellä.
Vaikkakin saattaa olla, ettei Helsingin pormestarin viitta oikein hänen harteilleen istuisikaan.

Äänestä

Paavo mielestäni tarkoitti, että Helsinki haluaisi sinne lisää ihmisiä,
Helsinkiä haluttaisiin kasvattaa väkisin, mutta eiköhän se ole niin,
että Helsinkiin "tunkee" lisää ihmisiä mm. työllistymis- ja opiskelumahdollisuuksien
takia ?

Äänestä

Kuten jälleen saimme todeta
Paavo Väyrynen on huippu politikko edeleen,

suomen viisain, pätevin fiksuin, älykkäin,
olisi kannattanu aikoinaan kuunella VÄYRYSTÄ enemmän,
suomi olisi säästyny paljolta pahahalta , haitoilta ja vaikeuksilta suhteessa EU jäsenyyteen,

1Äänestä
  • Paavolla on vielä järki tallella.

    Äänestä

Parasta mitä Väyrysestä voi sanoa on, että hän on "värikäs poliitikko".
Hänellä petti arvostelukyky jo silloin, kun hän otti Seitsemän Tähden Liikkeensä
vaaliavustajaksi uusfasisti Ilja Janitskinin.
Väyrysellä on yhtä paljon mahdollisuuksia tulla Helsingin kaupunginjohtajaksi
kuin Vapaavuorella olisi tulla Kuopion tai Rovaniemen kaupunginjohtaksi.

1Äänestä
  • ÄLÄ HÖRISE
    olet pelkästään kakteellinen kun tiedät että Väyrysen politiikka olisi pelastanu suomen paljolta pahalta,
    lopeta noi panettelu-juttusi, niille vain nauretaan,
    kierous ja kateus tulee kaikissa jutuissasi h yv i n esille,
    Väyrynen on ja pysyy suomen älykkäimpänä viisaimpana politikkona jonka tyhmemmät valtaan päässeet syrjäytti suomen vahingoksi,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ÄLÄ HÖRISE
    olet pelkästään kakteellinen kun tiedät että Väyrysen politiikka olisi pelastanu suomen paljolta pahalta,
    lopeta noi panettelu-juttusi, niille vain nauretaan,
    kierous ja kateus tulee kaikissa jutuissasi h yv i n esille,
    Väyrynen on ja pysyy suomen älykkäimpänä viisaimpana politikkona jonka tyhmemmät valtaan päässeet syrjäytti suomen vahingoksi,

    Paavo oli aikonaan mun inhokkini, mut nyt vaikuttaa että se on ainoa jolla on vielä vähän järkeä päässä, tietysti tuo pyrkyryys haittaa uskottavuutta..

    Äänestä

  • kauno.ijas kirjoitti:

    Paavo oli aikonaan mun inhokkini, mut nyt vaikuttaa että se on ainoa jolla on vielä vähän järkeä päässä, tietysti tuo pyrkyryys haittaa uskottavuutta..

    TÄH

    MIKÄ PYRKYRYYS,
    hah

    höpön höpö
    Väyrynen on vain sinnikäs
    se ei ole pyrkyryyttä,
    Väyrynen kun näkee kuinka pieleen päättäjät johtaa suomea
    hän tekee kaikkensa palastaakseen suomen tuholta, tuhontieltä,
    paljon pahaa ja virheitä on jo tapahtunu,
    joten Väyrysen kaltaisia viisaita politikkoja tarvitaan suomen politiikkaan ,,

    1Äänestä

Väyrynen menetti pelin hyppimällä puolueesta toiseen. Ennen hän oli ihan hyvä mies mielipiteineen, mutta kun alkoi perustella omia ihmeellisiä puolueitaan, niin uskottavuus karisi melkoisesti. Politiikassa on tärkeintä luottamus ja pitkäjänteisyys, eikä tuollainen loikkiminen milloin minnekin.

Äänestä
  • älä horise, pelkkää sinun panettelua, kuulut ryhmään sdp
    siis kateellinen loputtoman kiero panettelija olet

    Äänestä

Persoona Paavo, perjantai TV-ohjelma antoi kuvan nykyisestä Paavosta, päivän politiikka on nykyään erillaista kuin neukkuaika.
Paavo sopii keskustan edustajana puolueen kuvan kiiloittjana, siinä saa pysyä ja määräysvaltaa hänelle ei tulla antamaan.

1Äänestä

Ymmärrän kainuulaista joka kuntavaaleissa äänestää keskustaa

En ymmärrä että EU-vaaleissa kukaan Hangosta - Petsamoon äänestää keskustaa, jolla ei ole edes omaa ryhmää ja liberaaliryhmä Alde, johon se kuuluu on mitätön maalaisliiton vastainen liittovaltiopuolue, joka lopettaidi kaikki työpaikat Suomesta ja jättäisi susille

Keskustaa äänestää henkisesti 50- luvulle jäänyt porukka

Keskusta ja Kekkonen ovat Kremlin luomuksia, en tarkoita agentteja. Hävitty tai siis muodollisesti hävitty sota ja siitä johtuva nöyristelynäytelmä YYA pidensi talonpoikaissäädyn keskustan elinikää nykypäiviin, muissa maissa esim. Ruotsissa vastaavaa näytelmää ja punakapinaa ei ole ollut

Olen eri mieltä Väyrysen poukkoilusta, poukkoilijat ovat Olli Rehn, Sipilä ja ketkuKaikkonenkorruptioporukka jotka nopeuttivat talonpoikaissäädyn alasajoa

Näistä paras on Sipilä joka ymmärsi sijoittamista ja tuotti säästäjille alustoja toimia ja vaurastua, ikävä että alkoi matunhyysännän

Väyrysen ongelma on että hän ei löydä vaalipiiriä josta pääsisi eduskuntaan, veikkaan ettei pääse
(tosin olin varma että Trump valitaan, näin ennen koronaa)

Äänestä

Keskustan aikana on aina saatu talous nousemaan, tällä hetkellä Marin haluaa Vanhasen jatkavan koska luottaa.
Puolueena puolue joka ei ole vasemmistoa eikä oikealla, puolue joka pystyy toimimaan kummankin laidan kanssa.
Sipilä sai suomen lopulta irti finassikriisin lamasta jossa SDP ja kokoomus ei onnistunut. Sipilä sai talouden nousuun ja antoi hyvän alun nyky hallitukselle.
2015 matu aallosta voi syyttää yhtä hyvin persuja kuin muitakin puolueita, suomi ei siinä suhteessa poikkea muista länsimaista.

Äänestä

VOI vain todeta
suomeen pääsi tyhmyys valtaan , ja sjuraukset politiikassa on sen mukaiset suomen vahingoksi,
joten kärsimysten määrää ei tarvi ihmetellä,
suomaliset maksaa nyt rikkaitten euro-valtioitten vekaa niska limassa hamaan ikuisuuteen asti,

JOS aikoinaan olisi Paavo Väyrystä KUUNNELTU ja toimittu oikein
suomella ei olisi nyt näin sekavat olot euroopan suurten maitten velkaantumisen takia, eikä suomea olisi alistettu osallistumaan, maksamaan muitten maitten valtavan suuria miljaaardi velkoja,

EU alue nyt k i e h u u ,,,,
nyt on paljon murinaa ja toisinajattelijat liikkeella koko euroopassa,
KONSERVATIIVI politiikka ON NOUSUSSA !

Äänestä
  • Mitä "kärsimysten määrää" ei tarvitse ihmetellä ?!
    Ei tässä mitään erikoisemmin kärsitä. Ei ole sotaa, Hyvä rauhan aika menossa.
    Milloinka asiat täydellisesti olisivat ? Korona painaa päälle, mutta kyllä se tästä....

    Äänestä

Huomasitteko että toimittaja tunsi alemmuutta Väyrysen viisauksien edessä, ja sen ettei hän kertaakaan jäänyt jauhot suuhun äkeltelmään kun toimittaja yritti kysyä vaikeita. Oli varmaan niitä kysymyksiä pitkään valmistellut. Väyrynen vastasi aina yhtä tietopohjalta. Toimittaja koitti heittäytyä liian tuttavalliseksi, hoki joka lauseessa, onko Paavo.. kuule Paavo.. entä Paavo. Häneltä meni selvästi pasmat sekaisin ja lopuksi moneen kertaan jankkasi kahvivedonlyönnistä. Turha se onkin nuorehkon toimittajan koettaa saada kokenutta politiikkoa häkeltymään.

Äänestä
  • Toimittaja tunsi alemmuutta ??? Ei todellakaan ! Väärä tulkinta. Kunhan yritti olla (mielin kielin?) kohtelias.

    Äänestä

  • Katsoitko sinä ohjelmaa ekaa kertaa? - Nm. Ahdas analyysi

    Äänestä

Väyrysen "viisaudet" on muilta lainattuja sanontoja lukuunottamatta
hänen itsensä keksimää elämään jäänyttä kysymystä:
"Voiko v*tutukseen kuolla ?"

Äänestä

Kuten jälleen nähdään
nämä Väyryselle kateelliset vähemmän älykäs porukka syyllistyy edelleen saamaa suureen tyhmyyteen kuin enenki,
heillä on tallista pienemmät aivot
joten heiltä ei voi odottaakaan fiksua älykästä journalimiä,
panettelu, kateus, valheet on heidän päällimäinen taito,
älykkyydestä ei tietoakaan,
tekevät ittensä suuressa kateudessaan ja tyhmyydessään nurettaviksi,

PAAVO VÄYRYNEN ON EDELLEEN YLIVERTAINEN nykyisiin politikointiin, edelleen puhuu TÄYTTÄ ASIAA, vaikka ikää jo on tarpeeksi, Väyrynen ei vanhene ikinä,
ON SUOMEN PARAS ja älykkäin politikko kautta aikain !

Äänestä
  • On kyllä ihan hyvä, mutta oli siinä toinenkin mies vieraana, hänkin älykäs ja fiksu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On kyllä ihan hyvä, mutta oli siinä toinenkin mies vieraana, hänkin älykäs ja fiksu.

    Niinpä, Osmo Rauhala. Olen käynyt Tyrvään kirkossa, jonne hän on maalannut kuvia. Oheisessa linkissä hän esittelee niitä

    http://www.pyhaolavi.fi/ajankohtaista.shtml

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, Osmo Rauhala. Olen käynyt Tyrvään kirkossa, jonne hän on maalannut kuvia. Oheisessa linkissä hän esittelee niitä

    http://www.pyhaolavi.fi/ajankohtaista.shtml

    Helsinkiä kasvattavat eniten matujen rynniminen ympäri Suomea pääkaupunkiin, kuten kävi Parikkalassa kunnan tehdessä heidän elämänsä eteen paljon, mutta ei Hesaan piti päästä kirkkaisiin mainosvaloihin, vaikka olivat maaseudun savimajasta lähtöisin.
    Edellä oli pieniesimerkki, mutta kuvaa mamukulttuuria , pakkautumista yhteen.
    Ei tarvitse ihmetellä enää koronan leviämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, Osmo Rauhala. Olen käynyt Tyrvään kirkossa, jonne hän on maalannut kuvia. Oheisessa linkissä hän esittelee niitä

    http://www.pyhaolavi.fi/ajankohtaista.shtml

    Tyrvään kirkko on hieno ja harvinainen erikoisuus.
    Lavonen ja Rauhala kertoivat työvaiheistaan ja aiheitten synnystä
    telkkariohjelmassa taannoin.

    Äänestä

  • Väyryselle kateelliset vähemmän älykäs porukka

    "Puoluevaltuusto teki valinnan sunnuntaina. Keski-Pohjanmaan piirijärjestö vaatii Väyrysen johtaman piirin erottamista."

    Noillahan on tunnetusti älykkyytä jakaa vaikka koko Suomeen ;)

    "Hän johtaa keskustan ruotsinkielistä tai kaksikielistä piiriä (Centerns Distrikt)."

    https://yle.fi/uutiset/3-11671737

    Siltähän se TOSIAAN näyttää oleva, kerkeshän Väykkä jo kaksi uutta puoluettakin polkaista Suomeen ;)))

    Äänestä

  • ON SUOMEN PARAS ja älykkäin politikko kautta aikain!

    Paavo on yhtä älykäs kun edellisen tekstin lähettäjä.
    Paavon aika on ollut ja mennyt. Aika entinen ei koskaan enää palaa.
    Meillä on nuoria ja osaavia eivätkä tee kassakaappi sopimuksia päästäkseen
    kansakunnan kaapin päälle.
    Paavolle hyviä eläkevaarin päiviä!

    Äänestä

Paavo on kova sälli. Jos päättää vielä hakeutua presidentin virkaan ainakin minä äänestän ilman muuta häntä. Ja pressaksi sopiva nimenomaan.

Äänestä
  • KYLLÄ
    SAMAA MIELTÄ


    VÄYRYNEN ON UPEA PÄTEVÄ

    KOKO SUOMEN PARAS POLITIKKO KAUTTA-AIKAIN

    KEKKOSEN LISÄKSI !

    Äänestä

Paavosta ei pidä paapattaa enää pätkääkään ja ohjelmassa oli toinenkin vieras. Hän vasta fiksu tapaus olikin. Miksi sellaiset eivät hakeudu johtamaan tätä maata?

- Ai niiin, itse sanoin sen jo aiemmin tänään: tätä maata ja sen asioita ei voi hoitaa ja johtaa kukaan yksittäinen idearikas tyyppi, eikä ainakaan sellainen, joka ei sopeudu puoluekuriin ja -järjestykseen. - Nm. S-tanan surullista

Äänestä
  • Jospa pysyisit siellä maalaismaisemassa viisastelemassa vaikka lähimmille naapureillesi.
    Riittävästi sinunkin älyllesi.

    Äänestä

Paavo Väyrynen tietää ja osaa. Mahtava valtiopäivämies ja Suomen ystävä. Saattaa pelastaa Keskustan, jos älyävät antaa Paavon toimia. Ei Suomen maaseutua tule lopettaa näiden "tekovihreiden" pelleilyssä. Väki tarvii ruokaa, kaikkia ei saada ulkomailta, mikä nähty. Väyrynen on selvillä vesillä kehittämiskannoissaan, annetaan Paavon pelastaa tämä soppa!

Äänestä
  • Kannatetaan,
    Väyrynen on ainoa viisas politikko nykyisin suomessa,,,

    Äänestä

Ei kannattaisi Helsinkiä enää kasvattaa, päinvastoin, pienentää. Pian on vettäkin kuusimetriä kauppatorilla ja laineet lyö presidentinlinnan ikkunoista ja ovista sisälle.
Mieluummin tuomiokirkon portailla odottaa vedenpaisumusta.

Äänestä
  • Nuo perustelut ovat aika heikot.

    Äänestä

Kommentoin vielä Väyrysen esiintymistä yleisesti en katsonut ohjelmaa

Väyrynen on täysin ylivoimainen haastateltava
Siksi toimittajien on oltava pelokkaan nöyriä hänen edessään ei auta vaikka olisi lukenut tukun poliittisia muistelmia

Nimittäin Väyrynen on elänyt itse ne hetket ei ulkolukenut kirjasta

Hän on tuntenut kaikki poliitikot henk. koht.

Toimittaja-raukka ei voi esittää mitään josta Väyrysellä ei olusi omaa kokemusta

Siitä asetelman ylivoimaisuus

Väyrysen väitöskirja - gropoliittinen asema ei muutu - kaatui, Nliitto romuttui, Saksan jako hävisi, talonpoika ei löydä morsianta, ... mutta Väyrynen jatkaa

Äänestä
  • Samaa mieltä,

    Äänestä

Paavo Suomen Trumppi ?

1Äänestä
  • PAAVO ON PAREMPI KUIN TRUMP

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PAAVO ON PAREMPI KUIN TRUMP

    En pidä Paavosta paljoa, mutta olen kanssasi samaa mieltä. - Nm. Paljon parempi

    Äänestä

Paavo on keskustan kunniajäsen, melkein Kekkonen.

Äänestä
  • Joo......Melkein kun Kekkonen......Edustaa tunkkaista 70-lukua. Hevettiin koko äijä.

    1Äänestä

  • Kekkosella oli kaksi ääntä, omansa ja Kremlin. Niillä mentiin komeasti
    Se aika on ohi tietenkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo......Melkein kun Kekkonen......Edustaa tunkkaista 70-lukua. Hevettiin koko äijä.

    ”Paavo-parka, poloseni!
    Ota sauva, hylkäs meidät Herra;

    Äänestä

Paavon oikea poliisi-käsi siirtyi perussuomalaisiin

Kansalaispuolueesta eronnut Piia Kattelus liittyi perussuomalaisiin
Kattelus oli kansalaispuolueen varapuheenjohtaja, sitä ennen keskustalainen valtuutettu.

Äänestä
  • " Piia Kattelus liittyi perussuomalaisiin"

    Hyvä Piia! Harmi ku en saa äänestää häntä, ku on Seinäjoella ehdolla.

    Tällaisia ehdokkaita Suomi tarvitsisi lisää!

    "Piia Kattelus Haluan puolustaa mielipiteen-, sanan- ja uskonnonvapautta. Suomalaisten on voitava jatkossakin ilmaista toisistaan poikkeavia mielipiteitä ilman pelkoa joutumisesta poliisikuulusteluun. Pelko syyllistymisestä vihapuheeseen ei saa tukahduttaa avointa yhteiskunnallista keskustelua. Sananvapauteen kuuluu oikeus ilmaista myös sellainen mielipide, joka ei miellytä kaikkia."

    Äänestä

Perussuomalaisiin siirtyy he joiden on vaikea toimia kunniallisissa puolueissa.

Hyvin räikeät puhujat Peltokangas että Huhtasaari ei moraalisesti arvoja pitävät ihmiset suostu puhumaan noin, kuuntele kuinka mm. Sanna Marinin kielen sisältö sisältää hyviin asioihin tähtäävää käyttäytymistä.
Purra kirjoitti eilen suomessa estetään maalittaminen, että kansanryhmää kiihoittaminen, kuinka nainen kuten Purra alentuu epänaiselliseen käytökseen.

1Äänestä

Tukihanan valvojat. Halla- aho 29.11. "Me uskomme vakaasti, että maalla asuvilla ihmisillä on luja halu tulla toimeen omalla työllään, eikä kitkutella kepulaisella tukiaispolitiikalla. Keskusta tosiasiassa omalla politiikallaan ajaa maaseudun elinvoimaa alas ja esiintyy sen jälkeen tukihanan valvojana"

Äänestä

Keskustan alamäki tuli Sipilän hallituskaudesta, ei Sipilä epäonnistunut, työllisyys ja talous nousi huimasti.
Imago kärsi tapa jolla politiikkaa hoidettiin, nyt jälkeenpäin ymmäretään kuinka tärkeää oli saada suomi nousuun, jos olisi käynyt toisin olisimme paljon huonommassa asemassa talouden suhteen mehän olemme pärjänneet parhaiten euroopassa korona aikana.

Mitä maatalouteen tulee, ei keskustan maatalouspolitiikka ole muuttunut, se joka on muuttunut on maaseutu, on kuntia jossa ei synny juuri lapsia, on kuntia jossa suurinosa asukkaista eläkeläisiä ja muutos on käynnissä juuri syntyvyyden takia.

Härskintä on Halla-ahon vaalipuheet kiertueilla, puhuminen muunneltua totuutta, suorastaan valehtelu maaseudulla " suomi on koko maailman sosiaalitoimisto " näin lukee maakuntalehtien etusivulla isoin kirjaimin, haukkuminen keskustaa ilman katetta.

Äänestä
  • Nimmari jäi pois

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Nimmari jäi pois

    Ei jäänyt. Kaikki tunnistivat asian tuntian

    Äänestä

  • Allah-aho ei voi olla terve päästään. Mielestäni se on Suomen epäisänmaallisin ihminen.
    Rasisti joka ajaa vain omaa etuaan ja kaveeraa uusnatsien, uusfasistien ja isänmaanpetturi
    Baäcmanin kanssa, sen joka siirtyi Venäjän puolelle vainoamaan Suomea ja suomalaisia
    ja tuomittiin jo kerran oikeudessa.

    Jos olet eri mieltä, kerro mitä hyvää Allah-aho on saanut aikaiseksi tehnyt Suomen hyväksi.

    Äänestä

alotus on Paavo Väyrysestä,,
PAAVO VÄYRYNEN ON SUOMEN FISUIN POLITIKKO

sano vihamiehet mitä tahansa
mutta totuutta ne ei voi poistaa, ja tostuus on
VÄYRYNEN ON EDELLEEN FIKSU PÄTEVÄ POLITIKKO

SUOMEN PARAS,,

Äänestä
  • Nähtäväksi jää , nostaako Paavo kepun kunnian kukkuloille paistattelemaan, kuten vanhoina hyvinä aikoina, kun presidentit olivat Kekkosia.
    Eppäilen, että ajat ovat menneet, mutta yrittää voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nähtäväksi jää , nostaako Paavo kepun kunnian kukkuloille paistattelemaan, kuten vanhoina hyvinä aikoina, kun presidentit olivat Kekkosia.
    Eppäilen, että ajat ovat menneet, mutta yrittää voi.

    Luulenpa että Paavo ei saa kuin skismaa aikaan Kepussa.
    Riitainen puolue se on muutenkin. Kaksi leiriä ainakin siinä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nähtäväksi jää , nostaako Paavo kepun kunnian kukkuloille paistattelemaan, kuten vanhoina hyvinä aikoina, kun presidentit olivat Kekkosia.
    Eppäilen, että ajat ovat menneet, mutta yrittää voi.

    Yrittänyttä kun ei laiteta sanoo vanhakansa.
    Paavonhan ei koskaan itse pyri vaan häntä aina pyydetään tehtävään omien sanojensa mukaan. Keskusta menettää loputkin äänestäjät jos Väyrynen
    pääsee sotkemaan puoluetta. Vanha koira ei uusia temppuja opi on sanonta,
    ja se pitää paikkansa Väyrysen kohdalla.
    En ymmärrä miksi tuon ikäinen vanhamies ei jo rauhoitu, vai onko pasmat meneet täysin sekaisin?
    Kaikilla on aikansa auringon alla, niin myös Väyrysellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittänyttä kun ei laiteta sanoo vanhakansa.
    Paavonhan ei koskaan itse pyri vaan häntä aina pyydetään tehtävään omien sanojensa mukaan. Keskusta menettää loputkin äänestäjät jos Väyrynen
    pääsee sotkemaan puoluetta. Vanha koira ei uusia temppuja opi on sanonta,
    ja se pitää paikkansa Väyrysen kohdalla.
    En ymmärrä miksi tuon ikäinen vanhamies ei jo rauhoitu, vai onko pasmat meneet täysin sekaisin?
    Kaikilla on aikansa auringon alla, niin myös Väyrysellä.

    AHAH OLE sitte VIELÄKI kateellinen Väyryselle,
    salli mun nauraa,
    antaisit vihasi jo laantua,
    Väyrynen ON suomen fiksuin ÄLYKKÄIN politikko kautta-aikain
    ja sinä sen tiedät liianki hyvin,
    kun vieläki KIEHUT KATEUDESTA,
    vaikka Väyrynen on jo ijäkäs,
    mutta edelleen fiksu ja älykäs,
    älykkäämpi kuin sinä,,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    AHAH OLE sitte VIELÄKI kateellinen Väyryselle,
    salli mun nauraa,
    antaisit vihasi jo laantua,
    Väyrynen ON suomen fiksuin ÄLYKKÄIN politikko kautta-aikain
    ja sinä sen tiedät liianki hyvin,
    kun vieläki KIEHUT KATEUDESTA,
    vaikka Väyrynen on jo ijäkäs,
    mutta edelleen fiksu ja älykäs,
    älykkäämpi kuin sinä,,,

    "älykkäämpi kun sinä"

    Mistä Sinä tiedät minun älykkysmäärän?
    Kirjoituksesi perusteella et taida tietää muuta, kun Väyrysen ja Kekkosen
    tavat hoitaa maamme asioita "neukku tyyliin".
    Ota herra Väyrysen fani järki käteen ja elä jo nykyaikaa Väyrysen ajat ovat olleet ja menneet. Kirjoitustesi peruusteella saat vain inhokkeja lisää ehdokkaasi mollaamiseen.
    Että, se siitä väyrysestä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Paavo oli entisellään "Perjantai"-ohjelmassa puolustamassa maaseutua ja perustelemassa Helsingin kaupunginjohtajuusehdokkuuttaan:
Hän haluaa hillitä Helsingin kasvua/kehitystä. Helsinkiä kuulemma tarkoituksella
kasvatetaan. Vapaavuori on tarkoituksella kehittänyt Helsinkiä,
mikä on hienoa. Mitä Paavo voisi antaa Helsingille ? Paavo olisi eksyksissä
kuin hirvi Mannerheimintiellä Helsingin kaupunginjohtajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu