Ojasta allikkoon..

Tervetuloa joukkoon.
Et ole suinkaan ainoa joka ehkä huomaa erehtyneensä jouduttuaan psykiatrian pyöritykseen.

Täälläkin on monia palstoja joilla ihmiset kertovat kokemuksiaan, on haukkumista ja joskus kehujakin.
Kannattaa lukea vertaistensa juttuja niin huomaa ettei ole yksin maailmassa tämän asian kanssa.

Jos on alun perin ollut ongelmia, niitä pitäisi voida käsitellä muulla tavalla kuin psyykeä huumaavilla aineilla. Ihmisille, jotka menevät mielenterveysjärjestelmään saadakseen keskustelua ja tukea ja ehkä lepoa vähän aikaa jossain, tulee siitä usein tulokseksi vain lääkekierre ja diagnoosikierre. Molemmat hyvin pahoja/hyödyttömiä asioita.

"Potilaanuralla" alkuperäiset ongelmat ja niiden mahdolliset ratkaisutkin unohtuvat, kun kaikki alkaa vähitellen pyöriä diagnoosin ja pakollisen/painostetun lääke"hoidon" ympärillä. Niistä, alkuperäisen ongelman huonoista ratkaisuyrityksistä, tulee itsessään ongelma. Kuvaan kuuluu, että sitä ei edes tiedosteta ongelmaksi. Ei ymmärretä, että elämän vaikeuksiin apua hakeneen ihmisen ei kuuluisi olla lääkeriippuvainen, muista ihmisistä ("asiantuntijoista") riippuvainen nössö / mössö. Jolla ei ole omaa tahtoa, muuta kuin tahto seurata ja noudattaa lääkäreiden ohjeita. Kun sieltä se viisaus tulee. - Ihminen, joka aikoinaan oli järkevä ja tunteva olento, ja otti vastuunkin itsestään, koetti ainakin, maailman myrskyissä...

Lääketiede terveysriskinä (psykologi Aku Kopakkala):
http://akukopakkala.fi/laaketiede-terveysriskina/

Niin riitti minullekin. Kaiken maailman asiantuntijat jaksavat paasata elintapojen muutoksesta kiistäen samalla SSRI-lääkkeiden haitat ja niistä vieroittautumisen vaikeuden. Pitkäaikainen lääkitys on tappanut motivaationi tehokkaasti. Lisäksi lääkevieroituksen epäonnistuminen toi joukon uusia oireita, jotka eivät ole lievimmästä päästä.

"Asiantuntijat" sen kun länkyttää, että SSRI:t ovat vaarattomia. Lyövät luulotautidiagnooseja ja nauravat vielä päälle.

Vittu mitä paskaa. Ei jaksa enää. Kuolisinpa jo pois.
Pitäkää tunkkinne!

Hei kaikille!

Tästä aiheesta on tekeillä dokumentti. Dokumentissä tuodaan erityisesti esiin HUS alueen lääkäreiden mielivaltainen toiminta.

Jokainen tarina psykiatrian toimimattomuudesta tarvitaan mukaan.

Liittykää mukaan kertomaan tarinanne.

Potilaana olen ollut tunnollinen ja yhteistyökykyinen, mutta aina lääkekokeilujen välillä olen halunnut pitää vähintään kahden kuukauden mittaisen tauon.

Reagoin herkästi lääkeaineisiin ja uuden lääkkeen kokeileminen aiheuttaa aina sivuoireita, joihin totuttautuminen vie aikaa. Sivuoireista mainittakoon tässä itsemurhaan liittyvät konkretisoituvat ajatukset. Kun lääke on sitten esimerkiksi 2-5 kuukauden kokeilujakson jälkeen osoittautunut tehottomaksi ja sivuoireet hyötyyn nähden liian voimakkaiksi, on psykiatri ollut usein tarjoamassa uutta lääkehoitoa.

Tilanne on ollut itselle luonnollisesti sen verran henkilökohtainen, että tällaiseen pyöritykseen ole suostunut. Harmittaa ajatella, että toiset eivät välttämättä osaa kieltäytyä ja pitää taukoa vaan kokeilevat lääkkeitä kuin sokeria.

Alueellani oma psykiatrini on vaihtunut vuoden aikana jo viisi kertaa, ja olen huomannut, että psykiatreilla ei ole ollut oikein minkäänlaista tietämystä minusta tai taustoistani. Siitä huolimatta jokainen psykiatri vuorollaan on halunnut määrätä kuka mitäkin lääkettä. Olen kuitenkin pitänyt pääni ja ilmoittanut etukäteen ajan, jolloin seuraavan kerran voisin uuteen lääkekokeiluun osallistua.

Lääkekokeilun aikana olo on usein niin tukala ja tokkurainen, että on mielestäni yksinomaan luonnollista, että potilas haluaa palautua siitä ennen uuden vastaavan kokeilun aloittamista. On hullunkurista ajatella, että hoitoyksikössä tämä usein saatetaan katsoa haluttomuutena osallistua hoitosuhteeseen. Potilaan pitää siis tuoda suostumuksensa ja tahtotilansa esiin muilla keinoin, mikä potilaalle voi olla haaste. Lääkkeen vastaanottaminen varsinkaan tismalleen psykiatrin määräämänä ajankohtana ei saisi olla potilaan yhteistyökykyisyyden mittari.

Voi olla että itsekin tänä talvena sanoudun irti psykiatriasta. Hoitosuhdettani en voi lakkauttaa, mutta apua on lähdettävä etsimään muualta. Lääketiede ei ole tuonut vastausta, ja sosiaali- ja terveydenhuolto oli kohdallani tyhjä arpa. Voimia kaikille.

Vuosia sitten uin tosi syvissä päihdeongelmissa ja hups, " heittäydyin " lisäksi mielenterveys"potilaaksi". Kenties siihen oli oikeasti jo tarvettakin siinä vaiheessa.

Onni ja autuus, taivas aukesi kun alettiin kokeilla vaikka minkälaista lääkettä, reseptiä tuli pyytämättä, oikeastaan lähes käskettiin käyttämään lääkkeitä.
Monet kaverit valittivat siitä kun eivät saaneet mitään " päätä sekoittavia " lääkkeitä vaikka kuinka ruinasivat.

Muiden päihteiden kanssa kun lääkkeitä " nautiskelin " lääkärin määräämät ja vähän ylimääräistäkin niin menihän siinä pää jatkuvasti enemmän sekaisin.
Se oli vain " sairauden " pahenemista ja kaikenlaisia lääkecocktaileja kokeiltiin monet vuodet.

Ei siinä kerennyt ajatella tuliko haittoja tai sivuvaikutuksia, tärkeintä oli kun sain itseni tarpeeksi sekaisin.
Loppujen lopuksi isoin ongelma oli kun en pärjännyt itseni kanssa, en tuntenut itseäni riittävästi, oikeastaan en ollenkaan.

Sekavaahan se elämä olikin monia vuosia ja on oikeastaan ihme että sieltä vielä palasin, tosin monen mutkan kautta.
Ja onhan se jälkiäkin jättänyt jollain lailla psyykeenkin mutta myös fysiikkaan.

Silti edelleen olen, elossa, ja suht pärjäävänä.
Ja parasta on se kun nykyään tunnen itseni, osaan olla ja elää omana itsenäni ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, myös puutteet mukaanlukien.
Mun ei ole pakko olla yhtään enempää kuin olen, riittää mulle.

Aloittajan otsake oli että ojasta allikkoon, minä kierrän nykyään ojat kaukaa.