Villiska vs susi ja uhanalainen metsäpeura

Anonyymi

Miksi kukaan ei puolusta villisikoja? Suden suojelijoita kyllä kuuluu ja näkyy.
Villisat pitäisi tappaa kaikki Suomesta, kuulee vähän väliä eri foorumeilla. Ymmärtääkseni villisikakin kuuluu Suomen luontoon, samalla tavalla, kuin susikin. Olenko väärässä? Ilmastonmuutos ja metsästys ilmeisesti hävitti villisian aikanaan suomesta ja nyt se on palaamassa luontaiselle leviämisalueelleen.
Itse kannatan suden kannanhoidollista metsästystä, ettei sudent lisäänny liikaa ja syrjäytä muita lajeja. Kun ihminen on alkanut puuttumaan luonnon kiertokulkuun, täytyy mielestäni tehdä se vastuullisesti, tasapuolisesti.
Susi ei suinkaan ole maapallolla uhanalainen. Vasemmistoliiton kansanedustaja vertasi metsäpeuraa ja sutta. Susia elää naapurimaassa Venäjällä noin 30 000 ja metsäpeuroja vain noin 7000. Metsäpeuran ainoat populaatiot lienee Suomessa ja Venäjällä. Susia eniten ymmärtääkseni Kanadassa yli 50 000, joten pidän metsäpeuraa uhanalaisempana.
Annetaan siis luonnon monimuotoistua ja annetaan villisiankin levitä ympäri Suomen , luontaiselle leviämisalueelleen. Vai eikö sika ole riittävän söpö suojeltavaksi?
Metsästävä luonnon ystävä

25

651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Osuit asian ytimeen sanoessasi "eikö sika ole tarpeeksi söpö suojeluun"
      Vastaus: Ei ole.
      Ns luonnonsuojelijoiden suojeluperusteet perustuvat poikkeuksetta eläimen ulkonäköön.
      Malli suojeltavia on susi, saimaannorppa, liito-orava, joutsen yms.
      Näiden eläimien ulkonäkö herättää ihmisissä tunnesuojelu vietin.
      Vähintään yhtä harvinaisia on jokirapu, saimaanlohi, kangaskäärme, rupilisko, isolepakko jne, mutta eipä näitä näy suojeluplakaateissa saati niistä vaahdota A2 jokirapu illoissa kansaa kahtia jakaen.
      Siksi tällaiset "suojelut" ovat tekopyhiä, koska ne perustuvat vain eläimen ulkonäköön antaako se oikeutta suojella vai ei.
      Myös petoeläimillä edellämainituista syistä on suurin hyöty ulkonäöstä suojelussa.
      Ruman näköinen villisika siksi ei aiheuta sympatiaa, joten ne kaikki saisi lahdata, mutta shakaali josta tiedetään tulevan varma riesa niin sen hengestä halutaan suden ohella pitää kynsin ja hampain kiinni.
      Toinen syy miksi metsäpeura ei herätä suojeluviettiä on metsästysvastaisuus. Jos metsäpeurakanta saataisiin suomessa kukoistamaan siitä syntyisi suosittu riistaeläin hirven ohessa. Tämä tarkoittaa enemmän metsästystä mikä taas on suojelutahoille myrkkyä. Siksi pieni metsäpeurakanta pitää hyvän lihansa paremmin metsästäjäin ulottumattomissa, kun siihen ei panosteta ja lisätään entisestään susikantaa.

    • Anonyymi

      Ala vaan suojella. Sen jälkeen oletkin elämästä vieraantunut helsingin viherpiipertäjä. Siellä vaan kasviksia syöt etkä ymmärrä oikeasta elämästä mitään.

      • Anonyymi

        Niin, perusajatukseni saattoi osalta kiihkossa kadota. Susikantaa pitää mielestäni säädellä, mutta villipossujakaan ei mielestäni pitäisi hävittää sukupuuttoon, kuten ei muitakaan lajeja.
        Kiihkoton metsästäjä ja A-luokan lihansyöjä.
        Ps. Ensimmäinen kommentoija täydensi hienosti ja asiallisesti aloittamaani keskustelua 😊


    • Anonyymi

      Oli palstalla eräs villisian puolustaja, Ryynäsen Topi, mutta hän ei ole enää pitkään aikaan kommentoinut asiaa.

      Villisian lainsuojattomaksi julistajat ovat itseasiassa ministeritason suursikalan omistajia, jotka lietsovat kaikenaikaa pelkoa oletetusta sikaruton leviämisestä tänne EU-Suomen kesysikoihin mm. Virosta ja Venäjältä tulleitten villisikojen kautta. Ja vaikka kyseistä sikaruttoa ei ole havaittu Suomessa olevan, ei se ole este sikaruttoprobakandan lietsomiselle. Siinä meinaan suursikatilallisilla on suuret setelirahat kyseessä, jos kesysianlihan tuotanto taantuu esim. villisian levinneisyyden seurauksena. Ja kun ihmiset huomaavat, että villisianliha on syötäväksi kelpaavaa riistaa, joka kuulemani mukaan maistuu kesysian ja hirvenlihan välimuodolta, niin jo vain siinä yksi ja toinen lähtee viilisianjahtiin mahdollista joulukinkkua metsästämään. Villisian metsästyksessähän ei ole muuta rajoitusta kuin se, että emakkoa, jolla on pienet porsaat, ei saa ampua.

      Saattaa olla, että villisian ulkonäkö ja muoto jossain määrin vaikuttavat puolustuksellisiin seikkoihin, vaikka se ei ole sen rumempi eläin kuin otsa kurtussa irvistelevä susikaan.

      • Anonyymi

        Tämä, sikarutto juttu, tekaistua höpinää. Onko alueilta, jolta tavataan ruttoa. Kaikki sikalat lopetettu. Kuten Virosta ja venäjältä. Omaa elinkeinoa vain suojellaan kilpailulta. Ei taudeilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä, sikarutto juttu, tekaistua höpinää. Onko alueilta, jolta tavataan ruttoa. Kaikki sikalat lopetettu. Kuten Virosta ja venäjältä. Omaa elinkeinoa vain suojellaan kilpailulta. Ei taudeilta.

        Vielä tuohon sikarutto juttuun. Metsästäjähän on lihakauppiaalle, melkein menetetty asiakas. Sisäfile kaupasta on työttömälle vain märkäuni, mutta metsästävälle jokasyksyinen herkku.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä tuohon sikarutto juttuun. Metsästäjähän on lihakauppiaalle, melkein menetetty asiakas. Sisäfile kaupasta on työttömälle vain märkäuni, mutta metsästävälle jokasyksyinen herkku.

        Eipä ole kaupan lihatiskejä tarvinut tosiaan vuosiin koluta.
        Henkilökohtaisesti tulee 1.5 hirveä kaudessa, valkohäntäpeura ja niin monta kaurista kun vaan raaskii kaataa.
        Pienriistaa tulee jokunen lintu sitten kaudessa pudotettua.


    • Anonyymi

      Niimpä. Metsästetään toki villisikoja, mutta myös kannanhoidollisesti, ei hävitetä sukupuuttoon 😊

      • Anonyymi

        Jo vain noin met tehhään.

        Aseen täytyy vaan olla vähintään 7 millinen, tai isompi, jotta se on kertalinttuulla kanttuvei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo vain noin met tehhään.

        Aseen täytyy vaan olla vähintään 7 millinen, tai isompi, jotta se on kertalinttuulla kanttuvei.

        Autioituvalle maaseudulle uutta elämää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo vain noin met tehhään.

        Aseen täytyy vaan olla vähintään 7 millinen, tai isompi, jotta se on kertalinttuulla kanttuvei.

        Yhtä tärkeää mielestäni on myös se kunnollinen luoti. Paras lienee Barnes TTSX. Kohta joku vastaa , että eiku täydellinen osuma. Tuppaa vaan nuo possut(kin) olemaan sen verran vilkasliikkeisiä, ettei sitä kymppiä aina onnistu ampumaan muuta kuin passikytiksellä. Kymppiin tähtää mutta seiska tulee.....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä tärkeää mielestäni on myös se kunnollinen luoti. Paras lienee Barnes TTSX. Kohta joku vastaa , että eiku täydellinen osuma. Tuppaa vaan nuo possut(kin) olemaan sen verran vilkasliikkeisiä, ettei sitä kymppiä aina onnistu ampumaan muuta kuin passikytiksellä. Kymppiin tähtää mutta seiska tulee.....

        Onkohan se villisika miten paksunahkainen ja -läskinen ja vahva lihaksinen, että luoti uppoaa ja sika on kerralla kanttuvei? Minkälaista kaliiperia sikaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan se villisika miten paksunahkainen ja -läskinen ja vahva lihaksinen, että luoti uppoaa ja sika on kerralla kanttuvei? Minkälaista kaliiperia sikaan?

        Perus hirvikaliibereilla kaatuu. Ei se sen kummempi ole kohteena. Itse olen kaatanut 30-06.lla sikoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perus hirvikaliibereilla kaatuu. Ei se sen kummempi ole kohteena. Itse olen kaatanut 30-06.lla sikoja.

        Pulttilukkoinen vai puolari?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan se villisika miten paksunahkainen ja -läskinen ja vahva lihaksinen, että luoti uppoaa ja sika on kerralla kanttuvei? Minkälaista kaliiperia sikaan?

        Kokeile kevyt sinkoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeile kevyt sinkoa.

        Ongelma on tässä, ettei kevytsinkoa löydy aseliikkeistä, eikä armeija myy siviilikäyttöön.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeile kevyt sinkoa.

        Mikä on "kevyt sinko"?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on "kevyt sinko"?

        Kessi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on "kevyt sinko"?

        Olalle nostettava putki, jossa on kranaatti sisällä ja pistoolikahva sekä liipaisin kuin kiväärissä.


    • Anonyymi

      Villisika on useammin käynyt ihmisen kimppuun kuin susi.

      • Anonyymi

        Susi käy kimppuun tappaakseen, mutta villisika puolustaakseen itseään.
        Jos tuo on peruste, niin sitten sudet joutaa ennemmin hävittää suomesta.
        Niinsanotun luonnonsuojelijoiden peruste taas on suden kauniimpi ulkonäkö vastaan villisian rumempi vastaava.
        Onhan villisian porsas suloinen, mutta ei ilmeisesti niin suloinen, että se ansaitsisi ns luonnonsuojelijoiden hyväksynnän suojelu perusteeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Susi käy kimppuun tappaakseen, mutta villisika puolustaakseen itseään.
        Jos tuo on peruste, niin sitten sudet joutaa ennemmin hävittää suomesta.
        Niinsanotun luonnonsuojelijoiden peruste taas on suden kauniimpi ulkonäkö vastaan villisian rumempi vastaava.
        Onhan villisian porsas suloinen, mutta ei ilmeisesti niin suloinen, että se ansaitsisi ns luonnonsuojelijoiden hyväksynnän suojelu perusteeksi.

        Villisika käy päälle kuin pistetty sika.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Villisika käy päälle kuin pistetty sika.

        Nopeammin kuin perseelle ammutta karhu.


    • Anonyymi

      Miksi ei kukaan puolusta muurahaisia!
      Metsätäjätkin kun kävelevät luonnossa niin tallaavat kymmeniä muurahaisia kuoliaaksi!

      • Anonyymi

        Ala itse muurahaisia puolustamaan. Ja sen lisäksi itikoita, mäkäröitä, hirvikärpäsiä, yms. önniäisiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe