Aikanaan olin köyhä, mutta

Anonyymi

Todellakin joskus tuli käytyä leipäjonoissa, ja myytyä elintarvikkeet eteenpäin että sai alkoholia, sitä elämää kesti julmat 40 vuotta, mutta onnekseni törmäsin sattumalta yhteen vanhaan kaveriin, joka oli komealla autolla ja kallis kello kädessä. Hän vei minut kahville muistelemaan menneitä, siinä sitten alkoi kertomaan omasta elämästään ja miten oli tuurin kautta selvinnyt vaikeuksista, nykyisin kuuluu 2% väestöstä ansiotason mukaan. Hän oli perehtynyt netissä rahapeleihin, uusiin kasinoihin mitä markkinoille jatkuvasti tulee ja siihen kuinka niitä hyväksi käytetään.
Meni muutama kuukausi kun tätä pohdin, että miten itsellä voisi onnistua jos kerran oikeasti kokeilisi. Noh tein kolmelle eri kasinolle 100e talletuksen, mihin meni koko toimeentulotuki. Näistä yksi kasino vei rahat nopeasti, mutta kaksi muuta maksoivat jättiläismäisiä voittoja, yhteensä yli 15 000euroa 5 euron panoksella. Kyllä sielussa kuumeni ja onnen itkut pääsi, jatkoin pelaamista uusilla kasinoilla ja hyödyntäen markkinoitten parhaita bonuksia.
Nykyisin olenkin jo erittäin hyvin toimeentuleva, ja käytän hyväntekeväisyyteen n 50-100k euroa vuodessa. Aina välillä pysähdyn miettimään onnen tietäni, ja haluan sen myös teille jakaa. Kaikki alkoi kun nousut.com tuli elämääni, Koitahan sinäkin ja lopeta kärsimys! Suomalaisille parhaat kasinot tarjoilee; nousut.com .

Kiitoksia ja rahakasta joulun aikaa!
Terveisin, Irma Jaakkola 53v Lahdesta!

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Upea tarina, taidanpa kokeilla!

    • Anonyymi

      Höpö höpö aloitus kun joku alkanut pärjään elämässä menemällä töihin eikä tuijota palkkaan vaan siihen kuinka työnteko tuo rytmiä ja säännöllisyyttä.

    • Anonyymi

      Tapasin tänään harrastuksen parissa pari vuotta työttömänä olleen miehen. Siinä saunan lauteilla kun puhuttiin kaikenlaista kysyin että miten ihmeessä hän ei muka ole saanut töitä. Aika pitkä aika työn hakemiselle tuo pari vuotta.
      No työn pitää kuulemma olla omalta alalta, hän ei voi kuvitella työskentelevänsä minään mäkkärin kassana.
      Kysyin että miten häntä kiinnostaisi työskentely meillä varastolla, sinne kun nyt haetaan muutamaa varastomiestä. No voi ehkä kiinnostaa, mutta palkka pitäisi olla n.2000e/kk ilman ylitöitä. Tai ihan minimi on vähintään 1900e/kk että työ kiinnostaisi.

      Hei haloo!! Teki mieli purskahtaa oikeasti nauruuun, kun ensiksi vitsiksi luulin. Miten pari vuotta työttömänä ollut voi olla noin kranttu, jolle ei työ kelpaa? Voisihan työtön asua vaikka roskalaatikossa halvalla. Täysin epärealistiset näkemykset elintasosta tai nykyisestä palkkatasosta, taitanee kaveri ilmeisesti elää vielä markka-aikaa. Ja mitä v*tun väliä onko työ sitten juuri sitä omaa alaa, jota on joskus tehnyt. Luulisi että jos kykyä riittää niin homma kuin homma kävisi.
      Ensin ajattelin, että autan kaveria mäessä ja kerron siitä meidän rekrytoivalle esimiehelle. Mutta noiden kommenttien jälkeen en mitenkään kehtaisi.

      Ei ihme että kaveri oli työtön. Ja mikäli linjaansa jatkaa, saa aika pitkään työttömänä ollakin.
      Lallalaa lalalllaa kaikkia ei valita, lallal laaa, joutuu olemaan vaan työttömänä köyhänä. Ähäkutti köyhät, olkaa köyhinä !

    • Anonyymi

      Hienosti keksitty tarina-

    • Anonyymi

      Aikanaan olin suhteellisen varakas, ja kaikki oli hyvin.

      Sitten tuli kenkää, ja rahat ei enää riittäneet laskuihin ja elämiseen.

      Kaikki omaisuus meni.

      Sitten tuli avioero.

      Nyt olen onnellisesti työtön tuilla eläjä.

      Eikä työnteko enää edes kiinnosta. Vaikeana aikana kun emme saaneet apua lainkaan, niin nyt saa sitten tuet juosta ihan koko loppuelämän ajan. Enää ei kiinnosta työnteko. Tunkekoot johonkin kokeiluihin jos haluavat, niin sieltäkin saa kenkää kun ihan "vahingossa" rikkoo jotain lääkärin määräämien masennuslääkkeiden vaikutuksen alaisena.

    • Anonyymi

      Siinon ovenpieliset vaihtunut.

    • Anonyymi

      Todellakin joskus tuli käytyä leipäjonoissa,sitä elämää kesti julmat 40 vuotta, mutta onnekseni törmäsin sattumalta yhteen vanhaan kaveriin, joka oli komealla autolla ja kallis kello kädessä. Hän vei minut kahville muistelemaan menneitä, siinä sitten alkoi kertomaan omasta elämästään ja miten oli tuurilla sattunut löytämään kellon ja auton. on se ihmeellistä.
      Nykyisin kuuluu 12% väestöstä ansiotason mukaan. tulot alle 1200 /kk. Hän oli perehtynyt netissä rahapeleihin, uusiin kasinoihin mitä markkinoille jatkuvasti tulee ja siihen kuinka niissäihmsiä hyväksi käytetään. Oli sitten velkaantunut ja köyhtynyt. Ja pikavippejä oli yhä maksussa.
      Meni muutama kuukausi kun tätä pohdin, että miten itsellä voisi onnistua jos kerran oikeasti kokeilisi. Noh tein kolmelle eri kasinolle 100e talletuksen, mihin meni koko toimeentulotuki. Ja näin nälkää. Näistä yksi kasino vei rahat nopeasti, mutta kaksi muuta maksoivat voittoja, yhteensä yli 15 euroa 5 euron panoksella. Kyllä sielussa kuumeni ja onnen itkut pääsi, jatkoin pelaamista uusilla kasinoilla ja hyödyntäen markkinoitten parhaita pikavippi bonuksia. Näin velkannuin pahasti.
      Nykyisin olenkin jo erittäin suuriss aveloissa., ja käytän hyväntekeväisyys almuja elääkseni, , käyn taas ruokajonossa. . Aina välillä pysähdyn miettimään epäonnen tietäni, ja haluan sen myös teille jakaa. Kaikki alkoi kun pikavippi.com tuli elämääni, Koitahan sinäkin vippejä välttää, ja lopeta kärsimys! Suomalaisille parhaat velkaantumis vipit ja kasinot tarjoilee; pikavippi.com .

      Kiitoksia ja velkaista joulun aikaa!

    • Anonyymi

      Minä taas kävin töissä noin 40 vuotta ja siitä kertyy ihan mukava eläke.
      Ei ollut työuran aikana rahapulaa, mutta eipä sitä ole eläkkeelläkään .
      Jos ihminen elelee huolellisesti ja säntillisesti tuhlaamatta turhuuksiin,
      niin hyvin on rahat riittäneet tilavaan asuntoon, autoon , matkoihin ja harrastuksiin.
      Voi pidellä itsellään riittävää vararahastoa niin ei laskusuhdanteet eikä koronat eikä liioin yllätysmenot vaikuta mitään nykyiseen elämänlaatuun.

      • Anonyymi

        Miten sulla noin kauan meni mokomien hankkimiseen vai oletko vauvana jo ollu palkkatyössä , eli tuhlattua vapaa-aikaa on paljon sitten takana , elämässä on paljon muutakin koettavaa kuin työ.


    • Anonyymi
      UUSI

      Aloitukseen sen verran ettei pelaamisella tosiaan vaurastu niin aloitus on irvikuva peliriippuvaisille.Toki onhan ammattipokerin pelaajia ja vedonlyöjä Vuoksenmaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13416
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9731
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8046
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      39
      6770
    6. 148
      6178
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3335
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      21
      1635
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1184
    Aihe