Tässäpä kysymys: Miten määritellään, onko ihminen normaali vai ei-normaali ?
Miten määritellään normaali ?
Anonyymi
1191407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 119
Vanhimmat
Mm. Normaali=tavallinen, tavanomainen.
Yhteiskunnassa:normien mukaan käyttäytyminen.
Lääketieteessä: jos mikään ei viittaa sairauteen.
Jne. jne. jne.
Lukemattomia määritelmiä. Eri yhteyksissä. Subjektiivinen käsitys.
Kait normaalin käsite muuttuu aikojen myötä.
Miksi miettiä tällaista? Mihin tarvitset?
Lakeja ajatellen, jos ihmisen teot tai käytös poikkeaa, niin ovatkin jossain pisteessä rikoksia.
Hyvä on sekin, jos ihminen pystyy huolehtimaan itsestään tai perheenjäsenistä.
Toisten ihmisten elämän tahallinen hankaloittaminen ei ole m i e l e s t ä n i normaalia ja eikä kiusaaminen.
Beng
Normaali-käsite muuttuu aikojen myötä, mutta myös paikkakunnasta riippuen. Joillakin ahdasmielisen väestön paikkakunnilla ihmiseltä vaaditaan, että pitää elää pikkutarkasti juuri tiettyjen totuttujen kaavojen mukaan, ja pitää olla kiinnostunut tietyistä asioista, mutta mitään persoonallisuuksia ei hyväksytä.
Terveisin: Puolireuho
Brasilian viidakossa elävän alkperäiskansan normit saattavat poiketa meikäläisten normista. Heidän normaali ei takuulla ole mieidän nomraali.
Hih. Jos Brasilialaiset viidakkohenkilöt tulisivat Suomeen, niin kyllä varmaan ihmettelisivät suomalaisia.
Joo, kun ruotsalaiset tulevat Suomeen, niin moni heistä ihmettelee myös.
Ihmettelevätkö suomalaisten pelästyneisyyttä?
Ehkä, mutta enempi tasapäisyyttä. - Nm. Hah
Julkkikset pukeutuvat usein sen viimeisen muodin mukaan ja silloin eräät alkavat mollaaman heidän pukeutumistaan pitäen omaansa normaalina jotenkin usein pikku kylä syndrooma.
Kaupungissa ei merkki vaatteet ole mitenkään kenenkään mielen rauhaa häiritsemässä .
Siis sana normaali tarkoittaa niin monia asioista . Esim verenpaine on normaali , sen määrittelee numerot mittarissa.
Ihminen joka saa silmälasit sanoo että vihdoin näkee normaalisti. Siis kaikilla omat norminsa
Normaali kehonrakentaja näyttää ainakin ihan erilaiselta kuin normaali maratonjuoksija.
Tuleeko kysymys Kainuusta ?
Miten Kainuu liittyy normaali-käsitteeseen?
Eipä juuri mitenkään sen enempää kuin mikä tahansa maakunta.
Vainoharhainen stalkkaaja ei ole normaali.
Ei niin koska stalkkaaminen ei ole mitenkään normaalia edes.
Ihminen joka stalkkaa on epänormaali terveytensä kanssa
Onko varmaa ettei tule kainuusta?
"Lakeja ajatellen, jos ihmisen teot tai käytös poikkeaa, niin ovatkin jossain pisteessä rikoksia.
Hyvä on sekin, jos ihminen pystyy huolehtimaan itsestään tai perheenjäsenistä.
Toisten ihmisten elämän tahallinen hankaloittaminen ei ole m i e l e s t ä n i normaalia ja eikä kiusaaminen."
Niin, mitä haluan toistolla ilmaista.
Beng
Niin kauan on teoriassa "normaali", kun ei ole joutunut "hullun kirjoihin"
eli kun lääkäri ei ole tutkinut mielenterveyttäsi tai olet onnistunut huijaamaan
lääkäriä.
Hulluja on kahdenlaisia. toiset on laitoksissa, toiset kulkee vapaana.
Kumpaas ryhmittymään itse mielestäsi kuulut ?
alotukseen :
yksinkertainen vastaus,,,
normaali ihminen on se joka tietää,, tajuaa mikä on oikein ja mikä väärin,
omaa kaikki ihmiselle ominaiset tunteet,
surun
ilon
symppis, ym sosiaalisuden,
elää elämän totuudessa kaikilla tasoilla.
kunnioittaa itseään ja muita,
pyrkii elämässään toteuttamaan kymentä käskyä niin hyvin kuin se on mahdollista,
ihminen kun on vain ihminen,
Normaali tekee myös virheitä ja uskaltaa tunnustaa ne.
Puhun, niin totta , kuin osaan,,,
17:46
Subjektiivinen käsitys.
Beng
Normaali ihminen ei tarkoituksella väärin ja pahaa.
Vihreet ei tee muita kuin virheitä ja syyttää niistä aina muita.
Politiikka ei liity aiheeseen.
Onko Eppu Normaali?
Ainakin alkoholisteja olivat. Ja muka taiteilijoita.
Kaikki ovat hengissä. Muusikoita ovat edelleen. Hyvä jos olivat alkoholisteja mutta eivät ilmeisesti enää.
Ja olihan siellä se oikeusjuttukin, vaimon pahoinpitelystä - silloin olivat kaikki ymmällään, eihän tuollaista Normaalien piireissä tapahdy. Ennen olin fani, en enää!
Minä en mitenkään ylikorostuneesti pyri esittämään "mahdollisimman normaalia", varsinkin, koska eri ihmiset tulkitsevat normaali-käsitteen eri tavoin. Toki käyttäydyn asiallisesti ja ystävällisesti, enkä halua loukata ketään.
Olet varmaan semmonen täti jolla on rohkeus olla oma itsensä.
No hipatti, normaalihan on hullukin. Se on sitä omalla normilla edustettuna, omalla tavallaan. Sana epänormaali on jo outo itsenään. Etunormaali. Takanormaali. Sivunormaali. Huippunormaali. Öööööh.
Normaali ei ole vielä jäänyt kiinni jostain tai on huonosti kuulusteltu.
Hullulla on kaikki epäselvää,mutta viisas
tietää sanomattakin.
Jos hulluja olisi kovin paljon, hulluus olisikin se normaalius. Sitä paitsi, jopa hullut saattavat osata kirjoittaa ja osata myös laittaa yhden välilyönnin pilkun jälkeen.
Sanontoja.
Hullulla on halvat ilot.
Ei se ole hullu, joka yllyttää vaan se, joka on yllytettävissä.
Olisimme kaikki hulluja, jos meitä tarpeeksi kauan tarkasteltaisiin.
Voiko seinähullu ja seinäruusu olla samoissa tansseissa?
Beng
Vitsi: kaksi hullua istui jyrkänteellä ja hokivat 175...175....175
Siihen tuli utelias kyselemään, että mitä laskivat.
176....176....176
Mainos: hullut päivät, hullunhalpaa
Hullutellaan.
Stalkkaaja korvesta "valvoo" täälläkin . . . ... ?
Stalkkaaja valvoo kyssäreitä ja muita välimerkkejä ja tekee merkintöjä, vertailuja ja analyyseja kuka on kirjoittanut mitäkin ja kenen kuka ano onkin joku rekattu jne.
Tuo eka sanonta on meillä päin näin: Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset.
No, ei ole hullumpi sananlasku sekään.
Beng😎
Minä en pidä normaalina että sairaita ihmisiä nimitellään hulluksi ,sillä jos joku sekoaa niinse on sairaudesta johtuvaa, eikä sen ketään hulluksi tee.
Suomessa aina vaan on nuo sanat käytössä , muualla niitä ei enää käytetä
Entä, kun "sekoaa" ilman sairautta ?
Jos et muistuta yhtään persuja, olet normaali.
Politiikka ei liity aiheeseen ollenkaan.
Joku voi olla niin normaali että on jo melkein epänormaali. Niinkin voi ajatella.
On normaaleja ja fennoja , entä sinä ?
Jotain siltä väliltä.
Kun on työn puolesta joutunut muuttamaan paikkakunnalle, jossa on hymyttömiä naamoja ja ylikorostunut tarve olla oikein super-hyper-normaali, niin kannattaa ihan tarkoituksella hassutella oikein hauskasti, koska sillä konstilla voi saada tylsän kantaväestön aivot edes hiukan toimimaan.
Olen eräällä tylsällä "normaali-ihmisten" paikkakunnalla opettajana toimiessani, kauan sitten, tarkoituksella tehnyt hölmönhauskaa hassuttelua, niin kyllä tosikko-oppilaat ja heidän tosikkovanhempansa ihmettelivät, koska olivat kasvaneet ahdasmielisessä ilmapiirissä. Aika pian kyllästyin siihen omituiseen "normaali-ihmisten" paikkakuntaan, ja muutin isoon kaupunkiin, asiakaspalvelutyöhön, ja työsuhde samassa firmassa jatkui eläkeikään asti.
T. Eräänlainen persoonallisuus
Ooksaa sää Turkkusse vai Satakuntaan muuttanu töihin ?
Siel on aika totise itseriittost porukkaa.
Kukaan turkulainen ei sano Turkusse. Lapista kotoisin oleva työkaverini huomautti joskus, ettei sitä hootakaan joka paikkhaan panna.
En mää turkulaine olekka enkä ol väittäny.
Ahdasmielisyys on aika laaja vieläkin. Kummallisia periaatteita jostain 50 luvulta omittu. Ja auta armias jos yrittää olla vitsikäs niin ei mene jakeluun . Joten kapeat ovat polit mitä astelevat
Tässä eräänä päivän mietin, olenko normaali. Olen luullut olevani aika hieno rouva. Kävelin srk:n pöydän ohi. Siitä tuli henkilö kysymään tarvitsenko ruoka-apua, heillä on ruokakasseja. Oikein mietin, näytänkö avun tarvitsijalta. Olin käynyt päivällä ulkona ja nykyisin käyttämäni takki kastunut. Puin kaapista 10 vuotta vanhan takin ja lähdin ulos. Lähtiessäni peilistä katsoin että näytin kohtalaiselta. Olin väärässä. En ottanut ruokakassia, mutta olin kohtelias. Joten ei aina itse tiedä onko normaali, sen arvioi joku toinen.
Kuopukseni nauroi, minä kotiin tullessa katsoin peilistä itseäni vähän pidempään.
Ei ole koiraa karvoihin katsomista. Vähävaraisuus ei aina näy ulospäin.
Saa ja voi kai köyhälläkin olla siisti takki ?
Karvatonta koiraa ei pysty edes katsomaan.
Nahka on sinisenpunainen.
Beng
Normaali, ei-normaali. Viime aikoina on mediassa esitetty useiden asioiden yhteydessä kysymys *tuleeko tästä uusi normaali". Onko normaalin käsite muuttumassa? Jokainen normaali ihminen muistaa karmean Vilja Erikan tapauksen. Tapauksen jälkeen joku lasten psykiatri sanoi TV:ssa "näitä tapauksia on ollut ennenkin". Onko se siis normaalia?
Oliko tämä kolmen paskiaisen murha teko myös normaalia?
Ilta-sanomissa kertottiin, että murhaavia hoitajia on useita siellä suntäällä. Ilmeisesti normaalihomma.
jos ja kun minulla on parantumaton syöpä
tahdon sen muraaja hoitajan heti itseni hoitajaksi,
elämä ei kiinosta mätänevän ruumiin kanssa elää päivääkää ennen kuolemaa,
pois ja äkkiä maanpäästä, haisemasta ja yhteiskunnan vastuksilta, pois pois pois pois ja äkkiä,
Monet syövät pystytään parantamaan nykyaikana ja varsinkin, jos ne huomataan ajoissa. Syöpäsairaanakin moni elää hyvää ja normaalin oloista elämää hoitojen aikana ja niistä huolimatta.
Syöpä ei yleensä mädätä koko ruumista ja ihminen voi itse huolehtia muun ruumiinsa hyvinvoinnista ja kunnosta, jotta olo on mahdollisimman hyvä, terve ja tuore. Ravitsemus on tärkeämmässä osassa kuin isoin osa osaa arvatakaan. - Nm. Tiedä enemmän, luulet vähemmän
En tiedä, miten määritellään, onko ihminen normaali vai ei.
Usein tuntuu, että minä itse en ole normaali.
Välillä aateskelen, että huh oonneksi en ole "normaali", vaan saan ja voin olla tämmönen.
Joskus taas tuumin huolestuneena, ettö ooks nyt ihan normaali, kun ...
Siis vaihtelevaa fundeeraamista.
Muiden normaalisuutta en ole koskaan ajatellut. Jokaisen silloinen käyttäytyminen (epänormaalikin) johtuu jostakin syystä ja jos en syytä tiedä, niin en ajattele asiaa sen kummemmin.
Heikunkeikku
Normaliuden määritteleminen on varmasti vaikeaa, mutta minun mielestäni sen ei pitäisi tarkoittaa samaa kuin tavallinen tai keskiverto.
Ovatko poikkeuksellisen lahjakkaat ihmiset epänormaaleja? Entä sellaiset harvinaiset ihmiset, joiden seurassa kaikilla tuntuu olevan mukava olla? He saattavat olla persoonaltaan keskivertoihmisistä poikkeavia, mutta jos se on epänormaalia, niin eläköön epänormaalius.
Tasaisen harmaita puurtajia meillä on aina tarpeeksi.
Hauskat ihmiset piristävät tunnelmaa, eikä varmaan kukaan järkevä ajattele, että hauska ihminen olisi mitenkään epänormaali.
Hauskuus antaa iloa ihmisille.
Nojaa, varmaan tyhjentävää vastausta ei saa keneltäkään. Epänormaalia on esim. toisen kiduttaminen, tappaminen ja nauttiminen toisen kärsimyksestä. Olettaisin, että normaali ihminen on kuitenkin inhimillisillä ominaisuuksilla varustettu.
Normaali ihminen on inhimillinen, vaan kyllä useimmat ns. vähemmän normaalit persoonallisuudet ovat myös inhimillisiä.
Niin. Inhimillinen ei tarkoita, että pitäisi olla niin "normaali", että on tylsä tyyppi.
Aivan, olisi harmi, jos joku yrittäisi olla niin niin normaali, ettei uskalla puhua, kun pelkää saavansa epänormaalin ihmisen maineen.
Terveisin: Puolireuho
Hih. Mitä väliä on, vaikka saisikin "epänormaalin" maineen?
Kyllä sillä on monelle hyyyvin paljon "väliä". Sopulit haluavat sulautua joukkoon hiljaisiksi ja
huomaamattomiksi. - Nm. Hullun maineen pelko
Tiedän henkilöitä, jotka eivät uskalla kertoa mielipiteitään, koska pelkäävät, että mielipiteiden kertomisesta tulee ns. hullun maine.
Terveisin: Puolireuho
Niinpä. On myös tyyppejä, joiden mielestä asioiden esitystavan pitäisi olla samanlainen kuin heidän omansa, jotta se olisi hyväksyttävä. Persoonallisuss ei saisi näkyä ulosannissa eikä missään. - Nm. Ahdas kuori kiristää
Joistakin kommenteista paistaa läpi sellainen kuvitelma, että kriminaali ja epänormaali olisivat synonyymejä. Pöh. Oikeasti eivät tosiaankaan ole synonyymejä.
Jokaisella ihmisellä on oma normaalinsa, ja voimme vai ounastella
millainen on naapurin normaali. Yleensä normaali edustaa jonkinlaista
keskiarvoa mielipiteiden kirjossa, mutta ei suinkaan aina.
Omat jouluperinteeni ja käyttäytymiseni poikkeavat paljon ns,
normaalista, ja siksi normaali sanana ei kuulu sanvarastooni.
Useimmat meistä tulkitsevat normaali-käsitteen kukin omalla tavallaan. Virallista ohjetta ei ole, onneksi.
Ei+virallista,+mutta+jos+laitetaan+ihmiset+Gaussin+käyrään,+alapään+ja+yläpään+2-3+%+:a+voidaan+kai+pitää+epänormaaleisna.
Ne+2-3+%+tulkitaan+eri+paikkakunnilla+ja+eri+ihmisryhmissä+eri+tavoin.+
Esimerkiksi+Turun+normaali+voi+olla+Huittisten+epänormaali.+Jne.
Millainen sitten on Huittisten normaali ja Turun normaali ?
Ehkä molemmilla paikkakunnilla on erilaisia ihmisiä, jotka ajattelevat eri lailla.
Entäs nämä henkilöt jotka istuvat valtioitten johdossa ? Puolet maapallon päättäjistä kyllä joutais Korkeasaareen !!!
Hei, kiwa kuulla joskus samanmielinen kommentti, kuten itsekin ajattelee. - Nm. Telluksen pelastumisen ehto
Kuka sitten päättää?
ja muutkin, ainakin rasistit.
Ei aina uskoisi, ettei joku olekaan normaali.
Kuvittelin ihastukseni normaaliksi, kun oli naimisissakin ja vaikutti onnelliselta ja ihan normaalilta. Avioliittonsa jatkui ja loppui yllättäen vaimon kuolemaan. Surunsa suuri ja jostain syystä minusta tuli hänen tukensa. Kävelimme ja minä kuuntelin ja ymmärsin.
Pyysi kotiinsa käymään ja menin, kun sai pikkupurtavaa ja kupin kahvia. Ei olisi kannattanut! Jo ovella romuttui kokemus normaalista ihmisestä, kun vastaan iski kammottava kaatopaikka lemu. Koti, jossa olivat onnellisina asuneet oli järkyttävän saastainen ja rähjäinen, kuin pommin jäljiltä. Olin niin järkyttynyt, etten saanut sanaa suustani, että olisin kysynyt, että mikä tää juttu on. Siinä kupin kahvia nieleskelin epämääräisen leivonnaisen kera ja sivusilmällä katsoin, että kahvipannukin oli oli samea, eikä oikein edes läpi näkynyt.
En edelleenkään tiedä, mikä se juttu on, mutta nyt vuoden jälkeen kävin taas kaffilla ja koti tuoksui jo normaalilta kodilta ja siisteyskin on jo suht normaalia. Remonttiahan kämppä kyllä kaipaa.
Mutta niin sitä voi normaalikin vaihdella!
Normaali oon tietty minä ja muut samanlaiset.
Jokainenhan pitää itteenä normaalina ja mittaa muita sen mukaan,
mikä on paha juttu. (vrt. persut)
Ehkäpä oman tien kulkijat eivät halua pitää itseään tylsän normaaleina.
Helppo,koska homo on epänormaali.
Ei yhtään sen epänormaalimpi kuin homofoobikkokaan. - Nm. Oma moka
Ei ole tarvetta miettiä, olenko normaali vai ei. Olen oma itseni.
Terv. Oman tien kulkija
Hienoa onkin, kun on rohkeus olla oma itsensä.
Oman tien kulkijat osaavat elää yleensä onnellisesti.
Täälläkin on yksi, joka kulkee omia polkujaan, muttei tiedä, tekeekö se onnelliseksi. Enempi ehkä ristiriitaisen oloiseksi, kun ei hyväksy kaikkea vallitsevaa. - Nm. Camel boots
Normaali on tylsän tavallinen. Se on myös rasittavan levoton ADHD, kuin myös kaamosmasennusta poteva. Normaali on myös keskivartalolihava tai kuivan kesän liito-orava. Oikeankokoiseksi itsensä kokeminen on kai kerettiläistä. Normaalia on myös olla vähän tyhmä, hiton älykäs tai ihan vaan keskitasoisen älykäs. Listaa vois varmaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Jos ihminen alkaa pakkomielteenomaisesti tekemään kaikkensa, jota olisi erittäin normaali, niin silloin voi ihmisen pää mennä sekaisin.
Minusta normaali ei ole sellainen naapuri, jolla ei ole muuta tekemistä kuin kytätä toisten tekemisiä ja juoruta niistä. Jotakin on silloin pielessä.
Rasittava naapuri, huh.
Onneksi meillä on kivat, rauhalliset naapurit.
Meilläkin on mukavat naapurit, ja koko taloyhtiön porukka on mukavaa.
OOOOhhhh. Minä tiedän. Olen Ratkaissut ongelman.
Mieheni sisko tänään mietti koiransa olotilaa. Molemmat pohdimme, koska meilläkin näitä koiruliinuja oli aikanaan.
Hän kertoi, että koira oli "tavallaan" ok...mutta..käytös kuitenkin...jne...
Palatakseni tähän aloitukseen ja ennakkoon aattellekseni asiaa, niin sanon yksinkertaisesti, että olen ratkaissut asia. Oi miten helppoa kaikille :)
Eli: Normaalius on Aitous.
Hokasin sen, hetken viiveellä, kun mieheni sisko siitä soitaskeli.....
Siis, jos kukin on Oma itsensä niin SE on normaalia, oli hän mimmonen tahansa. Mutta jos hän alkaa toimimaan erimoisesti, niin muut alkaa ajattelemaan, että mikähän hänellä on. Eli hän on alkanut toimimaan epänormaalisti.
Olkaamme omia itsejämme, niin sitten olemme normaaleja :) Kaikki muu on teennäistä.
Hitto, kun oon hoksaavainen.
Olkaa hyvä neuvostani:)
Heikunkeikku
Kiitos, Heikunkeikku!
Tuo oli nokkela oivallus. Olen tänä aamuna epänormaali itseni, kun tähän aikaan olen jalkeilla. Aika paljon ihmiset näyttävät ottaneen käyttöönsä rooleja, ovat teennäisiä. Onko nuo Instat, Facet ja muut somet edesauttaneet epäaitouteen. Ulkoisesti ainakin kuvankäsittelyohjelmilla. Noh, onhan jotkut muokanneet konkreettisestikin ulkonäköään.
Puhetyylistä huomaa helposti teennäisyyden.
Että semmosta ja vielä puol tooraa kahvetta.
En tiedä, mitä on, mutta epänormaalia on, jos pitää esittää normaalia, vaikka mikään ei ole normaalia.
Menen myös keittämään kahvia ja aukaisen telkkarin ja katson lempiohjelmani; Talot huokuvat historiaa.
Ihanaa ja leppoisaa sunnuntaiaamua meille kaikille🔔
Heikunkeikku kirjoittaa järkevää asiaa. Elämä on helpompaa, kun ihminen uskaltaa aivan rohkeasti olla oma itsensä. Harmi vaan, kun nuorena useimmilla on tarve esittää jotain roolia vain siksi, että saisi laumaihmisiltä hyväksyntää.
Terveisin: Puolireuho
Se laumaihmisten miellyttämisen tarve ja mahdollisimman "normaaliksi" pyrkiminen on ollut monella paikkakunnalla rasitteena. Onneksi useimmat pääsevät siitä ilmiöstä eroon n. 35-40 vuotiaana.
Juu - joskus aikuisiässä ihminen uskaltaa olla oma itsensä.
Tähän on ihan pakko kommentoida;)
Nomaalin määrittäminen on mahdotonta.Joskus tuntuu että vähänkin kiroutunut huumorintaju luokitellaan epänormaaliksi.
Esim.Voitelen penikseni voilla...Koirani nuolee sen pois. Onko koirani normaali?
Jannu-huoleton
Punavihreet kommunistit eivät ainakaan ole normaaleja.
Paitsi omasta mielestään..
Säädösten ja hyvän moraalin mukaista.
Niin pitäisi toimia. Niinpä, kun kaikki ymmärtäisivät.
Jos ihminen ei paljonkaan mieti sitä, että onkohan hän nyt varmasti normaali, vaan toimii järkevästi, niin silloin hän on riittävän normaali.
93 mielipidettä minkälainen ihminen on normaali ja minkälainen ei.
Mikä olisi yhteenvedon tulos ?
Yhteenvedon tulos: Ei voi tarkasti määritellä, mikä on normaali, eikä tarvitsekaan määritellä.
Kuittaan.
Ei varmaan työpaikkahaastattelussa kysytä, onko työpaikan hakija normaali. Eikä ylioppilastodistukseen tule mainintaa, onko ylioppilas normaali. Jne.
En tiedä onko kukaan täydellisen normaali.
Jos uiskentelee valtavirtaa vastaan kai poikkeaa normaalista, ainakin monien mielestä.
Olen kova kyseenalaistamaan asioita joita pidetään normaalina, joten saatan olla vähän epänormaali.
Voimmeko ajatella, että "epätavallinen" tarkoittaa jonkin asian tekemistä ennalta suunnitellulla tavalla jota ei ole aiemmin kokeiltu, eli tapa tehdä kyseinen asia on vasta idean asteella ja tekemättomänä ei ole voinut vielä muodostus tavaksi?
Epänosrmaali taas tarkottaa tapaa tehdä jokin asia tavan vastaisesti, josta on jo normi muodostunut
tavan vastaisesti kukin voi toimia siihen asti , kun ei tuota vahinkoa lähimmäiselleen eikä vallitseviin perussääntöihin.
No siinä netti vitsissä lapsi kysyy äidiltään ” äiti mikä on normaali. ”
Äiti siihen ” En tiedä , ei meidän suvussa sellaisia ole ”
Siis vaikea asia sinänsä kun jokaisella on ne omat norminsa , yksi käskee toisen käyttäytymään normaalisti kuten hän käsittää sanan ja toinen omaa ihan toisenlaiset normit
Yleensä kun elää lakien mukaan niin lasketaan normaaliksi
esm. näin:
normaali ihminen elää elämänsä totuudenpohjalle,
puhuu aina totta,
ei varasta,
ei huijaa ketään,
ei valehtele, panettele muista väärää tietoa,
ei halua vahingoittaa muita
on hauska jos humoristi,
tietää ja pitää rajat mikä on sopivaa,
normaalilla ihmisellä on kaikki tunteet,
kuten rakkaus, viha, sympatia, empatia, ym.
normaali ihminen pitää itsestään huolta, sitten voi pitää muistaki huolta,
arvostaa itseään ja muita,
tässä jotain normaalista ihmisestä,