Kiina tulossa yhtä ylivoimaiseksi kuin se oli 1400-luvun alussa?

Anonyymi

Nobelin taloustieteen palkinnon aikoinaan voittanut britti halusi selvittää syyn miksi Kiina 1400-luvulla yhtäkkiä lakkasi hallitsemasta suvereenisti meriä ja maailman kauppaa vaikka olikin maailmankaupan keskus aina 1700-luvulle. Tutkimus paljasti ettei ulkoiset syyt, esim "eurooppalaisten kehitys", vaikuttanut millään tavoin. Syyt oli sisäpoliittiset. Kiinan dynastia näki kauppaporvariston uhkana omalle vallalleen ja määräsi tuon mahtavan täysin ylivoimaisen laivaston lopetettavaksi.

Kiinan nykyjohto tuskin toistaa tuota virhettä. Sisäpolitiikka saattaa sanella suurvaltojen nousut ja laskut enemmän kuin sodat. Eurooppalaiset laivastot olivat kuin kärpäsen kakka Kiinan (kauppa) laivastoon 1400-luvun puolivälissä. Kiina kävi kauppaa ympäri Afrikan rannikon aina Senegaliin asti paljon ennen eurooppalaisia.

25

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilman terroria länsi ei koskaan olisi voinut noustakaan maailman valtiaaksi 1780-2000. Nyt tuo valta romahti. Kiina, Intia, Venäjä, Pakistan ovat ydinasevallat. Maailmantalouden valta-akseli luontaisesti rakentuu Kiinan ja Intian ympärille. Kautta historian Kiina ei myöskään ole ollut aggressiivinen sotilaalliseen pakottamiseen turvautunut hypervalta vaan mahti joka käy kauppaa. Joka muuta väittää on propagandisti.

      Suuri kysymys on: kestääkö hemmotellun länsimaalaisen ego sitä ettei se enää olekaan niskan päällä?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiinassa on esillä mallit kahdesta laivasta. Toinen Kiinan 1400-luvun kauppalaiva, valtava jättiläinen. Toinen Kolumbuksen laiva joka kiinalaislaivan rinnalla kuin pieni purjevene-jolla.

      • Anonyymi

        Mallit eivät ole todellinen kuva näistä 'aarrelaivoista'. Niissä on tavallinen dsonkki suurennettu jättikokoon.
        Oikeasti tuollainen laiva olisi hajonnut oman massansa alle. Aarrelaivat olivat isoja lauttoja ja epäkelpoja avomerellä.
        Kiina yrittää kirjoittaa historiaa uusiksi ja esittää että Euroopan Maailmanvalloitus oli 'virhe' joka olisi kuulunut Kiinan tehdä.
        Ei ollut virhe. Esimerkiksi Kolumbuksen laiva (joka oli tavallinen käytetty alus) oli paljon merikelpoisempi mitä kiinalaiset pystyivät rakentamaan. Eurooppalaiset menivät jokaisella teknologian alalla kiinalaisten (ja kaikkien muidenkin) ohi 1400- luvulla.
        Syy tähän oli se että Euroopassa ei ollut yhtä keskusvaltaa ja valkoisen ihmisen innovatiivisuus, rohkeus ja uteliaisuus elämää kohtaan.


    • Anonyymi

      Niin.... muukalaiskammo ja Kiinan vallanpitäjien suvaitsemattomuus ulkomaalaisia kauppiaita kohtaan johti kukoistavan Kiinan lamaan ja eristyksiin ja lopulta mahti oli poissa.

      • Anonyymi

        Sekasortoinen ja takapajuinen Kiina ei kyennyt pitämään puoliaan länsimaita ja myöhemmin Japania vastaan.

        Vasta USA:n lyötyä Japanin-45 ja kommunistien valtaantulo NL:n tuella 1949 muutti tilanteen.


    • Anonyymi

      Kiina oli 1400-luvulla aivan ylivoimainen ja vain dynastian ja kauppaporvaristion konflikti aiheutti tuon alamäen. Historian aikana suurin osa innovaatioista on tehty Kiinassa sillä kiinalaisilla on selvästi korkeampi älykkyys kuin eurooppalaisilla.

      • Anonyymi

        Kiinalaisten (sekä japanilaisten ja korealaisten) ÄO on korkeampi eurooppalaisia vain kuvallisissa hahmotustehtävissä. Mistä luulet tämän johtuvan, olisiko kirjoitusjärjestelmällä jotain tekemistä....?
        Kuka on keksinyt höyry, poltto ja sähkömoottorit? Lentokoneen, rautatiet, autot? Tietokoneet, keinokuidut, pilvenpiirtäjät, voimalaitokset jne. Koko nykyaikaisen elämäntavan?
        Valkoinen mies.
        Nykyajan Kiina on täysin valkoisten eurooppalaisten innovaatioiden kopio!
        Kiina oli kehitysmaa vielä 40 vuotta sitten jonne Suomi antoi kehitysapua!
        Sama juttu oli vaikkapa 1700-luvulla. Kiina oli barbaarinen takapajula esim. Ranskaan verrattuna.


    • Anonyymi

      Kiinan rauhanomainen maailmanvalloitus on miellyttävää vastapainoa länsimaalaisten brutaalille terrorille. Onneksi Kiina nyt ohjuksilla ja Venäjän, sekä monien maiden tuella pystyy pitämään kevyesti heikentyneen lännen herran nuhteessa.

      • Anonyymi

        Rauhanomainen Tiibetin valloitus.
        Rauhanomainen uigurien sorto.
        Rauhanomainen Etelä-Kiinan meren omiminen.
        Rauhanomainen Hongkongin demokratisointi.
        Rauhanomainen Formosan painostus.
        Rauhanomainen ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauhanomainen Tiibetin valloitus.
        Rauhanomainen uigurien sorto.
        Rauhanomainen Etelä-Kiinan meren omiminen.
        Rauhanomainen Hongkongin demokratisointi.
        Rauhanomainen Formosan painostus.
        Rauhanomainen ...

        Uiguurien "sorto" on täyttä höpö höpöä. Kiina on modernisoinut Xinjiangin maakunnan talouden ja kyennyt 5 vuodessa laskenut maakunnan köyhien osuuden väestöstä 19%:sta noin 1.5%:iin. Xinjiagin maakunnan btk-kasvu on eräs Kiinan nopeimpia ja se on erittäin tärkeä alue Kiinan Silkkitieprojektissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uiguurien "sorto" on täyttä höpö höpöä. Kiina on modernisoinut Xinjiangin maakunnan talouden ja kyennyt 5 vuodessa laskenut maakunnan köyhien osuuden väestöstä 19%:sta noin 1.5%:iin. Xinjiagin maakunnan btk-kasvu on eräs Kiinan nopeimpia ja se on erittäin tärkeä alue Kiinan Silkkitieprojektissa.

        Ja tämä tarina on tosi. Sanoo Kiina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uiguurien "sorto" on täyttä höpö höpöä. Kiina on modernisoinut Xinjiangin maakunnan talouden ja kyennyt 5 vuodessa laskenut maakunnan köyhien osuuden väestöstä 19%:sta noin 1.5%:iin. Xinjiagin maakunnan btk-kasvu on eräs Kiinan nopeimpia ja se on erittäin tärkeä alue Kiinan Silkkitieprojektissa.

        Nopeaa on ollut myös kiinalaistaminen, kuudesta prosentista neljäänkymmeneen.


    • Anonyymi

      Kiina on maailman johtava valtio kuin luonnostaan. Yli 1 420 miljoonaa asukasta joiden älykkyys on testien mukaan 6-7 pistettä korkeampi kuin amerikkalaisten ja eurooppalaisten.

      • Anonyymi

        Siis kiinalaisten testien mukaan.


    • Anonyymi

      Lännen perseennuolijoille Kiinan nousu ykkösmaaksi on asia joka risoo heitä suuresti. Suolaa heidän haavoilleen. 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Kuinka moneen maahan USA on 1900-luvun alusta lähtien hyökännyt ja että maa on ollut muu kuin sen rajanaapuri?

    • Anonyymi

      Mistäköhän Kiinan taantuminen johtui?

    • Anonyymi

      Kiinasta tulee maailman keskus
      N. 5 - 10 vuoden sisällä.. jonka se menetti aikanaan siirtolais maiden takia..

      • Anonyymi

        Ei tule maailman keskusta. Kiinalaisilla on paha ongelma, joka vain kiihtyy vuosi vuodelta yhä pahemmaksi.
        Sen ongelman aiheuttaa Kiinassa harjoitettu yhden lapsen politiikka vuosina 1979-2016. Se ongelma on nimeltään väestön väheneminen ja vanhusten suuri määrä.

        Tämä on ongelma johon ei ratkaisua ole nähtävissä.


      • Anonyymi
        UUSI

        Näin tulee tapahtumaan


    • Anonyymi

      ------Kautta historian Kiina ei myöskään ole ollut aggressiivinen sotilaalliseen pakottamiseen turvautunut hypervalta-----

      Ei enää pidä paikkaansa. Kiina on hyvin aggressiivisesti julistanut koko Etelä-Kiinan meren omakseen alueen muiden valtioiden saaretkin mukaan lukien. Isompi aggressio kuin Krimin niemimaa.

    • Anonyymi

      Ns. Lännen pitää asettaa kaikille niille maille tulli, jotka käyvät kauppaa Venäjän kanssa. Siis myös Kiinan käymälle kaupalle. Se toimi Trumpin toimesta. Miksi ei onnistu ilman Trumppia. Nyt Iran hilluu Israelin suuntaan. Autoritaariset/diktatoriset valtiot painaa päälle. HERÄTYS LÄNSI. Ne jyrää "meitin".

    • Anonyymi

      Intia on maa jolla on avaruusohjelma ja muuta huipputeknologiaa.

      Samaan aikaan sadat miljoonat ihmiset paskovat kaduille koska kaikille ei ole sisävessoja.

    • Anonyymi

      Kyllä ja Ei. Kiinan talous tulee toivon mukaan romahtamaan pian omaan mahdottomuuteensa ja täysin sietämättömään asuntokuplaan. Mutta siinä mielessä Kiina tulee ylivoimaiseksi että se alistaa jälleen kerran venäjän ja moskovan omaan valtaansa sellaiseksi nöyristeleväksi vasallivaltioksi millainen maiden suhde oli tuolla 1400-luvulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      133
      2686
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      256
      2254
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      17
      1383
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1042
    5. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      993
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      91
      970
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      882
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      52
      774
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      731
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      274
      716
    Aihe