Ruokatauon romantiikkaa luokkahuoneessa

Koulupäivä on lähes puolessa välissä, ja kohta koittaisi tunnin mittainen hyppytunti ruokailun yhteydessä. Tällaisina koulupäivinä ei kyllä kiinnostaisi koulu yhtään, olisi vain niin ihanaa läsähtää lämpöiseen sänkyyn, kietoa lämmin peitto halaukseen ja antaa mielikuvituksen täyttää ajatukseni. Huomaan poranneeni katseeni seinällä tikittävään valkoiseen koulukelloon joka pyöreällä muodollaan saa tylsistymiseni nousemaan levottomaksi huokaukseksi huulilleni. Kierrän katseellani luokan ympäri ja katseeni kohtaa opettajan kanssa, jolle luon pienen väkinäisen hymyn – ikään kuin esittääkseni, että kuuntelisin hänen tyhjyyttä humisevia sanojaan mielenkiinnolla. Opettajan irrottaessaan katseensa minusta, vilkaisen varovaisesti vasemman silmäkulmani alta vieressä istuvaa miestä, joka on keskittynyt pöydällä olevaan paperiinsa kuin orava tammenterhoonsa. Tämän miehen olemus huokuu rauhallista kypsyyttä, jota yksikään muu luokallani olevista pojista ei olemuksellaan täytä. Pojista, nimenomaan. Vieressäni kuitenkin istuu mies, joka tänään olikin vienyt minun vakiopaikkani luokassamme. Kaikkihan tietää, miten eri luokissa aina luokkalaisille syntyy omat, tietyt vakiopaikat. Ja tänään, sinä, olit syystä tai toisesta päättänyt istua juuri minun paikalleni.

Olit jo aamulla saanut kuulla leikkimielisesti kunniasi, kun olit paikalleni uskaltautunut menemään, vaikka en rehellisesti ollut tippaakaan harmistunut paikkani menettämisestä. Olihan tämä mainio tapa päästä keskusteluetäisyydelle kanssasi. Ja miksipä en juuri sinun kanssasi haluaisi jutustella, olethan kuitenkin juuri se mies, näistä pojista, joka minun ajatuksiini useimmiten ajautuu. Siinä opiskelun lomassa yritin koko ajan keksiä jotain jutun aihetta, ja kyllähän se juttu luistikin – aina kun opettaja ei vilkuillut meitä hiljentävällä katseellaan. Emme tiedä toisistamme kauhean paljon, mutta jotenkin sinusta huokuu kunnollisen, rehdin miehen aura. Vaikka itse olenkin hiukan puheliaampi tapaus, niin rauhallisuutesi ja hiljaisuutesi jotenkin puhuttelee minua. Ja jokin olemuksessasi saa minut haaveilemaan ties minkälaisista skenaarioista päässäni. Jostain syystä en vain ole koskaan uskaltanut tai osannut tehdä minkäänlaista aloitetta suhteesi. Olen pohjimmiltani kuitenkin aika ujo, siksi olenkin tyytynyt pelkästään haaveisiin, joita saan villissä mielikuvituksessani aikaiseksi – turvallisesti kauempaa tähyillessäni.

Nyt sinun ollessa siinä lähempänä, saan välillä rauhallisesti ja huomaamattomasti vilkaistua suloisia kasvojasi, ja komeaa sivuprofiiliasia. Yksinäisten iltojeni aikana olen huomannut useasti unelmoivani juuri sinusta ja nyt ollessani niin kovin lähellä, en osaa ajatella mitään muuta kuin sitä miltä tuo hänen pehmeännäköinen iho tuntuisi vasten omaa ihoani. Pelkästään jo näiden asioiden miettiminen saa virittyneen seksuaalisuuteni heräämään. Mielessäni liikkuu vaikka minkälaisia fantasioita, ja tämä useasti vaikeuttaa koulussa keskittymiseen todella kovasti. Mutta onneksi olen jaksanut aina rauhoittua kotiin menoon asti. Juttelutuokiossamme on ollut jo muutaman minuutin tauko ja huomaan katseeni jähmettyneen paperille kirjoittaviin käsiisi. Mielessä laukkaa miljoona eri variaatiota mitä noilla maskuliinisilla käsillä voisi saada kehollani aikaan. Katseeni siirtyy hitaasti käsistä ylemmäs ja jähmettyy jälleen, tällä kertaa miettivän näköisiin silmiin, jotka tuijottavat paperia pöydällä. Huomaan kuinka mietiskellessäsi puraiset vähän alahuultasi, samalla nostaen alahuulen alla olevan partatupsun hiukan hassusti sojottavaksi eteenpäin – tunnen pienen hymyn nousevan huulilleni. Ajatuksissani pyörittelen tilannetta, jossa pehmeät huulesi kartoittaisivat kehoani maistellen jokaisen kohtani tehden minut täriseväksi, herkäksi jokaiselle ilman väreelle. Kuinka kasvoillasi oleva muutaman päivän vanha parransänki sivelisi karkeudellaan silkkistä ihoa niskassani. Huomaisin sykkeeni nousevan jokaisella sydämenlyönnillä, kun huulesi matkaavat kohti täriseviä huuliani, ja voin jo maistaa…

- ”Huhuu?", säpsähdys. Olin unohtanut tyystin irrottaa katseeni sinusta, ja nyt katselet minua viekkaasti hymyillen vieressäni. Tunnen, kuinka puna leviää poskilleni salaman nopeudella ja saan ihme kyllä avattua suuni;
- "Anteeksi, hiukan jäätää". Lisään vielä pienen naurahduksen itseäni nolostuttavan vastauksen päälle ja siirrän nopeasti katseeni takaisin omalle paperilleni, tyhjälle paperilleni. Äskeiset mielessä mylvineet mielikuvat ovat tehneet tehtävänsä ja tunnen koko vartalossani nousseen kuumuuden tulvivan pauhuina jalkoväliini. Suljen hiukan levällään olevat jalat tiiviisti yhteen ja kiskaisen hamettani hiukan alaspäin peittämään polveni. Paine, jonka jalkojen yhteen laittamisesta seurasi sai jo hiukan perääntyneen punan kasvoiltani palaamaan. Yritän huomaamattomasti hengittää muutaman kerran syvään ja rauhoittaa mellastavat ajatukseni. Vilkaisen vielä pikaisesti sivusilmälläni sinua ja huomaan pienen hymyn paperiisi kääntyneillä kasvoillasi. Pakonomaisesti itsellenikin

15

3964

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakonomaisesti itsellenikin leviää hymy huulille ja leikin keskittyväni paperiini, kunnes opettaja ilmoittaa tunnin päättyneen.

      Seuraan omalta paikaltani luokkatovereiden luokasta lähtöä. Tänään en osaa edes ajatella lähteväni syömään, koko kroppani janoaa ihan jotain muuta kuin ruokaa. Luokka alkoi nopeasti tyhjentymään ja huomasin, ettet tehnyt elettäkään lähtemisen eteen vaan olit keskittymään kirjoitukseesi. Vilkaisin vielä tietokonenäyttöjen yli, oliko luokassa muita. Yksi luokkamme ikinörteistä oli avannut läppärinsä ja ruvennut pelaamaan jotain koneellaan. Hän kaivoi repustaan kuulokkeet ja asetteli ne korvilleen peittäen kuulokkeista pauhaavat peliäänet. Rauhassa, muttei yksin. Voisinkin käyttää ”kahdenkeskisen” tilaisuuden hyväksi ja vaikka jonkun koulujutun verukkeella saada aikaiseksi keskustelua kanssasi. Luokkatoverimme tuskin kuulisi kuulokkeidensa läpi naurettavia jutunjuuria, joita yleensä saan soperrettua, kun yritän kehitellä keskustelua kiinnostuksen kohteeni kanssa. Tätä yleensä flirttailuksi voisi kutsua, mutta syvällä asuva ujouteni loistaa tällaisissa hetkissä ja keskusteluni kuulostaa vain kaukaisesti flirttailulta. Mutta nyt haluan kuitenkin keretä aloittamaan kanssasi edes jonkinlaisen keskustelun, ennen kuin sinä pääset kuittailemaan jäätyneestä katseestani tunnin aikana. Vai kerkesitköhän jo unohtamaan koko asian, toivottavasti. Käännän katseeni sinua kohti, ja sanat ikään kuin painuvat takaisin huulilleni, kun paperiisi suunnattu äänesi kerkeää jo täyttämään luokkahuoneen hiljaisuuden;
      - "Etkös siekää meinaa lähtee syömään?". Vastaan kuin apteekin hyllyltä kieltävästi mitään enempää selittämättä. Käännät katseesi hitaasti minua kohti ja luot kasvoillesi veikeän hymyn, joka saa omanikin kasvamaan entisestään. Nostat silmäänpistävästi ryhtiäsi ja vilkaiset näyttöjen yli tyytyväisenä. Kumarrut hiukan lähemmäs minua, katsot suoraan silmiini ja kuiskaat hiljaa;
      - "Minkäs takia miuta niin kiinnostuneen näköisesti aikaisemmin katselit?". Huomaan äänessäsi oudon, uudenlaisen vivahteen ja pala nousee kurkkuun. Mitä sanoisin? Paljastuinko nyt? Puna leviää jälleen pitkin kasvojani ja tunnen, kuinka katselet minua kiinnostuneen ja odottavaisen näköisenä. En löydä minkäänlaisia sanoja, olen siinä vain suu avonaisena ja äänettömänä, puna poskillani ja kädet nätisti sylissäni. Sydän pumppaa kahtasataa ja koitan kaivaa valkoisen valheen langanpäätä aivojeni sopukoista. Tilanne tuntuu kestävän ikuisuuden ja pakokauhun tunne alkaa jo vahvistamaan otettaan.

    • - "Kunhan kiusasin". Sanasi kulkeutuvat korviini kuin hidastetussa äänitteessä ja mieleeni nousee hassu hölmistynyt olo ja naurahdan hiukan vaivaantuneesti. Käännät katseesi takaisin paperiisi ja huomaan kasvattavani sisälläni pientä ärsyyntymisen tunnetta, joka ryhtyy leikkiin kasvaneen himoni kanssa. Eihän tämän nyt näin pitänyt mennä. Hiukan aikaa siinä tilanteesta palauduttuani sujautan tyhjän tehtäväpaperin vihkoni väliin ja pujotan sen laukkuuni. Miksen keksi mitään hyvää vastasanaa kommentillesi? Nyt olen jälleen taas vain hölmistynyt tyttö, joka ei löydä oikeita sanoja. Kiukun ja himon yhä tanssien sisälläni, päätän lähteä luokasta ja nousen päättäväisenä seisomaan. Nostan laukkuni olalle, asettelen takkini puuskaksi käsivarrelleni ja vilkaisematta sinua kohti, lähden paikaltani. Kenkieni pehmeän nahkamaisen narinan saattelemana astelen ripeästi luokkahuoneen poikki, ja tunnen, kuinka minua tarkkaillaan takaapäin. Vilkaisen nopeasti taakse, ja huomaan kuulokepäisen pojan katseen, joka nopeasti kääntyy takaisin tietokoneen näyttöön katseittemme kohdatessa. Pian olen ovella ja vilkaisen vielä sinua, ja vastaat katseeseeni juuri sellaisella katseella, että tyhmemmänkin olisi pitänyt ymmärtää jäädä luokkaan katsomaan, mihin tuo outo tilanne olisi kehittynyt. Mutta ei. En saanut avatuksi suutani. Tilanteen jännittävä lataus yhdistettynä aikaisempiin ajatuksiini oli saanut kehoni toimimaan kuten lisääntymisviettisen naisen kehon kuuluisikin toimia ja tiesin, että pian jalkoväliäni voisi kuvata rikkoutuneeksi padoksi. Suorastaan pakotettuna joudun jättämään luokan, ja sinut, taakseni ja suuntaamaan wc-tiloihin.

      Kävelen ripeästi kolmannesta kerroksesta kellarikerrokseen, sillä siellä oleva vessa on harvoin käytetty, ja siellä saa hiukan enemmän omaa aikaa rauhoitella itseäni. En voi estää mieleeni painuvia haaveitani kosketuksestasi ja huomaankin miettiväni yksityisen wc-hetken mahdollisuuksia. Lukittua ovea, raskasta hengitystä, ensimmäistä sormenpään kosketusta liukkaan klitoriksen päällä…
      - "Heips!", suorastaan raivoksi kasvanut kiukun tunne nousee jälleen taistelemaan intohimoisen, sisäisen myrskyni kanssa, kun eräs koulututtuni pysäyttää minut käytävällä. Olen hyvin ystävällinen ihminen ja tiedän, etten pääse tilanteesta irti ilman muutaman sanan vaihtamista. Suorastaan tukehduttavien paineiden alla koetan mahdollisimman nopeasti päästä juttutuokiosta irti ja pääsenkin irtaantumaan tilanteesta yllättävän nopeasti. Kävelyni muuttuu melkein hölkäksi, kunnes pääsen kääntymään käytävältä toiselle, pienemmälle, käytävälle. Pysähdyn kulman taakse ja vilkaisen kulman takaa, jäikö ystäväni ihmettelemään. Eipä tietenkään, mutta yllätyksekseni huomaan sinut kävelemässä käytävällä ja äkkipikaisesti siirrän pääni takaisin kulman taakse. Näitköhän minut? En kyllä ymmärrä mitä ikään kuin pakenen, olen jotenkin luonut koko tilanteesta päässäni jännittävän huumaa täynnä olevan jännitysseikkailun. Seikkailun todennäköisin päätös häämöttää pienessä koulun wc:ssä, värisyttävän orgasmin väistyessä sormenpäältäni, kun taas alitajuntani janoaa yllättävää sivujuonta kanssasi koulun seinää vasten. Sivujuonta, joka oikeassa elämässä harvoin tapahtuisi. Joten loogisesti ajatellen, pakenen, jotta pääsen viemään tarinan todennäköisimpään päätökseen.

    • Hetken siinä seison seinää vasten ja kurottaudun jälleen kulman yli katsomaan minne…
      - ”Hui saat..!”. Säpsähdän silminnähden, kun oletkin jo aivan ihokosketusetäisyydellä. Saan tuhahdettua lauseeni lopun ja piilotan sen yllättyneen hymyni taakse, kun siirryt nurkan takaa eteeni seisomaan – hyvin lähelle eteeni. Ennen kuin kerkeän avaamaan suutani puhjetakseni pieneen nauruun, tunnen kätesi paljaalla kyynärpäälläni ja nauruksi valmistautunut tunne muuttuu palaksi kurkussa. Lämmin peukalonpää pyörii ihollani pienen ikuisuuden ja saa jalkani hiukan tärisemään.
      - ”Et kai vain ole pakenemassa jotain?" Hiljainen hymyileviltä huulilta tullut kuiskaus taittuu korvaani ja nostan katseeni silmiisi. Poraudut katseellasi silmiini niin syvälle, että voit aivan varmasti aistia vatsassani lentävät perhoset. Betoniseinän viileä pinta hohkaa kylmyyttään ohuen paitani läpi selän nojatessa sitä vasten. Käsivarsieni iho reagoi tähän menemällä kananlihalle ja huomaan puristavani puuskassa olevaa takkiani jännityksen alla. Äkkiä tunnen lämpöä toisen käteni iholla, kun ojennat vapaana olevan kätesi seinää vasten lukiten minut hetkeen tiukemmin.
      - "Mmitä? No en, miks mie pakenisin? Miulla on vaan kauhea vessahätä…". Hymyssäsi asuva viekkaus puhkeaa kukkaan ja sivallat sormillasi hiukset korvaltani ja kurotat huulesi aivan korvenjuurelleni;
      - "Tänne asti... ihan vain vessaan? Ylhäälläkin olis ollu vessoja, vaikka kuinka monta...". Sydän pomppii rinnassa ja toisaalta olen paniikin vallassa, mutta toisaalta nautin tästä ihanan salamyhkäisestä tilanteesta.

      Otat kätesi hiuksiltani pois ja laskiessasi kättäsi takaisin alas, ikään kuin vahingossa hipaiset paitaani rintojeni kohdalta. Nännieni kohdalla sulava, hento liike töksähtää osuessaan kohtaan, joka saa minut voihkaisemaan hiljaa, niin hiljaa että vain kuiskausetäisyydellä ollut ihminen voisi sen kuulla. Voihkaisu yllättää minut täysin ja suulleni ripeästi siirtynyt käsi on auttamatta myöhässä. Puna nousee jälleen räiskyen kasvoilleni ja lempeä hymysi muuttuu entistäkin lempeämmäksi. Vilkaiset olkasi yli, kurkistat kulman takaa käytävälle ja asetat voihkaisun aikaansaaneen kätesi tulikuumalle poskelleni.
      - "Miul on sellane tunne, et en ollukkaa väärässä mein hassuista hetkistä luokassa...". Koko tilanne tuntuu absurdilta, enkä osaa vastata tälläkään kertaa mitenkään sinulle. Tilanne tuntuu jännittävältä, mutta silti niin turvalliselta. Miehekäs käsi poskellani tuntuu juuri siltä, mitä osasin odottaakin tuolta mukavalta, komealta, rehdiltä mieheltä. Nyt kuitenkin käyttäydyt yhtä villisti kuin omat salaisimmat ajatukseni ja olen kuin ekstaasissa. En osaa vastata hetkeen kuin pienellä, ujolla hymyllä, ja katseeseesi syntyy ymmärryksen sanoma. Hitaasti siirrät kätesi poskeltani hiuksieni alle takaraivolleni ja tuo hidas, pieni liike niskavilloissani saa kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani. Katsoessasi syvälle silmiini, tunnen, kuinka otteeni takistani käsivarrellani rentoutuu ja asetan rauhallisesti toisen käteni lantiollesi. Hymysi nostattamat posket saavat silmiin varmuuden ja onnellisuuden vivahteen ja katsot syvälle silmiini päättäväisesti. Tuot kasvosi niin lähelle kasvojani, että tunnen hengityksesi ihollani ja hitaasti, mutta varmasti painat huulemme yhteen – hetkeksi, joka tuntuu päättymättömältä unelta.

    • Irrottaudut huulistani ja katsot tiiviisti innostuneella katseellasi minua. Olen kuin lumottu, sydän jyskyttää rinnassa ja vaikka tilanne on edelleen jännittävä, pieni rauhoittumisen tunne antaa keholleni vapauden tuntea. Painat huulilleni uudelleen suudelman, joka on tällä kertaa lyhyempi, mutta sitäkin innokkaampi, irrottaudut ja vilkaiset jälleen ympärillesi. Rauhallisella liikkeellä lasket kätesi takaraivoltani alemmas, pysähdyt olkapääni kohdalle ja tutkailet mietteliäästi ilmeitäni ja eleitäni. Painat jälleen huulesi huulilleni ja hellästi lasket kättäsi edelleen pitkin käsivarttani, aina lantiolleni saakka – ja irtaudut suudelmastamme. Laitan käteni kätesi päälle ja pienen rohkeuden keräämisen jälkeen liikutan käsiämme yhdessä hameeni reunalle – ja hiukan takaisin ylös, reunan alle. Irrotan otteeni kädestäsi ja siirrän käteni takaraivollesi painamaan huulemme jälleen suudelmaan, jonka aikana hellästi liu’utat kätesi ylemmäs hameeni alla. Hiukan jo täristen odotan sormen kosketusta pikkareideni kohdalla, tiedän olevani valmis sitä varten. Sormenpääsi kulkee pitkin sukkahousujen etukiilaa ja hellästi sormi harhautuu kankaiselta, koholla olevalta liikeradalta klitoriksen kohdalle. Huuleni erkanevat toisistaan ja päästävät välistään pienen huokauksen, jota tällä kertaa ei ole käsi estämässä. Työnnän lantiotani sormeasi vasten, mutta kätesi vetäytyykin kauemmas ja irtautuu kosketuksesta täysin. Epätoivon kipinä yrittää tarrautua ajatuksiini katseesi syventyessä silmiini. Katson sinua kysyvästi, vastaat katseeseen viekkaalla hymyllä ja pikaisella suudelmalla.
      - "Tuu, mennään". Tarraat kädestäni kiinni, vilkaiset jälleen kulmalta käytävälle ja lähdet rauhallisesti kävelemään käytävän päähän. Yritän oikoa hamettani toisella vapaalla kädelläni ja kipitän innoissani perässäsi. Jokaisen luokanoven kohdalla vilkaiset oveen laitettua lukujärjestystä. Tiedän mitä etsit. Innostus sisälläni kasvaa käsittämättömäksi. Tarraat metalliseen ovenkahvaan, joka uskomattomasti painuukin alas saakka ja ovi aukeaa. Sydämeni tippuu mahanpohjaani ja jännitys nousee ujoksi hymyksi kasvoilleni, vilkaiset minua luoden jälleen suuremman hymyn.

      Ohjaat minut sisälle ja irrottaudut kädestäni ja vilkaiset vielä oven välistä käytävälle varmistaen, ettei kukaan nähnyt meitä. Suljet oven rauhallisesti, lukitset sen ja lasket oven ikkunassa olevan sälekaihtimen alas. Nopealla liikkeellä käännyt minuun päin ja otat askeleen kohti. Mahanpohjassa tuntuu jälleen kipinöintiä, kun tuoksusi tavoittaa minut. Jälleen liu’utat kätesi niskani taakse ja odotankin jo janoisena uutta suudelmaa – suudelmaa, joka olikin kiihkeämpi ja vapautuneempi kuin käytävällä. Olen täysin tietoinen siitä, mitä tuleman pitää, ja olen valmis siihen – enemmän kuin valmis. Olen fantasioinut tästä jo pitkään, ja nyt se on käymässä toteen. Irrottaudun suudelmasta ja kurotat huulesi korvalleni.
      - "Ootko varma…". Hymyilen sievästi, mutta samalla viettelevästi katsoessani luottavaisesti silmiisi.
      - "Ei sanoja." sanon hiljaa ja upottaudun kiitolliseen suudelmaasi.

    • Lasken olkapääni alas antaen laukkuni rojahtaa lattialle viereemme ja asetat käsivarrellani olleen takkini viereiselle pöydälle. Ennen kuin kerkeän tajuta mitään, olet jo vasten kehoani, toinen käsi alaselälläni ja toinen yläselälläni. Painaa huulemme yhä uudestaan ja uudestaan kiihkeämpiin suudelmiin ja lasket kätesi varovaisesti pakaroideni päälle, mittailet kosketuksellasi muotojani ja päästät pienen tyytyväisen äännähdyksen. Malttamattomana siirrät toisen kätesi etupuolelleni ja löydät pian jo saman koholla olevan pikkuhousujen rajan, josta tälläkin kertaa poikkeat päättäväisesti keskemmälle – tällä kertaa paljon nopeammin. Sykähdän niin, että reaktiostasi näkee, että myös sinä tunsit sen. Tiedän, että tunnet aivan varmasti kosteuteni sukkahousujenikin lävitse. Pienillä pyörivillä sormenpään liikkeillä saat taas kehoni käymään ylikierroksilla. Niskani taipuu tunteesta taaksepäin ja upotat himokkaasti huulesi tarjolla olevaan niskaan ja tunnen kuinka jalat meinaavat kadota alta. Pieni parransänki tuntuu iholla pehmeiden huulien vieressä viettelevän ronskilta. Sormenpään liike on muuttunut edestakaiseksi ja sukkahousujen pinnalle noussut kosteus saa aikaan juuri ja juuri kuultavan kostean litinän. Sormesi painuu hiukan vahvemmin klitoristani vasten ja päästän jo hiukan äänekkäämmän voihkaisun. Irrottamatta huuliaasi kaulaltani, työnnät minua taaksepäin ja muutaman takaperin otetun askeleen jälkeen tunnen pöydän pakaroitani vasten. Lasket molemmat kätesi alemmas ja nostat hellästi hameeni ylemmäs, sujautat sormesi sukkahousujen vyötärönauhan alle ja rullaat ne vaivattomasti alas saakka. Molemmat kätesi siirtyvät lantiolleni ja nousen niiden avustamana pöydän reunalle istumaan. Tunnen muovisen pöydän pinnan alastomien pakaroideni iholla ja korjaan asentoani mukavammaksi. Kurottaudut lähemmäs ja lämpöisen kämmenesi hyväillessä reittäni, suutelet minua kiihkeästi ja laskeudut polvilleen eteeni lattialle.

      Malttamattomuus alkaa näkymään myös sinussa, kiirehdit avatessasi nahkakenkieni vetoketjut ja liu’utat ne pois jalastani. Sukkahousut katoavat nilkoistani nopeasti ja siinä samassa tunnen jo kosteat, janoavat huulet sisäreidelläni. Silmäni painuvat kiinni, kun tunnen kuinka kasvosi kulkevat kiduttavan hitaasti jalkovälissäni lähentyen pikkuhousuilla peitettyä, kiimasta sykkivää vakoani. Annat pikaisen pusun pikkuhousujen päältä, nouset ylös ja asettaudut jalkoväliini – aivan kiinni minuun. Tunnen ensimmäistä kertaa miehuutesi vasten minua, ja juuri oikeassa kohdassa. Siirrän käteni vyöllesi ja hiukan sähläten yritän saada avattua housusi, jotka lopulta tipahtavat kolisevasti lattialle. Irtaannut hieman, potkit kengät pois jaloistasi, housut nilkoistasi ja palaat takaisin kiinni minuun. Painan lantiotani sinuun kiinni ja pienen hetken olemme aivan paikallaan, hiljaa, vain kiihtynyt hengitys läsnä. Tunnen raskaan hengityksesi aiheuttaman kehon liikkeen lantiosi kohdalta ja se saa oman lantioni vastaamaan aaltoilevaan liikkeeseesi epätoivoisen kiihkeästi. Liikutan lantiotani pienin liikkein sinua vasten, silmistäsi hehkuva halu räjähtää palavaksi himoksi. Tartut miehisellä voimakkuudella pakaroihini kiinni vetäen minut vieläkin tiiviimmin sinuun kiinni. Uppoudumme suudelmiin samalla kun kehomme hierovat lantioitamme yhteen ja nyt, vain alushousut jaloissamme, tunnen vihdoin vieläkin paremmin kalusi muodot. Suudelmien väistyttyä huulilta, tukahdetut voihkinnat pääsevät valloilleen ja tiedämme molemmat, että leikkien aika on ohi. Kiivaasti alushousujeni reunaan siirtynyt kätesi repii housujani alaspäin samalla kun yritän laskea boksereitasi. Saan laskettua niitä vain hiukan, paljastaen esispermasta kiiltävän terskanpään ja tunnen kuinka näky saa sydämeni kiepsahtamaan halusta. Alushousuni tippuvat lattialle ja vapautuneella kädelläsi lasket bokserisi alas ja täysin valmiudessa oleva kalusi osoittaa päämääräisesti jo jalkoväliäni kohti.

    • Siirryt jälleen lähemmäs, iholle saakka, ja tunnen jälleen kätesi niskassani. Kuuma elin painautuu reittäni vasten ja tunnen, kuinka toinen kätesi on jo löytänyt paikkansa häpykummultani – pienen tyttömäisen karvoitukseni päältä. Katsot odottavasti silmiini samalla kun liu’utat sormenpäätäsi pehmeän karvarajan yli, aina kosteaan, lämpöiseen vakoni yläreunalle saakka, jossa kovettunut klitorikseni anelee jo kosketusta. Pidätän hengitystäni, kun tunnen, kuinka sormenpääsi on jo aivan lähellä, kiduttavan lähellä. Mutta kierrätkin klitorikseni toiselta reunalta saaden minut voihkaisemaan jännityksestä hiukan pettyneenä laueten. Viet sormesi alemmas ja alemmas – niin alas, että tunnet edessä avautuman, kuumuuttaan hehkuvan uuman. Vaihdat kuitenkin suuntaa ja palaat klitoriksen luo, pyörittelet sormeasi sen ympäri – ensin hitaasti, sitten vähän nopeammin, suuntaa vaihtaen. Suutelet minua jälleen kiihkeästi. Kastat myös toisen sormesi naisellisuudessani ja liikutat niitä yhtäaikaisesti klitoriksen molemmin puolin tehden minut hulluksi. Kehoni aaltoilee sormiasi vasten, ja vaikka kuinka yritän saada sormesi osumaan juuri siihen oikeaan kohtaan, saat aina ennakoitua liikkeeni ja pysyttelet sopivan etäällä klitoriksestani. Huulillasi vaimennetut huokaukset saavat hetken lentää vapaana, kun irtaudut ikuisuuden kestäneestä suudelmastamme. Nautit äänistäni hetken, ja syvennät jälleen katseesi silmiini – tutkivasti, odottaen. Näen sivusilmällä kalusi sotkevan esispermalla reiteni ja luon odottavan katseen silmiisi. Ja sitten, vihdoin, lasket hellästi molemmat sormesi klitorikseni päälle ja painan automaattisesti lantiotani vasten kättäsi. Kevyitä, onnellisia voihkaisuja ja yllättynyt katse, kun sormesi rupeavat kiertämään nopeaa, pientä ympyrää klitorikseni päällä. Voimistuvat voihkaisut ja rytmikäs lantion liike saa minut kiihkon partaalle ja vastoin kaikkea järkeä, kiellän sinua jatkamasta. Nostan ryhtiäni ja kurkotan otteeni kalullesi.
      - ”Haluun siut, nyt…”. Särkyvä ääneni keskeytyy hengityksen pidättämiseen, kun tulikuuma kalusi siirtyy salaman nopeasti valuvalle vaolleni. Liikutat lantiollasi itseäsi niin, että kalusi liikkuu klitoriksen päältä aina jo melkein sykkivälle reiälleni saakka. Katseesi on liimautunut kostuvaan kaluusi, joka malttamattomana liukuu pitkin vakoani edestakaisin. Maltat kuitenkin kiusata itseäsi, ja minua, vain muutaman edestakaisen liikkeen ajan, kunnes pysäytät jo täysin liukastetun kalusi pään juuri uumani reunalle. Pidätän jälleen hengitystä. Siirrät katseesi silmiini ja odottamaton voihkaisusi saattaa omaani, kun työnnyt rauhallisesti sisääni – pohjalle saakka.

    • Pieni hetki paikallaan, tunnen jokaisen senttisi sisälläni ja kuulen, kuinka pilluni on saanut hengityksesi jo niin kovin raskaaksi. Vedät itsesi melkein ulos asti, hyvin rauhallisesti, yhä rikkomatta katsettasi silmiini. Ja aivan yhtä rauhallisesti työnnyt takaisin syvälle minuun. Palava hehku katseessamme saa minut janoamaan kiihkeää suudelmaa ja vedän kädelläni kasvosi huulilleni. Suudelmien lomassa työnnyt yhä hitaasti sisääni, uudelleen ja uudelleen. Pöytä pakaroideni alla on muuttunut hiukan tahmean tuntuiseksi. Irtaannun suudelmasta, asettaudun hiukan takakenoon asentoon ja siirrän käteni kauemmas taakseni tukemaan asentoani.
      - ”Ota miut, ota miut kunnolla…”. Otat käsilläsi vahvan, mutta hellän otteen lantiostani ja korjaat oman asentosi sopivaksi. Työnnyt sisääni hitaasti, kerran ja toisenkin, jonka jälkeen otteesi lantiollani vahvistuu ja työnnyt nopealla, vahvalla liikkeellä aivan pohjaan saakka, saman tien vetäen itsesi lähes ulos saakka – vain työntyäksesi huimalla voimalla jälleen sisääni. Voimakas lantiosi liike nopeutuu jokaisella työnnöllä ja kuulen, kuinka hengityksesi kiihtyy. Janoava katseesi seuraa jokaista elettäni ja ilmettäni ja siitä saat virtaa kiihdyttää työntöjäsi entisestään. Yritän peittää parhaani mukaan äännähdyksiäni, mutta yhä kiihtyvä tahti saa huoneen täyttymään kiihkeän rakastelun äänistä – voihkinnasta, pöydän jyskeestä, raskaasta hengittämisestä ja ihokontaktista. Koko kehossani vellova nautintoaalto vahvistuu jokaisella työnnöllä ja yhä kiihtyvän yhteisen voihkinnan nopeus saa meidät tajuamaan orgasmien olevan jo hyvin lähellä.
      - ”Aah, mie en kest…”. Mumisen tärinän valloittamana pää kallistettuna taaksepäin. Yllätyksekseni lopetat liikkeesi kuin seinään.
      - ”Ei vielä…”. Kuulen äänestäsi, kuinka miehinen voihkintasi tasaantuu raskaaksi hengityksesi. Irrotat toisen kätesi lantioltani ja vedät kalusi matalasti voihkaisten sisältäni. Kumarrut määrätietoisesti suutelemaan häpyhuuliani, samalla pitäen kämmentäsi tärisevällä reidelläni. Pyöräytät kielen hellästi klitoriksen vierestä ja liu’ut kerran alas saakka ja palatessasi ylös, suutelet klitoristani saaden minut huokaisemaan voimakkaasti. Pyörität kieltäsi klitorikseni ympärillä pehmeästi, nopeasti kiihdyttäen tahtia. Tartun käteesi kiinni ja uskomattoman pian puristusvoimani välittää sinulle tiedon pysäyttämättömästä aallosta, joka on kropassani lähtenyt liikkeelle – joka saa lantioni nousemaan ylemmäs ja selkäni kaarelle. Viet kielesi ripeällä liikkeellä pian jo supistelevan aukkoni reunalle ja takaisin klitorikselle, painaen jykevästi lihaani vasten – uudelleen ja uudelleen, nopeammin ja nopeammin. Hengitykseni menee lukkoon ja tunnen kuinka järisyttävä räjähdys saa koko kroppani tärisemään. Hengityksen palattua kliimaksin huipulla esteetön voihkaisu pääsee valloilleen ja täyttää luokkahuoneen kaikuvan tilan. Puristan lujasti kättäsi reidelläni.

    • Nouset ripeästi ylös ja otat minusta tiukan otteen, minun yhä täristessä. Löydän kädelläni yhä malttamattomana seisovan kalusi ja ohjaan sen edelleen voimakkaasti sykkivän pilluni reunalle. Vedät minut aivan sinuun kiinni, niin, että juuri ja juuri pysyn pöydän reunalla. Painaudut voimakkaalla, terävällä liikkeellä minuun ja otan käsilläni otteen olkapäistäsi. Työnnyt aivan pohjalleni saakka ja painan jo hiukan voimattomana pääni rintakehällesi. Voimistuvat, mutta silti varovaiset voihkinnat täyttävät luokkahuoneen. Tunnen pakarani hiukan nousseen pöydänreunalta ja tartun tiukemmin kiinni sinuun, vieden käteni yläselällesi. Työnnyt yhä uudelleen sisääni laskematta katsettasi minusta. Nostat toisen kätesi niskalleni ja käännän pääni niin, että yllät upottamaan kosteat huulesi kaulalleni. Kalusi edestakainen liike yhä sykkivässä uumassani tuntuu järisyttävän hyvältä ja myrsky sisälläni ei missään vaiheessa kerennyt tasaantumaan, ja nyt jo tiedän sinun vievän minut huipulle uudestaan – ja pian. Raskas hengityksesi ja satunnaiset, yhä tihentyvät voihkaisut korvanjuuressani saavat ihoni kananlihalle ja tunnen sinunkin olevan pian jo valmis. Katseemme kohdatessa näen pienen hymyn kasvoillasi ja yhä nopeammin työntyessäsi sisälleni tuot otsasi otsaani vasten. En malta enää hetkeäkään ja tunnen kuinka tuo ihanan järisyttävä tunne rullaa jälleen läpi kehoni ja kietoutuu sykkien munasi ympärille.
      - ”Voi luoja, voi luoja…”. Äänesi särkyy voihkaisuiden keskellä ja työnnyt aivan perälleni saakka väkevästi, kunnes kalusi räjähtää sisälleni ja tunnen voimakkaasti sykkivän elimesi tärisevään kroppaani uponneena. Vedät minut itseesi entistäkin tiukemmin kiinni ja tunnemme toisemme kehojen myrskyt yhdistyvän.

      Otsasi otsaani vasten, tunnen kuinka kehomme tärisevät ollessamme lähes sylikkäin, edelleen kalusi ollessa sisälläni. Silmien ollessa ummessa huoneessa alati rauhoittuvat voihkinnat kuulostavat miellyttävälle. Etukumarasta asennostasi siirrät pääsi olkapäälleni ja kuulen, kuinka raollaan olevien huuliesi välistä tulleet huokaukset ovat jälleen muuttunet rauhallisemmaksi hengitykseksi. Pakarani ovat jälleen laskeutuneet nyt kostealle pöydänreunalle ja kasvoilleni nousee tyytyväinen, mutta voimaton hymy. Pieni hetki, siinä aivan paikallaan, lukuun ottamatta ihoasi kiertäviä sormenpäitäni selälläsi. Nostat pääsi pois olkapäältäni, nostat selkäsi suoraksi, nostat minut paremmin pöydälle istumaan ja asetat kätesi reisilleni. Katseittemme kohdatessa, molemmille nousee leikkimielinen, hupsutteleva hymy.

      Jos kasvoillani ei olisi juuri saamani orgasmin aiheuttamaa punaa, olisi sellainen jälleen kasvoillani näkynyt.

      • Anonyymi

        Mistä kopsattu? Ihan jees


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kopsattu? Ihan jees

        Ihan on omaa tuotantoa :)


      • Anonyymi
        MissMiralie kirjoitti:

        Ihan on omaa tuotantoa :)

        Kiihottava tarina lukiessani näin sinut edessäni kaluni seisoi kovana kiimatippavaluen pitkin vartta lopuksi muutama nopea ranneliike ja spermat roiskahtivat kaaressa sohvapöydälle lisää tarinoitasi olis kiihottava lukea wej


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiihottava tarina lukiessani näin sinut edessäni kaluni seisoi kovana kiimatippavaluen pitkin vartta lopuksi muutama nopea ranneliike ja spermat roiskahtivat kaaressa sohvapöydälle lisää tarinoitasi olis kiihottava lukea wej

        Kiitos kommentistasi, lisää tulee kunhan kerkeän :)
        ~MM


    • -Koulupäivä, seur lauseessa taas koulupäivä ja vieläm yksi koulu-sana ennen pistettä. Liikaa toistoa.
      -Huomaan...liian paljon adjektiivejä, Kokeile es Katseeni hakeutui seinäkellon viisareihin, ajan kädet...
      -Katseella ei kierretä, katse kiertää, taas toisto seur lauseessa
      Tammenterho toimii, siitä eteenpäin kappaleen loppun hyvä!
      Olit jo.. ei hyvä, jotenkin näin: Sait jo aamusta kuulla kunniasi...
      Yritä käyttää samaa aikamuotoa, jos on ja heti oli, vielä siihen oli ollut niin tulee sekava, tempoilee. Muutoinkin, lue juttu välillä ääneen niin tiedät onko siellä liikaa/kömpelöitä/turhan vaikeasti sanottuja juttuja. Rytmi on kirjoituksessa tärkeää lukemisen kannalta. parasta kun soi päässä kova biisi;DD
      "Anteeksi, hiukan jäätää", vastaan nopean nolosti, peittäen sen naurunpyrähdyksellä joka kuulostaa hirnahdukselta, ihahaa perkele!...noh, ainakin läppä unohtui=)
      Eli tiivistä ja keskity lauseisiin, muista että yksinkertaiset sanat rullaa paremmin ja taasen Tammenterhot ja muut outoudet (suomi-näkökulmasta) taas toimivat hienoina yksityiskohtina.

      Sulokasvot ja komea sivuprof...viimeinen sanahirviö pois ja tilalle vaikka... suloiset kasvosi muuttuivat uljaan kreikkalaisiksi kun käänsit pääsi ja näin sinut sivusta. jottuollaista tms

      Hyvää tekstiä silti, paljon hyvää, poukkoiluja asian sisällä jotka tuovat väriä. Ja ennenkaikkea, noin pitkä teksti eikä vielä edes seksi sanaa, loistavaa!!! ;D
      Toivotan onnea ja menestystä joskin tarvitset vain harjoitusta ja harjoitusta, lahja on.
      Aouuuu!! ulvoo Sus'

      • Tajusin nyt että sehän jatkuu vaikka huru mycket, jatkan joku toinen kerta=)


      • Kiitos paljon rakentavista kommenteista! Ihanaa kun jotkut viitsivät auttaa aloittelijaa ja pääsee kehittymään sitten :)

        Tuo ääneen lukeminen onkin otettava käyttöön, varmasti jää silloin paljon kompastuskiviä suurennuslasin alle samantien ja saa postattua laadukkaampaa tekstiä sitten teidän iloksi :)


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe