Eksynyt teinipoika

Teini tunsi kuinka hänen känninen isänsä tuli istumaan sängylle. Viikkoa vajaa 16-vuotias Osku oli valmiina - samalla kun isän käsi alkoi kopeloida hänen alapäätään, lyhyt ja laiha poika löi koko vihallaan: - Saatanan sika, homo, rutsausrunkkari!! Poika huusi niin lujaa kuin keuhkot salli ja löi samalla lyhyellä, metallisella pesismailalla kännistä, keksi-ikäistä isäänsä. Osku loikkasi sängystä ja nappasi valmiiksi pakkaamansa repun ja syöksyi ulos mökin ovesta. Isänsä könysi perässä ja uhkasi ampua ja kun osku kuuli haulikon laukauksen, hän heittäytyi maahan ja jäi makaamaan. valmiina kuolemaan. Isänsä huuteli uudestaan ja poika tajusi olevansa kauempana isästään. Hän alkoi ryömiä, sitten pystyyn ja pois. Osku käveli yöhön ja kiireisenä, ajattelmatta tekojaan, hän kiiruhti, kunhan pääsisi vain pois isän luota. Mokoma mulkku oli koko mökkiloman ajan lähennellyt poikaansa. Osku oli kerjännyt, rukoillut ja pyytänyt, isänsä vain jatkoi. Ja iltapäivällä hän oli ollut vama että illalla isä raiskaisi hänet kunnolla.
Samassa Osku seisahtui, katsellen ympärilleen. Missän ei näkynyt tuttua tietä joka veisi isommalle tielle, sitä pitkin pääsisi sivistykseen. Osku jatkoi matkaa kunnes alkoi sataa. Poika piti hetken taukoa kuusen alla vaan pian sade yltyi ja pojan oli liikuttava lämpimikseen. Äkisti hän kaatui ja vieri hyvän matkaa jyrkkää rinnettä alas, pysähtyen jonkun rakennuksen seinään. Oskarilta lähti taju. Aamuyöstä, noin 03.30, Nousin ylös ja kävin kusella. Metsä tuoksui sateelta ja ilma alkoi poutaantua. Juice päässä soiden päätin herätä. Pistin tulet ja sumpit, kääräisin aamusavut. menin kuistille istuskelemaan ja nautiskelin aamun hiljaisesta rauhasta. Olin vuokrannut mökin nimenomaan siksi että sen rannalla ei ollut muita mökkejä. Lähin taisi olla yli 10 km päässä, autotietäkin jouti tulemaan mutkitellen 15 km ja lopun kilsan vielä kävelemään.
Samassa kuulin outoa rahinaa, raapinaa, ja...hmm, ihan kuin joku huutaisi tosi kaukana apua? Ei ole.... Nousin ja menin saunan eteen, kiersin sen ja siellä oli kuin olikin joku: - Kuka siellä? Tule esiin mutta iisisti, ammun jos intoilet, haulikosta saat suolaa perseelle!! - Älä.......ammu, tuli heinikosta, sitten nousi näkyvin ontuen nuori poika joka piti käsiä ylhäällä: - Saanko tulla pois nokkosista? - Tule joo, sorry...poika tuli eteeni ja tartuin käsiinsä: - Laita nyt kädet alas, ota iisisti....ootaika poikki? ja Vertakin valuu naamasta, tules tänne, sanoin ja ohjasin pojan sisään mökkiin.
Otin ensiapulaatikon ja paikkailin pojansilmäkulman ja otsanruhjeen. - No niin, tuli yhtä söpö kuin ennenkin, ja tarkoitin sitä, teini oli lyhyt, laiha, söpö pieni nenä jonka ympärillä pisamia, siniset silmät, soikeat kapeat kasvot. Alkoi panettaa. Kysyin tarinaansa ja Osku kertoi: - ..ja sit mä kaaduin ja vierin..ja tömähdin johonkin...sun saunaan kai.... - Kuules Osku, olet siitä mistä lähdit noin 22-23 km päässä, siis linnuntietä... . Täällä on pelkkää metsää, jos olisit kävellyt pimeässä ohi, olisit saattanut kadota erämaahan... . Poika katsoi minua hetken ja sitten halasi lujaa: - Onneksi sä pelastit mut... . Halasin poikaa ja painoin hänet selälleen laverille: - Pelasti juu vaan päädyit ojasta allikkoon... - Mitä se tarkoittaa? Oskulta tuli viattomasti, hän ei tajunnut että oli selällään mies päällään: - Se tarkoittaa että isääsi lähdit karkuun, päädyit mun syliin...ja mua panettaa ihan vitusti, sanoin ja aloin suudella poikaa. Teini vääntyili vaan suutelin lujaa. Puristelin peppua ja etumusta. Pojan kalu jäykistyi, pitkä kulli teki kunnon teltan märkiin sadehousuihin.
-Oskari, sanoin lujasti ja löin poikaa poskelle: - Anna poika olla vastustelematta niin ei tarvitse satuttaa sinua? Ok? Poju rauhottui ja tunsin hänen erektionsa istuessani päällään. - Sulla on Osku aikas mukavan tuntuinen kulli, oletkos pillua tai pojan perääsaanut? - No en ole, enkä ole mikään hinttari!! - Kävin pojan viereen, suutelin ja sanoin: - Osku pine, ei sinun tarvitsekaan, kunhan imet mun kyrpää ja annat naida peppuun...
Poju punastui ja sulki silmänsä kun aloin imeä hänen kulliaan. Oskulla oli pitkä, noin 18 senttinen mutta ohut, vain sentin pari, tosin terska oli kohtuu mansikka. Osku laukesi naamalleni ja hieroin sperman pojan naamaan.
Kävin Oskarin taakse, poju oli nelinkontin edessäni. Painoin päänsä patjaan ja tartuin lantioon. Kyrpäni oli jo liukkaroitu ja pojan huuto kaikui hetken järven päällä. Painoin käden suun eteen ja pojan patjaa vasten. Aloin naida peppuaan hitaasti, iso 9 tuuman patukkani teki tuhojaan teinin pepussa. Aloin naida hulluna, poju uikutti ja valitti, kyyneleetkin taisi tirahtaa enne kuin laukesin. Spermaa riitti, ruikin neljä lastia pitkin pojan vartaloa.
- Ah, olipas se...seksy peppu sulla Oskari....... Osku painautui vasten kainaloani ja kuiskasi: - Sattui ihan vitusti.....ja kiihotti.....panet sä mua vielä? - Panen., vastasin ja suutelin kundia jonka vastaus oli varovainen mutta kiihkoutui nopeasti.
- Osku, vaihdoit sitten leiriä yhdellä panolla?

3

2652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä tarina. Jokainen löytää onnensa jotenkin. Vaikka sitten eramaamökiltä.
      Joitakin kankeuksia kirjoituksessa. Sinänsä sopivasti. Tulee tunne että kertoisi tapahtuneesta kohtaamisesta.

      • Kiitos. kertarykäisy, en korjannut typojakaan. Yhtäkkiä loppui tila ja loppui ajatuskin;DD


      • Anonyymi
        elvistellen kirjoitti:

        Kiitos. kertarykäisy, en korjannut typojakaan. Yhtäkkiä loppui tila ja loppui ajatuskin;DD

        Ois kiva lukea lisää. Ehkä Osku jakaisi peppuaan laajemmalti myös.


    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2679
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      24
      2431
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2094
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1976
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1472
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      166
      1319
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      1001
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      934
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      758
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      93
      729
    Aihe