Vanhoillislestadiolaisuus muutoksessa

Anonyymi

Emme ole enään niin eksklusiivinen herätys liike kuin ennen. Yhä useampi uskovainen uskoo, että pelastusta voi olla myös muualla. Erityisesti rauhansanan vanhoillislestadiolaiset ovat elävässä uskossa myös. Samoin moni körtti, uh-lestadiolainen ja katolinen. Elävää uskoa on monissa joukoissa, mutta näissä joukoissa voi olla ja usein onkin myös kuollutta uskoa. Yhä useampi vl ei rinnasta SRK:n vanhoillislestadiolaisuutta ja Jumalan valtakuntaa samaa tarkoittaviksi.

27

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko käynyt samoin kuin televisiokiellonkin? Käytännössä sekin on purkautunut jo aikoja sitten.

      Muuttumaton vl-usko on jo huono vitsi.

      • Anonyymi

        Oppi on muuttumaton, tavat ja käytänteet eivät. Niitä onkin syytä tarkastella aika ajoin. Nykyisin emme mielellään ole tuomitsemassa ketään. Kaikilla on uskomisen vapaus ja Jumalan valtakunnan rajat eivät ole niin selkeät, kuin aiemmin uskoimme. Me emme siis voi tietää, onko kanssamatkaaja taivaskelpoinen vai ei. Vain Jumala tietää. Taivaskelpoisia voi olla missä ryhmässä vain! Näin moni nyky-vl ajattelee!

      • Anonyymi

        Ei ole televisiokielto poistunut. Televisiota ei uskovainen katso. Televisio- ohjelmia kyllä voi katsoa, mutta vain tietokoneen välityksellä. Tieto on päivitetty tänä talvena sanomalehti Kalevan kommenttipalstalta.

    • Anonyymi

      Muuttaessasi Jumalan valtakunnan oppia siirryt mätien kalojen kategoriaan. Siellä ei vahingossakaan pelastuta.

      • Anonyymi

        Jumalakin on muuttanut käsitystään synnistä ja siksi vl:llienkin pitää tarkistaa käsityksiään.

    • Anonyymi

      Erikoinen aika on nyt, kun niin paljon "valvotaan ja vatvotaan" VL-uskovien asioita , toimia ja tekemisiä ja miten uskomme !?
      Hämmästyttävän paljon on nettikirjoituksia, juurikin nyt korona aikaan näitä kirjoituksia on putkahtanut palstoille.
      Onko uteliaisuutta, vai ihan jo kiinnostusta, jos ja kun huomataan, että nuo ihmiset ovat jotenkin outoja, kun ei niihin mikään "uppoa". Hullujen maineessa, mutta hulluhan voi olla, muttei tyhmä, vai miten se meni ?
      Ne "pöljät" vain uskoo tuolla yksinkertaisella tavallaan, että taivaaseen pääsee kun uskoo syntinsä anteeksi, noin yksinkertaisia "raukat" ovat ! Niin, vain, mikäs on ollessa !?

      • Anonyymi

        Moni silti jättää uskon ja jättäjiä on kasvava määrä. Miksi?
        Miksi niin monet jättävät uppoavan laivan. Meidänkin kylällä korvakorut ovat yleistyneet ihan sikana, kun ennen ne olivat suorastaan harvinaisuus. Jos jollain oli helyt korvissa, sitä katottiin pitkään. Nyt niitä alkaa olla yhden jos toisenkin korvissa.

    • Anonyymi

      Vain ekslusiivinen pelastusoppi on uskottava. Mitä eksklusiivisempi sen parempi. Itse asiassa minä olen ainoa joka pelastuu. Tämä johtuu siitä että Jumala elää peräsuoleni bakteerikannassa. Hän kuulee vain minun huutoni.

    • On muuten täysin typerää väittää, että jos jättää jonkin oirehtivan seurakunnan ja on ottanut Jeesuksen vastaan, kastettu ja uudestisyntynyt, menee kotiinsa, niin ei Jeesus Häntä hylkää vaan vahvistaa entisestää.
      Ihminen jatkaa Jeesuksen opetuslapsena ilman lahkojakin, jotka usein ovat valmiit romuttamaan jopa Jeesuksenkin.

      • Anonyymi

        ja hellarit sen kun lisääntyy palstalla, eikö teille riitä oma foorumi. tulette harhoinenne tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja hellarit sen kun lisääntyy palstalla, eikö teille riitä oma foorumi. tulette harhoinenne tänne.

        ei sinulla ol e mitään Raamatun tukea sanomisellesi, et ymmärrä mitään kuvittelemistasi hellarien harhoista, kunhan toistelet kuulemiasi fraaseja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ei sinulla ol e mitään Raamatun tukea sanomisellesi, et ymmärrä mitään kuvittelemistasi hellarien harhoista, kunhan toistelet kuulemiasi fraaseja.

        Minä en kuuntele, minä opetan.
        Katso esmerkki Ilm 2 jA 3;kolmas luku, alkaa seurakunnat selvitä,
        Raamatun tunnen, mutta hellareita en juuri, mitä sinä tunnet?

      • Anonyymi

        Kirkko ja lahkot ovat romuuttaneet Jeesuksen jo aikoja sitten. Hän on ainoa pelastajasi.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Minä en kuuntele, minä opetan.
        Katso esmerkki Ilm 2 jA 3;kolmas luku, alkaa seurakunnat selvitä,
        Raamatun tunnen, mutta hellareita en juuri, mitä sinä tunnet?

        sinulle en ole kirjoittanut mitään, kato nyt vähän mihin vastaat mitäkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        sinulle en ole kirjoittanut mitään, kato nyt vähän mihin vastaat mitäkin.

        Sorry! Eihän sinulla ollutkaan Raamattua.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Sorry! Eihän sinulla ollutkaan Raamattua.

        Sulla ei ole Raamattua. Ja jos onkin, niin et kyllä osaa lukea sitä paskan vertaa! Sulta kun puuttuu Pyhä Henki!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sulla ei ole Raamattua. Ja jos onkin, niin et kyllä osaa lukea sitä paskan vertaa! Sulta kun puuttuu Pyhä Henki!

        Pyhä Henki antaa armolahjoja, onko niitä yhtään Velluilla, tai Sinulla. Minulla on ja tutkin Raamattua hermenuttisesti, eisekeesiä apunaan käyttällä, etupäässä alkutekstejä

        Kokeile itsekkin, Hebrea ja aramea on jänniä kieliä.

    • Anonyymi

      Onhan se lähes trakikoominen tilanne että on jopa satatuhatta ihmistä joista 99% ei tunne yhtään Raamatun oppia ei sisältöä eikä Apostolien käytäntöjä !

      vai eikö ole höh!

      • Anonyymi

        Kirjoitustavasta ja kontekstista päätellen: Jussi!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitustavasta ja kontekstista päätellen: Jussi!!!!

        Nyt löysit kuin löysitkin ketjun pointin, onnittelen vaikka en mikää jussi olekkaan ehei en todellakaan!

      • Anonyymi

        Haistappa paska. Kyllä uskallan laittaa pääni pantiksi, että todella moni vl osaa Raamatusta ainakin Ananiaan kertomuksen. Se on jokaiselle vanhoillislestadiolaiselle todella tuttu Raamatun kohta, mutta epäuskoiset taas sivuuttaa tämän oleellisen Raamatun kohdan kokonaan, tai eivät tunne sitä lainkaan. On osattava tietää tärkeimmät kohdat, eikä koko Raamattua niin kuin joku piru.

        Ananiaita on Raamatussa useita, kenet tunnet tarkemmin?

    • Anonyymi

      Tämä on täysin totta

      • Anonyymi

        Johan se todettiin eräässä tutkimuksessa, että lestat eivät juuri lue Raamattua. Kunhan vain toistavat seuroissa kuulemiaan fraaseja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan se todettiin eräässä tutkimuksessa, että lestat eivät juuri lue Raamattua. Kunhan vain toistavat seuroissa kuulemiaan fraaseja.

        Kyllä moni vl lukee. Enemmänkin toki sais lukea, mutta ei kukaan tule Raamattua lukemalla autuaammaksi. Uskallan väittää, että Raamatun ydinkohdat tuntee joka ikinen vanhoillislestadiolainen ja vieläpä paremmin, kuin moni epäuskovainen, joka on siis väärässä uskossa. Ei ole tärkeintä osata koko Raamattua, vaan sen kaikista oleellisimmat kohdat. Toki ei se pahitteeksi ole, jos tuntee koko Raamatun. Uskovainen voi olla, vaikkei osais lukea lainkaan. Kunhan on synnit anteeksi ja nimi elämän kirjassa. Se riittää!

        Tutkimuksen mukaan "jumalattomat etsivät" lukevat n 5% kansasta, Vellut 2-3%, ja Kristytyt yli 90%.
        Olette perän pitäjiä, kun tavalliset ihmiset peittoavat teidät, mutta Kirjan lukuhan on pannassa.

    • Anonyymi

      """""
      Emme ole enään niin eksklusiivinen herätys liike kuin ennen. Yhä useampi uskovainen uskoo, että pelastusta voi olla myös muualla.
      """""

      Juuri noin. Viimeisellä tuomiolla mätien kalojen kategoriaan kuuluu puolet Jumalan valtakunnasta. Nuo heitetään helvettiin, jossa on ikuinen tuska ja hammasten kiristys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7051
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      116
      4811
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4076
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3404
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      693
      2143
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      245
      1527
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1388
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1378
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1326
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1002
    Aihe