Jeesus saisi tulla jo ottamaan maailmanherruus

Anonyymi

Viestit ja kuvat Venäjältä ihmisten pahoinpitelystä satuttaa ja tulee ensimäiseksi mieleen, et miksi tämä Jeesus ei tule jo ja lopeta tätä hullun maailman menoa ja ottamaan valta pois Putinilta ja muilta öykkäri hallitsijoilta.
Aikanaan Jeesus ei tullut tänne ottamaan maailman valtaa vaan vaan pitäytyi hengelliseksi johtajaksi, joka sekään ei päättynyt hyvin vaan todella kurjasti, niinkuin tiedämme, eli häpeälliseen kuolemaan.
Ei ole tullut Jeesus lunastamaan lupauksiaan ottaa tämä maailmanherruus, joka Hänen olisi pitänyt ottaa jo silloin yli 2000 vuotta sitten.
Miksi viivytellä ja katsella sieltä jostain taivaista kuinka Venäjällä räikeästi loukataan ihmisoikeuksia. Kun katsoin noita ihmisjoukkoja siellä Moskovan ja Pietarin kaupungeissa, niin ajattelin, et tulisipa se Jeesus oikein ison ruoskan kanssa pieksämään noita Putinin käskyläisiä, joille maksetaan isoja palkkoja, jotta saadaan pieksämään noita rauhallisia ihmisjoukkoja.
Ja meille vaan saarnataan, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, niin kaikki on hyvin ja pelastutte. Mistä me muka pelastutaan ? Ei mistään, kunhan vaan höpötämme täällä aikamme kuluksi ja mitään konkreettista emme koskaan näe, emmekä koe. Mailmanhistoria on niin veristä ollut jo kauan kauan aikaa unohtamatta oman maamme veristä sisällissotaa silloin 1918. Jeesusta on odotettu ja odotetaan, mutta sama meno jatkuu. Mistähän muuten tämäkin koronavirus tuli? Loiko Jumala senkin ja onkin veikeä otus, kun osaa muunnella itseään, eli kehitysoppi sopisi hyvin tähän bakteerien maailmaan.
Kyllä se Jumala ja Jeesus ovat sitten melkoisia taikureita, jos on uskominen raamatun tarinoihin. Alkoi kiinnostamaan tuo bakteerien maailma, jos vaikka alkaisi opiskelemaan tuota virustiedettä. Kipinä lähti siitäkin, kun katosi tuota IVALO rikossarjaa, jossa viisas tutkija työskentelee pahamaineisen viruksen torjumiseksi.
Mutta Jeesushan aikoi sitten joskus tulla ottamaan, ei pelkkää hengellistä, vaan konkreettista maailmanheruutta ja sitähän tässä jokainen toivoisi, alkaa jo kyllästyttää tämä uskonnon harjoitus ilman vastiketta.
Ei se meinaa mitään, että kuolema ratkaisee kaikki ongelmat ja kaikki salaisuudet tuonpuoleisessa näytettäisiin. Tämmöinen uskominen ei ole mistään kotoisin. Pitäisi jo tulla näyttöjäkin, eikä vaan tyydytä odottamaan, että joku tuollainen ihmeolento tulisi ja panisi kaikki uusiksi. Maailma ja elämämme ovat omissa käsissämme, joten Putinin valtaa ei murreta millään uskomisella vaan konkretialla, jossa väkijoukot hyökkää sortajiaan vastaan

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vapaussota oli muuten 1917.

      • Anonyymi

        Historiantuntemusta: Suomi itsenäistyi v. 1917, sisällissota oli v. 1918.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Historiantuntemusta: Suomi itsenäistyi v. 1917, sisällissota oli v. 1918.

        Ja sitten itsenäistyimme 1918 vielä uudelleen, kun pääsimme Saksan kuristusotteesta oikeaksi tasavallaksi. Tätä ei valitettavasti juhlita.

        1917 ei Suomessa sodittu, mutta yltyvä nälkä ja paheneva puute aiheuttivat kyllä epäjärjestystä ja pieniä yhteenottoja.

      • Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Ja sitten itsenäistyimme 1918 vielä uudelleen, kun pääsimme Saksan kuristusotteesta oikeaksi tasavallaksi. Tätä ei valitettavasti juhlita.

        1917 ei Suomessa sodittu, mutta yltyvä nälkä ja paheneva puute aiheuttivat kyllä epäjärjestystä ja pieniä yhteenottoja.

        Isäni, viime sodan sankareita oli syntynyt 17,12,-17 ja Suomen suuriruhtinaskunta itsenäistyi Venäjästä omaksi tasavallaksi 6. joulukuuta 1917.
        Oli aina puheena, että Isäni on viikkoa nuorempi, mitä Suomi.

    • Anonyymi

      Katsos kun Jeesus on sadun hahmo. Yhtä hyvin voisit toivoa taika Jimin heiluttelevan sauvaansa.....

      • Anonyymi

        Yhtä hyvin voisi toivoa apuun Tex Willeriä, Robin Hoodia tai mustanaamiota. Nyt kun vaihtui presidetti Yhdysvalloissa, niin uskallamme toivoa, että se ojentaa auttavaa kättään euroopan yhteisölle, joka tarvii varjelusta Venäjän vaikutusvaltaa vastaan . Olen siinä pelossa, että jonain päivänä tuo Venäjän pahan valtakaunta ottaa meidät taas huomaansa. Sitä ennen Jeesusksen olisi kyllä tultava jo takaisin, eikä lykätä enää tuloaan tuhatta ja kahtakin vuotta.,

    • Anonyymi

      Vaikka Venäjälläkin on paljon "idän kirkkoon" kuuluvia, uskossaan hartaita ja onhan Putinkin kuvattu vakavailmeisenä heidän kirkossa.( osaa näytellä ? )
      Idässä taitaa riehua se itse PIRU, joka on tuhanten juonten mestari, sillä alkaa olla myös valtaa täällä maanpäällä.
      Meidän Herraamme on kuvattu pitkämieliseksi Isäksi, sellainen on Jumala, monen meidän isä, mutta jossain vaiheessa Hänenkin kärsivällisyys loppuu ja tulee "tilinteko" päivä.
      Jokainen tuomitaan tekojensa mukaan ! Ei tämmöinen meno voi iäisyyksiä kestää, rajansa kaikella !!
      Näitä "putineita" on vallassa monessa maassa ja kansalaiset kärsii. Nykyään, kun on internet valtiot eivät ole enää niin suljetussa tilassa, että nuorisot alkavat "kuohahdella", joskus sitten tulevat rajojen yli paremman elämän toivossa.
      Suomeenkin alkaa vyöryä merten takaa afrikkalaiset kunhan vähän aikaa kuluu.
      Ei ole sitten puute väestä ja lapsia riittää !! Sitä odotellessa ... ....

    • Jeesuksella on kaikki valta; Matt 28;18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
      UT;ssa sen vahvistaa Matt. 11:27, Luuk. 1:33; Hepr. 1:8 ja VT;ssä Dan 7;14 ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.

      Hän ei kuitenkn käytä väärin valtaansa, vaan tajoaa sisääntuloa omaan opetuslastensa suureen, pelastuvaan katraaseen.

      • Anonyymi

        Jeesuksella ei ole vielä minkäänlaista valtaa maan päällä. Putinillakin on paljon enemmän valtaa kuin Jeesuksella. Ei ollut Jeesuksella valtaa silloinkaan, kun itse eli. Minusta Hänen olisi pitänyt ottaa jo silloin valta, eikä alistua kuolemaan, joka muka voitti synnin ja kuoleman. Vai käyttäisi valtaansa väärin,jos tulis nyt ja polkisi Putinin maan rakoon. Pitkä on kyllä kärsivällisyys, kun ajatellaan,mitä kaikkea kauheuksia on tapahtunut tuon yli 2000 vuoden aikana.
        Joopa joo, saisi se tilinteon aika ja päivä jo tulla, saatais tuo Putinin valta loppumaan. Alkaisi vaan satamaan tulta ja tulikiveä taivaasta Moskovan Kremliin, ja tuhoaisi koko kampuksen maan tasalle aivan kuin tapahtui hiroshimassa v. 1945.
        Kyllä oli suuri virhe, että amerikkalaiset pudotti atomipommin japaniin, kun se olisi pitänyt pudottaa moskovan päälle ja panna tämä pahan valtakunta matalaksi.
        Jumala hukutti aikoinaan pahan maailman suurella vedenpaisumuksella ja teki paljon muitakin tuoja sen jälkeen. Mutta nyt on ollut hiljaista pitkän aikaa, eikä Jumala ole puuttunut maailman asioihin millään tavalla, vaikka tarve olisi akuutti.
        En kyllä allekirjoita tuota taruolentoa Pirua, joka Venäjällä vaikuttaisi. Mitenkään muuten ei Venäjällä Putinin valta romahda kuin väkivalloin. Kansan pitää kaivaa aseet esiin ja mennä tappelemaan turvallsiuusjoukkoja vastaan. Ei rauhallinen mielenosoitus tuo tuloksia Venäjällä vaan yhtä kovat otteet kuin näillä turvallisuus joukoilla on. Jeesusta on turha huutaa apuun. Väittääkö joku, että suomi pelastui ryssän hyökkäyksiltä Jumalan voiman avulla ? Kyllä se oli kansan yhtenäinen tahto, mutta tietysti usko johonkin korkeampaan voimaan antaa voimaa iskeä takaisin valloittajaa vastaan.

        Vaikea keskustella ihmisen kanssa, joka on joko 4 vuotias lapsi, tietämätön tai tyhmä. Tietenkin toinen maidollisuus on se, että Hän on vellu saarnaaja, jonka riivattu tehtävä on ampua Raamatun auktoriteetti ala.

        En rupea toistamaan Jeesuksen Kaikkivaltiassuutta, koska sen kirjoituksessani, mutta opiksi Sinulle kerron, että se on vahvistettu molemmissa testamenteissa.

        Joko Sinä olet kelvoton valehtelija, tai se on Jeesus, joka omakohtaisesti kertoo asian, Jumala taas VT;ssä.

        >>Putinillakin on paljon enemmän valtaa kuin Jeesuksella*** Olet Vellu, Raamatun raiskaaja, helvetin matkaaja.

        >>Ei ollut Jeesuksella valtaa silloinkaan, kun itse eli. ** Onpa ihme, kerro miten Hän asian julkaisi, patologisesti se ei onnistu kuoleman jälkeen, mutta Hän sanoi sen ensimmäisen kerran 2v ennen kuolemaa ja viimeisen kerran viikko ennen kuolemaa.

        Seuraavassa jakeessa puhutaan lähetystöstä, miten sen selität?

        >>Minusta Hänen olisi pitänyt ottaa jo silloin valta, eikä alistua kuolemaan, joka muka voitti synnin ja kuoleman.** Hän ei sitä ottanut, sen antoi Isä. Oletko kuullut, Häntä kutsutaan Jumalaksi kristillisissä seurakunnissa.

        Olen asunut 3,5 vuotta tuossa Putinin maassa, kauanko Sinä? Siksi ihmettelen, että nostat Putinin Jeesuksen ylle, kuten saarnamiehenne itsensä, ja taas kohta poljet Hänen suohon?

        Kyllä todella olet oppinut, Hiroshimat ja Putinit sekä heidän tappamisensa Vellujen Rakkauden sanomat, - muut hengiltä me saamme rauhassa naida omia lapsiamme ja vetää norttia.

        >>Mutta nyt on ollut hiljaista pitkän aikaa, eikä Jumala ole puuttunut maailman asioihin millään tavalla, vaikka tarve olisi akuutti.*** Hän on hiljaa, koska ei ole Valtaa ja ei Hän muutenkaan ole sanonut sanaakaan pakanoille, eikä Velluille, meille omaisuuskansan jäsenille Hän on aina Isä, joka vie kadotukseen jokaisen, joka kajoaa Hänen silmäteräänsä. Lue 1 Moos (Gen)12;1-3.

        Ei pirua mainita Raamatussa, mutta saatana, sekä antikristus kyllä? kumman joukoissa seisot. Taitaa olla Raamatun tunteminen ainoastaan maallikko puhujien ohjeistuksessa, eli täysin pellolla.

        Kannattaa keskittyä sen ”pirun” joka teissä riivaa häätämiseen, eikä miettiä Venäjän piruja.

        >>Väittääkö joku, että suomi pelastui ryssän hyökkäyksiltä Jumalan voiman avulla ? Mikä on kompenssisi asiaan? Jos muistat, Pres, Paasikivi rukoili avoimesta Ylhäältä apua, ja kas kummaa, itsenäisyys säästyi.

        Te ette rukoile, mutta kannattaisi opetella, myös se, kenelle rukouksen ohjaa.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Jussi irvokkaasti mollaa omaksi tuhoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jussi irvokkaasti mollaa omaksi tuhoksi.

        Hän on palstan ylivoimisesti eniten Jeesuksesta, ja toinen on Pastori, sekä W, Sinä taas nimittelijänä et pysty vastaamaan yhteenkään haasteeseen, minkä Hän kirjoittaa ja kun mainitsen jonkun satunaisen nimen, joten päässä ei liene järki, joka nytkin pakottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on palstan ylivoimisesti eniten Jeesuksesta, ja toinen on Pastori, sekä W, Sinä taas nimittelijänä et pysty vastaamaan yhteenkään haasteeseen, minkä Hän kirjoittaa ja kun mainitsen jonkun satunaisen nimen, joten päässä ei liene järki, joka nytkin pakottaa.

        Sattuiko vapariin. Keskittykää omaan harhaiseen oppiinne omilla palstoillanne.Pahan kolmiyhteys r,w,saalem.

      • So So So,. Hillitkää itsenne!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sattuiko vapariin. Keskittykää omaan harhaiseen oppiinne omilla palstoillanne.Pahan kolmiyhteys r,w,saalem.

        Eikö riitä pää kommentoimaan asiaa? Taidat olla Vellu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sattuiko vapariin. Keskittykää omaan harhaiseen oppiinne omilla palstoillanne.Pahan kolmiyhteys r,w,saalem.

        Kiitti vaan muistamisesta. Kun ilmaisen jotakin niin perustelen sen Jumalan sanalla. Siinä mielessä voisin olla vapari kun en ole riippuvainen kirkoista enkä uskonnollisista järjestöistä.
        Mutta jatketaan jutustelua
        w.

    • Anonyymi

      Joo. Venäjällä on taas ollut joku tummapukuisten gay-miesten rauhanomainen Putin Pride -marssi jonka kimppuun aggressiivinen väkijoukko oli hyökännyt. Noilla tummapukuisilla gay-marssijoilla luki selässä peilikirjoituksena "HOMO” (katsokaa vaikka kuvista jos ette usko) ja he heiluttivat ahkerasti p…, tuota, pamppua.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Jeesus ei tule, se on Raamatun mukaan aika monsteri. Tuliset silmät, päässä monta kruunua, verellä kastettu viitta, suusta lähtee miekka jolla se lyö. Kuulostaa joltain heavy-yhtyeen lavashowlta.

    • Anonyymi

      Saisi saisi. Saisi täälläkin olla Alko.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2661
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1208
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      988
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      205
      921
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      835
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      825
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe