Thaimaassa tapahtuu

Anonyymi

Aiemmin kerroinkin jo kun osallistumme lailliseen kannabiksen kasvatukseen, johon Thaimaan valtio ja farmasia kannustaa. Numerosensei kutsuu minua nyt nimellä "huumekauppias" tämän seurauksena. :DDD

1 x 6 kasvia on laillista per kotitalous rekisteröityneille kasvattajille ja nettikurssin suorittaneille. Sopimus pitää olla paikallisen farmasian laitoksen tai sairaalan kanssa, jotka kuuluu projektiin.

Meillä on 2 x 6 kasvia kasvamassa (kahden kotitalouden) ja hyvin on lähtenyt jokainen siemen. Kukat toimitetaan sitten sopimuksen mukaiseen laitokseen ja he maksavat siitä noin 60 tuhatta baht per kilo.

Optimissaan nuo kasvit tuottaa 4 satoa vuodessa ja reilut kolme kiloa kukkaa, eli noin 180 tuhatta baht tienestit. Helppoa rahaa thaimaalaisille, sillä näissä oloissa kasvattaminen ei vaadi juuri mitään eikä vie tilaa paljon mitään.

Täällä kun on aurinko, vesi, valo, ilmanvaihto, valon rytmitys ja kasvatusalusta kaikki luonnon puolesta. Kastelulannoite on ainoa jota silloin tällöin voi käydä lurauttamassa.

Thaimaa tähtää maailman edelläkävijäksi kannabistuotteiden kehittämisessä ja hyvää vauhtia projekti etenee. Tämä on kauhistus länsimaisille lääketehtaille, koska kannabis syrjäyttää monet superkalliit lääkkeet ja toimii paremmin ja halvemmalla.

Maejon yliopisto Chiang Maissa käynnisti eilen tapahtuman, jonka mukaan messuilijat saavat maistaa kannabissekoitettuja ruokia, jotka on valmistettu yli 40 ravintolasta Chiang Maissa.

Ruokailijat pääsevät kokeilemaan 140 kannabissekalaista ruokalajia tutkimusmessuilla.

Olipas yllätys ettei "eräs" Chiang Main ravintoloitsija tiennyt tästäkään mitään, kuten ei mistään muustakaan mitä Thaimaassa tapahtuu.

Suosittelen kaikkia Thaimaassa asuvia, kenellä on pienikin puutarha, osallistumaan tähän hankkeeseen. Helppoa, laillista ja siitä saa taskurahaakin!

T 2010

79

841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sinä olet vielä kovasti vihreä näissä thaimaan asioissa, mikä on täysin ymmärrettävää, et ole ollut täällä vielä kovinkaan kauan, kun vuosia kuluu tulet huomaamaan että kaikki ei ole sitä mitä kuvittelet, otanpa esimerkin tarvitsin välttämättä 12 kpl eneloop pro akkuja yhteen hommaan, kävin läpi kaikki hua hinin kamerakaupat, seiskat ja tukun muita kauppoja, kaikki täällä myytävät akut on kiinalaisia kopioita, jotka myydään kuitenkin originaali hinnalla, bangkokista löysin sitten paikan joka myi myös aitoja... samoin vaimoni osti raybanit muutama vuosi sitten ihan omalla rahalla, aurinkolasit saraburin suurimmasta silmalasikaupasta, käytti niitä vuoden ja nekin oli kopiot, hintaa oli 6800 bahtia... mutta on tästä tosin hyötyäkin, ostin kokeeksi martin lee kitaran maksoi noin 2600 bahtia, jos tiedät jotain kitaroista, martin et son on maailman vanhin akustisten kitaroiden valmistaja, jenkkifirma... minulla on nyt alkuperäinen ja kopio käytössäni, koko hoito on mahonkia, paitsi otelauta joka on ruusupuuta, tuo alkuperäinen maksaa 5800 taalaa, kopio alle 150 euroa, vaihdoin alkuperäiset martinin kielet tuohon kopioon, soundit on varsin pitkälle samat, tosin säädin tallan luun, ja satulan... 12 nauhan etäisuus kielistä on kummassakin sama, kitaroiden tukirakenne on identtinen, kopiossa hieman heikompi viimeistely... mutta sekin on viimeisteltävissä...
        By NumBall HHN 60v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen puhuu kannabiksesta ja sinä alat heittelemään ihan mistä sattuu siihen perään...

        Joo näin tein en koe minkäänlaista kiinnostusta kannabikseen...

        Suhteellisen asiallinen kommentti NumBallilta, mutta omanapanarssumaisesti ohi aloituksen aiheen ollen.

        Laita hyvämies sinne kookospuistoon kasveja muhimaan. Auttaa varmasti kihtiisi ja vaimonkin kipuihin paremmin kuin lääketehtaiden myrkyt.

        Ohitin tarkoituksella huumekommentit, minua ei ole siihen pienintäkään kiinnostusta, todennäköisesti kannabis on laillisesti kasvatettuna niin vähäinen määrä thc tai cbd:tä että ei siitä taida olla huumausaineeksi asti, tuskin pattayasta uutta amsterdamia saadaan missään tilanteessa joten keskustelu on suhteellisen turhaa...

        Pattayasta? Koko Thaimaa kohisee tästä mahdollisuudesta, joka heille on suotu lisätienesteihin ja lääketeollisuuden alihankkijaksi.

        Minä vain kannustin tällaiseen hyödylliseen sivujobiin ja ansiomahdollisuuteen, mutta toki tiesin jo etukäteen mitä kaltaisesi sontaläjä tähän vastaa täysin kyvyttömänä koskaan kommunikoimaan mistään aiheesta.

        Millähän ihmeen logiikalla jotkut mopojesi akut kuuluu tähän asiaan? Sinun Thaimaasi oli ja meni sen aikaa kun omaishoitaja viihtyi Suomessa ja se siitä.

        T 2010

        PS: Jos sinulla ei ole käsiteltävästä aiheeesta mitään tietoa tai sanottavaa, niin ole hiljaa.

        Voitaisiinko 2010 kommunikoida siitä sinun uima-altaastasi?

        Miten tuota olisi kun kiinnostaisi se vesimäärä ja veden toimituksen kustannukset.

        Onko sinulla tallessa vielä aijattavaksi vesilaskusi?

        T Anonyymi

      • Anonyymi

        Minäkin fanitan, montakohan fania meitä on tänään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo näin tein en koe minkäänlaista kiinnostusta kannabikseen...

        Mutta minullapas on talkki purki 🚜...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet vielä kovasti vihreä näissä thaimaan asioissa, mikä on täysin ymmärrettävää, et ole ollut täällä vielä kovinkaan kauan, kun vuosia kuluu tulet huomaamaan että kaikki ei ole sitä mitä kuvittelet, otanpa esimerkin tarvitsin välttämättä 12 kpl eneloop pro akkuja yhteen hommaan, kävin läpi kaikki hua hinin kamerakaupat, seiskat ja tukun muita kauppoja, kaikki täällä myytävät akut on kiinalaisia kopioita, jotka myydään kuitenkin originaali hinnalla, bangkokista löysin sitten paikan joka myi myös aitoja... samoin vaimoni osti raybanit muutama vuosi sitten ihan omalla rahalla, aurinkolasit saraburin suurimmasta silmalasikaupasta, käytti niitä vuoden ja nekin oli kopiot, hintaa oli 6800 bahtia... mutta on tästä tosin hyötyäkin, ostin kokeeksi martin lee kitaran maksoi noin 2600 bahtia, jos tiedät jotain kitaroista, martin et son on maailman vanhin akustisten kitaroiden valmistaja, jenkkifirma... minulla on nyt alkuperäinen ja kopio käytössäni, koko hoito on mahonkia, paitsi otelauta joka on ruusupuuta, tuo alkuperäinen maksaa 5800 taalaa, kopio alle 150 euroa, vaihdoin alkuperäiset martinin kielet tuohon kopioon, soundit on varsin pitkälle samat, tosin säädin tallan luun, ja satulan... 12 nauhan etäisuus kielistä on kummassakin sama, kitaroiden tukirakenne on identtinen, kopiossa hieman heikompi viimeistely... mutta sekin on viimeisteltävissä...
        By NumBall HHN 60v.

        Siis mitä?tällä tekstillä ei ollut kyllä mitään yhteyttä kannabikseen.Ja ylipäätään mihinkään muuhun ku pattereihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita hyvämies sinne kookospuistoon kasveja muhimaan. Auttaa varmasti kihtiisi ja vaimonkin kipuihin paremmin kuin lääketehtaiden myrkyt.

        Kihti loppuu siihen kun viitsii katsoa mitä syö. Ja kala on se mikä useimmiten aiheuttaa.

    • Neiti jokaisessa oireilussaan tahtoo muistaa minua, joten kohteiaisuudesta seuraavaa.

      En viitsi lähteä lapselliselle linjallesi kertomaan uutisointeja täältä Thaimaasta palstallesi, jonka valloittanut idioottiprofiilisi, joten voinet jatkossakin hankkia itsellesi internetoravia lausahduksillasi, että en tiennyt tästäkään asiasta mitään koska en siitä palstallesi kirjoittanut ennen sinua.

      Sinun uskottavuutesi tähän suuntaan on täysnolla ( 0 ) eikä sitä muuksi muuta päivittäiset sihteerikommenttisi.

      Hymyilyttää kasvikasvatuksesi ja niiden tuotoista kirjoittaminen, joka tosin Thaimaalaiselle on iso juttu, mutta kun tuollaisesta jauhat omaisuutesi kanssa, jolla kykenee päivässä tekemään vastaavan tuoton kaatelematta lannoitetta vuoden, niin onhan sulla siinä nytte puuhaa puutarhasi ja kanojesi kanssa.

      En viitsi muuta, moi.

      • Anonyymi

        Moi pohjoisen Mies.
        Sinun uskottavuutesi, täällä thaimaassa, on täydet... sata yksi prosenttia {110%}. täällä kaikki tuntee sinut, ja nähnyt ollen, laatu moottori pyörät, mobarit, azizit, S mersun, omistus vitaran... Åhotoshoppamattoman vuokravossikan siliklooni Bakarat... tumputtaisin jos... kiinnostaisi... se, se,..
        Viitsi en muuta, khii jaii 61 w.

      • Anonyymi

        Jumankekka ja KHIAI!

        Senssukka uskaltautui pitkästä aikaa oikein SINISELLÄÄN huutelemaan kympille.

        No ja mutta kohta jatkaa taas puskasta tämä "sensei".

        PS. Missä viipyy lupaamansa kuva kuksasta päivän lehdellä. ....aha... että näin, taas.

    • Anonyymi

      Kiitettävän nopeaa päivystystä kaksikkoyksiköltä, täysi vahti päällä.

      • Anonyymi

        Vittuilu on taitolaji.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vittuilu on taitolaji.

        Moderointikin vaatii kypsää älykkyyttä. 🚜

      • Anonyymi

        Senssulikka soutaa ja Numpalikka huopaa.

    • Anonyymi

      Sensei voisi nyt Chiang Maissa organisoida jokaisen tarjoilijan (joita oli 15) omakotitalon pihalle kuusi kasvia, tietenkin myös omalle pihalle, appiukon pihalle ja vaimon veljien pihalle omat tarhansa. 120 kasvia ja sillä tekisi aloittajan laskelman mukaan 1,8 miljoonaa patia vuodessa. Sitten voisit lopettaa sen ruokabudjettipäiväkirjan pitämisen ja jäisi rahaa vähän muuhunkin kuin kiljuun ja sätkätupakkaan.

      Mutta ymmärrettävistä syistä se on varsin hankalaa Hiekkaharjusta käsin.

      • Anonyymi

        Lisättäköön numerosenssukan kateuslistalle hamppukasvit.?

    • Anonyymi

      Kommenteista päätellen aloittaja ei saanut vastakaikua omalle mielipiteelleen tyypilliseen tapaan.
      No tässäpä hyvä sunnuntain aihe taasen vaihtelun vuoksi Pattayan rakkaille.

      • Anonyymi

        Sensei kiemurtelee ja venkoilee nyt häpeissään kun ei taaskaan ollut asiaan mitään sanottavaa, vaikka peräti 40 ravintolaa Chiang Maista osallistui tuohon tempaukseen. On olevinaan kukkatarhaa ja "vastuita myydystä ravintolakonsernista" muttei todellisuudessa mitään tietoa eikä käsitystä siitä mitä Chiang Maissa tapahtuu.

        Miksi senseisin tulisi osallistua keskusteluun jossa aloittaja aloituksessaan jo piruilee senseillesi poistuen tapansa mukaan luovuttaen kommentoinnit kommentoijille, joiden oireilut voinet lukea?
        Aloittajahan ainostaan aktivoi sinut ja ystäväsi senssuttelemaan, eikä kommenteista ilmene ainuttakaan kannanottoa eikä kaipaamaasi "sanottavaa".
        Tarkoitushan Pattayan rakkailla on tehdä aloitus vaikka ruuneperin pullasta, että saa aiheen siirtyä senssuttelemaan, se on tämän ns. PATTAYAN MATKAILUSAITIN tarkoitus.

        Lue tässä keskustelusarjassa kaikki kommentit ja mikäli et ymmärrä joukossasi olevan dingdong, niin olet löytänyt itsellesi kaltaistasi kirjoitteluseuraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sensei kiemurtelee ja venkoilee nyt häpeissään kun ei taaskaan ollut asiaan mitään sanottavaa, vaikka peräti 40 ravintolaa Chiang Maista osallistui tuohon tempaukseen. On olevinaan kukkatarhaa ja "vastuita myydystä ravintolakonsernista" muttei todellisuudessa mitään tietoa eikä käsitystä siitä mitä Chiang Maissa tapahtuu.

        Juuri näin.

      • Anonyymi

        No ja mutta sai sentään sinut - lento kapteeni sensei - pärähtämään perskärpäsenä paikalle, eikö.??

    • Anonyymi

      Kannabis on myös superfoodia sen lisäksi että siitä saa monenlaisia lääkkeitä ja jopa ihmelääkkeitä. Valtavasti eri ravintoaineita ja terveysvaikutuksia ilman päihdevaikutuksia. Myös päihdekäytössä maailman terveellisin päihde varsinkin suun kautta nautittuna. Kannbiksen käyttäjät sortuu väkivaltaan kolme kertaa harvemmin kuin selvänä olevat ihmiset, kun taas alkoholin käyttäjät syyllistyy väkivaltaan kolme kertaa useammin kuin selvät ihmiset.
      Alkoholi on maailman eniten tuhoa tekevä huume.

      • Anonyymi

        Nämä on kiusallisia asioita palstakeisari senseille. Siispä hän sorvaa näistä ihan omat uudet aloitukset joita ihan itse kommentoi DID sivupersoonan kanssa.

    • Anonyymi

      Nyt on näemmä numerosensei seonnut lopullisesti, mutta jatketaan aiheesta.

      Kannbiksen valmistukseen sekä lääkekäyttöön tarvitaan sertifikaatti. Viihdekäyttö on edelleen rangaistavaa. Huumaavan kannabiksen laittomasta välittämisestä on maksimi 10 vuotta linnaa ja sakot. 15 kilosta ylöspäin 15 vuotta.

      Omaankin käyttöön huumetarkoituksessa tuottaminen linnaa max 5 vuotta. Sakko max miljoona bahtia. Pössyttelystä kiinnijäänti max vuosi, mutta yleensä vain pikku sakko.

      Mutta kuten mainittua, kuuden kasvin kasvatus on laillista kun on diili tehty ja kurssi käyty. Omaan käyttöön se siis ei tule.

      Myös turistit voivat tuoda ja viedä lääkekannabista Thaimaasta / Thaimaahan, kun heillä on luvat kunnossa tai lääkärintodistus.

      Ilman lupaa tuottaminen ja myyminen on siis todella vaarallista ja on suuri todennäköisyys että naapurin laillinen viljelijä käräyttää pimeän valmistajan. En suosittele.

      Thaimaa teki viime vuonna massia tällä bisneksellä 311 miljoonaa dollaria ja koko projekti on vasta alkumetreillä.

      Asenteet on muuttuneet kovasta virallisesta rangaistustaulukosta huolimatta. Ei kukaan tule testaamaan turistia, ellei tämä ole ratissa selvästi pilvessä tai jäänyt sekavana kiinni jostakin muusta rikoksesta.

      T 2010

      • Anonyymi

        Thaimaa on Kaakkois-Aasian eka tässä asiassa. Edelläkävijällä on etulyöntiasema kun toiminta laajenee. On naurettavaa että tätä säännöstellään enää missään kun kaikissa mahdollisissa tieteellisissä kokeissa on havaittu että alkoholi on pahin huume ja kannabis paras, oikeassa määrin käytettynä. Kummankaan kanssa ei tietenkään auton rattiin ole asiaa.
        Ongelma on omassa tuotannossa siinä, ettet voi tietää kotilaitteilla tuotteen päihdearvoa muuta kuin kokemuksen kautta. Sama juttu unikon kanssa. Toisessa kasvissa voi olla satakertaa enemmän huumaavaa vaikutusta kuin toisessa. Voi tulla vahinkoja.
        Siksipä Thaimaa ohjaa tätä vain lääketieteellisessä mielessä.

        Kuudella hamppukasvillako meinaat huomattavan suuret velkasi maksaa, onnea matkaa petteri, tulet tarvitsemaan sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuudella hamppukasvillako meinaat huomattavan suuret velkasi maksaa, onnea matkaa petteri, tulet tarvitsemaan sitä.

        Onko sinulla muita ongelmia.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuudella hamppukasvillako meinaat huomattavan suuret velkasi maksaa, onnea matkaa petteri, tulet tarvitsemaan sitä.

        Mistä sinä kenenkään veloista tiedät.? Esitätkö noin tyhmää vai oletko ihan oikeasti noin tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä kenenkään veloista tiedät.? Esitätkö noin tyhmää vai oletko ihan oikeasti noin tyhmä?

        Enhän minä tietäisikään jos ei 2010 olisi asiasta palstalla maininnut, kertoi vuosia eläneensä velaksi, ja maksavansa lainat takaisin kun jaksaa, veroja ei maksa koskaan.... tai kun jaksaa.. ainoastaan yhteisöveroa, poju makselee kertomansa mukaan,

      • Anonyymi

        Ehkä 2-3v niin on viihdekäyttökin laillista. En toki tiedä varmuutta asialle,mutta EHKÄ näin voisi kuvitella että on vain ajan kysymys viihdekäytön laillistaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä kenenkään veloista tiedät.? Esitätkö noin tyhmää vai oletko ihan oikeasti noin tyhmä?

        Taitaa tuo viimeinen vaihtoehto tyhmyydestä olla se oikea.

    • Anonyymi

      Thaimaa on Kaakkois-Aasian eka tässä asiassa. Edelläkävijällä on etulyöntiasema kun toiminta laajenee. On naurettavaa että tätä säännöstellään enää missään kun kaikissa mahdollisissa tieteellisissä kokeissa on havaittu että alkoholi on pahin huume ja kannabis paras, oikeassa määrin käytettynä. Kummankaan kanssa ei tietenkään auton rattiin ole asiaa.
      Ongelma on omassa tuotannossa siinä, ettet voi tietää kotilaitteilla tuotteen päihdearvoa muuta kuin kokemuksen kautta. Sama juttu unikon kanssa. Toisessa kasvissa voi olla satakertaa enemmän huumaavaa vaikutusta kuin toisessa. Voi tulla vahinkoja.
      Siksipä Thaimaa ohjaa tätä vain lääketieteellisessä mielessä.

    • Anonyymi

      Lisää hyviä uutisia. Rokotteet ovat saapuneet aikataulun mukaisesti Thaimaahan ja massarokotukset alkaa ohjelman mukaisesti ylihuomenna. Riskiryhmä ensin.

      Hyviä uutisia myös maailmalta. Israelin onnistunut rokoteohjelma on avannut maan lähes normaalitilaan. Näin tulee maailma aukenemaan pikavauhtia! (vaikka se ei kaikkia miellytä nimimerkkiä mainitsematta)

      T 2010

      • Anonyymi

        Nimimerkkiä mainitsematta...
        ja senssutelematta.

      • Anonyymi

        Eikö olisi palstalla parempi puhua suomen koronatilanteesta onhan valtaosa palstavaikuttajista joka tapauksessa siellä, erityisesti kuopion tilanteesta, onhan se yksi täyskaheli siellä, toisin hyvässä hoidossa, veronmaksajien piikkiin.

        Thaimaan tilanteesta annosta 200.000 jaetaan riskiryhmäläisille 24 pv tätäkuuta, eli rokotetaan 100,000 ihmistä, pääosin terveydenhoitohenkiökuntaa... thaimaa avaa rajat uudelleen auki kun keskimääräisesti 8 tartuntaa 100.000 asukasta kohden on lähdemaassa, tällöin vielä harkitaan 10 vrk karanteenia... tämä ei ole ajankohtainen vielä vuosiin, suomen ja yleensä euroopan tartuntaluku on voimakkaassa nousussa, missään maassa ei laskussa, elikä lähellekään tuota 8 /100.000 asukasta, missään päin maailmaan, suomessa tuo luku pyörii 400-800 välillä suunta nouseva... terveisiä kuopioon.

        Mitä tulee tuosta huumehommista, ei tarvinnut kauan kysellä kun vaimon tuttava piiristä löytyi tietoa asiasta, cannabista on täällä kasvatettu jo kymmeniä vuosia, muutama kasvi viranomaisilta piilossa, varsinkin vanhoja ihmisiä kasvattaa.

        Mitä taas tulee cannabiksen lääketieteelliseen käyttöön, oikeastaan ainoa sairaus missä voidaan lievittää sairauden oireita on ms-tauti lihaskramppien, ja kipujen vaimentamiseen.
        Toinen käyttö alue on fibromyalgian kipujen hoitoon, sekä muiden neuropohjaisten kipujen hallintaa...

        Olen myös itse kannabista muuaman kerran kokeillut suomessa, mutta ei se minuun mitään vaikuta,
        By Numball HHN 60v.

    • Anonyymi

      Huumeet tappaa maksan ja munusiset ym.

      • Anonyymi

        Asinatuntijan kommentti...
        "Phakakrong Khwankhao, a traditional medicine expert with Chaopraya Abhaiphubejhr Hospital, warned that six groups of people should avoid consuming food or drinks with marijuana. They are people with liver or kidney problems, heart disease patients, people aged below 25, pregnant women, breast-feeding mothers, and people taking medicines that have stimulant effects."

      • Anonyymi

        Ei kannabis tapa maksaa.

    • Anonyymi

      Aaasiassa on muuten kasvatettu hamppua ihan pikkasen kauemmin kuin muutama tai muutama kymmentä vuotta.

      Sitä on käytetty lääkkeenä ja myös ruokien mausteena satoja jos ei tuhansia vuosia.

      Lähinnä sen kieltäminen on ollut olemassa joitain kymmeniä vuosia aasiassa, sitä ennen ollut normaali luonnonlääke ja kasvatettu hyötykasvina esim kuidun ja ruokaisten, terveellisten siementen (jotka eivät ole huumaavia koskaan) vuoksi.

      Jos puhutaan Thaimaan olevan kasvatushommassa aasian uranuurtajia, laosissa ja kambodzassa naapurissa on käytännössä tilanne että senkun poltat mitä lystäät kunhan et tee sitä poliisin nenän edessä (tai maksat sitten siitä sen mitä pyydetään).

      Ja tosiaan, perinne on ollut syöminen eikä polttaminen jolloin savu ei aiheuta syöpää yms huonoja juttuja keuhkoihin. Myrkyllisyystaso on jotain todella pientä. Sekaisin voi mennä mutta aikuinen saa popsia puoli paalia ennenkuin menee henki jos silloinkaan. Ja jos ei suomessa ole kannabikset toimineet, näille pätijöille kun lyö kunnon sätkän huuleen niin polvet saattaa notkahtaa jo muutamasta savusta niin, että ei kiinnosta muu kuin silmät sirrillään juoda smoothieta ja napostella vähän makeaa tai miksei suolaistakin haukkapalaa varjon puolella :D

      Ja on asiasta kokemusta, on luettua tietoa myös.

      • Anonyymi

        Kiitos asiallisesta ja tietäväisestä kommentista! Nyt joo puhuin juurikin lääkekannabiksen kasvattamisesta valtion kannustamana, enkä viihdekäyttöön kasvattamisesta.

        Hamppukasvien käyttäminen Thaimaassa on historiikin mukaan Intiasta kotoisin ja on varmaankin tuhansia vuosia vanha "keksintö". Ihminen on testannut varmaan kaikki kasvit jossakin vaiheessa ja saanut tiedon, mikä vaikuttaa mitenkin.

        Terveellisin tapa on sisäisesti nautittuna ja Thaimaa tähtää tässä bisneksessä nyt nimenomaan kasvin monipuoliseen käyttöön ravintokasvina, ravintolisänä ja lääkkeenä.

        Kulkenut Ganja- nimellä Thaimaassa, eikä ole ollenkaan ainoa kasvi, jolla on pitkät lääkkeenomaiset ja- tai huumaavan vaikutuksen omaavat perinteet.

        Vain kokenut kasvattaja ja käyttäjä tietää koko paletin. Itse olen aivan keltanokka tässä, mutta aion opetella kaikessa rauhassa. Omat muutamat harvat kokemukset viihdekäytössä ovat olleet rentouttavia, muttei juurikaan sen enempää kuin vaikkapa jokin yrttitee.

        Lajikkeissa on suuria eroja ja kasvatusprosesseissa olevat eroavaisuudest muokkaavat lajeja sisäisestikin. Lämpötilat, muut olosuhteet, maaperä, lannoitus, kuivatusajat jne ne kaikki vaikuttavat lopputulokseen.

        Taitava kasvattaja suhtautuu kasveihin kuin lapsiinsa. Jatkuvaa tarkkailua ja huolenpitoa. Kasvien kunnosta ja kasvusta näkee voiko ne hyvin. Jos ei, niin pitää tietää mitä tehdä.

        Me siirryttiin kastelemaan kuivina päivinä tavallista kastelulannoitetta lisäten, jossa perusjutut typpi, fosfori, kalium ja magnesium on oikeassa suhteessa. Kasvit alkoi kasvaa silmissä, useita senttejä vuorokaudessa.

        Vettähän nämä vaatii suhteellisen vähän ja maaperän pitää olla huokoisaa ja imevää, ettei juuret lillu vedessä, kun ulkona kasvatetaan. On hyvä olla jonkinlainen seinämä tai kaksi suojaamassa myrskytuulelta, ettei käy köpelösti.

        Isommille viljelmille tarvitsee Thaimaassa jo kumpareen, ojan, uran tai salaojan , ettei vesi seiso. Muutama kasvi ei vie sen enempää tilaa kuin pari marjapensasta.

        Kannabisöljyllä on saatu aikaan jopa ihmeparantumisia länsimaissakin. Saattohoidossakin olleita lapsia on saatu palautettua elävien kirjoihin. Lääkekannabis tulee olemaan hittituote tulevaisuudessa ja Thaimaasta näyttää tulevan sen ykkönen Kaakkois-Aasiassa.

        Tässä yksi tarina ihmeparanemisesta.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201704122200101752

        Öljyn valmistaminen itse on monimutkainen prosessi. Netissä laillisesti myytävät öljyt saattaa olla ihan skeidaa.

        Farmasian tuotteet taas maksaa julmetusti, mutta niin ne maksaa pimeilläkin markkinoilla, jos tuote on hyvää. 10 millilitran putelit alkaen 100 euroa ja aina 800 euroon saakka eli litrahinnaksi tulee satatuhatta - kahdeksansataatuhatta euroa litra. 30 kertaa kalliimpaa kuin kulta.

        Muistan kun Suomessa aikoinaan pieni sillipurkillinen itsetehtyä kannabisöljyä vaihtoi omistajaa hintaan 4000 euroa.

        Taitava kasvattaja suhtautuu kasveihin kuin lapsiinsa.
        Jatkuvaa tarkkailua ja huolenpitoa.

        Hyvin kirjoitettu taasen Neidiltä, jonka mielipiteet muuttuu sitä mukaan kuin kiinnostuksen kohteet,

        Nyt hän kasvattaa huumepuskia suhtautuen puskiinsa kuin lapsiinsa, joita lapsiaan etäkasvattanut ....... jatkuvalla tarkkailulla ..... ja ...... huolenpidolla.

        Huuhaa.

        Tiesin sanasta sanaa etukäteen mitä aiot sanoa, joten olisi ollut ihan sama vaikka olisit jättänyt sanomatta, mutta kun et malta kun on aivan pakottava tarve päästä joka väliin aukomaan sitä päätään vailla minkäänlaista asiaan liittyvää.

        Ei muuta kuin voimia hoitajillesi Suomeen ja terveisiä hänelle että koeta kestää. Pitäkää wifi päällä yötä päivää, niin on mahdollisimman vähän harmia tuosta katkeruuden ja typeryyden ruhtinaasta.

        En anna noille vääntelyillesi ja tulkinnoillesi mitään arvoa, eikä ne vaikuta minuun mitenkään. Teet vain itsesi todella säälittäväksi. Meillä menee loistavasti ja niin myös kaikilla lapsillani.

        "Herrana on mukavata olla, mutta vaikia piästä", sanoi savolaismies minulle golfkentällä aikoinaan. Olen samaa mieltä.

        Mitens tuo sertifikaatin saanti täältä niuasta käsin onnistuisi, kun olisi haluja hamppuviljeliäksi, kokemusta hampusta säkkimateraalina, missä roudattiin banania tuolla fiiliksellä https://www.youtube.com/watch?v=PMigXnXMhQ4 terapiassa,

        Varmaankin asialliseen huumekeskusteluusi saanet rakasryhmältäsi keskusteluseuraa, joten katsotaanpa onko kyse yksinpuhelustasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä yksi tarina ihmeparanemisesta.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/201704122200101752

        Öljyn valmistaminen itse on monimutkainen prosessi. Netissä laillisesti myytävät öljyt saattaa olla ihan skeidaa.

        Farmasian tuotteet taas maksaa julmetusti, mutta niin ne maksaa pimeilläkin markkinoilla, jos tuote on hyvää. 10 millilitran putelit alkaen 100 euroa ja aina 800 euroon saakka eli litrahinnaksi tulee satatuhatta - kahdeksansataatuhatta euroa litra. 30 kertaa kalliimpaa kuin kulta.

        Muistan kun Suomessa aikoinaan pieni sillipurkillinen itsetehtyä kannabisöljyä vaihtoi omistajaa hintaan 4000 euroa.

        T 2010

        Kannattaa suhtautua noihin ihmeparannuksiin varauksella, ihmisen biologia on niin monimutkaista että yhden tapauksen toteaminen ei vielä todista mitään, mutta hienoa että poika pelastui oli sitten pelastajana kannabis tai ei ollut, lisäksi lääketieteessä tunnetaan huomattava määrä lumeparanemisia, syömällä sokeria... jolla ei ole mitään tekemistä itse sairauden takia... jos nature julkaisu kertoo weedin parantavasta voimasta alan uskomaan siihen...
        By NumBall HHN 60v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitava kasvattaja suhtautuu kasveihin kuin lapsiinsa.
        Jatkuvaa tarkkailua ja huolenpitoa.

        Hyvin kirjoitettu taasen Neidiltä, jonka mielipiteet muuttuu sitä mukaan kuin kiinnostuksen kohteet,

        Nyt hän kasvattaa huumepuskia suhtautuen puskiinsa kuin lapsiinsa, joita lapsiaan etäkasvattanut ....... jatkuvalla tarkkailulla ..... ja ...... huolenpidolla.

        Huuhaa.

        Eipä ollut paljon viivettä, 3 min.

        On tuolla pojulla haaveet, ensin 100 euron kanat, ja nyt huumehommia buudelin aitauksesta, kuopio rulez.

        Esitätkö vain vai oletko oikeasti noin tyhmä.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitava kasvattaja suhtautuu kasveihin kuin lapsiinsa.
        Jatkuvaa tarkkailua ja huolenpitoa.

        Hyvin kirjoitettu taasen Neidiltä, jonka mielipiteet muuttuu sitä mukaan kuin kiinnostuksen kohteet,

        Nyt hän kasvattaa huumepuskia suhtautuen puskiinsa kuin lapsiinsa, joita lapsiaan etäkasvattanut ....... jatkuvalla tarkkailulla ..... ja ...... huolenpidolla.

        Huuhaa.

        Vain kolmen (3) minuutin viive, vau.

        T arkkailija

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitens tuo sertifikaatin saanti täältä niuasta käsin onnistuisi, kun olisi haluja hamppuviljeliäksi, kokemusta hampusta säkkimateraalina, missä roudattiin banania tuolla fiiliksellä https://www.youtube.com/watch?v=PMigXnXMhQ4 terapiassa,

        Ohoh.... vain minuutin (1) viive.
        Vastaus viestissä vieläpä linkki!
        Miten tällainen mahdollista ollen?

        T arkkailija

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaankin asialliseen huumekeskusteluusi saanet rakasryhmältäsi keskusteluseuraa, joten katsotaanpa onko kyse yksinpuhelustasi.

        Rakastajaryhmän alakastiset salarakkaat... ryhmän jäsenistä, Amalian isättömistä siiammilaisista kaksosista, puolimielinen lento kapteeni NumPalli, on aina välissä, ilmeisen kovasti yrittäen, mielensä väkivallan ammattilaisen hallinnut. ...mistä onnittelumme paikallaan ollen... mutta jo kohta mielipuolinen veljensä Senssukka, asiallisuudella soittelee resuhanuriaan.

        Me... täällä thaimaassa, arvostamme kympin kirjoituksia niiden asiallisuudesta, sekä kymppiä siitä, että hän, asiansa tunteva ollen.

        Toki on pyyteettömästi, esitettävä kiitos... myös Amalian siiamilaisille kaksosille. Heidän esittänämsä kateelisen katketa (sala)rakkaus on... jotain, sanalla sanoen, kuvailemadotonta, mikä tästä palstasta... tekee sen, mitä tämä ollen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta ja tietäväisestä kommentista! Nyt joo puhuin juurikin lääkekannabiksen kasvattamisesta valtion kannustamana, enkä viihdekäyttöön kasvattamisesta.

        Hamppukasvien käyttäminen Thaimaassa on historiikin mukaan Intiasta kotoisin ja on varmaankin tuhansia vuosia vanha "keksintö". Ihminen on testannut varmaan kaikki kasvit jossakin vaiheessa ja saanut tiedon, mikä vaikuttaa mitenkin.

        Terveellisin tapa on sisäisesti nautittuna ja Thaimaa tähtää tässä bisneksessä nyt nimenomaan kasvin monipuoliseen käyttöön ravintokasvina, ravintolisänä ja lääkkeenä.

        Kulkenut Ganja- nimellä Thaimaassa, eikä ole ollenkaan ainoa kasvi, jolla on pitkät lääkkeenomaiset ja- tai huumaavan vaikutuksen omaavat perinteet.

        Vain kokenut kasvattaja ja käyttäjä tietää koko paletin. Itse olen aivan keltanokka tässä, mutta aion opetella kaikessa rauhassa. Omat muutamat harvat kokemukset viihdekäytössä ovat olleet rentouttavia, muttei juurikaan sen enempää kuin vaikkapa jokin yrttitee.

        Lajikkeissa on suuria eroja ja kasvatusprosesseissa olevat eroavaisuudest muokkaavat lajeja sisäisestikin. Lämpötilat, muut olosuhteet, maaperä, lannoitus, kuivatusajat jne ne kaikki vaikuttavat lopputulokseen.

        Taitava kasvattaja suhtautuu kasveihin kuin lapsiinsa. Jatkuvaa tarkkailua ja huolenpitoa. Kasvien kunnosta ja kasvusta näkee voiko ne hyvin. Jos ei, niin pitää tietää mitä tehdä.

        Me siirryttiin kastelemaan kuivina päivinä tavallista kastelulannoitetta lisäten, jossa perusjutut typpi, fosfori, kalium ja magnesium on oikeassa suhteessa. Kasvit alkoi kasvaa silmissä, useita senttejä vuorokaudessa.

        Vettähän nämä vaatii suhteellisen vähän ja maaperän pitää olla huokoisaa ja imevää, ettei juuret lillu vedessä, kun ulkona kasvatetaan. On hyvä olla jonkinlainen seinämä tai kaksi suojaamassa myrskytuulelta, ettei käy köpelösti.

        Isommille viljelmille tarvitsee Thaimaassa jo kumpareen, ojan, uran tai salaojan , ettei vesi seiso. Muutama kasvi ei vie sen enempää tilaa kuin pari marjapensasta.

        Kannabisöljyllä on saatu aikaan jopa ihmeparantumisia länsimaissakin. Saattohoidossakin olleita lapsia on saatu palautettua elävien kirjoihin. Lääkekannabis tulee olemaan hittituote tulevaisuudessa ja Thaimaasta näyttää tulevan sen ykkönen Kaakkois-Aasiassa.

        T 2010

        Kokemus, mikä käyttämisestä tulee on tietysti jokaisella yksilöllinen mutta eniten siihen vaikuttaa kannabiksen vahvuus ja eri kannabinoidien keskinäinen suhde - tunnetuin huumaava yhdiste jota yleensä käytetään luokittelun pohjana on THC, eli delta-9-tetrahydokannabinoli.

        Aasiassa kuten monessa muussakin maassa kannabis kasvaa usein lähes omillaan, ja perimää ei ole sen enempää kuin luonnon valinta, jalostettu. Samaan tapaan kun perunat suomessa ovat kookkaita ja maukkaita, kannabiskasveistakin on jalostettu kuitukäyttöön sopivia (pitkät, vähälehtiset varret) ja viihde/lääke/päihdekäyttöön soveltuvia (lyhyet varret, paljon vahvaa kukintoa, kukinnot hartsin peitossa- muilla osilla ei juuri väliä).

        Euroopassa, pohjois-amerikassa ja varmasti myös esim. jamaikalla kasvatetaan tavaraa jonka thc-pitoisuudet ovat 10-20% THC:tä kuivapainosta. Tämä on huomattavan paljon, kun normaali "thai-keppi" tai cannabis ruderalis (itä-euroopan villihamppu) jota luonnostakin teoriassa voisi löytää , sisältää paremminkin 1-2% THC:ta.

        Näistä "luonnonvaraisista" jalostamattomista hamppumalleista saa lähinnä sen mainitun yrttiteetä muistuttavan mukavan olon, mutta luonnollisesti on eri asia ottaa kymmenen kertaa vahvempaa tavaraa.

        Yleensä ottaen, liian pilvessä ei ole kivaa vaan parempi onkin sellainen pieni mukava määrä joka hymyilyttää ja tuo auringonpaisteen sateenkin keskelle. Lajikkeissa on myös tässä eroja, toinen voi piristää toinen taas tasaa kiireistä oloa jne.

        Ihmelääkkeeksi kannabiksesta tuskin on, en usko että sillä syövät paranee mutta auttaa esim. kuukautiskipuihin, migreeniin, krapulaan, ms-tautiin ja moneen muuhun särkyyn, kolotukseen. Ei tietenkään sovi kaikille, eikä etenkään hyvin usein ja runsaasti käytettynä ole fiksu juttu (jos tilanne ei sitä vaadi, esim kovat jatkuvat kivut)

        Tarkennan vielä sen verran että thai-kepillä tarkoitin kannabista johon on rouhittu varret ja rungot mukaan, näin usein tehdään (ympäri maailmaa) kun halutaan saada hyvää hintaa eikä kannabis muutenkaan olisi erityisen laadukasta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Olen käyttänyt jo kuukausia MorChana nimistä ohjelmaa joka seuraa covid 19 tilannetta täällä thaimaassa, se on ollut ihan hiljaa mutta bluetooth on aktiivinen kokoajan joten akku kestää hieman vähemmin, thaimaassa ideoidaan paljon mutta toteutus jää puolitiehen... lähes aina, nyt suunnitellaan pattayalle matkailukuplaa samaa mitä suunniteltiin phuketiin viime kesänä, taas....

        "täällä thaimaassa"

        Ei se korona tartu kun on yksikseen sisätiloissa eikä ketään ole bluetoothin kantaman piirissä. Kelahommat hoituu netissä ja puhelimella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen käyttänyt jo kuukausia MorChana nimistä ohjelmaa joka seuraa covid 19 tilannetta täällä thaimaassa, se on ollut ihan hiljaa mutta bluetooth on aktiivinen kokoajan joten akku kestää hieman vähemmin, thaimaassa ideoidaan paljon mutta toteutus jää puolitiehen... lähes aina, nyt suunnitellaan pattayalle matkailukuplaa samaa mitä suunniteltiin phuketiin viime kesänä, taas....
        By NumBall HHN 60v.

        Voisiko jompikumpi tehdä ihan oman asiallisen aloituksen tästä?

    • Anonyymi

      Muutama vuosi takaperin Britanniassa tutkittiin massiivisella hankkeella lähes kaikkia paljon käytettyjä huumeita. Tavoite oli kunnianhimoinen: laittaa 20 laitonta tai laillista huumetta haitallisuusjärjestykseen, jossa otetaan huomioon vahingot yksilölle, mutta myös vahingot yhteiskunnalle, kuten riippuvuuden taloudelliset kustannukset ja rikollisuus, jota huumeet aiheuttavat.

      Tulosten mukaan alkoholi oli kaikista vaarallisin, perässään heroiini, crack, metamfetamiini, kokaiini ja tupakka.
      https://www.city.fi/yhteiskunta/uusi paihdetutkimus saattaa murentaa hyvat ennakkoluulot/7572

      Suomessa vihreät ja vasemmisto ajaa kannabiksen vapauttamista.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen komentti tuosta kannabiksen terveysvaikutuksista, juuri yle areenassa on skitsofreniaa käsittelevä ohjelma jossa todetaan että tämä pattayaboysin ihmelääke aiheuttaa juuri tuota sairautta, jopa pahentaa sairauden vakavinta vaihetta, psykoosia...

        Ei siitä kyllä taida olla superfoodiksi, eikä edes lääkkääksi kuin muutamaan sairauteen, kahvia ei ole tietääkseni koskaan käytetty lääkkeenä mihinkään mutta alkoholia on, ja käytetään edelleen mm. desinfiointiaineena, joten uskallan jopa väittää että alkoholilla on jopa enemmän lääkinnällistä käyttöä kuin kannabiskellä tulee koskaan olemaan.

        Kaikki aineet on vaarallisia jos käytät niitä liikaa, vaikkapa vesi...

        Alan miehen kommentti. Tiedät varmaankin kaiken skitsofreniasta. Minä puhuin kylläkin lähinnä lääkekannabiksen kasvattamisesta harrasteena ja sivutienesti mahdollisuutena thaimaalaisille.

        Käyttöasioissa pitää tietää mitä tekee ja kelle mikäkin sopii. Huumeeton kannabis sopii kaikille. Viihdekäyttöön se sopii melkein kaikille.

        Taas Neidon juttu muuttui. Siis nyt kirjoittti harrasteena ja sivutienestinä thaimaalaisille.
        Aiemmin tuli pitää huolta kasveista kuin omista lapsistaan ja oli tuloslaskelmaakin ja miljonäärin vaimolla 6 puskaa, sekä jollain läheisellä toiset 6 puskaa.
        Tämän lisäksi Neito kertoi opiskelevansa kaikenaiheesta.
        Joo taas on harrastusta haaveilluusioelämään Neidillä lisää.

    • Anonyymi

      Lisää kehittyvästä Thaimaasta. Thaimaa kannustaa viljelyssä omavaraiseen malliin, jossa olisi viljelyala jaettu esim neljään osaan suhteessa: 30%:30%:30%:10%, josta 30% vettä/kalanviljelyä, 30% riisipeltoa, 30% hedelmiä/vihanneksia ja 10% asuintalolle.

      Tähän on ollut mahdollista saada ohjelmaan mukaan haluavat tukiaisia 100.000 baht/rai ja myös pelkkiin vesialtaiden kaivamiseen on myös oma tukiohjelmansa.

      Ensi vuodelle otetaan hakemuksia vastaan jo nyt, tämän vuoden tukirahat on ilmeisesti jo jaettu.

      Ei ainoastaan kannabis, vaan kaikki viljely on nyt kannattavaa. Vaimon suvulla toistasataa raita ja meidänkin tontti on 9 raita, joten mukavia tukiaisia on jaossa.

      Tietenkään viljeleminen ei ole ilmaista, joten tukirahat kuluu siihen mihin se on tarkoitettu, mutta kannustin on kannustin.

      T 2010

      • Anonyymi

        Kiitos mukavista uutisista taas. Kiinnostaa muutto morsiamen kotiseudulle ja harrastus voi hyvinkin olla pienviljely.

    Ketjusta on poistettu 44 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      54
      2126
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1670
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1464
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1444
    5. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      353
      1444
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1315
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1098
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1024
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      992
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe