Nollatoleranssi poliitikkoihin kohdistuvalle nettihäirinnälle

Tulin nyt vuosien jälkeen katsomaan mitä täällä keskustellaan. Onpas keskustelu pyörinyt paikallaan eikä homeveijareitakaan ole saatu vielä kuriin.
Kursailematta sanon, että juttujen taso on täällä lähes yhtä huono kuin vaihtoehtoinenpukkila-ryhmässä FB:ssä. En tiedä ovatko sopankeittäjät samoja, mutta pohjakosketus näillä paikoilla on yhteisesti todella lähellä ja molempiin suuntiin keskustelua tunnutaan linkitettävän ahkerasti kuten jo vuodelta 2018 muistamme. Vinkki: se joka haisee ja tuntuu paskalta, on paskaa!
Silloin keskustelua käytiin eri nimimerkeillä ja sittenhän kaikki muuttui anonyymikeskusteluksi. Sitähän se oli aiemminkin, mutta nimimerkkien takaa.
Huomasin, että täällä legendaariseen maineeseen noussut nimimerkki oli vapaa ja otin sen nyt puolestani käyttöön. Aiemminhan sitä ei oltu koskaan rekisteröitykään ja se on ollut vapaassa käytössä ennen uudistusta. Kuten myös muistamme, sillä kirjoitti useampi henkilö tuolloin 2018.
Kunniakkaiden ryhmänkeskustelijaperinteiden mukaan aiheena on asiallinen keskustelu jota tultaneen taas käymään muita solvaavien häiriköiden kanssa jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Kuitenkin toivotan asialliset kirjoittajat ensisijassa mukaan Pukkilaa koskevaan keskusteluun!

22

754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Wellcome takas tänne bäkkäriin. Meno on yltyny ihan hurjaks ja jengi miettii mikä on psykojen ongelma. Ei ne tienaa mitään sekoilulla ja maine menee, mutta silti ne painaa kybällä shittii.

      • Anonyymi

        Take it easy...shittipaskat hoidetaan kompostiin. Rosvot ovat jo tutkinnasa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Take it easy...shittipaskat hoidetaan kompostiin. Rosvot ovat jo tutkinnasa.

        Muistetaan taas rauhallinen keskustelu. Toivottavasti solvaajat joutuvat vastuuseen. Siihen pyritään nyt tehokkaasti.
        Saadaan nuo häiriköt vastuuseen toimistaan. Samat henkilöt yrittävät vaikuttaa kuntavaalienkin tulokseen lokatoiminnallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistetaan taas rauhallinen keskustelu. Toivottavasti solvaajat joutuvat vastuuseen. Siihen pyritään nyt tehokkaasti.
        Saadaan nuo häiriköt vastuuseen toimistaan. Samat henkilöt yrittävät vaikuttaa kuntavaalienkin tulokseen lokatoiminnallaan.

        Solvaajat saanevat lähiaikoina postia. Varmaan odotettua ja pääsevät mukimiettimään toimiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Solvaajat saanevat lähiaikoina postia. Varmaan odotettua ja pääsevät mukimiettimään toimiaan.

        Tärkeää on, että häiriköt saavat ns.turpaan. Muuten heidän sekoiluihinsa ei kannata ottaa mitään kantaa. Varmaan kannattaa välttää myös valepukkilaryhmää...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Solvaajat saanevat lähiaikoina postia. Varmaan odotettua ja pääsevät mukimiettimään toimiaan.

        Kaikki nimet selvillä?

      • ryhmänkeskustelija kirjoitti:

        Kaikki nimet selvillä?

        Toivottavasti.

      • ryhmänkeskustelija kirjoitti:

        Toivottavasti.

        Olisi hyvä, että etttä nimet saadaan esiin.

      • Anonyymi
        ryhmänkeskustelija kirjoitti:

        Olisi hyvä, että etttä nimet saadaan esiin.

        Kyllä se vastuu pitää olla vähäväkisillä...

    • Anonyymi

      Kuten näet, on asiaa sekoittamaan tullut yhä sekavampia vempuloita. Ei kannata lukea näitä tunkiojuttuja, sillä mitään uutta ei asiassa ole ilmennyt. Ai niin, homekoulujuttu päättyi käräoikeudessa kuten pitikin. Senhän olit kai kuullutkin. Kauhea uho asiasta näyttää olevan jollain sekokirjoittajalla. Solvauksen kohteena asianajajat ja tuomarit vv:n ohella. Joku hullu varastaa tekstejäsi edelleen ja on ihan kuutamolla henkilöllisyydestäsi. Pakkomielle sillä limalla on sitkeä kuin liisteri.

      • Anonyymi

        Itsesi kanssa siis taas täällä keskustelet...

    • Anonyymi

      Ja höpöhöpö. Kyseistä nimimerkkiä käytti vain varavaltuutettu Myllyoja. Ihan turha selittää muuta.

      • Anonyymi

        Ehkä hän ei tiedä itsekään, kuka on.

      • Anonyymi

        Tämä nimimerkki on otettu käyttöön tänä vuonna. Aikaisemmin se on ollut vapaa kenen tahansa käyttöön vuoreen 2019 asti. mm. poliitikkoa vainonneet häiriköt ovat käyttäneet sitä kirjoitteluunsa.

        Älä selittele enempää. Vain varavaltuutettu Myllyoja käytti tuota nimimerkkiä ja kirjoitteli sillä mm. ostajaperhettä ivaavat viestit. Hyvä sinänsä, että osaat hävetä noita typeriä kirjoituksia, mutta ei auta selitellä, että joku muu olisi niitä kirjoittanut.

        Eli hellarit ja lestat.

        Tuohan ei pidä paikkaansa. Kukaan ei tiedä ketkä sillä vapaalla nimimerkillä ovat kirjoittaneet ennen vuotta 2019.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan ei pidä paikkaansa. Kukaan ei tiedä ketkä sillä vapaalla nimimerkillä ovat kirjoittaneet ennen vuotta 2019.

        Aika epätoivoinen on tuo yrityksesi. Kaikki keskusteluja seuranneet tietävät sen, että tuolla nimimerkillä kirjoitti varavaltuutettu Myllyoja eikä kukaan muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika epätoivoinen on tuo yrityksesi. Kaikki keskusteluja seuranneet tietävät sen, että tuolla nimimerkillä kirjoitti varavaltuutettu Myllyoja eikä kukaan muu.

        Olet varmaan itse kirjoittanut sillä nimimerkillä kun pidät sitä jatkuvasti esillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet varmaan itse kirjoittanut sillä nimimerkillä kun pidät sitä jatkuvasti esillä.

        Turha yrittää hämmentää Juha. Maitosi kaatui jo.

    • Anonyymi

      Mutta poliitikot saavat nettihäiritä vuosikymmeniä yksittäistä tavan kansalaista. Oikeastaan yksittäiset poliitikot saavat jopa palkata kokonaisen sukunsa tai uskonlahkonsa vainoamaan ja nettihäiriköimään yksittäistä tavan kansalaista.

      • Anonyymi

        Yhä sekavammaksi näyttää menevän mukihäirikön jutut.Mistäköhän nuo uskonlahkot on saatu mukaan?
        Kautta Jeesuksen olemattoman parran-vuosikymmenien nettihäirintä on vakava asia. Olisiko se jatkunut jo yli 2000 vuotta ennen nettiä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      11
      2942
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      46
      1931
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      141
      1703
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      101
      1703
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      76
      1438
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      981
    7. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      908
    8. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      185
      866
    9. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      54
      792
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      17
      764
    Aihe