Kesä oli kuumimmillaan. Grillasimme ilta auringossa herkkuja, pihasauna oli jo antanut osansa. Ilta viileni. Hyvää yötä Hanna ja lapset, Markus setä lähtee nyt paskalle.
Ei vaineskaan.
Kaikki nukkumaan, ollaan niin raukeina. Hyvää yötä. Me mennään päärakennukseen, nukkukaa te täällä. Lämmintä riittää.
Astelimme päärakennukseen, tulin portaissa perässäsi. Katselin kiihottuneena edessä keinahtelevaa ahteria, todella pulleat persposket läpsähtelivät hellemekon sisällä toisiaan vasten, ja olin jo kuulevinani aivan kuin mekon alta olisi joku huutanut että syö minut nyt heti. No en syönyt, vielä.
Puristin jöröäni. Se oli heräämässä sykkyrästään.
Matkalla kävelit suoraan huoneeseesi, sanoit että kiitos kivasta seurasta mutta nyt haluan sänkyyni. Vastasin että niin, sinnehän se minäkin. Katseesi pysähtyi silmiini, en oikein tiennyt mitä tapahtui niiden takana, kunnes sanoit että ok, kiitos jos tuo oli kohteliaisuus. Hyvää yötä.
Huikkasin vielä, että keitän vielä iltakahvit tässä keittiöllä, oikein pannukahvit.
Keitin ja istuin keinutuoliin. Oli aivan hiljaista. Kesäyö oli hieno. Keinuttelin, ja katselin ikkunasta puutarhaan.
Ikkuna oli raollaan. Tänään leikattu ruoho tuoksui, samoin syreenien tuoksu ikkunan alla oli kuin kruunu täydelliselle kesä-illalle. Tai lähes täydelliselle.
Rakastan uuden kahvin tuoksua.
Samassa ovi avautui, astuit keittiöön.
Hei taas. Kun puhuit kahvista, en saanut sitä pois mielestäni, ja kun sen tuoksu leijui vuoteelleni asti niin en voinut vastustaa. Saanko kupillisen? Totta kai.
Istuimme pari tuntia, juttelimme kaikkea mukavaa. Yö oli mahtava. Täysin tyyni, lämmin, raikas. Keitimme toisetkin kahvit.
Sitten oli aika. Nyt pitää päästä sänkyyn. Anteeksi nyt, silmäni ei pysy enää auki.
Kiitos seurasta, kömmin tuonne perähuoneeseen tai vintille. Siellä olisikin hieno nukkua, viileämpääkin.
Hyvää yötä.
Jäin vielä pesemään kupit. Väsyneillä verkkokalvoilani viipyi vielä kuva sinusta. Pidin siitä kuvasta.
Olet iso ja tätimäinen, mutta myös loistava seuraihminen.
Rintasi ovat valtavat, ne roikkuivat vatsalla hellepaitasi verhoamana, liivejä ei ollut. Se oli kiihottava näky, valtavan kokoiset nännit erottuivat selkeästi ohuen hellekankaan läpi.
Kylläpä minua onnisti. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, sauna ja silmänruokaa. Mitä enää puuttuisi?
Vastaus tuli välittömästi shortseistani, kun katselin silhuettiasi muistellessani ulkoista olemustasi. Sait aikaan voimakkaan seisokin. Ehkä voimakkaimman vuosiin. Olin otettu ja yllättynyt.
Halu oli kasvanut niin suureksi, että en nähnyt muuta vaihtoehtoa.
Kävelin suoraan huoneesi ovelle, en edes koputtanut. Avasin oven hiljaa, makasit sängyllä.
Sinulla oli mahtavat mustat läpikuultavat rintaliivit ja samaa sarjaa pikkuhousut ylläsi, ei muuta. Makasit selälläsi, sängyn jalkopää oli kohti ovea, joten sain näköyhteyden aavistuksen verran raottuvaan jalkoväliin.
Harva verkkomainen pitsi piti häpyhuulia sekä näkyvissä, että verhoiltuna.
Avasit silmäsi ja katsoit minua.
Tule. Sinä tiesit.
Suljin oven hiljaa, tämä oli kuin valmiiksi käsikirjoitettua elokuvaa.
Sanoja ei tarvittu, puheet oli pidetty.
Kävelin luoksesi, istuin sängyn laidalle. Aloin kädellä silittämään syliäsi. Haluan pilluasi, haluan paljon...
Avasit reitesi ammolleen, polvet vähän koukussa. Kasvosi olivat punaiset, raukeat, ja seksiä janoavan naisen kasvot. Myötäilit ja hengitit kiihkeästi kun annoin sinulle nautintoa. Käsi etsiytyi pikkuhousujen sisään, miten märkä olitkaan.
Olit jo kaivanut paisuvaiseni esille, ja annoit sille hellää käsittelyä. Tätä haluan, kyrpää ja sinua. Tämä oli täydellistä.
Sanoit, haluaisin että teet minulle hyvää, huulillasi, kielelläsi.
Se oli vähän myöhäistä, sillä samalla hetkellä kieleni jo maistoi miedon suolaisen. Olin hirveän nälkäinen seksiin kanssasi.
Tiesimme jo ennalta että seksi välillämme tulisi olemaan erityistä.
Yöstä tulisi pitkä ja nautinnollinen.
Vintti pimeänä
8
3640
Vastaukset
Ikävä kyllä heti kärkeen on sanottava, että tarinasi aloitus oli malliesimerkki epäonnisesta tyylivirheestä: keskustelufoorumi leikkaa tarinasta näkyviin vain kolme ensimmäistä riviä, minkä vuoksi tarinannälkäinen lukija saa ensiksi näkyviin kommentin siitä, miten "Markus-setä lähtee nyt paskalle". Oliko pakko? Moni lukija luovutti tekstisi kohdalla jo tässä vaiheessa.
Vaivannäkö ja mahdollisuuden antaminen kuitenkin kannattaa, koska tarinasi paranee sitä maistellessa. Olet saanut hienosti puhekielisessä esitysmuodossasi välitettyä kesäillan rauhan ja raukeuden, kostean leikatun ruohon sekä pullakahvien tuoksun. Tarina sopisi loistavasti karkealla äänellä seksipuhelimeen tai vaikkapa radioon luettavaksi ja saisi varmasti monelle rouvalle kihelmöintiä vatsanpohjaan! Hyvä niin, ja tyylikin vain vankentuu alun kompuroinnin jälkeen.- Anonyymi
Ja lopuksi työnnät tyylillä purjoa perseesees
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lopuksi työnnät tyylillä purjoa perseesees
Et ymmärrä taidetta. Tämähän on paskapuhetta, jossa tuodaan esiin niin taiteellista ilmaisua kuin irvokkaan ristiriitaista alatyylistä hyvin yksinkertaista komiikkaa, joka suututtaa lapsellisuudellaan, mutta luo tyydyttävän kokonaisuuden.
- Anonyymi
Se oli tarinan paras kohta
Anonyymi kirjoitti:
Et ymmärrä taidetta. Tämähän on paskapuhetta, jossa tuodaan esiin niin taiteellista ilmaisua kuin irvokkaan ristiriitaista alatyylistä hyvin yksinkertaista komiikkaa, joka suututtaa lapsellisuudellaan, mutta luo tyydyttävän kokonaisuuden.
Uskon itse enemmän vahinko tai trollaus-teoriaan, mutta leikitään kirjoittajan toivoneen lukijoidensa tuntevan kiihottumisen sijaan - tai sen lisäksi - suuttumusta ja kuvotusta.
Tällainen taiteellinen tyylilaji vaatii yleisön, jonka mielenkiinto on jo kaapattu - esimerkiksi alkuillan tarinaniskentä baarissa tai taidejulkaisun, jonka kuratointiprosessin oletetaan takaavan mielenkiintoisuuden. Sen sijaan teksti on julkaistu kohinaisessa nettifoorumissa purjo-pojun, Heinolan sedän sekä feikkaavien piilohomojen mieleneritteiden joukossa.
En varmasti ole ainoa, joka palstan moderoinnin puuttuessa joutuu itse silmäilemään sisältöä kriittisesti ja etsimään satunnaisia helmiä, eikä siinä ole yhtä viestiä kohtaan kovin montaa sekuntia aikaa päättää, onko kyseessä taiteellinen paskapuhe vai keskenkasvuisen nulikan yritys häiritä keskustelua koska hihihi. Tästä syystä vakavasti otettava taiteilija lisää tuotokseen vähintään content-warningin "tarinan taiteellinen paskapuhe sisältää piereskelyä tyydyttävän kokonaisuuden luomiseksi".- Anonyymi
Slick76 kirjoitti:
Uskon itse enemmän vahinko tai trollaus-teoriaan, mutta leikitään kirjoittajan toivoneen lukijoidensa tuntevan kiihottumisen sijaan - tai sen lisäksi - suuttumusta ja kuvotusta.
Tällainen taiteellinen tyylilaji vaatii yleisön, jonka mielenkiinto on jo kaapattu - esimerkiksi alkuillan tarinaniskentä baarissa tai taidejulkaisun, jonka kuratointiprosessin oletetaan takaavan mielenkiintoisuuden. Sen sijaan teksti on julkaistu kohinaisessa nettifoorumissa purjo-pojun, Heinolan sedän sekä feikkaavien piilohomojen mieleneritteiden joukossa.
En varmasti ole ainoa, joka palstan moderoinnin puuttuessa joutuu itse silmäilemään sisältöä kriittisesti ja etsimään satunnaisia helmiä, eikä siinä ole yhtä viestiä kohtaan kovin montaa sekuntia aikaa päättää, onko kyseessä taiteellinen paskapuhe vai keskenkasvuisen nulikan yritys häiritä keskustelua koska hihihi. Tästä syystä vakavasti otettava taiteilija lisää tuotokseen vähintään content-warningin "tarinan taiteellinen paskapuhe sisältää piereskelyä tyydyttävän kokonaisuuden luomiseksi".Miten olisi seksiä sikatilalla? Ei ole moista kuultu.
- Anonyymi
Ällistyttävää, että joku näkee vaivaa toisen roskapalstalaisen kirjoittamisen anatomiasta.
Miksi hienostella?
Kukaan täällä tuskin on hakemassa kirjallisuuden nobelia. Tämä on kirjoittajalle itsetyydytystä, itsensä viihdyttämistä, ajantappoa. Täällä voi samalla tyydyttää kaunokirjallisia tarpeita ironian keinoin, kuin lukijan seksuaalisia tarpeita kutkuttelevalla kerronnalla lyödä hetkessä veret seisauttavalla repliikillä stondiksen suoraan Ruokolahden kiertoradalle.
Tyydytystä voi tosiaan hakea muualta, jos hilpeät sivurepliikit eivät johda oikeanlaiseen tulokseen. Sikafarmi voi olla se toinen tie, toimen tie.
Sikaillaan.- Anonyymi
Runous on hiano laji. Rakastin kunnes kädet väsy, tunsin huuliesi liikkuvan pitkin nenänvarttani kun kuulin sanasi, vittu sulla on räkää nenänpielessä.
Antamatta sen häiritä riisuin häneltä knikkerssit, vain huomatakseni että paskaahan siellä oli housussa.
Ei sekään estänyt kovaa menoa. Juuri kun olin työntämässä sisään niin huomasin että hitsi, siellä näkyy jotain elukoita. Lähdin kaljalle.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16610648Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t907515Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1077393Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37356Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227341Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427279Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1136687Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296516Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa885733Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485515