Aihe

Traumoja kokeneen ajatuksia

Anonyymi

Itsellä on ollut paljon elämässäni koettuja pahoja ja vaikeita asioita. Kokenut niin henkistä, kuin fyysistä väkivaltaa. Menetyksiä. Monta sairaalajaksoakin kokenut. Eikä kaikista niistä jäänyt hyviä muistoja. Osasta niistä jäi traumoja. Koki menettävänsä ihmisarvonsa ja oikeutensa. Tai ainakin tietynlainen perusluottamus ihmisiin ja systeemeihin katosi niiden kokemusten myötä.

Seksuaalista hyväksikäyttöä. Useita kariutuneita ihmissuhteita. Ja jätetyksi tulemista.

Kaikki se ajoi alkoholin liikakäyttämiseen. Viime aikoina kaikki ne negatiiviset, aiemmin mielen sopukoihin siirretyt kokemukset alkoivat tulvia uudestaan mielen alitajunnasta takaumina ja syyllisyyden, häpeän ja itsensä syyllistämisen tunteina.

Terapiaa en ole koskaan saanut, mm, omakohtaisesti koetun seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen. En tosin siitä kovin usein hoitohenkilöstölle puhunutkaan.
Olen enemmän sellainen ihminen, joka pitää kaiken sisällään, mitä pahimmankin olotilan.
Ja huomasin näiden kaikkien vuosikymmenten ajan, jotka nyt olen ollut psykiatrian hoidon parissa, että sen lääketiede ja potilaiden hoito keskittyy ja pohjautuu enemmän lääkehoitoon, kuin varsinaiseen vuorovaikutteiseen dialogiin ja elämässä olevien ongelmien syvempään perkaamiseen ja selvittämiseen.

Ajattelen myös niin, että lääketieteessä toimivat asiantuntijat, lääkärit ja hoitajat asennoituvat kyllä työhönsä hyvinkin ammattimaisesti. Mutta se inhimillinen ja empaattinen asennoituminen on huomattavasti vähäisemmässä roolissa. Sitäpaitsi toista ihmistä ja hänen kokemuksiaan voi ymmärtää vain se, joka on itse kokenut samoja asioita elämässään. Tai jokin traumoja kokeneen lähellä oleva ihminen.

Tulin tänne palstalle katsomaan, mitä ihmiset tänne kirjoittavat, omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan omaan elämään ja psykiatriseen hoitoon liittyen.

No, ei ehkä olisi kannattanut, Sillä se taas toi uudestaan mieleen omat kokemukset ja niihin liittyvät tunteet.

Joskus aiemmin koetut asiat ja traumojen aiheuttamat takaumat ovat aiheuttaneet voimakkaitakin tunteita. Jos näen jotakin epäoikeudenmukaista, tai maailmassa ja sen systeemeissä tapahtuvia vääryyksiä, saatan kirjoittaa vihastuksissani asioita, joita en edes tarkoita. Olen pahoillani. Pyydän anteeksi.
En sentään ole kiroillut, tai haukkunut ketään.

En tiedä, millaisia muiden kokemukset ovat takaumista ja traumoista.
- Ja miten he ovat selvinneet ja pärjänneet? Entä onko kukaan saanut apua, tukea ja hoitoa niihin mistään esim. julkisen, tai psykiatrisen lääketieteen puolelta? Olisi kiva kuulla niistä.

Itse yritän selvitä jotenkin, päivä kerrallaan. Helppoa se ei ole. Kun ei ole mitään tukeakaan ja apua mistään päin. Yksin kun on, niin kaikki on huomattavasti vaikeampaa.

9

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kun näen mielessäni traumaattisia kuvia niin yritän olla reagoimatta niin. Hoen sanoja "en reagoi" kunnes traumaattiset mielen kuvat ovat kaukaisempia.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne. Joskus pelkkä kirjoittaminen helpottaa ja selkeyttää ajatuksia. Jos tulkitsin viestiäsi oikein, niin sinulla on jonkinlainen hoitosuhde, joten kannustan kertomaan mainitsemistasi ajatuksistasi myös siellä.

      Lisäksi on olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä ja anonyymisti.

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilön löydät esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi maanantaista torstaihin klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa elämän ongelmatilanteesta. Päivittäin on myös useita ryhmächattejä, joissa voi tavata vertaisia.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin reksiteröitymistä.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Näin korona-aikaan myös etävastaanotto on mahdollista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi

      "Terapiaa en ole koskaan saanut, mm, omakohtaisesti koetun seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen." Eikö kukaan koskaan edes ehdottanut terapiaa, tai eikö mainittu että mahdollisuuksia siihen olisi, vaikka kuntoutuspsykoterapian muodossa? Järkyttävää. Olen pahoillani kaikesta mitä olet joutunut kokemaan. Osan siitä olen itsekin kokenut.

      Terapiasta olen hyötynyt. Kesti tosin jonkin aikaa ennen kuin löysin terapeutin joka oli minulle sopiva.

    • Anonyymi

      Jeesus pelastaa myös henkien hyvinvoinnista. Mielenterveys tulee mielenuudistuksen myötä.
      Ap.t. 13:33
      Me julistamme teille ilosanoman:
      Minkä Jumala lupasi meidän isillemme,
      sen hän on täyttänyt meille,
      heidän lapsilleen.
      Hän on herättänyt
      Jeesuksen kuolleista.

    • Anonyymi

      Olen kokenut, lapsena jo seksuaalista hyväksikäyttöä, Olen myös koulukiusattu. Olen selvinnyt eteenpäin, kun olen käynyt juttelemassa Psygologin kanssa asioista sekäs Diakonissan.

    • Anonyymi

      Edelliselle vastaten: En ole saanut hyväksikäytön jälkeen mitään kuntouttavaa, tai psykoterapaa. Niitä ei minulle koskaan esitetty, tai tarjottu.

      Näin jälkeenpäin on turhaa pohtia, olisiko se estänyt ajautumasta käyttämään liikaa alkoholia.

      Minun kohdallani vain kävi niin, että siirsin kaikki tunteeni taka-alalle, mielen syvempiin lokeroihin, ja yritin unohtaa kaiken tapahtuneen. Moni luulee, tai ainakin minä kuvittelin aluksi, että alkoholi auttaisi unohtamaan kaikki elämässä tapahtuneet pahat asiat. Niinhän se ei tietenkään tosi asiassa ole. Ennemmin tai myöhemmin asiat on käytävä ja selvitettävä läpi.

      Minulla menee nyt vähän paremmin. Pystyn ainakin osittain hyväksymään kaiken aiemmin tapahtuneen. Eikä traumat ja kokemukset enää niin usein pulpahda mieleen joka päivä. Ja en käytä enää mitään päihteitä. Lopetin niiden käyttämisen pari kuukautta sitten.

      Ystävällinen, nöyrä ja vilpitön kiitos jokaiselle tähän keskusteluun vastanneille ja SOS tukikeskuksen työntekijälle annetuista linkeistä.

      Terv: ap

    • Anonyymi

      Olen 32 vuotias mies. Diabeteksen toteaminen ja suljetun osaston jakso ovat jättäneet erittäin vahvat traumat. Kärsin näistä tapahtumista päivittäin hereillä ja nukkuessa mm. takaumien muodossa. 10 vuotiaana minulle todettiin tyypin 1 Diabetes. Mielestäni vanhemmat lähtivät viemään minua sairaalaan ihan liian myöhään. Päiviä tai mahdollisesti viikko olin jo siinä tilassa, että mikään ruoka ei pysynyt sisällä tuntia kauempaa. Veden myös oksensin ulos kohtuu nopeaa. Olin erittäin laiha ja heikossa kunnossa. Suurimmat ongelmat olivat kanyylien laitto molempiin käsiin ja ensimmäinen yö teho-osastolla. Kanyylien laitto oli erittäin kivuliasta, kun suonia ei löytynyt ja neuloja tökittiin käsivarsiin ja kämmenselkään. Jo ennen tätä tapahtumaa mulla oli ollut piikkikammo niin pienestä asti, kuin voin muistaa. Erittäin epäselvä muistikuva maatessani sairaalan sängyllä, kun minua vietiin teho-osastolle tämän kanyylien laiton jälkeen. Hämäriä kirkkaita valoja ja hissin nään. Teho-osaston muistan erittäin selvästi. Kaiken siellä tapahtuneen. En nukkunut sekuntteja pitempään sinä yönä. Aina, kun olin nukahtamassa, niin käsi ja letkut liikahti. Hirveä kipu ampui molempia käsivarsia pitkin. Seuraavana aamupäivänä pääsin lastenosastolle ja letkut oli pois, mutta kanyylit olivat edelleen käsissä. Vasemmassa kädessä se oli kämmenselässä. Oikeassa kädessä ylempänä. Nämä otettiin pois muistaakseni 2. tai 3. päivänä osastolla. Joka perkeleen yö multa mitattiin verensokeri sormen päästä ilman herättämättä, vaikka olin itse vaatinut herättämistä. Heräsin siihen jokatapauksessa. Oli erittäin pelottavaa, kivuliasta ja raskasta herätä pistokseen. Minua ei kuunneltu tässä asiassa ollenkaan. Muita raskaita asioita osastolla oli myös, kuten ruoka josta en tykännyt, ite insuliinien piikittämiset ja vieras paikka yms.

      14 vuotiaana minut vietiin suljetulle osastolla. Osaston pihalla minut väkisin talutettiin sisään. Omat jalkani juuri ja juuri pitivät minut pystyssä. En jaksanut itse kävellä. Itkin, tärisin ja pelkäsin ihan perkeleesti. Muistan portaat ja itse osaston oven. Sisään mentäessä minulta otettiin kaikki tavara taskuista, kuten kännykkä. Edelleen minua talutettiin osaston käytävää pitkin. Ensimmäinen määränpää oli suihkutilat. Sain sentään yksin olla riisuessani vaatteita, suihkussa ja saunassa. Hämärää on, kuinka kauan vietin peloissani suihkussa ja saunassa. Seuraava pelottava tilanne oli 2. päivänä, kun minua taas talutettiin osastin käytävää pitkin. 2 naista. 1 molemmilla sivuillani. Mentiin kohti osaston ovea, josta olin edellisenä päivänä tullut. Seuraavat hetket on erittäin epäselviä. Olen jossain huoneessa sairaalan sängyssä. Mun molempien jalkojen nilkoista otettiin vähän karvaa pois ja laitettiin jotkut tarralaput. Mulla sydän hakkaa ihan hirveää vauhtia ja pelottaa, kun ei mitään tietoa mitä tapahtuu. Jo tässä vaiheessa 14 vuotiaana kärsin takaumista Diabeteksen toteamiseen liittyvistä asioista. Jossain vaiheessa olin taas suljetulla osastolla. Ite osastolla ei varsinaisesti monia kamaluuksia tapahtunut. Hirveintä oli, että minut oli erotettu kavareistani ja vapauteni riistetty. Ensimmäistä kertaa elämässäni join kahvia kyseisellä osastolla. Pari kertaa suihku + sauna käynnin jälkeen tapahtuneet insuliini pistokset johtivat kovaan verenvuotoon. Pinta suonet olivat kai olleet hyvin esillä kuuman suihkun ja saunan takia. Tuon jälkeen tähän päivään saakka yleensä odotan tunnin tai pari suihkun jälkeen, ennenkuin syön ja piikitän. Jouduin myös useampia päiviä piikittämään insuliinia pitempi neulasilla ruiskuilla, mitä olin tottunut tai tarvinnut. He ei jostain saatanan syystä oikeita ruiskuja minulle sinne saaneet. Takaumieni ja muistelmieni perusteella en osaa sanoa kuinka kauan olin suljetulla osastolla. Olen kuitenki jälkeenpäin kuullut, että 2 viikkoa.

      Olen jälkeenpäin kuullut, että suljetulle osastolle minut laitettiin itsemurha syistä. En ole ollut tekemässä mitään itsemurhaa mun tähän asti 32 vuotisen elämäni aikana. Ennen suljettua osastoa ongelmana oli mm. 7-8 vutiaana vanhemmat ryyppäsivät ja riitelivät joka viikonloppu. 10-14 vuotiaana päivittäin taistella piikkikammon, paniikkikohtausten ja huonon Diabeteksen tasapainon yms. kanssa. 14-32 ei ole kavereita, kiusattuna koko ammattikoulun, ei päivääkään palkkatöissä, kuntouttavasta työtoiminnasta paljon poissaoloja. Mielenterveystoimiston asiakkaana satunnaisesti ollut. Nyt on kuitenkin viimeisin MTT asiakkuus, joka on edelleen voimassa, kestänyt n. 2 vuotta. Asiat vaan etenevät niin perkeleen hitaasti ja keho pistää erittäin paljon vastaan. Laitoin myös Diabetes osioon viestiä, jos jollain olisi neuvoa mun jatkuvaan korkeaan verensokeriin, joka tuntuu johtuvan mm. paniikkikohtauksista. Koen siis takaumia hereillä ja nukkuessa 10. ja 14. vuotiaana kokemistani asioista, sekä n. 6 eri toistuvia unia sairaaloihin liittyen.

    • Anonyymi

      Pysy kotona älä mene lääkriin

      • Anonyymi

        Juttelu P sss ykolgin kanssa pois


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yksin oli Sofia tullut Espanjasta

      https://www.seiska.fi/kotimaa/jattiriita-espanjassa-sofia-belorf-palasi-yksin-suomeen-ilman-stefan-thermania-kuvat Harmi, että tää ja muut riidat on v
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      3422