veljillä muutama lapsikin, on täti ja enokin ja serkkuja vaikka muille jaella. Mutta mitään yhteyttä kehenkään ei tahdo saada. Toinen veli soittaa joskus ( pari kertaa vuodessa ) toinen veli kyllä kerran viikossa ja minäkin sitten toki soittelen hänelle. Toiselle veljelle muutaman kerran vuodessa. Veljien lapset eivät pidä minuun mitään yhteyttä, veljenpoika ei ole soittanut ainuttakaan kertaa niinkuin ei hänen vaimonsakaan. Veljentytär lähettää joulukortin ja se on sitten siinä se yhteydenotto.
Tätini on sillain erikoinen ettei hän soittele tietääkseni kelleen. Minulle ei ole soittanut vuoteen.
Nyt olen lopettanut joulukorttien ja erilaisten synttäri ja muiden toivotusten ja tervehdysten lähettämisen, koska mitään vastakaikua ei tullut yhdeltäkään. Suuressa suvussamme on kyllä erikoinen juttu tämä, kun joku yrittää pitää yhteyttä, niin takaisin ei tule minkäänlaista yhteydenottoa. Onko teillä muilla kokemusta tällaisesta? Kertokaa. Muista en silleen tiedä, kaipa jotkut sitten pitävät yhteyttä toisiin, mutta minä olen nyt luovuttanut tämän ja päätin etten enää myöskään ota yhteyttä heihin. Siinä tulee hieman omituinen olo ja sellanen olo, että tunkee toisten yksityiselämään, kun soittaa ja kysyy, mitä kuuluu. Onkohan tämä suomalaisille tuttu ilmiö, vaiko tosiaan jonkin suvun ominaisuus, joka kulkee geeneissä?
Olen huomannut, että vointi on aina toki parempi kun joku ottaa yhteyttä. Nyt varsinkin korona-aikana saa olla muutenkin yhä enemmän yksin. Käydä kaupassa yksin, ulkoilla yksin, kohta jopa puhua yksin.
Suvussamme on kyllä myöskin narsisteja ja jonkin verran ikäviä ihmisiä niinkuin on kaikissa suvuissa ja tuttavapiireissä. Myöskin on useita saitureita, jotka eivät tuon saituruuden tai sanotaanko nuukuuden takia voi sitten esimerkiksi soittaa tai lähettää mitään tervehdyksiä, eivätkä voi tulla edes käymään, kun auto ja bensaa kuluu.
Kyllä yksinäisyys ja se ettei täällä ihmiset välitä toisistaan, edes omista sukulaisistaan on karmea asia.
Toiset jaksaa yksinäisyyttä, vaikka sukua asuu samassa ja viereisessä kaupungissa, mutta yhteydenotot ovat nollaluokkaa.
Kyllä se voi olla niinkin, että suvussa on jotain mielen häiriöitä ja sairauksia etteivät he pysty pitämään yhteyttä oman luonteensa takia, .
Tätini on sillain erikoinen ettei hän soittele tietääkseni kelleen. Minulle ei ole soittanut vuoteen.
Nyt olen lopettanut joulukorttien ja erilaisten synttäri ja muiden toivotusten ja tervehdysten lähettämisen, koska mitään vastakaikua ei tullut yhdeltäkään. Suuressa suvussamme on kyllä erikoinen juttu tämä, kun joku yrittää pitää yhteyttä, niin takaisin ei tule minkäänlaista yhteydenottoa. Onko teillä muilla kokemusta tällaisesta? Kertokaa. Muista en silleen tiedä, kaipa jotkut sitten pitävät yhteyttä toisiin, mutta minä olen nyt luovuttanut tämän ja päätin etten enää myöskään ota yhteyttä heihin. Siinä tulee hieman omituinen olo ja sellanen olo, että tunkee toisten yksityiselämään, kun soittaa ja kysyy, mitä kuuluu. Onkohan tämä suomalaisille tuttu ilmiö, vaiko tosiaan jonkin suvun ominaisuus, joka kulkee geeneissä?
Olen huomannut, että vointi on aina toki parempi kun joku ottaa yhteyttä. Nyt varsinkin korona-aikana saa olla muutenkin yhä enemmän yksin. Käydä kaupassa yksin, ulkoilla yksin, kohta jopa puhua yksin.
Suvussamme on kyllä myöskin narsisteja ja jonkin verran ikäviä ihmisiä niinkuin on kaikissa suvuissa ja tuttavapiireissä. Myöskin on useita saitureita, jotka eivät tuon saituruuden tai sanotaanko nuukuuden takia voi sitten esimerkiksi soittaa tai lähettää mitään tervehdyksiä, eivätkä voi tulla edes käymään, kun auto ja bensaa kuluu.
Kyllä yksinäisyys ja se ettei täällä ihmiset välitä toisistaan, edes omista sukulaisistaan on karmea asia.
Toiset jaksaa yksinäisyyttä, vaikka sukua asuu samassa ja viereisessä kaupungissa, mutta yhteydenotot ovat nollaluokkaa.
Kyllä se voi olla niinkin, että suvussa on jotain mielen häiriöitä ja sairauksia etteivät he pysty pitämään yhteyttä oman luonteensa takia, .
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo on suvussa kulkeva tapa, perinne, ominaisuus, millä sitä sitten nimittääkin. Serkut ovat yleensä sellainen sukupolvi että yhteys katkeaa. Aikuistuttuaan he leviävät eri puolille suomea eikä ole enää mitään konkreettista asiaa millä pitää yhteyttä. He luovat oman elämänsä ja ihmissuhteensa. En minäkään pidä yhteyttä serkkuihin kuin hyvin satunnaisesti, yhdelle lähetän joulukortin, se siinä. Lapsena kun vierailimme puolin ja toisin vanhempieni sisarusten kanssa tädit, sedät ja enot olivat elämässä mukana ja serkkujen kanssa oli samalla tiivis yhteys.Myös minun lapseni eivät pidä mitään yhteyttä serkkuihinsa. Tämä on meillä ihan normaalia elämää, ei ole masennusta, ei mitään mielen häiriötä. Ihmissuhteet vain ovat muodostuneet näin.